Naisasiat

[Sanainen arkku]

Oma parisuhde on nyt kestänyt seurustelun aloittamisesta tähän päivään kohta 24 vuotta eli voidaan rehellisesti pyöristää neljännesvuosisataan. Näistä 17v naimisissa. Puoliso on ollut matkan varrella uskoton, katunut ja vannonut korjaavansa kaiken. On tuolla kroonista sairautta, diagnoosia, lääkitystä, masennusta ja niin edelleen. Oma ajatus lasten myötä on ollut se, että tästä mennään läpi kun kuitenkin arjessa toimeen tullaan eikö isoissa linjoissa riitoja ole. Toki eropaperitkin ovat olleet tunnepuuskassa allekirjoitusta vaille käräjäoikeuteen valmiit, mutta minulle se on kuitenkin käytännössä tarkoittanut lasten (ja oman) kodin hajoittamista ja itselleni vain jotain hemmetin viikonloppuisän roolia, kiitos ei.

Eli vuosien varrella ihastuminen, rakastuminen, viha, katkeruus, ovat tuttuja tunteita ja kyyneleitä on väännetty niin että on luullut niiden loppuvan, mutta silti niitä edelleen riittänyt. On ollut hurjia seksiviikonloppuja, on ollut vuosia totaalista haluttomuutta, mutta silti tässä edelleen ollaan. Moni varmaan miettii, että miksi ihmeessä ja niin mietin minäkin.

Ja kun historia on tämä, niin jumaleisson mitä tunteita jyllää sisällä kun työkaveri on onnistunut uimaan omiin liiveihin ja olisi valmis poimittavaksi kuin kypsä marja.

Tiedän täsmälleen mitä isot pojat sanoisi tähän dilemmaan, bang bang, thank you ma’am... Itse kuitenkin pidän kiinni ettei työkavereihin sekaannuta, eikä kuormasta syödä.

Olen minäkin idiootti...

Olen tarinaasi lukenut ja hattuni on noussut monta kertaa. Arvostan todella paljon. Pidä itsesi miehenä, jonka on helppo katsoa loppuikänsä peilikuvaa silmiin.

 

[Sanainen arkku]

Nyt kaipailisin mietteitä/ajatuksia muilta palstalaisilta ja samalla yleisesti hieman omien tuntojen purkua tässä asian suhteen:

Eli täälläkin muutamaan otteeseen avattu kuvio kyseessä, lokakuun alussa mahtava match Tinderissä, tapaamiset ja keskustelut yms sujui kuin tanssi ja nyt tässä jokin aika jo ihan "virallisesti" oltu yhdessä.

Noh nyt kävi sellainen tilanne, että daamin opiskelut ja työt toisella paikkakunnalla loppuivat ja hän sai uuden työpaikan minun asuinpaikkakunnalta. Nyt pitäisi sitten siis pohtia, että onko yhteenmuutto tässä kohtaa ja ajankohtainen vai ei. Omasta mielestä ei ole periaatteessa mitään järkeä ottaa täältä toista asuntoa, kun n. 95% varmasti suurin osa vapaa-ajasta ja öistä vietettäisiin kuitenkin yhdessä, mutta jotenkin hieman innostuneen pelonsekaisesti mietityttää myös yhteenmuutto näinkin lyhyen tuntemisen jälkeen.

Onko kellään kokemuksia nopeasti yhteen muuttamisesta, toimiko vai oliko ihan kamalaa? Toki jokainen tilanne on täysin erilainen, mutta vähän jos yleistä keskustelua aiheesta löytyy niin aina olisi mukava!

Itsellä siis aiemmin kokemusta useiden vuosien ajalta toisen ihmisen kanssa asumisesta, daami ei ole vielä kenenkään miehen kanssa asunut, mutta hyvinkin innokkaasti hän olisi minun luokse tavaroita kantamassa.

Maltti on usein viisasta, ja vuoden asumiskustannukset ovat elinkaariajattelussa yksi kärpäsen paska. Suojelkaa itseänne, toisianne ja hyvin alkanutta suhdetta.

 

[Knox]

Ei tämä taida olla edes tämän ketjun asiaa, mutta menkööt nyt tänne. Jos omien sukulaisten kanssa on vaikeaa, niin voi vittu sentään kuinka vaikeaa voi omien appivanhempien kanssa olla. Vaihdettiin keittiöön muutamia kodinkoneita (jääkaappi & hella). Appivanhemmat aikoivat ottaa (huom! ei ostaa) vanhat meiltä pois, heillä kun on jostain kivikaudelta omat kodinkoneet. En jaksanut asiasta ruveta vääntämään, pitää valita taistelut ja tämä ei ollut sellainen, joten totesin vaimolle että homma ok, annetaan vanhat kodinkoneet heille.

Homman piti siis olla ok, perjantaina appiukon piti tulla kärryn kanssa hakemaan kamat. Kunnes perjantaina soi puhelin, kodinkoneet on väärän väriset, ei me otetakkaan niitä. Ihan vitun kiva. Hirvittävä säätö käyntiin ja onneksi ostaja löytyi.

Noh, anoppi sitten soitti eilen, ja sanoi että heillä on tietokone sekaisin, pitäisi mennä katsomaan. Mulla rupeaa olemaan mitta täysi tätä heidän kusipäisyyttään, joten sanoin vaimolle että en ole menossa, ei kiinnosta. Kyseinen tietokone on ainakin 15-vuotta vanha paska, mutta kun ei uutta raskita ostaa. Eikä ole rahasta kiinni. Rouva oli sitten käynyt kylässä ja vienyt meidän IPadin vanhemmilleen. Mulla hitsasi tässä vaiheessa aika lujasti kiinni, en voi ymmärtää että miksi ihmeessä hän haluaa auttaa ihmisiä, jotka eivät auta meitä missään tilanteessa.

Vai onko jälkeläiset niin sokeita omien vanhempien virheisiin, että kaikki menee läpi? Näitä esimerkkejä olisi loputtomiin, oltiin kerran molemmat noroviruksen kourissa, pyydettiin että josko appivanhemmat toisivat meille jaffaa. Matkaa on 15 kilometriä, mutta ei käy, ei ollut kauppapäivä tuolloin. Omat vanhempani asuvat kauempana, mutta kävivät kaupassa ja ottivat koiran hoitoon ettei meidän tarvitse sairaana sitä käyttää.

Nämä on niin perkeleen vaikeita asioita, kun kyseessä on toisen vanhemmat. Puolisoni kyllä tietää minun kantani, mutta mikään ei siltikään tunnu muuttuvan. Omat käyntini anoppilassa on lähes nollissa, ja nyt tuntuu että lähes nollissa muuttuu todelliseksi nollaksi. Miksi kävisin/näkisin ihmisiä, joita ihan aidosti halveksin. Kyseisellä pariskunnalla ei ole ketään kaveria tai ystävää, mutta silti on varaa haukkua kaikki ympärillä olevat ihmiset. Heidän omat lapset ovat kuin koiranpentuja, jotka tulevat hihnasta vetämällä takaisin palvelemaan. Rahaa heillä on, mikä oikeuttaa heidät puuttumaan meidän asioihin. Ostetaan teille auto, jos se auto on tuollainen. Maksetaan teille remontti, jos teette tuollaisen remontin. Minä olen ampunut kaikki nämä typerät jutut alas, mikä on tietysti parantanut meidän välejä. Puolisoni on päässyt osittain tuosta hihnasta irti, ja huomannut asioita vanhemmissaan, jotka eivät ole ihan normaaleja. Mutta silti tulee tälläisiä sekoiluja, ja hän menee kuin uskollinen koira auttamaan isäntiään.

Kylläpäs helpotti avautua!

 

[BaronFIN]

Appivanhemmat on tässä päässä ihan jees, mutta oma äiti on täysin yhdentekevä idiootti ja nyt ollut puolitoista vuotta mykkäkoulua. Ihan turha ulista yksinäisistä vanhuksista, jos omat sanat ja teot ovat jatkuvasti vain silkkaa ilkeilyä ja rasistista paskaa. Minut olisi kuulemma pitänyt kuristaa vauvana kun olen tällainen neekereiden rakastaja (lapsellani on siis ekalla luokalla tummaihoinen luokkakaveri ja en hyväksynyt hänen kielenkäyttöään asiasta).

Sääli omia lapsiani kun joutuvat myötäkärsijöiksi, mutta jos minun pitää tehdä valinta oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden ja puhtaan rasismin sekä natsismin välillä, niin oma valintani on helppo. Ehkä nuo isompana ymmärtävät.

Eräänlainen naisasia tämäkin.

 

[Jerry100]

Kylläpäs helpotti avautua!

Onpa kyllä haitarista tilanne. En itsekään tekisi mitään heidän hyväkseen.
Pystytkö laittamaan naisesi koville asiasta eli sanot hänelle että laitat vanhempasi kuriin kun käyttäytyvät kuin idiootit. Ja sillä lailla että vanhemmat todella tajuaa asian.? Kerrot hienovaraisesti naisellesi että lopettaa tuon puudelina olemisen vanhempiensa edessä ja ottaa tilanteen haltuun. Tai sitten si otat ja teet sen saman (tämä tosin tekee aika jäätävät välit sitten pidemmäksi aikaa mutta niinhän ne taitaa olla jo nyt)

 

[Milles Mortenson]

Minut olisi kuulemma pitänyt kuristaa vauvana kun olen tällainen neekereiden rakastaja (lapsellani on siis ekalla luokalla tummaihoinen luokkakaveri ja en hyväksynyt hänen kielenkäyttöään asiasta).

Ymmärrän hyvin, että on välit poikki eikä tuollaista paskaa pidä kenenkään kuunnella oli äiti taikka ei. Ei huonojen ihmisten kannata antaa pilata omaa elämää, vaikka olisi mikä sukulaissuhde.

 

[Knox]

Onpa kyllä haitarista tilanne. En itsekään tekisi mitään heidän hyväkseen.
Pystytkö laittamaan naisesi koville asiasta eli sanot hänelle että laitat vanhempasi kuriin kun käyttäytyvät kuin idiootit. Ja sillä lailla että vanhemmat todella tajuaa asian.? Kerrot hienovaraisesti naisellesi että lopettaa tuon puudelina olemisen vanhempiensa edessä ja ottaa tilanteen haltuun. Tai sitten si otat ja teet sen saman (tämä tosin tekee aika jäätävät välit sitten pidemmäksi aikaa mutta niinhän ne taitaa olla jo nyt)

Pystyn toki laittamaan, mutta olen tietoisesti vältellyt tekemästä tätä. Heidän suhteensa on hyvin monimutkainen, enkä ole halunnut lisätä vaimon taakkaa ollenkaan. Hän siis tiedostaa ongelman, mutta side on näemmä niin vahva, että se venyy lähes loputtomiin eikä katkea. Vanhemmat ne on paskatkin vanhemmat.

Isoin ongelma on se, että vaikka heille miten sanois, niin ei he sitä ymmärtäisi. Heillä on sukset ristissä jokaisen sukulaisen kanssa, mutta silti vika on kaikissa muissa. Se on niin ylpeä ja ylimielinen, toinen on juoppo mutta meissä ei ole mitään vikaa!

Minä olen tietysti ollut raskas kaveri, kun olen pitänyt oman pääni ja osittain auttanut vaimoa irti tuosta hihnasta. En toki täysin, mutta osittain kuitenkin. Tehtiin vuosia sitten remonttia, ja anoppi sanoi ettei missään nimessä tummaa laattaa, se on varma. Kävin ostamassa mustimman laatan mitä löysin, ihan vain näyttääkseni ettei hän mua määrää.

Nyt kun meille on tulossa lapsi, niin olen päättänyt olla armoton appivanhempia kohtaan. Yksikin arvostelu, piikki tai vastaava ja molemmat lentävät kynnyksen yli sillä sekunnilla. Olihan tuo anoppi eilen vaimolle painosta kuittaillut, miten hän lihoi vain tämän verran raskaana ollessaan. Mutta kenempä äiti ei raskaana olevalle tyttärelleen vittuilisi?

Anoppi ehti jo sanoa, että nyt kun lapsi tulee niin minun "kaljan kittaaminen" loppuu välittömästi. Tuumasin että se asia ei kuulu sinulle pätkääkään, ainoa joka voisi asiaan puuttua on tyttäres, mutta hänellä ei taida olla asiaan sanomista. Eikä ollutkaan, saatan juoda kuukaudessa kolme kertaa tai sitten olla pari kuukautta juomatta. Vittu sitä kihinän määrää kun joku uskaltaa sanoa vastaan!

 

[ZayWest]

Ymmärrän hyvin, että on välit poikki eikä tuollaista paskaa pidä kenenkään kuunnella oli äiti taikka ei. Ei huonojen ihmisten kannata antaa pilata omaa elämää, vaikka olisi mikä sukulaissuhde.

Vähän sivusta huutelen ja ymmärrän näkökulmia kyllä. Enkä nyt julista sen enempää kun kaikki yksityiskohdat eivät ole tiedossa eivätkä ne itselleni kuulukaan. Omiin vanhempiin ja sukulaisiin liittyen totean että joskus kannataa olla suurempi ihminen ja miettiä mistä paha olo ja muu paska kumpuaa. Voin kokemuksesta sanoa että on oikeasti raukkamaisia sekä kusipäisiä hirviöitä vanhempana/kasvattajana. Kaikilla ei ole etuoikeutta elää äidin ja isän kanssa.

Se päivä vituttaa kun ei ole enää mahdollisuutta puhua, ymmärtää saati setviä asioita. Se päivä muuttuu helposti kuukausiksi ja lopulta vuosiksi. Ja lopulta tajuat tehneesi itsellesi hallaa. Tämä nyt vähän aiheen ohi todettuna.

 

[Jerry100]

Anoppi ehti jo sanoa, että nyt kun lapsi tulee niin minun "kaljan kittaaminen" loppuu välittömästi. Tuumasin että se asia ei kuulu sinulle pätkääkään, ainoa joka voisi asiaan puuttua on tyttäres, mutta hänellä ei taida olla asiaan sanomista.

Mitä anoppi tuumasi kun sanoit jämäkästi vastaan?

Aika törkeät appivanhemmat olet saanut.
Jos tyttären side huonosti käyttäytyviin vanhempiinsa on noin vahva että tavallaan vaikka tiedostaa tämän ongelman mutta ei ole rankaa tehdä asialle mitään niin tällöin hän tavallaan minun mielestäni hyväksyy vallitsevan tilanteen. Joko hän laittaa kuriin vanhempansa tai vanhemmat kävelee. Yli jokainen kerta.
Itse tekisin varmaan niin että kieltäisin appivanhempia tulemasta sinun kotiisi, kotiisi jossa sinä olet isäntä ja jossa käyttäydytään kunnioittavasti. Sinun naisen on tämä asia tajuttava vaikka ei olisikaan samaa mieltä tai ei hyväksy asiaa. Hän varmasti kuitenkin ymmärtää sen että sinun ei tarvitse kuunnella heitä omassa kodissasi jos ovat itse aiheuttaneet kitkaa.

 

[BaronFIN]

Se päivä vituttaa kun ei ole enää mahdollisuutta puhua, ymmärtää saati setviä asioita. Se päivä muuttuu helposti kuukausiksi ja lopulta vuosiksi. Ja lopulta tajuat tehneesi itsellesi hallaa. Tämä nyt vähän aiheen ohi todettuna.

Nämä ovat viisauden sanoja ja valehtelisin jos muuta väittäisin. Olen isäni kanssa tämän tien kulkenut kun välit jäätyivät hänen alkoholismin takia ja sitten viina vei miehen ennenaikaiseen hautaan.

Äitini kanssa olen tekemässä samaa ”virhettä”, mutta pohjimmiltani tiedän olevani oikeassa kun uskon ihmisten tasa-arvoon riippumatta väristä, sukupuolesta, taloudellisesta statuksesta tai asemasta yhteiskunnassa. Äitini juuret on 50-luvun valkoisesta USAsta, Trumppi on niin ihana, Halla-Ahon pitäisi olla pääministeri ja kaikki neekerit pitäisi ampua. Siis on oikein herttainen pullantuoksuinen isoäiti joka vihaa #meetoo -liikettä, halveksii kouluttautuneita naisia sekä tutkittua tiedettä, lukee uutisensa Breitbaitista, MV-lehdestä ja asioi Kärkkäisellä. on valitettavasti täysin kykenemätön arvioimaan kriittisesti netistä lukemaansa ja poimii mukaansa vain itselleen osuvan maailmankatsomuksen. Täydellinen esimerkki boomerista, joilta pitäisi estää pääsy internetiin kun eivät osaa muuta kuin haastaa riitaa.

Äitini elää maailmassa jota ei ole enää ollut olemassa 1950-luvun jälkeen.

 

[moby]

Nämä on niin perkeleen vaikeita asioita, kun kyseessä on toisen vanhemmat. Puolisoni kyllä tietää minun kantani, mutta mikään ei siltikään tunnu muuttuvan. Omat käyntini anoppilassa on lähes nollissa, ja nyt tuntuu että lähes nollissa muuttuu todelliseksi nollaksi. Miksi kävisin/näkisin ihmisiä, joita ihan aidosti halveksin. Kyseisellä pariskunnalla ei ole ketään kaveria tai ystävää, mutta silti on varaa haukkua kaikki ympärillä olevat ihmiset. Heidän omat lapset ovat kuin koiranpentuja, jotka tulevat hihnasta vetämällä takaisin palvelemaan. Rahaa heillä on, mikä oikeuttaa heidät puuttumaan meidän asioihin. Ostetaan teille auto, jos se auto on tuollainen. Maksetaan teille remontti, jos teette tuollaisen remontin. Minä olen ampunut kaikki nämä typerät jutut alas, mikä on tietysti parantanut meidän välejä. Puolisoni on päässyt osittain tuosta hihnasta irti, ja huomannut asioita vanhemmissaan, jotka eivät ole ihan normaaleja. Mutta silti tulee tälläisiä sekoiluja, ja hän menee kuin uskollinen koira auttamaan isäntiään.

Kylläpäs helpotti avautua!

Nää on näitä. Mulla oli suurinpiirtein samanlainen setti ex vaimon kanssa. No nyt tilanne on sellainen, ettei lapsetkaan halua olla missään yhteyksissä noiden mulkkujen isovanhempien kanssa. Exä myös samassa tilanteessa, kuten myös hänen siskonsa. Elämä opettaa, eli kusipäät jäävät yksin ja syyttävät tästä tietysti muita. Yllätys yllätys.

 

[moby]

Appivanhemmat on tässä päässä ihan jees, mutta oma äiti on täysin yhdentekevä idiootti ja nyt ollut puolitoista vuotta mykkäkoulua. Ihan turha ulista yksinäisistä vanhuksista, jos omat sanat ja teot ovat jatkuvasti vain silkkaa ilkeilyä ja rasistista paskaa. Minut olisi kuulemma pitänyt kuristaa vauvana kun olen tällainen neekereiden rakastaja (lapsellani on siis ekalla luokalla tummaihoinen luokkakaveri ja en hyväksynyt hänen kielenkäyttöään asiasta).

Sääli omia lapsiani kun joutuvat myötäkärsijöiksi, mutta jos minun pitää tehdä valinta oikeudenmukaisuuden, suvaitsevaisuuden ja puhtaan rasismin sekä natsismin välillä, niin oma valintani on helppo. Ehkä nuo isompana ymmärtävät.

Eräänlainen naisasia tämäkin.

Mun mutsi on ollut jo pitkään ainoa isovanhempi muksuille. Ensi viikonloppunakin tulee kyläilemään, vaikka mun lapsista toinen on jo täysi-ikäinen ja toinenkin 17v. Mun faija on juoppo, joka yritti lupailla muksuilla samaan tapaan, kun mulle aikanaan. Se oli tokalla kerralla poikki. Exän vanhemmat ovat ihan täysiä mulkkuja. Välit poikki kaikkien kanssa. Toki esim. mun setä on ollut tosi kiva mun lasten kanssa. Muutaman kerran vuodessa käydään moikkaamassa maalla, kalastamassa jne. Mulkkuihin ei kannata tuhlata aikaa, tulee vaan paha mieli siitä paskasta.

Mun isoaiti oli just tuollainen mitä kerroit omasta mutsistasi. Mun mutsi oli ainoa neljästä lapsesta, joka mutsistaan piti jollain tavalla huolta, mutta siitäkin sai vaan vittuilua avun vastaanottajalta. Kannattaa vaan feidata, ennenkuin pää hajoaa.

 

[Knox]

Mitä anoppi tuumasi kun sanoit jämäkästi vastaan?

Aika törkeät appivanhemmat olet saanut.
Jos tyttären side huonosti käyttäytyviin vanhempiinsa on noin vahva että tavallaan vaikka tiedostaa tämän ongelman mutta ei ole rankaa tehdä asialle mitään niin tällöin hän tavallaan minun mielestäni hyväksyy vallitsevan tilanteen. Joko hän laittaa kuriin vanhempansa tai vanhemmat kävelee. Yli jokainen kerta.
Itse tekisin varmaan niin että kieltäisin appivanhempia tulemasta sinun kotiisi, kotiisi jossa sinä olet isäntä ja jossa käyttäydytään kunnioittavasti. Sinun naisen on tämä asia tajuttava vaikka ei olisikaan samaa mieltä tai ei hyväksy asiaa. Hän varmasti kuitenkin ymmärtää sen että sinun ei tarvitse kuunnella heitä omassa kodissasi jos ovat itse aiheuttaneet kitkaa.

Sehän menee aivan jumiin kun vastaan sanoo. Ei ole tottunut siihen. Tai jos vähänkin sanoo, että ei mennyt ihan putkeen, niin martyyrinviitta puetaan heti päälle. "Niin, minä nyt oon vaan tämmönen, aina saa hävetä".

Vaikka olen kanssasi samaa mieltä tuosta toisesta kappaleesta, on se helpommin sanottu kuin tehty. Vaimo käy selvästi kovaa kamppailua tästä aiheesta, ja olen tehnyt selväksi että tuen häntä tässä asiassa. En halua pakottaa vaimoa mihinkään, minä kyllä selviän näiden tollojen kanssa sen vähän mitä tarvii. Mutta kyllä se silti vituttaa.

 

[nummenkallio]

Mustasukkaisuudesta on jo puhuttu tuolla Miesasiat-ketjussa, ja joudun itsekin kantamaan korteni kekoon tässä ketjussa. Nykyinen nainen on nimittäin todella epävarma ja mustasukkainen. Oma elämäntilanteenihan on se, että olen eronnut syksyllä ja yhteinen asunto on myynnissä, joten joudun olemaan exän kanssa edelleen tekemisissä. Vähän on vääntöäkin asioista. Tottakai ex on aiheuttanut mustasukkaisuutta, mutta nyt uutta on se, että sitä aiheuttavat myös kaverit. Nainen seuraa, miten olen kavereihin yhteydessä somessa, ja keksii olla siitäkin mustasukkainen.

Olenkin miettinyt, että tämä on aika vaikea yhdistelmä: toinen on aika tuoreesti eronnut, ja toinen on taas hyvin sitoutumishaluinen, takertuva ja mustasukkainen. Olen yrittänyt olla välittämättä asiasta, mutta jos en välitä, tuloksena on silloinkin kriisi kerran viikossa. Ymmärrän, ettei tilanne ole hänellekään helppo, ja olen sanonut sen. Olen myös pyytänyt häntä pysymään rauhallisena, koska tämä eron jälkeinen välitila ei ole ikuinen, mutta toinen on vain niin kovin kriiseilevä ja kärsimätön. Välillä tulee mieleen sekin, että tässä tilanteessa ei edes kannattaisi seurustella. Ainakaan mitään ylimääräistä painetta en kaipaisi, kun on jo ihan tarpeeksi tekemistä tuon entisen elämän selvittelyssä. Silti ymmärrän vähän toistakin, hän on ilmeisesti hyvin ihastunut, enkä ehkä pysty antamaan hänelle - ainakaan juuri nyt - sitä, mitä hän haluaa.

 

[Patarouva]

@nummenkallio Ei kovin hyvä lähtökohta tuollainen epävarmuus. Ymmärrät mitä jaksat ja tahdot häntä tässä asiassa, mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että sinulla on myös entinen elämä ja ero vaatii oman osansa. Epävarmuus toki on ymmärrettävää ja inhimillistä, mutta tuo kavereistakin mustasukkaisuus on huolestuttava merkki.

 

[Draco]

mutta nyt uutta on se, että sitä aiheuttavat myös kaverit. Nainen seuraa, miten olen kavereihin yhteydessä somessa, ja keksii olla siitäkin mustasukkainen.

Lyhyesti kommentoituna, tämä lause alkaa jo kyllä kieliä, että homma ei ole enää ihan normaalilla tasolla. Fiksuinta olisi varmaan sinun nostaa aihe kunnolla pöydälle ja keskustelkaa. Se, että pystyykö hän yhtään katsomaan omaa toimintaansa analysoivalta kantilta on varmaan keskiössä, koska jos pystyy, niin silloin voi tapahtua edistystäkin. Jos hän ei ymmärrä yhtään toimivansa oudosti, niin sitten on kyllä luultavasti hankalaa tulevaisuutta edessä.

 

[mikko600]

Ei mulla muuta.

 

[ace]

Kaksi kertaa olen ollut pitkässä suhteessa mustasukkaisen naisen kanssa. Kerrasta en oppinut, mutta toisesta irti päästyäni päätin ettei enää ikinä. Toki muitakin asioita oli, jotka vaikuttivat viimeisempään eroon, mutta ikinä en enää kuuntele turhia syytöksiä vieraissakäymisestä. Se on varma.

Varjopuolena on toisaalta ollut kohta 10 vuoden sinkkuus, jos sen voi varjopuoleksi laskea. Kaikki ei sovi kaikille, mutta ennemmin tämä, välillä yksinäinenkin elämäntapa, kuin se turhien epäilyiden jatkuva noidankehä.

Sanottakoon vielä, että en varmasti ihanne poikakaveri ollut, mutta koskaan en vieraissa käynyt.

 

[arvee]

Ei mulla muuta.

Te nuoret kapinalliset...
Setämies pyrkisi minimoinaan tappion eli setämies miettii heittovuoron jos toisenkin, että onko tämä tappio laisinkaan.

Tätinainen, tyttölapsi vetää tunteella, mutta se on hienoa, upeaa eroamista parisuhteesta ja yhteiskuntakriittistä sukupuolisuutta.
media arvostaa naisten (ja muiden non-setä sukupuolien) tunteita yli äyräiden.

Urokset, koiraat eivät tunne ikinä mitään, edes kiintymystä pentuihin? (huom. en käyttänyt sanaa poikasiin)
Minä en ole ollut mahtiuros ikinä, mutta olen pitänyt huolta toisen miehen jälkikasvusta koska tykkäsin heistä ja äidistään.

Olen setämies. Tunteileva ihminen.

Valkoista lippua heilutan kohta. (tähän pitäisi osata valkoinen lippu-jpg.)
Setämiehiä vastaan hyökkäävää joukkovoimaa kerätään mediavaikutuksella jatkuvasti, notta taitaa pian arveen turhaa yrittää olla itsensä. Viisainta olisi pitää näppis kiinni.
Pitää nöyrtyä, onneksi tuskin kaulaani joudun teloituspölkylle laskemaan.

 

[mikko600]

Te nuoret kapinalliset...
Setämies pyrkisi minimoinaan tappion eli setämies miettii heittovuoron jos toisenkin, että onko tämä tappio laisinkaan.

Tätinainen, tyttölapsi vetää tunteella, mutta se on hienoa, upeaa eroamista parisuhteesta ja yhteiskuntakriittistä sukupuolisuutta.
media arvostaa naisten (ja muiden non-setä sukupuolien) tunteita yli äyräiden.

Urokset, koiraat eivät tunne ikinä mitään, edes kiintymystä pentuihin? (huom. en käyttänyt sanaa poikasiin)
Minä en ole ollut mahtiuros ikinä, mutta olen pitänyt huolta toisen miehen jälkikasvusta koska tykkäsin heistä ja äidistään.

Olen setämies. Tunteileva ihminen.

Valkoista lippua heilutan kohta. (tähän pitäisi osata valkoinen lippu-jpg.)
Setämiehiä vastaan hyökkäävää joukkovoimaa kerätään mediavaikutuksella jatkuvasti, notta taitaa pian arveen turhaa yrittää olla itsensä. Viisainta olisi pitää näppis kiinni.
Pitää nöyrtyä, onneksi tuskin kaulaani joudun teloituspölkylle laskemaan.

Siinä vaiheessa kun jo suhteen alussa esiintyy mustasukkaisuutta uuden poikaystävän kavereihin, niin on ihan varma että se ei siitä helpotu. Nimimerkki @ace sen tuossa sanoi, Been there done that ja nähnyt samaa myös läheisten suhteissa. Ei se muutu.

 

[Knox]

Siinä vaiheessa kun jo suhteen alussa esiintyy mustasukkaisuutta uuden poikaystävän kavereihin, niin on ihan varma että se ei siitä helpotu. Nimimerkki @ace sen tuossa sanoi, Been there done that ja nähnyt samaa myös läheisten suhteissa. Ei se muutu.

Tämä. Ihmisillä on hassu luulo, että aika korjaa asian. Ei korjaa, se menee vielä vaikeammaksi.

Hyvässä parisuhteessa ei ole mitään tarvetta mustasukkaisuudelle. Mua naurattaa kun jotkut ihmiset tarkistavat puolison puhelimen. Vittu minä en edes tiedä vaimon pin-koodia, tai mikä se nyt onkaan että saa näpppäinlukon auki. Onko se sitten luottamusta selailla viestejä läpi?

Punaista lippua näytän minäkin.

 

[444]

Tämä. Ihmisillä on hassu luulo, että aika korjaa asian. Ei korjaa, se menee vielä vaikeammaksi.

Hyvässä parisuhteessa ei ole mitään tarvetta mustasukkaisuudelle. Mua naurattaa kun jotkut ihmiset tarkistavat puolison puhelimen. Vittu minä en edes tiedä vaimon pin-koodia, tai mikä se nyt onkaan että saa näpppäinlukon auki. Onko se sitten luottamusta selailla viestejä läpi?

Punaista lippua näytän minäkin.

Aika ei korjaa ihmisten vikoja. Ihmisillä itsellään on se taito korjata vikansa, jos tahtotila on kohdallaan. Sairaalloinen mustasukkaisuus ja takertuvuus ovat tunne-elämän vammoja, jotka ovat syntyneet aiemmin elämässä. Mikäli henkilö tunnistaa nämä vammat itsessään ja hyväksyy niiden olemassa olon, niin hänellä on mahdollisuus kasvaa niistä ulos jos vain haluaa nähdä sen vaivan. Vaatii aivan infernaalisen määrän itsetutkiskelua ja duunia, ja sen vuoksi suurin osa jättää työn tekemättä. Koska ainahan jostain voi löytyä joku, joka hyväksyy tämän juuri sellaisena uniikkina lumihiutaleena kaikkine vikoineen, että mitään muutosta ei tarvita. Ja sitten yllätytään, kun seuraavatkin ihmissuhteet kaatuvat samoihin ydinsyihin; ei osata luottaa, halutaan kontrolloida kaikkea toisen tekemistä, kiukutellaan kuin pahaiset kakarat milloin mistäkin, mutta ei kuitenkaan sanota suoraan, että mistä. Ne piirteet tuntuvat aluksi söpöiltä (”voi että, sehän vain välittää musta tosi paljon ja haluaa viettää aikaa mun kanssa”), mutta alkuhuuman laannuttua huomaa, että on kaiken aikaa vain ruokkinut noita toisen vammoja ja antanut niille mahdollisuuden ottaa tilaa ja hallita parisuhdetta.

Tällaisen ihmisen kanssa on edelleen mahdollista rakentaa kestävä parisuhde, mutta se vaatii molemmilta (ei vain toiselta) paljon työtä ja kärsivällisyyttä. Jos näihin ei ole valmis sitoutumaan parisuhde ei tule koskaan toimimaan sillä tavalla, johon molemmat olisivat tyytyväisiä. Tunnevammainen ihminen ei ”parane” pakottamalla tiettyyn muottiin, vaan se halu muutokseen täytyy tulla itsestä.

 

[BaronFIN]

Tämä. Ihmisillä on hassu luulo, että aika korjaa asian. Ei korjaa, se menee vielä vaikeammaksi.

Hyvässä parisuhteessa ei ole mitään tarvetta mustasukkaisuudelle. Mua naurattaa kun jotkut ihmiset tarkistavat puolison puhelimen. Vittu minä en edes tiedä vaimon pin-koodia, tai mikä se nyt onkaan että saa näpppäinlukon auki. Onko se sitten luottamusta selailla viestejä läpi?

Puhdas sinisilmäisyys on myös turhaa... Luottamus pitää ansaita ja sen voi menettää vain kerran. Omakohtaisesti voin sanoa, että en tietoisesti valinnut mustasukkaisuutta, vaan taustalla oli se jokin, en luottanut, toisen olemus, eleet, sanat, tapa puhua ja jättää puhumatta... Vaisto oli 100% oikeassa. Eukko oli paskamaista sorttia kun oli 25-35 vuotias ja vasta nyt nelikymppisenä näyttäisi rauhoittuneen ja luottoni on ansaittu. Tosin en kyllä itse tiedä mikä on vuosien tuomaa elämänoppia siihen ettei toista voi pakottaa itselleen ja mikä on pitkän avioliiton suomaa välinpitämättömyyttä (sarkasmi).

Mutta minulla aika korjasi asian. En kykene enää mustasukkaisuuteen kun toinen on korjannut tapojaan. Tosin onhan tämä erilaista olemista kuin 20v sitten.

Ja muut omat naiskuviot? Ei niitä muita ole vaikka chänssit oli. Tiedä nyt sitten mitä hyödyin kunnolla olemisesta, mutta pystynpähän katsomaan itseäni edelleen peiliin.

 

[Aces High]

Ja muut omat naiskuviot? Ei niitä muita ole vaikka chänssit oli. Tiedä nyt sitten mitä hyödyin kunnolla olemisesta, mutta pystynpähän katsomaan itseäni edelleen peiliin.

Nämä on näitä ja tietysti jokaiselle toimii omat tavat ja uskomukset. Ei se peili hylji sen enempää toisin toimittaessa, näin omakohtaisena kokemuksena.

 

[rice cooker]

Olen tätä ketjua ajoittain lueksinut ja täällä puhutaan paljon luottamuksesta, pettämisestä ja niin edelleen. No, sehän on ikuinen dilemma, jos sen sellaiseksi haluaa ottaa. Itsellä on se periaate, että en minä ala toista aikuista ihmistä vahtimaan, että osaako se vittu olla ja käyttäytyä kuin sellainen. Oma häpeänsä, jos ei osaa. Hulluksihan siinä tulisi, jos kelaa koko ajan, että kenen kanssa se puoliso on tänään jutellut, kenen kanssa se somettaa ja ottaako poskeen työpaikan pikkujouluissa. Nimittäin kaikki tuo voi tapahtua ja enemmän, eikä sitä voi itse millään estää, jos muikkeli päättää päässään niin tehdä. Sinisilmäinen dorkakaan ei kannata olla, tietenkään, eli jos paska haisee, niin yleensä jossain lähistöllä ollaan paskalla. Mutta siis kirjoituksen pointti on se, että ei se nainen tai parisuhde ole sellaisia asioita, joiden takia pitäisi alkaa olla neuroottisia tai hysteerisiä. On sitä itseäkin petetty ja se vitutti, mutta silloin akka mäkeen ja uutta tilalle aikanaan. Pitää osata olla myös edelleen se mies ja vapaa yksilö, eikä mikään parisuhteen määrittelemä surullisen hahmon ritari marimekkopaidassaan ja kaatuneen soijakahvin äärellä, jonka elämä on kiinni vaimosta, asuntolainasta, perheautosta ja muusta siitä hyvän elämän teatterista. Se muu olkoon plussaa sen päälle, että mitä itse pohjimmiltaan on. Itse elän ihan okei parisuhteessa nykyään, mutta ei se ole sellainen asia, joka määrittelee minut tai joka kadotessaan hajottaisi koko korttitalon. Sitoutuminen on ihan luonnollinen juttu, mutta ei niin epävarmaan asiaan, kuin toinen ihmiselämä pidä kuitenkaan hirttäytyä. PS naiset on ihania, tissit ihan erityisesti.