Enpä olisi perkele tähän ketjuun uskonut kirjoittavani, mutta paska fiilis ja ahdistus melkeinpä pakottaa siihen.
Tuli siis itsellekkin ero tyttöystävästä ja avovaimosta nyt viimeistään tällä viikolla. Yli 5,5 vuotta seurusteltiin ja pari vuotta ja rapiat asuttiin yhdessä. Olihan tämä jo ennakoitavissa pitkän aikaa, mutta nyt kun päätökset on tehty, niin ero tuntuu todella pelottavalta.
Kaikki alkoi pari kesää sitten, vuonna 2012. Exäni oli innokas käymään baareissa ja muutenkin tuo alkoholi tuntuu maistuvan edelleen. Siinä ex vietti lähes naapurissa tyttöjeniltaa ja baarissakin he kävivät erään miespuoleisen työkaverin kyydillä, josta minä en henkilökohtaisesti juurikaan välittänyt. Heräsin aamulla ennen klo 5.00 ja havahduin kun muija ei olekkaan vielä siinä vieressä. Soitin hänelle useaan kertaan, ei vastannut. Kaverin sain kiinni ja hän kertoi exän lähteneen jo yli tunti sitten "kotiin". Siinä ennen töihin lähtöä haahuilin ympäri kyliä koiran kanssa etsien rakastani, joka lopulta löytyikin harhailemasta lähistöltä. Kummalliseksi asian teki se, että ex ja tuo työkaveri lähtivät samaa matkaa "kotiin", vaikkei muija todellisuudessa kotiin tullutkaan. Ehkä tuosta päivästä lähtien meikäläinen oli tuossa suhteessa hieman varpaillaan, sillä tuntui siltä, että tyttöystävä ei kertonut minulle kaikkea tuosta illasta.
Seuraavana vuonna oli meikäläisen vuoro tyriä, ja pahasti, mikä sitten todellisuudessa varmaan ajoi meidän suhteen karille. Tutustuin töissä erääseen työharjoittelijaan, jonka kanssa kahviteltiin ja tapailtiin tyttöystävän selän takana, ja olihan siinä läheisyyttäkin, ikävä kyllä. Sänkyyn en ikinä onneksi mennyt, mutta halailut ja pusut tämän naisen kanssa olivat elämäni isoimpia virheitä.
Tuo suhde loppui onneksi aikanaan, kesti noin puolitoista kuukautta. Usean kuukauden jälkeen uskalsin kertoa asiasta tyttöystävälleni, joka ei tietenkään siinä tilanteessa riemusta hyppinyt tasajalkaa. Se oli kauhea shokki molemmille, nytkö se ero tulee?
Siinä me kuitenkin edelleen asuttiin yhdessä, ja parin viikon jälkeen kun asiaa oli puitu useaan otteseen, ja meikäläinen vastaili kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin, tyttöystävä kertoi antavansa mulle anteeksi ja haluavansa jatkaa elämää mun kanssa. Loppu vuosi menikin ainakin mun mielestä hyvin, kun saatiin kumpikin elämästämme kiinni.
Joulun alla tilanne kuitenkin jälleen kärjistyi niin pahaksi, että minun oli pakko muuttaa pois kotoa. Emäntä kertoi haluavansa muhun etäisyyttä (en tiennyt silloin miksi), ja sanoi menevänsä jouluksi äidilleen. Todellisuudessa muija piileskeli 28 vuotta vanhemman ukon hoivissa koko jouluviikon, olivat tavanneet baarissa jokunen viikko sitten. Itselle iski kauhea paniikki ja epätoivo, mutta niin vain mä vielä asuin uuteen vuoteen asti meidän yhteisessä kodissa. Mutta kun tuo yhteydenpito tuohon pedofiiliin ei ottanut loppuakseen, niin pakkasin kamppeeni heti uudenvuoden pyhien jälkeen, ja muutin porukoille.
Parin viikon päästä mulla olikin jo oma kämppä. Muija oli tuon muuton jälkeen muhun päivittäin yhteyksissä, vaikka olin useaan kertaan sanonut, että mä haluan etäisyyttä häneen, enkä voi ainakaan tällä hetkellä ajatella asuvani hänen kanssaan enää koskaan yhdessä. Mutta niin vain ne omatkin tunteet lämpenivät, ja exä alkoi viihtyä mun kämpillä todella paljon. Puhuttiin että jos vielä kerran yritettäisiin.
Viime viikolla hän tiputti sitten viimeisen pommin ilmoittaessaan, että ei tästä suhteesta tule mitään, ja että nyt kun hän on asunut omillaan, hänellä on viimein ollut tilaa hengittää. Olin ollut viimeisiin päiviin asti onnellinen tuon naisen kanssa, mutta niin vain se oli mielessään hautonut eroasioita. Siitä päivästä eteenpäin se on lisäillyt FB kaverikseen mulle ihan tuntemattomia jätkiä ja poistanut muhun liittyvät jutut seinältään. Juttelee tätä nykyä Tinderissä näiden jätkien kanssa, vaikka sanoi mulle vielä muutama päivä sitten, ettei ole valmis uuteen parisuhteeseen, eikä mua kukaan huoli jnejne. Eilen poistin exän mun FB kaverilistalta, mikä olikin vaikeampaa kuin olis voinut kuvitella. Hän kun oli mun eka kaveri siellä ja seurusteltiin jo siihen aikaan. Pistin siinä kylkiäisiks vielä viimoisen viestin sille, eikä tätä surua ainakaan helponnut, kun toinen päätti vastauksensa sanoihin "Kaikkea hyvää, säkin olet mulle todella tärkeä <3". Argh!
Mä en jostain syystä edelleenkään haluaisi myöntää että tuo parisuhde on ohi. Ensimmäinen rakkaus ja kaiken kukkuraksi mun eka tyttöystävä. Koko ajan on hirveä kaipuu tätä ihmistä kohtaan, koska se laittaa mulle whatsappissa viestiä, koska se tökkää mua FB. Mutta noita asioita ei tule enää tapahtumaan, ja niistä on vaan kait itsekkin kasvettava irti.
Paljonhan mä kestin salailua ja valehtelua meidän suhteen aikana, luottotiedot tolta naiselta meni aivan mun selän takana, ja laskut se jätti aina maksamatta. Mutta aina mä uskoin että se pystyy muuttumaan.
Pelottaa ajatella että pitäisi ihastua johonkin ihan muuhun ihmiseen, kunhan tästä tilanteesta vain itse pääsee yli. Exähän on edelleen kaikkein kauneinta mulle koko universumissa, niin ei noiden muiden naisien kauneutta vielä ymmärräkkään.
Saattoi tulla sekava ja änkyttävä tarina, mutta jos joku saa siitä kiinni niin kommentit on tervetulleita. On tää maailma tällä hetkellä synkkä ja pelottava paikka, kun kaipaa toista ihmistä, mutta se toinen ei enää kaipaakkaan mua.