minä tykkään suomalaisista naisista koska heillä on niin paljon parempi suuhygienia verrattuna esim. aasialaisiin naisiin. Suomalaista naista on ihana suudella kun hampaat ovat suorat eikä hengitys haise. Ja leipoakin osaavat. Saa nähdä tuleeko kohta vastapalloon......
Tulee... Omista kokemuksistani ylivoimaisesti pahin tällä saralla oli nimenomaan suomalainen. Hampaat oli vinot kuin ikean kalusteet, ja suu haisi kuin lehmän perse johon oltaisiin vuoronperään tungettu lampaan paskaa, alkoholia ja tupakkaa sekä vielä jotain todella pahoja juttuja joista minulla ei ole tietoakaan. Sääli, sillä ihan nätti likka oli kyllä muuten kyseessä. Vieläkin tulee oksennusrefleksi tuosta tapauksesta, mutta asia tuli huomattua vasta kun perääntyminen olisi ollut jo liian kiusallista.
Ja sitten toiseen asiaan...
Sanovat ettei parisuhde etsimällä löydy, toisaalta tuskin kukaan tulee elämääsi, mikäli ei olemassaoloasi tiedä. Elän itse elämänvaihetta jossa edellisestä erosta alkaa olla jo tarpeeksi aikaa, valmistuminen edessä ja vielä muutama vuosi kolmekymppisiin. Toisaalta olen myös aina ollut seurustelu- ja perheihmisiä ja kovasti toivoisin sitä onnea omaankin elämään, sinkkuelämä alkaa tulla jo korvista ja muutenkin tuntuu siltä, että alkaisi olla aika. Voiko kuitenkaan insinööri oikeasti rakastua, vai tulisiko vain etsiä se rationaalisesti paras kumppani? Jollain tasolla ajattelen itse, että kunhan hän olisi rationaalisesti hyvä kumppani ja minä pitäisin hänestä, oppisin kyllä myös välittämään syvästi enkä välttämättä piittaisi siitä ns. rakkaudesta. Kerran olen elämässäni sen virheen tehnyt, että olen painanut järkisyyt sivuun, ja turpaanhan siinä tuli.
Uskoakseni olen monelle naiselle melko ihannekumppani. Suurin vaikeus itselläni tuntuu olevan jonkinasteinen ujous ja ehkä jopa jonkinasteinen itsetunnon puute, niille kiinnostaville naisille vain on niin saatanan vaikea mennä puhumaan. Lisäksi itse toivoisin suhteessa melko nopeaa etenemistä, tai ainakin sen mahdollisuutta, joten mahdollisen työtön elämäntilanne on minulle tärkeä asia.
Eli siis varsinaiseen asiaan, miten Jatkoaikalaiset ovat seurustelukumppaneitaan valinneet? Itselleni varmaan paras vaihtoehto olisi se, että tämä löytyisi omasta ns. "vanhojen tuttujen" -kategoriasta. Tällä hetkellä ainoa nainen joka jonkinmoista mietintää herättää onkin juuri tällainen yksilö. Lisäksi kun Suomeen palaan toivon olevani aavistuksen sosiaalisempi kuin sieltä lähtiessäni, eli siis näille kiinnostaville yksilöille puhuminen saattaisi onnistua helpommin. Mitä taas Tinderiin tulee, niin olen jo päättänyt, että varsin tiukalla linjalla mennään ja niitä hyviä naisia sieltä vain haetaan. Lisäksi sitten sinkkuvaiheen aikana taso on päässyt vähän laskemaan, ja enemmän ollut floppeja kuin toppeja. Tätäkin asiaa on pakko pyrkiä kehittämään.
Varmaan vähän sekava avaus nyt taas tälläkertaa. Pääpointteina kuitenkin se, että mitä, missä ja miten? Odotellakko vain, että se "oikea" napsaahtaa kohdalle? Edetäkkö pidemmälle vaikkei sydän heti alkuun roihuaisikaan jos muuten kaikki hyvin? Onko sopivaa lähestyä kaunista naista vaikkapa kadulla, vaikka tämän taustoistaan ja mahdollisista seurustelukuvioistaan ei tietäisikään? Itse olen aina ollut tyyppiä, otan iskun mielummin itse kuin annan sen muille, ja tästä olisi ehkä hyvä päästä eroon sinkkumarkkinoilla?