Osa miehistä on avuttomia vässyköitä, jotka menevät mukaan yhteiset rahat skeidanjauhantaan. Parempi pitää kiinni omaisuudestaan ja jos on hankittu jotain yhteistä kuten vaikkapa sohvat niin arvioija paikalle, jotta voi sopimus syntyä siitä, että mihin hintaan toinen osapuoli voi mahdollisesti lunastaa ne itselleen.
Niin no, jos avioliitosta on kyse ja avioehtoa ei ole, niin kyllä se jako 50/50-periaatteella tapahtuu ainakin Suomen lainsäädännön mukaan. Vaatia aina voi, ja se voi jopa onnistua, jos noita ulkopuolisia arvioitsijoita tarvita. Mutta jos osituksen tekee ulkopuolinen, niin taitaa aika harvoissa tapauksissa olla perusteita muuhun kuin tuohon puoliksi jakamiseen.
Ja jos ihan ketjun aiheestakin kirjoittaisi, niin itsellä päättyi 7 vuoden avioliitto (+sitä ennen 3 v. muuten yhdessä) viime syksynä. Omaisuuden osituksen saimme tehtyä jokseenkin sovussa ilman ulkopuolista avustajaa (joka olisi kuitenkin palkkioina vienyt reilun siivun siitä vähästä jaettavasta). Kämppä jäi meikäläiselle ja se olikin tässä kohtaa se helpoin, kun ex-rouva ilmoitti, ettei pysty ko. lukaalissa huonojen muistojen takia asustamaan. Muutenkin olen jakoon tyytyväinen, vaikka kalliiksi tuli.
Kaikkinensa ero tuli itselle melko lailla puskista. Eipä siinä mennyt vuottakaan siitä, kun asia ensimmäisen kerran minulle valkeni, kun sitten istuskelin keittiön pöydän äärellä korviani myöten asuntovelkaisena ihmettelemässä käräjäoikeuden virallista eropäätöstä.
Puolen vuoden jälkeen olo on edelleen aivan perseestä. Tunteet vaihtelee, mutta skaalan positiivisimmassa päässä lienee edelleen epäusko, että ei perkele voi olla totta. No, kaipa tuo tuosta kesän myötä valoisammaksi muuttuu... tai sitten ei.