Joku voi viellä luulla, että haen ne sämpylät ulkoolta kaupasta. Pirkkasämpylöitä nääs.. =/
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että onnelliseen parisuhteeseen kuuluu toisen kunnioittaminen ja kompromissien teko. Suhteessa pitää olla onnellinen siitä, että kumppani osaa hoitaa jonkun osa-alueen itseään paremmin. Kun siinä kumppanissa on niitä "heikompia" osa-aluaeita niin ne pitää vaan hyväksyä. Tuskin meistä kukaan (jatkoajan kirjoittajia lukuunottamatta) kuvittelee olevansa niin hyvä kumppani, että pystyy olemaan täydellinen kumppani kaikilla osa-alueilla. Jos ei pysty arvostamaan itseään tai hyväksymään omia heikkoja osa-alueitaan niin suhteen ylläpitäminen on mahdotonta. Epätäydellinen ihminen pystyy olemaan onnellisessa suhteessa epätäydellisen ihmisen kanssa.
Kun on oivaltanut tämän onnellisen ja tasapainoisen suhteen perusidean, niin voi alkaa opettamaan kumppaniaan leipomaan hyviä sämpylöitä. Salaisen reseptin antamiseen vaaditaan kuitenkin pitkä avioliitto tai ultrasjokereiden jäsenyys.. =)
Eikun tarkoitin, jotta reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistuu aina hyvältä. :)
Sekavaahan tuo suhdeselostus on, mutta tarkoittanet siis sitä, että se vierelle valikoitunut kumppani pitää hyväksyä sellaisena kuin tämä on, epätäydellisenä yksilönä ja omaan itseensä pitää suhtautua samoin? Hyvä ja kaunis ajatus noudatettavaksi. Toimii silloin kun suhteen osapuolet ovat sillä henkisellä tasolla, että ei tarvitse hyväksyntää ympäristöltä eikä haeta enää sitä täydellistä edustusnukkea vaan ihmisyksilöä vierelle.
Näitä palstan urputuksia ja tilityksiä lukiessa tulee usein väistämättä mieleen, että millä perusteella se närästystä aiheuttava kumppani on valittu ja millainen yksilö on valittaja itse? Miksi se kumppani on hankittu: ympäristön oletettujen vaatimusten täyttämiseksi, oman egon paikkaamiseksi, yksinäisyyden poistajaksi, bilekaveriksi, omankädenkorvikkeeksi, kodinhoitajaksi/kauppakassinkantajaksi, "kun kaikilla muillakin on", elinkustannusten puolittamiseksi vai kenties ihan oikeasti siksi, että tuon toisen ihmisen kanssa on hyvä olla ja katsella samaan suuntaan suhteellisen samalla tahdilla. Pariutuminen tuntuu painottuvan vähän turhan paljon siihen ulkonäköperusteisuuteen ja vielä siten, että mietitään kelpuuttavatko kaverit. Pääsääntöisesti kaikki muut perusteet paitsi tuo viimeksi mainittu johtaa niihin "taistelu/pettämis/jne/katastrofeihin", sillä suhde ei ole hömppäelokuvan käsikirjoituksen mukaan etenevä vaaleanpunainen unelma, vaan reaalimaailmassa tapahtuva kahden jatkuvasti muuttuvan yksilön välinen vuorovaikutussuhde sivujuonteineen.
Miksi naista sitten vaivaa masennus kuten tuossa muutamassa tapauksessa ihmetellään? Yleensä masennukselle löytyy pätevä syy ihmisen pään, hormonitoiminnan ja ympäröivän maailman väliltä. Joku masentuu liian vähästä/suuresta auringonvalon määrästä, toinen e-pillereistä (naisten erityisongelma), kolmas ympäristön asettamista vaatimuksista ja suorittamispaineista sekä omasta kyvyttömyydestään suoriutua oletetuista vaatimuksista ja jotkut geeniperimänsä ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Yksilöltä vaaditaan enemmän kuin hän jaksaa suorittaa ja tunnollinen (ja herkkä) ihminen useimmiten tuntee syyllisyyttä alisuorittamisesta ja mahdollisesti masentuu. Joskus nämä vaatimukset asettaa yksilö itse itselleen.
Masennus koetaan hävettäväksi ja se kätketään niin hyvin kuin mahdollista, mutta turvallisiksi koetuissa kotioloissa se sitten joissain tapauksissa purkautuu. Vastaavanlaista käytöstä on työpäivän aikana kerääntyneen ketutuksen purku kumppaniin, jos työyhteisössä ei saa/voi antaa jäätävää palautetta töppäileville tumpeloille ("esimiessyndrooma") eikä työpäivän jälkeen voi/ehdi purkamaan ketutustaan riittävän rankkaan urheiluun, jossa voi vapautuneesti mäiskiä paineita pihalle. Se, että masennus uskalletaan tuoda esiin, on avunpyyntö (jota yksilö itse ei välttämättä suostu myöntämään). Masentuneen ihmisen dumppaaminen vain siksi, että tämän oireilu koetaan epämukavana, on aika kypsymätön tapa kohdata vaikeuksia. Jos toisesta oikeasti välittää, asia täytyy nostaa pöydälle ja selvittää asia ammattiauttajan avulla. Masennuksesta ei parannuta välttämättä kokonaan koskaan, mutta sitä voi lievittää monella tapaa vähemmän häiritseväksi ilmiöksi. Helppoa se avuntarpeen myöntäminen ei taatusti ole ihmiselle itselleen ja prosessissa joutuu kumpainenkin suhteen osapuoli tutkiskelemaan myös omaa itseään ja toimintatapojaan ja mahdollisesti asettamaan omat tapansa ja tekemisensä kyseenalaiseksi sekä mahdollisesti myös muuttumaan/kasvamaan itse yksilönä.
Kolmannessa polvessa masennuksen ilmeneminen viittaa joko sukurasitukseen geenien tai käsittelemättömien sukutraumojen kautta. Tässä maassa kärsitään edelleen sisällissodan, talvisodan, jatkosodan sekä Lapinsodan aiheuttamista mielenterveysongelmista ja menetysten aiheuttamasta katkeruudesta, sillä erittäin usein vanhemmat siirtävät kokemaansa kärsimystä lapsiinsa joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Ja omasta sukutaustastani johtuen tiedän tarkalleen, mistä puhun.
Ulkonäkö ja julkinen minä ei yleensä kerro yhtään mitään ihmisen sisimmästä ja sinne kätkeytyneistä solmuista, sillä tässä kulttuurissa henkisen tasapainon järkkyminen/horjuminen leimaa ihmistä lopun ikäänsä, vaikka tasapaino palautuisi pysyvästi.
