Haluaisn kysyä, Jupsterilta varsinkin, koska hän omaa kokemusta asiasta, että missä vaiheessa tästä "normaalista" tai "perus", muslimista tulee se "perus" tai "normaali" länsimaalainen matkallaan kotimaastaan Länsimaihin? Suurin osahan meistä on vain tavallisia ja normaaleja ihmisiä. Haluaisin esimerkin jostain islamilaisesta kriisimaasta, josta tulee pakolaisia paljon Suomeen ja Länsimaihin, jonka yhteiskunta perustuu/on perustunut enemmän länsimaisille kuin islamistisille käytänteille? Voisiko tästä seikasa johtua, että "normaali" ei tarkoita samanlaista.
Vastaan mielelläni. Olen tehnyt tapaustutkimusta entisten turvapaikanhakijoiden (nykyisin Suomessa asuvia) kokemuksista irtautumisesta, kotoutumisesta ja juurtumisesta Suomeen siirtymäriittiteorian pohjalta. Annetaan sinulle esimerkki n. 35-vuotiaasta miehestä, joka tuli turvapaikanhakijana Suomeen Iranista. Tiivistäen kerron hänen tapauksestaan osana tutkimustani. Saat ehkä jonkinlaisen kuvan minkälaisista taustoista hyvin usein Suomeen tullaan ja minkälaisia askelia integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan sisältää.
Mohammed (nimi muutettu :) ) on etniseltä taustaltaan Irakin kurdi. Kuten tiedettyä, niin Saddamin aikana kurdit häädettiin maasta pois ja yleensä suuntana oli naapurivaltio Iran. Mohammed kertoi, että hän joutui lähtemään perheensä kanssa puolen tunnin varoitusajalla. Hyvin tavallista Irakissa, että kurdiperhe joutui jättämään kotinsa lyhyelläkin varoitusajalla siitä huolimatta kuinka kauan olivat siinä asuneet. Kurdit olivat myös toisen luokan kansalaisia Irakissa - syrjintää kouluissa, vaikeuksia työpaikan saannissa.
Iraniin tultuaan Mohammed joutui perheineen pakolaisleirille kolmeksi vuodeksi. Mohammedin veli onnistui pakenemaan leiriltä ja lähti Euroopasta etsimään turvapaikkaa (uhattu poliittisen aktiivisuuden takia). Veli päätyi loppujen lopuksi Ruotsiin. Mohammed asui isänsä ja kahden siskonsa kanssa pakolaisleirillä niin kauan kunnes Ruotsiin mennyt veli pystyi lähettämään perheelle lahjusrahaa. Raha oli ainoa keino päästä "sisälle" Iraniin.
Iranissa elämä oli yhtä vaikeaa kuin Irakissakin. Nyt hän ei ollut kurdilainen Irakissa, vaan irakilainen Iranissa. Johtuen naapurivaltioiden sotaisasta historiasta, niin irakilaisia ei katsottu Iranissa hyvällä. Elämä oli kuitenkin siinä mielessä mieluisampaa, että vaikka heitä väheksyttiin, niin nyt heitä ei vainottu. Pikkuhiljaa perheen tilannekin alkoi parantua - Mohammed pääsi opiskelemaan yliopistoon ja isä pääsi töihin.
Eriarvoisuus alkoi kuitenkin näkymään elämässä. Loppusuoralla opiskelujaan olleelle Mohammedille kerrottiin ettei hänelle voida kirjoittaa virallista valmistumistodistusta yliopistosta, koska hän on irakilainen. Hänen isänsä joutui pahan onnettomuuden jälkeen sairaalaan, mutta häntä ei suostuttu hoitamaan, koska hän on irakilainen. Mohammed sai lainattua kavereiltaan rahaa lahjuksiin ja isä leikattiin. Lopuksi tilanne alkoi kiristymään Iranissa niin kovaksi ettei perheellä ollut siellä mitään tulevaisuutta.
Veljen kehoituksesta Mohammed lähti kohti pohjoismaita. Isänsä hän joutui jättämään Iraniin, koska hänen kuntonsa ei olisi kestänyt enää pitkää matkaa. Vaikea ratkaisu, mutta isänsä tukemana Mohammed lähti matkaan. Syyriassa Mohammed jäi kiinni poliisien toimesta. Normaalisti tämä olisi tarkoittanut "ilman lupaa" matkustavalle irakilaiselle varmaa linnatuomiota, mutta yliopisto-opintojen takia Mohammed puhui sujuvaa arabiaa ja onnistui puheella ja lahjuksilla pääsemään vapaaksi. Venäjällä mies jätettiin salakuljettajien toimesta oman onnensa nojaan Moskovaan. Kauaa ei kestänyt kun Venäjän poliisi otti miehen haltuunsa - kaksi kertaa yhteensä. Molemmilla kerroilla mies ryöstettiin poliisien toimesta puti puhtaaksi. Mohammed onnistui saamaan yhteyden veljeensä, joka pystyi rahallisesti auttamaan loppumatkaa.
Suomeen saapuessaan ja poliisiasemalle löydettyään suomalainen poliisi oli kysynyt Mohammedilta juoko hän kahvia vai teetä. Matkalla sattuneiden kokemusten jälkeen kysymys jätti Mohammedin sanattomaksi.
Elämä vastaanottokeskuksessa oli raskasta. Päätöksen odottaminen ja omaan asuntoon muuttaminen kesti yhteensä 2,5 vuotta. Huone jaettiin vastaanottokeskuksessa välillä kuuden muun miehen kanssa. Mohammed kuvaili aikaansa vastaanottokeskuksessa vaikeaksi, mutta hänelle se oli Irakin ja Iranin jälkeen paratiisi. Veli oli kehoittanut häntä opettelemaan paikallinen kieli mahdollisimman nopeasti, jotta hänen olisi mahdollista saada myös työpaikka jostain. Mohammed opiskeli vastaanottokeskuksessa Suomen kieltä 6 tuntia päivässä ja asetti itselleen tavoitteita siitä kuinka monta sanaa hän opetteli päivässä. Hänellä oli selkeä tavoite päästä tulkin ammattiin.
Lopulta positiivinen päätös tuli ja Mohammed pääsi jonkin ajan kuluttua muuttamaan vuokralle omaan asuntoonsa. Vastaanottokeskuksessa hankittu kielitaito kantoi hedelmää ja hän pääsi opiskelemaan tulkiksi. Mohammed osasi kurdin kielen, darin, arabian ja nyt suomen kielen. Koulutuksen jälkeen Mohammed sai monipuolisen kielitaitonsa ansiosta heti töitä. Mohammed kuvasi, että tässä vaiheessa hän koki kuuluvansa osaksi yhteiskuntaa - ei enää pelkästään saavana osapuolena, vaan myös veroja maksavana.
Hänen arkielämänsä pyöri pitkälti työnsä ja vapaa-aika harrastustensa parissa. Miten islamilaisuus sitten näkyi hänen arjessaan? Hän ei syö lihaa ja viettää ainoastaan isompia uskonnollisia juhlia (kuten me joulua jne) Muuten hän vietti aikaansa kuin muutkin nuoret miehet - urheilua, tapaa kavereitaan tms..
Mohammed kertoi, että hänellä on vaikeuksia sanoa mikä hän on. Etniseltä taustaltaan hän on kurdi ja hänen kotimaansa on alunperin Irak. Suomen kansalaisuuden saatuaan hän tuntee olevansa kurdilainen Suomessa. Kysymykseesi vastaten, niin onko hän sitten normaali länsimaalainen? Ei varmastikaan. Hän on kurdilainen, jolla on Suomen kansalaisuus. Hän on työtätekevä suomalainen, joka on islaminuskoinen. Hän elää ja vaikuttaa länsimaalaisessa yhteiskunnassa tuottavana jäsenenä, mutta tietää ja muistaa juurensa.
Hänestä ei varmaankaan koskaan tule normaalia- tai peruslänsimaalaista siten miten me sen ymmärrämme, vaikka monella tapaa hän on länsimaalaistunutkin. Hän on kuitenkin alusta asti halunnut päästä osaksi tätä yhteiskuntaa ja on tehnyt tavoitteellista työtä saadakseen itselleen hyvän elämän. Hän on integroitunut yhteiskuntaan unohtamatta kuitenkaan omaa kulttuuriaan. Tärkeintä on ollut halua ja motivaatio päästä osaksi yhteiskuntaa. Suomen kansalaisuuden saatuaan hänestä tuli ensimmäistä kertaa jonkun valtion virallinen kansalainen. Hänelle se oli vaikuttava kokemus. Kuvaus kurdilainen Suomessa lienee aika lähellä sitä totuutta jona hän itseään pitää.
Vastausta kysymykseesi ei ole olemassa. Kenestäkään pakolaisesta ei varmastikaan tule koskaan tavallista länsimaalaista, mutta yllä oleva tarinaa kuvaa hyvin sitä, että uuteen kulttuuriin pystyy tulemaan sisälle. Se vaatii vaan paljon motivaatiota ja työtä. Pidät varmasti tätä naiviutena tai naurettavana yksilöllisyyden ylistämisenä, mutta suurin osa ihmisistä haluaa kuitenkin elää rauhassa tuottoisaa elämää.
Toisenlaisiakin tapaustutkimuksia minullakin on. On Euroopasta tulleita turvapaikanhakijoilta, jotka eivät koskaan sopeutuneet Suomeen. Iso ero Mohammediin oli siinä, että heillä oli koko ajan ajatus kotiin paluusta nopealla aikataululla. Ei löytynyt motivaatiota opetella kieltä tai kouluttaa itseään. Kaikkein tärkein asia kotoutumisessa on juuri henkilön oma asenne ja halu päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
