Mitä tehdä kun on saneltu ehdot että joko Hän tai hyvä duuni Raumalla? Kuulemma en voi saada molempia, vaikka itse uskon siihen että voisin. Hän asuu siis pk-seudulla ja minä täällä 'tuppukylässä'. Kaukosuhteessa on elelty puoltoista vuotta ja nyt 'työttömänä' olisin tietty vapaa muuttamaan hänen luokseen, mutta samalla mut haluttaisin töihin paikkaan, johon olen oikeastaan aina halunnut päästä. Kun vielä tuntee suurimman osan talon työntekijöistä ja se ala on se just mitä haluan tehdä niin on todella vaikeaa sanoa ei.
Toki pk-seudulla on varmasti vastaavia töitä, mutta ei se kuitenkaan ole ihan sama asia. Oon elellyt erilaisissa kaukosuhteissa viimeiset 5 ja puol vuotta, joten taidan ihan pikkasen myös vierastaa yhdessä asumista. Myös tuttujen kuvioiden, paikkojen, ihmisten jättäminen taakse jännittää, negatiivisesti. Kaukosuhteelle kuulemma ei ole enää mahdollisuutta, joko tai.
Rakastan sitä naista kuitenkin ihan vietävästi, enkä haluaisi luopua hänestä. Joskaan en hyvästä työstäkään...
Kaikenlaisten uhkavaatimusten esittäminen on jo itsessään huolestuttava piirre. Jos nainen on valmis ihan tuosta vaan jättämään sinut muuttosi seurauksena, niin mietipä oikein rehellisesti ovatko tunteenne tosiaan molemminpuolisia. Rakastaako nainen sinua edes puoli-vietävästi?
Uhkavaatimuksissa ikävin asia on sovittelun tai kompromissin mahdollisuuden yksipuolinen evääminen. Toinen osapuoli nostaa itsensä kiistan yläpuolelle. Onko se oikein? Nyt kysymyksessä on sinulle ja elämällesi erittäin merkittävästä asiasta eli työstäsi ja ammatistasi, ei mistään harrastuksesta tai elämäntapavalinnasta. Jos tällaisessa asiassa ei naiselta löydy sovittelunhalua ja kykyä tulla edes jossain muodossa vastaan, ei suhteenne ole hänen puoleltaan riittävän vakavalla pohjalla. Jos nyt annat periksi uhkailuille etkä muuta jotta suhde jatkuisi, mikään ei takaa että olette yhdessä vielä vuoden kuluttua. Mikään ei myöskään takaa sitä, että tämä uhkavaatimus jäisi suhteessanne viimeiseksi, vaikka suhde jatkuisikin.
Onko täysin poissuljettu mahdollisuus että naisesi voisi muuttaa jossakin vaiheessa Raumalle, vaikkapa kokeeksi, joksikin aikaa? Onko hänellä mitään järkeviä työllistymismahdollisuuksia Satakunnassa? Jos naisen koko maailma eli ainakin työ ja ystävät jäävät kaikki pk-seudulle, niin voi olla että hän kokee tällaisen uhrauksen aivan mahdottomaksi. Jos nyt kerta kaikkiaan on niin, että suunnitelmasi eivät vastaa sitä mitä nainen suhteelta haluaa - hän haluaa lähisuhdetta jonkun kanssa ja elämän pk-seudulla - niin siinä tapauksessa sinä et ehkä ole se joku. Jos uskallat tehdä perimmäisen tienhaarakysymyksen, niin kysy naiseltasi haluaako hän a) nimenomaan sinut vaiko b) kenen tahansa jonka saa kainaloon siellä pk-seudulla.
Kerron omakohtaisen kokemukseni vähän saman tyyppisestä tilanteesta.
Nuorena yliopistofuksina minulla oli mahdollisuus lähteä ulkomaille harjoitteluun ja töihin noin 1,5 vuodeksi. Silloinen naiseni (jonka kanssa kyllä olin kuhertanut tosi tiiviisti ja vakavasti) torppasi ajatuksen täysin. Hän esitti selkeän uhkauksen että suhde jäähdytetään sitten saman tien jos laitan paperit vetämään. Mahdollisuuteni päästä reissuun olisivat olleet erittäin hyvät. Punnittuani asiaa totesin, että opintojen varrella varmaan tulee muitakin tilaisuuksia kansainvälistyä. En siis allekirjoittanut papereita enkä lähtenyt ulkomaille tuolloin, vaan jäin lamasuomeen tekemään hanttihommia opintojen ohessa.
Tuosta meni sitten vain reilu vuosi ja nainen lähti vanhemman ja - ainakin opiskelijaan nähden - varakkaamman ukon mukaan. Kuulemma meidän suhde "ei oikein kehittynyt enää" ja "jotain muutosta on pakko tapahtua". Asiaan kuului tietenkin vieraissakäynti- ja salailuvaihe ennen kuin asia tuli vähän kuin vahingossa ilmi. Yhdessä vaiheessa sitten ääneen kelasin vitutuksessani tälle naiselle, että kannattiko minun tosiaan olla lähtemättä sinne ulkomaille kun kotimaassakin tulee näin ronskisti rukkasta naamalle. Vastaus oli jotain säälin ja paskaisen naurun välimaastosta...
Minulla meni varmaan vuosia ennen kuin pääsin tuon tapauksen yli täysin, vaikka en sitä silloin ehkä tajunnutkaan. Opin kyllä kerrasta laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Samoin opin olemaan tekemättä henkilökohtaisia uhrauksia suhteeseen joka ei ole todella vankalla pohjalla. Aikanaan sitten perustin perheen ja sitä rataa, ja hyvin menee, mutta se onkin jo toinen juttu.
