Se vastuunottaminen omista sanoista ja teoista ei aina ole helppoa mutta sillä tavalla se on palkitsevaa, että siinä sivussa saattaa oppia jotain itsestäkin ja omista käyttäytymismalleista - ja niitä on mahdollisuus harjoittelemalla muuttaa haluttuun suuntaan.
Pätkäisin tämän kohdan lainausta.
Olen sitä ikäluokkaa joka aikoinaan jo alaikäisenä chatissa pyöri ja silloin tällöin tulee käytyä yhä. Joo, en ole ylpeä. Onneksi on muitakin väyliä nykyisin.
No, mikä on pointtini? Kerroin tuosta erosta ja sain chattitutulta messagea että tämä eksäni haukkui minua eilen yleisellä puolella chatissa, kertoi millaista paskaa Jyväskylässä käynnit oli ja keräsi irtopisteitä.
Kävin illalla tsekkaamassa meiningin ja melkoinen oli hänen tykitys. Yritti selvästi provosoida minua että lähtisin reagoimaan.
Olin yllättynyt siitä ettei minua kiinnostanut yhtään hänen touhunsa. Kiinnosti vain nähdä että voiko tuo olla totta. Koska hänen puheensa ajastamme piti sisällään vähän toisenlaista puhetta minulle.
En reagoinut mitenkään eikä minua edes kiinnostanut aloittaa sotaa. Silmäni avautui että enää en ihmettele miksi hänellä on miehiä ollut niin paljon, kaikki suhteet kusseet ja miesten syyllistäminen ollut hyvin julmaa. Toivon sydämeni pohjasta että saisi apua. Oli väylä mikä vain.
Mietin että jääkö asia vaivaamaan ja saanko unta. Nukahdin normaalisti ja heräsin tapani mukaan varsin ajoissa. Olo on varsin rauhallinen ja tuntuu etten tainnut menettää mitään niin ainutlaatuista.
Ehkä asiaa helpotti tuo että kärsin viikon, syytin itseäni "jatkoajan"(hehe) pyynnöstä ja sain tiedon että toinen oli viikon lomaillut tindersäädön kanssa. Eli ehkäpä tuossa jo käsittelin omia virheitä ja katumus oli läsnä.
No, tällainen episodi osui vielä tietoon. Enpä olisi uskonut. Jotenkin olisi kuvitellut että chattailun sijaan se uusi mies esimerkiksi kiinnostaisi. No, kukin tyylillään.