Mulla on ihan julmetun vittumainen tilanne, ainakin periaatteessa. Eräs nainen on läpeensä ja korviaan myöten rakastunut minuun. Ja olemme tunteneet toisemme 18 päivää. Viikonlopun jo vietimme heidän kesämökillään juotiin, syötiin, naitiin. Tyttö on nyt kertonut minusta sukulaisilleen, ystävilleen, serkuilleen ja kuulemma ystävänsä kanssa ovat arvioineet minut päästä varpaisiin ja siltä väliltäkin käsittääkseni. Hänen isoveljensä tahtoisi viettää kanssani olutrikasta saunailtaa ja analysoida minut läpikotaisin - henkisesti kylläkin. Tänään sain kuulla hänen äitinsä arvion minusta: pitkä, tumma, komea, fiksu, mukava. Minulla on ihana poninhäntä ja söpöt ripset. Voi juudas.
Ja sitten se jatkuva hiplaaminen ja lässyttäminen korvaan! Eilen hän puri minulle fritsun kaulaan. Hei, ei me olla teinejä! Hän kyllä on älykäs, ystävällinen, musikaalinen, aivan mahdoton peto sängyssä jne. mutta kun minä en tykkää hänestä oikeastaan yhtään ainakaan romanttisessa mielessä. Tykkään edelleen harkinta-aikavaimostani valtavasti ja en voi mitään sille, että menen välillä hiljaiseksi ajatellessani häntä. Ja tämä uusi tyär painostaa minua hommaamaan mahdollisimman nopeasti uuden asunnon, jotta voi tulla kylään (asumaan) sinne. Vittu että tämä on ahdistava tilanne. Jos sanon tälle uudelle naiselle, että sori, ei pysty enää, niin hän murtuisi. Ei ole kuulemma koskaan ennen saanut mitään sellaista kuin minun kanssani ja plaa plaa.
Hänen luonaan on kyllä mukava käydä kahvilla, mutta jotenkin siitä menee nautinto, kun koko ajan on kieli korvassa. Voi helevetti. Apua.