Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 117 064
  • 24 186
@kahden suunnan sentteri Tuli vain mieleeni, että mistä otit sen turvapaikanhakijan keskimääräiskustannuksen olevan 12 500€/vuosi?
Suomen Perustan, eli persujen ajatushautomon selvitys maahanmuuttojen nettovaikutuksesta julkiseen talouteen. Ja se ei ole turvapaikanhakijan kustannus vaan irakilaisen ja somalin. Todellisuudessa kustannus on tietenkin pienempi, koska selvitys jättää huomiotta mamujen dynaamiset vaikutukset kansantalouteen, mutta eiköhän me voida mennä sillä, vaikka puutteellisuus ei ole minun edukseni.

Suomen Perusta - Tutkimus
 
Baldrick

Jäsen
Molemminpuolinen avoimuus, toiminta yhdessä ja väärien mielikuvien korjaaminen puolin ja toisin. Tulijat eivät ole täydellisiä ja mukana on oikeastti huonoja yksilöitä. Vastaanottava taho ei sekään ole täydellinen ja mukana on ihan vitunmoisia idiootteja. Sopu sijaa antaa ja sopu löytyy parhaiten siten, että tulijoilla on parhaat mahdolliset eväät tulla ja vastaanottavilla faktatiedot saatavilla.

En nyt luonnollisesti viitsi koko tekstiäsi lainata, mutta olen aikalailla samoilla linjoilla. Varsinkin englannin vähittäisvaatimus, selkeät sävelet karkoitus-, käännyttämis- ja estämistoimenpiteisiin, sekä tuo asuntopolitiikka tai "hajauttaminen". Toki kotouttavia ja yhteentuovia asioita nuo kaikki, mutta tuohon tasa-arvoiseen suhtautumiseen molemmin puolin on vähän vaikea tehdä hirveästi mitään konkreettista. Toki tietynlainen valvonta ja valitusmahdollisuus syrjinnästä työnhaussa meillä jo on, sekä tämä tiedon kertomatta jättäminen lehdistöltä taitaa hyvin pitkälti olla iltapulujen omaa linjaa. Toki tähänhän voitaisiin tehdä laki, että sakko lehdelle napsahtaa, jos se jättää kertomatta jotain kiinnijäämistä vaikeuttavaa tietoa, kuten ihonväriä, gaypride-lippistä tai otsaan tatuoitua hakaristiä.

Kiitos vaivannäöstä.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Toki tietynlainen valvonta ja valitusmahdollisuus syrjinnästä työnhaussa meillä jo on, sekä tämä tiedon kertomatta jättäminen lehdistöltä taitaa hyvin pitkälti olla iltapulujen omaa linjaa.

Tämähän tässä on yhtenä ongelmana. Yksityistä tahoa on vaikea syyllistää siitä, että vetää ns. oman ja lainmukaisen linjan perusteella omat johtopäätöksensä. Jotain Sanomaa on vaikea "ylhäältä" päin syyllistää siitä, että rikoksesta uutisoidessa se ei kaikkia tuntomerkkejä uutisoi. Oli se sitten ihonväri, hakaristitatuointi tai vaikka se pride-lippis. Samoin vaikka nyt Nordeaa, Orionia tai vastaavaa ei ihan heti narauteta siitä, että HR palkkaa muodollisesti vähemmän pätevän vastaavia kriteereja nojaillen. Kovin konkreettiseksi tuo ei tosiaan enää noilta osin mennyt, vaan enemmänkin puhuin jo ihanteista.

Toki noissakin voisi olla jotain apua siitä, että valtiolliset tai kunnalliset tahot antaisivat esimerkkiä. Jos esimerkiksi YLE julkaisisi rikoksista uutisoidessa aina kaikki tuntomerkit mahdollisesta leimaamisesta huolimatta, niin todennäköisesti kynnys muille uutisoijille laskisi. Samoin jos Helsingin alihankkijana toimiva Palmia julkisesti panostaisi "neutraaliin" rekrytointipolitiikkaan, voisi suhtautuminen pitkällä aikavälillä muuttua. Palmiakin tässä nyt vain esimerkkinä, ihan viime vuotisten tapahtumien osalta en mene takuuseen kuinka syvästi kyseinen lafka on naitettu osaksi Helsingin kaupunkia vai onko mitenkään.

Anyways, oma mantrani on tässä varsin selkeä. Maahan saa tulla ja maassa saa pysyä niin kauan kun henki pihisee. Ketä tahansa ei sen sijaan tarvitse tänne ottaa tai päästää jos lähtökohtaisesti sopeutuminen on lähes olematonta tai yksilötasolla sopeutumattomuus tulee osoitettua.
 
Voit pitää minua jotenkin sivistymättömänä, mutta väitän tietäväni pakolaisleirien oloista vähintään yhtä paljon kuin sinäkin.
Väänsin monessa kohtaa paksusta rautalangasta saadakseni aikaan informatiivisen paketin humanitäärisestä maahanmuutosta. Viesti ei ollut kohdistettu mitenkään erityisesti vain sinulle.

Jos pelkästään öljyn takia tapetaan, niin Norja on saanut olla yllättävän rauhassa. Sotia tuolla seudulla oli jo paljon ennen, kuin sieltä tippaakaan öljyä löytyi. Sunnit ja Shiiat, heimot keskenään etc.
Norjassa oli vakaa demokraattinen yhteiskunta kun öljy 60-luvun lopulla löydettiin, joten ei puhettakaan että Norjan valtiojohto olisi pitänyt massoja köyhyydessä tienatakseen öljyllä, saati että vieras valtio olisi lähettänyt maahan asevoimiaan millä tahansa tekosyyllä. Lähi-idän tilannetta voisi kuvailla Sauli Niinistöä mukaillen: suurvallat, diktaattorit ja nykyään terroristijärjestötkin ottavat sen mikä on otettavissa.

Voisit vaikka vastailla kysymykseen minkä takia tänne tänäkin vuonna päästetään noin 8000 turvapaikan hakijaa, elätetään niitä muutamia kuukausia/ vuosia ja yhä enenevällä joukolla suomalaisia ei ole töitä. Kuka kohta maksaa koko lystin, otetaanko vielä vaikka 5 miljardia lisää velkaa, että saadaan tulijoita lisää? Voin kertoa että tuo virta ei pienene näillä lakeuksilla niin kauan, kun sosiaaliset etuudet on tätä luokkaa.
Keskiluokkahan täällä maksaa kaiken lystin. Rikkaat sen kun rikastuvat, vaikka ajat huononevat. Maahanmuutto vertautuu minun mielestäni mihin tahansa menoihin joita julkisen talouden menopuolelta löytyy. Sitä voidaan minun puolestani leikata ihan siinä missä muitakin menoja, mikäli tarvetta on sopeuttaa julkista taloutta, ja tarvettahan on. Perskeko kuitenkin vain ilmoituksensa mukaan lisää maahanmuuttoa, joten katsellaanpa sitten neljän vuoden kuluttua uudestaan, kun taloudellinen tilanne on taas entistä huonompi.

Tuohon kasitonniin ei nyt varmaan omaksi parhaaksesi lähdetä?

Haluaisin tietää minkähänlaisia konkreettisia tekoja olet tehnyt auttaaksesi näitä hädänalaisia?
Lähinnä käyn äänestämässä ja välitän tietoa näistä maailman ilmiöistä, kuten tässäkin ketjussa johon olen kirjoitellut viestejä tunnin jos toisenkin. Henkilökohtaisella tasolla en ole tekemisissä minkään sortin hädänalaisten kanssa joitakin ystäviäni ja tuttaviani lukuunottamatta.
 
Viimeksi muokattu:

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus

"Parhaat" lääkärit löytyvät aina muualta kuin sairaalasta, "parhaat" merimiehet ja lentäjät maankamaralta, ja "parhaat" maahanmuuton asiantuntijat sellaisista, jotka eivät ole missään tekemisissä maahanmuuton tai maahanmuuttajien kanssa.
 
Tuohon vedoten kannattaisi miettiä, mitä sieltä näppäimistöltä palstalle laittaa. Tälläkin palstalla löytyy maahanmuutto kriittisiä henkilöitä, jotka konkreettisesti auttavat, mutta kuitenkin ovat sitä mieltä, ettei tästä pakolaisvirrasta seuraa Suomen ja suomalaisten kannalta mitään positiivista.
Ihme hinku teillä on viedä anonyymia nettikeskustelua henkilökohtaiselle tasolle. En minä yksityishenkilönä liity maahanmuuttoon mitenkään. Havainnoin asioita ulkopuolisena tarkkailijana ja argumentoin mielipiteitäni näistä asioista. Miksei se riitä teille? Montako peliä pitää olla koutsannut että voi kommentoida kiekosta? Ottakaa te tää klubitakki niin mä tuun sit sinne viisastelemaan.

Ilmeisesti haluatte vain kompromettoida eli yrittää saada argumenttini näyttäytymään huonommassa valossa vetoamalla argumentin esittäjän ominaisuuksiin, oli se sitten tietoista tai ei. Joka tapauksessa se on äärimmäisen paskaa keskustelua.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Ihme hinku teillä on viedä anonyymia nettikeskustelua henkilökohtaiselle tasolle. En minä yksityishenkilönä liity maahanmuuttoon mitenkään. Havainnoin asioita ulkopuolisena tarkkailijana ja argumentoin mielipiteitäni näistä asioista. Miksei se riitä teille? Montako peliä pitää olla koutsannut että voi kommentoida kiekosta? Ottakaa te tää klubitakki niin mä tuun sit sinne viisastelemaan.

Niin, tuossa kommentissani oli syy, miksi tätä palstaa on enää harvemmin jaksanut edes seurata, saati sitten jotain tänne kirjoittaa, mutta ehkä parempi niin. Jatkakaa.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen Perustan, eli persujen ajatushautomon selvitys maahanmuuttojen nettovaikutuksesta julkiseen talouteen. Ja se ei ole turvapaikanhakijan kustannus vaan irakilaisen ja somalin. Todellisuudessa kustannus on tietenkin pienempi, koska selvitys jättää huomiotta mamujen dynaamiset vaikutukset kansantalouteen, mutta eiköhän me voida mennä sillä, vaikka puutteellisuus ei ole minun edukseni.

Suomen Perusta - Tutkimus
Olethan itse myös lukenut tuon? Myös kohdan 5.5.
 
Olethan itse myös lukenut tuon? Myös kohdan 5.5.
Siinä persut vain listaavat mitä julkisen talouden tietoja on jäänyt pois. Hyvä niin, eikä näillä mainituilla tiedoilla ratkaisevaa vaikutusta tulokseen olisikaan.

Mamujen taloudellisten vaikutusten arvioinnin kannalta puutteellisen selvityksestä sitä vastoin tekee jo otsikon rajaus - selvitys keskittyy vain maahanmuuttojen välittömiin julkisen talouden tuloihin ja menoihin jättäen täysin huomiotta kaikki muut kansantalouden sektorit rahavirtoineen. Eli lasketaan paljonko mamulle annetaan rahaa, mutta ei sitä, mihin tuo raha mamun kädestä jatkaa matkaansa ja mitä vaikutuksia tällä taloudellisella toimeliaisuudella on.

Tietenkään persujen ei kannata niitä selvittää, sillä ei se millään lailla heidän agendaansa tukisi, enkä mitään sellaista ole vaatimassakaan. Tämä puutteellisuus-asia siis vain toteamuksena, että vaikka kustannus julkiselle taloudelle on 12,5k, niin kustannus yhteiskunnalle on pienempi.

Ja mikä tästä keskustelusta tekee sen paskempaa, kuin yleensäkään?
Lähdetään nyt vaikka noista sinun henkilökohtaisuuksistasi. Sama vitun kompromettointi se vaan taas jatkui yhden kokonaisen viestin verran. Mitä mieltä itse olet siitä, ovatko argumentointivirheet ja henkilökohtaisuudet mielestäsi asiallisen keskustelun piirteitä?

Jatkuva väärinymmärtäminen rasittaa myös, tänäänkin olen saanut vastata kieltävästi useamman nimimerkin "oletko siis sitä mieltä, että.." -kysymyksiin, ja sitten kun yrittää välttää sitä ilmaisemalla asiat perusteellisesti ja selkeästi, niin toiset tulkitsevat sen ylimieliseksi päsmäröinniksi.

Muuten tämä keskustelu sinällään on ihan samaa kuin muissakin vapaan ketjuissa, eli varsin laadukasta.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Lueskelin maahanmuuttajien kotouttamisesta mm. infopankista, mistä löysinkin seuraavaa: "Kotoutumissuunnitelma täytyy tehdä viimeistään kolmen vuoden kuluttua siitä kun saat ensimmäisen oleskeluluvan tai rekisteröit oleskeluoikeutesi." Tuo on mielestäni aika pitkä aika saada vain lepäillä toimeentulo- tai työmarkkinatuella. Löysin sitten toisaalta tietoa, että mikäli kotoutumissuunnitelmaa ei noudata, lähtee kotoutumistuki eli työmarkkinatuki alta. Tämän jälkeenkö kuitenkin jatketaan toimeentulotuen maksamista? Tässä ainakin olisi mielestäni oiva paikka lyödä keppi porkkanan kaveriksi. Jos tätä suunnitelmaa ei noudateta, irroitetaan työmarkkinatuesta ja toimeentulotukeenkin tehdään pidätyksiä. Nythän toimeentulotukea voi luullakseni saada jopa suuremman määrän kuin työmarkkinatukea vai olenko ihan väärässä?

Olet väärässä. Saman verran saa ihminen käteen, nyt raha tulee vain toimeentulotuesta. Tai toki toimeentulotuki nousee sen menetetyn työmarkkinatuen (tai kotoutumistuen) verran, mutta siis sen ihmisen rahatilanne ei muutu mihinkään.

Nykyään, jos ihminen perseilee oman oikeutensa työmarkkinatukeen, on sosiaaliviranomaiset aika voimattomia tilanteessa. Tähän pitäisi ehdottomasti saada muutos. Tämä koskee myös kantiksia. Toki joskus työmarkkinatuen katkeaminen voi mamujen osalta johtua kielimuurista, joten tietty harkinta sen kepin käyttämisen osaltakin on/olisi säilytettävä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hieman erilaista perspektiiviä mamu-keskusteluun.

Suomalaisille nuorille ei välttämättä kelpaa enää edes sellainen työ, josta maksetaan 10-15 euroa tunnilta plus lisät. Näin kirjoittelee yrittäjä Iltalehden siteeraamassa kirjoituksessaan. Kuulemma pari kantasuomalaista kävi kokeilemassa ja kumpikin lopetti kesken.

Linkkiä IL: n uutiseen

Yrittäjä hämmästelee työttömiä nuoria: 10 euroa tunnissa ei kelpaa
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti toi yrittäjä ei tarjoa nollatuntisopimuksia, vaan monen viikon säännöllistä työaikaa. Silloin kyllä kelpaa kenelle tahansa.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.

Ja nyt lottokone käyntiin. Kumpi mahtaa tulla ensin, persuttelulla höystetty matalapalkkapaskaduunimamuylistys, vai kenties nuorisoa syyllistävän riistäjäkapitalistin lynkkaaminen - Veikkaan ensimmäistä.

Edit: Arvasin väärin. Varjo lankesi riistäjän ylle.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ja nyt lottokone käyntiin. Kumpi mahtaa tulla ensin, persuttelulla höystetty matalapalkkapaskaduunimamuylistys, vai kenties nuorisoa syyllistävän riistäjäkapitalistin lynkkaaminen - Veikkaan ensimmäistä.

Jos olet yhtään seurannut minun kirjoitteluani,niin tiedät ettei minulta ainakaan kumpaakaan ole odotettavissa. Asiallisesti ottaen: ilmeisesti mamuja tosiaan tarvitaan nämä duunit tekemään, kun kerran suomalaiset yksinkertaisesti kieltäytyvät, vaikka palkka on imo ihan hyvä.

Minunkin talonyhtiössäni on kaksi näitä tummia siistijöitä Nigeriasta, mukavia miehiä ja tullaan hyvin juttuun. Somaleista eivät muuten kumpikaan pidä yhtään, tämä sivuhuomiona.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Jos olet yhtään seurannut minun kirjoitteluani,niin tiedät ettei minulta ainakaan kumpaakaan ole odotettavissa.

Veikkailuni ei liittynyt sinuun, vaan muutamaan muuhun nimimerkkiin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos olet yhtään seurannut minun kirjoitteluani,niin tiedät ettei minulta ainakaan kumpaakaan ole odotettavissa. Asiallisesti ottaen: ilmeisesti mamuja tosiaan tarvitaan nämä duunit tekemään, kun kerran suomalaiset yksinkertaisesti kieltäytyvät, vaikka palkka on imo ihan hyvä.

Minunkin talonyhtiössäni on kaksi näitä tummia siistijöitä Nigeriasta, mukavia miehiä ja tullaan hyvin juttuun. Somaleista eivät muuten kumpikaan pidä yhtään, tämä sivuhuomiona.
Tähän liittyen taitaa olla valtaosa siivoojan töihin pyrkijöistä olla ulkomaalaisia. Juuri eilen illalla täyttelin hakemuksia erilaisiin siivousyhtiöihin (mm. L&T, Scandic hotellit) ja molemmissa kerrottiin suomenkielen osaamisen olevan positiivinen asia töitä hakiessa. Työhakemustakin suositeltiin pistettävän sisään suomeksi, vaikka se ei erityisen hyvin taipuisikaan.

Jos nyt jotain tiivistelmää pistäisi omista kokemuksista erimaalaisten kanssa työskentelystä. Nämä siis koskevat vain työelämässä tapaamiani henkilöitä.

Venäläiset: Kovia paiskimaan hommia. Öisin kun siivosin yhden kesän ajan HK:n makkaratehdasta niin itse sain merkattua itselleni tuntilistaan ehkä 8-10 tunnin edestä töitä. Nämä venäläiset pistelivät tuplamääriä. (työ oli urakkapohjaista)
Kiinalaiset: Luotettavia, vaikka hieman kummallista porukkaa. Työtoverini olivat pääasiallisesti rikkaista kiinalaisperheistä ja täten heillä oli rahaa, eikä varsinaista pakkoa tehdä töitä. Välillä kyllä hämmästelin kun joillekin oltiin ostettu ajokorttia, tutkintoa jne. syntymäpäivälahjaksi (pahin tapaus oli englanninkielen opettajan papereilla liikkuva henkilö jonka englanti oli niin hirveää että minua pyydettiin opettamaan hänelle englantia)
Lähi-Idän asukkaat(nämä ovat yhtenä ryhmänä koska en yleensä harrasta small talkkia): Ihan mukavaa porukkaa ja tuntuvat tekevän työnsä hyvin. Välillä kommunikaatio ongelmia kun englanti ei heillä taivu ja suomi on aika heikolla tolalla. Ei valitettavaa.
Afrikkalaiset: Nyt on jakaantunutta jengiä. Eräs somali kertoi miespuolisille kollegoilleen olevansa 30v ja naimisissa, lapsiakin oli. Eräälle naispuoliselle sitten sanottiin iäksi 24, vaimoa ja lapsia ei luonnollisesti ollut. Töissäkään kyseinen somali ei kerinnyt olemaan ihan hirveästi kun piti saattaa vaimoa ja lapsia koko ajan lääkäriin. Kovemman luokan muslimi. Bussikuskit ovat tosin ihan mukavia työtovereita ja hymyilevät melko paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Eräälle naispuoliselle sitten sanottiin iäksi 24, vaimoa ja lapsia ei luonnollisesti ollut. Töissäkään kyseinen henkilö ei kerinnyt olemaan ihan hirveästi kun piti saattaa vaimoa ja lapsia koko ajan lääkäriin. Kovemman luokan muslimi.

Taisi tulla kirjoitettua esimerkkihenkilöt vähän hassuun järjestykseen.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Taisi tulla kirjoitettua esimerkkihenkilöt vähän hassuun järjestykseen.
Joo havaitsin ongelman nyt kun mainitsit asiasta niin lievä muokkaus tuli tehtyä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti toi yrittäjä ei tarjoa nollatuntisopimuksia, vaan monen viikon säännöllistä työaikaa. Silloin kyllä kelpaa kenelle tahansa.

Miksi nuorelle työttömälle tai opiskelijalle ei kelpaa nollasopimus? Työtön voi tienata käsittääkseni 300 euroa kuukaudessa ja opiskelija 11 700 vuodessa, ilman, että palkalla on vaikutusta tukiin. Ja tuntuu hyvin erikoiselta, että parikymppiset ihmiset eivät ota vastaan mitä työtä tahansa, koska töitä tekemällä saa uusia töitä.
 
Nick Neim

Vaikkapa siksi, että työtunteja kertyy yhdessä viikonlopussa - jota sopimus saattaa ainoastaan koskea - alle 10 tuntia, ja työkohde saattaa olla 100 kilometrin päässä poissa kotoa. Joko siis majoittaudut johonkin, tai reissaat festareille edes takas tekemään sen muutaman tunnin päivässä jolloin käteen verojen ja kulujen jälkeen jää lähes nolla euroa.

Hyvin raflaava uutinen, mikä ei sinänsä yllätä. Mikäli sopivalla etäisyydellä opiskelija saisi kesän ajaksi vaikkapa 20h / viikko tuollaisella liksalla, niin tekijöitä löytyisi 100% varmasti.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Hyvin raflaava uutinen, mikä ei sinänsä yllätä. Mikäli sopivalla etäisyydellä opiskelija saisi kesän ajaksi vaikkapa 20h / viikko tuollaisella liksalla, niin tekijöitä löytyisi 100% varmasti.

Jonkun verran festarihommissa olleena (lavojen ja telttojen pystytys, kalustus, purku ja siivous) kyseenalaistan boldatun väitteesi. Ensimmäisiä kysymyksiä noissa hommissa on usein, että voiko palkan saada pimeenä. Ja kato käy ensimmäisten päivien aikana, kun huomataan, että homma onkin raskasta ja joskus Suomen kesässä vielä sataakin. Niissä hommissa missä olin, työnantaja majotti (koulu yms.) ulkopaikkakuntalaiset ja neuvotteli festariorganisaatiolta vielä vapaaehtoisten ruokailun kerran päivään.

edit:

90-luvulla pyöritin firmaa, joka toimitti aputyövoimaa teollisuuden revisioihin. Työ oli teollsuussiivousta, palovartiointia, väistä vähä miehen hommia, osaamista ei tarvittu. Pääosin työntekijät olivat opiskelijoita ja nuoria kavereita. Palkka oli tuolloin 50 mk/ tunti ja maksoin bensat sille kuka kuljetti työntekijät työmaalle.

Kerran päätin hakea työntekijää Työvoimatoimiston kautta, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Tarjolla oli kuuden viikon revisio, 40 h/ viikko + ylityöt, palkka 50 mk/ tunti, työvaatteet tuli minulta. Minun luokse lähetettiin ehdokkaita, 18 kohdalla soitin työkkäriin ja kerroin, että paikka on täytetty. Tuli kuultua kaiken näköisiä tarinoita.
 
Viimeksi muokattu:

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Vaikkapa siksi, että työtunteja kertyy yhdessä viikonlopussa - jota sopimus saattaa ainoastaan koskea - alle 10 tuntia, ja työkohde saattaa olla 100 kilometrin päässä poissa kotoa. Joko siis majoittaudut johonkin, tai reissaat festareille edes takas tekemään sen muutaman tunnin päivässä jolloin käteen verojen ja kulujen jälkeen jää lähes nolla euroa.

Uutisen esimerkkihenkilöt olivat jo hakeutuneet tuohon työhön, mutta sepä ei sitten napannutkaan.

Hyvin raflaava uutinen, mikä ei sinänsä yllätä. Mikäli sopivalla etäisyydellä opiskelija saisi kesän ajaksi vaikkapa 20h / viikko tuollaisella liksalla, niin tekijöitä löytyisi 100% varmasti.

Ehkä, jos tässä maassa ei olisi laumoittain nuoria, jotka ovat jääneet kokonaan vaille kesätyöpaikkaa.
 
Nick Neim

Jäsen
Uutisen esimerkkihenkilöt olivat jo hakeutuneet tuohon työhön, mutta sepä ei sitten napannutkaan.

Tällaisia tuhnujahan löytyy joka ikäluokasta. Uutisen mukaan työhön on ollut myös vaikea löytää motivoitunutta väkeä. Mä en ihmettele yhtään miksi näin on, kun tuskin ketään nappaa siivoilla bajamajoja millään 2 euron tuntiliksoilla, mihin tuo saattaa pahimmillaan painua kaikkien kulujen jälkeen.

Mä olin tuollaisella "nollasopimuksella" töissä nykyisellä työnantajallani yli vuoden, ja enää en koskaan tule sellaista tekemään. En enää jaksa sitä päivystystä, että tuleeko työvuoroa vai eikö tule, tai sitä, kun hälyytellään joko aamu viideltä tai illalla yhdentoista aikaan töihin. Mitään ei oikein pysty tekemään, koska töihin oli mielellään päästävä, tai ne olisivat etsineet uuden hälytettävän tilalle, joka ainakin pääsee.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällaisia tuhnujahan löytyy joka ikäluokasta. Uutisen mukaan työhön on ollut myös vaikea löytää motivoitunutta väkeä. Mä en ihmettele yhtään miksi näin on, kun tuskin ketään nappaa siivoilla bajamajoja millään 2 euron tuntiliksoilla, mihin tuo saattaa pahimmillaan painua kaikkien kulujen jälkeen...

Käsittääksen lähes kaikki festarit ovat asutuskeskusten läheisyydessä, joten en oikein ymmärrä, mitkä kulut tuntiliksan painaisivat 15 eurosta kahteen euroon.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös