Toteutin ehkä pitkäaikaisimman haaveni ja ostin Hondan legendaarisen superbiken eli VTR 1000 SP2:n (RC51).
Honda kehitteli pyörän vuodelle 2000 SP1 mallimerkinnällä. Kyseessä oli Hondan vastaus Ducatin ylivoimaan Superbiken MM-sarjassa. Tuolloin säännöt sallivat joko 750cc 4-sylinteriset tai 1000cc 2-sylinteriset moottorit. Ducati pärjäsi omalla twinillään hyvin ja Hondan suht menestyksekäs V4-koneinen RC45 alkoi olemaan jo kehityskaarensa päässä. Honda ajatti RC51:n heti MM-kultaan vuonna 2000 ja 2002. Moni varmaan muistaa legendaariset Edwards-Bayliss skabat vuodelta 2002.
HRC (Hondan kisaosasto) suunnitteli pyörän ja sarjan hengen mukaisesti katuversiokin pitää olla, joten SP1 tuotantoon. Vuonna 2002 mallinimi uudistui SP2:ksi ja pyörään tuli pieniä päivityksiä (takahaarukka, imukurkut jne.). Kiloja karistettiin muutama pois ja koneesta viilattiin muutamia hevosia lisää.
Tehoja 999-kuutoisessa v-twinissä on 135hp ja painoa n. 200kg. Nykyään lukemat ovat jo aika vaatimattomia, esim. aiemmassa pyörässäni vm. 2005 tonnisessa GSX-R:ssä vastaavat lukemat ovat 178hp ja 176kg (muistaakseni), puhumattakaan esim. uudesta Bemarin S1000RR:stä, joka persraiskaa muut kilpailijat dynossa ja lehtien testeissä.
Oma pyöräni on viimeisiä SP2:sia vuodelta 2006 (viimeinen tuotantovuosi), väriltään kokomusta. Kyseistä väriä olen himoinnut siitä asti kun sen näin ensimmäisen kerran. Ainoastaan harvinaisuus ja melko kovat pyyntihinnat ovat rajoittaneet ostoa. Nyt löysin priimayksilön ensimmäiseltä omistajalta kohtuu hintaan ja kaupat tuli. Oikeastaan aloin kuolailemaan kyseistä mallia kun näin sellaisen livenä Jyväskylän suurajoissa vuonna 2002. Itsekin olimme pyörillä liikkeellä ja yhdellä pätkällä sitten joku pisti SP2:sen parkkiin viereemme. Taisin katsella pyörää koko sen pätkän ajan ja ralli unohtui täysin. Sittemmin aina on tullut katseltua, josko olisi hyviä myynnissä.
Ajossa v-twin on vähän outo rivinelosiin tottuneelle. Helposti tulee vedettyä rajoittajaan ja muutenkin vaatii vähän totuttelua. Pyörän kisamaisuus tuntuu aluksi kivikovana penkkinä ja alustakin on mukavan jäykkä. Jarrut tuntuvat hyviltä vielä nykyäänkin, toki aivan samaa tuntumaa ei ole kuin uusissa radiaalikiinnitteisissä monobloc-jarruissa. Mittaristo on pelkistetty ja kokonaan digitaalinen.
Parasta pyörässä on fiilis. Ajossa v-twin murisee mukavasti. Tyhjäkäynnillä ratasvetoiset nokka-akselit ja kuningasakselin vihellys saa moottorin kuulostamaan siltä kuin siinä olisi mekaaninen ahdin. Yksityiskohtia tutkiessa huomaa, että kyseessä ei ole tavallinen japsimopo. Koneen posket ovat magnesiumia, moottori näyttää ulkopäin kun joltain motogp-koneelta, kaikki yksityiskohdat on mietitty ja suunniteltu huolella, jokainen osa istuu täydellisesti ja työnjälki on upeaa. Lisäksi pyörä tunnetaan loistavasta luotettavuudesta ja oikeastaan yhtään tunnettua tyyppivikaa ei ole.
Taas tekisi mieli ajamaan mutta kaatosade ei nappaile, noh tulipahan tähän turistua jotain. Torstaina kelin salliessa Alpeille ajelemaan.