Naisasiat

  • 6 951 993
  • 25 253

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä onko tämä synninpurku vai mikä, enkä varsinaisesti ole tehnyt mitään väärää mutta vähän erilainen tarina kanssakirjoittajille luettavaksi ja, no, ehkä itselle paras paikka kirjoittaa koska asia ei mielestäni oikein kotona tai ystävien kanssa tarkastelua kestä. Sen verran vanhoillinen olen.

Edellinen suhteeni oli rankka, 10 vuotta ja molemmat hyppivät vieraissa ainakin pari kertaa. Vähän henkistä ja fyysistä väkivaltaa tähän suuntaan myös. Ei päästy koskaan naimisiin saakka ja hyvä niin. Parisuhteella ja naisella eroa kuin yöllä ja päivällä vaimooni, jota jumaloin ja joka on yksi kilteimpiä ja luotettavimpia ihmisiä joita olen koskaan tavannut. Lapsikin on nykyisen kanssa. Kaikki on hyvin. Uskon sataprosenttisesti monogamiaan ja perinteisiin arvoihin.

Olen juuri vaihtanut firmaa, suurehkoon suomalaiseen pörssiyhtiöön. Käväisin noin kuukausi sitten työmatkalla keskellä viikkoa. Yhden illan tuoksinassa eräs työntekijä (ei suora alainen mutta alaistasolla kuitenkin) alkoi flirttailla ja kai minä sitten jotain signaaleita annoin, sillä taksissa loppuillasta kävi aivan suoraan päälle vaikka herrasmiehenä oma tavoite oli pitää seuraa hotellille saakka (sama hotelli luonnollisesti). Koki että olen huippuammattilainen omassa työssäni, ja että näkee minut firman kovimpana kukkona. Okei, takana hyvin menneet ensimmäiset kuukaudet omat työntekijät nopeasti vakuuttuneet jne, mutta vähän ylimitoitettua kehua silti. Tässä seuraavassa kohtaa ehkä pieni virhearvio itseltä, että vaikka torjuin niin suostuin kävelemään tämän huoneelle, olihan se matkalla omalleni. Ja ovellaan alkoi riisua, yritti saada huoneeseensa ja selitti että nyt mennään jne. Itseltä vahva torjuminen tähänkin paikkaan ja mimmi nukkumaan, saman tein itse. Seuraavana päivänä kehui että miten vahvana ja periaatteellisena pitää, ihailee jne. Ja sitten alkoi viestittely WhatsAppissa, mitä ei siis hänen kanssaan koskaan ennen ole tapahtunut, juuri ja juuri tiedän kuka hän on.

En ole sen koommin mitään ihmeempiä jaksanut vastailla. Molemmilla perheet jne. Mutta älyttömintä on, että vaikka ihan hyvin onnistuin harha-askeleen välttämään niin viime viikon aikana on aivan puskista alkanut jotain ihastuksen tunteita itsellekin heräämään. Toistaisin oman menettelyni vastaavana iltana any given day, mutta nämä tunteet eivät tunnu kovin normaaleilta. Omassa suhteessa, elämässä, seksielämässä yms. ei mitään vikaa, ei minkäänlaista. Mistä ihmeestä tuollaiset fiilikset sitten kumpuaa, ymmärtäisipä sen sitten.

Luonnollisesti ollaan tekemisissä jatkossakin jonkin verran, mutta en oikein tiedä miten menetellä kyseisen naisen kanssa sosiaalisesti.

Että tällaista. Vähän erilaista ajatusten tonavaa kuin normaalisti tässä ketjussa. Mutta monta juttua tuossa kokemuksessa jota en vain tajua...
Mikä minä olen neuvomaan, mutta sanon silti, että ”älä lähde sinne”.

Mistä fiilikset kumpuavat? Kuka tietää. Toiset sanovat, että biologiasta, mikä pitänee ainakin osittain paikkansa. Oletko pohtinut, jos ne kumpuavatkin siitä edellisestä suhteesta? Kamalaa oli, mutta jäitkö tavallaan siihen säpinään ns. koukkuun? Nyt on asiat hyvin, mutta silti ihminen voi olla joskus aika kummallinen tunteissaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
En tiedä onko tämä synninpurku vai mikä, enkä varsinaisesti ole tehnyt mitään väärää mutta vähän erilainen tarina kanssakirjoittajille luettavaksi ja, no, ehkä itselle paras paikka kirjoittaa koska asia ei mielestäni oikein kotona tai ystävien kanssa tarkastelua kestä. Sen verran vanhoillinen olen.
Asetelmahan on sinulle loppupeleissä helppo ja selvä, jos olet kirjoittamallasi tavalla sitoutunut kahdenväliseen parisuhteeseen ja perheeseesi. Saman pystyy myös tekstistäsi päättelemään. Pidä huolta siitä mikä on sinulle/teille tärkeää, niin tämä huolenpito maksaa itsensä takaisin riippumatta siitä, kuinka kivat kyydit jostakin sivusuhteesta saisi.

Suhteessa elävänä tilanteesi voisi olla toinenkin, ja parisuhteesi voisi olla nykyistä paljon vähemmän merkityksellinen. Ja myönnän reilusti, että nykyinen minäni voisi tyydyttävää huonommassa suhteessa hypätä sen kummempia murehtimatta vieraiden lakanoiden väliin, jos tuollainen tilanne kävelisi vastaan huonoa suhdetta vielä raahatessani. Hyvän ja molemminpuoliseen sitoutumiseen perustuvan parisuhteen ryssiminen sivusuhteilla on taas ihan toinen juttu, mutta jos kaikesta huolimatta näin tapahtuu, niin on hyvä miettiä, oliko se suhde lopulta kuitenkaan niin hyvä. Yhtä kaikki, on hyvä tehdä itselleen selväksi, mennäkö suhteesta huolehtiminen edellä vai omien biologisten tarpeiden ja halujen tyydyttäminen edellä. Valintoja nämä tietenkin lopulta ovat.

Jokainen meistä elää nykytiedon valossa vain kerran, ja me olemme ennen kaikkea itsellemme vastuussa siitä, kuinka fiksusti täällä elämme. Meillä kaikilla on lupa rakastaa ja toteuttaa sukupuolisuuttamme tarpeidemme ja arvojemme kannalta parhaalla tavalla. Oikeat tavat näiden toteuttamiseen löytyvät juuri sieltä, missä arvot ja tarpeet kohtaavat toisensa. Ei voi loputtomiin joustaa sen enempää tarpeista kuin arvoistakaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Meni taas ihan kaavan mukaan. Tuli tänään viesti et on yllättynyt mun ajatuksista häntä kohtaan mutta hänellä ei ole tuntemuksia mua kohtaan. Kavereina toivois meidän silti pysyvän.

Yllättävän kauan siinä menikin että tuli ko. viesti. No ei muuta kuin kohti seuraavaa epäonnistumista.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Jännitys ainakin.
Kyllä ihminen iän myötä aina vaan saa jännitystä elämäänsä, tavalla tai toisella.

Esimerkiksi aamulla jännittää se miten paljon mistäkin kohtaa kolottaa. Jahka on lopulta varovasti hivuttautuen päässyt sängyn reunalle istumaan saa jännittää ehtiikö vessaan ennen kuin tulee jo hieman housuihin. Vessassa saa jännittää montako tippaa lurahtaa lopulta housuihin, vaikka pääosa menikin pönttöön. Sekin on jännittävää tuleeko käsiä pestessä ensin ihan kylmää vettä vaiko haaleaa.

Sen jälkeen voi päivän aikana vaikka unohtaa kahvinkeittimen päälle ja asian muistaa vasta kun on kaukana kotoa - postilaatikolla. Siinäpä se kiire iskee päälle, että palaako talo siinä välissä.

Eipä sitä näin jännittävään elämään enää mitään muita jännityksiä kaipaakaan. Kovin vierailta kuulostavat tuollaiset vaatteiden riisumiset ja muut shout, ihan Hollywood-hommia.
 

Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Kaikista erikoisin kohta koko tarinassa oli tämä. Itellä kun on ystäviä joille voi jakaa luottamuksella aivan kaiken.

Näin. Mutta itselle arvomaailma on niin kriittinen kaikkea muuta kuin perinteisiä, lojaaleja aatteita kohtaan näissä ja tiedän parhaiden ystävienikin olevan tässä aika kovaa ja suoraan tätä mieltä joten tuntuu vaikealle edes käsitellä moista esimerkkiä heidän kanssaan. Yhden kanssa juttelin, ja odotettu "get over it" sieltä tuli. Kertonee oleellisen, ja tämä siis kaikkein läheisimmältä kaverilta. Ei oikein osannut edes samaistua.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter
Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun olen itse samaa aihetta päässäni pyöritellyt että kun kotona ei ole ei niin sitten mitään vikaa niin mikä kumma joissain toisissa naisissa voi viehättää?
Tuohan on täysin naisten syy. Minkä mies sille voi, että ne ovat niin ihania ja kiinnostavia.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Josko sitä tähän ketjuun uskaltautuisi monta kertaa näppäimistöltä vetäytyneenä. Siivu, 40+ vuotta. Naimisissa. Kaksi lasta.

Kymmenisen vuotta sitten, kun saimme kuulla jälkikasvua olevan tulossa, huomasin vaimossa ensimmäistä kertaa merkkejä siitä, että jokin kiristää päänseudulta. Olen itse aika huoleton veikko, enkä jaksa kantaa maailman murheita mukanani ihan koko ajan. Huoleton tarkoittaa tässä tapauksessa myös sitä, että kohdalle osuvia murheita voi loiventaa vaikkapa ottamalla muutaman oluen. Tämä seikka on alkanut rassata keski-ikäistä ukkoa aika kovasti, kun ei muka parempaakaan keksi.

Olisi kirjoitettavaa pidemmäksikin novelliksi, mutta yritän nyt tiivistää oleellisen lyhyempään formaattiin. Vaimo saattaa ykskaks "kadota" jonnekin oman päänsä sisälle, josta häntä ei saa moneen päivään hyvällä eikä pahalla ulos. Ei auta, vaikka olisin empaattisin itseni ikinä ja yrittäisin tehdä kaiken niin hyvin ja kauniisti kuin ikinä osaan. Sen auttamattoman synkän fiiliksen aistii jo kotiovelta ennen kuin ehtii edes tervehtiä. En saa päiväkausiin mitään kontaktia. Ja yhtäkkiä seuraavana päivänä kaikki on taas kuin elokuvissa.

Ammattiapua asiaan on haettu ja rouva käy edelleen purkamassa päätään psykiatrille. Muutaman kerran olen osallistunut itsekin, koska uskon niistä olevan apua sekä hänelle että minulle, mutta toisaalta osallistumiseni on evätty useimpiin istuntoihin olemalla kertomatta niistä. Vaikka olen ollut täysin myötämielinen osallistumaan, mihin ikinä tarvitsee. Kunhan asiat vaan mallaantuisivat.

Lääkitystähän nuo viisaat sitten reilu vuosi sitten suosittelivat, elämä stabilisoitui ihan hetkessä ja kaikki oli normaalissa kanssakäymisessä enemmän kuin hyvin. Paitsi että vaimosta tuntui, ettei mikään tunnu enää miltään. Ei sitten mikään. Aiemmin turhankin raskaasti käsittelemänsä lasten sairaudet, tms. olivat yhtäkkiä ihan olalla kohautettavia. En saanut naista suuttumaan, vaikka olisin käyttäytynyt kuinka typerästi. Ja seksi kuoli aivan täysin. Ne muutamat kerrat kun viitsin edes yrittää, olisi ollut hedelmällisempää yrittää vietellä suola-aavikkoa.

Ettei nyt muodostuisi ihan väärää kuvaa, niin koen olevani ihan kelvollinen itseni analysoija. Tiedän tasan tarkkaan, etten ole vastannut huutoon oikealla tavalla. Samaan aikaan olen kuitenkin myös omien tapojeni vanki, enkä vaan osaa suhtautua oikein. Alkoholin käyttö varsinkin paskojen päivien iltaisin on mennyt ajoittain överiksi ja siinä on hyvä kasvupohja hankaloittaa ongelmia edelleen syyttämällä molemmin puolin toisia asioista, joista ei ehkä siinä vaiheessa pitäisi.

Avioeron reunalla on käyty useasti, viimeisen kerran vajaa kuukausi takaperin, mutta kun sekään ei ota tapahtuakseen. Viimeisin konfrontaatio asiasta oli hyvin rakentava ja silloin päädyimme siihen lopputulokseen, että meidän on parempi jatkaa erillämme ja no hard feelings. Rumaa tästä ei tule, vaikka päättäisimme mitä.

Mutta kuinka ollakaan... Vaimo on siitä lähtien ollut kuin unelma. Rakastan tuota naista tuollaisena aivan valtavasti! +/- 10 vuoden kuorma tässä löysässä hirressä painaa vaan myös tolkuttoman paljon. Tiedän kestäneeni aika helvetisti, käyttäytyneeni aika helvetin typerästi, mutta myös kuluttaneeni ~10 vuotta elämästäni tässä omituisessa limbossa, jossa en enää tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja meneehän siinä muutakin kuin pelkästään yksi ihmissuhde, itsellä oli ainakin kova pala aikoinaan, kun joutui "luopumaan" monesta muustakin mukavasta henkilöstä, ei siis enää yhteisiä mökkireissuja tietyllä porukalla, siellä minut oli korvattu jollain toisella.
Näin se on.
Exän suku oli oikein mukavaa porukkaa ja heidän seurassaan viihtyi todella hyvin.
Ikinä ei harmittanut lähteä sukulaisiin käymään ja ne eivät olleet mitään "kiusallisia" kahvitilaisuuksia vaan rennon letkeitä hetkiä.
Iso harmi menettää nuo ihmiset ja hetket elämästään, vaikka varmasti heihin vielä joskus törmääkin lapsen merkkitapahtumien yms. johdosta.
Exän äiti ainakin suorastaan rakasti minua ja aina kehui exälle kuinka olen niin upea ihminen ja ei olisi parempaa isää voinut lapsenlapselleen toivoa ja kovasti oli harmissaan meidän erosta.

Mutta näin se joskus menee ja ne asiat pitää vaan käsitellä ja kokea läpi. Tsemppiä siihen! Ota aikaa, mutta tosiaan jossain kohtaa ala kääntää seuraavaa sivua. Tiedät itse, kun se hetki koittaa.

Ja ihan varmasti on kysyntää! Suomi on täynnä toisella kierroksella itsekin olevia viehättäviä ja mukavia naisia. Ja lapsen asettaminen etusijalle tekee sinusta vastuullisen ja luotettavan. Ne ovat aika isoja juttuja.
Kyllä tästä joo selvitään. Parempaan suuntaan ollaan menossa ja yrittänyt luoda sisältöä elämään.

Aika moni ihminen kaipaa lopulta eron jälkeen enemmän sitä omaa unelmaansa tai illuusioota siitä parisuhteesta, ei niinkään sitä todellista parisuhdetta, joka loppuaikoina oli. Useinhan suhteessa on ainakin jossain vaiheessa mennyt hyvin ja kaikki on ollut ihanaa. Joskus se on oikeasti hyvin lyhytkin aika, mutta ihminen haluaa muistaa ne hetket, ikään kuin se olisi joku "luvattu takuu" kyseisessä parisuhteessa. Ehkä sinäkin lopulta kaipaat eniten sitä parisuhteen illuusiota? Mitä se olisi voinut parhaimmillaan olla, vaan ei sitten todellisuudessa ollutkaan?
Hyviä pointteja. Kyllähän sitä katselee asiaa niiden ruusunkultaisten lasien läpi näin jälkikäteen. Paljon oli hyvää, mutta paljon myös huonoa. Hienoja hetkiä yhdessä ja niitä vähemmänkin hienoja, kun oikeasti miettii.

Meni koko viesti lopulta sekavaksi jorinaksi, mutta ehkä se pointti välittyi. Puhu ihmisille, puhu vaikka sille aidanseipäälle. Puhumisen lisäksi aika auttaa. Aika on ystävä, kun sille antaa mahdollisuuden. Aika ei paranna mitään lopullisesti, mutta se auttaa sitomaan haavat ja kasvamaan sitä kautta vahvemmaksi. Ja sä pystyt siihen. Jos pystyt kannattamaan IFK:ta, niin tämä on ihan pala kakkua sulle. Tsemiä! Ja jos koskaan haluat jakaa asioita enemmänkin, niin paiskaa yyveellä, niin jutellaan.
Puhuminen ja tännekin kirjoittaminen on auttanut ihan uskomattoman paljon.
Ja olen huomannut tosiaan sen, että olen tämän asian suhteen ollut kaikille ihmisille myös todella rehellinen, eli sanonut ihan suoraan mitä on tapahtunut, eli exä jätti minut jne.
Ennen olisin vastaavassa tilanteessa kavereillekin valehdellut varmaan jotain luokkaa, "No mä jätin sen, kun oli niin ärsyttävä" tai jotain vastaavaa.
Nyt on uskaltanut avata ulkokuoren ja olla täysin avoin.
Enkä olisi uskonut vuosi sitten, että pystyisin jotain itkupuheluita soittamaan siskollenikaan.

Kaikesta selvitään ja aika tosiaan parantaa isoimmat haavat.
Olen selvinnyt mummoni kuolemasta, joka oli minulle isäänikin tärkeämpi ihminen. Silloin tuntui pitkään, että miten tästä pääsee yli ja ei tämä tunne häviä koskaan, kyllä se hävisi.
Selvisin isäni yllättävästä kuolemasta, juuri kun oltiin saatu välejämme kuntoon ja hän oli saanut elämäänsä järjestykseen.
Sitten eräänä arki-iltana poliisit soittavat ovikelloa ja kertovat surunvalittelunsa. Oven sulkiessa sitä taas mietti, että miten tästä selviää ikinä.
Kyllä siitäkin selvisi.
Minun mielestä kannattaa kertoa ettei sinulla kivaa ole, mutta pärjäät kyllä. Koska jos esität, että olet ihan ok niin voi se exäkin alkaa ajatella, että sinulla on kaikki hyvin, joten eihän se haittaa että hän alkaa vaikka postaamaan someen kuvia uudesta miehestä tai että uudet miehet alkaa näkymään sinun tai lasten elämässä enemmänkin
Kiitos kaikille viesteistä. On mukava kirjoittaa ja purkaa tuntojaan, mutta vielä mukavampaa on lukea hienoja vastauksia, vinkkejä, mielipiteitä ja tarinoita kohtalotovereista.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen juuri vaihtanut firmaa, suurehkoon suomalaiseen pörssiyhtiöön. Käväisin noin kuukausi sitten työmatkalla keskellä viikkoa. Yhden illan tuoksinassa eräs työntekijä (ei suora alainen mutta alaistasolla kuitenkin) alkoi flirttailla ja kai minä sitten jotain signaaleita annoin, sillä taksissa loppuillasta kävi aivan suoraan päälle vaikka herrasmiehenä oma tavoite oli pitää seuraa hotellille saakka (sama hotelli luonnollisesti). Koki että olen huippuammattilainen omassa työssäni, ja että näkee minut firman kovimpana kukkona. Okei, takana hyvin menneet ensimmäiset kuukaudet omat työntekijät nopeasti vakuuttuneet jne, mutta vähän ylimitoitettua kehua silti. Tässä seuraavassa kohtaa ehkä pieni virhearvio itseltä, että vaikka torjuin niin suostuin kävelemään tämän huoneelle, olihan se matkalla omalleni. Ja ovellaan alkoi riisua, yritti saada huoneeseensa ja selitti että nyt mennään jne. Itseltä vahva torjuminen tähänkin paikkaan ja mimmi nukkumaan, saman tein itse. Seuraavana päivänä kehui että miten vahvana ja periaatteellisena pitää, ihailee jne. Ja sitten alkoi viestittely WhatsAppissa, mitä ei siis hänen kanssaan koskaan ennen ole tapahtunut, juuri ja juuri tiedän kuka hän on.

En ole sen koommin mitään ihmeempiä jaksanut vastailla. Molemmilla perheet jne. Mutta älyttömintä on, että vaikka ihan hyvin onnistuin harha-askeleen välttämään niin viime viikon aikana on aivan puskista alkanut jotain ihastuksen tunteita itsellekin heräämään. Toistaisin oman menettelyni vastaavana iltana any given day, mutta nämä tunteet eivät tunnu kovin normaaleilta. Omassa suhteessa, elämässä, seksielämässä yms. ei mitään vikaa, ei minkäänlaista. Mistä ihmeestä tuollaiset fiilikset sitten kumpuaa, ymmärtäisipä sen sitten.

Luonnollisesti ollaan tekemisissä jatkossakin jonkin verran, mutta en oikein tiedä miten menetellä kyseisen naisen kanssa sosiaalisesti.

En halua masentaa tai pelotella, mutta sanon nyt suoraan, että tässä on kaikki katastrofin ainekset, mikäli nainen osoittautuu sekopääksi, ylidramaattiseksi tai överikunnianhimoiseksi henkilöksi. Kuka järkevä ihminen toimii noin samassa duunissa olevan kanssa? Ellei sitten ole niin, että sinä vähättelet omia signaalejasi ja ainoit oikeasti olettaa, että jotain muutakin olisi tarjolla? Kirjoituksen perusteella sellaisesta ei kuitenkaan ollut viitteitä. Mikäli nainen oli erittäin päihtyneessä tilassa, tällaisen ylireagoinnin ja estottomuuden voisi ehkä jollain tasolla vähän paremmin ymmärtää, mutta ei kyllä ehkä sittenkään, jos et ole oikeasti itse antanut hänen ymmärtää, että panohommat kiinnostelee. Itse mietin, että minkäköhänlaisia signaaleja sinun olisi pitänyt lähettää, että a) itse epäilet, että sellaisesta voisi edes olla kysymys ja b) itse toimisin tuoreen työkaverin kanssa noin.

Tässähän keississähän voi lopulta käydä miten vain ja alla tarjoan muutaman vaihtoehdon:
1.) Voi käydä niin, että nainen on niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti sitä, ettet ole ainoa, jolle on käynyt hänen kanssaan näin. Tässä vaihtoehdossa asia todennäköisesti jää tähän ja nainen kokeilee onneaan seuraavan miehen kanssa, kun paikka tulee.

2.) Kysymyksessä oli jonkinlainen tilapäinen mielenhäiriö naisen puolelta, joka kaduttaa ja hävettää häntä jälkikäteen ja hän pyytää sinua unohtamaan koko jutun. Tämä olisi se kaikkein paras vaihtoehto.

3.) Nainen voi kokea sinun kohdelleen häntä väärin ja menettäneensä kasvonsa edessäsi, jolloin sinusta tulee uhka hänelle. Tällöin esim. viestittelynne voi olla hänelle ns. "kättä pidempää" ja hän voi saada viestienne avulla tilanteen näyttämään joltain ihan muulta kuin mitä se sinun näkemyksesi mukaan on ollut. Ehkäpä illan tapahtumatkin saavat uudenlaisia juonenkäänteitä, joita ei oikeasti ole edes tapahtunut, mutta kun kukaan ulkopuolinen ei ole ollut oikeasti paikalla toteamassa, miten asiat ovat todellisuudessa menneet, jäljelle jää vähintään pieni epäilys siitä, mitä todella tapahtui. Voi käydä myös niin, että nainen ilmoittaa, että "hänellä on viestejä, jotka todistavat tapahtumien kulun", mutta näitä kaikkia viestejä ei tule koskaan kukaan edes näkemään. Nykyäänhän valehtelu hyvinkin pitkään on mahdollista ja toisinaan riittää, että joku kylvää jollakin tavalla edes epäilyksen siemenen.

4.) Nainen alkaa stalkata sinua, etkä pääse hänestä helposti eroon ja lopulta joudut kertomaan vaimollesi, mitä on tapahtunut ja vaikka vaimosi uskoisikin sinua, kyllä hän mielensä silti varmasti pahoittaisi.

Kaikin puolin erikoista toimintaa naiselta. Mielestäni on jossain määrin hälyttävää, että hänelläkin on oma perhe ja hän silti rohkenee käyttäytyä sinua kohtaan noin. Joltain kunnianhimoiselta sinkulta uraohjukselta voisi tuollaista jopa ehkä odottaakin, varsinkin, jos on aiemmin urallaan päässyt ns. reittä pitkin kiipeämään ylöspäin. Ja näitähän riittää, ihan oikeasti, vaikka sitäkään ei saa nykyisin enää sanoa ääneen. Jotenkin voisi paremmin ehkä ymmärtää tuollaisen käytöksen myös silloin, jos teillä olisi pidempi yhteinen historia takananne ja olisitte ihan kavereiksi tai jopa ystäviksi ryhtyneet vuosien saatossa ja välillänne olisi ollut aiemminkin jonkinlaista "väreilyä". Tai edes jonkinlainen "muu luottamuksellinen suhde", nythän näin ei kirjoituksesi perusteella ole ollut. Sellaista tapahtuu ja on ihan inhimillistäkin, koska ihmiset nyt luovat tunnesiteitä myös työkavereihinsa. Monesti työkavereiden kanssa vietetään jopa enemmän aikaa kuin omien perheenjäsenten kanssa, joten eihän moiset tunteet sinänsä mikään ihme olisi. Sekään ei vielä tarkoita sitä, että mitään sopimatonta edes tapahtuisi. Mutta, että joku käyttäytyy tuolla tavalla talossa suhteellisen tuoreen ihmisen kanssa, on todella erikoista. Ja hyvin mielenkiintoista.

Se, miksi tunnet, mitä tunnet, voi riippua monestakin asiasta. Ehkä tämä julkea vokottelu hiveli egoasi? Että sinä kelpaat tuollaiselle avomieliselle ja vähän röyhkeällekin tapaukselle? Ehkä "kielletty hedelmä" kiehtoo, koska oma elämä perheineen päivineen on hyvin usein aika samanlaista päivästä toiseen? Ehkä kehossasi tapahtui biologisestikin jotain sellaista, johon aivot tarttuivat vasta viiveellä? Tämä asia ei siis välttämättä ole alunperin lainkaan aivojesi tuotosta, vaan puhdasta biologiaa. Sinulla kuitenkin on sen verran pätevä moraalinen kompassi, että pystyit toimimaan oikein.

Olisi joskus mielenkiintoista kuulla, miten tämä saaga etenee. Jos etenee. Toivotaan, että nainen ymmärtää oman käytöksensä haitallisuuden, eikä hänestä tule minkäänlaista ongelmaa sinulle.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Exän suku oli oikein mukavaa porukkaa ja heidän seurassaan viihtyi todella hyvin.
Ikinä ei harmittanut lähteä sukulaisiin käymään ja ne eivät olleet mitään "kiusallisia" kahvitilaisuuksia vaan rennon letkeitä hetkiä.
Iso harmi menettää nuo ihmiset ja hetket elämästään, vaikka varmasti heihin vielä joskus törmääkin lapsen merkkitapahtumien yms. johdosta.
Exän äiti ainakin suorastaan rakasti minua ja aina kehui exälle kuinka olen niin upea ihminen ja ei olisi parempaa isää voinut lapsenlapselleen toivoa ja kovasti oli harmissaan meidän erosta.

Miksi sinun pitäisi katkoa exäsi sukulaisiin suhteet, vaikka suhteenne eksäsi kanssa päättyikin? Minun mielestäni sellaiselle ei ole mitään tarvetta. Toki kannattaa keskustella sekä exäsi että hänen vanhempiensa/äitinsä kanssa näistä tunteistasi ja kysyä suoraan, näkevätkö he esteitä sille, että olisitte jatkossakin yhteydessä. Se on ihan selvää, että jollakin tasolla suhteenne muuttuu, mutta tarvitseeko sen lopulta muuttua kovinkaan radikaalisti? Te olette kuitenkin jatkossakin "sukua", onhan teillä kaikilla suhde lapseesi. Pitää vain sopia uudet pelisäännöt: jatkossa sinä olet lapsen isä, et exäsi puoliso. Uusista kumppaneista ei tarvitse puhua, jos se on kiusallista ja kukaan ei saa levitellä mitään sellaista tietoa kolmannelle osapuolelle, jota osapuolet eivät halua. Noin niin kuin esimerkiksi. Se on tietysti selvää, että varsinkin näin tuoreen eron jälkeen, ette ehkä mahdu samoihin sukujuhliin exäsi kanssa uusien kumppaneiden kanssa, mutta aika auttaa. Jos teillä välit pysyy kunnossa, ajan saatossa saatatte hyvinkin mahtua samoihin sukujuhliin, kuten nyt vaikkapa oman lapsen synttäreille. Ja vaikka eka kerta olisikin kiusallinen, jatkossa se on todennäköisesti sitä aina vain vähemmän kiusallista. Nykyisin perhekuviot ovat niin moninaisia, että ihmiset ovat tottuneet eksiiiin ja nyksiin, eikä siinä ole enää mitään kummallista, että tavataan virallisissa ja epävirallisissa tilaisuuksissa. Monet toimivat/ovat toimineet isovanhempina omien lasten toisen kierroksen puolisoiden edellisen suhteen lapsille ja ovat edelleen yhteydessä vaikka tämän toisen kierroksenkin suhde olisi jo päättynyt. Ihannetilannehan olisi sellainen, että tulette kummatkin eksäsi kanssa toimeen uusien kumppanienne kanssa ja saatatte jopa aidosti ystävystyä. Pyhät vietetään sulassa sovussa ja kaikilla on oikeasti kivaa. Sellaistakin tapahtuu oikeasti.

Mutta vaikka eksäsi olisikin sitä mieltä, että sinulla ei muka saisi olla minkäänlaista suhdetta esim. hänen äitiinsä, se asia ei lopulta ole hänen päätettävissään. Te olette ex-anoppisi kanssa kaksi aikuista ihmistä, jotka pidätte toisistanne ja teillä on oikeus pitää yhteyttä, jos niin haluatte. Toki siinä eksän kokiessa mielipahaa, tapauksessa lienee järkevää sopia pelisäännöt niin, ettei sitä hierota eksän naamaan, mutta viime kädessä teidän täytyy itse saada päättää, miten toimitte. Eihän tässä nyt kukaan kuitenkaan kuollut ole. Jos minä eroaisin puolisostani, en missään nimessä haluaisi, että hän katkoisi välinsä sukulaisiini tai äitiini. Toki ymmärrän, jos hän ei itse haluaisi pitää yhteyttä, mutta hän saisi itse päättää. En koe, että se kuuluu enää siinä vaiheessa minulle. Mun on myös hyvin vaikea kuvitella, että äitini ei haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan, ellei sitten meidän eroomme ei liity mitään törkeää tai oikeasti minua loukkaavaa, mitä olisi vaikea antaa anteeksi. Jos liittyisi, se olisi sitten eri asia. Mutta noin niin kuin "normaalissa", sopuisassa erossa, en näe tällaista kovin todennäköisenä. Toki meillä on niin pitkä suhde mieheni kanssa jo takana, että tilanne on sen suhteen erilainen. Mutta toisaalta lapsemmekin ovat jo sen ikäisiä, että kanssakäyminen lasten "takia" äitini kanssa, on aiempaa huomattavasti vähäisempää. Mieheni jaksaa äitiäni muutenkin usein paljon paremmin kuin minä, kun heidän suhteestaan puuttuu se tietty dynamiikka, joka vanhemilla ja lapsilla usein on :).

Kannustan sinua siis selvittämään tämänkin asian rohkeasti suoraan puhumalla asianosaisten kanssa, jottet joudu turhan takia tekemään surutyötä (tämänkin) asian suhteen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu.

Täällä jo aiemmin olen tarinaani kertonutkin ja nyt saatiin vielä yksi luku siihen.

Exä tosiaan muutama päivä sitten kyseli miten minulla menee "Onko kaikki hyvin?"
Vastasin siihen sitten päivän myöhemmin, että ei mene kovin hyvin, mutta eiköhän tämä tästä.

Tänään sitten exä suorastaan pommitti koko aamun viestejä. Ensin tuli lapseen liittyvää, johon vastasin tottakai asiallisesti ja saatiin se hoidettua. Sitten tuli useampi viesti peräkkäin, jossa kyseli, että miten menee, onhan meidän välillä kaikki nyt ok ja useampi viesti siitä kuinka olisi tärkeää saada välit kuntoon yms. yms.
En sitten näihin jaksanut työpäivän aikana vastata vaan päätin jättää illemmalle ja pohtia samalla vähän miten vastaan.
Olin sitten töiden jälkeen kävelylenkillä, kun taas tuli viestiä, että "voisitko vastata!?"

Meni jotenkin tunteisiin, kun siinä lenkillä juuri pohdin elämää ja asioita, niin vastasin sitten suoraan mitä sydämestä tuli, että edelleen tuntuu todella pahalta ja antaisi minun olla edes vähän nyt rauhassa.
Jatkoin sitten ehkä hiukan katkeraan sävyyn ja selitin, että ei vain tunnu hyvältä, kun jäi tässä loppukeväästä vähän hyväksikäytetty olo ja selitin asioita joita tein, niistä alempana lisää.

Kävin siis kevään aikana auttamassa exää monessakin asiassa, joskus ihan pyysi ja joskus vähän mainitsi (ehkä taktisesti) ohimennen, johon sitten tarjouduin vapaaehtoiseksi.
Kävin leikkaamassa nurmikoita, vaihtamassa autonrenkaita sun muuta arjen askareita.
Vittu otin jopa parin viikon kesäloman exän haluamalle ajalle (lähtee lapsen kanssa matkoille ja pyysi, että josko pystyisin sen ajankohdan ottamaan, kun tulee lomilta, niin saisi ehkä hetken huilata ilman lasta).

Ja kaiken tälläisen jälkeen tuli tosiaan se märkä rätti, että "Mulla on uusi mies, ollaan tapailtu jo muutama kuukausi".
Exän reaktio oli sitten vastata vain, että "No, en mä ikinä pyytänyt sua vaihtamaan niitä renkaita.
Koen kyllä nämä nyt vähän eri tavalla kuin sinä".


En tiedä onko väärin, mutta ainakin odotin, että olisi tuon minun avautumisen jälkeen edes pahoitellut, että jos jäi sellainen fiilis, ei ollut tarkoitus tms.

Meni vielä enemmän tunteisiin ja jatkoin sitten, että ehkä tosiaan koetaan asiat eri tavalla, kun exän synttärilahjaksi ostin lapseen liittyviä esineitä, tyynyn ja magneetteja ja ne oli lahjat lapselta äidilleen.
Itselläni oli syntymäpäivät pari päivää myöhemmin, annoin silloin nämä lahjat kun lasta vaihdettiin ja exä totetaa, että oi kiitos, käydään ostamassa sullekin jotain (onnitteli aamulla viestillä kyllä).
Tästäkin jäi jo vähän paska fiilis, että jassoo, ei sitten edes mitään lahjoja ollut alunperin mielessä ostaa.

Ja tuloksena oli, että viikon myöhemmin sain suklaalevyn.

En sitten tiedä onko omat odotukset olleet ihmeellisiä, kun tollaisiin pieniin asioihin pettyy, mutta jotenkin kyllä siitä paska fiilis jää.

Loppuilta sitten vaihdettiin aika kärkkäitä viestejä toisillemme.

Lähti käsistä, meni tunteisiin jne.
Ja lopputuloshan on kuitenkin se, että minä olen vain katkera, joka ei pääse eteenpäin ja samalla märkä rätti, kun eron jälkeenkin suostuin ja tein kaikenlaisia juttuja exän puolesta samalla kun uusi ukko hoitaa viihdyttämisen.
Tai ainakin tuo on oma fiilis, exä ei sentään noin sanonut.

Tulipa taas sekava viesti.
Surua en koe, enemmänkin nyt vain vituttaa. Exä vituttaa ja myös se, että olisi vain pitänyt olla hiljaa ja olla ainakin omassa päässäni voittaja tässä.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@king of the jungle Jos ei uusi äijä suhteen alkuhuumassa pysty uuden naisen renkaita jumppaamaan tai ruohikkoa leikkaamaan, niin ei se niitä tee vuoden tai kolmen päästäkään. Noi on niin perus hommia, että mahtaakohan uusi äijä pystyä moneen muuhunkaan kotityöhön?

Hän on varmaan sellainen hauskuuttaja, peukalo keskellä kämmentä.
 

iRobot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mun mielestä toimit oikein, eksäsihän kysyi onko välit kunnossa ja annoit rehellisen vastauksen. Ihan oikeutettuja ja luonnollisia noi fiilikset tuollaisessa tilanteessa. Jos eksälläsi on vähääkään empatiakykä niin kyllä hän hiffaa vaikka onkin kokenut asiat omalla tavallaan. Tietenkin olisi hienoa jos nuo kaikki renkaanvaihdot ja vastaavat tekisi pelkästään auttamisen halusta oman lapsensa äitiä kohtaan, mutta kyllä uusi mies kuvioissa muuttaa tuon dynamiikan ihan toisenlaiseksi. Siinä muuttuu vähän kuin aisankannattajaksi.

Tuosta on hyvä lähteä parantamaan niitä välejä asialliseen suuntaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu.

Täällä jo aiemmin olen tarinaani kertonutkin ja nyt saatiin vielä yksi luku siihen.

Exä tosiaan muutama päivä sitten kyseli miten minulla menee "Onko kaikki hyvin?"
Vastasin siihen sitten päivän myöhemmin, että ei mene kovin hyvin, mutta eiköhän tämä tästä.

Tänään sitten exä suorastaan pommitti koko aamun viestejä. Ensin tuli lapseen liittyvää, johon vastasin tottakai asiallisesti ja saatiin se hoidettua. Sitten tuli useampi viesti peräkkäin, jossa kyseli, että miten menee, onhan meidän välillä kaikki nyt ok ja useampi viesti siitä kuinka olisi tärkeää saada välit kuntoon yms. yms.
En sitten näihin jaksanut työpäivän aikana vastata vaan päätin jättää illemmalle ja pohtia samalla vähän miten vastaan.
Olin sitten töiden jälkeen kävelylenkillä, kun taas tuli viestiä, että "voisitko vastata!?"

Meni jotenkin tunteisiin, kun siinä lenkillä juuri pohdin elämää ja asioita, niin vastasin sitten suoraan mitä sydämestä tuli, että edelleen tuntuu todella pahalta ja antaisi minun olla edes vähän nyt rauhassa.
Jatkoin sitten ehkä hiukan katkeraan sävyyn ja selitin, että ei vain tunnu hyvältä, kun jäi tässä loppukeväästä vähän hyväksikäytetty olo ja selitin asioita joita tein, niistä alempana lisää.

Kävin siis kevään aikana auttamassa exää monessakin asiassa, joskus ihan pyysi ja joskus vähän mainitsi (ehkä taktisesti) ohimennen, johon sitten tarjouduin vapaaehtoiseksi.
Kävin leikkaamassa nurmikoita, vaihtamassa autonrenkaita sun muuta arjen askareita.
Vittu otin jopa parin viikon kesäloman exän haluamalle ajalle (lähtee lapsen kanssa matkoille ja pyysi, että josko pystyisin sen ajankohdan ottamaan, kun tulee lomilta, niin saisi ehkä hetken huilata ilman lasta).

Ja kaiken tälläisen jälkeen tuli tosiaan se märkä rätti, että "Mulla on uusi mies, ollaan tapailtu jo muutama kuukausi".
Exän reaktio oli sitten vastata vain, että "No, en mä ikinä pyytänyt sua vaihtamaan niitä renkaita.
Koen kyllä nämä nyt vähän eri tavalla kuin sinä".


En tiedä onko väärin, mutta ainakin odotin, että olisi tuon minun avautumisen jälkeen edes pahoitellut, että jos jäi sellainen fiilis, ei ollut tarkoitus tms.

Meni vielä enemmän tunteisiin ja jatkoin sitten, että ehkä tosiaan koetaan asiat eri tavalla, kun exän synttärilahjaksi ostin lapseen liittyviä esineitä, tyynyn ja magneetteja ja ne oli lahjat lapselta äidilleen.
Itselläni oli syntymäpäivät pari päivää myöhemmin, annoin silloin nämä lahjat kun lasta vaihdettiin ja exä totetaa, että oi kiitos, käydään ostamassa sullekin jotain (onnitteli aamulla viestillä kyllä).
Tästäkin jäi jo vähän paska fiilis, että jassoo, ei sitten edes mitään lahjoja ollut alunperin mielessä ostaa.

Ja tuloksena oli, että viikon myöhemmin sain suklaalevyn.

En sitten tiedä onko omat odotukset olleet ihmeellisiä, kun tollaisiin pieniin asioihin pettyy, mutta jotenkin kyllä siitä paska fiilis jää.

Loppuilta sitten vaihdettiin aika kärkkäitä viestejä toisillemme.

Lähti käsistä, meni tunteisiin jne.
Ja lopputuloshan on kuitenkin se, että minä olen vain katkera, joka ei pääse eteenpäin ja samalla märkä rätti, kun eron jälkeenkin suostuin ja tein kaikenlaisia juttuja exän puolesta samalla kun uusi ukko hoitaa viihdyttämisen.
Tai ainakin tuo on oma fiilis, exä ei sentään noin sanonut.

Tulipa taas sekava viesti.
Surua en koe, enemmänkin nyt vain vituttaa. Exä vituttaa ja myös se, että olisi vain pitänyt olla hiljaa ja olla ainakin omassa päässäni voittaja tässä.

Ymmärrän kyllä eksäsi tuntemukset siinä mielessä, että hän on ihan oikeasti voinut huolestua, onko sulla kaikki hyvin. Se ei ole kiva fiilis. Ja sen perusteella, mitä olet kirjoittanut, sä et edelleenkään ole yhdentekevä ihminen hänelle. Olet hänen lapsensä isä ja vaikka hänellä on uusi ihmissuhde, tuskin hänkään ihan täysin yli sinusta on päässyt. Hän nyt vain päätti avata uuden oven elämässään sinua nopeammin. Ja ilmeisesti varsin nopeasti. Uusi suhde ja teidän suhteenne läpikäyminen omassa päässä eivät ole mitään toisiaan poissulkevia asioita. Mutta sinä tai kukaan muukaan meistä täällä ei tiedä, mitä hän päänsä sisällä käsittelee. Vastaavissa tapauksissa kannattaa siis vastata heti, että "kaikki on ihan ok ja palaat asiaan myöhemmin, ei tarvitse olla huolissaan". Itse uskon, että eksäsi on ihan aidosti ollut huolissaan sinun voinnistasi ja se on kurja fiilis.

Mitä sitten tulee loppukirjoitukseesi, se on inhimillinen, mutta hivenen uhriutuva. Sen perusteella vaikuttaa siltä, että olet tehnyt asioita saavuttaaksesi itse jotain, et puhtaasti auttamisen halusta. Se on ollut teidän tilanteessanne ehkä ihan ymmärrettävääkin, mutta et voi omista toimistasi syyttää toista. Ihan samalla tavalla kuin ei ole sinun vastuullasi vaihtaa autonrenkaita, se ei kyllä vähimmässäkään määrin kuulu myöskään uudelle miesystävälle. Autonrenkaiden vaihdon voi ostaa ulkopuoliselta toimijalta, ihan kohtuuhinnalla vieläpä. Näin teen itse, koska minun autoni renkaanvaihdot eivät ole aviopuolisoni ongelma, enkä viitsi ihan turvallisuussyistäkään niitä itse vaihtaa. Mutta et voi mun mielestäni odottaa, että hän olisi sinulle jotenkin suuressa kiitollisuudenvelassa siitä, että ne renkaat vaihdoit.

Loma-asia on mielestäni ollut lapsen ja kokonaistilanteen kannalta viisas ratkaisu. Varmaan sinullakin on ihan omaa aikaa kesän aikana, etkä ole 24/7 kiinni lapsessa. Lahja-asia nyt oli lähinnä lapsellista vuodatusta sinulta. Eksäsi olisi toki voinut hankkia sinulle hienommankin lahjan, mutta lahjoja ei pitäisi koskaan antaa ihmisille siinä toivossa, että itsekin saa kivan lahjan, koska usein siinä joutuu vain pettymään. Toisilta puuttuu tilannetaju ja kyky ostaa kivoja lahjoja. Ja aina ei välttämättä ole rahaakaan juuri sillä hetkellä. Ajatus on tärkein. Paitsi teineille. Niille lahjan arvo on tärkeintä.

On ihan inhimillistä, että tunnet noin. Siinä ei ole mitään väärää. Mutta ei se välttämättä kovin hedelmällistäkään ole, jos siitä tulee tapa. Jos mä olisin sä, mä laittaisin eksälle viestin ja pahoittelisin omaa käytöstäni ja mainitsisin erikseen, että sun ei ole ollut tarkoitus huolestuttaa häntä, mutta tilanne on sulle nyt haastava ja olet rikki tilanteesta. Ja että et kuitenkaan halua riidellä hänen kanssaan. Kaikilla osapuolilla on varmasti tunteet pinnassa ja se on ihan ymmärrettävää. Vaikka koet, että eksäsi on toiminut väärin, onko hän sittenkään oikeasti tehnyt mitään väärää? Onko hän oikeasti antanut olettaa suhteenne olevan siinä tilassa, että voisitte jatkaa siitä, mihin jäitte vai tulkitsitko sen vain niin, koska se oli sitä, mitä sinä halusit? Entä jos "uusi ukko" on ollut alussa ihan vain kevyttä tapailua, eikä tarkoitus ole ollut ryhtyä mihinkään vakavaan suhteeseen, mutta sitten tunteet ovat yhtäkkiä syventyneet pyytämättä ja yllättäen? Tunteilleenhan ei kukaan voi mitään. Ja jos hän on kokenut, että teidän suhteenne ei tule toimimaan hänen kannaltaan optimaalisesti, hänellä on oikeus katsoa tämä kortti. Ja nyt hän tekee niin, etkä sinä mahda asialle mitään, tehän olitte jo eronneetkin.

Sulla on oikeus olla vihainen, pettynyt ja surullinen. Mutta en näe oikein järkevänä tai edes sun oikeutenasi kaataa pahaa oloasi eksäsi niskaan. Ainoa asia, mitä voit sillä saavuttaa on, että eksällesikin tulee paha mieli ja teille tulee keskinäisiä riitoja. Kuka siinä voittaa? Ja tuleeko sulle itsellesikään oikeasti parempi olo siitä, että sulle edelleen rakkaalla ihmisellä on paskat fiilikset? Kirjoitustesi perusteella sitä on vaikea uskoa. Eksäsi uusi mies ei ole mikään kilpailijasi tai vihollisesi, koska ei ole olemassa mitään kilpailua. Ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja eksäsi valitsi hänet. Mutta ei se tarkoita, että olisit jotenkin huono tai epäkelpo tai vastenmielinen ihminen. Et vain ole hänelle se sopivin juuri nyt. Ja silloin ei kannata olla suhteessa.

Hyvä, että tuuletat tänne aivojasi. Tarkoituksenani ei ole mitenkään lytätä sinua, vaikka suoraan omat ajatukseni kirjoitinkin. Mutta koska tarkoituksenasi on varmasti tulla eksäsi kanssa toimeen ja kasvattaa yhdessä lastanne hyvissä väleissä, on tärkeää, että kirjoitin rehellisesti omat näkemykseni. Kaikki sanoo tai tekee joskus jotain tyhmää. Jos ja kun niin käy, pyydetään anteeksi ja puhutaan asiat selviksi ja mennään eteenpäin. Tsemppiä! Huomenna on taas uusi päivä.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tartutaan nyt vain pieneen asiaan. Renkaiden vaihdon vielä ymmärrän, jos haluaa huolehtia toisten turvallisuudesta, mutta kaikenlaiset nurmikoiden leikkaukset ym. jätetään, kun erotaan, eikä asia enää kuulu sinulle.

Mielestäni on selkeintä molempien kannalta, ettei kukaan tunne olevansa mitään velkaa eikä kukaan vastaavasti tunne olevansa hyväksikäytetty.

Paljon ihmiset sanovat, enhän mä pyytänyt, mutta pienellä vihjailuilla tietynlaisissa tilanteissa toiset ihmiset saadaan tekemään monenlaista askaretta. Tekijä on toki aina itse vastuussa tekemisistään.

Parisuhteessa jo näistä tulee riitaa, kuka tekee mitäkin ja onko toinen pyytänyt vai ei. Toinen puhisee marttyyrina, kun taas mä tein ja toinen vastaa miksi teit, ei ollut pakko. Näin vuosien saatossa sitä välillä miettii, miksi nämäkin pikkuasiat saa aina itsestä huonoja puolia esiin.
 

Redimor

Jäsen
Vittu.

Täällä jo aiemmin olen tarinaani kertonutkin ja nyt saatiin vielä yksi luku siihen.

Exä tosiaan muutama päivä sitten kyseli miten minulla menee "Onko kaikki hyvin?"
Vastasin siihen sitten päivän myöhemmin, että ei mene kovin hyvin, mutta eiköhän tämä tästä.

Tänään sitten exä suorastaan pommitti koko aamun viestejä. Ensin tuli lapseen liittyvää, johon vastasin tottakai asiallisesti ja saatiin se hoidettua. Sitten tuli useampi viesti peräkkäin, jossa kyseli, että miten menee, onhan meidän välillä kaikki nyt ok ja useampi viesti siitä kuinka olisi tärkeää saada välit kuntoon yms. yms.
En sitten näihin jaksanut työpäivän aikana vastata vaan päätin jättää illemmalle ja pohtia samalla vähän miten vastaan.
Olin sitten töiden jälkeen kävelylenkillä, kun taas tuli viestiä, että "voisitko vastata!?"

Meni jotenkin tunteisiin, kun siinä lenkillä juuri pohdin elämää ja asioita, niin vastasin sitten suoraan mitä sydämestä tuli, että edelleen tuntuu todella pahalta ja antaisi minun olla edes vähän nyt rauhassa.
Jatkoin sitten ehkä hiukan katkeraan sävyyn ja selitin, että ei vain tunnu hyvältä, kun jäi tässä loppukeväästä vähän hyväksikäytetty olo ja selitin asioita joita tein, niistä alempana lisää.

Kävin siis kevään aikana auttamassa exää monessakin asiassa, joskus ihan pyysi ja joskus vähän mainitsi (ehkä taktisesti) ohimennen, johon sitten tarjouduin vapaaehtoiseksi.
Kävin leikkaamassa nurmikoita, vaihtamassa autonrenkaita sun muuta arjen askareita.
Vittu otin jopa parin viikon kesäloman exän haluamalle ajalle (lähtee lapsen kanssa matkoille ja pyysi, että josko pystyisin sen ajankohdan ottamaan, kun tulee lomilta, niin saisi ehkä hetken huilata ilman lasta).

Ja kaiken tälläisen jälkeen tuli tosiaan se märkä rätti, että "Mulla on uusi mies, ollaan tapailtu jo muutama kuukausi".
Exän reaktio oli sitten vastata vain, että "No, en mä ikinä pyytänyt sua vaihtamaan niitä renkaita.
Koen kyllä nämä nyt vähän eri tavalla kuin sinä".


En tiedä onko väärin, mutta ainakin odotin, että olisi tuon minun avautumisen jälkeen edes pahoitellut, että jos jäi sellainen fiilis, ei ollut tarkoitus tms.

Meni vielä enemmän tunteisiin ja jatkoin sitten, että ehkä tosiaan koetaan asiat eri tavalla, kun exän synttärilahjaksi ostin lapseen liittyviä esineitä, tyynyn ja magneetteja ja ne oli lahjat lapselta äidilleen.
Itselläni oli syntymäpäivät pari päivää myöhemmin, annoin silloin nämä lahjat kun lasta vaihdettiin ja exä totetaa, että oi kiitos, käydään ostamassa sullekin jotain (onnitteli aamulla viestillä kyllä).
Tästäkin jäi jo vähän paska fiilis, että jassoo, ei sitten edes mitään lahjoja ollut alunperin mielessä ostaa.

Ja tuloksena oli, että viikon myöhemmin sain suklaalevyn.

En sitten tiedä onko omat odotukset olleet ihmeellisiä, kun tollaisiin pieniin asioihin pettyy, mutta jotenkin kyllä siitä paska fiilis jää.

Loppuilta sitten vaihdettiin aika kärkkäitä viestejä toisillemme.

Lähti käsistä, meni tunteisiin jne.
Ja lopputuloshan on kuitenkin se, että minä olen vain katkera, joka ei pääse eteenpäin ja samalla märkä rätti, kun eron jälkeenkin suostuin ja tein kaikenlaisia juttuja exän puolesta samalla kun uusi ukko hoitaa viihdyttämisen.
Tai ainakin tuo on oma fiilis, exä ei sentään noin sanonut.

Tulipa taas sekava viesti.
Surua en koe, enemmänkin nyt vain vituttaa. Exä vituttaa ja myös se, että olisi vain pitänyt olla hiljaa ja olla ainakin omassa päässäni voittaja tässä.

Hyvin sä vedät, kunhan et enää roiku siinä exässäs. Hoidat lapsesi ja hänen asiat hyvin, exä on aikuinen ihminen ja hänen kuuluu hoitaa oma päätynsä itse ilman sun auttamisia enää.

Nyt vaan nenä tuuleen ja uusia mutkia katselemaan.
 

BaronFIN

Jäsen
Meillä oli viime kesänä massiivinen terassiprojekti joka jäi kaiteita vaille kesken. Tuotahan pohdittiin exän kanssa yhdessä, että millainen kaide ja millaisin kustannuksin ja nyt sitten ero ehti väliin.

Itse olen kuitenkin sen verran itsekäs paskiainen, että vein projektin loppuun vaikka ympärillä kaikki sanoi ettei vastaavassa tilanteessa olisivat laittaneet tikkuakaan ristiin, varsinkin kun itse lennän talosta ulos. Minun motiivina oli, että jos olen piru vie perustuksista alkaen vääntänyt tuon kasaan, niin kukaan pallinaama ei tule ja ole ”sankarina” exälle, vaan tuo on sitten täysin kokonaan minun tekemä. Joten vetäköön uudet sulhot bissensä tuolla terassilla tämä kaiku korvissaan: ovat lieveilmiöitä tuolla ja rima on asetettu helvetin korkealle tuossa talossa. Njäh, njäh…

Mutta kyllähän yhteisistä kuvioista lähteminen kirpaisee. 12 vuotta talo oli kuitenkin kotini: kasvatin pensasaitaa, leikkasin nurmikon, tein lumityöt ja hoidin ”miehen osuuden” talossa. Ei sillä, että jäisin välttämättä kaipaamaan mitään noista, se oli kuitenkin yhteinen koti.

Joku viisas sanoi aikanaan, että miehen asuessa omillaan, hänellä on kämppä missä punkata. Kun mies muuttaa naisen kanssa yhteen, hän saa kodin. Tämä pitää hirvittävän hyvin paikkaansa minun ahtaassa päässäni, mutta nyt lasten kanssa yritän rakentaa itselleni uuden kodin. En vain ymmärrä miksi se tuntuu näin hankalalta.
 
Viimeksi muokattu:

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Nyt järki käteen ja irrottaudut tuosta suhteesta. Tekee vain hallaa itsellesi jos jäät roikkumaan tuolla lailla vanhaan suhteeseen. Ja kannattaa muistaa ettei asiat ikinä ole niin huonosti etteikö viina voisi pahentaa niitä. Tsemppiä sinne!
 

BaronFIN

Jäsen
Josko sitä tähän ketjuun uskaltautuisi monta kertaa näppäimistöltä vetäytyneenä. Siivu, 40+ vuotta. Naimisissa. Kaksi lasta.

Kymmenisen vuotta sitten, kun saimme kuulla jälkikasvua olevan tulossa, huomasin vaimossa ensimmäistä kertaa merkkejä siitä, että jokin kiristää päänseudulta. Olen itse aika huoleton veikko, enkä jaksa kantaa maailman murheita mukanani ihan koko ajan. Huoleton tarkoittaa tässä tapauksessa myös sitä, että kohdalle osuvia murheita voi loiventaa vaikkapa ottamalla muutaman oluen. Tämä seikka on alkanut rassata keski-ikäistä ukkoa aika kovasti, kun ei muka parempaakaan keksi.

Olisi kirjoitettavaa pidemmäksikin novelliksi, mutta yritän nyt tiivistää oleellisen lyhyempään formaattiin. Vaimo saattaa ykskaks "kadota" jonnekin oman päänsä sisälle, josta häntä ei saa moneen päivään hyvällä eikä pahalla ulos. Ei auta, vaikka olisin empaattisin itseni ikinä ja yrittäisin tehdä kaiken niin hyvin ja kauniisti kuin ikinä osaan. Sen auttamattoman synkän fiiliksen aistii jo kotiovelta ennen kuin ehtii edes tervehtiä. En saa päiväkausiin mitään kontaktia. Ja yhtäkkiä seuraavana päivänä kaikki on taas kuin elokuvissa.

Ammattiapua asiaan on haettu ja rouva käy edelleen purkamassa päätään psykiatrille. Muutaman kerran olen osallistunut itsekin, koska uskon niistä olevan apua sekä hänelle että minulle, mutta toisaalta osallistumiseni on evätty useimpiin istuntoihin olemalla kertomatta niistä. Vaikka olen ollut täysin myötämielinen osallistumaan, mihin ikinä tarvitsee. Kunhan asiat vaan mallaantuisivat.

Lääkitystähän nuo viisaat sitten reilu vuosi sitten suosittelivat, elämä stabilisoitui ihan hetkessä ja kaikki oli normaalissa kanssakäymisessä enemmän kuin hyvin. Paitsi että vaimosta tuntui, ettei mikään tunnu enää miltään. Ei sitten mikään. Aiemmin turhankin raskaasti käsittelemänsä lasten sairaudet, tms. olivat yhtäkkiä ihan olalla kohautettavia. En saanut naista suuttumaan, vaikka olisin käyttäytynyt kuinka typerästi. Ja seksi kuoli aivan täysin. Ne muutamat kerrat kun viitsin edes yrittää, olisi ollut hedelmällisempää yrittää vietellä suola-aavikkoa.

Ettei nyt muodostuisi ihan väärää kuvaa, niin koen olevani ihan kelvollinen itseni analysoija. Tiedän tasan tarkkaan, etten ole vastannut huutoon oikealla tavalla. Samaan aikaan olen kuitenkin myös omien tapojeni vanki, enkä vaan osaa suhtautua oikein. Alkoholin käyttö varsinkin paskojen päivien iltaisin on mennyt ajoittain överiksi ja siinä on hyvä kasvupohja hankaloittaa ongelmia edelleen syyttämällä molemmin puolin toisia asioista, joista ei ehkä siinä vaiheessa pitäisi.

Avioeron reunalla on käyty useasti, viimeisen kerran vajaa kuukausi takaperin, mutta kun sekään ei ota tapahtuakseen. Viimeisin konfrontaatio asiasta oli hyvin rakentava ja silloin päädyimme siihen lopputulokseen, että meidän on parempi jatkaa erillämme ja no hard feelings. Rumaa tästä ei tule, vaikka päättäisimme mitä.

Mutta kuinka ollakaan... Vaimo on siitä lähtien ollut kuin unelma. Rakastan tuota naista tuollaisena aivan valtavasti! +/- 10 vuoden kuorma tässä löysässä hirressä painaa vaan myös tolkuttoman paljon. Tiedän kestäneeni aika helvetisti, käyttäytyneeni aika helvetin typerästi, mutta myös kuluttaneeni ~10 vuotta elämästäni tässä omituisessa limbossa, jossa en enää tiedä mikä on oikein ja mikä väärin.
Been there, ei ole helppoa… Mikä tuosta tekee hankalaa, on se, että tuolla välissä on aidosti todella hyviä aikoja. Siis aidosti onnellisia vuosia tai kuukausia. Mutta se seuraava pohja on aina syvempi kuin edellinen ja se tulee vääjäämättä.

Exällä oli/on ollut mielialalääkitys viimeiset 8 vuotta, joka täytti pohjia, mutta tasasi myös huiput: mikään ei tuntunut miltään ja myös tietoisesti uloskirjoitti itsensä ulos ristiriitatilanteista. Kyllähän sen huomasi makuuhuoneenkin puolella, että mikään ei enää napannut ja mikään ei kiinnostanut. Näivettyyhän se suhde siinä. Talo, lainat, pankkitilit, lapset yhteisiä. Oikea dream come true….

Meillä kuitenkin lopullisen ratkaisun teki exä ollen sitä mieltä, että ruoho on aidan toisella puolen vihreämpää. Katkeraa juu, rakastin häntä aidosti, mutta toivotan onnea matkaan. Seuraava pohja tulee hänelle joskus vastaan, mutta ehkä uudet kuviot piristää. Mene ja tiedä.

Harmillisesti omalta osaltani en voi sanoa mitään rohkaisevaa. Toivon, että lopullisten ratkaisuiden ei tarvitsisi mennä valehtelun ja salailun kautta, vaan pystytte olemaan rehellisiä toisillenne.
 

rpeez

Jäsen
Parisuhteessa jo näistä tulee riitaa, kuka tekee mitäkin ja onko toinen pyytänyt vai ei. Toinen puhisee marttyyrina, kun taas mä tein ja toinen vastaa miksi teit, ei ollut pakko. Näin vuosien saatossa sitä välillä miettii, miksi nämäkin pikkuasiat saa aina itsestä huonoja puolia esiin.

Joo, helposti noista saa kinaa.

Hyväksi konstiksi olen huomannut myöntää, silloin kun syytä on, "ok, olin väärässä, oikeastaan on reilua että minä teen tämän, koska xxx". Se motivoi myös vastapuolta tekemään vastaisuudessa asioita ilman suurta dramatiikkaa.

Toinen kikka mitä olen aika ajoin hoksannut käyttää kun edessä on itselle yksittäinen vastenmielinen homma niin treidaan vaimon kanssa sen johonkin toiseen hänen yleensä tekemään juttuun. Usein se mikä on itselle vastenmielistä ei ole sitä toiselle, ja päinvastoin.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Meillä kuitenkin lopullisen ratkaisun teki exä ollen sitä mieltä, että ruoho on aidan toisella puolen vihreämpää. Katkeraa juu, rakastin häntä aidosti, mutta toivotan onnea matkaan. Seuraava pohja tulee hänelle joskus vastaan, mutta ehkä uudet kuviot piristää. Mene ja tiedä.

Harmillisesti omalta osaltani en voi sanoa mitään rohkaisevaa. Toivon, että lopullisten ratkaisuiden ei tarvitsisi mennä valehtelun ja salailun kautta, vaan pystytte olemaan rehellisiä toisillenne.
"Juosta voi, mutta pakoon ei pääse..."
Vanha totuus näissä mt-ongelmissa ja sitä vasten katsottuna kelle tahansa itseään etsivälle tekisi hyvää tehdä tuota työtä rauhassa ilman mitään uusia "piristäjiä", tms. laastareita. Masennuksen tms. mt- ongelmien kanssa kamppailevien ei toki tarvitse eikä pidäkään olla yksin, mutta esim. uuden parisuhteen alkuaikoina elämä tuntuu usein niin uudelta ja ihmeelliseltä, että eroon johtaneita syitä ja seurauksia tulee harvoin sen kummemmin pohtineeksi. Mutta, jos omia ongelmiaan ei ole kyennyt käsittelemään edellisen parisuhteen aikana ja/tai eron jälkeen, on turha toivoa ja uskoa, että ne olisivat vain haihtuneet pois. Ne vain odottavat rauhassa uutta tulemista kahta haastavampina.

Ei tämäkään viesti rohkaisevalta vaikuta, mutten todellakaan toivo exällesi mitään loputonta pimeyttä elämäänsä, päinvastoin jo ihan lastenkin takia. Kokemus on vain opettanut, että mt-ongelmia pakeneminen tavalla tai toisella on lopulta kovin raskasta ja ihan turhaa eikä kukaan toinen voi käsitellä noita ongelmia kenenkään puolesta, auttaa kyllä voi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tsemppiä! Huomenna on taas uusi päivä.
Kiitos vastauksesta ja näkökulmasta.

Fakta on tosiaan se, että enhän minä näitä asioita käy läpi objektiivisesti vaan omien tuntemusten ja mielikuvien kautta.

Lahja-asia oli lapsellista, sen myönnän.
Ehkä siinä sitten painoi se, että oltiin kuitenkin exän kanssa ostettu tosi hienoja ja persoonallisia lahjoja toisillemme aina, jotka liittyivät juuri tavalla tai toisella meidän lapseen. Tavallaan ajatteli, että kai sitä nyt vielä saa "lapseltaan" jotain kivaa, etenkin kun lapsi ei itse osaa lahjoja valita tai tehdä.
Ja ehkä se sitten osui liian rajusti kasvoille, kun ennenkin oli saanut ja oli kaikki nämä jutut päällänsä ja tuloksena oli, että ei tullut käytännössä mitään, samalla kun itse halusin kaikesta huolimatta panostaa.

En sinänsä renkaiden vaihtoon mitään kiitollisuutta odottanut, mutta lähinnä vain tuntuu silti jotenkin pahalta, kun toisella pyörinyt uusi mies jo pari-kolme kuukautta kuvioissa ja sitten minä kuitenkin tuolla niitä perse pystyssä vaihdan. Hänellä oli siis talvirenkaat vielä siinä kohtaa, kun varmaan koko muu Suomi ne oli jo vaihtanut.
Ja tiesin, että hän ei sitä aikaiseksi tule saamaan eikä hän todellakaan niitä raahaa mistään varastosta edes auton kyytiin ja liikkeeseen.
Ehkä siitä sitten jäi sellainen pieni katkeruus, että olisi nyt vaikka sitten uusi mies näyttänyt kyntensä ja hoitanut asian maaliin, kun selvästi exän mielessä se asia oli, kun pari kertaa otti sen asian esille tyyliin "Hitsi kun pitäisi nuo renkaatkin vaihtaa, en oikein osaa näitä juttuja". Ei pyytänyt, mutta syötti rapalan suoraan minun lapaani.

Ja tosiaan tarkoitukseni ei ollut enää purkaa kiukkani exää kohtaan.
Pitkään sitä onnistuin antamaan asian olla, mutta jotenkin meni sitten tosiaan tunteisiin se, kun toinen pommittaa koko ajan viestiä voisitko vastata jne.
Itsellä kun oli juuri sellainen hetki, että halusi ajatella aivan muita asioita ja olla "rauhassa" ja sitten kun se rauha sortui, niin sorruin minäkin heikkoon hetkeen.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Parisuhteessa jo näistä tulee riitaa, kuka tekee mitäkin ja onko toinen pyytänyt vai ei. Toinen puhisee marttyyrina, kun taas mä tein ja toinen vastaa miksi teit, ei ollut pakko.
Meillä on sellainen juttu että minä teen meillä enemmän kotitöitä kuin mieheni. Se ei sinänsä ole mielestäni mitenkään ihme tai edes väärin. Minä teen osa-aikatöitä jolloin olen paljon enemmän kotona ja minulla enemmän aikaa tehdä kotitöitä. En minä niistä kaikista tykkää mutta jonkun niitä on tehtävä. Minun vastuullani on lähes kokonaan perheen ruokahuolto, pyykinpesu ja tiskit. Ja kokonaan kaapien siivoukset ja ikkunan pesut. Minä myös yleensä ajan nurmikot ja lämmitän saunan... niin ja ajan autolla. Mies sitten korjaa kaiken mitä hajoaa. Nykyään yleensä siivotaan yhdessä vaikka minä en (edelleenkään) meinaa jaksaa odottaa että mies imuroi kaiken niin hitaasti ja tarkkaan ennenkuin pääsen lattian pesuun.

Kyllähän joidenkin on vaikea ymmärtää meidän parisuhteen dynamiikkaa. Jossa nainen voi olla aika äijä mutta silti ihan likka. Ja mies on vähän kuin tossun alla mutta silti kurko. Olemme yhdessä löytäneet sopivan tasapainon noiden välille. Kuten olemme löytäneet tasapainon monessakin muussa jutussa. Olen kyllä sitä mieltä että tärkeää on kuunnella toista ja tulla itsekin kuulluksi. Ei tuo aina ole meillä toiminut hyvin. Itse en osaa puhua tunteista ja mies ei halua loukata vaan olla kiltti. Joskus on tarvinnut kirjoittaa asioita paperille ja antaa toisen lukea... kun ei ole osannut puhua.
 
On niitä paljon ihmisiä, jotka eivät suostu asumaan yhdessä samassa taloudessa. Ymmärrettävää se on, sillä harvapa haluaa kuulla toisen sanovan, että miten itse tulisi olla ja elää. Tai voihan jokunen ihminen tykätäkin olla tossun alla, ja nauttia päivittäisestä naputtamisesta.
No yhteisasuminen on yhteispeliä, jossa tulisi vallita avoin keskustelu, ja halu löytää yhteistyö.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
On niitä paljon ihmisiä, jotka eivät suostu asumaan yhdessä samassa taloudessa. Ymmärrettävää se on, sillä harvapa haluaa kuulla toisen sanovan, että miten itse tulisi olla ja elää. Tai voihan jokunen ihminen tykätäkin olla tossun alla, ja nauttia päivittäisestä naputtamisesta.
No yhteisasuminen on yhteispeliä, jossa tulisi vallita avoin keskustelu, ja halu löytää yhteistyö.
Siis niin kuin lähtökohtaisesti oletat, että yhteisasuminen sisältää toisen osapuolen naputtamisen ja määräilyn?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös