Yhden "raivoajan" kanssa olen elänyt saman katon alla ja pystyn kokemuksesta sanomaan ettei minkäänlainen asioiden selvittely auta. Aina tulee uusia asioita mistä raivota, saattaa olla myös, että jo selvitetyistä asioista raivotaan uudestaan ja uudestaan.
Kenkää annoin ja suosittelin terapiaa. Toivottavasti Kapu osaat siis ottaa jalat allesi tarpeeksi ajoissa. Ei se siitä helpotu.
Tähän täytyy laittaa vahva eri. Itse olen "raivoajan" kanssa onnellisesti naimisissa, on yhteinen suurperhe, paljon lemmikkejä ja kaikenlaista muuta viritystä. Rakkautta on välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta tiedän että olemme yhdessä hautaan asti, ja "sattumalta" tiedän että vaimokin tietää.
Huonoa "raivoajassa" on ne yllättävät kilahdukset milloin mistäkin asioista. Koskaan ei tiedä mistä pamahtaa, elämä on kuin miinakentällä kävelyä, jatkuvaa pelossa elämistä. Elämä on.
Mutta toisaalta taas "raivoajassa" on todella paljon enemmän hyvää kuin huonoa, jos siis vakavaa suhdetta haluaa;
Raivoajan vastakohta on hiljainen mököttäjä, joka on paljon pahempi. Eli pahoittaa mielensä ihan yhtälailla kuin raivoajakin, mutta ei näytä sitä kuin ehkä n. 2-3 viikon tai kuukauden päästä, ehkä ei koskaan, siihen asti saa elää arvailujen varassa että onko nyt joku vinossa vai ei. Ehkä on, ehkä ei. Et vaan tiedä.
Hiljainen mököttäjä myös ajattelee paljon enemmän asioita itsekseen, voi olla vuosiakin suhteessa ja sitten yhtäkkiä ihan puskista kertoo muuttavansa muualle, koska "mun mielestä meidän suhde on junnannut paikallaan jo monta vuotta". Toinen jää monttu auki ihmettelemään että miten tässä nyt näin kävi, mikset ole puhunut tästä aiemmin.
Hiljaisen mököttäjän kanssa myös mies voi muuttua huomaamattaan ihan täydeksi kusipääksi, kokeiltu on henkilökohtaisesti. Siksi että hiljainen mököttäjä ei anna sitä palautetta heti, ei ehkä koskaan, eikä ainakaan niin suoraan että sitä ymmärtää miehen aivoilla. Tässä yksi syy miksi mies "ei voi ymmärtää naisia". Sitten mökötetään ja nukutaan selät vastakkain, tai sitten "kuin salama kirkkaalta taivaalta" suhde loppuu, tai yllättäen saat tietää että puoliso käykin vieraissa.
Raivoajan impulsiivisuus on kultaakin kalliimpi ominaisuus. Jos joku pienikin juttu ei miellyttänyt, siitä tulee HETI palaute, ihan kuten lätkämatsissa kuitti pitää antaa heti, muuten se ei auta mitään. Omalla kohdallani voin ainakin sanoa että tämä ominaisuus on auttanut ymmärtämään naisia ihan helvetisti paremmin kuin muuten ikinä olisin oppinut. Nainen ei vaan ole looginen olento, mutta raivoajan kanssa oppii vuosien mittaan edes jonkunlaisen logiikan. Aina kun jostain EI raivota, tietää että kaikki on hyvin. Omasta mielestäni paaaaljon parempi kuin että joutuisi miettimään ja keskustelemaan että onkohan nyt kaikki kunnossa.
Ehkä kaikkein arvokkain ominaisuus raivoajassa on mielestäni rehellisyys. Kyseinen henkilö ei yleensä suunnittele mitään salaa piilossa, ei mieti eikä pohdi liikoja itsekseen, ja antaa itsensä 100% aidosti suhteelle. Tunteet, niin hyvässä kuin pahassakin, ovat aitoja ja välittömiä. Jos vaikka seksielämä ei ole tyydyttävää, se kerrotaan heti ja suoraan, sisältäen toiveet miten siihen toivotaan muutosta.
Oman kokemukseni mukaan raivoamisen perimmäinen syy lopulta on epävarmuus. Kuten sanottua raivoaja elää itse 100% hereillä mukana suhteessa, mutta pieninkin epävarmuustekijä tai pilkka sen kumppanin puolelta saa hyvin nopeasti kaikki hernemaissipaprikat nenään. Raivoaja ei käsittele pettymyksiä yleensä hyvin, ja epäilys siitä että oma suhde ei ehkä ole varmalla pohjalla, saa tämän efektin esiin. Sillä raivoaja haluaa pysyä suhteessa niin kauan kuin pysyy, muuten hän lopettaa sen selkeästi.
Yleensä myös raivoajat rauhoittuvat nopeasti, näitä "ehkä sun pitäis lähteä" hetkiä tulee kyllä kiukkupuuskassa, mutta nekin mielestäni puhdistavat vaan ilmaa ja niitä oppii käsittelemään. Siihen sopiva reaktio on esimerkiksi "vittu mä en oo lähdössä mihinkään". Tästä taas raivoaja saa pienen signaalin että toi kaveri ei lähdekään ovet paukkuen heti kun tulee riita, joka itse asiassa lujittaa hänen kiinnostustaan. Muutaman taitavan liikkeen jälkeen riita voidaan mennä sopimaan kammarin puolelle ja unohdetaan. Esim. ns. pakkohali ja hymynkare suupielessä sanottu "kyllä mä susta tykkään vaikka ootkin tommonen" toimii.
Vuosien mittaan kuten sanottua, raivoajan oppii tuntemaan aika hyvin, loppujen lopuksi todella pienillä asioilla niitä raivoamisia voi välttää tosi pitkälle. Toisekseen mitä pidempään suhde kestää, sitä paremmin raivoaja oppii tuntemaan puolisoaan, luottamaan häneen ja olemaan rennommin.
Tärkeää on toki ettei jää tohvelieläimeksi raivoajan kanssa, itse olen oppinut vetämään "vastapalloon" tietyssä vaiheessa jos homma menee välillä överiksi. Näin ollen raivoajakin oppii omat rajansa, oppii myös itse tajuamaan sen että on välillä "raivoaja", ja vähitellen asia voidaan hyväksyä ja sille osataan jopa nauraa.
Ottaa kyllä vuosien työn että raivoajan kanssa saa molemmin puolin hiottua luonteenpiirteet siten että elo on mukavaa ja harmonista, mutta omasta puolestani voin ainakin sanoa että se on sen vaivan arvoista. Avioliitto toimii kaikin puolin, olemme onnellisia yhdessä, täydellisen sitoutuneita toisiimme ja perheeseen.
Ja mitä tulee esim johonkin puhelimen penkomiseen, niin antaa toisen penkoa, niin usein kuin haluaa. Omalla kohdallanikin joskus aikoinaan puhelinta tarkkailtiin herkeämättä, nyt rouvaa ei ole enää vuosiin kiinnostanut koko laite. Kun saan tekstiviestin tai sähköpostin vaikka myöhään illalla, ei enää edes kysy että keneltä se on. Tietää että jos asia jotenkin koskee/kiinnostaa häntä, sanon siitä kyllä kysymättäkin.
Sama pätee muutenkin tulemisiin ja menemisiin, rahankäyttöön ja niin edelleen, kun luottamus on saatu rakennettua ei ole enää tarvis kytätä.
Että omasta puolestani "raivoaminen" ei ole vika vaan hyödyllinen ominaisuus, hiomaton timantti. Suosittelen. :-)
