Jos verrataan vaikka tuota meetoo, Aku Louhimiehen julkista riepottelua tähän joukkoraiskaukseen, on mittasuhteet todella väärin. ---
Aku oli siis kukkahattujen mielestä pahempi, kuin lapsenraiskaaja mamut.
(lainausta lyhennetty välistä)
En ymmärrä tätä pakkoa verrata metoo-kohua nyt paljastuneeseen lapsen hyväksikäyttöön, tai ylipäänsä raiskauksiin/naisen asemaan jossain kehitysmaassa, Suomessa, missään.
Raiskaus on rikos ja se tuomitaan rikoslain mukaan. Aikanaan näin ei ollut, vaan Suomessakin saattoi selvitä raiskauksesta tuomiotta, jos vaikkapa tyttö katsottiin kevytkenkäiseksi. Avioliitossa raiskaus kirjattiin rikoslakiin minun nuoruudessani. Nykyään näin ei ole, vaan teko on yleisesti yhteiskunnan paheksuma ja laissa kielletty.
Lasten hyväksikäyttö on rikos ja tuomitaan rikoslain mukaan. Tässäkin kehitystä on tapahtunut: on selkeät suojaikärajat jne. kun tuomioistuin katsoi lapsen voivan antaa suostumuksen seksiin olivat lukemani kommentit järkytystä täynnä. Toki oli myös suurta typeryyttä mukana, fonttikeskustelua ja kansanmurhan suunnittelua.
Metoo-liike syntyi tilanteessa, jossa naisten seksuaalinen ahdistelu tuntui olevan monessa ammattiryhmässä tapana Suomen eduskunnasta Hollywoodin kiiltokuvamaailmaan. Tyttöjä ja naisia oli nimitelty, kosketeltu ja painostettu seksiin ns. sivistysmaissa, siis niissä, joissa rikoslaki kieltää tällaisen käytöksen ja joissa ylemmyydentuntuisesti puistellaan päätä kun tasa-arvon ongelmista kehittyvissä maissa puhutaan. Paitsi että selvisikin, ettei paheksuttava käytös ollutkaan loppu, vaan edelleen elävää tapakulttuuria. Moni nainen - sisareni mukaanlukien - kertoi ahdistelusta, josta ei ollut ennen puhunut - koska siitä ei vain ollut tapana puhua. Nyt on. Metoo toi verhojen takana tapahtuneet loukkaukset näkyviin. Se kohautti "uutena puheenaiheena" ja oli hetken kaikkien huulilla.
On vaikea ajatella, että yhteiskunnallinen keskustelu on suoraan sivumäärillä mitattavissa - jos kukkahattu järkyttyy näyttelijättärien kokemuksista ja jonkun ohjaajan työmenetelmät herättävät paheksuntaa, ei sen järkytyksen määrää voi laskea otsikoista ja verrata toisen rikoksen uutisointiin. Rikoksia - järkyttäviä, kauhistuttavia, oksettavia - tapahtuu jatkuvasti. Raaimpia pienessä Suomessamme onneksi harvakseltaan. Niiden ruotiminen julkisesti tuskin estäisi ko. rikollisuutta, vaan käytössä on oltava muita keinoja. Rikoksista tulee kertoa, tilastoja laatia - mutta ketä hyödyttää vaikka raiskauksen yksityiskohtien kertaaminen? Tuskin uhria ainakaan. Aikanaan raiskauksista kertoneita naisia pidettiin rohkeina, koska he menettivät maineensa kertoessaan itseensä kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. julkisesti saatettiin käydä läpi koko seksuaalihistoria, vaatetus ja aiempi käytös. Sitä aikaa ei kai kukaan halua takaisin.
Uskon, että lisää keskustelua halajavat toivovat oikeasti ratkaisuja. Kun helppoja sellaisia ei ole olemassa, syntyy tällaisia älyvapaita vaateita, jossa jonkun täytyisi tehdä jotain - vaikkapa kukkahatun puhua enemmän lapsen raiskauksesta, niin kuin se jotenkin ratkaisisi ongelman. Seurannut keskustelu lähtee mahdottomista premisseistä: "koska te raahasitte pakolaiset tänne...", "koska te ette välitä raiskauksista...", ikään kuin olisi olemassa todellinen mahdollisuus, että Suomi olisi voinut jatkaa oloaan ja eloaan ilman maahanmuuttoa, jos vain joku kansanryhmä, "kukkahatut" ei olisi sitä ehdoin tahdoin vaatinut. Ehkä se olisikin ollut mahdollista jos olisimme jättäytyneet yhdistyvän Euroopan ulkopuolelle reilut kaksikymmentä vuotta sitten, mutta harvapa silloin äänesti ajatellen parinkymmenen vuoden päässä siintävää vuoden 2015 pakolaiskriisiä. En usko, että mikään muu kuin EU:n ulkopuolelle jättäytyminen olisi voinut mahdollistaa ns. suomalaisen Suomen säilymisen, ja se askel aikanaan otettiin, eikä taakse päin päästä.
Niinpä kauhistelun ja kukkisten syyttämisen sijaan soisin näkeväni oikeasti realistisia ratkaisumalleja maahanmuuton ja kulttuurien kohtaamisen ongelmiin. Ikävä kyllä kaikki ne vaativat rahaa. Tehokkaampaa kieli- ja kulttuurikoulutusta, työtä, lähtömaiden olojen parantamista. Toisaalta ongelmien tutkimiseen ja yrityksiin ymmärtää esimerkiksi maahanmuuttajien korkeampaa rikollisuutta suhtaudutaan äärimmäisen negatiivisesti: pitää vain tuomita ja rangaista, vaikka syiden selvittely voisi tuottaa parempaa tulosta. Mutta jos pohdit syitä, yrität selitellä. Ristiriitaisesti halutaan myös auttaa sekä eniten apua tarvitsevia (mieleeni tulee vaikka kehitysvammainen veljeni, joka sodan/ympäristökatastrofin jaloissa olisi täysin avuton), mutta toisaalta koulutettuja työntekijöitä (taas mieleeni tulee veljeni, joka ei koskaan tule ansaitsemaan elantoaan millään mittarilla). Rajojen täysi sulkeminen ei mielestäni maahanmuuton ongelmienkaan takia ole eettisesti kestävä ratkaisu, elämmehän yhdessä maailman rikkaimmista maista.
Ratkaisujen, tai edes monipuolisen keskustelun sijasta palstat ovat pullollaan provosoivia puheenvuoroja, joissa lähinnä syyllistetään eri ihmisryhmiä (rasistit, kukkikset, pakolaiset, päättäjät...). Tai yritetään osoittaa oma älykkyys mahdollisimman nokkelin sanankääntein. Kukaan ei kai ihmettele miksei se tavallinen tolkun väki jaksa olla keskustelussa mukana.
Edit. Jäipä muutama outo lause ja viittaus mukaan. Koettakaa silti ymmärtää.
