Naisasiat

[Ted Raikas]

Se on kuulkaa pojat ja tytöt nyt niin, että meikäläisen suhde on sitten paketissa.

Päätös tuli toiselta osapuolelta, ehkei ihan tavalla mitä odotin ja toivoin, mutta tuli kuitenkin. Toki asiaa on tuossa kuukauden päivät ajatellut itsekin, mutta ollut silti aika neuvottomana sen suhteen, että mitä tehdä. Ei tämä nyt siis suoranaisesti yllätys ollut, sinetti vain.

Nyt ei tiedä olisiko helpottunut, vai surullinen, vai mitä. Enemmänkin tyhjä fiilis ja ei oikein hahmota mitään, jotain tapahtui ja tajunta ei rekisteröinyt. Jotenkin ei vaan ihan mene jakeluun, että miten tämä tällä tapaa kävi. Vikaa minussa itsessäni kun ei kuulemma ole, mutta kun ne tunteet kuolee... niin, voiko sitä olla vaikuttamatta moiseen seikkaan? Paha sanoa, kun en ole koskaan ollut itse osapuoli joka kokee tunteiden hiipumisen toista osapuolta kohtaan. Totta kai tunteita ja niiden vahvuutta on tässä koeteltu kun on ollut hankalaa olla yhdessä, mutta sinänsä se välittäminen ei ole kadonnut missään vaiheessa minnekään.

No, eteenpäin elämässä. Parempi se eron tuoma tuska ja kipu, kuin riutuminen suhteessa, jossa itsellä on fiilikset pelissä ja toinen on tunteiltaan kuollut. Se olisi sellaista henkistä itsensä nirhaamista moinen.

Taidanpa ottaa yhden oluen.

 

[passenger]

Nyt ei tiedä olisiko helpottunut, vai surullinen, vai mitä. Enemmänkin tyhjä fiilis ja ei oikein hahmota mitään, jotain tapahtui ja tajunta ei rekisteröinyt. Jotenkin ei vaan ihan mene jakeluun, että miten tämä tällä tapaa kävi. Vikaa minussa itsessäni kun ei kuulemma ole, mutta kun ne tunteet kuolee... niin, voiko sitä olla vaikuttamatta moiseen seikkaan? Paha sanoa, kun en ole koskaan ollut itse osapuoli joka kokee tunteiden hiipumisen toista osapuolta kohtaan. Totta kai tunteita ja niiden vahvuutta on tässä koeteltu kun on ollut hankalaa olla yhdessä, mutta sinänsä se välittäminen ei ole kadonnut missään vaiheessa minnekään.

No, eteenpäin elämässä. Parempi se eron tuoma tuska ja kipu, kuin riutuminen suhteessa, jossa itsellä on fiilikset pelissä ja toinen on tunteiltaan kuollut. Se olisi sellaista henkistä itsensä nirhaamista moinen.

Taidanpa ottaa yhden oluen.

Mulla on viimeisinkin suhde päättynyt samalla tavoin. Toisen tunteet ovat kuulemma lakanneet olemasta tai muuta vastaavaa. Kyllä sitä aina väkisinkin miettii, että mistä se sitten johtuu jollei kuitenkin ihan omasta itsestä. Välillä ihmettelen että niin omissa kuin ympärillä olevista suhteista aika pitkäänkin välillä pidetään sitä suhdetta yllä vaikka jommalla kummalla osapuolella on jo jollain tasolla päätetty/ymmäretty että tästä ei tule mitään ja se on mielestäni melko epäreilua toiselle osapuolelle. Tyttöystävä tosiaan keväällä viimeisten keskustelujen/selvittämisien aikaan totesi että hän on jo puoli vuotta ollut sitä mieltä että ei tästä tule mitään. Voin kertoa että vitutti, kun selvisi että on siinä puoli vuotta koittanut kaikkensa että suhde toimisi, aika hukkaan heitettyä aikaa. Tsemiä sinne Tedille, ota olut, mä en tänään taida jaksaa olutta.

 

[Fordél]

Tyttöystävä tosiaan keväällä viimeisten keskustelujen/selvittämisien aikaan totesi että hän on jo puoli vuotta ollut sitä mieltä että ei tästä tule mitään. Voin kertoa että vitutti, kun selvisi että on siinä puoli vuotta koittanut kaikkensa että suhde toimisi, aika hukkaan heitettyä aikaa. Tsemiä sinne Tedille, ota olut, mä en tänään taida jaksaa olutta.

Ja sitäkin voidaan tuumia, että mikä tällaisen ajatusmallin vaikutus on ollut siihen menneeseen puoleen vuoteen? Jos toinen on päättänyt, että tästä ei tule mitään ja pitänyt päätöstä päässään puoli vuotta, ei toisella ole tosiaan oikeastaan mitään saumoja enää pelastaa suhdetta. Kuinka oikeutettu sitten tuollainen päätös on tehdä omassa päänupissaan ilman, että sen jakaa toisen kanssa? Mielestäni kaikkea muuta kuin oikeutettu, koska tosiaan sen jälkeen toinen voi tehdä lähes mitä vaan, mutta tuota päätöstä harvemmin enää muutetaan. Parempi olisi heti perata se yhdessä läpi ja hakea siihen mahdollisesti muutosta.

 

[JypFabu]

Ja sitäkin voidaan tuumia, että mikä tällaisen ajatusmallin vaikutus on ollut siihen menneeseen puoleen vuoteen? Jos toinen on päättänyt, että tästä ei tule mitään ja pitänyt päätöstä päässään puoli vuotta, ei toisella ole tosiaan oikeastaan mitään saumoja enää pelastaa suhdetta. Kuinka oikeutettu sitten tuollainen päätös on tehdä omassa päänupissaan ilman, että sen jakaa toisen kanssa? Mielestäni kaikkea muuta kuin oikeutettu, koska tosiaan sen jälkeen toinen voi tehdä lähes mitä vaan, mutta tuota päätöstä harvemmin enää muutetaan. Parempi olisi heti perata se yhdessä läpi ja hakea siihen mahdollisesti muutosta.

Tottakai, ajatuksesi on tosi järjen tasolla. Hankalaksi asian sitten tekee se, että täydellisyys ja ihminen eivät kuulu samaan lauseeseen, surku sentään. Ajatusmallisi heikkous piilee siinä, että tuollatavoin ajateltuna se toinen osapuoli olisi harrastanut puolen vuoden kiusaamista ja sattumoisin saman ajan kiusannut itseään. Uskoisitko, että mikään rationaali toimisi näin? Tai mitä tämä osapuoli sillä muka saavuttaisi?

Oletettavampaa lienee, että tuo puolenvuoden aika on toisellakin osapuolella ollut epävarmuuden ja oikeiden vastausten etsimisen aikaa. On tavallaan ihan sama, mitä toinen tuossa tilanteessa tekee, tai on suhteelleen tekemättä, koska kyseiselle ihmiselle matka on päänsisäinen, tai sanotaanko romanttisemmin: hän etsii vastausta sydämestään. Luulisinkin, että sanomalla tuon jo puoli vuotta sitten, kyseinen henkilö kuvasi aikaa, jonka prosessi epäilyksestä varmuudeksi on vienyt. Mitäpä tuossa voi ajatella toisen väärin tehneen? Luonnollisesti on viisaampaa, jos suhde kerran jotakin satunnaista enemmän merkinnyt, tutkiskella ja selvitellä sisäiset tuntemuksensa, eikä hätiköidä samantien suhdetta historiaan.

Parempi perata etc..., muuten hyvä, mutta tunteita sisältävää asiaa ei voi pikku tuumailulla perata yhtään mihinkään, kaikki tunteet jäisi käsittelemättä ja pysyisivät painolastina tulevaisuuteen. Niin hienoa kun se suhteen alkuhuuma ja kukoistus onkin, siihen kauppaan kuuluu erottamasti se viheliäisten tunteiden kirjo itsetunnon romahtamisineen, kiduttavine ikävän tunteineen, menettämisen tuskineen, koko kaleidoskooppi tunteita kun skaala heilahtelee itsesäälistä rakkauden vaihtumiseksi vihaan ja lopulta välinpitämättömyyteen. Koko malja on juotava ja eheydyttävä, mikäli matkaa mienaa jatkaa junnaamatta paikoillaan loppuikäänsä.

Kannattaa nyt muistaa näitä tuomion sivalluksia jakaessaan, että sen karille ajaneen parisuhteen hävinneitä osapuolia on tasan kaksi ja jos tunteita on "oikeasti" kummallakin ollut pelissä, laskun maksajiakin on kaksi. Moni nuori kuvittelee, että se jättäjän osa olisi jotenkin helpompi, vaan jos on pannut likoon itsensä, voin vakuuttaa, ettei se ole milliäkään helpompaa kumminkaan päin.

Tahdoin vain tätä muistuttaa, ettei mahdollisesti nuorille ja asioita kokemattomille jää vain käsitystä, että moisella tavalla parisuhteen päättyminen olisi jotenkin mahdollista käsitellä ilman tuskaa ja sen kestämistä määräämättömän ajan. elämää tää vaan on, useimmiten ei voita.

 

[passenger]

Tottakai, ajatuksesi on tosi järjen tasolla. Hankalaksi asian sitten tekee se, että täydellisyys ja ihminen eivät kuulu samaan lauseeseen, surku sentään...

...Tahdoin vain tätä muistuttaa, ettei mahdollisesti nuorille ja asioita kokemattomille jää vain käsitystä, että moisella tavalla parisuhteen päättyminen olisi jotenkin mahdollista käsitellä ilman tuskaa ja sen kestämistä määräämättömän ajan. elämää tää vaan on, useimmiten ei voita.

Todella hyvin kirjoitettu JypFabulta. Elämää tämä kaikki tosiaan vaan on ja ne ihan kaikki tunteet kuuluvat tähän elämään, ne pitää tosiaan käsitellä ja itse ainakin jollakin asteella tunnen itseni elävämmäksi kun pystyy ajatelemaan objektiivisemmin omia tunteitaan ja käsittelemään niitä, aiheuttavat ne sitten toisinaan iloa, tuskaa tai mitä tahansa.

Toisinaan vaikuttaa siltä että usein niitä asioita ja tunneskaaloja ei käydä ihan kunnolla läpi, vaan sännätään vain vauhdilla eteenpäin. Tämän ajan korostettu itsellisyys ihmisten toiminnassa ja omassa elämässään on lisännyt sinkkujen määrää ja varmasti lyhentänyt keskimääräistä suhteiden/av(i)oliittojen pituutta. Tämä "kiire" ja itsellisyys saattaa johtaa ehkä suhteiden kestämättömyyten jatkossakin? En kuitenkaan tarkoita nyt tätä itsellisyyttä vain negatiivisessa mielessä, vaan kyllä sitä sinkkunakin voi todellakin viettää onnellista elämää. :)

 

[Fordél]

Tottakai, ajatuksesi on tosi järjen tasolla. Hankalaksi asian sitten tekee se, että täydellisyys ja ihminen eivät kuulu samaan lauseeseen, surku sentään. Ajatusmallisi heikkous piilee siinä, että tuollatavoin ajateltuna se toinen osapuoli olisi harrastanut puolen vuoden kiusaamista ja sattumoisin saman ajan kiusannut itseään. Uskoisitko, että mikään rationaali toimisi näin? Tai mitä tämä osapuoli sillä muka saavuttaisi?

Eivät kuulukaan ja siksi minusta olisi hyvä heittää tuntemukset öpaut heti pöytään kun niitä alkaa tulemaan, koska se perseestä, että toinen ilmoittaa yhtäkkiä puolivuotta tienneensä, että tästä ei tule mitään. Ei kyse ole mistään kiusaamisesta yms. vaan lähinnä varmasti siitä, että ei uskalleta nostaa kissaa pöydälle, aiheuttaa toiselle pahaa mieltä jne.

Kannattaa nyt muistaa näitä tuomion sivalluksia jakaessaan, että sen karille ajaneen parisuhteen hävinneitä osapuolia on tasan kaksi ja jos tunteita on "oikeasti" kummallakin ollut pelissä, laskun maksajiakin on kaksi. Moni nuori kuvittelee, että se jättäjän osa olisi jotenkin helpompi, vaan jos on pannut likoon itsensä, voin vakuuttaa, ettei se ole milliäkään helpompaa kumminkaan päin.

Tämä on hyvä pointti ja näin sitä tulee harvemmin ajateltua. Hävinneitä osapuolia on tosiaan yleensä kaksi, koska suhteeseen on aina ladattu paljon tunteita, toiveita, tulevaisuuden suunnitelmia jne. Sitten kun ne romahtavat, romahtaa molempien elämä, toisella pahemmin (jos ei ole ollut asiasta tietoinen) ja toisella ehkä vähemmän pahemmin (on pystynyt asiaa vähän sulattelemaan).

 

[JypFabu]

Eivät kuulukaan ja siksi minusta olisi hyvä heittää tuntemukset öpaut heti pöytään kun niitä alkaa tulemaan, koska se perseestä, että toinen ilmoittaa yhtäkkiä puolivuotta tienneensä, että tästä ei tule mitään. Ei kyse ole mistään kiusaamisesta yms. vaan lähinnä varmasti siitä, että ei uskalleta nostaa kissaa pöydälle, aiheuttaa toiselle pahaa mieltä jne.

Kun on kyse sisäisistä tuntemuksista olisi oikeastaan hiukan tyhmää alkaa tilittämään keskeneräisiä ja hahmottamattomia asioita, seurauksena olisi vain turhan stressin ja epävarmuuden tuominen suhteen osaksi. Sitten taas suhteen poikkipistäminen ensimmäisen epäilyksen tullen olisi kertakaikkista hätiköintiä ja jää varmasti tekemättä normaalilta ihmiseltä, joka on vilpittömästi suhteeseen lähtenyt. Kuten ylenpänä kirjasin, harva kärsii arkuuttaan puoltavuotta ihmisen kanssa, josta haluaa oikeasti eroon tietoisella tasolla, no, jälkikasvun takia harkintaa pitää olla vielä pidempään, jos tämä on tilanne. Uskottavampaa on siis, jos kumppani sanoo tienneensä puolen vuoden ajan että homma on klaari, että hän itseasiassa tarkoittaa, että tuon ajan on sisällään työstänyt ja selvittänyt sisintään, ellei sitten omaa masokistin piirteitä.

Tämä on hyvä pointti ja näin sitä tulee harvemmin ajateltua. Hävinneitä osapuolia on tosiaan yleensä kaksi, koska suhteeseen on aina ladattu paljon tunteita, toiveita, tulevaisuuden suunnitelmia jne. Sitten kun ne romahtavat, romahtaa molempien elämä, toisella pahemmin (jos ei ole ollut asiasta tietoinen) ja toisella ehkä vähemmän pahemmin (on pystynyt asiaa vähän sulattelemaan).

Tässä kohtaa en jaa ajatustasi, että jätetyn romahdus olisi jotenkin pahempi. Se että tunnettaan on suhteen osalta työstänyt, vie varmasti huomion kaikelta muulta tärkeältä, kuten oman pään tilan ja hyvinvoinnin työstämiseltä. Päin vastoin, jätetyllä saattaa jopa olla etua ja prosessia nopeuttavaa, kun on selkeä syyllinen ja helppo vihan kohde tarjolla, silti kumpainenkin on kohdannut pienen kuoleman ja sen surutyö on pakko työstää, että jaksaa eteenpäin. Helppoa ei ole kumpainenkaan asema, mutta kuka meille on helppoa koskaan luvannutkaan?

 

[Fordél]

Kun on kyse sisäisistä tuntemuksista olisi oikeastaan hiukan tyhmää alkaa tilittämään keskeneräisiä ja hahmottamattomia asioita, seurauksena olisi vain turhan stressin ja epävarmuuden tuominen suhteen osaksi.

Mielestäni ei ole todellakaan turhaa, koska ne keskeneräiset tuntemukset ovat jo osa toisen elämää, takuulla vaikuttavat suhteeseen ja tätä kautta myös siihen toiseen. Itse kannatan aina avoimuutta enkä hautomista. Toki sitä nyt ei tarvi sillä samalla hetkellä täräyttää pöytään kun ensimmäiset fiilikset tulevat esiin, mutta joku puolen vuoden hautominen (kuten tässä tapauksessa oli) on mielestäni taas liikaa.

Päin vastoin, jätetyllä saattaa jopa olla etua ja prosessia nopeuttavaa, kun on selkeä syyllinen ja helppo vihan kohde tarjolla, silti kumpainenkin on kohdannut pienen kuoleman ja sen surutyö on pakko työstää, että jaksaa eteenpäin. Helppoa ei ole kumpainenkaan asema, mutta kuka meille on helppoa koskaan luvannutkaan?

Onhan se noinkin, että kun on selkeä syyllinen tapahtuneelle eli se jättäjä, on toipumisprosessia helpompi viedä läpi. Toisaalta, aika usein jätetty jää miettimään, että mikä todellisuudessa hommassa kusi ja tuo vaihe voi kestää kauan ja olla hyvinkin kuluttava. Sen sijaan jättäjä yleensä tietää ne syyt. Eli summa summarum, itsellä on kokemusta vain siitä, että jättäjänä on helpompaa kuin olla jätetty, mutta ymmärrän kyllä pointtisi ja tottakai nämä ovat aina tapauskohtaisia eli riippuu siitä miten eroaminen hoidetaan.

 

[JypFabu]

Mielestäni ei ole todellakaan turhaa, koska ne keskeneräiset tuntemukset ovat jo osa toisen elämää, takuulla vaikuttavat suhteeseen ja tätä kautta myös siihen toiseen. Itse kannatan aina avoimuutta enkä hautomista. Toki sitä nyt ei tarvi sillä samalla hetkellä täräyttää pöytään kun ensimmäiset fiilikset tulevat esiin, mutta joku puolen vuoden hautominen (kuten tässä tapauksessa oli) on mielestäni taas liikaa.

Kenenkään sisäinen maailma ei ole koskaan sillälailla osa toisen elämää, että sitä pitäisi ruotia ja tilitellä toiselle ja väitänkin, että keskeneräisten ja jäsentymättömien tuntemusten ruotiminen kumppanin kanssa vahingoittaa varmasti enemmän sitä suhdetta, kun tuoda käsittelyyn selkeä ja mietitty oma tahto sitten aikanaan. On itseasiassa aika julmaa leikkiä kumppanin tunteilla asettamalla hänen asemansa epävarmaksi suhteessa, jonka pitäisi olla päinvastoin turvallinen paikka molemmille. Löysässä hirressä roikkuminen ei edesauta tai vähennä toisen osapuolen tarvitsemaa aikaa kerätä itsensä kun suhde päättyy, vaan päinvastoin traumatisoi vielä entisestäänkin kykyä luottaa ja sitoutua tulevissa suhteissa. Mitään aikaa sopivana suosituksena on mahdoton raamittaa, jokaisen tarvitsema aika on yksilöllinen ja suhteessa uniikkiin, tilanteisiin vaikuttaviin tekijoihin. Arkuus ei kuitenkaan yleensä viivästytä kovinkaan paljon enää tilanteessa, jossa se varmuus on henkilölle kirkastunut. Nyrkkisääntönä kai voi sanoa, että sitä kauemmin se vie, mitä enemmän on ollut tunteita toista kohtaan, pitkissä suhteissa vielä lisäpainolastina on se arjen ja rutiinien turvallisen kehän murtaminen.

Onhan se noinkin, että kun on selkeä syyllinen tapahtuneelle eli se jättäjä, on toipumisprosessia helpompi viedä läpi. Toisaalta, aika usein jätetty jää miettimään, että mikä todellisuudessa hommassa kusi ja tuo vaihe voi kestää kauan ja olla hyvinkin kuluttava. Sen sijaan jättäjä yleensä tietää ne syyt. Eli summa summarum, itsellä on kokemusta vain siitä, että jättäjänä on helpompaa kuin olla jätetty, mutta ymmärrän kyllä pointtisi ja tottakai nämä ovat aina tapauskohtaisia eli riippuu siitä miten eroaminen hoidetaan.

Tähän kai voisi kommentoida, että niin parisuhteen loppuminen, kuin läheisen poismenokin jättää aina jälkeensä liudan vastaamattomia kysymyksiä ja aina se aikansa ottaa, että siitä selviää, myös jattäjällä. Riippuen tarkoitusperiensä vakavuudesta on edessä kasa isonisoja kysymyksiä ja pohdinta missä meni pieleen, mitä tein väärin ja niskassa vielä joissain tapauksissa ystäväpiirin rankka syyllistäminen tapahtuneesta elämästä. En kuitenkaan tällä kirjoittamallani halua missään nimessä vähätellä jätetyn tuskaa, monesti vaan kokonaan unohtuu se, että ei jättäjäkään useimmiten onnellisena ja voittoisana marssi kohti uusia valloituksia.

 

[Fordél]

Kenenkään sisäinen maailma ei ole koskaan sillälailla osa toisen elämää, että sitä pitäisi ruotia ja tilitellä toiselle ja väitänkin, että keskeneräisten ja jäsentymättömien tuntemusten ruotiminen kumppanin kanssa vahingoittaa varmasti enemmän sitä suhdetta, kun tuoda käsittelyyn selkeä ja mietitty oma tahto sitten aikanaan.

Nyt oli kyse parisuhteesta ja jos se ei jostain syystä toimi, on se mielestäni hyvin pitkälle myös sen toisen asia, jolloin siihen sisältyy myös tietty vastuu.

Jep, mutta tuo ajatus jäsentymättömien tuntemusten ruotimisesta on kyllä ihan totta, joten ehkä alan tässä taipumaan kannallesi. En vain itse innostu ajatuksesta, että toinen murehtii puoli vuotta eroa ja sitten ilmoittaa siitä lopullisena päätöksenä. Kannatan aina avoimuutta ja tuotakin ruodintaa voisi tehdä jollain tapaa yhdessä, Mutta tiedä sitten näistä, jokainen taplaa tavallaan. Se mikä sopii toiselle, ei sovi ehkä toiselle.

 

[JypFabu]

Nyt oli kyse parisuhteesta ja jos se ei jostain syystä toimi, on se mielestäni hyvin pitkälle myös sen toisen asia, jolloin siihen sisältyy myös tietty vastuu..

Juuri kai tämä vastuu on mullakin ollu mielessä noita kirjoittaessani. Siinä kun tuppaa käymään niin, että jos jonkun hahmottoman sisintä kaivelevan möhkäleen lumpsauttaa ulos, eikä sitten pysty sen hahmottomuuden johdosta oikein kommunikoimaan asiasta, saa se kumppanin hätääntymään, hössäämään ja yliyrittämään. Sitten kun se toinen ei käsitä että mitä sen oikein pitäs yrittää tehdä toisin tulee ensin farssi ja sitten stressi ja ero, vaikka sitten toiselle valkenisi ihan jonkun muun asian tökkineen alitajunnassa.

Jep, mutta tuo ajatus jäsentymättömien tuntemusten ruotimisesta on kyllä ihan totta, joten ehkä alan tässä taipumaan kannallesi. En vain itse innostu ajatuksesta, että toinen murehtii puoli vuotta eroa ja sitten ilmoittaa siitä lopullisena päätöksenä. Kannatan aina avoimuutta ja tuotakin ruodintaa voisi tehdä jollain tapaa yhdessä, Mutta tiedä sitten näistä, jokainen taplaa tavallaan. Se mikä sopii toiselle, ei sovi ehkä toiselle.

Viimeinen lauseesi on kyllä taivaan tosi ja joskus törmää omasta mielestään mitä kummallisimpiin parisuhdevirityksiin, jotka vielä jollain metafysiikalla toimii kaiken järjen vastaisesti. Yhdestä tämmöisestä olin niin vaikuttunut, että piti säveltää siitä laulu ja sitä laulua väkerrellessäni vasta ymmärsin, että tein sittenkin laulua onnellisesta parisuhteesta, vaikka olin koko ajan kuvitellut ihan muuta paljastavani, saipahan sisäinen besserwisserini nokkaansa kuin Berlusconi konsanaan ja ansiosta.

 

[Fordél]

Viimeinen lauseesi on kyllä taivaan tosi ja joskus törmää omasta mielestään mitä kummallisimpiin parisuhdevirityksiin, jotka vielä jollain metafysiikalla toimii kaiken järjen vastaisesti. Yhdestä tämmöisestä olin niin vaikuttunut, että piti säveltää siitä laulu ja sitä laulua väkerrellessäni vasta ymmärsin, että tein sittenkin laulua onnellisesta parisuhteesta, vaikka olin koko ajan kuvitellut ihan muuta paljastavani, saipahan sisäinen besserwisserini nokkaansa kuin Berlusconi konsanaan ja ansiosta.

Näinhän se on. Näitä kaavoja onnelliseen parisuhteeseenhan on olemassa vaikka kuinka. Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta toisaalta taas moni pari on veistetty ihan samasta puusta jne. Onhan sitä itsekin tullut seurattua jos jonkinlaisia parisuhteita ja kaikissa niissä tuntuu olevan oma reseptinsä. Siltä kantilta katsottuna täällä annetut vinkit ovat yhtä tyhjän kanssa, koska jokaisen pariskunnan pitää itse kehittää se toimiva resepti. Niitä mausteita joutuu hakemaan vuosikausia, välillä soppaa keitetään isommalla liekillä ja välillä pienemmällä, mutta pääasia lienee juuri se, että niitä mausteita todelka haetaan, liekkiä pidetään yllä ja nähdään vaivaa sen sopan keittämiseksi.

Oliko muuten kaikkien aikojen paskin Jatkoajassa esitetty vertauskuva? No ainakin TOP3:ssa varmasti.

 

[passenger]

Näinhän se on. Näitä kaavoja onnelliseen parisuhteeseenhan on olemassa vaikka kuinka. Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta toisaalta taas moni pari on veistetty ihan samasta puusta jne. Onhan sitä itsekin tullut seurattua jos jonkinlaisia parisuhteita ja kaikissa niissä tuntuu olevan oma reseptinsä. Siltä kantilta katsottuna täällä annetut vinkit ovat yhtä tyhjän kanssa, koska jokaisen pariskunnan pitää itse kehittää se toimiva resepti. Niitä mausteita joutuu hakemaan vuosikausia, välillä soppaa keitetään isommalla liekillä ja välillä pienemmällä, mutta pääasia lienee juuri se, että niitä mausteita todelka haetaan, liekkiä pidetään yllä ja nähdään vaivaa sen sopan keittämiseksi.

Oliko muuten kaikkien aikojen paskin Jatkoajassa esitetty vertauskuva? No ainakin TOP3:ssa varmasti.

Vertauskuva olkoon paska tai ei niin ihan järkevää asiaa. Asiat ja ihmiset toimivat niin eri tavalla, että aika vähän on mitään hyviä neuvoja voidaan täällä antaa, varsinkaan niillä melko suppeilla ja aina yksipuolisilla kuvauksilla joita täälläkin kuulee suhteista ja ongelmista. Itselleni täällä ainakin on joskus ihan hyvääkin keskustelua suhteista ja toimii lähinnä jonkin asteen terapeuttisena avautumispaikkana. Toivottavasti kukaan täältä ei mitään neuvoja absoluuttisina totuuksina ota, saattaa saada suhteensa vielä enemmän kuralle. Täällä virtuaalimaailmassa on aika helppo esiintyä myös parisuhteidenkin kaikkitietävänä virtuoosina.

 

[Nuggumatti]

Itsellä on tällä hetkellä ongelmana puolison kaverisuhteet...
Eli hällä on miespuolisia ystäviä joiden kanssa hän käy kahvilla ja välillä kotonakin kyläilemässä... joskus selvitellään oikein tosissaan toisen parisuhde ongelmia, niinhän sitä kaverisuhteissa tehdäänkin.
Itse vaan koitan kovasti ymmärtää kyseistä toimintaa koska voi ilmeisesti olla heteropuolisia miehiäkin ystävinä...
Osa on sinkkuja osa on naimisissa...

Vaimo ei tunnu ymmärtävän kuinka vaikeaa se on minulle... ei meikäläisen kasvu ympäristössä paljon naisilla ole ollut miespuolisia ystäviä tai sitten on menny jotain ohi... kavereita toki on ollut, mutta ystävyys mitä tarkoitan on syvempää.

se vain on niin ahdistavaa... haluan että hällä on kavereita/ystäviä ja aivan sama onko miehiä vai naisia... mutta ei vaan osaa olla olematta kun vaimo kertoo lähtevänsä käymään "sepon kanssa kahvilla" sitten otetaan henkiset molemminpuolin ja vaimo jätää lähtemättä ja syyttää minua että ei saa nähdä kavereitaan... kyllähän se pohjimmiltaan näin miehenä luo erilaisia "ajatuksia" joille ei vaan voi mitään... mutta lopunkaiken kyllä luotan.
tässä nyt on molemmin puolin syyllistämistä ... minä vaimoani siitä että hän menee tapaamaan miespuolisia ystäviään ja vaimo minua siitä kun en ymmärrä... kohta vuosi väännetty
Onko kellään hyviä sanoja?

 

[Palstalegenda]

Kun entinen ämmäni päätti haluta sinkkuilua, kun ei siedä parisuhteessa itseään, niin ei muuta kuin uutta naista tilalle. Ti on treffit yhden saakelin hyvännäköisen naisen kanssa. Oikeastaan mua vähän pelottaa, kun se on liian kaunis. Miten mulla on koko ajan nousevana trendinä tuo kauneus, aina pitää, ja on, kauniimpi kuin edelliset. Tai sitten mulla vain näkö huononee. Pari vuotta minua nuorempi ja taas on se tilanne, että nainen on seurustellut ennen minua 8 vuotta erään kanssa. Vaan tämä edelliseni oli ollut vain 3-4 kk sinkkuna ja se ei sitten riittänyt. Tämä nainen on ollut kaksi vuotta, bilettänyt ja nussinutkin baarituttavuuksia. Jokohan se siis hän olisi ehtinyt nuoruutensakin viettää, ettei sitten tartte myöhemmin ahdistua. Vähän veikkaan, että on ehtinyt. On "vain" ammattikorkeakoulun käynyt tämä nainen. Stalkkaamalla sain selville, että tykkää kovasti Lauri Tähkän tuotannosta ja siis pahinta kaikesta, Yöstä! Ennen en olisi tämänlaisen kanssa lähtenyt enää millekään, vaan nyt on pelikirjassa uusi sivu. Otetaan sellainen vähän pöllömpi ja naiivimpi tapaus, pääasia että sillä on pillu, tissit ja se ei ole niin viisas, että alkaa liikaa pohtia olemassaoloaan. Sellainen, jolle maailma on konkretiaa eikä abstraktia. Tehdään siis selvä roolitus, minä olen se suhteen aivot ja nainen antaa jotakin muuta. Viisaita voin puhua sitten vaikka internetissä ja kavereiden kesken (internetissä). Eihän se ihan pöllö sitä paitsi ole, onhan tuolla esimerkiksi hyvä miesmaku! Ja Oulustahan hän ei todellakaan ole syntyjänsä, minä en sekaannu yhteenkään syntyperäiseen oululaiseen naiseen enää ikinä! Tietenkin olen jo ennen tapaamista kysynyt siltä, että saako se g-pisteorgasmeja ja kuinka helposti. En helkutti ala sellaisia saamattomia jännittäjäjustiinoita tapailemaan ollenkaan, tuo asia pitää selvittää heti!

Minä olen jo päättänyt ottaa hänet. Enää pitää saada se luulemaan, että olen mukava ja ihana. Kirjoitti se kyllä eilen näin: "Voi kun noista sun viesteistä tulee hyvä mieli. :) En voi käsittää mikä niissä on..." Pesää on jo siis tiedossa, tuo tarkoittaa juuri sitä. Täytynee jotenkin olla mysteerinen saalis. Tai en minä tiedä, kyllä tästä hyvä tulee, kunhan ei helkutti minua sinne Tähkän ja Yön keikalle edes kysy!

 

[Jeffrey]

Tullaanpa nyt pitkästäaikaa avautumaan. Unikaan kun ei tule.

Tuli tossa kuun alkupuolella törmättyä erääseen naiseen tanssiravintolassa. Tai oikeastaan sattumalta törmäsin häneen muutamankin kerran. Ensimmäinen kerta ei sisältänyt sananvaihtoa vaan lähinnä sellaista teinimäistä vilkuilua. Tyttö sattui olemaan samassa lukiossa kanssani ja yllätyksekseni tiesi jopa nimeni. Kuitenkaan ei oikeastaan koskaan juteltu yms. koulussa, mutta molemmat muisti toisensa ja tiedetiin ihan nimeltäkin. Hän oli yhdistänyt minut vaan vähän eri ryhmiin koulussa (olin koulussa jossa ryhmät oli aika selkeitä). Tämän otin luonnollisesti ihan positiivisena asiana koska ilmeisesti olin aikaisemminkin edes jossainmäärin ollut kiinnostava henkilö.

Noh. Yritinhän minä (sitten toisella kerralla) kapakassa jo runouttani näyttää tytölle, mutta kovasti tyttö hämmentyi ja ikäänkuin pakeni paikalta. Noh kaverin kanssa tilanne analysoitiin ja tytönkäytös johti meidät siihen tulokseen, että joko tuli vaan niin yllättäen taikka sitten olisikin kaveri ollut iskenyt silmänsä minuun. Tuota potentiaalista kaverin varausta me pohdittiin eikä oikeastaan vieläkään olla päästy tulokseen siinä.

Ajattelin sitten ottaa hieman helpomman lähestymistavan tyttöön ja facebookissa aloin viestejä viljelemään. Tytön kanssa päästiin paremmin juttuun ja se alkoi jo vähän näyttämään joltain.

Nyt sitten parjantaina sovittiin, että yritetään taas osua samaan baariin. Ja osuttiinkin. Tämän baari-illan tapahtumat ovatkin sitten ne pasmat sekoittaneet. Osuin tyttöön portaikossa baarin sisällä ja jotenkin tuntui kun tyttö olisi siinä samantien syttynyt. Silmät kirkastui ja kaunis hymy tuli huulille, sekä sain jopa todella hellän halauksen. Noh siinä sitten tyttö sai jollain ihme ilveellä minut roudattua tanssilattialle hänen ja kaverinsa kanssa. Noh siinä sitten tanssittiin ja luonnollisesti tuollaiselle tytölle siinä tuli sitten kilpakosiaa. Noh näille sitten vaan naureskelin ja tyttö siinä pysyi. Sitten vaan jossain vaiheessa kun juomatkin oli jo loppu niin lähdin hakemaan lisää. Takastullessani tyttö siinä sitten jo tanssahteli jonkun kilpakosian kanssa. Sitten vaan tyydyin tytölle sanomaan, että menen tonne missä noi kaverit on ja lähdin. Ja tämän jälkeen en ole tyttöön ollut kontaktissa.

Mulle se on oikeastaan aivan se ja sama vaikka tyttö ja kilpakosija olisikin lähtenyt vaikka panohommiin koska meillä ei vielä edes mitään suhdetta ole ollut ja tämä on ollut vähän tällaista kattelua. Mutta ärsyttää ja hämmentää aivan saatanasti tämän neidin käytös. Ensin ollaan niinkun niin kiinnostuneita ja sitten taas ei.

Analysoin tossa jo yden tyttö kaverin kanssa asiaa ja hän uskoi tytön olevan epävarma samalla lailla kuin minäkin. Ja, että minun "luovuttaminen" olisi vain ruokkinut tätä epävarmuutta. Tyttö ei ole perjantain jälkeen yhteyttä ottanut joka sitten taas voi olla merkki kumpaan suuntaan vaan. Joko tyttöä ei kiinnosta tai sitten on häpeissään tosta perjantaista ja ymmärsi, että mua ei kiinnosta.

Tossa kuitenkin jo päätin, että pitää tässä vielä yrittää ja ehkä jopa uskaltautua ehdottamaan suoraan ihan perinteisiä treffejä. Tytön käytös vaan on ollut sellaista, että jos se ei ole johtunut epävarmuudesta niin sitten en kyllä välttämättä halua edes olla tytön kanssa tekemisissä. Pitänee kuitenkin vielä yrittää sillä minuun ehti jo iskeä sellainen ihastumista edeltävä "tuohon voisi ihastua" tila. Joka viimeksi laukesi päälle viime pääsiäisenä. Siitäkin tapauksesta tähän ketjuun olen parikin kertaa avautunut.

Eli siis: Lämmittelyä. Vielä tutkailua. Vaiko jo pelin avaus ja kiekko jäähän?

 

[Fordél]

Kun entinen ämmäni päätti haluta sinkkuilua, kun ei siedä parisuhteessa itseään, niin ei muuta kuin uutta naista tilalle. Ti on treffit yhden saakelin hyvännäköisen naisen kanssa. Oikeastaan mua vähän pelottaa, kun se on liian kaunis. Miten mulla on koko ajan nousevana trendinä tuo kauneus, aina pitää, ja on, kauniimpi kuin edelliset. Tai sitten mulla vain näkö huononee. Pari vuotta minua nuorempi ja taas on se tilanne, että nainen on seurustellut ennen minua 8 vuotta erään kanssa. Vaan tämä edelliseni oli ollut vain 3-4 kk sinkkuna ja se ei sitten riittänyt. Tämä nainen on ollut kaksi vuotta, bilettänyt ja nussinutkin baarituttavuuksia. Jokohan se siis hän olisi ehtinyt nuoruutensakin viettää, ettei sitten tartte myöhemmin ahdistua. Vähän veikkaan, että on ehtinyt. On "vain" ammattikorkeakoulun käynyt tämä nainen. Stalkkaamalla sain selville, että tykkää kovasti Lauri Tähkän tuotannosta ja siis pahinta kaikesta, Yöstä! Ennen en olisi tämänlaisen kanssa lähtenyt enää millekään, vaan nyt on pelikirjassa uusi sivu. Otetaan sellainen vähän pöllömpi ja naiivimpi tapaus, pääasia että sillä on pillu, tissit ja se ei ole niin viisas, että alkaa liikaa pohtia olemassaoloaan. Sellainen, jolle maailma on konkretiaa eikä abstraktia. Tehdään siis selvä roolitus, minä olen se suhteen aivot ja nainen antaa jotakin muuta. Viisaita voin puhua sitten vaikka internetissä ja kavereiden kesken (internetissä). Eihän se ihan pöllö sitä paitsi ole, onhan tuolla esimerkiksi hyvä miesmaku! Ja Oulustahan hän ei todellakaan ole syntyjänsä, minä en sekaannu yhteenkään syntyperäiseen oululaiseen naiseen enää ikinä! Tietenkin olen jo ennen tapaamista kysynyt siltä, että saako se g-pisteorgasmeja ja kuinka helposti. En helkutti ala sellaisia saamattomia jännittäjäjustiinoita tapailemaan ollenkaan, tuo asia pitää selvittää heti!

Erinomaisen rehellistä tekstiä ja ihan normaaleja ajatuksia mitä miettii kun on uusi suhde kenties alkamassa. Kun ei vastustajasta ole kovin paljon tietoa, sitä helposti lokeroi kaverin ylimalkaisiin lokeroihin, jotka voivat myöhemmin osoittautua harvinaisen vääriksi. Hienoa kuitenkin, että et anna sen häiritä vaan lähdet rohkeasti kokeilemaan toisenlaistakin naista. Voipi kuitenkin siis olla, että jos tuosta jotain tulee, löydät tuostakin ihmisestä ihan uusia puolia, nainen saa sut pauloihisi ja tuo asenteesi lievenee. Voi jopa olla, että löydät itsesi vielä Tähkän keikalta. Jos ja kun näin tapahtuu, pyydän, että ilmoitat siitä tällä palstalla.

 

[Filosofem]

Jatkoajan keskusteluja lukiessa on jo pitkään häirinnyt miten konservatiiviset sukupuoliroolit ja -käsitykset ovat yhä valloillaan. Taitaa heijastaa myös melko hyvin todellista maailmaa ja Suomea.

Itsellä on tällä hetkellä ongelmana puolison kaverisuhteet... Eli hällä on miespuolisia ystäviä joiden kanssa hän käy kahvilla ja välillä kotonakin kyläilemässä... Onko kellään hyviä sanoja?

Itse elän terveessä parisuhteessa ja meillä on omia ja yhteisiä kavereita ja ystäviä. Viikottain käyn omien kavereideni (suurin osa niistä naisia nykyisellä asuinpaikallani) kanssa viettämässä aikaa ilman, että tämä voisi olla ongelma. Kahvitellaan, kaljotellaan, saunotaan ja jos yö menee myöhään, niin sitten nukutaan yhdessä. Sama koskee myös kumppaniani. Hänellä on miespuolisia kavereita, enkä ole ikinä huolestunut, mikäli hän majoittaa jonkun kavereistaan vaikka yöksi. Tämän lisäksi asun toisen naisen kanssa yhdessä - ja kas kummaa - hän on ystäväni. Ehkä jossain vaiheessa muutan nykyisen kumppanini kanssa yhteen, mutta tällä hetkellä nykytilanteessa kaikki on ok.

Joten Nuggumatille tahdon sanoa, että turhaan olet mustasukkainen. Mielestäni yksi suhteen perustoista on läpinäkyvyys ja rehellisyys toista kohtaan. Läpinäkyvyydellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että ei ole salaisuus missä itse liikut ja kenen kanssa liikut, mikäli kumppani haluaa tietää sen. Mikäli asiassa on jotain peiteltävää/kaunisteltavaa, niin silloin luottamus toiseen ei ole sataprosenttisen kunnossa. Eli vielä sulle Nuggu, mikäli naisesi on avoin liikkeistään, en näe asiassa mitään ongelmaa. Se, että mies ja nainen kohtaavat toisensa, ei tarkoita että jompi kumpi haluaa seksuaalisesti jompaa kumpaa. Tai että jos homo kohtaa heteron, ei tarkoita, että homo yrittäisi iskeä heteroa.

 

[Kolokettu]

Itsellä on tällä hetkellä ongelmana puolison kaverisuhteet...

Onko kellään hyviä sanoja?

Auttaisikohan asiaa, jos itsekin koittaisit tutustua näihin seppoihin? Enkä tarkoita, että menisit sotkemaan heidän parisuhteenruotimisiltojaan, vaan ihan normaalisti tutustuisit vaimosi mieskavereihin samalla lailla kuin naiskavereihinkin. Ainakin itselleni on huomattavan paljon helpompaa sulattaa naiseni miespuoliset kaverit, kun tunnen heidät itse. He eivät ole enää villissä mielikuvituksessani mitään iskemistä yrittäviä seppoja, vaan ne mukavat jätkät Markku ja Heikki, jotka taatusti pitävät katseensa puolisosi silmissä ja joiden seuraan uskallan 100 prosenttisesti puolisoni päästää.

Kyllä minä ainakin tunnen aina pienen pistoksen, kun naiseni viettää aikaa muiden miesten seurassa minun ollessani muualla. Luottoni on kuitenkin 100 prosenttista ja ainakin itse koen loppujen lopuksi vain mielihyvää siitä, että muitakin miehiä hänen elämässään pyörii (ja nimenomaan vain kaverimielessä), mutta vain minä olen se yksi ja oikea.

Ja jos tuo tutustumiskonstikaan ei auta, tai tunnet nämä miehet jo nyt ja etkä silti voi ymmärtää puolisosi ja heidän kaverisuhteita, niin sitten on tietenkin vakavien punniskelujen aika.

Itse neuvoisin siis tutustumaan, jos se ei auta niin katsomaan peiliin, että olenkohan minä vähän turhan mustasukkainen tms..., ja pystyisinkö muuttumaan? Ja jos taas sekään ei tuota tulosta ja toteat että tämä kuvio ei vain toimi, niin silloin sinun on taas pistettävä puolisosi "valitsemaan". Vaikka minä en sinällään todellakaan kannata mitään "otat minut tai heidät" -vastakkainasetteluja, niin kertomasi kuvio tuntuu jo sen verran rassaavan teitä molempia, että jotenkin toi vain on ratkaistava. Suhteenne ei voi iäisyyksiä kestää, jos teillä on jatkuvaa vääntöä noinkin tärkeästä asiasta...

 

[Palstalegenda]

Voi jopa olla, että löydät itsesi vielä Tähkän keikalta. Jos ja kun näin tapahtuu, pyydän, että ilmoitat siitä tällä palstalla.

Rakkaus on tunnetusti sokea mutta sen pitäisi olla myös kuuro, jos minut tuon Suon keikalta löytää! No, lupaan kuitenkin kertoa, jos näin pääsisi käymään. Yön keikalta minua ei löydä ikinä, missään olosuhteissa.

En ole ikinä seurustellut päivääkään (ehkä joitain öitä kylläkin...) ammattikorkeakoulusta valmistuneen kanssa. Vain maistereita, ainakin tulevia sellasia, tai väitöskirjan tehneiden tai tekevän kanssa. Tabularasana kuitenkin mennään ja lokeroimattomuus onnistuu. Jos hän alkaa hehkuttaa jotakin Yön keikkaa, niin opettelin netistä muutamia meditaatiomantroja aasialaismunkeilta, jotta pysyn henkisesti kasassa ja vireessä, enkä ala dissata tai jopa vittuilla.

Jos sitä vaikka henkisesti terveen ja tasapainoisen naisen löytäisi, niin sillä saisi jo paljon anteeksi. Tiedän, utopiaahan se lienee.

 

[Nuggumatti]

Vastailen tässä nyt kaikkien mun kirjottamaan vastanneille... ei jaksa lainailla :)

On ollut mielessä kyllä tutustua ko.seppoihin mutta ei oikein ole paikkaa tahi aikaa ja vaimo menee aina yksin kun nämä asuvat min.30km päässä ja max 300km päässä... eli en tunne heistä ketään kun en sinne ole mukaan tunkemassa.
On myös toki niin että peilikuvassakin on muutettavaa... äärimmäisen mustasukkainen olen mutta olen joutunut niin monesti vain pettymään parisuhteessa ja se saa heti suojelemaan. Vaimoni on tietysti eri nainen kuin ne exät mutta ihminen on vain ihminen.

Ja filosofem... mä oon niiiiiin maalta :) että itseäkin välillä hirvittää omat ahdasmieliset/rasistiset tuntemukset/ajatukset.

Mutta tää internettihän on vallan kiva peli tämmöisten asioiden puimiseen kun kaikki kaveritkin ovat meinaan niiiin maaalta :D

 

[scholl]

Tediä on kusetettu. Ei kun vahingonkorvausvaadetta perään. Tunteet eivät tuolla tavalla muutu, vaan niitä ei ole ollut alunperinkään siinä määrin, mitä vaaditaan. Eli jos Ted on tehnyt kunnollisen analyysin alunperin ja nainen ei ole niin tehnyt, vaan lähtenyt seurustelemaan vain seurustelun vuoksi niin silloin hänellä ei pitäisi niin vain olla oikeus lopettaa touhua, kun ei enää huvita. Itse en ainakaan suostuisi tuollaiseen hommaan. Joskus voi tietysti olla vaikeaa etukäteen varmistautua siitä, onko nainen perehtynyt asiaan riittävästi ennen kuin aletaan yhdessäoloon.

Kannattaa selvittää seurusteluhistoria ja välttää sarjaseurustelijoita.

 

[Kolokettu]

On ollut mielessä kyllä tutustua ko.seppoihin mutta ei oikein ole paikkaa tahi aikaa ja vaimo menee aina yksin kun nämä asuvat min.30km päässä ja max 300km päässä... eli en tunne heistä ketään kun en sinne ole mukaan tunkemassa.

Mikäs siinä muuten on, että vaimosi aina menee sinne 30-300 km päähän eikä koskaan he teille? Onko nämä siis jotain vanhan ison porukan joukkotapaamisia vai todella kahdestaan sen jonkun kotona tapahtuvia miitingejä?

Kyllä minustakin sen verran konservatiivisuutta löytyy, etten ihan purematta nielisi, jos kumppani yhtäkkiä lähtee 300 kilometrin päähän Makea katsomaan. Toisaalta jos siinä mitään hämärää olisi, niin eiköhän siihen keksittäisi jotain peitetarinaa... Ilmeisesti tuon kanssa on nyt vain tavalla tai toisella opittava elämään, koska eihän vaimosi kavereitaan nyt oikein voi vaihtaa.

Suosittelen edelleen jonkinlaista tapaamista vaikkapa jonkun erityisesti mustasukkaisissa ajatuksissasi pyörivän sinkkumiehen kanssa. Sitä en tiedä miten sen tehdä, enkä väitä ettäkö se olisi teidän kesken ystävyyttä ensi silmäyksellä tai että helvetinmoiselta vaivaantuneisuudelta vältyttäisiin, mutta jotain tarttis tehä...

 

[Palstalegenda]

Kusetustahan se minäkin sain kohdata, kun nainen ensin ja aikansa puhui kaikenmoista, yhteistä taloakin jo katseltiin, ja sitten ei mitään. Semmoista se on elämä, kun naisten kanssa värkkäilee. Ei kannata sekaantua taannoin eronneisiin, heillä on vielä happivajausta.

Kannattaa selvittää seurusteluhistoria ja välttää sarjaseurustelijoita.

Vain niin sanotuilla käsirasvamiehillä on malttia sanoa noin.

 

[Cannibal]

Samaa tässä vähän pohdiskelen itsekin. Päivityksenä aiempaan viestittelyyn voi sanoa, että tällä hetkellä homma näyttää jopa liiankin hyvältä ollakseen totta, eli eiköhän sitä jollain tavalla pian pudota taas maan tasalle. Pessimismi naisasioissa on parasta.

Voin samaistua täysin sinuun tässä, itselläni melko samantyyppinen tilanne ollut päällä. Yksi parhaista ohjeista, mitä itse olen kuullut on: "Pidä hauskaa". Tietysti helpommin ehkä monessa tilanteessa sanottu kuin tehty, mutta kyllähän se kaiken järjen mukaan niin on, että jos sinä nautit tilanteesta ja teillä molemmilla on hauskaa, mitään negatiivista ei varmasti tule tapahtumaan.

Tuo pessimismi on tapa yrittää "säilyttää kasvot" ja tavallaan ottaa vähän painoarvoa yhdeltä asialta pois, mikä sinänsä on ihan ok. Itselläni täysin sama tyyli, halusin tai en. Se, mitä itsekin HALUAISIN tehdä on puhua tunteista suoraan ja saada vihdoin jonkinlaisen vastauksen, mutta kuten aiemminkin on täällä jauhettu, pelkään, että tuo tyyli tappaa koko homman. Periaatteessa olisi parempi jatkaa niiden asioiden tekemistä, jotka todistettavasti aiemminkin ovat toimineet ja/tai toivoa, että toinen osapuoli ottaisi ed. asiat esille, mutta voi olla, että jossain vaiheessa sitä ei enää jaksa odottaa.

Toivotan onnea sulle ja mulle....