Naisasiat

[Clocks]

Avaudunpa nyt itsekin muiden esimerkin innoittamana. Tapoin pari vuotta sitten työaikaa netissä (nykyään en näin toimi) ja törmäsin älykkyystestiin jossa kovasti valot vilkkuivat ja muuta mukavaa. Tulos oli mairitteleva, ja siirryin sen innoittamana Mensan sivuille. Tilasin parin kympin hintaisen kotitestin, tein sen himassa munakellon kanssa ja panin kuoreen. Paluupostissa tuli suositus saapua testattavaksi. Testin jälkeen postimies toikin jo psykologin äo-todistuksen ja paperit Mensaan liittymistä varten. Liityin, odottelin puolitoista vuotta jotain konkreettista hyötyä, ja erosin.

Olen siis älykäs siinä mielessä kuin Mensa asiaa tarkastelee. Elämäni sujuukin tällä hetkellä ihan mukavasti, mutta mikään avain onneen kyky ratkaista palikkatehtäviä vauhdikkaasti ei ole. Siitä, mitä elämässä koen saavuttaneeni, kiitos lankeaa:

1. Kotikasvatukselle, turvalliselle lapsuudelle
2. Lähimmille ihmisille läpi elämän

Apua tästä testatusta nokkeluudesta on varmasti ollut, itse koen sen lähinnä niin että luen tilanteita hyvin. Tavallaan tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu vähän ennen kaveria, mistä on hyötyä esim. veemäisten duunien välttelyssä. Sen sijaan hahmotuskykyni on ihan peffasta, eksyn edelleen Asematunneliin vaikka olen syntyperäinen stadilainen. Niin ikään minua vaivaa kaavasokeus, mikä ei juurikaan edesauta vanhoilla (vrt. tuoreet stuidut) päivilläni aloittamiani kauppatieteen opintoja. Sisään oppilaitokseen purjehdin jenkkien SAT-kokeella, lukea en olisi mitenkään jaksanut.

Lukion ja intin jälkeen kärvistelin hetken AMK:ssa, mutta lähinnä sosiaalisista syistä koin sen sietämättömäksi ja homma jäi. Sen jälkeen rypistin itseni merkonomiksi minimieffortilla ja heikoin arvosanoin. Korkeakouluopinnoissa nyt innostaa lähinnä se, että niitä ei kehtaisi kesken jättää. Silti liian usein tuntuu märältä rätiltä vasten kasvoja, kun on kerännyt itsensä luennolle tai johonkin pellenaamaria vaativaan tiiviimpään ryhmätilanteeseen, ja tajuaa miten - schollia lainatakseni - urpoa jengiä tälläkin tasolla on piirtoheittimen molemmin puolin. Se masentaa, ja lietsoo sosiaalisesta epävarmuudesta kumpuavaa kapinamieltä (joka lopulta kusee aina omille kintuille).

Toinen huonosti opiskeluun sopiva piirre on lyhytjänteisyyteni. Saatan innostua jostain kirjasta, aatesuunnasta, yhtyeestä, ammatista tai henkilöstä kuin pikkulapsi - vain todetakseni viimeistään viikon kuluttua olevani totaalisen kyllästynyt samaan asiaan. Hyvän tukirangan elämälleni onkin tarjonnut hyvä, ajoittain jopa haasteellinen päivätyöni, josta saan ikääni ja koulutukseeni nähden mukavaa korvausta. Varsinainen fokus elämässäni on kotona vaimoni ja pienen tyttäreni luona, mutta nyt tuntuisi että opintoja voisi hyvinkin jaksaa viedä kohti maalia. Toistaiseksi ajatus jostain kaukana häämöttävästä gradusta tuntuu kyllä suorastaan koomiselta, itseä aidosti kiinnostavan aiheen löytäminen on täysin välttämätöntä.

Eli eipä naisasioista paljoa tällä kertaa, eiköhän tämä pätkä pitäisi siirtää johonkin älykkyysketjuun.

 

[Powerplay]

Avaudunpa nyt itsekin muiden esimerkin innoittamana. Tapoin pari vuotta sitten työaikaa netissä (nykyään en näin toimi) ja törmäsin älykkyystestiin jossa kovasti valot vilkkuivat ja muuta mukavaa. Tulos oli mairitteleva, ja siirryin sen innoittamana Mensan sivuille. Tilasin parin kympin hintaisen kotitestin, tein sen himassa munakellon kanssa ja panin kuoreen. Paluupostissa tuli suositus saapua testattavaksi. Testin jälkeen postimies toikin jo psykologin äo-todistuksen ja paperit Mensaan liittymistä varten. Liityin, odottelin puolitoista vuotta jotain konkreettista hyötyä, ja erosin.

Olen siis älykäs siinä mielessä kuin Mensa asiaa tarkastelee. Elämäni sujuukin tällä hetkellä ihan mukavasti, mutta mikään avain onneen kyky ratkaista palikkatehtäviä vauhdikkaasti ei ole. Siitä, mitä elämässä koen saavuttaneeni, kiitos lankeaa:

1. Kotikasvatukselle, turvalliselle lapsuudelle
2. Lähimmille ihmisille läpi elämän

Apua tästä testatusta nokkeluudesta on varmasti ollut, itse koen sen lähinnä niin että luen tilanteita hyvin. Tavallaan tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu vähän ennen kaveria, mistä on hyötyä esim. veemäisten duunien välttelyssä. Sen sijaan hahmotuskykyni on ihan peffasta, eksyn edelleen Asematunneliin vaikka olen syntyperäinen stadilainen. Niin ikään minua vaivaa kaavasokeus, mikä ei juurikaan edesauta vanhoilla (vrt. tuoreet stuidut) päivilläni aloittamiani kauppatieteen opintoja. Sisään oppilaitokseen purjehdin jenkkien SAT-kokeella, lukea en olisi mitenkään jaksanut.

Lukion ja intin jälkeen kärvistelin hetken AMK:ssa, mutta lähinnä sosiaalisista syistä koin sen sietämättömäksi ja homma jäi. Sen jälkeen rypistin itseni merkonomiksi minimieffortilla ja heikoin arvosanoin. Korkeakouluopinnoissa nyt innostaa lähinnä se, että niitä ei kehtaisi kesken jättää. Silti liian usein tuntuu märältä rätiltä vasten kasvoja, kun on kerännyt itsensä luennolle tai johonkin pellenaamaria vaativaan tiiviimpään ryhmätilanteeseen, ja tajuaa miten - schollia lainatakseni - urpoa jengiä tälläkin tasolla on piirtoheittimen molemmin puolin. Se masentaa, ja lietsoo sosiaalisesta epävarmuudesta kumpuavaa kapinamieltä (joka lopulta kusee aina omille kintuille).

Toinen huonosti opiskeluun sopiva piirre on lyhytjänteisyyteni. Saatan innostua jostain kirjasta, aatesuunnasta, yhtyeestä, ammatista tai henkilöstä kuin pikkulapsi - vain todetakseni viimeistään viikon kuluttua olevani totaalisen kyllästynyt samaan asiaan. Hyvän tukirangan elämälleni onkin tarjonnut hyvä, ajoittain jopa haasteellinen päivätyöni, josta saan ikääni ja koulutukseeni nähden mukavaa korvausta. Varsinainen fokus elämässäni on kotona vaimoni ja pienen tyttäreni luona, mutta nyt tuntuisi että opintoja voisi hyvinkin jaksaa viedä kohti maalia. Toistaiseksi ajatus jostain kaukana häämöttävästä gradusta tuntuu kyllä suorastaan koomiselta, itseä aidosti kiinnostavan aiheen löytäminen on täysin välttämätöntä.

Eli eipä naisasioista paljoa tällä kertaa, eiköhän tämä pätkä pitäisi siirtää johonkin älykkyysketjuun.

Kuules kaveri sulla on ADHD

 

[Pärde]

Toinen "älykkyyden" laji on tunne/sosiaalinen älykkyys. Sitä ei välttämättä ns. fiksuista löydy ei sitten suurennuslasillakaan - eikä valitettavasti tuota voi opiskellakaan, sitä joko on tai ei.

Eriävä mielipide. "Tunneälyä" nimenomaan voi kehittää itsetutkailulla ja pohdinnalla. Oman käytöksen seuranta ja tunnistaminen ovat ominaisuuksia, joihon voi kiinnittää huomiota ja joita voi kehittää. Sinänsä on jokseenkin teennäistä puhua tunneälystä, sillä oikeastaan tässä oppimisessa kyse on yksilön henkisestä kypsymisestä ja kehittymisestä. Toki joillain siis lähtötaso on niin sanotusti korkeammalla kuin muilla.

edit: tarkennusta

 

[kiwipilot]

Käykö mielestäsi älykkyyden mittariksi esimerkiksi äo? Itse tiedän ainakin pari kappaletta jos ei yli, niin ainakin lähelle Mensan rajaa olevaa henkilöä, jotka eivät menneet korkeakouluun tai yliopistoon, koska pääsivät hyvään työhön ilmankin. Ja toista ei opiskelu, koulun penkillä istuminen ja kymmenien sivujen esseiden jne. kirjoittaminen yksinkertaisesti kiinnostanut. Mutta enpä heitä kävisi vähä-älyisiksi sanomaan.

Tuohan juuri osoittaa näiden tyyppien älykkyyden; vittuakos sitä päntätä ja hikoilla vuosia vain saadakseen maisterin paperit ja siinä sivussa munaa kaiken maailman scholleilta. Hullu työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä tms.

 

[RajatOn]

Kuka foorumilta tunnustaa??

Haaste - 100 naista

Ihan loistavaa settiä tuolla! Ei voi kun hattua nostaa kaverille, kova tavote on! Tosin alfallahan saa =)

 

[Clocks]

Kuules kaveri sulla on ADHD

No, siltähän tuo tilitykseni paikoitellen kuulostaa - varsinkin kun käytän kielikuvaa "kuin pikkulapsi". Kärjistin kuvaustani tästä innostumis/kyllästymisprosessista kuten tapanani on, ja itse koen että kyse on pikemminkin älyllisistä tarpeista ja niihin liittyvästä turhautumisesta. Arki kun ei aina tarjoa terveelle ja ajattelevalle ihmiselle tarpeeksi henkistä purtavaa. Ja hyvä kai niin, kun negatiivisia vaihtoehtoja miettii.

 

[Moonchild]

Täällähän keskustellaankin nykyään koulutustasoista ja älykkyystesteistä. No ei siinä mitään, jatkakaa vaan, mutta itse aioin ottaa osaa ketjun varsinaiseen aiheeseen.

Tänään tuntuu olevan taas kerran niitä päiviä ettei voi kuin ihmetellä, miten tietyissä asioissa ei vaan koskaan tunnu olevan menestystä. Yllättävän paljon sitä vaan pienet asiat (joita ei välttämättä voi edes "asioiksi" laskea) voivat aiheuttaa pahaa mieltä. Tuossa joku aika sitten sain pitkästä aikaa yllättyä positiivisesti. Tuntui kerrassaan mukavalta kun tapasin tytön joka tuntui huomaavan meikäläisenkin olemassaolon (kovin harvinainen ilmiö). No meikäläisen luonteeseen kuuluu kaikenlaisten typerien pilvilinnojen rakentelu ilman mitään syytä. Sitä tulee harrastettua jo ihan vahingossakin. Asiat näyttivät jo hetken menevän ihan mukavasti ja oli sellainen kiva rento fiilis pitkästä aikaa. No tässä piti sitten nähdä tämän tytön kanssa (ei mitenkään treffien mielessä, mutta kuitenkin). Kännykkään paukahti sitten viesti jonka sisällön olisi pystynyt kertomaan lukemattakin vähintään 100% varmuudella. Ja niinpä, kuviot peruttu sitten ilman sen kummempaa syytä. Nyt on kyllä sellainen voittaja olo ettei mitään rajaa. Asiat menossa taas kerran vahvasti päin helvettiä.

Ei tähän "ensin vähän siimaa ja sitten tikkari pois" fiilikseen totu koskaan vaikka kuinka harjoittelee. Olisi niin pirun kiva edes kerran onnistua katkaisemaan se siima.

 

[Tulppu]

Siis joku perusmaisterikoulutus ei välttämättä sisällöltään ole kovin vaativa, mutta tärkeintä onkin, että siellä oppii oppimaan.

Suomi on keskinkertaisuuden mekka. Puhutaan huippuyliopistohankkeista, vaikka kaikki on periaatteessa skeidaa. Yrityksillehän kuten Nokia sopii tämä tilanne hyvin, koska haluavat suht yksinkertaista 8-16 jengiä töihin halvalla, mutta jos vähän raapaisee pintaa syvemmälle niin onhan se huolestuttavaa.

Maailmaahan on tarkoitus kehittää eteenpäin ja täällä on monia asioita, jotka voisivat olla paremmin. Näpertely on aivan turhaa.

Näistä olen samaa mieltä vaikken yliopistokoulutettu olekaan. Suomen kokoinen maa ei kerta kaikkiaan pysty (sijainninkaan puolesta) kehittämään huippuyliopistoja vaikka miten itkua väännettäisiin. Nämä meidän ns. huippuyliopistot on joko vain nimetty sellaisiksi tai saaneet tsägällä jonkun yksittäisen tutkimuksen onnistumaan.

Kehittämistä on ja paljon.

Romantiikka, johon scholl viittaa, on taas toinen asia ja tästä on sanottava, että kirjoittaja ei tiedä mistä puhuu. Ilman jääneen rumiluksen typerää tilitystä.

 

[Ted Raikas]

Ihmettelen usein, miksi scholl edes viitsii asua Suomessa? Täällä kun ei tunnu hänen arvoisiaan naisiakaan löytyvän. Hänen housuissaan muuttaisin vaikka sinne iki-ihanaan Saksaan tekemään tuttavuutta fraüleinien kanssa. Mitäs hittoa sitä Suomessa elämäänsä tuhlaamassa nalkuttaviin harakoihin? Vai kolkuttaako takaraivossa, että entäs jos jossain sittenkin on...

 

[julle-jr]

Niin asiahan on se, että urakehitysporukka on keskinkertaisuuksia. Älykkäät eivät viihdy sellaisessa touhussa. Silti mielestäni opiskelu ja älykkyys kulkevat siinä mielessä käsikädessä, että harva älykäs ihminen opiskelee saadakseen työtä, vaan nimenomaan sivistääkseen itseään ja koska on utelias, tiedonhaluinen eli ei todellakaan jätä opiskelematta. Työnsaannilla ei ole muutenkaan mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Töitä saa jos haluaa ja jos työsaantiin vaadittaisiin älykkyyttä niin silloinhan yksinkertaiset eivät olisi töissä. Kannattaa joskus käydä vaikka jossain suuryrityksessä niin havaitsee kuinka urpoa jengi keskimäärin on.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että älykkyys ja jossain tietyssä touhussa viihtyminenkin korreloivat sataprosenttisesti? Jos olet, niin millä perusteella? Pystytkö osoittamaan väitteesi todeksi vai kirjoitteletko muuten vain mitä mieleen tulee? Itse pidän esimerkiksi Jorma Ollilaa kohtuullisen älykkäänä, vaikka hän näyttääkin viihtyvä urakehitystouhussa. Ja toiseksi, miksi älykkään ihmisen pitäisi välttämättä olla utelias tai tiedonhaluinen, mihin nuo väittämäsi perustuvat? Oletko varma, että kaikkia älykkäitä ihmisiä kiinnostaa haalia itselleen muiden ihmisten kirjoittamaa tietoa? Miksi he haluaisivat tutustua erehtyväisten ihmisten kasaamiin juttuihin?

Samaa mieltä olen siitä, että töiden saantiin ei tarvita kovinkaan suurta älykkyyttä. Toisaalta taas tietynlaisten töiden saantiin tarvitaan melko suurtakin älykkyyttä, siis jos älykkyyden suuruus määritellään vaikkapa siten, että esimerkiksi joku Einsteinin ja Pythagoraksen älykkyys on suurta ja muut tulevat sieltä tasavälisesti alaspäin.

Enkä edelleenkään keksi mikä osoittaisi älykkyyden puutteeksi sen, että ei opiskele tai ole opiskellut yliopistossa

 

[Wäinö#16]

Scholl sotkee käsitteitä. Puhuu älykkyydestä, kun pitäisi puhua luonteenpiirteistä tai ominaisuuksista jotka häntä henkilökohtaisesti kiinnostavat ja viehättävät.

Sinänsä olen Schollin kanssa samoilla linjoilla, että ei kannata tyytyä keskinkertaisuuksiin tai kompromisseihin. Silloin tällöin se voi olla raskasta, mutta kun pitää oman linjansa ja päänsä, pysyy maailmassa ja elämässä myös järki. Toki hyvää kannattaa odottaa, sen kyllä tajuaa kun sen joskus löytää.

Erityisen hyvin sanottu, ettei perhe ole harrastus.

 

[Mysteryman]

Ei tähän "ensin vähän siimaa ja sitten tikkari pois" fiilikseen totu koskaan vaikka kuinka harjoittelee. Olisi niin pirun kiva edes kerran onnistua katkaisemaan se siima.

Eikö se siima mennyt nytkin poikki?

Omat naisasiat ja siimat on sekaisin, ahneella taitaa sittenkin olla paskainen loppu. Ja ne ovat sekaisin sen vuoksi, että kompromisseihin en tyydy.

 

[Väsyneet Kädet]

Tilanne on tällä hetkellä täysin seesteinen, nolla. Ja kyllä keljuttaa. Ei muuten mitään, mutta olen tajunnut, miten minimissä on ns. kontaktimahdollisuudet: työssäni kaikki kontaktit ovat miehiä, ja jos on nainen niin ikä on min. 40v, harrastukseni ovat joukkuelajeja, joissa siis vain miehiä, eikä samalla salillakaan käy misuja. Baareissakin tulee käytyä harvakseltaan jo ihan taloudellisistakin syistä. Kavereista ne, jotka tyttöjä tuntevat ovat sinkkuja itsekin ja siten luonnollisesti ovat ensimmäisenä niiden kimpussa - ja seurustelevien kavereiden tyttötutut seurustelevat myös pääasiassa. Täähän alkaa meneen jo vitutusketjun puolelle.
Ja pankkitätikin sanoo, että pitäis käydä ettiin emäntä jostain, että sais kuluille jakajan. On tää tämmöstä. Eikä jatkoaikadeittikään poikinut yksityisviestejä! Kyllä nyt poikaa murjotaan. Prkl. Ja kun on vielä niin saakelin ronkeli. Ja jos jonkun kivan tapaa, niin jotain siinä on vikana. Ja jos ei oo vikaa, niin sit homma itessään kusee käsille jotenkin. Vaikeeta. Muutan Timbuktuun. Tottakai otan läppärin mukaan, että voi sitten tänne kirjoitella, kun banaanitkaan ei anna sweet lovingia.

 

[Moonchild]

Eikö se siima mennyt nytkin poikki?
.

Tuo siima logiikka toimi niinpäin, että jos sen saa katkaistua niin eipä enää nyitä sitä tikkaria minulta pois.

 

[Cassu]

Tilanne on tällä hetkellä täysin seesteinen, nolla. Ja kyllä keljuttaa. Ei muuten mitään, mutta olen tajunnut, miten minimissä on ns. kontaktimahdollisuudet: työssäni kaikki kontaktit ovat miehiä, ja jos on nainen niin ikä on min. 40v, harrastukseni ovat joukkuelajeja, joissa siis vain miehiä, eikä samalla salillakaan käy misuja. Baareissakin tulee käytyä harvakseltaan jo ihan taloudellisistakin syistä. Kavereista ne, jotka tyttöjä tuntevat ovat sinkkuja itsekin ja siten luonnollisesti ovat ensimmäisenä niiden kimpussa - ja seurustelevien kavereiden tyttötutut seurustelevat myös pääasiassa. Täähän alkaa meneen jo vitutusketjun puolelle.
Ja pankkitätikin sanoo, että pitäis käydä ettiin emäntä jostain, että sais kuluille jakajan. On tää tämmöstä. Eikä jatkoaikadeittikään poikinut yksityisviestejä! Kyllä nyt poikaa murjotaan. Prkl. Ja kun on vielä niin saakelin ronkeli. Ja jos jonkun kivan tapaa, niin jotain siinä on vikana. Ja jos ei oo vikaa, niin sit homma itessään kusee käsille jotenkin. Vaikeeta. Muutan Timbuktuun. Tottakai otan läppärin mukaan, että voi sitten tänne kirjoitella, kun banaanitkaan ei anna sweet lovingia.

No kannattaisko olla vähemmän ronkeli?

 

[Väsyneet Kädet]

No kannattaisko olla vähemmän ronkeli?

Olen todennut, että ei kannata. Koska sitten kun onkin jonkun kanssa, johon on vain "tyytynyt", niin huomaan miettiväni, että "tässäkö tämä on". Ja sitten, jos tuleekin mahdollisuus tutustua johonkin joka on lähempänä sitä ihannetta, niin onkin taas kinkkinen tilanne setvittävänä. Tai näin ainakin itse näen asian.
Eli mieluummin kiroan, kun ei sopivaa löydy, kuin että pitäisin jotakuta "siinä sivussa" samalla kun hakee "sitä oikeaa".

 

[Ted Raikas]

Olen todennut, että ei kannata. Koska sitten kun onkin jonkun kanssa, johon on vain "tyytynyt", niin huomaan miettiväni, että "tässäkö tämä on". Ja sitten, jos tuleekin mahdollisuus tutustua johonkin joka on lähempänä sitä ihannetta, niin onkin taas kinkkinen tilanne setvittävänä.

Näinhän se menee. Eikä se ole oikein mukavasti tehty sille toiselle osapuolellekaan, joka kenties on rakastunut sinuun oikein palavasti, jos itse teeskentelet pitäväsi hänestä aivan mielettömästi, mutta samalla haikailet kuitenkin jotain sytyttävempää ja todellisempaa elämääsi. Sellainen kohde jos osuukin sitten kohdalle kohdalle, niin paljon surua on tiedossa. Itselläni ainakin moraali on sen verran korkealla, etten tahtoisi moista mielipahaa aiheuttaa sille toiselle. Pyrin tekemään siis mahdollisimman selväksi heti alkuun, ettei ole kiinnostusta, ettai vahingossakaan ajaudu "vääriin suhteisiin".

Mielestäni muuhun ei tulisi kenenkään tyytyä, kuin juuri siihen, minkä tuntee sydämessään oikeaksi ja aidoksi. Ei kai sen tarvitse täydellistä olla, mutta omalle itselleen sopivaa, jotain sellaista joka jaksaa innostaa joka päivä.

Seksisuhteet on sitten asia erikseen.

 

[Tulppu]

Itselläni ainakin moraali on sen verran korkealla

Onneksi en juonut kahvia.

Ehdottomasti Jatkoajan legendaarisimpia sutkautuksia.

 

[Ted Raikas]

Ehdottomasti Jatkoajan legendaarisimpia sutkautuksia.

Kivaa, kun aiheutan iloa. =)

Sitä nyt vaan en ymmärrä, että onko tuo mielestäsi joko vaikea uskoa ajatellen nyt minua henkilönä, vai pidätkö itsestäänselvyytenä, että ihmisiltä löytyy ylipäätään moraali toimimaan tuontapaisissa asioissa oikein? Eihän se aina toki onnistu, mutta valveutuneen ihmisen odottaisi silti tiedostavan ajoissa, millaiseen suhteeseen on hyppäämässä, eli ehkäisisi toisen tulevaa mielipahaa sitä kautta.

 

[Cassu]

No kaipa olette sitten oikeassa... Mulla vaan aina on ollu sellanen ajatus itelläni, että molempien pitää tietää missä mennään ja se on tärkeintä. Esim ei haittaa jos mulla on mies, jonka kanssa en seurustele vakavasti, mutta ollaan paljon yhdessä. Molemmat tietää ettei seurustella eikä sitä tullakaan tekemään

 

[Ted Raikas]

Mulla vaan aina on ollu sellanen ajatus itelläni, että molempien pitää tietää missä mennään ja se on tärkeintä. Esim ei haittaa jos mulla on mies, jonka kanssa en seurustele vakavasti, mutta ollaan paljon yhdessä. Molemmat tietää ettei seurustella eikä sitä tullakaan tekemään

Öhh, no tuo nimenomaan on hyvä. Ei sitä tässä ole kiistetty.

Jos tietää, että suhdetta, tai "suhdetta" voi lähteä rakentamaan siten, ettei ole mitään velvollisuuksia ja muita toista kohtaan, niin se on hyvä, etenkin jos molemmille on tilanne päivänselvä. Niin sen pitääkin olla siinä tapauksessa. Väärin taas on, että sinulla on oma näkemyksesi siitä suhteesta ja sen vakavuusasteesta, mutta toinen taas on ihan 100% mukana. Tässä käy ennen pitkää köpelösti. Simply as that.

 

[Jj]

...miten minimissä on ns. kontaktimahdollisuudet: työssäni kaikki kontaktit ovat miehiä, ja jos on nainen niin ikä on min. 40v, harrastukseni ovat joukkuelajeja, joissa siis vain miehiä, eikä samalla salillakaan käy misuja. Baareissakin tulee käytyä harvakseltaan jo ihan taloudellisistakin syistä.

..ja loppuaika meneekin netissä keskustelupalstalla.. Osui ja upposi ainakin täällä. Tuo ei varmaan ole ihan täysin tavatonta meille(?) työssä käyville kolkytjotain kavereille, koulujen jälkeen ei juuri uusia tuttavuuksia tule eteen vanhaan tahtiin, mikä pätee myös ihan platonisiin tuttavuuksiin. Onneksi itselle riittää vastalääkkeeksi annos alakerran "screameria" viikonloppuna ja työkavereiden nyrjähtäneiden suhdehelvettien varoittavat esimerkit että elämäntapasinkkunakin viihtyy toistaiseksi.

Tuosta älykkyysjutusta niin tiedä mutta jonkunlainen samalla sivulla pysyminen
on kyllä aika oleellista. Oikeasti niitä vastakohdat viehättävät -pareja
ei ainakaan meikän lähipiiristä löydy. Mitenköhän täällä?

 

[Väsyneet Kädet]

..ja loppuaika meneekin netissä keskustelupalstalla.. Osui ja upposi ainakin täällä. Tuo ei varmaan ole ihan täysin tavatonta meille(?) työssä käyville kolkytjotain kavereille, koulujen jälkeen ei juuri uusia tuttavuuksia tule eteen vanhaan tahtiin, mikä pätee myös ihan platonisiin tuttavuuksiin.

No omalla kohdalla onneksi täällä tulee roikuttua vain työaikoina, vapaalla hyvin harvakseltaan. Ja itse olen vasta kakskytjotain. Edellinen työpaikka olikin sitten täysin päinvastainen tällä saralla nykyiseen verrattuna. 60 mimmiä samassa paikassa töissä, ja porukka vaihtuikin vielä ihan hyvää tahtia. Voi niitä firman bileitä...

 

[Pottakameli]

Helvetti...tää menee uskomattomaksi. Tyttöystävällä on joku vaatekoko/paino kriisi menossa ja saanut päähänsä että pidän häntä lihavana. En todellakaan pidä! Mutta mikään ei auta. Hän näyttää tv-ohjelmista ihmisiä ja sanoo että "tuokin on mua laihempi jne." Hulluutta on se että vaikka miten sanon että en pidä niin ei auta. Millä hitolla mä sen sanon ellen sitten sanomalla että hän ei todellakaan ole.

Nyt hän sitten on suuttunut todella pahasti, kun tulkitsee juttuja juuri silä tavalla että ajattelisin hänen olevan lihava! Vaikka en sanoisi mitään sinnepäinkään. Ei vastaa edes puhelimeen. . Tuntuu että kaikki liittyy muka siihen ja että mikään ei auta. Vapisuttaa ja itkettää eikä tiedä yhtään mitä voisi tehdä..ei mikään puhe auta. Tuntuu että hän oikein tahtoo että sanoisin häntä läskiksi. Mutta en voi sanoa koska ei ole niin.

Tää on kuin pahaa unta

 

[Ted Raikas]

Tää on kuin pahaa unta

Joo, se täytyy sanoa, että tuohon ei pysty ketkään muut kuin naiset.