Moskova 2007 - Suomen joukkue

  • 539 605
  • 3 556
Tila
Viestiketju on suljettu.

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Apa kirjoitti:
Suomella on neljä erinomaista pakkia mm-tasolle järjestyksessä Nummelin, Kukkonen, Saravo ja Berg. Mäntylä ja Söderholm olivat parhaat saatavilla olevat pakit näihin kisoihin. Heidän vikansa se ei ole, jos taso ei riitä. Parempiakaan meillä ei kuitenkaan ole.
Erinomaista? Älä naurata. Kukkonen on erinomainen, Nummelin on erinomainen hyökkäyssuuntaan, mutta ei erinomaisuutta voida käyttää kuin väärin yhteydessä Bergiin ja Saravoon. Berg ei ollut kammottava eilen(kuten oli mielestäni esim. Tanska-pelissä), mikä merkitsi siis hyvää suoritusta. Saravo sen sijaan mielestäni oli yhä aika kehno. Jotenkin epävarma olo tulee itselläkin kun sitä katsoo pelaamassa.

Erinomaisia pakkeja nykyisessä joukkueessa ei ole kuin kaksi, lisäksi kahden mukanaolon voi joten kuten perustella. Söderholmin olisi voinut hyvin korvata Laatikaiselta, jonka pois jättämistä en ymmärrä lainkaan.

Mikä sen Koistisen tilanne nyt on? Ilmeisesti ei Erkkaa kiinnosta:/
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Pakistoon pitäis saada kokoa ja rightin puolen pakki yv-peliä pyörittämään. Anaheim johtaa otteluvoitoin 3-1 Vancouveria vastaan. Salolla taitaa olla pieniä vammoja, mutta Erkka vois yrittää saada Saloa kisoihin jos Vancouver putoaa.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Apa kirjoitti:
Mäntylä ja Söderholm olivat parhaat saatavilla olevat pakit näihin kisoihin. Heidän vikansa se ei ole, jos taso ei riitä. Parempiakaan meillä ei kuitenkaan ole.
Söderholmin peli tuntuu olevan aivan hukassa. Ehkä hän yrittää liikaa kiekollista roolia, mikä kuitenkin tökkii. Vai lieneekö liike vain kadonnut.
 

Hellox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sport, Zlatan Ibrahimovic, Jose Mourinho
Nurmijärven Peto kirjoitti:
Pakistoon pitäis saada kokoa ja rightin puolen pakki yv-peliä pyörittämään. Anaheim johtaa otteluvoitoin 3-1 Vancouveria vastaan. Salolla taitaa olla pieniä vammoja, mutta Erkka vois yrittää saada Saloa kisoihin jos Vancouver putoaa.
Tarkoitat varmaan Kurria :) Eihän EW koskaan mitään tiedä näistä Amerikasta tulevista pelaajista, ainakin sellaisen kuvan haastatteluissa saanut :D Mahtavaahan tuo olisi, jos Salo mukaan tulee, mutten kyllä oikein jaksa uskoa siihen, koska hänellä on jotain vaivoja ollut loppukaudesta .. Mutta jos Anaheim nyt voittaisi Vancouverin perjantaina 4.5, niin ei Salo kerkeäisi vielä ainakaan jatkosarjan peleihin Sveitsiä, Latviaa ja Ruotsia vastaan millään. Mutta keskiviikkona 9.5/torstaina 10.5 pelattavaan puolivälieräpeliin Tshekkiä, USA:ta, Kanadaa tai Slovakiaa vastaan Salo jo pääsisi.
 

aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Mielestäni Lamppu Laamasen passi tulisi leimata, ja ottaa mies mukaan kisoihin vaikka seitsemäntenä pakkina, joka käy pelaamassa lähinnä ylivoimaa. Lampulla on erinomainen ja tarkka kuti, joka lähtee tarvittaessa suoraan syötöstä, sekä jonkin verran käsiä, mitä puolestaan puuttuu pakistolta kovastikin. Lampun heikkoudet ovat oman pään pelaamisessa (ottaa usein koukkausjäähyjä, kun voima ei riitä), mutta ei hän Nummelinia huonompi sielläkään ole.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
aurinkolahna kirjoitti:
Mielestäni Lamppu Laamasen passi tulisi leimata, ja ottaa mies mukaan kisoihin vaikka seitsemäntenä pakkina, joka käy pelaamassa lähinnä ylivoimaa.
Heti mukaan vaan, että pääse pelirytmiin. Samalla voisi tulla muihinkin puolustajiin ryhtiä, kun pelipaikka ei ole varma.
 

Luiro

Jäsen
Kauheasti tekstiä, enkä tiedä, että onko tätä jo aiemmin mainittu, kun ei jaksa selailla koko sataa sivua tekstiä.

Minua huolestuttaa Suomen maajoukkueen tulevaisuus, vaikka näissä ja parissa seuraavissa kisoissa tulisikin kultaa. Venäjä-ottelussa Suomen maalintekijöistä kolme (Hentunen, Lehtinen ja Nummelin) olivat näitä vanhuksia ja ainoastaan Tuomo Ruutu nuoremman polven pelaaja (tosin jo 24-vuotias).

Suomen maajoukkueen johtohahmot ovat viimeiset 15 vuotta olleet lähestulkoon samat jätkät. Koivut, Lehtiset ja Selänteet ottivat tämän ison roolin jo nuorina pelaajina, mutta 1980-luvulla syntyneistä ei taida Tuomo Ruudun lisäksi olla kenestäkään muusta ottamaan johtajan roolia maajoukkueessa. Ainoa toivo 80-luvulla syntyneistä on tuo 1983-syntyneiden superikäluokka, mutta sen jälkeen ei ole tullut lahjakkuuksia kuin ihan sattumalta, eikä ainakaan parempaa ole luvassa.

On jo nyt huolestuttavaa, että 24-vuotiaalta Tuomo Ruudulta odotetaan läpimurtoa, 24-vuotiaana. Toki Ruutu on poikkeustapaus, koska on ollut poikeuksellisen huonoa tuuria uralla, että paremmalla tuurilla olisi ihan NHL:n ykköstähtiä, mutta muuten ei nuorista ole kasvamassa johtajia suuriin peleihin, vaikka pelillisiltä ominaisuuksiltaan ovatkin parempia kuin itseään kymmenen vuotta vanhemmat kaverit, mutta silti varmaan vuoden 2010 kisojen joukkueessa Suomen johtotähtiä ovat edelleen nämä Koivut, Peltoset, Lehtiset ja Jokiset (OJ nyt ei ole tuolloin vielä vanhus ole, mutta silti).

Minä lyön vetoa, että Niko Kapanen on näissä kisoissa Suomen paras keskushyökkääjä, sillä mies on aina parantanut otteitaan pelien koventuessa ja tekee myös nytkin sen saman tempun.

Valinnoissa kannattaisi enemmän EHT-turnausten ja runkosarjatilastojen sijaan painottaa otteita pudotuspeleissä ja niissä oikeissa matseissa. Ehkä meillä sitten olisi nuoriakin johtajia joskus maajoukkueessa eikä mitään tomikallioita ja jariviuhkoloita.

Pelikirjaa tärkeämpää on yksilöiden taitotaso, sillä kahden tasaisen joukkueen ottelun voittaa se, kummalta löytyy enemmän yksilötaitoa ja johtajuutta.
 
Jos täällä tosissaan edes ehdotetaan Laamasen kisapassin leimaamista, niin todella syvällä ollaan. Eikai Suomen tilanne vielä NIIN huono ole? Kaksi voitettua ja yksi hävitty alkusarjaottelu alla. Tässä vaiheessa Laamanen mukaan ja niita ranteita voisi alkaa viillellä vaikka saman tien.

Sinä päivänä kun Laamanen pukee MM-kisoissa Suomen pelipaidan päälle, niin telkkari menee tässä taloudessa kiinni. Ei hemmetti mitä paskaa.
 

Luiro

Jäsen
Mängimies kirjoitti:
Jos täällä tosissaan edes ehdotetaan Laamasen kisapassin leimaamista, niin todella syvällä ollaan. Eikai Suomen tilanne vielä NIIN huono ole? Kaksi voitettua ja yksi hävitty alkusarjaottelu alla. Tässä vaiheessa Laamanen mukaan ja niita ranteita voisi alkaa viillellä vaikka saman tien.

Sinä päivänä kun Laamanen pukee MM-kisoissa Suomen pelipaidan päälle, niin telkkari menee tässä taloudessa kiinni. Ei hemmetti mitä paskaa.

Älä nyt hiilly, onhan siellä jo Mäntylä, että ranteet on jo ollut pitkään vereslihalla.
 

Kaarle8

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luiro kirjoitti:
Pelikirjaa tärkeämpää on yksilöiden taitotaso, sillä kahden tasaisen joukkueen ottelun voittaa se, kummalta löytyy enemmän yksilötaitoa ja johtajuutta.

Huoh. Asia oli noin ehkä 80-luvun taitteessa, jolloin punakone jylläsi, mutta kyllä nykyään merkitsee nimenomaan se, kuinka hyvin joukkue hitsautuu ja puhaltaa yhteen. Yleensä jos joku sooloilee kentän läpi ja tekee maalin niin hyvin usein se on vastustajan joukkueessa vika. Ei siinä että toisen pelaajan kiekollinen peli olisi parempaa. Eikö Venäjä ole jo tätä todistanut sinulle viimeisimmissä arvokisoissa?
 
Luiro kirjoitti:
Älä nyt hiilly, onhan siellä jo Mäntylä, että ranteet on jo ollut pitkään vereslihalla.

Nimenomaan. Laamanen tähän vielä mukaan, niin se olisi lopullinen kuolinisku. Tällä nykyisellä pakistolla kun tosiaan roikutaan jo siinä narussa löysästi.

Muuten jo pelkästään loukkaantuneiden AJ Niemen ja Mikko Luoman saaminen mukaan olisi pelastanut tätä puolustusta yllättävän paljon. Silloin mistään laamasista ei tarvitsisi edes keskustella.
 

AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
Ilta-sanomien sivuilla oli pieni Jere Lehtisen haastattelu. Toivottavasti tuo tekstin loppuosa on kirjoitusvirhe, eikä Leijonien asenne Venäjää kohtaan... : )

Ilta-sanomat ja Jere Lehtinen kirjoitti:
- Se ei paljon lohduttanut, koska kaveri iski heti seuraavan oman vaihtoni aikana. Venäjä oli juuri niin taitava kuin arvelimmekin, mutta ei se missään nimessä ole lyötävissä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Miettinen on todella surkea, en ihmettele miehen katsomokomennuksia NHL:ssä yhtään. Hurtan kanssa voisi lähtä lomailemaan vaikka Ahvenanmaalle ja antaa muiden pelata.
 

Luiro

Jäsen
ippanis kirjoitti:
Huoh. Asia oli noin ehkä 80-luvun taitteessa, jolloin punakone jylläsi, mutta kyllä nykyään merkitsee nimenomaan se, kuinka hyvin joukkue hitsautuu ja puhaltaa yhteen. Yleensä jos joku sooloilee kentän läpi ja tekee maalin niin hyvin usein se on vastustajan joukkueessa vika. Ei siinä että toisen pelaajan kiekollinen peli olisi parempaa. Eikö Venäjä ole jo tätä todistanut sinulle viimeisimmissä arvokisoissa?

Forsbergista ja Sundinista ei ole kuultukaan?

Edit: Kummaa kyllä, että Mäenpää ei päässyt edes kokeilemaan leijonapaitaa. Ei se nyt ikinä ole Mäntylää tai Laamasta huonompi.
 
Miten on, voiko jo jonkun leimatun kisapassin ottaa pelaajalta pois ja lähettää kotiin ?


Pyörälä, Kallio, Saravo ja varauksin Mäntylä kotiin.
Tilalle Malmivaara, Lehtonen, Koistinen. Hyökkääjiä tilalle Ahl tippuineista + Pihlström.

Tietenkin on Vancouver tippuu ja mahdollista niin Salo mukaan.

Kyllä jo eilen vähän huomattiin ketkä eivät pärjää isoissa peleissä vauhdissa eikä voimassa. Ja uskon että turha sinne nelos ketjuun on raahata mitään kallioita joilla ei ole mitään erikois osaamista siihen kenttään sekä pelaavat omassa joukkueessaan muutenkin ykkösessä kiekollista roolia.
 

Redbull

Jäsen
Lord Nikon kirjoitti:
Miten on, voiko jo jonkun leimatun kisapassin ottaa pelaajalta pois ja lähettää kotiin ?

Ei voi ainakaan sillä tavalla miten sen tarkoitat.

Ja on kyllä kieltämättä kumma homma toivoa esim. Malmivaaraa nyt sitten kisoissa takaisin, vaikka taso ei tahtonut riittää edes EHT-pronssimatsissa. Lisäksi listaltasi Saravo on ollut puolustajana joukkueen 2-3 paras.

Pyydys-Kallio puolestaan tulee lunastamaan paikkansa ensi vuoden kisoihin "pelastamalla" Suomen iskemällä 3 maalia Latvian/Italian verkkoon jatkosarjassa.
 

Selänne 8#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, KalPa ja Anaheim Ducks
Itsekin olin kyllä varma, että Tuulola olisi ainakin tuohon joukkueeseen mukaan päässyt, mutta ei niin ei. Pelasi erittäin hyvin liigassa ylivoimalla ja piti monta kertaa viivan kiinni ja puolustuskin hoitui hyvin. Marttinen taas olisi ollut hyvä vahvistus vaikka ottikin pari tyhmää jäähyä Ruotsin turnauksessa selästä taklaamisesta, mutta siitä huolimatta fyysisyyttä löytyi joka tuntuu nykyiseltä pakistolta puuttuvan muilta paitsi Kukkoselta, Saravolta(joka ollut positiivinen yllätys) ja Bergiltä. Akikaan ei ole vielä taklauksia hirveästi esittänyt, mutta maalinedusta pysyy ainakin puhtaana. Onneksi ensi kaudella vaihtuu valmennus ja uskoisinpa, kun Jalonen todennäköisesti suunnittelee joukkueen ja päättävät sitten yhdessä Sheddenin kanssa ketä otetaan mukaan niin pakistoon saadaan sopiva määrä kovuutta ja kiekollista taitoa. Mäntylä ja Söderholm taisivat kyllä päästä mukaan vain edellisten kisojen kokemuksella mukaan, koska sm-liigasta puoli tusinaa parempia pakkeja jopa Karalahti olisi pystynyt nykykunnossaan parempaan peliin, kuin nämä kaksi sankaria. Mutta se siitä pakisto vuodatuksesta.

Maalivahti pelin on nyt noustava huipputasolle jos tuolla pakistolla meinaan mennä pitkälle. Seuraavassa pelissä siis Lehtosen vuoro ja luulisin, että siinä pelissä Kari saa enemmän laukauksia, kuin Tanskaa vastaan ja pysyy sitä kautta paremmin mukana pelissä. Ja jos pelaa huippupelin niin minun mielestäni pitää antaa mahdollisuus pelata Ruotsia vastaan ja sen jälkeen päättää se ykkönen, koska turha sitä on sitten enää viivytellä. Norrenalle sattui eilen heikko peli, ja myös pari vuotta sitten alkulohkon päätöskamppailussa Ruotsia vastaan, mutta uskon että norre pystyy tämän nollaamaan ja nousemaan vielä omalle tasolleen.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
aurinkolahna kirjoitti:
Mielestäni Lamppu Laamasen passi tulisi leimata, ja ottaa mies mukaan kisoihin vaikka seitsemäntenä pakkina, joka käy pelaamassa lähinnä ylivoimaa. Lampulla on erinomainen ja tarkka kuti, joka lähtee tarvittaessa suoraan syötöstä, sekä jonkin verran käsiä, mitä puolestaan puuttuu pakistolta kovastikin. Lampun heikkoudet ovat oman pään pelaamisessa (ottaa usein koukkausjäähyjä, kun voima ei riitä), mutta ei hän Nummelinia huonompi sielläkään ole.
Ennemmin Laatikaisen kuin Laamasen. Laamanen oli ahdistavan huono harjoituspelissä Kanadaa vastaan. Pakistossa on ihan tarpeeksi näitä mikkihiiriä eikä enempää tarvita. Se, ettei ole Numppaa huonompi, ei ole mikään meriitti.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Alamummo kirjoitti:
Ennemmin Laatikaisen kuin Laamasen. Laamanen oli ahdistavan huono harjoituspelissä Kanadaa vastaan. Pakistossa on ihan tarpeeksi näitä mikkihiiriä eikä enempää tarvita. Se, ettei ole Numppaa huonompi, ei ole mikään meriitti.

Niin, paitsi että Laatikainenhan lähti jo takaisin kotiin. Laamanen on ainoa pakki joka vielä on Moskovassa odottamassa passinsa leimaamista.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
oiler99 kirjoitti:
Niin, paitsi että Laatikainenhan lähti jo takaisin kotiin. Laamanen on ainoa pakki joka vielä on Moskovassa odottamassa passinsa leimaamista.
Uuuh... Voi ei. Tieto onkin mennyt tässä hässäkässä ihan ohi korvien.
 

Anne73

Jäsen
Yle:n teksti-tv ilmoitti suomen kentälliset torstain peliin:

Peltonen-Kontiola-Lehtinen
Nummelin-Kukkonen
----------------------------
Teletapit
Mäntylä-Saravo
---------------------------
Miettinen-Koivu-T. Ruutu
Berg-Söderholm
-----------------------------
Kallio-Pyörälä-Bergenheim

Maalilla Lehtonen (Norrena)

Jarkko Ruutu 13. hyökkääjä. Jari Viuhkola kärsii lähentäjälihasvammasta eikä pelaa torstaina.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Nyt näyttää jo ketjut paremmalta.
Ykkösketju voi olla todella kova ja teletapit parantavat koko ajan näköjään. 3 ketju on ensisilmäyksellä se "heikoin" lenkki.
Veikkaan että 4-ketjukin tulee saamaan peliä tehtyä Sveitsin maalilla.
 
Viimeksi muokattu:

Dominaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja ManU
Voi Tuukka...

Voi herranen aika kun Mäntylän peliä on kaamea katsoa... Aivan ihmeellistä seikkailua alivoimalla. Saa olla pelko persiissä, ku herra Mäntylä on kehissä. Mäntylä on kuin laiva aavalla merellä ilman päämäärää. HUH HUH! Millä näytöillä mies on edes joukkueessa?

Erkka ja kumppanit eivät ole tainneet kuulla koskaan muuan Ville Koistisesta... Näkisin Mäntylän tilalla vaikka Laatikaisen, Mikko Viitasen, Anssi Salmelan tai Marko Tuulolan... Se ei vaan oo mahdollista:( Toivottavasti se Lamppu ottaa Tuukan paikan piakkoin... NHL:stä on aika turha odottaa ketään... Ehkä Lydman tai Salo, mutta tiedä herrojen vaivoista sitten...
 

AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
keigykedy kirjoitti:
Nyt näyttää jo ketjut paremmalta.
Ykkösketju voi olla todella kova ja teletapit parantavat koko ajan näköjään. 3 ketju on ensisilmäyksellä se "heikoin" lenkki.
Veikkaan että 4-ketjukin tulee saamaan peliä tehtyä Sveitsin maalilla.
Millä perusteella laitat 4. ketjun kolmosen edelle?
Mikko Koivu on ollut parhaimpia senttereitä, ellei paras! Osaa puolustaakin, toisin kuin teidän "konna", joka hyökkäyspäässä on ollut ehdottoman positiivinen yllätys, sen myönnän.

Ja nelosessa Pyörälä aivan kateissa, ei pysynyt edes Ukrainalaisten kyydissä,sekä ikuinen alisuorittaja maajoukkueessa - Kallio. En voi ymmärtää miten kaveri oli taas elitserienin pistepörssin 6.

Kolmosessa on joo Miettinen pihalla, mutta 4. ainoa joka ansaitsee paikan joukkueessa on Bergenheim!
 

Ultra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pyynikki bollklubbar, TBK & vadelmavenepakolaiset
Nyt pääsee kuittaamaan takaisin tällekkin Åbo-sinapille. Ennustin jo ennen kisoja (sivu 75) M.Koivun floppaavan ykköskentän roolissa ja Kontiolan ottavan hänen paikkansa. "Saikka" protestoi Turun ylpeyden solvaamisesta nopeasti takaisin.
Saikka kirjoitti:
Voin päästää sut jännityksestä. Koivu ei kykene pelaamaan niin huonosti että Kontiola ykköseen palais. Yhtään Kontiolan taitoja vähättelemättä, pelasi harkkapelit hienosti, mutta näkisin Mikon olevan tasoa kovempi peluri mitä Kontiola, joten ihan oikeutetusti sentterijärjestys menee.
Nyt ennustukseni on siis faktaa eikä tarvitse enään jännittää. Sillä M.koivu sotki ensin Peltonen-T.Ruutu parin ja sittemmin Peltonen-Lehtinen kuviot. Kontiolan siirtyessä nyt ykköseen on sentterijärjestys vihdoinkin oikein. Sillä vain Kontiola on Suomen senttereistä selvästi pystynyt nostamaan laitureidensa tasoa. Kontiola taitaa olla jo ennen NHL:ään siirtymistään kovempi tasoinen peluri kuin M.Koivu.

Konna kunniaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös