Mutta joka tapauksessa oma neuvoni olisi olla ihan vaan oma itsesi, eli en itse lähtisi muuttamaan itseäni johonkin toiseen henkilöön.
Toki tuohon mainitsemaan tapaukseesi, niin kylläkin suosittelisin opettelemaan sellaisen nöyrän ja suoraselkäisen tavan elää ja tehdä työtä. Eli tehdä selkeät päätökset ja toimia niiden mukaisesti sen sijaan, että vaihtelet mieltäsi päivittäin, toisekseen asiat kannattaa ottaa ajoissa esille ja käydä ne läpi sen esimiehen tai kuka nyt onkaan kohdalla vaikka kuinka hankalat asiat olisivat kohdalla.
Taidat kuitenkin olla varsin nuori henkilö, niin en olisi liian huolissani, koska kyllä se ikä tuo lisää varmuutta ja vastoinkäymisistäkin kannattaa ottaa opiksi. Ainakin itse koen muuttuneeni paljon viimeisen neljän vuoden aikana (ikävuosina 21-25)
Mutta tavallaan kun en ole normaalistikkaan sellainen ylikiltti ja hiljainen. Niin mitä jos sitten yrittäisikin olla oma itsensä? Nyt on jotenkin niin kuin roolinsa vanki? Mutta tavallaan sitä muuttuisi sitten aika paljon. Ja suuren porukan silmissä. Ja omaksi itseksi?
Toimin varastomiehenä (ketään muu siinä yrityksessä ei hoida varastoja kuin minä), joten työnantaja suhtautuu tekemisiini aika vapaasti. Oikeastaan mitä vain saa tehdä, kunhan työt hoituu. Itselläni ei ole myöskään selkeää työnkuvaa ollut koskaan, mikä ei haittaa kyllä yhtään. Teen sitä mitä teen ja mitä huomaan että olisi tekemättä. Mitään hommia minulta ei ole kielletty, kunhan varastot vain ovat edes jossain kunnossa.
Mitään tulostavoitteita ei työnantaja ole linjannut oikeastaan koskaan. Työ tulee valmiiksi kun se tulee tai sitten se ei tule. Työnantajalla kun ei oikein ole näkemystä siitä, millainen se valmis työ oikein on.
Otin kyllä tuon asian esille ajoissa (ts. miten tuota nyt sitten voikaan ajoittaa oikein, joskushan siitä on vain sanottava.)
Ja ikää on 21-v. eli opittavaa on varmasti. Mutta se vain, että miten minusta sitten ajatellaan? Tuollaisia ei nyt hirveästi kannata miettiä, mutta kyllähän sekin nyt työelämässä merkkaa jotain.
Ja työnantaja kun kerran on sellainen kuin on (ymmärtävä kuitenkin, mutta se toinen puoli), niin on hiukan vaikeaa keskustella siinä mielessä hänen kanssaan omista työongelmista. Haluja olisi pyrkiä töissä eteenpäinkin, mutta oman keskittymishäiriön takia se ainakin tuntuu mahdottomalta. Kun ei aina tavallisetkaan asiat onnistu ilman kunnon sohlaamista.
Työnantajalleni olisi mielestäni hyvä kertoa omista ylenemishaluista, mutta miten asian sitten esittää? "Haluaisin edetä urallani, mutta keskittymishäiriöni takia se on melkein mahdotonta." Työnantaja tietää häiriöstäni, mutta ei tietenkään pysty tekemään mitään.
Tavallaan tuollaiselle työnantajalle kertominen tällaisista asioista on muutenkin hieman vaikeaa, kun täytyy kuitenkin oma miehuuskin säilyttää. Valittamistahan tuokin olisi, mutta ei oikein tiedä mitä tehdä.