Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 041 515
  • 24 001

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
En tiedä kauan tuota sitten katsellaan, kun sokeakin näkee että se juna meni jo. Jos sitä lopullista pelipaikkaa ei ylhäältä löytyisikään, niin se aivan varmasti halutaan pitää lähellä AHL:ssä

Näin itsekin kuvittelisin, tuskin sillä Euroopasta enää hirveesti on opittavaa. Joka tapauksessa olettaisin että joko AHL tai Eurooppa on huomattavasti parempi vaihtoehto Vesalaiselle kehittyä, kuin tahkoa muutaman minuutin peliajalla Jetsin nelosessa.
 
Ralph

Jäsen
Vuosi Euroopan huippusarjassa on kehityksen kannalta melkoisesti parempi paikka olla kuin joku AHL pörrääminen.
Ainahan näin sanotaan, mutta ilman aiempaa kokemusta Pohjois-Amerikan sarjoista ja NHL-joukkueeseen sanoessa "AHL..." onkin yhtäkkiä AHL ainoa vaihtoehto. Mikko Rantanen tai nyt Eeli Toivanen, kyllä sinne AHL:ään mennään vaikka paluusta Europpaan fanipalstoilla haaveillaan.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Niinkuin jo toisessa ketjussa olikin puhetta, ei se ainakaan paranna paluumahdollisuuksia, että organisaatio laittaa siirtolistalle muita laitureita. Rivien välistä olen antanut ymmärtää, että tätä on kyllä tarkalla silmällä seurattu. Mitä Koivistoon tulee, en näkisi Kerhon hirveästi häviävän jos mies otettaisiin verorajaan asti try-outin sisältävällä 1+1 sopparilla kokeiluun. Saattaisihan tuosta vielä pelimieheksi olla.
 
Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Mitään järkee ottaa ketään muita kuin selkeästi pelipaikkansa parhaita (keskushyökkääjä tai puolustaja). Kakkos, kolmos -ja neloskorin pelaajia on joukkueessa ihan tarpeeksi. Mitä esim. edellämainittu Henrik Koivisto toisi joukkueeseen? Kukaan ei kuitenkaan pelaa ilmaiseksi joten kuluja tulee jokaisesta pelaajasta. Kannattaa nekin rahat säästää selkeään vahvistukseen.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Ei todellakaan mitään henrikkoivistoja Kerhoon, siellähän ollaan helvetti sentään kiivetty kohti taistelua suorasta pleijaripaikasta. Nyt tarvitaan täsmävahvistus yläkenttiin keskikaistalle tai pakistoon pisteidentekoon pystyvää ukkoa, eikä syvyyshankintoja kolmosen keskelle. Olkoonkin ettei Kainulainen riitä ja häntä lähtökohtaisesti ollaan "korvaamassa".
 
Ralph

Jäsen
Onko HPK:lla oikeasti kiikarissa joku kova tykki ykkösen keskelle? Mun mielestä Henrik Koivisto try-outille alkaen nyt heti on parempi vaihtoehto kuin hommata ehkä tammikuussa joku koko alkukauden pelaamatta ollut AHL-jyrä. Koivistoa pääsee kokeilemaan heti ja try-outin kautta, jolloin voi potkia pihalle jos taso ei riitä kolmosen ketjuun. Ei olisi sateentekijä, mutta parhaassa tapauksessa vahvistaisi jo perjantaina Jukuri-pelissä joukkuetta. Se on aiemmin kuin joku AHL-jyrä joskus sitten kuukausien päästä.

Toki jos HPK:lla on nimet paperissa Gilbert Brulen ja/tai Nick Spalingin kanssa jo nyt, niin sitten ymmärrän, jos Koivisto ei Kerhoa kiinnosta. Mutta jos tilanne on "ei ole ketään, en tiedä löytyykö, ehkä etsitään" niin mielummin Koivisto kuin tyhjää.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kovaa sentteriähän tässä pääosin odottellaankin.

Samaa mieltä. Itse haluaisin Kainulaisen pois kokoonpanosta mahdollisimman pian. Sitten "Ei jatkoon" Koivistolle jos siellä oikeasti etsitään kärkisenaa, mutta jos siellä etsitään sitä edellä mainittua AHL jyrää, niin mieluummin Koivisto try-outille. On siellä perunoita oltava laarissa jos siellä edes mietitään Vesalaisen tilannetta.
 
kolaolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
naamansapitelijät
Joukkueella mennyt odotuksiin nähden paremmin ja kiitoksena ulostetaan pelaajia ja tilalle otetaan Keravalainen kiekkoluikuri Henrik Koivisto, jonka suurin meriitti on olla Karalahden vävypoika. Yksi hyvä kausi liigassa ja seuraavalla kaudella ulostus KooKooseen, josta voi päätellä palkkapyyntöä.
Eiköhän nuo aika selvästi odota sitä Viitaluoman toipumista, jolloin sentterikaistalta joku (Kainulainen) tippuu rotaatioon. Jos hankitaan pelaaja sillä, että saadaan kilpailua pelipaikoista, joka sekin on terveellistä jossei Viitaluoma parane, olisi mielestäni parempi hakea vaikka Mestiksestä joku lupaava, motivoitunut ja nälkäinen urheilijan alku.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Täällä hypetetään Henrik Koivistoa kuin Niko Kapasta konsanaan, try outtia try outtia joo mutta juurihan me yks try outti sälli 4 ketjun roolilla laitettiin kaverille. Mennään nyt vaan tällä ja kahtotaan jääkö joltain muulta joku kovempi rosterista yli.
 
BelajaSmert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ahl arpoja, ei henrikoivistoja vaan laadukas tasonsa näyttänyt tekijä.
Ihan hyvin ollaan Kainulaisesta huolimatta pärjätty.
Mielestäni Kainulainen ei tällä hetkellä piisaa kolmoseen mutta mielummin annetaan hänelle aikaa kuin hommataan joku muu arpa jolle annetaan aikaa.

Vielä toistaiseksi on aikaa metsästää vahvistusta kun joka kenttään löytyy sentteri.. jos joku tosta loukkaantuu niin otetaan sitten "henrikoivisto" mutta muuten olen sitä mieltä että mennään kainulaisella siihen asti kun löytyy "varma" tekijä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Tällä hetkellähän kolmosen keskellä on jo Kainulaista parempi tekijä. Riska on pelannut hyvin viimeisissä otteluissa ja onnistunut jopa maalinteossa, mikä on melkoinen saavutus, kun se on yleisellä tasolla hyvin hankalaa. En näe, että joku Koivisto olisi merkittävästi Riskaa parempi.
 
Rinksu

Näin juuri. Ei tämä joukkue tarvitse enää mitään "kolmosen keskuria" tyyliin Koivisto Riskan parantuneiden otteiden myötä. Se on joko Viitaluoma takas ja mieluummin pelikunnossa tai sitten oikeasti täsmähaku. Kokemusta ja sellaista on jo.

Mahdolliset loukkaantumiset on sitten tietysti eri asia. Niitä paikkaamaan tarvitaan tietysti sitten ukkoja.
 
Ralph

Jäsen
Ai Filip Riska on riittävä top-9-hyökkääjä? No nyt on asiat hyvin Hämeenlinnassa.

Edelleen olen sitä mieltä, että Henrik Koivisto on parempi kuin ei mitään. Mutta joo, annetaan Harri Kainulaisen näyttää vielä maaliskuussakin. Kyllä se joskus sen maalinsa tekee.

Paajanen - Leino - Koivisto - Riska
vs.
Paajanen - Leino - Riska - Kainulainen

Ottaisin kymmenen kertaa kymmenestä ylemmän. Mutta joo, Koivistolla on vain yksi hyvä kausi Liigassa, joten ei tarvetta, mennään Kainulaisella. Kainulaisella kuitenkin on urallaan jo kaksi hyvää ottelua Liigassa. Vai onko edes kahta?
 
Jep. Wirtanen nyt menisi omana poikana ja nevö förgetin takia, mutta muuten kyllä sitten sellainen hankinta, joka oikeasti vie joukkuetta eteenpäin maalinteon suhteen. Joukkueeseen ei kaivata enää alempiin ketjuihin raatajia.
 
Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Joo tryout ja tryout. Ei nekään ilmaisia ole. Kukaan ei tule ilmaiseksi edes tryoutille. Aina tulee kuluja. Edelleen. Ykkösen keskelle ja / tai ykköspakkipariin selkeä tasonsa todistanut pelaaja. Kaikki muu on nykyiseen rosteriin turhaa. Mun mielestä jopa Petteri Wirtanen on pelaajaprofiililtaan väärä hankinta mikäli sopimus ei kattaisi myös ensi kautta.
 
BelajaSmert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ai Filip Riska on riittävä top-9-hyökkääjä? No nyt on asiat hyvin Hämeenlinnassa.

Edelleen olen sitä mieltä, että Henrik Koivisto on parempi kuin ei mitään. Mutta joo, annetaan Harri Kainulaisen näyttää vielä maaliskuussakin. Kyllä se joskus sen maalinsa tekee.

Paajanen - Leino - Koivisto - Riska
vs.
Paajanen - Leino - Riska - Kainulainen

Ottaisin kymmenen kertaa kymmenestä ylemmän. Mutta joo, Koivistolla on vain yksi hyvä kausi Liigassa, joten ei tarvetta, mennään Kainulaisella. Kainulaisella kuitenkin on urallaan jo kaksi hyvää ottelua Liigassa. Vai onko edes kahta?
Täähän on keskustelupalsta, ihan turha mitään marttyyrin viittaa vetää päälle.
Täälä jokainen laukoo mielipiteitään ja me jatkoajassa ei vielä päätetä ketä kerhoon hommataan ja ei hommata :D
 
Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Tässä on nyt vaan useampi nimimerkki koittanut selittää, että HPK:n akilleen kantapää ei ole kolmosen keskellä. Kaikki mikä on pois ykköskorin pelaajan / pelaajien hankinnasta, voidaan unohtaa.
 
Ralph

Jäsen
Ja tässä olen yrittänyt selittää, että jos sitä ykköskorin hankintaa ei ole näköpiirissä kuin korkeintaan tammikuussa, joukkuetta voi vahvistaa muillakin kuin Gilbert Brulen tasoisilla hankinnoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös