Tuli luettua kesätaukoni aikana missatut sivut Naisasiat-ketjusta heinäkuun alusta asti. Sivuja oli jokunen kertynyt, niissä paljon asiaa pettteriltä ja Midnight Ramblerilta, toki myös muiltakin. Eipä ole maailma miksikään muuttunut, eivät varsinkaan naiset.
Minulle tosin kelpaisi ihan hyvin se optio, että voisin viettää iltoja kotonani mahdollisen naisen kanssa sen sijaan, että mihinkään lähtisin ns. ulos (koska en nykyisinkään lähde juuri koskaan yhtään mihinkään, hyvä jos kaupassa käyn työnteon ja lätkämatsien lisäksi), mutta paradoksaalisesti tämä ominaisuus tekee minut naisten enemmistön silmissä epähaluttavaksi, ja silloin excel-taulukko alkaa taas raksuttaa pään sisällä. Tosimiehenhän pitäisi aina olla lähdössä kylille, ja siellähän niitä naisiakin pääsääntöisesti pyörii lihamarkkinoilla.
Nuorempana sitä romanttisesti tarrautuu erilaisiin illuusioihin ja toivoo, että olisi olemassa joku parisuhteen ideaali tai jopa "tosirakkaus", johon eivät vaikuttaisi jatkuvat päänsisäiset Excel-taulukoinnit ja loputon parempiin vertailu, valtataistelut ja yletön säätäminen isoissa ja pienissä asioissa. Tai vähintäänkin sellainen suhde, jossa rationaalisesti asioista sopimalla saavuttaisi jonkinasteisen harmonian, jolloin nainen olisi sekä suhteeseen että mieheen tyytyväinen ilman, että jokainen päivä olisi kuin runkosarjaottelu, jossa pelitilanne alkaa aina nolla-nollasta.
Mutta vanhempana sitä ymmärtää, ettei näin yleensä ole. Se johtaa väistämättä tiettyyn kyynisyyteen, mutta toisaalta se voi antaa myös realistisemman kuvan ihmisistä sekä johtaa siinä mielessä mielenrauhaan, ettei edes odota enää yhtään mitään samalla kun pääsee irti parisuhde/ihmissuhteiden oravanpyörästä tai tarpeesta saada epätoivoisena itselleen joku kumppani.
Katkeruutta ei välttämättä tarvitse viljellä, ennemmin voi seurata ulkopuolisen näkökulmasta sitä, miten jotkut ovat valmiita tekemään mitä tahansa naisen oikkujen eteen ja miten jotkut luopuvat vapaaehtoisesti kaikista heille tärkeistä asioista ja sitten yrittävät kerran pari vuodessa toteuttaa niitä salaa puolisoltaan.
Onhan se karua, että vaikkapa entinen rock-bändin kitaristi joutuu naimisiin mennessään luopumaan bändistä, kitarastaan ja levykokoelmastaan ja tulee sitten kerran pari vuodessa vaivihkaa kaverin luo kyselemään, että olisiko jotain uutta hyvää levyä, jota voisi autossa soittaa yksinään työmatkoilla. Nainen kun ei tykkää kyseisestä musiikista, joten siitä luovutaan iäksi - siitä huolimatta, että suhteen alkaessa kaveri nimen omaan soitti bändissä ja oli ns. rokkari, minkä nainen hyvin tiesi.
Omapa on tuttavan valinta, mutta eipä toimi minulla - enää. Ennen meni osittain, kun olin nuori, naiivi ja tyhmä. Eipä silti mikään riittänyt. Nykyisin saisi olla perin ihmeellinen naaras, jotta minut saisi luopumaan harrastuksistani, elämäntavoistani ja ennen kaikkea oman kotini hiljaisesta rauhasta iltaisin.
Läheisyyttä ja seksiä toki tulee kaivattua ajoittain siinä missä muutkin, mutta ei se nainen vieressä nukkumassa sen arvoinen ole, että sen eteen luopuisi mistä tahansa tai tekisi mitä tahansa. Seksiä olen harkinnut useastikin maksullisessa muodossa, mutta eipä ole vielä tilannetta tullut, että pillu olisi rahan arvoinen sijoitus ollut, vaikka välillä on läheltä liipannutkin. Ei pienipalkkaisella toimihenkilöllä ole varaa muutenkaan naisiin, parisuhteessa tai muuten. Raha ja valtahan siinäkin vaikuttavat enimmäkseen.
Kesäisellä Tallinnan reissulla kävi kyllä mielessä, että seuraisiko sitä pettterin jalanjälkiä, mutta aika meni muihin kohteisiin. Ehkä sitä jollain reissulla katson, että vaikkapa Lentosataman merimuseo ja aidossa sukellusveneessä vierailu olisikin vähempiarvoinen sijoitus kuin huora. Tai että Hampurin reissulla ajan voisi käyttää Reeperbahnin lutkiin sen sijaan, että viettää viisi tuntia paikallisessa keskitysleirissä. Mutta ei. Ennemmin konzentrationslagerille kuin terassille lageria nauttimaan ja naisia metsästämään.