MM-kisat, Saksa 2010: Suomen kokoonpano

  • 565 805
  • 1 945

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Hyvää pohdintaa Kynältä!

Tapaus Vehaseen ottaisin silti sen verran kantaa, että en pitäisi lainkaan "worst casena" sitä, että hän olisi ykkösmaalivahtimme kisoissa. Itse asiassa näkisin Vehasen jopa parempana vaihtoehtona ykköseksi kuin Lehtosen tai Rinteen. Ai miksikö? Vehanenhan oli koko SM-liigan tärkein yksittäinen pelaaja siihen asti kunnes lähti Venäjälle, jossa sama tahti on jatkunut ja on nyt viemässä joukkuettaan mestaruuteen. Lisäksi mikäli muu joukkue tulee olemaan nuorennusleikattu, olisi mielestäni tärkeää, että sitä kokemusta ja rauhallisuutta löytyisi tolppien välistä. Eikä siitäkään varmasti ole haittaa kisoja ajatellen, että kulunut kausi on pelattu isossa kaukalossa.

Esimerkiksi jollain Kari Lehtosella on takanaan erittäin rikkonainen kausi eikä torjuntaprosentit AHL:stä / NHL:stä ole "lähellekään" Vehasen tasoa.

EDIT: Alla vielä Vehasen statsit tältä kaudelta (lähde: Eliteprospects). Melko kovaa valuuttaahan nuo ovat. Kun playoffs-tilastoja katsoo, niin voidaan unohtaa mahdolliset spekulaatiot siitä, etteikö pää kestäisi kovia pelejä.

Lukko SM-Liiga 18 1.65 .940 |
Ak Bars Kazan KHL 25 1.73 .935 / Playoffs 9 1.29 .948

Lisäksi Vehasen korkeita prosentteja ei voida selittää sillä, että hän olisi pelannut niin hyvän puolustuksen takana koko kauden ajan; millä selitettäisin sitten Tellqvistin kahta prosenttiyksikköä huonommat tilastot molemmista joukkueista?

Vehanen toki pelasi sm-liigassa mainiosti, samaten nyt khllässä, sitä en kiellä. Voisi olla 1 molari, jos nhllästä ei tule ketään. Kari Lehtonen nyt kuiteskin on pelannut hieman kovempia pelimiehiä vastaan, kuin joku Erkinjuntti taikka Hytönen. Pelannut myös hyvin nhllässä, silloin kun oli terveenä. Paluun jälkeen pelannut mainiosti tänä vuonna. 2007 pelasi myös hyvät mm-kisat. Muistutan, että on eri asia torjua 94 % sm-liigassa kuin vaikka 94 % nhllässä.
 
Viimeksi muokattu:
Karri Rämö (23v, 189cm) - Rämö oli mukana jo kahdessa edellisessä MM-turnauksessa, päästen pelaamaan turnauksissa yhteensä yhden ottelun. Jostain syystä Rämö on unohdettu kaavailuista lähes kokonaan (ilmeisesti Jalonenkin on unohtanut?), vaikka kausi maailman toiseksi kovimmassa kiekkosarjassa KHL:ssä meni hyvin.

Rämö on jo ilmoittanut, ettei ole käytettävissä. Jotain loukkaantumista taisi olla taustalla. Joka tapauksessa Rämö olisi ollut kakkosvaihtoehto Euroopasta heti Vehasen jälkeen.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rämö on jo ilmoittanut, ettei ole käytettävissä. Jotain loukkaantumista taisi olla taustalla. Joka tapauksessa Rämö olisi ollut kakkosvaihtoehto Euroopasta heti Vehasen jälkeen.

OK, tää oli mennyt multa täysin ohi. Muutenkin aika vähällä mediahuomiolla on kuitenkin Rämö saanut Venäjällä kiekkoilla, ja mistähän syystä häntä ei EHT:llekään valittu mukaan kauden aikana?
 

eläin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Maajoukkue, DIF, HIFK, Väsby Hockey
Käsittääkseni Rämö jätti jonkun EHT turnauksen väliin juuri loukkaantumisen takia, taisi olla Karjala Turnaus. Ja Rämö kertoi muutama viikko sitten että ei lähde MM-kisoihin leikkauksen takia.

http://www.ess.fi/?article=276249

Joku kyseli Norrenaa aikasemmin ja mies on itse sanonut että ei itse usko että hänta enään maajoukkueessa nähtäisiin. Norrena pelasi viimeeksi MM-kisoissa 2007, ja vuotta myöhemmin hän oli käytettävissä mutta kertoi että kukaan ei edes kyselly kisoihin. Tähän en löydä linkkejä mutta muistaakseeni ne oli Iltasanomissa joskus.
 
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
Käsittääkseni Rämö jätti jonkun EHT turnauksen väliin juuri loukkaantumisen takia, taisi olla Karjala Turnaus. Ja Rämö kertoi muutama viikko sitten että ei lähde MM-kisoihin leikkauksen takia.

http://www.ess.fi/?article=276249

Joku kyseli Norrenaa aikasemmin ja mies on itse sanonut että ei itse usko että hänta enään maajoukkueessa nähtäisiin. Norrena pelasi viimeeksi MM-kisoissa 2007, ja vuotta myöhemmin hän oli käytettävissä mutta kertoi että kukaan ei edes kyselly kisoihin. Tähän en löydä linkkejä mutta muistaakseeni ne oli Iltasanomissa joskus.

http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200804157526343_jk.shtml

Siinä on tuo parin vuoden takainen artikkeli.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Aiemminhan oli vähän huolta siitä, että mahtaako Sami Vatanen päästä maajoukkueeseen, koska SM-finaalien piti estää Vatasen osallistuminen Ruotsin EHT-turnaukseen ja Vatanen olisi pitänyt valita suoraan kisaryhmään, mikä on EHT-fiksaatiosta kärsiville päävalmentajille anateema.

No, hätä ei ole enää tämännäköinen, sillä Tepsi on näköjään ajatellut Suomen maajoukkueen parasta ja vapauttaa nuoren Vatasen EHT-ryhmään, kunhan JYP saa pelattua ensi keskiviikon pronssipelinsä alta pois. EHT-ryhmään saadaan muutenkin miehistönvaihdoksia muiden JYP-pelaajien liittyessä maajoukkueeseen. Tepsin finaalipaikka on Leijonien etu, joten kiitoksia Tepsille tästä (vaikka TuTon mies toki olenkin). Vatanen vain MM-kisoihin, pakisto on sitä luokkaa, että Vatanen mahtuu hyvin mukaan seitsemänneksi pakiksi.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aiemminhan oli vähän huolta siitä, että mahtaako Sami Vatanen päästä maajoukkueeseen, koska SM-finaalien piti estää Vatasen osallistuminen Ruotsin EHT-turnaukseen ja Vatanen olisi pitänyt valita suoraan kisaryhmään, mikä on EHT-fiksaatiosta kärsiville päävalmentajille anateema.

No, hätä ei ole enää tämännäköinen, sillä Tepsi on näköjään ajatellut Suomen maajoukkueen parasta ja vapauttaa nuoren Vatasen EHT-ryhmään, kunhan JYP saa pelattua ensi keskiviikon pronssipelinsä alta pois. EHT-ryhmään saadaan muutenkin miehistönvaihdoksia muiden JYP-pelaajien liittyessä maajoukkueeseen. Tepsin finaalipaikka on Leijonien etu, joten kiitoksia Tepsille tästä (vaikka TuTon mies toki olenkin). Vatanen vain MM-kisoihin, pakisto on sitä luokkaa, että Vatanen mahtuu hyvin mukaan seitsemänneksi pakiksi.

Ihan samaa olin juuri tulossa kirjoittamaan. Kyllä tämä Turussa nähtävä nöyryytys muuttaa Vatasen kisamatkan huomattavasti todennäköisemmäksi. Myös Hytönen ja Pihlström liittynevät joukkueeseen. Pihlmania ja Tuokkolaa pidän epätodennäköisempänä.

Myös KalPasta olisi tämänhetkisen tuloksen mukaan saatavilla MM-leiritykseen
Sami Kapasen lisäksi esim. Teemu Hartikainen. Joten kyllä nämä välierätulokset ainakin maajoukkuetta enemmän hyödyttävät, kuin päinvastaiset tulokset. Mutta tuo HPK-KalPa-peli on toki vielä kaikkea muuta kuin ratkennut.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kun siis pelaa tosi sikapaskan matsin ratkaisupelissä playoffeissa, niin mm-paikka lähenee. Te olette vissiin huumorikirjoittajia. : ) Sanoisin, että vaatii kyllä tämän TPS-sarjan jälkeen aika kovat uudet näytöt Tukholmassa, että JYPin Hytönen, Vatanen & co pääsee mm-kisoihin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kun siis pelaa tosi sikapaskan matsin ratkaisupelissä playoffeissa, niin mm-paikka lähenee. Te olette vissiin huumorikirjoittajia. : ) Sanoisin, että vaatii kyllä tämän TPS-sarjan jälkeen aika kovat uudet näytöt Tukholmassa, että JYPin Hytönen, Vatanen & co pääsee mm-kisoihin.

Jokainen voi pelata yksittäisen pelin huonosti, tuskin esim. JYPin tappio tänään oli kenenkään yksittäisen pelaajan (esim. Vatasen tai Hytösen) yksinomainen syy, jos turpaan tulee 6-1. Sitä paitsi maajoukkuevalintoja on syytä tarkastella nimenomaan pelaajakohtaisesti, ei joukkuekohtaisesti (toisin sanoen ei ole väliä, missä joukkueessa pelaaja pelaa ja miten joukkue menestyy - muutenhan maajoukkueesta pitäisi pudottaa aina pois niiden joukkueiden pelaajat, jotka eivät juhli mitaleita tai mestaruutta).

Katsotaan tilannetta ennemmin kokonaisuutena. TPS-ottelusarjassa Sami Vatanen oli JYPin paras pistemies tehoilla 3+3=6, yksi maaleista oli voittomaali. Jäähyjä Vatanen otti koko ottelusarjassa yhden kakkosen, ratkaisumatsissa. Jos 18-vuotias nuorukainen - vieläpä pakki - on isolla rahalla kootun, viime kaudella mestaruuden voittaneen joukkueen paras pistemies välieräsarjassa, niin eiköhän niitä näyttöjä ole jo melkoisesti annettu.

Puolustajien play off -pistepörssissäkin Vatanen näyttää SM-liigan tilastojen perusteella olevan neljännellä sijalla (samoissa pistelukemissa kuin HPK:n Mikko Mäenpää), tehotilastoissa Vatanen on hieman pakkasen puolella (-1), mutta eipä tämäkään lukema nyt mikään kohtuuttoman heikko ole, kun ottaa huomioon, että yhdelläkään JYPin puolustajalla ei ole lukema plussan puolella. Kolmella pakilla on tasan 0 tehotilastossa ja esim. Olli Malmivaaralla lukema on -4.

Lisätietoa muuten pronssipelistä, joka piti alun perin pelata keskiviikkona: se pelataankin näköjään perjantaina 23.4. No, sen jälkeen JYPin ja KalPan mahdolliset maajoukkuemiehet voivat kevyesti irroitella vaikkapa kauden päättäjäissaunan merkeissä (jomman kumman joukkueen jäsenten juhliessa myös himmeämpää lätkää) ja kokoontua alkuviikosta EHT-leirille. EHT-turnaushan alkaa torstaina 29.4.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä minä uskon, että Vatanen saattaa päästä mm-kisoihin, mutta tänään Vatanen oli ihan kuutamolla, kun TPS teki 1-0 ja 2-0 maalin aikana jäähyllä. Kyllä Vatasen pitää antaa vielä itsestään luotettavampi kuva kuin tänään omassa päässä ennen kuin mm-paikka irtoaa ja usko tai älä. Minä toivon oikeasti, että Vatanen pääsee kisoihin mukaan, mutta sinne päästääkseen Vatasen on pelattava kelvolliset pelit Tukholmassa. Toivon oikeasti, että nuorista kolmikko Vatanen, Granlund ja Hartikainen on mukana Saksan mm-kisoissa kasvamassa ja kouliintumassa tuleviin kausiin ratkaisupelaajiksi, mutta kyllä se vaatii juuri nyt kelvollisia peliesityksiä, viimeisissä näyttöpeleissä, koska ei meillä nyt niin kapea pelaajamateriaali ole, että nuorison olisi "pakko" päästä jo vuoden 2010 mm-kisoihin mukaan.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Nuorennusta ajatellen kaikki menee taas käsikirjoituksen mukaan. KalPasta Ruotsiin mukaan Hartikainen, JYPistä Vatanen ja finalisteista ei ketään. Jonkun mainitsema Sami Kapanen täytyy ottaa vitsinä. Loukkaantumisensa jälkeen Kapanen tuskin itsekään kisoista innostuu ja toisaalta, tässä vaiheessa ei kannata sitä myllysiltaa enää korjata, vaan rakentaa kokonaan uusi. Joukkueen paikkaaminen veteraaneilla ei synnytä mitään järkevää enää tässä vaiheessa.

Sentteripuolelle Immonen, Kontiola, Lehterä, Santala ja Hahl ovat jo kelpo runkona mahdollisia NHL-pudokkaita odotellessa. Esimerkiksi Hytöselle ei ole MM-kisajoukkueessa sijaa. Puolustus on jo kuosissaan toisella leiriviikolla, laitahyökkääjätkin tulevat EHT-huipennukseen antamaan näyttönsä, vain maalivahtitilanne on aika lailla levällään. Tietty deja vu tulee aikaisemmilta vuosilta mieleen, kun lähes uskomattoman hyvä maalivahtiedustus vähitellen kapenee kapenemistaan. Kiprusoff, Bäckström, Lehtonen, Niittymäki - kaikki ulkona pleijareista, mutta eivät tule kisoihin. Kaikki kunnia paljon hehkutetulle Vehaselle, mutta jos NHL:stä ei saada ykkösveskaria joukkueelle, silloin kannattaa varautua siihen, että Suomen sijoitus voi alkaa ykkösellä - ja perässä jokin muu numero.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä minä uskon, että Vatanen saattaa päästä mm-kisoihin, mutta tänään Vatanen oli ihan kuutamolla, kun TPS teki 1-0 ja 2-0 maalin aikana jäähyllä. Kyllä Vatasen pitää antaa vielä itsestään luotettavampi kuva kuin tänään omassa päässä ennen kuin mm-paikka irtoaa ja usko tai älä. Minä toivon oikeasti, että Vatanen pääsee kisoihin mukaan, mutta sinne päästääkseen Vatasen on pelattava kelvolliset pelit Tukholmassa.

Oikeastaan tämänpäivän peli oli Vatasen ainoa heikko peli, mutta niin koko puolustuksen ja joukkueen osalta joten yhden pelin perusteella ei kannata mitään katsoa.

Vatanen kyllä nosti tasoaan viellä pykän runkosarjan pelaamisestaan ja pelasi kyllä huikeat pudotuspelit. Omassa päässäkin pelasi suhteelisen varmasti viimeistä peliä lukuunottamatta. Jo Kärpät sarjassa näytti osaamistaan ja TPS sarjassa sitten tehojakin alkoi löytyä. Ehdottomasti ainakin kokeilemisen arvoinen nimi näissä harjoitusleireissä ja EHT peleissä jos ei suoraan kisoihinkin..

Edit: Hytösestä ja Pihlstörmistä en sitten osaa oikein sanoa. Varsinkin Hytönen peluutettiin aika puhki ja se heijastui varsinkin näissä viimeisissä peleissä. Ehkä paripäivää lepoa ja mies on ihan erilaisella taisteluilmeellä taas mukana. Kuitenkin edelleen mielestäni varteenotettava MM-kisamies kun ajoi jo viimekisoissa oman roolinsa ja kehittynyt huimasti tälläkaudella.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oskar Osalan seura Albany River Rats eteni juuri voitoin 4-0 AHL:n playoffien toiselle kierrokselle, joten Osala voidaan laskea ulos kisajoukkuespekulaatioista. No joo, periaatteessa taitaisi olla vielä mahdollista ehtiä AHL:n playoffien toiseltakin kierrokselta vielä MM-kisojen alkusarjaan, mutta siihen en jaksa uskoa lainkaan, että tuonne asti alettaisiin odotella. Joten eiköhän Osalan vuoro tule joku toinen vuosi.
 

Fordél

Jäsen
Raskilla ei muuten taida olla miesten maaotteluita vielä lainkaan, vai muistanko väärin?

Jos muistan oikein niin muistat väärin eli Raskilla taitaa olla yksi tai kaksi miestenkin maaottelua tilillään.

Mitä tulee muuten tohon veskaosastoon niin itse lähtisin (kuten koko joukkueen osalta), että sekin olisi hyvä lyödä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lukkoon. Näin saataisiin hiottua yhteispelaamista mahdollisimman pitkään. Tällöin lähtisin siitä, että NHL:stä tulee yksi veska ja Vehanen on toinen veskareista. Kolmanneksi joko Lassila tai Tarkki.

Bostonilla näyttää nyt kulkevan oikein hyvin, joten Vehasen aisapari tullee kaksikosta Niemi tai Rinne. Molemmat käyvät oikein hyvin ja täten veskaosasto on kunnossa sen ollessa Niemi/Rinne - Vehanen - Lassila/Tarkki

SM-liigan välieriä katsellessa tuli väistämättäkin mieleen, että mikä on JYP:n Hytösen anti maajoukkueelle? Mies näytti olevan aika väsynyt eikä samanlaisesta lennosta ollut tietoakaan kuin mitä runkosarjassa oli. Paikka maajoukkueen neloskentän keskellä on siis kaikkea muuta kuin varma. Toisaalta jos Phoenix menee jatkoon, ei Nokelaistakaan ole mahdollista saada. Olisko siis kaikesta huolimatta joko Hahl tai Santala pätevämpi vaihtoehto tolle paikalle kuin Hytönen?
 

aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Sentteripuolelle Immonen, Kontiola, Lehterä, Santala ja Hahl ovat jo kelpo runkona mahdollisia NHL-pudokkaita odotellessa. Esimerkiksi Hytöselle ei ole MM-kisajoukkueessa sijaa.

Kaikki kunnia paljon hehkutetulle Vehaselle, mutta jos NHL:stä ei saada ykkösveskaria joukkueelle, silloin kannattaa varautua siihen, että Suomen sijoitus voi alkaa ykkösellä - ja perässä jokin muu numero.

Hahlilla ei ole käyttöä kisoissa. Lyhyt on ihmisten muisti - Hahl oli viime MM-kisoissa Suomen joukkueen huonoin hyökkääjä (9 peliä, 0 + 0 / -2). Ja näin vuosikymmeniä MM-kisoja seuranneena: Nuo jumaloimasi NHL-veskarit ovat MM-jäillä osoittautuneet usein tavallisiksi kuolevaisiksi ts. lämmin kakka lähtee myös heistä.

Uskon, että Vehanen on kauden Lukossa / KHL:ssä pelanneena kokeneena maalivahtina oivallinen vaihtoehto joukkueen ykkösvahdiksi. Sentterit voisivat olla Immonen, Lehterä, I. Filppula ja Hytönen. Santala pelasi viime kisoissa ihan hyvin, mutta mielestäni Filppula sopisi kolmossentteriksi paremmin taitavampana pelaajana. Tämä antaisi enemmän variaatioita - esim. yv:n pyörittäminen ei olis pelkästään kahden ketjun varassa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Bostonilla näyttää nyt kulkevan oikein hyvin, joten Vehasen aisapari tullee kaksikosta Niemi tai Rinne. Molemmat käyvät oikein hyvin ja täten veskaosasto on kunnossa sen ollessa Niemi/Rinne - Vehanen - Lassila/Tarkki

SM-liigan välieriä katsellessa tuli väistämättäkin mieleen, että mikä on JYP:n Hytösen anti maajoukkueelle? Mies näytti olevan aika väsynyt eikä samanlaisesta lennosta ollut tietoakaan kuin mitä runkosarjassa oli. Paikka maajoukkueen neloskentän keskellä on siis kaikkea muuta kuin varma. Toisaalta jos Phoenix menee jatkoon, ei Nokelaistakaan ole mahdollista saada. Olisko siis kaikesta huolimatta joko Hahl tai Santala pätevämpi vaihtoehto tolle paikalle kuin Hytönen?

Jos Phoenix menee jatkoon, saadaan onneksi Filppula ykkössentteriksi. Mv-osasto on minustakin ihan kunnossa, jos saadaan Vehanen ja Rinne/Niemi mukaan. Kolmonen voi olla esim. Jan Lundell tai Ari Sulander, jos vähän karrikoidaan asiaa. Sakke Lindfors voitti Suomesta käsin olympiahopeaa Calgaryssa 1988 kolmosveskarina. Lindfors luovutti mitalinsa tietääkseni urheilumuseoon, hieno teko Sakelta. Pasi Nurminen Pietarissa 2000 taitaa olla ainoa kolmosveskari, joka on oikeasti pelannut jonkun tärkeän pelin Suomen maajoukkueessa isoissa kisoissa. Pasi torjui silloin upeaasti voitokkaan pronssipelin. Ne oli ne "kaikki dokaa"-kisat, joissa pojat oli vähän "väsyneitä" välierä-pelissä Slovakiaa vastaan ja päävalmentaja Aravirta aikoi välillä lähteä itse pois kisoista ennenaikaisesti, kun bileet jatkuivat päivästä toiseen pelaajapuolella.

Jos saadaan Hahl mukaan, niin en kyllä ymmärrä Hytösen valintaa joukkueeseen, ilman kovia näyttöjä Tukholman peleissä reilun viikon päästä. On kyllä ihan Dufvan pelaajana mukana, jos nykynäytöillä lähtee Saksan mm-kisoihin. Vatasen valinta olisi panostus tulevasuuteen, samoin Hartikaisen ja Granlundin. Siksi niitä kannattaa oikeasti harkita, että otetaan pojat mukaan, mutta Hytösen pitää olla jo kokeneena pelaajan plusmerkkisesti hyödyllinen pelaaja, että kannattaa valita joukkueeseen, koska on meillä samantasoisia kunnossa oleviakin senttereitä sen verran, ettei jonkun Hytösen valinnan pitäisi olla ns. "kirkossa kuulutettu" asia, ainakaan tässä vaiheessa, mutta odotellaan lisänäyttöjä Tukholmasta, esim. Hytöseltä.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Bostonilla näyttää nyt kulkevan oikein hyvin, joten Vehasen aisapari tullee kaksikosta Niemi tai Rinne. Molemmat käyvät oikein hyvin ja täten veskaosasto on kunnossa sen ollessa Niemi/Rinne - Vehanen - Lassila/Tarkki

Itse en Niemeä ottaisi. Aika kokematon jannu, mj-pelejä nolla tilillä. Rinteen saanista kyllä hyppisin ilmaan ja Rinne ilman muuta koneeseen. Rask jos pääsee, niin tulevaisuuden Kurko (on kyllä jo tällä hetkellä) on välitön ykkönen. Jos Rask ja Rinne eivät tule, itse laittaisin kokeneen Petri Vehasen ykkösmolariksi. Tätä valintaa tukee paitsi valovoimainen kausi myös se, että kisat pelataan eurooppalaisella lentokentällä.

Hahlin Riksasta luinkin vähän aikaa sitten jostain vanhasta jääkiekkolehdestä ja heti tuli mieleen, että Hahlin ottaisin, mikäli vain on kunnossa. Onnistumisia mj-nutusta löytyy. Tommi Santalaa en ehkä ottaisi, sillä itseäni ei vain tuo Sveitsin liigan taso vakuuta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en Niemeä ottaisi. Aika kokematon jannu, mj-pelejä nolla tilillä.
MJ-pelien määrä myös pysyy nollana, jos se on kriteeri minkä takia pelaajaa ei voi valita "isoihin kisoihin". Niemellä muuten tällä hetkellä vielä NHL:n playoffien paras GAA ja torjunta-%. Ei MM-tasoa siis!

Hitto, Filppulaakaan ei olisi pitänyt valita olympialaisiin maajoukkuepelien vähyyden takia.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
MJ-pelien määrä myös pysyy nollana, jos se on kriteeri minkä takia pelaajaa ei voi valita "isoihin kisoihin". Hitto, Filppulaakaan ei olisi pitänyt valita olympialaisiin maajoukkuepelien vähyyden takia.

Niinhän sitä näppituntumalta helposti kuvittelee, että jos kaveri pelaa änärissä nollapelejä jatkuvalla syötöllä, ei kaveri voi flopata maajoukkueessa. Mutta, tämä ei ole niin yksinkertaista matematiikkaa. Leijona-paita on oma paitansa ja väitän, että kokemuksesta on hyötyä. Niinpä tasaviivalla, esim. Vehanen ja Niemi, niin kyllä valinta kallistuu Vehaseen, kokemuksen myötä, mutta ei todellakaan ainoastaan kokemuksen vuoksi. Ei Vehanen ihan paskaa kautta ole pelannut. Lisäksi Niemi saattaa olla väsyneempi, tosin minulla ei ole hajuakaan siitä, mikä on Vehasen jengin tilanne. Ja muistetaan se lentokenttä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niinhän sitä näppituntumalta helposti kuvittelee, että jos kaveri pelaa änärissä nollapelejä jatkuvalla syötöllä, ei kaveri voi flopata maajoukkueessa. Mutta, tämä ei ole niin yksinkertaista matematiikkaa. Leijona-paita on oma paitansa ja väitän, että kokemuksesta on hyötyä. Niinpä tasaviivalla, esim. Vehanen ja Niemi, niin kyllä valinta kallistuu Vehaseen, kokemuksen myötä, mutta ei todellakaan ainoastaan kokemuksen vuoksi. Ei Vehanen ihan paskaa kautta ole pelannut. Lisäksi Niemi saattaa olla väsyneempi, tosin minulla ei ole hajuakaan siitä, mikä on Vehasen jengin tilanne. Ja muistetaan se lentokenttä.
Ei tietenkään tarkoita. Ei Vehasenkaan meriititkään tältä kaudelta estä hänen mahdollista floppaamistaan kisoissa.

Itsellänikin on kyllä kova luotto Vehaseen ja uskon, että kenen tahansa nelikosta Lehtonen/Rinne/Niemi/Vehanen ollessa ykkönen Suomi ei tule maalivahtipeliin kaatumaan. Boston ilmeisesti on menossa jatkoon, joten sen takia en Raskia mainitse.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Ei tietenkään tarkoita. Ei Vehasenkaan meriititkään tältä kaudelta estä hänen mahdollista floppaamistaan kisoissa.

Joo, ei minullakaan mitään Niemeä vastaan ole, päinvastoin. Huikeaa kautta pelaa ja viime tosipelissä olikin "ihan hyvä".

Hahmottelua hyökkäyksen osalta:

Aaltonen-Immonen-J.Jokinen
Salmelainen-Lehterä-Hartikainen
S.Kapanen-Filppula-Vahalahti
Kähkönen-Hahl-Komarov


Lehterälle ja Filppulalle YV-vastuuta. Pahoitteluni siitä, etten ole Tepsin pelejä playoffeissa seuraillut (enkä juuri muidenkaan pelejä) Olisiko Filppula liian kevyttä kamaa kisoihin? En kyllä usko, mutta kovin tarkasti en voi sanoa, koska pelejä en ole juuri nähnyt. Vahalahti kuulemma hyvin pelannut, joten olisiko käyttöä kisamiehistössä? Asiaan perehtyneimmiltä olisi kiva saada kommentteja. Kapanen ilmeisesti toipuu hyvää vauhtia, joten josko upeat playoffit pelannut Sami otettaisiin vielä kerran nuttuun.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Hahlilla ei ole käyttöä kisoissa. Lyhyt on ihmisten muisti - Hahl oli viime MM-kisoissa Suomen joukkueen huonoin hyökkääjä (9 peliä, 0 + 0 / -2). --- Uskon, että Vehanen on kauden Lukossa / KHL:ssä pelanneena kokeneena maalivahtina oivallinen vaihtoehto joukkueen ykkösvahdiksi. Sentterit voisivat olla Immonen, Lehterä, I. Filppula ja Hytönen.

Suora lainaus Kiekkolehden MM-kisapelaaja-arvionnista vuodelta 2008: Hahl "Pelasi nelosketjussa, jossa peliaika jäi vähäiseksi. Silti huono plusmiinus. Kuului tärkeänä osana hyvin onnistuneeseen alivoimamiehitykseen." Tuo on vähän kuinkas luet: minä luen tuon siten, että Hahl teki oman pienen roolinsa kisoissa hyvin. Hahlin näen nimenomaan pienessä roolissa nelosessa, en odota häneltä ihmeemmin tehoja. Hänen kokemuksensa kisoista on Hytöstä laajempi. Toisaalta, hänet voi kätevästi skipata joukkueesta, jos Nokelainen ja Filppula ilmaantuvat kisoihin.

Vilkaisu NHL:n molarien play off-tilastoon kertoo aika paljon. Sijoilla 1. ja 2. Rinne ja Niemi, sijalla 4. Rask. Se on kokolailla kovempi näyttö kuin KHL:n menestys. KHL:ssähän pelaavat ja ovat pelanneet usein ne suomalaiset vahdit, jotka eivät ole onnistuneet NHL:ssä. MM-kisoissa vaaditaan ykkösvahdilta kovaa paineensietokykyä. Jos Vehasen kaverina ja ykkösvahtina on joku em. maalivahdeista, Vehanen varmaan pelaa ihan hyvät kisat. Mutta jos päävastuu on hänellä, silloin olemme ongelmissa. Mainitaan nyt vielä sekin, että noissa vuoden 2008 MM-kisoissa Vehanen pelasi yhden matsin, torjuntaprosentilla 89,47. Ei ihan häikäisevää kuitenkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Itse en Niemeä ottaisi. Aika kokematon jannu, mj-pelejä nolla tilillä.

Ei pidä paikkaansa vaan Niemellä on maajoukkuepelejä alla. Jos oikein muistan niin olisiko ollut ainakin jonain vuonna Karjala-turnauksessa mukana. Silti tottakai hän on kokomaton kaveri maajoukkueympyröissä, mutta niin taisi olla muuan Pekka Rinnekin, joka pelasi kuitenkin hyvin arvoturnauksessa vaikka kokemusta ei ollut. Niemi on ollut todella hyvä NHL:ssä ja jos sen pudotuspeleissä pärjää joukkueen ykkösveskana, pärjää taatusti myös tulevissa MM-kisoissa.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pronssiottelu pelataan vasta perjantaina, joten JYPin ja KalPan pelaajia ei nähdä Tanskassa. Sen sijaan Ruotsin turnaukseen pronssimitalistit ehtivät hyvin.

JYPin otteita ei nyt playoffeissa hirveästi tullut seurattua, mutta Pihlström ja Hytönen taisivat lopulta aika vaisut pleijjarit pelata, vaikka yhdessä Louhivaaran kanssa joukkueen sisäisen pörssin kärjen muodostivatkin. Silti ei olisi mikään ihme vaikka koko tuo kolmikko yhdessä Vatasen kanssa otetettaisiin mukaan Ruotsiin.

KalPasta Sami Kapanen on varmasti mukana, mikäli kroppa sallii ja motivaatiota riittää. Nuorennusleikkaus on varmasti paikallaan, mutta hyvä sinne jokunen kokenut pelimieskin on ottaa mukaan, eikä Jalonen varmasti pudotuspelien pistepörssiä johtavaa Kapasta jätä valitsematta. Teemu Hartikaisenkin kannattanee pitää puhelinta päällä. Kutsu Ruotsiin pitäisi olla itsestäänselvyys eikä MM-kisapaikkakaan kaukana ole.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onkos Leino loukkaantunut vai ei muuten vain mahdu Philadelphian pudotuspelijoukkueeseen? Koitin kaivaa miehen kuulumisia, koska jos mies on kunnossa ja halukas tulemaan maajoukkueeseen niin ottaisin miehen ilman muuta, vaikkei olekaan Phillyssä loistanut. Kun pelataan isossa kaukalossa, niin mies tilaa saadessaan on täysin suvereeni (tai ainakin oli jos ei ole jenkeissä taantunut). Leino on parempi laidassa, mutta osaa pelata myös keskellä ja aloittaa. Mies jopa puolustaakin tarvittaessa. Jalonen hoi, tsekkaapa Leino!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös