Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 141 322
  • 24 186

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin ainakin yhden sukupolven aikana. Entäs toinen sukupolvi?

Tämän välttämiseksi pitäisi olla myös siinä oletuksessa, että nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa riittää ja ikärakenteemme ei alkaisi painottua loppupäähän. Voi siis olla, että kokonaismenot kasvavat, mutta myös maksajien määrää on pakko kasvattaa. Torjuntavoittoa hakemaan.
Ennen toista sukupolvea on maahan saapunut jo pari-kolmekymmentä ensimmäistä sukupolvea, ja sitä ensimmäistä sukupolvea tulee lisää koko ajan. Itse asiassa, Somaliasta tulivat ensimmäiset 25 vuotta sitten, joten ollaanko niiden kanssa jo toisessa sukupolvessa?

Ja talous on nyt siinä jamassa, ettei paljon seuraavaa sukupolvea voi odottaa.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Suvakit luulee että ottaessamme muutama tuhat elättiä tänne lisää niin autamme Välimeren tilannetta. Ei näköjään matikkapää toimi ollenkaan heillä. Nyt jaetaan 70000 turvapaikahakijaa ja pakolaista Eu-maiden kesken, ensi vuonna 150000, ja 2017 300000. Ei lopu ikinä ellei syntyvyyttä saada kuriin esim. Afrikan maissa.

Tämä loppuu vielä helvetin ikävästi Euroopan kohdalla! Ja silloin on liian myöhäistä painaa jarrua.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ennen toista sukupolvea on maahan saapunut jo pari-kolmekymmentä ensimmäistä sukupolvea, ja sitä ensimmäistä sukupolvea tulee lisää koko ajan. Itse asiassa, Somaliasta tulivat ensimmäiset 25 vuotta sitten, joten ollaanko niiden kanssa jo toisessa sukupolvessa?

Ja talous on nyt siinä jamassa, ettei paljon seuraavaa sukupolvea voi odottaa.

No ainakin rikostilastoissa toisen polven maahanmuuttajien osuus romahtaa ekasta. Joku kriitikko täällä ehti väittää, että esim. somaleita/afrikkalaisia/tilaston kärkivaltioita ei ole vielä tullut "tarpeeksi kauan". Venäläisiä nyt ainakin on, ja heillä on mainittava edustus esim. raiskaustilastoissa.

Tokihan yhteisön ja sen koon vaikutus ulottuu yli perheidenkin. Nim. "Mamut mamutyöhön"
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ainakin rikostilastoissa toisen polven maahanmuuttajien osuus romahtaa ekasta. Joku kriitikko täällä ehti väittää, että esim. somaleita/afrikkalaisia/tilaston kärkivaltioita ei ole vielä tullut "tarpeeksi kauan". Venäläisiä nyt ainakin on, ja heillä on mainittava edustus esim. raiskaustilastoissa.

Tokihan yhteisön ja sen koon vaikutus ulottuu yli perheidenkin. Nim. "Mamut mamutyöhön"
Siis mikä on "tarpeeksi kauan"? Ensimmäiset somalit tulivat tänne 1990, paljon puhumasi toinen sukupolvi on siis jo menossa.

Ja toi "mamut mamutyöhön" on kyllä semmoista tuubaa ettei. Ja nyt siis ymmärrän että tarkoitat sitä että mamuja työllistetään auttamaan uusia mamuja. Sillähän vaan pahennetaan taloudellista tilannetta kasvattamalla julkista sektoria entisestään, ja kierre senkun pahenee.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Siis mikä on "tarpeeksi kauan"? Ensimmäiset somalit tulivat tänne 1990, paljon puhumasi toinen sukupolvi on siis jo menossa.

Ok, no tämä kannattaa osoittaa niille kriitikoille, joille tuo ekan polven 28 %:n romahtaminen toisen polven 1 %:een rikostilastoissa ei kelvannut edes osaevidenssiksi siitä, mitä se sopeutuminen voi saada aikaan.

Mamut mamutyöhön ei nyt ole sidottu vain julkiseen sektoriin. Yhteisö voi tiivistyä positiiviseen suuntaan monella tavalla...jopa moskeijan oikein rakentamisella, kääk. Toki se on selvää, että julkista sektoria pitää säätää väestönryhmien ja kokonaisuuden mukaan, ihannetilanteessa lisävoima otetaan jostain pienenevästä ryhmästä pois.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ok, no tämä kannattaa osoittaa niille kriitikoille, joille tuo ekan polven 28 %:n romahtaminen toisen polven 1 %:een rikostilastoissa ei kelvannut edes osaevidenssiksi siitä, mitä se sopeutuminen voi saada aikaan.

Mamut mamutyöhön ei nyt ole sidottu vain julkiseen sektoriin. Yhteisö voi tiivistyä positiiviseen suuntaan monella tavalla...jopa moskeijan oikein rakentamisella, kääk. Toki se on selvää, että julkista sektoria pitää säätää väestönryhmien ja kokonaisuuden mukaan, ihannetilanteessa lisävoima otetaan jostain pienenevästä ryhmästä pois.
Rikostilastot ovat osa kokonaisuutta. Ja rikollisuutta tulee myös aina olemaan, on sitten mamuja tai ei. Itse kyllä katsoisin mistä kulttuureista tulevat ovat alttiimpia rikollisuudelle ja aloittaisin karsimisen sieltä.

Tässä taloudellisessa tilanteessa tulee kuitenkin keskittyä talouteen erikseen. Ja nyt ei vaan ole mahdollista kasvattaa julkista sektoria enää yhtään. Se on jo nyt liian suuri.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Tässä taloudellisessa tilanteessa tulee kuitenkin keskittyä talouteen erikseen. Ja nyt ei vaan ole mahdollista kasvattaa julkista sektoria enää yhtään. Se on jo nyt liian suuri.

Tämä ei pidä paikkaansa, liian yksinkertaistava väite. Suomesta pitäisi käydä julkinen sektori tiheällä kammalla läpi ja karsia kaikki ei välttämätön pois. Julkista sektoria pitäisi ajatella pidemmällä aikavälillä, mitkä toimenpiteet ovat tehokkaimpia tulevaisuudessa. Esimerkiksi mamutyöhän kannattaa sijoittaa ihmisiä, jos sen seurauksena seurauksena yhteiskunta säästää tulevaisuuden kustannuksissa. Tietyille julkisen sektorin alueille pitäisi antaa selkeästi lisää resurssia, lama jättää rumat ja kalliit jäljet, jos asioihin ei puututa. Kannattaisi tutkia 90-luvun laman seurauksia.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä ei pidä paikkaansa, liian yksinkertaistava väite. Suomesta pitäisi käydä julkinen sektori tiheällä kammalla läpi ja karsia kaikki ei välttämätön pois. Julkista sektoria pitäisi ajatella pidemmällä aikavälillä, mitkä toimenpiteet ovat tehokkaimpia tulevaisuudessa. Esimerkiksi mamutyöhän kannattaa sijoittaa ihmisiä, jos sen seurauksena seurauksena yhteiskunta säästää tulevaisuuden kustannuksissa. Tietyille julkisen sektorin alueille pitäisi antaa selkeästi lisää resurssia, lama jättää rumat ja kalliit jäljet, jos asioihin ei puututa. Kannattaisi tutkia 90-luvun laman seurauksia.
Mutta mehän puhutaan samasta asiasta. Julkista sektoria ei voi kasvattaa. Ja olen kyllä täsmälleen samaa mieltä siitä, että nykyinenkin pitäisi penkoa läpikotaisin lävitse. Mutta niin kauan kuin nykyistä ei pengota, tulee julkinen sektori kasvamaan kasvamistaan.

Asiat oikeassa järjestyksessä: ensin nykyinen julkinen sektori kuntoon, sitten vasta aletaan kasvattamaan jotain yksittäistä osiota. Nyt mennään perse edellä puuhun. Täälläkin yksi esitti että mennään nykyisellä ja otetaan lainaa ja toivotaan että tulee uusi Nokia. Ja huom. toivotaan. Kysymys onkin, mitä jos ei tule? Romutetaanko sen jälkeen koko julkinen sektori kerralla?

Ja koska otit esille sen että julkisesta sektorista tulisi seuloa kaikki turha pois, niin sosiaaliturvan osuus julkisyhteisöjen menoista oli 43% vuonna 2013. Kokonaismenot olivat 117 miljardia, joten sosiaaliturva oli 50 miljardia. Ei kai nyt tätä ole tarkoitus tietentahtoen kasvattaa?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Punavihreässä kuplassa muslimit ja kurdit ovat ainoita oikeita maahanmuuttajia. Jos vaikka Iso-Britaniasta muuttaa musta perhe tänne työntekoon, niin he ovat näiden punavihreiden mulkkujen mielestä uhka heidän työpaikoilleen.

Mitähän sinä oikein horiset? Ei voi kyllä käsittää miten tällaiset repolaiset näitä johtopäätöksiään vetää. Toisaalta tuskin käsittävät itsekään.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja koska otit esille sen että julkisesta sektorista tulisi seuloa kaikki turha pois, niin sosiaaliturvan osuus julkisyhteisöjen menoista oli 43% vuonna 2013. Kokonaismenot olivat 117 miljardia, joten sosiaaliturva oli 50 miljardia. Ei kai nyt tätä ole tarkoitus tietentahtoen kasvattaa?

Jos kasvattaminen tarkoittaa menojen vähenemistä esim. kymmenen vuoden aikajänteellä, niin silloin kannattaa kasvattaa. Jos esimerkiksi migrille annettaisiin lisää rahaa turvapaikka anomusten käsittelyyn, tarkoittaisi se nopeampia päätöksia ja vähemmän maahanmuuttajia.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitähän sinä oikein horiset? Ei voi kyllä käsittää miten tällaiset repolaiset näitä johtopäätöksiään vetää. Toisaalta tuskin käsittävät itsekään.
Esim. Schengen maiden ulkopuolelta on hyvinkin vaikea päästä Suomeen asumaan pysyvästi, vaikka olisi tarkoituksena mennä töihin ja elättää itsensä ilman yhteiskunnan tukea. Hirveä byrokratia pätkittäisten työlupien kanssa, jos jonkun kutsusta pääsee rajan yli töihin.

Saako edes vaimoa tuoda rajan yli pysyvästi, jos se sattuisi olemaan vaikka Ukrainan kansalainen? Paperihelvetti ja todisteita siitä että tarvittaessa hänet pystyy elättämään omilla rahoilla on ainakin ennen vaadittu.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esim. Schengen maiden ulkopuolelta on hyvinkin vaikea päästä Suomeen asumaan pysyvästi, vaikka olisi tarkoituksena mennä töihin ja elättää itsensä ilman yhteiskunnan tukea
Taitaa Repolaisella olla faktat (taas kerran) aivan sekaisin, Schengen säätelee rajatarkastuksia eikä maahanmuuttoa. Menepä vaikka iltalukioon hankkimaan edes jonkinlainen yleissivistys.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jenkkitutkimusta erirotuisten liitoista. Laitan tästä nyt tänne.
Yhdysvalloissa(kin) näiden liittojen määrä on jatkuvasti kasvanut, 1980 niitä oli reilut 3% kaikista ja vuonna 2010 jo 8,4%.

Tämä ei toki ole aivan sama asia kuin erikulttuuriset liitot, mutta läheltä kuitenkin koska aiemmin näkemäni tilastot ovat hyvin samansuuntaisia ja rotu on kulttuurin (eli arvo- ym. taustan) kanssa vahvassa yhteydessä.

According to the 2010 Census in the United States, interracial divorce rates are comparatively higher than divorce rates between white couples. Thus, the success of your marriage will depend on the race of your partner. It should be remembered that the stats presented in the survey are not absolute and may be subjective in nature, not taking into consideration the fact that whites significantly outnumber other racial groups.

Voidaan jo heti alkuun päätellä, että enemmän kuin mahdollinen rotuero sinänsä, avioliitoissa ratkaisee siis partnerin rotu.

Tutkimuksessa samanrotuisten liitot kestivät pitempään, mutta on huomattavaa miten tekijät kuten liiton ikä ja puolisoiden koulutustausta olivat tulosten kannalta merkittävämpiä. Havaittiin siis myös, että erirotuisissa liitoissa noita tekijöitä negatiivisina oli enemmän jo lähtökohtaisesti.

Aiemmissa tutkimuksissa ei myöskään otettu tarpeeksi huomioon tekijänä puolison sukupuolta. Siispä tehtiin uusia tästä aspektista:

-musta mies/valkoinen nainen kombinaatiossa tuplasti eroja. Tuosta segmentistä kun tasattiin edellämainitut 2 tekijää pois, erojen määrä oli lähes sama kuin valkoisilla vertailupareilla (!).
-musta nainen/valkoinen mies: 44% vähemmän eroja.
-aasialainen mies/valkoinen nainen: 59% suurempi eroriski.
-aasialainen nainen/valkoinen mies: 4% suurempi eroriski. Tätä voinee jo kutsua marginaaliseksi eroksi, vai mitä Stonewall?

It should be understood that even though interracial marriages usually indicate a higher rate of divorce, this parallel applies primary to marriages involving a white female and a non-white male.

Näyttäisi siis näiden tulosten valossa siltä, ettei erirotuisen naisen kanssa pariutuva valkoinen mies olekaan suuremman eroriskin alla, vaan jopa pienemmän. "Yllättäen" valkoisten naisten kohdalla onkin tulos eri. Erirotuisten liittojen suuremmalla eroriskillä pelottelulla lieneekin rasistinen motiivi (oma arvio).

Tutkimustulokset täältä: http://www.blogher.com/latest-statistics-divorce-rates-among-interracial-marriages
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Avaisitko tätä vähän enemmän.

Tällä hetkellä kaikki vastaanottokeskukset ovat täynnä ja uusia avataan. Jos migrillä olisi enemmän väkeä ja resurssia, hakemusten käsittelyajat lyhenisivät. Tällöin vastaanottokeskusten kustannukset pienenisivät ja kielteisen päätöksen saaneet turvapaikan hakijat lähtisivät nopeammin pois Suomesta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tällöin vastaanottokeskusten kustannukset pienenisivät ja kielteisen päätöksen saaneet turvapaikan hakijat lähtisivät nopeammin pois Suomesta.
Eikös juuri joku poliisisetä kertonut, että vaikka turvanpaikanhakija saa kielteisen päätöksen niin saavat jäädä Suomeen, jos kotimaa luokitellaan konfliktialueeksi? Suurimmat turvapaikanhaut tulevat Somaliasta, Irakista, Afkanistanista ja Albaniasta. Albaanit kaiketi voidaan käännyttää, mutta muut saavat jäädä loppuelämäkseen?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Turussa näköjään mamut alkaneet pieksää sivullisia. Saas nähdä, kuinka hiljaa tämän palstan "suvaitsevaisto" on. Tässä vielä linkki Iltalehteen, jossa tarkempi kuvaus tapahtumasta.

No, siis jos rakastaa pienten tyttöjen sukupuolielinten silvontaa, joukkoraiskauksia ja ISIS:tä niin ei kai sitä nyt juuri hätkähdä jostain näin pienestä - olisivat nyt edes katkaisseet vaikka päät näiltä sivullisilta niin olisin ehkä jaksanut FB:ssä peukuttaa. t. nimim. Suvis
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä meidän "ykköslehti" HS tekee, poliisin pyytämistä havannoista huolimatta tuntomerkkejä ei kerrota, koska rassismi.

Poikkeuksellisesti HS:n uutisessa kyllä sanotaan, että tekijät ovat mustaihoisia. Yle sen sijaan ei ole viitsinyt moista pikku-uutista edes uutisoida.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Kirkkonummen Evitskgoiin tuli vastaanottokeskus, täysin salassa ja käytännössä lainvastaisesti. Huvittavaa, että paikalliset naiset olivat katsoneet YLEn propagandavideoita veneistä pelastettavista pikkulapsista, ja sitten sieltä tulee kolmekymppisiä 180-senttisiä parrakkaita Gangstoja, älypuhelimet handussa ja merkkivaatteet niskassa.

Tämä kuvakaappaus on suorastaan koominen.

Facebook-kuvakaappaus: "Kirkkonummen mamuinvaasio"

Tässä Arre Kougappi-nimisen kaverin päivitys aiheesta. Haiskahtaa vahvasti korruptiolta koko touhu.
FB-päivitys: Virolaisille duunareille häätö ilman varoitusaikaa, kultamunat tilalle
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös