Auttaahan se tietysti, mutta ns keskinkertaisuudet pärjäävät aivan mainiosti jos ovat sitkeitä ja päättäväsiä. Hei tämähan oli naisasiat ketju joten nyt lopetan puhumasta koulutuksesta ja totean vain että oikeasti älykkäät ja terävät naiset ovat seksikkäitä :)Niin no, kyllähän älykkyys auttaa sitkeyden ja päättäväisyyden lisäksi tuon tutkinnon suorittamiseen. Tosin on koulutussuuntia, josta maisterin papereiden saamiseksi ei tarvitse olla mikään einstein. Toinen "älykkyyden" laji on tunne/sosiaalinen älykkyys. Sitä ei välttämättä ns. fiksuista löydy ei sitten suurennuslasillakaan - eikä valitettavasti tuota voi opiskellakaan, sitä joko on tai ei.
Avaudunpa nyt itsekin muiden esimerkin innoittamana. Tapoin pari vuotta sitten työaikaa netissä (nykyään en näin toimi) ja törmäsin älykkyystestiin jossa kovasti valot vilkkuivat ja muuta mukavaa. Tulos oli mairitteleva, ja siirryin sen innoittamana Mensan sivuille. Tilasin parin kympin hintaisen kotitestin, tein sen himassa munakellon kanssa ja panin kuoreen. Paluupostissa tuli suositus saapua testattavaksi. Testin jälkeen postimies toikin jo psykologin äo-todistuksen ja paperit Mensaan liittymistä varten. Liityin, odottelin puolitoista vuotta jotain konkreettista hyötyä, ja erosin.
Olen siis älykäs siinä mielessä kuin Mensa asiaa tarkastelee. Elämäni sujuukin tällä hetkellä ihan mukavasti, mutta mikään avain onneen kyky ratkaista palikkatehtäviä vauhdikkaasti ei ole. Siitä, mitä elämässä koen saavuttaneeni, kiitos lankeaa:
1. Kotikasvatukselle, turvalliselle lapsuudelle
2. Lähimmille ihmisille läpi elämän
Apua tästä testatusta nokkeluudesta on varmasti ollut, itse koen sen lähinnä niin että luen tilanteita hyvin. Tavallaan tiedän mitä seuraavaksi tapahtuu vähän ennen kaveria, mistä on hyötyä esim. veemäisten duunien välttelyssä. Sen sijaan hahmotuskykyni on ihan peffasta, eksyn edelleen Asematunneliin vaikka olen syntyperäinen stadilainen. Niin ikään minua vaivaa kaavasokeus, mikä ei juurikaan edesauta vanhoilla (vrt. tuoreet stuidut) päivilläni aloittamiani kauppatieteen opintoja. Sisään oppilaitokseen purjehdin jenkkien SAT-kokeella, lukea en olisi mitenkään jaksanut.
Lukion ja intin jälkeen kärvistelin hetken AMK:ssa, mutta lähinnä sosiaalisista syistä koin sen sietämättömäksi ja homma jäi. Sen jälkeen rypistin itseni merkonomiksi minimieffortilla ja heikoin arvosanoin. Korkeakouluopinnoissa nyt innostaa lähinnä se, että niitä ei kehtaisi kesken jättää. Silti liian usein tuntuu märältä rätiltä vasten kasvoja, kun on kerännyt itsensä luennolle tai johonkin pellenaamaria vaativaan tiiviimpään ryhmätilanteeseen, ja tajuaa miten - schollia lainatakseni - urpoa jengiä tälläkin tasolla on piirtoheittimen molemmin puolin. Se masentaa, ja lietsoo sosiaalisesta epävarmuudesta kumpuavaa kapinamieltä (joka lopulta kusee aina omille kintuille).
Toinen huonosti opiskeluun sopiva piirre on lyhytjänteisyyteni. Saatan innostua jostain kirjasta, aatesuunnasta, yhtyeestä, ammatista tai henkilöstä kuin pikkulapsi - vain todetakseni viimeistään viikon kuluttua olevani totaalisen kyllästynyt samaan asiaan. Hyvän tukirangan elämälleni onkin tarjonnut hyvä, ajoittain jopa haasteellinen päivätyöni, josta saan ikääni ja koulutukseeni nähden mukavaa korvausta. Varsinainen fokus elämässäni on kotona vaimoni ja pienen tyttäreni luona, mutta nyt tuntuisi että opintoja voisi hyvinkin jaksaa viedä kohti maalia. Toistaiseksi ajatus jostain kaukana häämöttävästä gradusta tuntuu kyllä suorastaan koomiselta, itseä aidosti kiinnostavan aiheen löytäminen on täysin välttämätöntä.
Eli eipä naisasioista paljoa tällä kertaa, eiköhän tämä pätkä pitäisi siirtää johonkin älykkyysketjuun.
Toinen "älykkyyden" laji on tunne/sosiaalinen älykkyys. Sitä ei välttämättä ns. fiksuista löydy ei sitten suurennuslasillakaan - eikä valitettavasti tuota voi opiskellakaan, sitä joko on tai ei.
Käykö mielestäsi älykkyyden mittariksi esimerkiksi äo? Itse tiedän ainakin pari kappaletta jos ei yli, niin ainakin lähelle Mensan rajaa olevaa henkilöä, jotka eivät menneet korkeakouluun tai yliopistoon, koska pääsivät hyvään työhön ilmankin. Ja toista ei opiskelu, koulun penkillä istuminen ja kymmenien sivujen esseiden jne. kirjoittaminen yksinkertaisesti kiinnostanut. Mutta enpä heitä kävisi vähä-älyisiksi sanomaan.
Kuules kaveri sulla on ADHD
Siis joku perusmaisterikoulutus ei välttämättä sisällöltään ole kovin vaativa, mutta tärkeintä onkin, että siellä oppii oppimaan.
Suomi on keskinkertaisuuden mekka. Puhutaan huippuyliopistohankkeista, vaikka kaikki on periaatteessa skeidaa. Yrityksillehän kuten Nokia sopii tämä tilanne hyvin, koska haluavat suht yksinkertaista 8-16 jengiä töihin halvalla, mutta jos vähän raapaisee pintaa syvemmälle niin onhan se huolestuttavaa.
Maailmaahan on tarkoitus kehittää eteenpäin ja täällä on monia asioita, jotka voisivat olla paremmin. Näpertely on aivan turhaa.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että älykkyys ja jossain tietyssä touhussa viihtyminenkin korreloivat sataprosenttisesti? Jos olet, niin millä perusteella? Pystytkö osoittamaan väitteesi todeksi vai kirjoitteletko muuten vain mitä mieleen tulee? Itse pidän esimerkiksi Jorma Ollilaa kohtuullisen älykkäänä, vaikka hän näyttääkin viihtyvä urakehitystouhussa. Ja toiseksi, miksi älykkään ihmisen pitäisi välttämättä olla utelias tai tiedonhaluinen, mihin nuo väittämäsi perustuvat? Oletko varma, että kaikkia älykkäitä ihmisiä kiinnostaa haalia itselleen muiden ihmisten kirjoittamaa tietoa? Miksi he haluaisivat tutustua erehtyväisten ihmisten kasaamiin juttuihin?Niin asiahan on se, että urakehitysporukka on keskinkertaisuuksia. Älykkäät eivät viihdy sellaisessa touhussa. Silti mielestäni opiskelu ja älykkyys kulkevat siinä mielessä käsikädessä, että harva älykäs ihminen opiskelee saadakseen työtä, vaan nimenomaan sivistääkseen itseään ja koska on utelias, tiedonhaluinen eli ei todellakaan jätä opiskelematta. Työnsaannilla ei ole muutenkaan mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Töitä saa jos haluaa ja jos työsaantiin vaadittaisiin älykkyyttä niin silloinhan yksinkertaiset eivät olisi töissä. Kannattaa joskus käydä vaikka jossain suuryrityksessä niin havaitsee kuinka urpoa jengi keskimäärin on.
Ei tähän "ensin vähän siimaa ja sitten tikkari pois" fiilikseen totu koskaan vaikka kuinka harjoittelee. Olisi niin pirun kiva edes kerran onnistua katkaisemaan se siima.
Eikö se siima mennyt nytkin poikki?
.
Tilanne on tällä hetkellä täysin seesteinen, nolla. Ja kyllä keljuttaa. Ei muuten mitään, mutta olen tajunnut, miten minimissä on ns. kontaktimahdollisuudet: työssäni kaikki kontaktit ovat miehiä, ja jos on nainen niin ikä on min. 40v, harrastukseni ovat joukkuelajeja, joissa siis vain miehiä, eikä samalla salillakaan käy misuja. Baareissakin tulee käytyä harvakseltaan jo ihan taloudellisistakin syistä. Kavereista ne, jotka tyttöjä tuntevat ovat sinkkuja itsekin ja siten luonnollisesti ovat ensimmäisenä niiden kimpussa - ja seurustelevien kavereiden tyttötutut seurustelevat myös pääasiassa. Täähän alkaa meneen jo vitutusketjun puolelle.
Ja pankkitätikin sanoo, että pitäis käydä ettiin emäntä jostain, että sais kuluille jakajan. On tää tämmöstä. Eikä jatkoaikadeittikään poikinut yksityisviestejä! Kyllä nyt poikaa murjotaan. Prkl. Ja kun on vielä niin saakelin ronkeli. Ja jos jonkun kivan tapaa, niin jotain siinä on vikana. Ja jos ei oo vikaa, niin sit homma itessään kusee käsille jotenkin. Vaikeeta. Muutan Timbuktuun. Tottakai otan läppärin mukaan, että voi sitten tänne kirjoitella, kun banaanitkaan ei anna sweet lovingia.
Olen todennut, että ei kannata. Koska sitten kun onkin jonkun kanssa, johon on vain "tyytynyt", niin huomaan miettiväni, että "tässäkö tämä on". Ja sitten, jos tuleekin mahdollisuus tutustua johonkin joka on lähempänä sitä ihannetta, niin onkin taas kinkkinen tilanne setvittävänä. Tai näin ainakin itse näen asian.No kannattaisko olla vähemmän ronkeli?
Näinhän se menee. Eikä se ole oikein mukavasti tehty sille toiselle osapuolellekaan, joka kenties on rakastunut sinuun oikein palavasti, jos itse teeskentelet pitäväsi hänestä aivan mielettömästi, mutta samalla haikailet kuitenkin jotain sytyttävempää ja todellisempaa elämääsi. Sellainen kohde jos osuukin sitten kohdalle kohdalle, niin paljon surua on tiedossa. Itselläni ainakin moraali on sen verran korkealla, etten tahtoisi moista mielipahaa aiheuttaa sille toiselle. Pyrin tekemään siis mahdollisimman selväksi heti alkuun, ettei ole kiinnostusta, ettai vahingossakaan ajaudu "vääriin suhteisiin".Olen todennut, että ei kannata. Koska sitten kun onkin jonkun kanssa, johon on vain "tyytynyt", niin huomaan miettiväni, että "tässäkö tämä on". Ja sitten, jos tuleekin mahdollisuus tutustua johonkin joka on lähempänä sitä ihannetta, niin onkin taas kinkkinen tilanne setvittävänä.
Itselläni ainakin moraali on sen verran korkealla
Kivaa, kun aiheutan iloa. =)Ehdottomasti Jatkoajan legendaarisimpia sutkautuksia.
Öhh, no tuo nimenomaan on hyvä. Ei sitä tässä ole kiistetty.Mulla vaan aina on ollu sellanen ajatus itelläni, että molempien pitää tietää missä mennään ja se on tärkeintä. Esim ei haittaa jos mulla on mies, jonka kanssa en seurustele vakavasti, mutta ollaan paljon yhdessä. Molemmat tietää ettei seurustella eikä sitä tullakaan tekemään
...miten minimissä on ns. kontaktimahdollisuudet: työssäni kaikki kontaktit ovat miehiä, ja jos on nainen niin ikä on min. 40v, harrastukseni ovat joukkuelajeja, joissa siis vain miehiä, eikä samalla salillakaan käy misuja. Baareissakin tulee käytyä harvakseltaan jo ihan taloudellisistakin syistä.
No omalla kohdalla onneksi täällä tulee roikuttua vain työaikoina, vapaalla hyvin harvakseltaan. Ja itse olen vasta kakskytjotain. Edellinen työpaikka olikin sitten täysin päinvastainen tällä saralla nykyiseen verrattuna. 60 mimmiä samassa paikassa töissä, ja porukka vaihtuikin vielä ihan hyvää tahtia. Voi niitä firman bileitä.....ja loppuaika meneekin netissä keskustelupalstalla.. Osui ja upposi ainakin täällä. Tuo ei varmaan ole ihan täysin tavatonta meille(?) työssä käyville kolkytjotain kavereille, koulujen jälkeen ei juuri uusia tuttavuuksia tule eteen vanhaan tahtiin, mikä pätee myös ihan platonisiin tuttavuuksiin.