MM-kisat, Saksa 2010: Suomen kokoonpano

  • 565 787
  • 1 945

Fordél

Jäsen
Jarkko Ruutu jää siis valitettavasti pois kisoista (samoin Voutilainen, Salmelainen ja Laine), mutta toisaalta Anssi Salmela saadaan mukaan ja eiköhän tuo mahdu pelaavaan kuusikkoon. Louhivaaralla ja Puistolalla tuskin on mahdollisuuksia, mutta antaa poikain yrittää.

Tällä hetkellä maalivahtiosasto on selvääkin selvempi eli Rinne, Vehanen ja I.Tarkki. Mainio kolmikko ja luottoa löytyy!

Puolustuksessa ovat varmoja nimiä mielestäni Nummelin, Kukkonen, Niskala ja Salmela. Jos Phoenix tippuu, on Lepistö satavarma MM-edustaja. Loput paikat voisi mun mielestä antaa nuorelle Vatasella ja Jaakolalle. Ongelmallista tuossa olisi tosin se, että siitä löytyisi vain yksi rightin pakki. Juuso Hietanen voisi täten olla yksi ratkaisu, mutta jotenkin epäilyttää riittääkö taso.

Hyökkäyksessä näen, että varmat paikat löytyy Sami Kapaselta, Immosella, Komarovilta, J.Jokiselta, Miettiseltä. Puolustavan sentterin paikka taas mennee Hahlille ellei sitten Phoenix tipu, jolloin Nokelainen vienee tuon paikan. Lähellä kisapaikkaa ovat myös Pihlström, Aaltonen, Lehterä ja Kontiola.

Näiden hajatelmien perusteella ja jos Phoenix sattuisi tippumaan, kasaisin seuraavanlaisen kokoonpanon:

1. J.Jokinen - Kontiola - Miettinen
Nummelin - Kukkonen

2. Pesonen - Immonen - Kapanen
Jaakola - Niskala

3. Aaltonen - Lehterä - Korpikoski
Salmela - Lepistö

4. Pihlström - Nokelainen - Komarov
Vatanen - Granlund (13. hyökkääjä)
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alkaa näyttää varsin hyvältä mm. JM Aaltosen ja Granlundun kisapaikan puolesta. Laitureita tippui taas muutama varteenotettava pois kun Salmelainen, Voutilainen & Laine kieltäytyivät/jäivät sivuun.

Jep, ihan hyvältä joukkueen muodostus näyttää. Maajoukkueen tulevaisuuden kannalta on tärkeämpää, että mahdollisimman moni pelaaja olisi lähempänä 20- kuin 30-ikävuotta. Näin ainakin mulle kelpaa hyvin laitahyökkääjiksi Aaltonen (syntynyt 85), Granlund (92) ja Hartikainen (90) kuin Ruutu (75) Salmelainen (81) tai Voutilainen (80).

Voutilainen, Salmelainen ja Laine toki ovat pelanneet elämänsä kauden ja näin ollen heistä olisi voinut olla jotain iloa näissä kisoissa, mutta nimenomaan tulevaisuutta silmällä pitäen on tärkeää antaa kokemusta näillä vielä lupaavimmille nuorille.

Louhivaara voisi periaattessa oli nopeana kaverina hyvä vaihtoehto nelosketjun karvaajan tontille, mutta en jaksa uskoa miehen kisapaikkaan. Ja toivottavasti se Puistola pysyy myös poissa kisoista, luulisi nuorempiakin peruspakkeja löytyvän..
 
Tällä hetkellä maalivahtiosasto on selvääkin selvempi eli Rinne, Vehanen ja I.Tarkki. Mainio kolmikko ja luottoa löytyy!

Mainio kolmikko JOS tuo toteutuu. Tällä hetkellähän maalivahtiosastolta löytyy Tarkki ja Säteri. Rinteen tai Vehasen tilanteesta ei ole ainakaan julkisuuteen kerrottu mitään. Mikä on tilanne esim. loukkaantumisten suhteen, sen kuulemme lähipäivinä. Toivottavaa olisi, että ainakin toinen lähtisi mukaan MM-kisoihin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Sen sijaan Pasi Puistola, Anssi Salmela ja Ossi Louhivaara liittyvät leijonien leirivahvuuteen.

Jees, eli Salmela ilman mitään radikaalista on varma nimi joukkueeseen. Ei sitten pysty käsittämään tuota Louhivaaran valintaa millään. Ehkä jollekkin Venäjän EHT:lla paremman puutteessa, mutta miehen paikka ei ole täällä vaikka oli yksi parhaista jypiläisistä playoffeissa.

Puistolalle myös ansaittu näyttöpaikka loistavan kauden jälkeen Elitserienissä. Vaikea hänen on kumminkaan lopulliseen joukkueeseen omaa paikkaa vallata, koska jengissä on jo kiekkovarmat Nummelin ja Niskala. Vatasen kanssa voi taistella seiska pakin roolista.
 
Jukka Jalonenhan lupaili kertoa 3 uudesta pelaajasta tässä alkuviikosta ja nyt ne saatiin eli Puistola, Salmela ja Louhivaara. Edelleen mietityttää AHL-miesten tilanne. Näistä ei Jalonen ole puhunut sanallakaan missään vaiheessa. Ilmeisesti ovat ulkona kun eivät ole saaneet kutsua Ruotsin turnaukseen. Mielelläni olisin nähnyt esim. Ilkka Heikkisen ja Jesse Joensuun antamassa kisanäyttöjä, mutta toisaalta ymmärrän ettei Jalosella ole heistä tarvittavaa tietoa.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Siis joukkue alkaa pikku hiljaa hahmottua. Jos Jalonen ei saa enää mitään turhia älynväläyksiä, nuorennus toteutuu vääjäämättä. Ja jos juniorit eivät pääse kisoihin, syyttäkööt itseään. Kilpailijat ovat käyneet todella vähiin. Ruudun, Salmelaisen ja Voutilaisen poissaolo oli myönteinen yllätys, sillä etukäteenhän kaikkien piti olla käytettävissä. Esimerkiksi Salmelainen antoi lausunnon, jonka mukaan hän oli erittäin kiinnostunut kisoista. Liekö Jatkoajan tylytys aikaansaanut näiden pelaajien poissaolon?

Maaliin siis toivottavasti Rinne ja jos ei hän, sitten Lehtonen ja Vehanen. Kolmonen on samantekevä. Puolustuksesta todennäköisesti liipasimella on ensin Kuukka. Puistolan kisapeleihin en myöskään usko. Eli tällä hetkellä 9-2=7. Mahdollisesti valitaan kahdeksaskin pakki ja toisaalta Lepistökin voi vielä tulla joukkueeseen. Vatasella on hyvät mahdollisuudet kisoihin. Hyökkäykseen on nyt valittu 14 pelaajaa, sinne tulee vielä lisää Immosen ohella 1-2 pelaajaa, riippuen NHL:n pudotuspelituloksesta. Varmaan Louhivaara tipahtaa ainakin, Hytönen myös, mutta muita en käy arvailemaan. Louhivaaran valintaa Ruotsiin selittänee miehen asema eräänlaisena vararuutuna, ainakin pituutta on kaverilla 187 cm. Sen verran täytyy antaa periksi, että kaipa nyt se yksi dinokin joukkueeseen mahtuu, sillä muuten kokoonpano on todella mielenkiintoinen.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Tänään varmistui AK Bars Kazanin mestaruus kovatasoisessa KHL-liigassa. Onnittelut koko Kazanin joukkueelle ja etenkin sen suomalaissankareille! Niko Kapanen, Janne Pesonen, Jarkko Immonen, Hannes Hyvönen, Petri Vehanen - mahtava suoritus koko porukalta. On todella mukava kuulla näin monen suomalaisen olleen mukana juhlimassa maailman toiseksi kovimman jääkiekkosarjan voittoa. Näistä miehistä ainakin Immonen ja Vehanen ovat ehdottomasti MM-kisapaikan ansainneet, ja itse näkisin myös Pesosen mielelläni joukkueessa. Niko Kapanen on jo aiemmin ilmoittanut ettei ole Leijonien käytettävissä perhesyiden takia, mutta toivon kädet ja jalat ristissä hänen edelleen pyörtävän päätöksensä. Tämän hetkinen sentteriosasto tarvitsee hänen kaltaistaan johtajaa - miestä, joka ei koskaan petä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ossi Louhivaara OMG! Se varmaan tiputtaa Jussi Jokisen pois kisajoukkueesta EHT:n jälkeen ;)

Dufva on niin ytimessä!

Hohhoijjakkaa. Juuri sellainen pelaaja jota en haluaisi nähdä joukkueessa ainoatakaan kappaletta. Ensimmäinen fiilis oli, että mikäs tää Ossi Louhivaara on, joskus oon kuullu nimen, mutta ei mitään hajua mitä se on tehnyt ja seuraan kuitenkin todella aktiivisesti jääkiekkoa. Hyvä Dufva!
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voutilaisen poisjäänti oli itselleni pettymys. Jukka on pelannut vahvasti maajoukkueessa viime aikoina ja oli loistava Ruotsin ratkaisupeleissä, ja itse olisin nähnyt hänet monikäyttöisenä pelaajana kohtuullisen isossa roolissa kenties jopa jossain kakkos-kolmosketjun paikkeilla. No, juuri tämä poisjäänti antaa toisaalta Mikke Granlundille entistä paremmat mahdollisuudet pelata itsensä sisään MM-joukkueeseen.

Salmelaisen ja Laineen poisjäännistä olen pelkästään tyytyväinen. Jarkko Ruutu ei ole suosikkejani, joten tämäkin kelpaa, mutta pakko myöntää, että pelillinen taso olisi joukkueeseen silti riittänyt helposti. Nyt Komarov saa sitten ison ruudun "vara-ruutuna".

Mahtava juttu, että Anssi Salmela lähtee mukaan. Uskon, että vahvistaa tuota joukkuetta selvästi. Puistolankin mukaanottoa pidin aika selvänä, mutta Louhivaara tuli aika puskista.

Pasi Puistolakin vähän ihmetyttää. 32-vuotias pelaaja, joka ei ole kertaakaan edustanut Suomea arvokisoissa. Ei, Jukka Jalonen, ei - nuorennusleikkaus ei todellakaan tarkoita tätä! Pahin skenaariohan on se, että Puistola vie Vatasen kisapaikan, toivottavasti näin ei ole.

Puistolakaan ei ole suosikkejani, mutta en todellakaan pidä minkäänlaisena yllätyksenä, että Pasi nytkin MM-leirille mahtui. Ja varsin perusteltuakin se on (etenkin, kun aiemmin ovat kieltäytyneet tai jääneet pois mm. Jokela, Koistinen, Pitkänen, Väänänen, Seikola ja Lehtonen). Puistola nyt pelasi joka tapauksessa huikean kauden ollen mestarijoukkueen jäsenenä playoffien toiseksi tehokkain puolustaja (16 2+9=11) ja runkosarjan neljänneksi paras (54 13+26=39). Lisäksi pidän häntä erittäin monipuolisena pelaajana, vähän kuin puolustuksen Jukka Voutilaisena. Itse uskon, että Vatanen kamppailee paikastaan lähinnä Hietasen kanssa ja Puistolan haastajia ovat ensisijaisesti Kuukka ja Jaakola. Niin, ja Puistola on muuten 31-vuotias. :)

...toisaalta Anssi Salmela saadaan mukaan ja eiköhän tuo mahdu pelaavaan kuusikkoon.

Tällä hetkellä maalivahtiosasto on selvääkin selvempi eli Rinne, Vehanen ja I.Tarkki. Mainio kolmikko ja luottoa löytyy!

2. Pesonen - Immonen - Kapanen
Jaakola - Niskala

Salmelan pitäisi mielestäni mahtua heittämällä pelaavaan kuusikkoon, sillä sen verran heiveröinen tuo puolustus yhä on. Ja olen samaa mieltä siitä, että maalivahtitrio ollessa tuo ei hätää pitäisi tulla. Mutta Janne Pesonen Suomen kakkosketjussa pisti silmään. Jo runkosarja oli tilastojen valossa jokseenkin keskinkertainen, mutta pitkä poissaolo loukkaantumisen takia varmasti vesitti kevätkauden aika heikoksi. Tästä todisteena kahdeksassa pudotuspeliottelussa syntyneet tehopisteet 1+0. Jos Pesonen on joukkueessa, hän jos kuka on mukana vanhoilla näytöillä.

Ja toivottavasti se Puistola pysyy myös poissa kisoista, luulisi nuorempiakin peruspakkeja löytyvän..

Luulisi, vaan ketäpä löytyy? Jaakola ja Kuukka, eivätkä hekään enää ihan junnuja ole. Sekä uskoakseni Puistola on lähempänä MM-tasoa kuin Kuukka. Puistola on mielestäni hyvin riman päällä MM-joukkuetta valittaessa, ja vielä ainakin näin monen kaverin ollessa mukana pidän häntä perusteltuna valintana. Toki jos Lydman tai Salmela saadaan mukaan - ja etenkin jos molemmat - alkaa Puistolan eväät olla syöty.

Ei sitten pysty käsittämään tuota Louhivaaran valintaa millään. Ehkä jollekkin Venäjän EHT:lla paremman puutteessa, mutta miehen paikka ei ole täällä vaikka oli yksi parhaista jypiläisistä playoffeissa.

Itse uskon, että Louhivaara on mukana lähinnä sparraajan roolissa, eikä todellisia saumoja kisapaikkaan pitäisi olla. Jo sunnuntaina lienee ollut tiedossa, että tänään nimetään ryhmään kaksi pakkia ja yksi laitahyökkääjä, ja ehkäpä Jalonen sai vasta tänään tiedon Ruudun, Voutilaisen, Salmelaisen ja Laineen poisjäänneistä. Siinä putosi 3-4 potentiaalisempaa kisamiestä edeltä pois, ja kenties tuli kiire hakea jostain laituri mukaan. Kapasen Sami kun liittyy EHT-ryhmään vasta lauantain otteluun. Joten ainakaan minä en usko Ossin kisamahdollisuuksiin, mutta pääseepähän äkkiä haettuna hätävarana pitämään (muiden) tuntumaa yllä. Kolme maalia Venäjän verkkoon torstaina, ja tilanne tietysti muuttuu... ;)

Edelleen mietityttää AHL-miesten tilanne. Näistä ei Jalonen ole puhunut sanallakaan missään vaiheessa. Ilmeisesti ovat ulkona kun eivät ole saaneet kutsua Ruotsin turnaukseen. Mielelläni olisin nähnyt esim. Ilkka Heikkisen ja Jesse Joensuun antamassa kisanäyttöjä, mutta toisaalta ymmärrän ettei Jalosella ole heistä tarvittavaa tietoa.

Kyllä. Samaa olen viime päivinä miettinyt. Yhtä lailla ihmetyttää, miksi yksikään media ei ole Jaloselle esittänyt AHL-miehiä käsitteleviä kysymyksiä. Olisin hyvin voinut kuvitella kaikkien kolmen mahtuvan jopa MM-ryhmään, mutta ainakin EHT:lle näyttöjä antamaan. Ja olisipa samalla lisännyt omaa mielenkiintoani joukkuetta kohtaan. Toisaalta Heikkisen ja Laakson poisjäännin selittänee osaltaan sopimuksen päättyminen (voi toki olla, että Jalonen on kaverit myös täysin unohtanut), mutta Joensuulla ei tätäkään "estettä" ole. Ja tuoreiden poisjääntien valossa Joensuun pitäisi mahtua helposti mukaan.

Ruudun, Salmelaisen ja Voutilaisen poissaolo oli myönteinen yllätys, sillä etukäteenhän kaikkien piti olla käytettävissä. Esimerkiksi Salmelainen antoi lausunnon, jonka mukaan hän oli erittäin kiinnostunut kisoista. Liekö Jatkoajan tylytys aikaansaanut näiden pelaajien poissaolon?

Heh, olikohan tuo tosissaan heitetty? Siis että Jatkoajan nimimerkkien kommentointi ja kisajoukkuespekulointi ajoi Ruudun, Salmelaisen ja Voutilaisen siihen pisteeseen, että he päättivät keksiä itselleen vammoja ja jättäytyä ulos joukkueesta? Yllättäväähän tuo kahden viimemainitun loukkaantuminen on, koska kuitenkin viimeiseen asti pelasivat, mutta tuskinpa ammattikiekkoilijat sentään nettikeskustelujen pohjalta päätöksiään tekevät. Tuskinpa lukevatkaan.

Kunhan nyt tuo Phoenix-Detroit-sarja ratkeaa, alkaa kisakandidaatit pikkuhiljaa olla kasassa. AK Bars Kazanin mestarijoukkueesta kutsutaan kaiken järjen mukaan aivan lähipäivinä Petri Vehanen ja Jarkko Immonen. Hannes Hyvösen ja Janne Pesonen nimeäminen löisi minut ällikällä. Jo kerran kieltäytynyt Niko Kapanen ottaa siis ilmeisesti kisamatkan uudelleenharkintaan, ja jos reissu sittenkin kiinnostaa, mahtuisi hän heittämällä mukaan omaan ryhmääni.

SM-finalisteista näkisin viidellä pelaajalla pienenpienet saumat mukaan, mutta lopulta kuitenkin niin pienet, että uskon, että HPK:sta ja TPS:stä ei pelaajia Saksan kisoissa nähdä. Nämä viisi viime hetken mukaantulijaa olisivat kuitenkin omassa todennäköisyysjärjestyksessäni Erkinjuntti, Filppula, Mäenpää, Vahalahti ja Lassila. Vaan eivätpä taida mukaan mahtua.

Nyt käytettävissä olevalla materiaalilla päätyisin seuraavaan kokoonpanoon:

1. Niskala-Salmela, Jokinen-Kontiola-Miettinen
2. Nummelin-Kukkonen, Aaltonen-Immonen-Kapanen
3. Vatanen-Jaakola, Granlund-Lehterä-Hartikainen
4. Puistola (Hahl), Pihlström-Hytönen-Komarov

Ja alkusarjan ajaksi leimaamattomalla passilla popcorn-katsomoon myös Hietanen ja Erkinjuntti.

Mutta tilannehan siis varmasti vielä elää ja paljon.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hohhoijjakkaa. Juuri sellainen pelaaja jota en haluaisi nähdä joukkueessa ainoatakaan kappaletta. Ensimmäinen fiilis oli, että mikäs tää Ossi Louhivaara on, joskus oon kuullu nimen, mutta ei mitään hajua mitä se on tehnyt ja seuraan kuitenkin todella aktiivisesti jääkiekkoa. Hyvä Dufva!

Ilmeisesti et kovin tarkasti kuitenkaan kun kuitenkin pelasi JYP:n ykkösketjussa hyvän kauden ja alivoiman luottomiehiä. Oli myöskin viimekevällä ratkaisupelaajia finaaleissa. Takana myöskin olisiko kahdet EHT-turnaukset ja en muista oliko pääle viellä jotain muita yksittäisiä maajoukkuepelejäkin.

Toisaalta vähän samaa mieltä että vähän yllätysvalinta oli. Olisikohan tarkoitus koittaa kansainvälisellä tasolla tuota ketjua peluttaa. Voi toki olla mahdollista että JYP:n miehet eivät samassa ketjussa pelaa, mutta luuleen että yritetään etsiä valmis kenttä joka pelannut pitempääkin yhdessä kuin pari peliä.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Voutilaisen poisjäänti oli itselleni pettymys. Jukka on pelannut vahvasti maajoukkueessa viime aikoina ja oli loistava Ruotsin ratkaisupeleissä, ja itse olisin nähnyt hänet monikäyttöisenä pelaajana kohtuullisen isossa roolissa kenties jopa jossain kakkos-kolmosketjun paikkeilla. No, juuri tämä poisjäänti antaa toisaalta Mikke Granlundille entistä paremmat mahdollisuudet pelata itsensä sisään MM-joukkueeseen.

Salmelaisen ja Laineen poisjäännistä olen pelkästään tyytyväinen. Jarkko Ruutu ei ole suosikkejani, joten tämäkin kelpaa, mutta pakko myöntää, että pelillinen taso olisi joukkueeseen silti riittänyt helposti. Nyt Komarov saa sitten ison ruudun "vara-ruutuna".

Mahtava juttu, että Anssi Salmela lähtee mukaan. Uskon, että vahvistaa tuota joukkuetta selvästi. Puistolankin mukaanottoa pidin aika selvänä, mutta Louhivaara tuli aika puskista.

Puistolakaan ei ole suosikkejani, mutta en todellakaan pidä minkäänlaisena yllätyksenä, että Pasi nytkin MM-leirille mahtui. Ja varsin perusteltuakin se on (etenkin, kun aiemmin ovat kieltäytyneet tai jääneet pois mm. Jokela, Koistinen, Pitkänen, Väänänen, Seikola ja Lehtonen). Puistola nyt pelasi joka tapauksessa huikean kauden ollen mestarijoukkueen jäsenenä playoffien toiseksi tehokkain puolustaja (16 2+9=11) ja runkosarjan neljänneksi paras (54 13+26=39). Lisäksi pidän häntä erittäin monipuolisena pelaajana, vähän kuin puolustuksen Jukka Voutilaisena. Itse uskon, että Vatanen kamppailee paikastaan lähinnä Hietasen kanssa ja Puistolan haastajia ovat ensisijaisesti Kuukka ja Jaakola. Niin, ja Puistola on muuten 31-vuotias. :)

Salmelan pitäisi mielestäni mahtua heittämällä pelaavaan kuusikkoon, sillä sen verran heiveröinen tuo puolustus yhä on. Ja olen samaa mieltä siitä, että maalivahtitrio ollessa tuo ei hätää pitäisi tulla. Mutta Janne Pesonen Suomen kakkosketjussa pisti silmään. Jo runkosarja oli tilastojen valossa jokseenkin keskinkertainen, mutta pitkä poissaolo loukkaantumisen takia varmasti vesitti kevätkauden aika heikoksi. Tästä todisteena kahdeksassa pudotuspeliottelussa syntyneet tehopisteet 1+0. Jos Pesonen on joukkueessa, hän jos kuka on mukana vanhoilla näytöillä.

Luulisi, vaan ketäpä löytyy? Jaakola ja Kuukka, eivätkä hekään enää ihan junnuja ole. Sekä uskoakseni Puistola on lähempänä MM-tasoa kuin Kuukka. Puistola on mielestäni hyvin riman päällä MM-joukkuetta valittaessa, ja vielä ainakin näin monen kaverin ollessa mukana pidän häntä perusteltuna valintana. Toki jos Lydman tai Salmela saadaan mukaan - ja etenkin jos molemmat - alkaa Puistolan eväät olla syöty.

Itse uskon, että Louhivaara on mukana lähinnä sparraajan roolissa, eikä todellisia saumoja kisapaikkaan pitäisi olla. Jo sunnuntaina lienee ollut tiedossa, että tänään nimetään ryhmään kaksi pakkia ja yksi laitahyökkääjä, ja ehkäpä Jalonen sai vasta tänään tiedon Ruudun, Voutilaisen, Salmelaisen ja Laineen poisjäänneistä. Siinä putosi 3-4 potentiaalisempaa kisamiestä edeltä pois, ja kenties tuli kiire hakea jostain laituri mukaan. Kapasen Sami kun liittyy EHT-ryhmään vasta lauantain otteluun. Joten ainakaan minä en usko Ossin kisamahdollisuuksiin, mutta pääseepähän äkkiä haettuna hätävarana pitämään (muiden) tuntumaa yllä. Kolme maalia Venäjän verkkoon torstaina, ja tilanne tietysti muuttuu... ;)

Kyllä. Samaa olen viime päivinä miettinyt. Yhtä lailla ihmetyttää, miksi yksikään media ei ole Jaloselle esittänyt AHL-miehiä käsitteleviä kysymyksiä. Olisin hyvin voinut kuvitella kaikkien kolmen mahtuvan jopa MM-ryhmään, mutta ainakin EHT:lle näyttöjä antamaan. Ja olisipa samalla lisännyt omaa mielenkiintoani joukkuetta kohtaan. Toisaalta Heikkisen ja Laakson poisjäännin selittänee osaltaan sopimuksen päättyminen (voi toki olla, että Jalonen on kaverit myös täysin unohtanut), mutta Joensuulla ei tätäkään "estettä" ole. Ja tuoreiden poisjääntien valossa Joensuun pitäisi mahtua helposti mukaan.

Heh, olikohan tuo tosissaan heitetty? Siis että Jatkoajan nimimerkkien kommentointi ja kisajoukkuespekulointi ajoi Ruudun, Salmelaisen ja Voutilaisen siihen pisteeseen, että he päättivät keksiä itselleen vammoja ja jättäytyä ulos joukkueesta? Yllättäväähän tuo kahden viimemainitun loukkaantuminen on, koska kuitenkin viimeiseen asti pelasivat, mutta tuskinpa ammattikiekkoilijat sentään nettikeskustelujen pohjalta päätöksiään tekevät. Tuskinpa lukevatkaan.

Kunhan nyt tuo Phoenix-Detroit-sarja ratkeaa, alkaa kisakandidaatit pikkuhiljaa olla kasassa. AK Bars Kazanin mestarijoukkueesta kutsutaan kaiken järjen mukaan aivan lähipäivinä Petri Vehanen ja Jarkko Immonen. Hannes Hyvösen ja Janne Pesonen nimeäminen löisi minut ällikällä. Jo kerran kieltäytynyt Niko Kapanen ottaa siis ilmeisesti kisamatkan uudelleenharkintaan, ja jos reissu sittenkin kiinnostaa, mahtuisi hän heittämällä mukaan omaan ryhmääni.

SM-finalisteista näkisin viidellä pelaajalla pienenpienet saumat mukaan, mutta lopulta kuitenkin niin pienet, että uskon, että HPK:sta ja TPS:stä ei pelaajia Saksan kisoissa nähdä. Nämä viisi viime hetken mukaantulijaa olisivat kuitenkin omassa todennäköisyysjärjestyksessäni Erkinjuntti, Filppula, Mäenpää, Vahalahti ja Lassila. Vaan eivätpä taida mukaan mahtua.

Nyt käytettävissä olevalla materiaalilla päätyisin seuraavaan kokoonpanoon:

1. Niskala-Salmela, Jokinen-Kontiola-Miettinen
2. Nummelin-Kukkonen, Aaltonen-Immonen-Kapanen
3. Vatanen-Jaakola, Granlund-Lehterä-Hartikainen
4. Puistola (Hahl), Pihlström-Hytönen-Komarov

Ja alkusarjan ajaksi leimaamattomalla passilla popcorn-katsomoon myös Hietanen ja Erkinjuntti.

Mutta tilannehan siis varmasti vielä elää ja paljon.

Niskala - Salmela pakkipari, ei kuulsosta kovin hyvältä. Voi tulla ongelmia omassa päässä. Tuossa on puolustuksessa 1 pakki joka osaa puolustaa, nimittäin jaakola. Kukkonen ei pärjännyt yhtään olympialaisissa. Toki nämä eivät ole niin kovat kisat, mutta luottoa ei kyllä juurikaan löydy. Lydman ois todella kova lisä puolustukseen.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Ilmeisesti et kovin tarkasti kuitenkaan kun kuitenkin pelasi JYP:n ykkösketjussa hyvän kauden ja alivoiman luottomiehiä. Oli myöskin viimekevällä ratkaisupelaajia finaaleissa. Takana myöskin olisiko kahdet EHT-turnaukset ja en muista oliko pääle viellä jotain muita yksittäisiä maajoukkuepelejäkin.

Toisaalta vähän samaa mieltä että vähän yllätysvalinta oli. Olisikohan tarkoitus koittaa kansainvälisellä tasolla tuota ketjua peluttaa. Voi toki olla mahdollista että JYP:n miehet eivät samassa ketjussa pelaa, mutta luuleen että yritetään etsiä valmis kenttä joka pelannut pitempääkin yhdessä kuin pari peliä.

Niin, kyllä Ossi Louhivaara on nimenä ihan tuttu kaveri, mutta ainakin minulle on ollut niin HMV, ettei ole sen kummemmin jäänyt mieleen. No, toisaalta ei varmaan ole pelkoa, että pääsisi kisoihin.

Granlund mainitsi mtv3 haastattelussa saman, minkä muistaakseni minäkin täällä, eli huoli siitä, ettei 18 vuotias jaksa pelata on kyllä naurettavuuden huipentuma. Tuon ikäisenä jaksaa ihan mitä vaan ja palautuu rankastakin rasitustesta max. 1 päivässä. Muutenkin Mikke tulee olemaan todella suuri avaintekijä ylivoimalla kisoissa ja en pysty näkemään mitään syytä miksi häntä ei valittaisi, ei Jalonenkaan niin tyhmä voi olla.

Nyt pitää peukkuja pitää sille, että saisimme vielä Lydmanin, Niko Kapasen sekä V. Filppulan mukaan. Mielestäni tässä kolmikossa olisi tarvittavaa kokemusta sekä taitoa joukkueeseen ja voimme jättää nämä "kokeneet" Louhivaarat ja Puistolat ulkopuolelle kisoista. Itseäni ei suoraan sanottuna huolestuta puolustuksessa onko rightin vai leftin pelaaja vaan ennemminkin se, että suurin osa nyt ringissä mukana olevista on näitä kääpiöitä, siksi ottaisin Kuukan mukaan tai TPSin Järvisen. Laakso ja Heikkinen olisivat myös kova lisä tuohon puolustukseen.

Maalivahtiosasto alkaa näyttää suhteellisen kovalta, Rinne on huippu ja Vehanen paras euroopassa pelaava maalivahti, eli huippu myöskin.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
No Kapanen ei ainakaan tule. On sanonut lähes samaan hengen vetoon Hagmanin kanssa että perhesyistä ei ole tulossa.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Selänne sano et se lopettaa.

:D

Itsekin olen näin ymmärtänyt, mutta ilmeisesti häntä yritetään vielä kammenta mukaan.


Ahaa sivu taaksepäin niin asia selvis. Se vaan kun ei tule IS Veikkaajaa luettua muuten kyin syksyisin ja sillonkin vain ne kauden alotus pohjustukset. Mikäli Kapanen saadaan niin olisi hän ISO vahvistus.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Lyödäänpäs itse hahmotettuja kokoonpanoja nyt valituista EHT-turnaukseen. Ja ajatuksia samalla mahdollisista kisapelaajista.

Tarkki
Säteri

Ja kisoihin:

Rinne/Lehtonen
Vehanen
Lassila/Tarkki/Säteri

Maalivahtiosastollehan on tulossa Rinne, Vehanen ja kenties vielä Lehtonenkin. Tosin välttämättä Lehtosta ei valita, jos Rinne pääsee kisoihin. Vehanen hoitaa varmasti kakkosveskan roolia ja Tarkki, Säteri tai pleijareista vapautuva Lassila haistelemaan vaikka kisatunnelmaa.

Nummelin - Jaakola
Niskala - Hietanen
Kukkonen - Vatanen
Puistola - Kuukka

Ja kisoihin:

Nummelin - Kukkonen
Niskala - Jaakola
Lydman - Vatanen
Salmela - Lepistö

Lydman olisi ehdottamasti hyvä lisä ja varmasti jos ajatellaan tuota tapaus Vatanen. Niin siinä olisi Lydmannista rinnalle sen tason pelimies, että hoitaisi Koskisen roolia JYP:ssä. Muutenkin jos Phoenixista vapautuu Lepistö ja Salmelakin on tulossa kisoihin. Näkisin, että aika kokonaisvaltainen paketti.

Jokinen - Santala - Miettinen
Granlund - Lehterä - Aaltonen
Kapanen - Kontiola - Hartikainen
Hytönen - Hahl - Pihlström
Komarov, Louhivaara

Sieltä olisi Venäjän mestarijoukkueesta vapautumassa esim. Immonen ja Hyvönen. Ja NHL:n pleijareista ehkä maajoukkueen kannalta tärkein pelaaja eli Valtteri Filppula. Itse olen sen verran ihastunut tässä pleijareiden aikaan myös isoveli Ilari Filppulaan ja näkisin hänet myös yllätyskorttina ottaa reserveistä.

Ja kisoihin:

Jokinen - V.Filppula - Miettinen
Granlund - Immonen - Hyvönen
S.Kapanen - Lehterä - Aaltonen
Hytönen - Hahl - Pihlström
Komarov, I.Filppula
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
NHL:n pleijareista ehkä maajoukkueen kannalta tärkein pelaaja eli Valtteri Filppula. Itse olen sen verran ihastunut tässä pleijareiden aikaan myös isoveli Ilari Filppulaan ja näkisin hänet myös yllätyskorttina ottaa reserveistä.

Valtterin voi unohtaa, Detroit raivasi tiensä jatkoon NHL:ssä ja pudotti Phoenixin. Ilari Filppulaakin voisi kokeilla pikkuveljensä tilalla.

Phoenixin suomalaisten eli Korpikosken, Lepistön ja Nokelaisen kausi päättyi - toivottavasti tämä kolmikko kiinnostaisi myös maajoukkuevalmentajia, sillä kaikille olisi käyttöä. Mutta antaako Dufva Jukalle luvan ottaa Korpikoskea, sillä onhan maajoukkueen mukana nyt kuitenkin Louhivaara, JYPin mies? Ja mitä örähtää Kummola, joka ei ole Phoenixin miehistä varmaan edes kuullutkaan, paitsi ehkä Lepistöstä etäisesti. Suosiiko Kale sittenkin ennemmin Santalaa ja Puistolaa?

Toki on aina mahdollista että Kurri on Phoenixin miehille jo soittamassa ja Jalonen heitä valitsemassa, mutta maajoukkuevalintojen perinteet tietäen voi olla, ettei tästä kolmikosta yhtäkään oteta kisoihin. Maajoukkueen leiritysnäyttökin puuttuu (sillä tokihan EHT-höntsät tai Tanska-harjoitusmaaottelut ovat paljon kovempia pelejä kuin maailman kovimman kiekkoliigan pudotuspeliottelut).
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Phoenixin kolmikolle ehdoton kyllä. Jos vain halua on, niin jokainen heistä kyllä mahtuu joukkueeseen. Ne pari ottelua, jotka Coyotesilta Red Wingsiä vastaan näin menivät hyvin ja ei Suomella tällä hetkellä niin kovaa joukkuetta ole, etteikö joku Korpikoski mahtuisi mukaan. Sami Lepistö nyt mahtui olympiajoukkueeseen eikä ollut sielläkään heikoin lenkki, joten MM-kisoissa olisi varmasti suurta roolia tarjolla. Mutta sopimus taitaa päättyä, joten saattaapi Lepistön matka jäädä väliin.

Ja Nokelainen on puolustavaksi sentteriksi mielestäni edelleen parempi vaihtoehto, kuin kaikki Euroopassa pelaavat sentterit.
 

aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
...ja Nokelainen on puolustavaksi sentteriksi mielestäni edelleen parempi vaihtoehto, kuin kaikki Euroopassa pelaavat sentterit.


Itse huolisin mainitsemastasi kolmikosta mukaan vain Lepistön. Puolustavia, koko kauden isossa kaukalossa pelanneita, Nokelaisen tasoisia senttereitä löytyy hyvin Euroopasta (esim. Hytönen, joka on osoittanut pystyvänsä pelaamaan MM-tasolla. Etenkin Hytösen karvauspeli on huikeaa).

Korpikoskellakaan ei ole pitkään pienessä kaukalossa pelanneena mitään erityisosaamista, joka oikeuttaisi MM-kisapaikkaan.

sentterit:
V. Filppula
Immonen
Lehterä
Hytönen
(I. Filppula)

laitahyökkääjät:
J. Jokinen, Miettinen, Aaltonen, Granlund, S. Kapanen, Pihlström, Erkinjuntti, Komarov (Hartikainen)

puolustajat:
"Team Kummola" eli en viitsi edes listata, kun yllätyksiä ei ole tulossa, Kuukka saa pukea siviilit päälleen LG-kisojen jälkeen ja Vatanen on todennäköisesti se tuppea pureva pakki.

maalivahdit:
1. Vehanen
2. Rinne
3. I. Tarkki

Hahl ja Santala on myös nähty. Eivät mielestäni ansaitse kisapaikkaa.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
sentterit:
V. Filppula
Asiantuntijakommentit esim. Korpikoskesta menettävät hiukan hohtoaan, kun et ilmeisesti seuraa NHL:ää edes sen vertaa, että tietäisit nimenomaan Detroitin tiputtaneen Phoenixin ja näin ollen Vallen jatkavan pelejään.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja Nokelainen on puolustavaksi sentteriksi mielestäni edelleen parempi vaihtoehto, kuin kaikki Euroopassa pelaavat sentterit.

Nokelainenhan ei ole mahtunut joukkueensa kokoonpanoon viime aikoina, joten peruskysymyshän näissä aina onkin: ottaako mukaan vähäisillä minuuteilla ja vastuulla kautensa viettänyt NHL-mies vai isossa roolissa viilettänyt europeluri?

Itse ottaisin tässä tapauksessa jälkimmäisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös