Naisasiat

[Valkohuulikyy]

Optimismi on mielestäni eräs tärkein osatekijä suhteessa. En voisi kuvitellakaan olevani suhteessa pessimistin kera, kuka kokoajan suhtautuisi varauksella kaikkeen. Muutenkin pidän ihmisistä kenellä on haaveita, vaikka ne eivät aina toteutuisikaan.

Positiivinen mieli on kaiken A ja O. Nykyään näitä ihmisiä saisi olla enemmänkin.

 

[Chambza]

Ongelmahan on se, että voit olla joko optimisti tai oikeassa.

 

[Bone]

Jollain henkilöllä on tosiaan vaatimuksia naisen suhteen.
Onnea yritykselle! Tulee kyllä erän tämänkin palstan nick mieleen..

City-lehden deitti-ilmoitus

 

[Tupu]

Jollain henkilöllä on tosiaan vaatimuksia naisen suhteen.
Onnea yritykselle! Tulee kyllä erän tämänkin palstan nick mieleen..

City-lehden deitti-ilmoitus

Haha... viime viikolla tuon ilmoituksen näin ja heti tuli itellekin yksi palstaveli mieleen. Kovat on kaverilla kriteerit..

 

[Nenna]

Haha... viime viikolla tuon ilmoituksen näin ja heti tuli itellekin yksi palstaveli mieleen. Kovat on kaverilla kriteerit..

Ei tuommoista jaksa lukea ainakaan City-lehteä silmäilevät - jätkähän jorisee ummet ja lammet muttei anna toisen jorista. Haiskahtaa teekkaripilalta ja nimenomaan Äpy-lehteä julkaisevilta älyköiltä. Viikon parhaat naurut. Hetken kävi kyllä mielessä, että äitiään on etsimässä. ;P

 

[Vanha Len]

Joulu on tulossa ja meillä on tavan mukaan rouvalla helvetinmoinen stressi joulusiivouksesta, piparkakkutalosta, joulusafkoista, lahjoista, joulukorteista ja duuniipaikan kiireistä kun pitää vielä tehdä ylitöitä.

Nyt kuitenkin vaimo on kuin mikäkin kehräävä kissimirri. Hommat kotona luistaa ilman stressiä ja jopa lirkuttelee meikäläisellekin aika kovalla prosentilla. Mitä vittua?

Joko sillä on jokin uusi ihana miestuttavuus tai sitten ikä on tuonut hormonitoimintaan jotain aivan poikkeavaa.

Yks hailee...kunhan tämä vaan nyt sitten jatkuisi. On ottanut levylle jokaisen jakson Ultimate fighteristä ja suorastaan pakottaa päivittäin meikäläisen katsomaan tuota kanssaan (pidän tuosta kyllä itsekin). Juuri kysyi, että ollaanko me jo nähty Transporter 3. Saatana, että ihmetyttää...siis positiivisesti.

Oiskohan rouva hurahtanut väkivaltamättöön...ja vielä komeiden miesten tekemään? Jumalaut...kohta se pakottaa vielä meikäläisen salille hakattavaksi. Nainen on julma mutta ihana.

 

[Nenna]

Jospa rouva on saanut palkankorotuksen? Tai sitten sillä on mielessä jokin ekstrahintainen joululahja, jota sinulta odottaa... Oikeasti: ei voi tietää mitä ihmisen päässä kulloinkin liikkuu?

Odottele tovi, kyllä se sieltä selviää. Tai ehkä hän on saanut joulustressaamisesta tarpeekseen ja on päättänyt ottaa asiat uudella tavalla. :)

 

[Vanha Len]

Tai ehkä hän on saanut joulustressaamisesta tarpeekseen ja on päättänyt ottaa asiat uudella tavalla. :)

Näistä antamistasi vaihtoehdoista tämä vaikuttaa todennäköisimmiltä.

 

[Kourujärven Ponnistus]

Jospa Vanha Len on löytänyt sen kadoksissa olleen punaisen langan... :)

Hyi olkoon, kuinka kolmimielistä.

Omista naisasioista sen verran että:

 

[Vanha Len]

Jospa Vanha Len on löytänyt sen kadoksissa olleen punaisen langan... :)

Kourujärvi...kerro nopeasti lisää. Johdata meikäläistä tai tuo mieltäsi esiin! Pakko saada tietää...

 

[Snakster]

Nyt kuitenkin vaimo on kuin mikäkin kehräävä kissimirri. Hommat kotona luistaa ilman stressiä ja jopa lirkuttelee meikäläisellekin aika kovalla prosentilla. Mitä vittua?

En sano muuta kuin muistutan vanhasta totuudesta: "jos jokin näyttää olevan liian hyvää ollakseen totta, sitä se myös todennäköisesti on."

Mutta siihen asti kun totuus tuon takana paljastuu, niin ei muuta kuin liput liehuen avio-onnesta nauttimaan.

 

[Kourujärven Ponnistus]

Kourujärvi...kerro nopeasti lisää. Johdata meikäläistä tai tuo mieltäsi esiin! Pakko saada tietää...

Oi kunpa pystyisinkin. Olisin miljardööri, avio-onnen pelastaja, Amor itse. Ainoastaan sinä tiedät tien lähimmäisesi sydämeen. Pystyn vain arvailemaan, mutta jotain ainutlaatuista on tapahtunut ja sinä, Vanha Len, olet kaiken alulle panija. Nyt kukoistaa, nauttikaa!

Tai voi olla, että akkas on muuten vaan iloisella tuulella, etkä olekaan vahingossa löytänyt tietä onneen. Mistä noista ikinä tietää, mitä niiden päässä liikkuu.
Oletko kehdannu kysyä, että mistä korkokenkä puristaa, kun noin on hyvällä päällä?

 

[Vanha Len]

Oletko kehdannu kysyä, että mistä korkokenkä puristaa, kun noin on hyvällä päällä?

Ei saakeli uskalla kysyä jos onni loppuukin siihen. Eletään nyt tässä ihan rauhassa ja nautiskellaan.

Tuun tänne sitten itkemään muutaman päivän päästä kun asiat ovat heittäneet häränpyllyä:)

 

[Ted Raikas]

Se on kuulkaa pojat ja tytöt nyt niin, että meikäläisen suhde on sitten paketissa.

Päätös tuli toiselta osapuolelta, ehkei ihan tavalla mitä odotin ja toivoin, mutta tuli kuitenkin. Toki asiaa on tuossa kuukauden päivät ajatellut itsekin, mutta ollut silti aika neuvottomana sen suhteen, että mitä tehdä. Ei tämä nyt siis suoranaisesti yllätys ollut, sinetti vain.

Nyt ei tiedä olisiko helpottunut, vai surullinen, vai mitä. Enemmänkin tyhjä fiilis ja ei oikein hahmota mitään, jotain tapahtui ja tajunta ei rekisteröinyt. Jotenkin ei vaan ihan mene jakeluun, että miten tämä tällä tapaa kävi. Vikaa minussa itsessäni kun ei kuulemma ole, mutta kun ne tunteet kuolee... niin, voiko sitä olla vaikuttamatta moiseen seikkaan? Paha sanoa, kun en ole koskaan ollut itse osapuoli joka kokee tunteiden hiipumisen toista osapuolta kohtaan. Totta kai tunteita ja niiden vahvuutta on tässä koeteltu kun on ollut hankalaa olla yhdessä, mutta sinänsä se välittäminen ei ole kadonnut missään vaiheessa minnekään.

No, eteenpäin elämässä. Parempi se eron tuoma tuska ja kipu, kuin riutuminen suhteessa, jossa itsellä on fiilikset pelissä ja toinen on tunteiltaan kuollut. Se olisi sellaista henkistä itsensä nirhaamista moinen.

Taidanpa ottaa yhden oluen.

 

[passenger]

Nyt ei tiedä olisiko helpottunut, vai surullinen, vai mitä. Enemmänkin tyhjä fiilis ja ei oikein hahmota mitään, jotain tapahtui ja tajunta ei rekisteröinyt. Jotenkin ei vaan ihan mene jakeluun, että miten tämä tällä tapaa kävi. Vikaa minussa itsessäni kun ei kuulemma ole, mutta kun ne tunteet kuolee... niin, voiko sitä olla vaikuttamatta moiseen seikkaan? Paha sanoa, kun en ole koskaan ollut itse osapuoli joka kokee tunteiden hiipumisen toista osapuolta kohtaan. Totta kai tunteita ja niiden vahvuutta on tässä koeteltu kun on ollut hankalaa olla yhdessä, mutta sinänsä se välittäminen ei ole kadonnut missään vaiheessa minnekään.

No, eteenpäin elämässä. Parempi se eron tuoma tuska ja kipu, kuin riutuminen suhteessa, jossa itsellä on fiilikset pelissä ja toinen on tunteiltaan kuollut. Se olisi sellaista henkistä itsensä nirhaamista moinen.

Taidanpa ottaa yhden oluen.

Mulla on viimeisinkin suhde päättynyt samalla tavoin. Toisen tunteet ovat kuulemma lakanneet olemasta tai muuta vastaavaa. Kyllä sitä aina väkisinkin miettii, että mistä se sitten johtuu jollei kuitenkin ihan omasta itsestä. Välillä ihmettelen että niin omissa kuin ympärillä olevista suhteista aika pitkäänkin välillä pidetään sitä suhdetta yllä vaikka jommalla kummalla osapuolella on jo jollain tasolla päätetty/ymmäretty että tästä ei tule mitään ja se on mielestäni melko epäreilua toiselle osapuolelle. Tyttöystävä tosiaan keväällä viimeisten keskustelujen/selvittämisien aikaan totesi että hän on jo puoli vuotta ollut sitä mieltä että ei tästä tule mitään. Voin kertoa että vitutti, kun selvisi että on siinä puoli vuotta koittanut kaikkensa että suhde toimisi, aika hukkaan heitettyä aikaa. Tsemiä sinne Tedille, ota olut, mä en tänään taida jaksaa olutta.

 

[Fordél]

Tyttöystävä tosiaan keväällä viimeisten keskustelujen/selvittämisien aikaan totesi että hän on jo puoli vuotta ollut sitä mieltä että ei tästä tule mitään. Voin kertoa että vitutti, kun selvisi että on siinä puoli vuotta koittanut kaikkensa että suhde toimisi, aika hukkaan heitettyä aikaa. Tsemiä sinne Tedille, ota olut, mä en tänään taida jaksaa olutta.

Ja sitäkin voidaan tuumia, että mikä tällaisen ajatusmallin vaikutus on ollut siihen menneeseen puoleen vuoteen? Jos toinen on päättänyt, että tästä ei tule mitään ja pitänyt päätöstä päässään puoli vuotta, ei toisella ole tosiaan oikeastaan mitään saumoja enää pelastaa suhdetta. Kuinka oikeutettu sitten tuollainen päätös on tehdä omassa päänupissaan ilman, että sen jakaa toisen kanssa? Mielestäni kaikkea muuta kuin oikeutettu, koska tosiaan sen jälkeen toinen voi tehdä lähes mitä vaan, mutta tuota päätöstä harvemmin enää muutetaan. Parempi olisi heti perata se yhdessä läpi ja hakea siihen mahdollisesti muutosta.

 

[JypFabu]

Ja sitäkin voidaan tuumia, että mikä tällaisen ajatusmallin vaikutus on ollut siihen menneeseen puoleen vuoteen? Jos toinen on päättänyt, että tästä ei tule mitään ja pitänyt päätöstä päässään puoli vuotta, ei toisella ole tosiaan oikeastaan mitään saumoja enää pelastaa suhdetta. Kuinka oikeutettu sitten tuollainen päätös on tehdä omassa päänupissaan ilman, että sen jakaa toisen kanssa? Mielestäni kaikkea muuta kuin oikeutettu, koska tosiaan sen jälkeen toinen voi tehdä lähes mitä vaan, mutta tuota päätöstä harvemmin enää muutetaan. Parempi olisi heti perata se yhdessä läpi ja hakea siihen mahdollisesti muutosta.

Tottakai, ajatuksesi on tosi järjen tasolla. Hankalaksi asian sitten tekee se, että täydellisyys ja ihminen eivät kuulu samaan lauseeseen, surku sentään. Ajatusmallisi heikkous piilee siinä, että tuollatavoin ajateltuna se toinen osapuoli olisi harrastanut puolen vuoden kiusaamista ja sattumoisin saman ajan kiusannut itseään. Uskoisitko, että mikään rationaali toimisi näin? Tai mitä tämä osapuoli sillä muka saavuttaisi?

Oletettavampaa lienee, että tuo puolenvuoden aika on toisellakin osapuolella ollut epävarmuuden ja oikeiden vastausten etsimisen aikaa. On tavallaan ihan sama, mitä toinen tuossa tilanteessa tekee, tai on suhteelleen tekemättä, koska kyseiselle ihmiselle matka on päänsisäinen, tai sanotaanko romanttisemmin: hän etsii vastausta sydämestään. Luulisinkin, että sanomalla tuon jo puoli vuotta sitten, kyseinen henkilö kuvasi aikaa, jonka prosessi epäilyksestä varmuudeksi on vienyt. Mitäpä tuossa voi ajatella toisen väärin tehneen? Luonnollisesti on viisaampaa, jos suhde kerran jotakin satunnaista enemmän merkinnyt, tutkiskella ja selvitellä sisäiset tuntemuksensa, eikä hätiköidä samantien suhdetta historiaan.

Parempi perata etc..., muuten hyvä, mutta tunteita sisältävää asiaa ei voi pikku tuumailulla perata yhtään mihinkään, kaikki tunteet jäisi käsittelemättä ja pysyisivät painolastina tulevaisuuteen. Niin hienoa kun se suhteen alkuhuuma ja kukoistus onkin, siihen kauppaan kuuluu erottamasti se viheliäisten tunteiden kirjo itsetunnon romahtamisineen, kiduttavine ikävän tunteineen, menettämisen tuskineen, koko kaleidoskooppi tunteita kun skaala heilahtelee itsesäälistä rakkauden vaihtumiseksi vihaan ja lopulta välinpitämättömyyteen. Koko malja on juotava ja eheydyttävä, mikäli matkaa mienaa jatkaa junnaamatta paikoillaan loppuikäänsä.

Kannattaa nyt muistaa näitä tuomion sivalluksia jakaessaan, että sen karille ajaneen parisuhteen hävinneitä osapuolia on tasan kaksi ja jos tunteita on "oikeasti" kummallakin ollut pelissä, laskun maksajiakin on kaksi. Moni nuori kuvittelee, että se jättäjän osa olisi jotenkin helpompi, vaan jos on pannut likoon itsensä, voin vakuuttaa, ettei se ole milliäkään helpompaa kumminkaan päin.

Tahdoin vain tätä muistuttaa, ettei mahdollisesti nuorille ja asioita kokemattomille jää vain käsitystä, että moisella tavalla parisuhteen päättyminen olisi jotenkin mahdollista käsitellä ilman tuskaa ja sen kestämistä määräämättömän ajan. elämää tää vaan on, useimmiten ei voita.

 

[passenger]

Tottakai, ajatuksesi on tosi järjen tasolla. Hankalaksi asian sitten tekee se, että täydellisyys ja ihminen eivät kuulu samaan lauseeseen, surku sentään...

...Tahdoin vain tätä muistuttaa, ettei mahdollisesti nuorille ja asioita kokemattomille jää vain käsitystä, että moisella tavalla parisuhteen päättyminen olisi jotenkin mahdollista käsitellä ilman tuskaa ja sen kestämistä määräämättömän ajan. elämää tää vaan on, useimmiten ei voita.

Todella hyvin kirjoitettu JypFabulta. Elämää tämä kaikki tosiaan vaan on ja ne ihan kaikki tunteet kuuluvat tähän elämään, ne pitää tosiaan käsitellä ja itse ainakin jollakin asteella tunnen itseni elävämmäksi kun pystyy ajatelemaan objektiivisemmin omia tunteitaan ja käsittelemään niitä, aiheuttavat ne sitten toisinaan iloa, tuskaa tai mitä tahansa.

Toisinaan vaikuttaa siltä että usein niitä asioita ja tunneskaaloja ei käydä ihan kunnolla läpi, vaan sännätään vain vauhdilla eteenpäin. Tämän ajan korostettu itsellisyys ihmisten toiminnassa ja omassa elämässään on lisännyt sinkkujen määrää ja varmasti lyhentänyt keskimääräistä suhteiden/av(i)oliittojen pituutta. Tämä "kiire" ja itsellisyys saattaa johtaa ehkä suhteiden kestämättömyyten jatkossakin? En kuitenkaan tarkoita nyt tätä itsellisyyttä vain negatiivisessa mielessä, vaan kyllä sitä sinkkunakin voi todellakin viettää onnellista elämää. :)

 

[Fordél]

Tottakai, ajatuksesi on tosi järjen tasolla. Hankalaksi asian sitten tekee se, että täydellisyys ja ihminen eivät kuulu samaan lauseeseen, surku sentään. Ajatusmallisi heikkous piilee siinä, että tuollatavoin ajateltuna se toinen osapuoli olisi harrastanut puolen vuoden kiusaamista ja sattumoisin saman ajan kiusannut itseään. Uskoisitko, että mikään rationaali toimisi näin? Tai mitä tämä osapuoli sillä muka saavuttaisi?

Eivät kuulukaan ja siksi minusta olisi hyvä heittää tuntemukset öpaut heti pöytään kun niitä alkaa tulemaan, koska se perseestä, että toinen ilmoittaa yhtäkkiä puolivuotta tienneensä, että tästä ei tule mitään. Ei kyse ole mistään kiusaamisesta yms. vaan lähinnä varmasti siitä, että ei uskalleta nostaa kissaa pöydälle, aiheuttaa toiselle pahaa mieltä jne.

Kannattaa nyt muistaa näitä tuomion sivalluksia jakaessaan, että sen karille ajaneen parisuhteen hävinneitä osapuolia on tasan kaksi ja jos tunteita on "oikeasti" kummallakin ollut pelissä, laskun maksajiakin on kaksi. Moni nuori kuvittelee, että se jättäjän osa olisi jotenkin helpompi, vaan jos on pannut likoon itsensä, voin vakuuttaa, ettei se ole milliäkään helpompaa kumminkaan päin.

Tämä on hyvä pointti ja näin sitä tulee harvemmin ajateltua. Hävinneitä osapuolia on tosiaan yleensä kaksi, koska suhteeseen on aina ladattu paljon tunteita, toiveita, tulevaisuuden suunnitelmia jne. Sitten kun ne romahtavat, romahtaa molempien elämä, toisella pahemmin (jos ei ole ollut asiasta tietoinen) ja toisella ehkä vähemmän pahemmin (on pystynyt asiaa vähän sulattelemaan).

 

[JypFabu]

Eivät kuulukaan ja siksi minusta olisi hyvä heittää tuntemukset öpaut heti pöytään kun niitä alkaa tulemaan, koska se perseestä, että toinen ilmoittaa yhtäkkiä puolivuotta tienneensä, että tästä ei tule mitään. Ei kyse ole mistään kiusaamisesta yms. vaan lähinnä varmasti siitä, että ei uskalleta nostaa kissaa pöydälle, aiheuttaa toiselle pahaa mieltä jne.

Kun on kyse sisäisistä tuntemuksista olisi oikeastaan hiukan tyhmää alkaa tilittämään keskeneräisiä ja hahmottamattomia asioita, seurauksena olisi vain turhan stressin ja epävarmuuden tuominen suhteen osaksi. Sitten taas suhteen poikkipistäminen ensimmäisen epäilyksen tullen olisi kertakaikkista hätiköintiä ja jää varmasti tekemättä normaalilta ihmiseltä, joka on vilpittömästi suhteeseen lähtenyt. Kuten ylenpänä kirjasin, harva kärsii arkuuttaan puoltavuotta ihmisen kanssa, josta haluaa oikeasti eroon tietoisella tasolla, no, jälkikasvun takia harkintaa pitää olla vielä pidempään, jos tämä on tilanne. Uskottavampaa on siis, jos kumppani sanoo tienneensä puolen vuoden ajan että homma on klaari, että hän itseasiassa tarkoittaa, että tuon ajan on sisällään työstänyt ja selvittänyt sisintään, ellei sitten omaa masokistin piirteitä.

Tämä on hyvä pointti ja näin sitä tulee harvemmin ajateltua. Hävinneitä osapuolia on tosiaan yleensä kaksi, koska suhteeseen on aina ladattu paljon tunteita, toiveita, tulevaisuuden suunnitelmia jne. Sitten kun ne romahtavat, romahtaa molempien elämä, toisella pahemmin (jos ei ole ollut asiasta tietoinen) ja toisella ehkä vähemmän pahemmin (on pystynyt asiaa vähän sulattelemaan).

Tässä kohtaa en jaa ajatustasi, että jätetyn romahdus olisi jotenkin pahempi. Se että tunnettaan on suhteen osalta työstänyt, vie varmasti huomion kaikelta muulta tärkeältä, kuten oman pään tilan ja hyvinvoinnin työstämiseltä. Päin vastoin, jätetyllä saattaa jopa olla etua ja prosessia nopeuttavaa, kun on selkeä syyllinen ja helppo vihan kohde tarjolla, silti kumpainenkin on kohdannut pienen kuoleman ja sen surutyö on pakko työstää, että jaksaa eteenpäin. Helppoa ei ole kumpainenkaan asema, mutta kuka meille on helppoa koskaan luvannutkaan?

 

[Fordél]

Kun on kyse sisäisistä tuntemuksista olisi oikeastaan hiukan tyhmää alkaa tilittämään keskeneräisiä ja hahmottamattomia asioita, seurauksena olisi vain turhan stressin ja epävarmuuden tuominen suhteen osaksi.

Mielestäni ei ole todellakaan turhaa, koska ne keskeneräiset tuntemukset ovat jo osa toisen elämää, takuulla vaikuttavat suhteeseen ja tätä kautta myös siihen toiseen. Itse kannatan aina avoimuutta enkä hautomista. Toki sitä nyt ei tarvi sillä samalla hetkellä täräyttää pöytään kun ensimmäiset fiilikset tulevat esiin, mutta joku puolen vuoden hautominen (kuten tässä tapauksessa oli) on mielestäni taas liikaa.

Päin vastoin, jätetyllä saattaa jopa olla etua ja prosessia nopeuttavaa, kun on selkeä syyllinen ja helppo vihan kohde tarjolla, silti kumpainenkin on kohdannut pienen kuoleman ja sen surutyö on pakko työstää, että jaksaa eteenpäin. Helppoa ei ole kumpainenkaan asema, mutta kuka meille on helppoa koskaan luvannutkaan?

Onhan se noinkin, että kun on selkeä syyllinen tapahtuneelle eli se jättäjä, on toipumisprosessia helpompi viedä läpi. Toisaalta, aika usein jätetty jää miettimään, että mikä todellisuudessa hommassa kusi ja tuo vaihe voi kestää kauan ja olla hyvinkin kuluttava. Sen sijaan jättäjä yleensä tietää ne syyt. Eli summa summarum, itsellä on kokemusta vain siitä, että jättäjänä on helpompaa kuin olla jätetty, mutta ymmärrän kyllä pointtisi ja tottakai nämä ovat aina tapauskohtaisia eli riippuu siitä miten eroaminen hoidetaan.

 

[JypFabu]

Mielestäni ei ole todellakaan turhaa, koska ne keskeneräiset tuntemukset ovat jo osa toisen elämää, takuulla vaikuttavat suhteeseen ja tätä kautta myös siihen toiseen. Itse kannatan aina avoimuutta enkä hautomista. Toki sitä nyt ei tarvi sillä samalla hetkellä täräyttää pöytään kun ensimmäiset fiilikset tulevat esiin, mutta joku puolen vuoden hautominen (kuten tässä tapauksessa oli) on mielestäni taas liikaa.

Kenenkään sisäinen maailma ei ole koskaan sillälailla osa toisen elämää, että sitä pitäisi ruotia ja tilitellä toiselle ja väitänkin, että keskeneräisten ja jäsentymättömien tuntemusten ruotiminen kumppanin kanssa vahingoittaa varmasti enemmän sitä suhdetta, kun tuoda käsittelyyn selkeä ja mietitty oma tahto sitten aikanaan. On itseasiassa aika julmaa leikkiä kumppanin tunteilla asettamalla hänen asemansa epävarmaksi suhteessa, jonka pitäisi olla päinvastoin turvallinen paikka molemmille. Löysässä hirressä roikkuminen ei edesauta tai vähennä toisen osapuolen tarvitsemaa aikaa kerätä itsensä kun suhde päättyy, vaan päinvastoin traumatisoi vielä entisestäänkin kykyä luottaa ja sitoutua tulevissa suhteissa. Mitään aikaa sopivana suosituksena on mahdoton raamittaa, jokaisen tarvitsema aika on yksilöllinen ja suhteessa uniikkiin, tilanteisiin vaikuttaviin tekijoihin. Arkuus ei kuitenkaan yleensä viivästytä kovinkaan paljon enää tilanteessa, jossa se varmuus on henkilölle kirkastunut. Nyrkkisääntönä kai voi sanoa, että sitä kauemmin se vie, mitä enemmän on ollut tunteita toista kohtaan, pitkissä suhteissa vielä lisäpainolastina on se arjen ja rutiinien turvallisen kehän murtaminen.

Onhan se noinkin, että kun on selkeä syyllinen tapahtuneelle eli se jättäjä, on toipumisprosessia helpompi viedä läpi. Toisaalta, aika usein jätetty jää miettimään, että mikä todellisuudessa hommassa kusi ja tuo vaihe voi kestää kauan ja olla hyvinkin kuluttava. Sen sijaan jättäjä yleensä tietää ne syyt. Eli summa summarum, itsellä on kokemusta vain siitä, että jättäjänä on helpompaa kuin olla jätetty, mutta ymmärrän kyllä pointtisi ja tottakai nämä ovat aina tapauskohtaisia eli riippuu siitä miten eroaminen hoidetaan.

Tähän kai voisi kommentoida, että niin parisuhteen loppuminen, kuin läheisen poismenokin jättää aina jälkeensä liudan vastaamattomia kysymyksiä ja aina se aikansa ottaa, että siitä selviää, myös jattäjällä. Riippuen tarkoitusperiensä vakavuudesta on edessä kasa isonisoja kysymyksiä ja pohdinta missä meni pieleen, mitä tein väärin ja niskassa vielä joissain tapauksissa ystäväpiirin rankka syyllistäminen tapahtuneesta elämästä. En kuitenkaan tällä kirjoittamallani halua missään nimessä vähätellä jätetyn tuskaa, monesti vaan kokonaan unohtuu se, että ei jättäjäkään useimmiten onnellisena ja voittoisana marssi kohti uusia valloituksia.

 

[Fordél]

Kenenkään sisäinen maailma ei ole koskaan sillälailla osa toisen elämää, että sitä pitäisi ruotia ja tilitellä toiselle ja väitänkin, että keskeneräisten ja jäsentymättömien tuntemusten ruotiminen kumppanin kanssa vahingoittaa varmasti enemmän sitä suhdetta, kun tuoda käsittelyyn selkeä ja mietitty oma tahto sitten aikanaan.

Nyt oli kyse parisuhteesta ja jos se ei jostain syystä toimi, on se mielestäni hyvin pitkälle myös sen toisen asia, jolloin siihen sisältyy myös tietty vastuu.

Jep, mutta tuo ajatus jäsentymättömien tuntemusten ruotimisesta on kyllä ihan totta, joten ehkä alan tässä taipumaan kannallesi. En vain itse innostu ajatuksesta, että toinen murehtii puoli vuotta eroa ja sitten ilmoittaa siitä lopullisena päätöksenä. Kannatan aina avoimuutta ja tuotakin ruodintaa voisi tehdä jollain tapaa yhdessä, Mutta tiedä sitten näistä, jokainen taplaa tavallaan. Se mikä sopii toiselle, ei sovi ehkä toiselle.

 

[JypFabu]

Nyt oli kyse parisuhteesta ja jos se ei jostain syystä toimi, on se mielestäni hyvin pitkälle myös sen toisen asia, jolloin siihen sisältyy myös tietty vastuu..

Juuri kai tämä vastuu on mullakin ollu mielessä noita kirjoittaessani. Siinä kun tuppaa käymään niin, että jos jonkun hahmottoman sisintä kaivelevan möhkäleen lumpsauttaa ulos, eikä sitten pysty sen hahmottomuuden johdosta oikein kommunikoimaan asiasta, saa se kumppanin hätääntymään, hössäämään ja yliyrittämään. Sitten kun se toinen ei käsitä että mitä sen oikein pitäs yrittää tehdä toisin tulee ensin farssi ja sitten stressi ja ero, vaikka sitten toiselle valkenisi ihan jonkun muun asian tökkineen alitajunnassa.

Jep, mutta tuo ajatus jäsentymättömien tuntemusten ruotimisesta on kyllä ihan totta, joten ehkä alan tässä taipumaan kannallesi. En vain itse innostu ajatuksesta, että toinen murehtii puoli vuotta eroa ja sitten ilmoittaa siitä lopullisena päätöksenä. Kannatan aina avoimuutta ja tuotakin ruodintaa voisi tehdä jollain tapaa yhdessä, Mutta tiedä sitten näistä, jokainen taplaa tavallaan. Se mikä sopii toiselle, ei sovi ehkä toiselle.

Viimeinen lauseesi on kyllä taivaan tosi ja joskus törmää omasta mielestään mitä kummallisimpiin parisuhdevirityksiin, jotka vielä jollain metafysiikalla toimii kaiken järjen vastaisesti. Yhdestä tämmöisestä olin niin vaikuttunut, että piti säveltää siitä laulu ja sitä laulua väkerrellessäni vasta ymmärsin, että tein sittenkin laulua onnellisesta parisuhteesta, vaikka olin koko ajan kuvitellut ihan muuta paljastavani, saipahan sisäinen besserwisserini nokkaansa kuin Berlusconi konsanaan ja ansiosta.

 

[Fordél]

Viimeinen lauseesi on kyllä taivaan tosi ja joskus törmää omasta mielestään mitä kummallisimpiin parisuhdevirityksiin, jotka vielä jollain metafysiikalla toimii kaiken järjen vastaisesti. Yhdestä tämmöisestä olin niin vaikuttunut, että piti säveltää siitä laulu ja sitä laulua väkerrellessäni vasta ymmärsin, että tein sittenkin laulua onnellisesta parisuhteesta, vaikka olin koko ajan kuvitellut ihan muuta paljastavani, saipahan sisäinen besserwisserini nokkaansa kuin Berlusconi konsanaan ja ansiosta.

Näinhän se on. Näitä kaavoja onnelliseen parisuhteeseenhan on olemassa vaikka kuinka. Sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta toisaalta taas moni pari on veistetty ihan samasta puusta jne. Onhan sitä itsekin tullut seurattua jos jonkinlaisia parisuhteita ja kaikissa niissä tuntuu olevan oma reseptinsä. Siltä kantilta katsottuna täällä annetut vinkit ovat yhtä tyhjän kanssa, koska jokaisen pariskunnan pitää itse kehittää se toimiva resepti. Niitä mausteita joutuu hakemaan vuosikausia, välillä soppaa keitetään isommalla liekillä ja välillä pienemmällä, mutta pääasia lienee juuri se, että niitä mausteita todelka haetaan, liekkiä pidetään yllä ja nähdään vaivaa sen sopan keittämiseksi.

Oliko muuten kaikkien aikojen paskin Jatkoajassa esitetty vertauskuva? No ainakin TOP3:ssa varmasti.