Naisasiat

[Baroni]

Varoitus: sekavaa tekstiä luvassa suhteesta ja sämpylöistä..

No, raitis ulkoilmahan se on! ;P

Baroni puhuu ihan aiheellista asiaa. Itsensä turhakkeeksi tuntemisen voi estää sillä, että on oma itsetunto kunnossa ja sen verran hyvä, että osaa ottaa toisen osaamisen yhteenhiileen puhaltamisena ja tasavertaisuuden osoituksena. Kaksi osaavaa käsiparia saa aikaiseksi enemmän yhteistä aikaa ja eikös sen pitäisi olla se ensisijainen tavoite eikä päteminen toisen kustannuksella?

Joku voi viellä luulla, että haen ne sämpylät ulkoolta kaupasta. Pirkkasämpylöitä nääs.. =/

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että onnelliseen parisuhteeseen kuuluu toisen kunnioittaminen ja kompromissien teko. Suhteessa pitää olla onnellinen siitä, että kumppani osaa hoitaa jonkun osa-alueen itseään paremmin. Kun siinä kumppanissa on niitä "heikompia" osa-aluaeita niin ne pitää vaan hyväksyä. Tuskin meistä kukaan (jatkoajan kirjoittajia lukuunottamatta) kuvittelee olevansa niin hyvä kumppani, että pystyy olemaan täydellinen kumppani kaikilla osa-alueilla. Jos ei pysty arvostamaan itseään tai hyväksymään omia heikkoja osa-alueitaan niin suhteen ylläpitäminen on mahdotonta. Epätäydellinen ihminen pystyy olemaan onnellisessa suhteessa epätäydellisen ihmisen kanssa.
Kun on oivaltanut tämän onnellisen ja tasapainoisen suhteen perusidean, niin voi alkaa opettamaan kumppaniaan leipomaan hyviä sämpylöitä. Salaisen reseptin antamiseen vaaditaan kuitenkin pitkä avioliitto tai ultrasjokereiden jäsenyys.. =)

 

[Palstalegenda]

Tuo kuulosti vain jotenkin sen verran omituiselta, että jotenkin loogisemmalta tuntuisi, että puhutaan toista ja todellinen syy on jotain muuta kuin sanotaan ääneen.

Kuulostaahan se omituiselta, mutta nuo mainitsemani jutut ovat lähinnä naisen kommentteja tilanteesta. Esimerkiksi tuo edellisellä sivulla oleva viimeisin viestinsä yksi lause. En nyt viitsinyt sitä koko kehulitaniaa tänne postata mutta ne ovat tosiaan hänen kommenttejaan, eikä minun keksimiä, että meni meillä hyvin. Tiivistettynä hän ei pitemmänkään miettimisen jälkeen osannut sanoa mitään, mikä häntä olisi minussa ja suhteessamme ärsyttänyt. Ei, en esimerkiksi tajua tietokoneista hevon vittujakaan, joten kun tietokoneongelma oli, niin en osannut auttaa. Mutta ei tuollaiset asiat merkkaa lopulta yhtään mitään, kunhan ei aivan tumpelo ole, jota en ole.

Jos vain jaksaisin sitä parisuhdepaskaa pikkusieluisine jonninjoutavine vittuiluineen harjoittaa, niin kyllä naiset olisivat pysyvämpää sorttia, se on aivan varma asia, kokemusta on. Itsekeskeinen strategia todellakin on toiminut paremmin kuin naisen erittäin hyvin huomioiva lähestymistapa. Ei tarvitse hypätä valkoiselta pikimustalle, mutta muutaman piirun tummempaan.

No tämä tästä. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

 

[Ted Raikas]

Väsynyttä

Tässä on nyt kuukausi ollut tyttöystävän kanssa tuota "taukoa" ja ei se tunnu asioita parantavan lainkaan. Sain käsityksen, että toinen osapuoli ei ole tilannetta ajatellut oikeastaan yhtään koko aikana (mikä oli tarkoitus), siinä, missä itse olen pohtinut koko suhteen mielekkyyttä lähes päivittäin. Kyllähän se pistää suututtamaan, vaikka tiedän, että hänellä on omat ongelmansa ja ilmeisesti suhteemme ei ole sitten niistä suurimpia. Ei tosin kuuleman mukaan tunnu oikein mikään miltään ja fiilikset tänne suuntaan aika lailla kuolleet ja lähinnä sellaiset "kaverimaiset". Tuttua huttua.

Paskinta on juuri se, että omat tunteethan ei ole sillä tapaa kuolleet missään kohtaa, vaikka toki vaikeilla hetkillä onkin tullut kyseenalaistettua monia asioita. Käytännössä kuitenkin en ole se osapuoli jolta on kiinnostus kadonnut ja no sehän on jos mikä perseestä oleva tilanne, helpompaa olisi jos molemmat olisi kyllästyneet yhtä lailla, ongelmia tuskin syntyisi. Siitäkin huolimatta on tullut mietittyä, että olisiko ero yksinkertaisesti molemmille osapuolille se paras ratkaisu. Totta kai se tuntuisi pahalta, koska välitän kyllä, mutta ei kuitenkaan halua elätellä turhia toiveita, että asiat korjautuisi entiselleen kun ei se siltä tosiaan vaikuta. Ei oikein osaa ja uskalla edes surra tai mitään tässä kohtaa, kun suhde on telakalla ja kokee olevansa velvollinen ja jollain tapaa kiinni toisessa. Vaikka tavallaan ajatus tässä tauossa olikin juuri se, että ei olla velvollisia ja näin edespäin. Minulle se ei vaan ole niin yksinkertaista. En näe tälläistä mielekkääksi pidemmän päälle, koska ei vaan tiedä minkä suunnan ottaisi.

Ongelma on sekin, että naisellani on hirvittävästi kiireitä loppuvuoden ja ei muutenkaan oikein ole ilmeisesti kauheasti intoa tavata meikäläistä tässä vaiheessa. En itse pidä siitä, että erotaan tekstiviestillä tai muuten puhelimitse tai netin välityksellä. Nuo asiat pitäisi hoitaa kasvotusten, aina. Pää ei vaan kestä tälläistä tilannetta kovinkaan pitkään, jatkuvaa epätietoisuutta ja älytöntä kiemurtelua.

Oli vaan pakko nyt avautua, vaikka en pääasiassa oikein julkisesti haluaisi läpättää. Menkööt nyt tämän kerran.

 

[Vanha Len]

Tuo kuulosti vain jotenkin sen verran omituiselta, että jotenkin loogisemmalta tuntuisi, että puhutaan toista ja todellinen syy on jotain muuta kuin sanotaan ääneen.

Tai sitten tuo on puolustautumismekanismi sille, että ei halua loukata toista ihmistä. Ikäänkuin vetäytyy jonkinlaiseen tietämättömyyden suojaan. Ei tarvitse perustella tai setviä asioita vaan toteaa "en itsekään tiedä miksi lähden". Toinen hyvä vaihtoehto on kehua toista ja todeta "sä olet täydellinen mutta mä täysin nuija kun en ymmärrä sitä".

 

[Mr.Bletch]

.

Vanhempana valtiomiehenä voin kuvauksesi perusteella väittää, että laulu on valmis. Mitä pidempään roikut hänessä kiinni, sitä huonommaksi olosi tulee.

Tämähän on naiselle suhteellisen yleinen käytäntö, jolla saa itselleen pedattua (mahdollisesti tietämättään) pehmeän laskun ja tällä tovin useassa tapauksessa mies odottelee toiveikkaana positiivista lopputulosta. Sitä ei tule. Laita homma poikki ja kuukauden jälkeen tuntuu hyvältä.

 

[Morgoth]

Kuulostaahan se omituiselta, mutta nuo mainitsemani jutut ovat lähinnä naisen kommentteja tilanteesta. Esimerkiksi tuo edellisellä sivulla oleva viimeisin viestinsä yksi lause. En nyt viitsinyt sitä koko kehulitaniaa tänne postata mutta ne ovat tosiaan hänen kommenttejaan, eikä minun keksimiä, että meni meillä hyvin.

Hän sanoi/kirjotti toki noin, mutta mistä tiedät hänen olevan rehellinen sinulle tuossa asiassa? Ehkä hän kaunistele totuutta ettet pahoittaisi mielestäsi tjms. Todennäköisemmältä tuo minusta kuulostaa, että hän kehuu sinua ja ottaa syyn niskoilleen, koska ei halua pahottaa mielestäsi tai riidellä tai riitä pokka sanomaa mitä vikaa sinussa oli hänen mielestään tai hänestä tuollainen on vain kaunis tapa erota.

Jotenkin en nyt vaan itse osaisi ottaa tuollaista imartelua kovinkaan vakavasti, joka johti kuitenkaan eroon.

 

[RajatOn]

Kylläpä on ollu hieno vuosi, mitä tulee naisrintamaan. Vuoden aikana on tullu nykyään ex-naiselta tappouhkausta, uhkausta polvien murskauksesta, poraamista kuinka oon ollu ainut tuki vaikeina aikoina ja parasta mitä sille on sattunu. Ja kaiken yhdessä koetun jälkeen pitäs kuulemma pystyä yhdessä mihin vaan.

Onhan se loogista. Kaiken sen paskan kestin mitä SAIN osakseni, niin sen ansiosta ME oltas kestetty mitä vaan. Elämä opettaa ja kasvattaa, ens kerralla saa nää missitytöt jäädä.

 

[moby]

Baroni-setä on tehnyt naistutkimusta ihan empiirisen tutkimuksen pohjalta. Olen päätynyt tulokseen, että naiset eivät siedä hyvin toimeentulevaa, itsenäistä ja romanttista yh-isää.
Tämä johtuu siitä, että naista vituttaa se, että mies pystyy auton korjaamisen ja ikeahyllyn kokoamisen jälkeen leipomaan parempia sämpylöitä kuin nainen itse.
Elämää on kovaa, mutta epäreilua. ;)

Faktahan on se, että naisten pitää pysyä kaukana keittiöstä. Se on miesten valtakunta. Jos miehen hyvä keitto/leipomistaito vituttaa, sitten on valinnut väärän naisen

 

[Palstalegenda]

Jotenkin en nyt vaan itse osaisi ottaa tuollaista imartelua kovinkaan vakavasti, joka johti kuitenkaan eroon.

No ensinnäkin, se meidän suhde oli keskimääräisesti aivan huikean avointa kommunikaatiota puolin ja toisin. Sama taajuus häkelsi häntä, sanoi usein: "että miten ihmeessä voit lukea mua jatkuvasti noin hyvin, melkein ärsyttävää!". Minkäänlaisia "enpä sanokaan suoraan" -pelejä ei pelattu. Kummankaan ei vain paljoa tarvinnut sanoa, kun ns. puolesta sanasta toinen jo tiesi, mitä toinen tarkoittaa. Tästä asiasta ei tarvitse edes keskustella, sillä se on niin ja piste.

Minua ei kiinnosta vittuakaan imartelut ja sanoinkin jopa, että kertoo vain suoraan, ei minua haittaa, itse asiassa päinvastoin, sellainen "oikea" syy olisi jatkoa ajatellen vain parempi. Vaan kun ei keksinyt. Sen lisäksi sanoi vielä, että "en usko sopivampaa parisuhdekumppania kuin sinä olisit, koskaan löytämään". Eli tuo Irggun selitysmallikaan ei tässä kohtaa päde. Ei me paskaa jaksettu jauhaa, eri suhteissa on saattanut jaksaa.

Minusta se syy on siinä, että hänellä on itsellään ihan ilman miesasioitaan jonkinmoinen krooninen masennus, josta syystä ahdistaa. Sitä on suvussansa ainakin jo kolmannessa sukupolvessa. Ei hän silti töissä ja kaveripiirissä masentuneelta näyttänyt mutta parisuhteessa se tulee näkyviin, kun ei voi skarpata 24/7. Tai jos yrittää skarpata, niin ahdistaa lisää. Tekihän tuo ehdotuksestani jonkun testin ja selkeä masennus on päällä, vaikkei tosiaan päältä päin sitä moni huomaisi. Kun ei ole itsensä kanssa väleissä, ei osaa antaa rakkautta läheisellekään, vaikka tietää, että toinen olisi sopiva.

Semmoinenkin selitys voi olla, eikä noita perinteisiä diipadaapailuja.

Enkä minäkään Tedin tavoin tästä enää haluaisi liiemmin puhua. Ignoorausta päähän ja töitä, niin sillähän sitä suomalainen selviää eteenpäin. Jotenkin silti koen, ettei tuo meidän tarina ole lopussa, vaikken toiveita tai kyselyjä hänen suhteensa tulekaan tekemään. Noh, maksimissaan 100 vuotta, niin eipä tartte sitten enää ainakaan naisasioita miettiä.

 

[Ted Raikas]

Minusta se syy on siinä, että hänellä on itsellään ihan ilman miesasioitaan jonkinmoinen krooninen masennus, josta syystä ahdistaa. Sitä on suvussansa ainakin jo kolmannessa sukupolvessa. Ei hän silti töissä ja kaveripiirissä masentuneelta näyttänyt mutta parisuhteessa se tulee näkyviin, kun ei voi skarpata 24/7. Tai jos yrittää skarpata, niin ahdistaa lisää.

Kuulostaa jokseenkin tutulta. Vähän samantapaista tilannetta päällä omissa kuvioissani. Ymmärrän kyllä jos masentaa, mutta hiukan kummalliselta tuntuu, että ne pahimmat oireilut ja innottomuus korostuu eritoten kun on minun kanssani tekemisissä. Kavereitten kanssa kyllä on enemmän virtaa ja naurattaa ja on reippaampi olemus (esittää?). Sitten syyt ei ole kuitenkaan minussa? No, ehkei ole ja parisuhde on toki aina hiukan eri juttu, kuin pelkkä kaveri- tai ystäväsuhde. Jotenkin vaan tuntuu, että näissä asioissa pyritään peittelemään syitä ja ei olla ihan rehellisiäkään toisen suhteen, ehkei uskalleta tai ei tiedosteta kuin alitajuisesti, että toisen läsnäolossa mättää jokin.

Otan kuitenkin sen aika henkilökohtaisesti, jos minuun kohdistetaan jatkuvasti ärtymystä, töykeyksiä ja pitkiä hitaita katseita ja lähestulkoon muihin ihmisiin taas ei, vaikka ihan yhtä tyhjänpäiväistä paskaa jauhaisivat kuin minäkin. Ei sitä mitenkään voi ohittaa olankohautuksin ja sanoa, että tälläistä tämä elo nyt vaan on. En sinänsä epäile, etteikö monet muutkin asiat ahdistaisi, stressaisi ja masentaisi tätä kyseistä ihmistä, mutta rajansa kaikella ja sen verran itsekäs saan olla, että suivaannun tuollaisesta kohtelusta. Oli sitten oikeita ongelmia päässä tai ei. On aika kurjaa, että yksi ihminen joutuu kaikenlaisten turhautumien purkamisen kohteeksi. No, siihen syyllistyy varmaan aika moni elämänsä varrella, mutta niin ei tulisi olla.

No, jauhoinpa vielä vähän lisää, mutta tuo kuulosti vaan niin tutulta kuviolta, että oli pakko tarttua.

 

[Cube]

"It's not you, it's me."

Pelinkirjan vanhin temppu, suoranainen "vapaudu vankilasta" -kortti erotilanteissa.

 

[Palstalegenda]

"It's not you, it's me."

Pelinkirjan vanhin temppu, suoranainen "vapaudu vankilasta" -kortti erotilanteissa.

Vaan minulla on omakohtaista kokemusta siitä, että on tuo ollut tottakin, eikä peliä ja kohteliaisuutta. 10 vuotta sitten vajaan 3 vuoden seurustelun jälkeen käytin tuon kortin silloiselle naiselleni. Olin sitä mieltä silloin ja edelleenkin, suorastaan entistä varmemmin olen sitä mieltä, että minä silloin ahdistuin seurustelusta eikä naisesta ollut pahaa sanottavaa vaan syy oli minussa. Luultavasti noin viiden vuoden päästä olisin ollut valmiimpi, kun olin saanut juosta juoksuni ja olla vapaa. Siinä vaiheessa - siis viiden vuoden päästä - se nainen oli tosin jo naimisissa ja hyvä niin. Kyllä maailmassa naisia ja miehiä riittää, ei kannata yhteen panostaa kaikkia merkkejä jos näyttää voitto epävarmalta.

Karman kosto!

 

[Morgoth]

Minusta se syy on siinä, että hänellä on itsellään ihan ilman miesasioitaan jonkinmoinen krooninen masennus, josta syystä ahdistaa. Sitä on suvussansa ainakin jo kolmannessa sukupolvessa. Ei hän silti töissä ja kaveripiirissä masentuneelta näyttänyt mutta parisuhteessa se tulee näkyviin, kun ei voi skarpata 24/7. Tai jos yrittää skarpata, niin ahdistaa lisää. Tekihän tuo ehdotuksestani jonkun testin ja selkeä masennus on päällä, vaikkei tosiaan päältä päin sitä moni huomaisi. Kun ei ole itsensä kanssa väleissä, ei osaa antaa rakkautta läheisellekään, vaikka tietää, että toinen olisi sopiva.

Toki ihmisillä aina voi olla aina erilaisia psyykkisia ongelmia ja traumaattisia kokemuksia esim. lapsuudesta, jonka ansioista ovat enemmän tai vähemmän kykenemättömiä parisuhteeseen tai muuten vain sellaisessa elämänvaiheessa, että eivät pysty asettumaan parisuhteeseen.

Tosin en usko, että oikeasti masentunut ihminen on hirveästi erilainen töissä tai kotona. Yleensä masentunut on vain masentunut ja ei hirveästi mitään saa aikaan. Hakiko ex-kumppanisi muuten mitään apua masennukseensa&ahdistukseensa?

 

[Palstalegenda]

Yleensä masentunut on vain masentunut ja ei hirveästi mitään saa aikaan. Hakiko ex-kumppanisi muuten mitään apua masennukseensa&ahdistukseensa?

Tokihan jos on täysin masentunut, niin ei varmasti saa mitään aikaiseksi. Vaan kun tuossa on välimallejakin. Juu, psykologilla on nyt kolmesti jo käynyt ja tunnelukkoja siellä on käsitelty. Skeematerapiaa.

Kummallista, että niinkin terveeltä vaikuttava voi loppujen lopuksi olla niin sisäisesti jumissa. Onneksi me Jatkoajassa olemme kaikki ihania ja täydellisiä ihmisiä, erityisesti moderaattorit.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kyllähän se pistää suututtamaan, vaikka tiedän, että hänellä on omat ongelmansa ja ilmeisesti suhteemme ei ole sitten niistä suurimpia. Ei tosin kuuleman mukaan tunnu oikein mikään miltään ja fiilikset tänne suuntaan aika lailla kuolleet ja lähinnä sellaiset "kaverimaiset". Tuttua huttua.

Mr.Bletch jo edellä muotoili aika lailla paikalleen. Lisään vielä sen (jonka pitäisi olla itsestään selvää), että siinä vaiheessa homma alkaa olla paketissa kun nainen käy puhumaan "kaverina olemisesta" tai siitä että "suhteemme on kääntynyt kaveruuden puolelle". Siltä tieltä ei ole paluuta.

Osalle naisista kaveruudesta puhumisessa on kyse siitä että tunteet ovat lopullisesti väljähtäneet. Lopuilla kyse on siitä ettei tunteita ole koskaan ollutkaan. Väittäisin että kaveruuspuheita kelaavista naisista noin 0 % toivoo tai edes pitää mahdollisena, että suhteeseen voitaisiin palata joskus tulevaisuudessa. Kaverimaisuuksista puhumalla nainen lähinnä pehmentää sanomisiaan, kun ei tohdi tai osaa puhua suoremmin.

Häntä pystyyn Ted, nyt rohkeasti kohti uusia seikkailuja. Kertomasi perusteella sinun ja naisesi yhteinen virsikirja on veisattu loppuun, joten teet lähinnä hallaa itsellesi jos jäät henkisesti hengailemaan suhteenne raunioille. Itse olin joskus kauan sitten vastaavassa tilanteessa. Jälkeenpäin arvioiden olisin voinut tehdä vain yhden asian toisin, eli lopettaa vanhan suhteen ruotimisen selvästi nopeammin kuin silloin tein, tai siihen kykenin. Pitää vaan pakottaa itsensä kykenemään. Taaksepäin ei pääse, eteenpäin on mentävä.

 

[Nenna]

Joku voi viellä luulla, että haen ne sämpylät ulkoolta kaupasta. Pirkkasämpylöitä nääs.. =/

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että onnelliseen parisuhteeseen kuuluu toisen kunnioittaminen ja kompromissien teko. Suhteessa pitää olla onnellinen siitä, että kumppani osaa hoitaa jonkun osa-alueen itseään paremmin. Kun siinä kumppanissa on niitä "heikompia" osa-aluaeita niin ne pitää vaan hyväksyä. Tuskin meistä kukaan (jatkoajan kirjoittajia lukuunottamatta) kuvittelee olevansa niin hyvä kumppani, että pystyy olemaan täydellinen kumppani kaikilla osa-alueilla. Jos ei pysty arvostamaan itseään tai hyväksymään omia heikkoja osa-alueitaan niin suhteen ylläpitäminen on mahdotonta. Epätäydellinen ihminen pystyy olemaan onnellisessa suhteessa epätäydellisen ihmisen kanssa.
Kun on oivaltanut tämän onnellisen ja tasapainoisen suhteen perusidean, niin voi alkaa opettamaan kumppaniaan leipomaan hyviä sämpylöitä. Salaisen reseptin antamiseen vaaditaan kuitenkin pitkä avioliitto tai ultrasjokereiden jäsenyys.. =)

Eikun tarkoitin, jotta reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistuu aina hyvältä. :)

Sekavaahan tuo suhdeselostus on, mutta tarkoittanet siis sitä, että se vierelle valikoitunut kumppani pitää hyväksyä sellaisena kuin tämä on, epätäydellisenä yksilönä ja omaan itseensä pitää suhtautua samoin? Hyvä ja kaunis ajatus noudatettavaksi. Toimii silloin kun suhteen osapuolet ovat sillä henkisellä tasolla, että ei tarvitse hyväksyntää ympäristöltä eikä haeta enää sitä täydellistä edustusnukkea vaan ihmisyksilöä vierelle.

Näitä palstan urputuksia ja tilityksiä lukiessa tulee usein väistämättä mieleen, että millä perusteella se närästystä aiheuttava kumppani on valittu ja millainen yksilö on valittaja itse? Miksi se kumppani on hankittu: ympäristön oletettujen vaatimusten täyttämiseksi, oman egon paikkaamiseksi, yksinäisyyden poistajaksi, bilekaveriksi, omankädenkorvikkeeksi, kodinhoitajaksi/kauppakassinkantajaksi, "kun kaikilla muillakin on", elinkustannusten puolittamiseksi vai kenties ihan oikeasti siksi, että tuon toisen ihmisen kanssa on hyvä olla ja katsella samaan suuntaan suhteellisen samalla tahdilla. Pariutuminen tuntuu painottuvan vähän turhan paljon siihen ulkonäköperusteisuuteen ja vielä siten, että mietitään kelpuuttavatko kaverit. Pääsääntöisesti kaikki muut perusteet paitsi tuo viimeksi mainittu johtaa niihin "taistelu/pettämis/jne/katastrofeihin", sillä suhde ei ole hömppäelokuvan käsikirjoituksen mukaan etenevä vaaleanpunainen unelma, vaan reaalimaailmassa tapahtuva kahden jatkuvasti muuttuvan yksilön välinen vuorovaikutussuhde sivujuonteineen.

Miksi naista sitten vaivaa masennus kuten tuossa muutamassa tapauksessa ihmetellään? Yleensä masennukselle löytyy pätevä syy ihmisen pään, hormonitoiminnan ja ympäröivän maailman väliltä. Joku masentuu liian vähästä/suuresta auringonvalon määrästä, toinen e-pillereistä (naisten erityisongelma), kolmas ympäristön asettamista vaatimuksista ja suorittamispaineista sekä omasta kyvyttömyydestään suoriutua oletetuista vaatimuksista ja jotkut geeniperimänsä ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Yksilöltä vaaditaan enemmän kuin hän jaksaa suorittaa ja tunnollinen (ja herkkä) ihminen useimmiten tuntee syyllisyyttä alisuorittamisesta ja mahdollisesti masentuu. Joskus nämä vaatimukset asettaa yksilö itse itselleen.

Masennus koetaan hävettäväksi ja se kätketään niin hyvin kuin mahdollista, mutta turvallisiksi koetuissa kotioloissa se sitten joissain tapauksissa purkautuu. Vastaavanlaista käytöstä on työpäivän aikana kerääntyneen ketutuksen purku kumppaniin, jos työyhteisössä ei saa/voi antaa jäätävää palautetta töppäileville tumpeloille ("esimiessyndrooma") eikä työpäivän jälkeen voi/ehdi purkamaan ketutustaan riittävän rankkaan urheiluun, jossa voi vapautuneesti mäiskiä paineita pihalle. Se, että masennus uskalletaan tuoda esiin, on avunpyyntö (jota yksilö itse ei välttämättä suostu myöntämään). Masentuneen ihmisen dumppaaminen vain siksi, että tämän oireilu koetaan epämukavana, on aika kypsymätön tapa kohdata vaikeuksia. Jos toisesta oikeasti välittää, asia täytyy nostaa pöydälle ja selvittää asia ammattiauttajan avulla. Masennuksesta ei parannuta välttämättä kokonaan koskaan, mutta sitä voi lievittää monella tapaa vähemmän häiritseväksi ilmiöksi. Helppoa se avuntarpeen myöntäminen ei taatusti ole ihmiselle itselleen ja prosessissa joutuu kumpainenkin suhteen osapuoli tutkiskelemaan myös omaa itseään ja toimintatapojaan ja mahdollisesti asettamaan omat tapansa ja tekemisensä kyseenalaiseksi sekä mahdollisesti myös muuttumaan/kasvamaan itse yksilönä.

Kolmannessa polvessa masennuksen ilmeneminen viittaa joko sukurasitukseen geenien tai käsittelemättömien sukutraumojen kautta. Tässä maassa kärsitään edelleen sisällissodan, talvisodan, jatkosodan sekä Lapinsodan aiheuttamista mielenterveysongelmista ja menetysten aiheuttamasta katkeruudesta, sillä erittäin usein vanhemmat siirtävät kokemaansa kärsimystä lapsiinsa joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Ja omasta sukutaustastani johtuen tiedän tarkalleen, mistä puhun.

Ulkonäkö ja julkinen minä ei yleensä kerro yhtään mitään ihmisen sisimmästä ja sinne kätkeytyneistä solmuista, sillä tässä kulttuurissa henkisen tasapainon järkkyminen/horjuminen leimaa ihmistä lopun ikäänsä, vaikka tasapaino palautuisi pysyvästi.

 

[TosiFani]

Itseä vähän häiritsee täällä tehtävät yleistykset naisista tai miehistä omien kokemusten perusteella. Täytyy muistaa, että aika usein erotilanteissa on voimakkaita tunteita ja nämä tunteet vaikuttavat näihin "empiirisiin" kokemuksiin. Jokainen joutuu tekemään itse ne päätökset vaikka kavereilta saakin neuvoja. Tedin tapauksessa neuvoisin lopettamaan suhteen, silloin molemmat voivat kokeilla miltä se todellinen ero tuntuu. Takaisin pääsee, jos homma siltä tuntuu.

 

[Ted Raikas]

Häntä pystyyn Ted, nyt rohkeasti kohti uusia seikkailuja. Kertomasi perusteella sinun ja naisesi yhteinen virsikirja on veisattu loppuun, joten teet lähinnä hallaa itsellesi jos jäät henkisesti hengailemaan suhteenne raunioille. Itse olin joskus kauan sitten vastaavassa tilanteessa. Jälkeenpäin arvioiden olisin voinut tehdä vain yhden asian toisin, eli lopettaa vanhan suhteen ruotimisen selvästi nopeammin kuin silloin tein, tai siihen kykenin. Pitää vaan pakottaa itsensä kykenemään. Taaksepäin ei pääse, eteenpäin on mentävä.

Jep, ihan asiaa puhut ja Mr. Bletch myös tuolla aikaisemmin.

Helppoahan tuo nyt ei ole, koska sen verran hyviä muistoja pinnalla mielessä ja jotenkin niistä irtipäästäminen ei ole vaan ykskaks helppoa. Eikä se, että deletoisi tunteita jotenkin kertalaakista. Kun niitä tunteita kuitenkin on, mutta toisaalta kyllä miettii, että ennemmin lopettaa oman kitumisen ja antaa suhteelle niskalaukauksen. Ehkä sitä kautta saisi ne tunnetilat järjestykseen ja vaikka surettaakin, niin voi surra ihan rehellisesti ja sitä kautta toipua.

Eniten tässä varmaan toivoisi, että voisi kasvotusten jutella ne olennaisimmat asiat ja hoitaa eron sillä tapaa, mutta toisella osapuolella ei vaan tunnu olevan asialla kovinkaan kiire, kun loppuvuosi on kuulemma ihan buukattu. Ärsyttävä pattitilanne.

Inhoan yli kaiken, että jollain viestintävälineellä erotaan, se on jotenkin aika tympeä lopetus suhteelle. Sen verran kun haluaisin arvostaa sitä yhteistä aikaa, vaikka kaikki onkin menossa ihan päin persettä tai on mennyt jo.

 

[Palstalegenda]

Miksi se kumppani on hankittu: ympäristön oletettujen vaatimusten täyttämiseksi, oman egon paikkaamiseksi, yksinäisyyden poistajaksi, bilekaveriksi, omankädenkorvikkeeksi, kodinhoitajaksi/kauppakassinkantajaksi, "kun kaikilla muillakin on", elinkustannusten puolittamiseksi

Eipä ole ikinä kiinnostanut minkään vertaa, mitä kaverit tai joku muu naisestani on ajatellut. Sen verran, että toimeen tulee vanhempieni kanssa, niin se riittää jo pitkälle.

Masentuneen ihmisen dumppaaminen vain siksi, että tämän oireilu koetaan epämukavana, on aika kypsymätön tapa kohdata vaikeuksia. Jos toisesta oikeasti välittää, asia täytyy nostaa pöydälle ja selvittää asia ammattiauttajan avulla.

No minähän en nimenomaan dumpannut sitä masentuneisuuteen taipuvaa, (joka e-pillereiden käytönkin lopetti jo kauan sitten) vaan hän minut. Minä ehdotin ammattiauttajaa ja kun hän itse varasi ajan, eikä sitten aamulla meinannutkaan mennä sinne psykologille, niin patistin, että kuitenkin menee, niin onpahan käytynä. Sen jälkeen ei tarvinnut patistaa, kiitteli, että patistin menemään ja käy nyt siellä. Tajusi siellä kuinka on henkisesti lukossa ja sitten jätti minut. Sillä tavalla sitä kypsästi annettiin fudut auttajalle.

T: nimim. minäkö katkera

 

[Valkohuulikyy]

Vähän offtopic, mutta itseäni aina ihmetyttää tuollaiset "loppuvuosi buukattu", siis voiko ihmisellä olla joka päivä jotain tehtävää 24/7. Lähinnä naurattaa nykyajan trendi valittaa kiirettä, vaikka sitä kiirettä oikein itse halutaan osallistumalla kaiken maailman kissanristiäisiin jne.

Nykyaikanahan tuntuu, että on jotenkin vähän huonompi tyyppi jos ei ole kokoajan todella KIIRE ja kalenteri BUUKATTU ihan täyteen. Itse en käytä edes kalenteria, vaikka moni muu esim. koulussa käyttää. Näin pysyy muistikin virkeämpänä.

Olen ihan samaa mieltä Tedin kanssa siitä, että kyllähän tuossa tilanteessa tulisi istua alas jutella ja erota vaikka sillä tavalla jos erotaan. Jos toinen osapuoli ei mitenkään kerkeä tapaamaan, mikä siis kuulostaa täysin naurettavalta(ellei nyt ole lähdössä ulkomaille), niin se kertoo arvostuksen puutteesta koko suhdetta kohtaan. Itsekin olisin Tedin tilanteessa suhteellisen pettynyt.

Toivottavasti pääsette istumaan alas ja juttelemaan asioista kasvotusten.

 

[Ted Raikas]

Vähän offtopic, mutta itseäni aina ihmetyttää tuollaiset "loppuvuosi buukattu", siis voiko ihmisellä olla joka päivä jotain tehtävää 24/7. Lähinnä naurattaa nykyajan trendi valittaa kiirettä, vaikka sitä kiirettä oikein itse halutaan osallistumalla kaiken maailman kissanristiäisiin jne.

Niin, no tässä on vielä se, että kyseessä on etäsuhde. Noh, molemmat asuu kyllä eteläisessä Suomessa ja junalla menee vajaa tunti paikasta toiseen, mutta silti. Eli tapaamiset ei tietysti ihan tuosta vaan järjesty.

Hiukan oudolta se minustakin tuntuu, ettei nyt riitä aikaa tavata edes yhden päivän ajan ja vaikka joitakin tunteja.

Pitäisi ehkä harkita, että tekisi vaikka yllätysvisiitin ja jos sitten ei mitenkään sovi, että nähdään, niin voisin siitä sitten päätellä yhtä sun toista ja tehdä suoraan ratkaisuja.

En tiedä tekeekö miehet kuinka usein tuollaista, että venkoillaan ja vältellään ja yritetään pakoilla. Itse en mielestäni toimi noin. Olen itse sellainen, että haluan puhua asiat puhki ja selvittää ongelmat, vaikka alkuun olisikin vaikeata puhua. Niin kauan kuin jokin asia vaivaa mieltä ja on sanomatta, niin kauan ei tunnu hyvältä.

 

[Nenna]

Tuosta Nennan kirjoituksesta tuli alkupuolelta mieleen joku lukion äidinkielen aine, sen verta kornia tekstiä se oli ja täynnä itsestään selvyyksiä ja kanssaihmisten aliarvioimista. Loppuosa olikin sitten ihan asiaa. Eipä ole ikinä kiinnostanut minkään vertaa, mitä kaverit tai joku muu naisestani on ajatellut. Sen verran, että toimeen tulee vanhempieni kanssa, niin se riittää jo pitkälle.

Kun riittävän kauan elää, unohtaa autuaallisesti mikä on "lukion äidinkielen aine", mutta on ehtinyt nähdä kaikenlaisia suhteita ympäristössään ja myös juuri niistä syistä solmittuja, joita pidät kanssaihmisten aliarvioimisena. Kyseessä eivät todellakaan ole olleet lukioikäiset, vaan ihan täysi-ikäiset ihmiset varsin vaihtelevalla koulutus- ja "luokka"taustalla. ;)

No minähän en nimenomaan dumpannut sitä masentuneisuuteen taipuvaa, (joka e-pillereiden käytönkin lopetti jo kauan sitten) vaan hän minut. Minä ehdotin ammattiauttajaa ja kun hän itse varasi ajan, eikä sitten aamulla meinannutkaan mennä sinne psykologille, niin patistin, että kuitenkin menee, niin onpahan käytynä. Sen jälkeen ei tarvinnut patistaa, kiitteli, että patistin menemään ja käy nyt siellä. Tajusi siellä kuinka on henkisesti lukossa ja sitten jätti minut. Sillä tavalla sitä kypsästi annettiin fudut auttajalle.

T: nimim. minäkö katkera

Olet katkera ihan selvästi; jopa tietty marttyyrius tuoksahtaa tänne asti. Jos ihminen on masennuksen lisäksi "lukossa", niin siinä oman pään selvittelyssä saattaa tarvitakin sitä omaa tilaa enemmän kuin parisuhde antaa myöden - ainakin väliaikaisesti. Lukkojen avaaminen saattaa tosin paljastaa kotelosta ihan toisen ihmisen kuin olet tuntenut, joten parisuhde saattaisi joka tapauksessa kariutua, mikäli "uusi ihminen" ei sovikaan enää yhteen sinun kanssa tai vastaa sitä käsitystä, jonka olet hänestä itsellesi luonut/muodostanut. Joissakin tapauksissa vapaaksi päästetty palaa takaisin, mahdollisesti osittain tai täysin muuttuneena, joskus hän menee menojaan. Toiset meistä tarvitsevat oman rauhan ja ajan itsensä uudelleenrakentamiseen, jos jokin kehityksessä on varhaisvaiheessa mennyt pieleen. Elämä on erittäin harvoin oikeudenmukainen heidän näkökulmasta, jotka joutuvat jostain luopumaan.

 

[Rööri]

Veikkaan, että Röörin teksti on ihmisen näppäimistöltä kenellä ei ole tätä mahdollisuutta.

Itseasiassa naurattaa, kun itsellänikin on muutamia kavereita ketkä yleensä vähän tykkää härnätä "etkö pärjää yksin" kommenteilla. Hyvin meni reilu vuosi maassa, minkä kieltä en puhu ja aivan yksin. Nämä kommentoijat ovat yleensä kaavoihin kangistuneita duunareita.

Luulenpa, että tämä mahdollisuus olisi ollut vanhempieni puolesta olemassa. Optio jäi tosin käyttämättä, koska mutsilla oli/on tapana lauantai-aamuisin aikaisin siivota ja laulaa imurin säestyksellä: "Ei ole muuta antaa kuuuuuuuuiiiin tämä nuooooooruuutein" korkealta ja kovaa. Tuon biisin kuuleminen sillä intensiteetillä vedettynä non stoppina oli minulle sikäli traumatisoiva kokemus, että se ajoi minut äärimmäisiin tekoihin. Itsenäistyin parantumattomasti.

Nyt muuten kun tässä naisasiat-ketjussa sutkaillaan, niin aihetta sivuten voisi kysyä, että kummatkohan ovat tuolla naisrintamalla kovempaa valuuttaa: Itsellinen vapaa-aikoinaan rökälehtävä duunari, vai äipän söpösi pyylevöittämä paluumuuttaja-poika?
Nainen nimimerkkini takaa on sitä mieltä, että tuon duunarin kera on lystimpi pitää hauskaa, mutta mammanpojan kanssa kannattaa mennä naimisiin - myötäjäisenä seuraavasta muorista huolimatta.

Juohtuipa vaan mieleeni.

 

[Valkohuulikyy]

Alamummo siis erehtyi Röörin suhteen tällä kertaa.

Mitä tuohon duunari kysymykseen tulee, niin useinhan se menee niin, että duunarille duunari ja kouluja käyneelle sivistyneempi nainen. Näinhän se nykymaailmassa yleensä meneekin. Tietenkin myös duunari voi olla sivistynyt, mutta usein miten ei. Tästä on kokemusta, kun nuorena kollina tuli painettua kesäduuneja varastolla ja raksalla.

Naisillehan tuntuu muutenkin usein olevan tärkeää, että mies on hyvässä duunissa ja kouluja käynyt. Olisihan se nyt noloa myöntää tyttökavereille, että seurustelee duunarin kera.

 

[Ted Raikas]

Naisillehan tuntuu muutenkin usein olevan tärkeää, että mies on hyvässä duunissa ja kouluja käynyt. Olisihan se nyt noloa myöntää tyttökavereille, että seurustelee duunarin kera.

No, duunarit on kuitenkin usein työllistettyjä. Mikä kuitenkin tuo tiettyä vakavaraisuutta. Korkeakoulutetumpi ei välttämättä töitä saa niin helposti, joten voi helposti olla pitkäaikaistyötön tai muuten vaan ihme nurkkafilosofi ja elämäntapataiteilija.

Eli duunarilla voi ihan hyvin olla korkeampi elintaso kuin jollain älyköllä tai mukaälyköllä.