MM-kisat, Saksa 2010: Suomen kokoonpano

  • 565 807
  • 1 945

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Jotenkin tuntuu, että Suomen vahvistukset NHL:n suunnalta ovat nyt tässä. Mutta eihän hätä ole tämännäköinen!

Euroopassa on runsain mitoin MM-tason täyttäviä pelaajia.
Kuningas-Immonen tulee johdattamaan muun Jyp-kaartin kanssa Suomen maajoukkueen kohti menestystä.

Jokiselle ollaan kaavailemassa 13.hyökkääjän paikkaa, koska Jussille ei löydy ykkös/kakkoskentän paikkaa joukkueesta. Näin Jalonen paikkaa "virhettään" eli Jokisen poisjättämistä olympiakarkeloista.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lehterää on myös vaikea sivuttaa ja lopuista paikoista varmaankin taistelevat Hytönen, Santala, Pirnes, Hahl tai jopa Hirschovits.

Pyörälä saattaisi tulla kysymykseen mikäli halua löytyy. AHL:ssä pelaavista puolustajista myös Lehtivuori ja Heikkinen vapautuivat, mutta tuskin ovat Jalosen suunnitelmissa. Olympiavuodesta johtuen NHL:n pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta lähinnä Phoenixin suomalaiset saattaisivat olla valmiita kisoihin lähtemään mikäli Detroit tiputtaa kojootit.

Faktoista olisi hyvä ottaa selvää ennen kuin tänne kirjoittelee. Pirneksen ja Hirschovitsin kaudet ovat paketissa, mutta he eivät ole MM-leirityksessä mukana, joten heitä ei nähdä kisoissakaan. Lisäksi unohdit leirityksessä mukana olevan Kontiolan.
Pyörälän kausi on ohi solisluun murtumisen takia, ja Lehtivuori on nostettu mukaan Philadelphian playoffseihin. Mitä tulee NHL:stä mahdollisesti saataviin vahvistuksiin, niin Filppulan voi kyllä odottaa saapuvan ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihinsa varsinkin kun hän missasi NHL-kaudesta 27 peliä loukkaantumisen takia.
 

Puukallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Calgary Flames
Faktoista olisi hyvä ottaa selvää ennen kuin tänne kirjoittelee. Pirneksen ja Hirschovitsin kaudet ovat paketissa, mutta he eivät ole MM-leirityksessä mukana, joten heitä ei nähdä kisoissakaan. Lisäksi unohdit leirityksessä mukana olevan Kontiolan.
Pyörälän kausi on ohi solisluun murtumisen takia, ja Lehtivuori on nostettu mukaan Philadelphian playoffseihin. Mitä tulee NHL:stä mahdollisesti saataviin vahvistuksiin, niin Filppulan voi kyllä odottaa saapuvan ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihinsa varsinkin kun hän missasi NHL-kaudesta 27 peliä loukkaantumisen takia.


No mutta näinhän saa jonkun muun ottamaan selvää ettei itse tarvitse vaivautua?

Kontiolan kieltämättä unohdin tuosta listasta. Filppulalla takana pitkä kausi ja olympialaiset, joten en ihmettelisi vaikka kieltäytyisikin (mikäli Detroit tippuu).

Oskar Osala olisi myös mielenkiintoista nähdä kisoissa mikäli Albany tippuu AHL:n pudotuspeleissä tarpeeksi aikasin. Tällä hetkellä tosin se ei taida näyttää todennäköiseltä.
 
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
Sweden Hockey Gamesin ensimmäiseen otteluun voisi lähteä seuraavalla kokoonpanolla:

#36 Jokinen - #22 Santala - #20 Miettinen
#10 Pesonen - #26 Immonen - #24 Kapanen
#62 Enlund - #28 Lehterä - # 8 Salmelainen
#41 Pihlström - #23 Hahl - #71 Komarov

# 5 Kukkonen - # 3 Nummelin
#11 Hietanen - #42 Niskala
# 6 Jaakola - #48 Pikkarainen
#21 Puistola - #37 Kontiola (h)

#35 Vehanen
#30 Tarkki
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jesse Joensuun Bridgeport on AHL:n playoffeissa jo 0-3-tappiolla, joten Joensuu voi hyvinkin vapautua maajoukkueen käyttöön pian. Kenties jo ensi yönä.
 

Yoswald

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos ja kun NHL-osastolta ei uusia senttereitä enää tipu, niin todennäköisin ykkössentteri olisi Jarkko Immonen. Itse nostaisin kuitenkin Jori Lehterän isoon rooliin ja kasaisin ykkösketjuksi J.Jokinen-J.Lehterä-S.Bergenheim (mikä Seanin tilanne muuten on? Islanders on ulkona peleistä ja mielellään ottaisin Bergenheimin isoon rooliin). Toki jos V.Filppula vapautuu, niin laitetaan hänet ykköseen. J.Jokinen ja Valle ykkösessä tarkoittaisi, että meillä olisi ratkaisupotentiaalia ihan tappiin asti.

AHL:ssä J.Joensuu olisi vapautumassa ja hän olisi erittäin mielenkiintoinen nimi 2/3-ketjuun. Tehot 70. ottelussa 14+34=48, joten kausi AHL:ssä on sujunut ihan hyvin. Joensuu on ikäluokkaa, joka vielä nousee kovemmalle tasolle ennen 2014 olympialaisia.

Euroopasta näkisin T.Salmelaisen joukkueessa erittäin mieluusti. Mies on parhaassa peli-iässä ja pelaa elämänsä kautta Sveitsissä. Taidot riittävät varmasti MM-tasolla kakkosketjun rooliin. Puolustukseen toivoisin edellisessä viestissä mainittua Juuso Hietasta, joka on nuori ja kehittyvä rightin puolustaja, jolle on käyttöä yv:llä.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos ja kun NHL-osastolta ei uusia senttereitä enää tipu, niin todennäköisin ykkössentteri olisi Jarkko Immonen. Itse nostaisin kuitenkin Jori Lehterän isoon rooliin ja kasaisin ykkösketjuksi J.Jokinen-J.Lehterä-S.Bergenheim (mikä Seanin tilanne muuten on? Islanders on ulkona peleistä ja mielellään ottaisin Bergenheimin isoon rooliin).

Tieto Bergenheimin poisjäännistä vastaanotettiin keskiviikkona.

Sean Bergenheim ei osallistu MM-kisoihin. Syy: Olkapääleikkaus.

Lähde
 

Yoswald

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tieto Bergenheimin poisjäännistä vastaanotettiin keskiviikkona.
Kappas, jäi huomaamatta, vaikka yritin viestiä kirjoittaessa vielä googlata Bergenheimin tilanteesta. No, siinä tapauksessa ykköseen voisi iskeä esim. Antti Miettisen, tai yllättysnimenä Tony Salmelaisen tai Jesse Joensuun.

Ja Teemu Hartikainen ehdottomasti Antti Pihlströmin kanssa nelosketjuun. Mies on vakuuttanut katsomissani play-off matseissa ja nelosketjun rooli maajoukkueessa olisi miehelle sopiva.
 

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Seuraavat pelaajat ovat mahdollisia vahvistuksia lännestä(en ole tietoinen mahdollisista vammoista):

Maalivahdit:
Tuukka Rask
Pekka Rinne

Puolustajat:
Sami Lepistö
Toni Lydman
Joonas Lehtivuori
Teemu Laakso
Anssi Salmela

Hyökkääjät:
Petteri Nokelainen
Lauri Korpikoski
Valtteri Filppula
Jarkko Ruutu
Ville Leino
Oskar Osala
Jesse Joensuu

Antti Niemen sopimus päättyy tähän kauteen, häntä ei kisoissa siis nähdä?

Ville Leinoa ei ole kukaan nostanut vielä oikeen esiin. Leinohan voi pelata niin laitaa kun sentteriä. Sm- Liigassa Leino pelasi enimmäkseen sentteriä, nyt NHL:ssä enemmän laitaa. Ennemmin näkisin Leinon kisoissa (mikäli Philadelphia tippuu) kun esimerkiksi Santalan joka on täysin avuton hyökkäyspäässä (jos häntä siis hyökkäävään rooliin ollaan laittamassa). Muistaakseni Santala pelasi viime MM-kisoissa kakkos-kolmosketjussa hyökkäävässä roolissa ja saalisti seitsemässä ottelussa 0+0. Puolustavia senttereitä löytyy jo Hytösestä ja Hahlista. Santalalla ei ole siis käyttöä. Immosen, Lehterän ja Hytösen edelle hän tuskin menee.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kari Lehtoselta loppui myös sopimus, mutta kaveri pelasi tosi hienosti loppukauden Dallasissa. Onko tästä tiedotettu että Lehtonen ei ole käytettävissä? yleensä pelaajat joilla ei ole sopimusta jättää kisat väliin, mutta on niitä poikkeuksiakin ollut.

Lehtosen loukkaantumishistorialla tuntuisi yllättävältä jos mies ilman sopparia MM-kisoihin lähtisi. Jotenkin tuntuu että Rask ja Rinne lienee ainoat todelliset vaihtoehdot, ja heistäkin molemmat saattaa hyvinkin jatkaa vielä pelejään NHL:ssä. Toki jos Rinne jatkaa niin Niemi putoaa samalla, mutta kun Niemelläkin on sopimusneuvottelut edessä niin näinköhän lähtee riskeeraamaan yhtään?
 
Ennemmin näkisin Leinon kisoissa (mikäli Philadelphia tippuu) kun esimerkiksi Santalan joka on täysin avuton hyökkäyspäässä (jos häntä siis hyökkäävään rooliin ollaan laittamassa). Muistaakseni Santala pelasi viime MM-kisoissa kakkos-kolmosketjussa hyökkäävässä roolissa ja saalisti seitsemässä ottelussa 0+0. Puolustavia senttereitä löytyy jo Hytösestä ja Hahlista. Santalalla ei ole siis käyttöä. Immosen, Lehterän ja Hytösen edelle hän tuskin menee.

Muistat kyllä väärin, sillä Santala pelasi viime MM-kisoissa kaikki ottelut Suomen 4. ketjussa puolustavassa roolissa ja hoiti kyllä sen roolin ihan kiitettävästi. Laiturit hieman vaihtuivat, aluksi siinä pelasi Pyörälä ja Jarkko Ruutu, myöhemmin myös Komarov. Eli puolustuspeli Santalalta sujuu eikä se hyökkäyspäässäkään ole ihan niin onneton mitä annat ymmärtää.

Vaikka toki itsekin mielummin näkisin uutta verta kehissä Santalankin tilalla.
 

Ritukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kai Suikkanen.
Omasta mielestäni maalivahtitilanteesta ei tarvitsisi olla kovin huolissaan. Vaikka Nhl:stä ei apuja tulisikaan, niin euroopan kaukaloista löytyy myös kassareita jotka pystyvät ykkösvahdin jopin hoitamaan.

Etunenässä Petri Vehanen. Huikea kausi Khl:ssä ja Lukossa.

Myös mielestäni Tuokkolan Pekka ja pienellä varauksella Iiro Tarkki ovat MM-tason pelimiehiä. Ja hei, mikä on Norrenan tilanne? Onko kieltäytynyt MM-matkasta?

Oikeastaan joukkue näyttää melko kilpailukykyiseltä. Joku saattaa nostaa sentteripuolen kysymysmerkiksi mutta kyllä Immonen, Lehterä, Santala, Hytönen sekä Kontiola näyttäisi ainakin näihin, jonkun mielestä välikisoihin, ihan mukavalta.

Jos jotain haetaan niin puolustus olisi se miinus, kuten niin monesti suomalaisessa kiekkoilussa. Jaakola, Niskala, Kukkonen ja Nummelin täyttävät kriteerit. Mutta mistä loput?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikä muuten on Ilkka Heikkisen tilanne? Hartfordhan taisi pudota playoffeista ja Heikkisellä on varsin hyvä kausi takanaan. Tuskin olisi ainakaan yhtään heikompi kuin monet Euroopassa pelaavat ehdokkaat. Miksiköhän maajoukkueessa niin usein ohitetaan AHL-pelaajat ihan täysin vaikka sieltäkin löytyisi joskus ihan varteenotettavia vaihtoehtoja MM-kisoihin?
 

Ritukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kai Suikkanen.
Miksiköhän maajoukkueessa niin usein ohitetaan AHL-pelaajat ihan täysin vaikka sieltäkin löytyisi joskus ihan varteenotettavia vaihtoehtoja MM-kisoihin?

Olisiko ollut Venäjän kotikisat niin Suomen joukkueeseen tuli kesken kisojen Ville Koistinen ahl:stä. Tais olla välieriin ensimmäinen peli mihin tuli, ja pelasi hyvän pelin.
Sen jälkeen mediassa hehkutettiin '' AHL:stä suoraan parrasvaloihin '' yms. muuta lässytystä.

Ja eikö Pihlströmkin tullut Ahl:stä Kanadan kisoihin ja oli Suomen paras pelaaja.

Että kyllä, Ahl:ää aliarvioidaan ja aika rankasti.
 
Miksiköhän maajoukkueessa niin usein ohitetaan AHL-pelaajat ihan täysin vaikka sieltäkin löytyisi joskus ihan varteenotettavia vaihtoehtoja MM-kisoihin?

Varmaan siksi, että heidän pelejään ei ole kukaan nähnyt, ainakaan montaa. Esimerkiksi Heikkistä Jukka Jalonen on nähnyt viimeksi SM-liigassa HIFKin paidassa viime kaudella. Viime kaudella hän ei ollut sillä tasolla, että olisi mahtunut Jalosen suunnitelmiin. Jalosella pitäisi olla jonkinlaista raporttia siitä, että Heikkinen on kehittynyt tämän kauden aikana, sillä jos viime kauden näytöillä ei mahtunut mukaan, niin miksi nytkään? Todennäköisesti Jalosella ei kuitenkaan ole mitään havaintoa Heikkisen peleistä Hartfordissa. Tilastot nyt näkee kuka tahansa, mutta voiko niiden perusteella sanoa mitään, juuei. Oikea ratkaisu olisi tietysti kutsua Heikkinen mukaan Ruotsin turnaukseen ja katsoa mihin miehestä on. Voi olla, että kutsutaankin.

Mutta vastaus alkuperäiseen kysymykseesi on nähdäkseni juuri se, ettei AHL-pelejä käydä katselemassa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuskin ihan heti julkaistaan, sillä EHT-pelejähän edeltää maajoukkueen kakkosleiri, jonka aikana pelataan (tai ainakin oli tarkoitus pelata, riippuen tuhkapilvestä) kaksi maaottelua Tanskaa vastaan.

Tanska-otteluihin on mahdollista periaatteessa saada jo SM-liigan pronssipelin joukkueiden pelaajia, sillä pronssipeli pelataan 21.4, mutta voi olla, että pronssijoukkueiden mahdolliset maajoukkuelaiset liittyvät vasta Ruotsin EHT-turnaukseen mukaan.

Tanska-pelit pelataan 22-24.4, ja Ruotsin EHT alkaa 29.4, joten tuskin kannattaa odotella EHT-miehistöä ennen kyseistä viikkoa. Maanantaina 26.4 kenties saattaisi olla jo maajoukkueen EHT-miehitys kasassa?
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuskin ihan heti julkaistaan, sillä EHT-pelejähän edeltää maajoukkueen kakkosleiri, jonka aikana pelataan (tai ainakin oli tarkoitus pelata, riippuen tuhkapilvestä) kaksi maaottelua Tanskaa vastaan.

Tanska-otteluihin on mahdollista periaatteessa saada jo SM-liigan pronssipelin joukkueiden pelaajia, sillä pronssipeli pelataan 21.4, mutta voi olla, että pronssijoukkueiden mahdolliset maajoukkuelaiset liittyvät vasta Ruotsin EHT-turnaukseen mukaan.

Jos Tanskaan ylipäätään päästään lähtemään, niin sinne mennään ilman pronssiottelun pelaajia. Suunnitelmissa kun on lentää sinne tiistai-iltana, joten mitenkään eivät kyllä mukaan ehtisi. Mutta huomenna on ilmeisesti luvassa tietoa siitä, pelataanko ko. otteluita vai ei ts. siitä, pysyykö Suomen, Ruotsin ja Tanskan ilmatila jatkossakin suljettuna.

Seuraavaan leiriryhmäänhän liittyy tiistaina Niskala, Jaakola ja Santala. Sitä en sitten tiedä, karsitaanko porukasta samalla kolme pelaajaa. Jos karsitaan, uskoisin liipasimella olevan Jalvannin, Tuomisen ja Koskirannan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Luulisi, että yhdeksi maalivahdiksi yritetään Nashville-Chicago sarjan hävinneen joukkueen maalivahtia. Antti Niemi pelasi yöllä Chicagon maalissa nollapelin ja on ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin moni muu NHL-suomalaismaalivahti MM-kisoihin. Vehanen, Rinne/Niemi ja joku kolmas maalivahti, niin kyllä pärjätään maalivahti-osastolla.

Itse olen eniten "huolissani" sentteriosastosta. Onko Niko Kapanen tosiaan jäämässä pois kisoista. Jarkko Immoseen nousuun mm-tasolla ykkössentteriksi, sitä en pysty näkemään. mutta on sitä ennenkin oltu väärässä. Tietysti, onhan meillä Kontiola ja Lehterä. Valtteri Filppulan saaminen mukaan olisi pieni lottovoitto nykyryhmälle. Kun yksi pari on Phoenix-Detroit, niin vapautuu Filppula tai kolmikko Lepistö, Korpikoski ja Nokelainen, jos Jalonen heidät haluaa joukkueeseen.

Toivottavasti Jarkko Ruudulla on hinkua tulla mukaan jos ja kun Ottawa putoaa Pens-sedille.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin kuin jo niin monena menneenä vuonna ja varmasti myös tulevina vuosina on maalivahtiosasto se, mistä ei suomalaisen kiekkofanin tarvitse huolta kantaa. Tottakai jokainen takaisku tilannetta heikentää, mutta edelleen on hyvät mahdollisuudet siihen, että Suomella on käytössään MM-turnauksen paras maalivahtipeli. Fakta on kuitenkin se, että terävin kärki jäi nyt kuka mistäkin syystä pois. Kiprusoff, Bäckström ja Niittymäki olisivat mielestäni (ja olympiavalintoja ajatellen myös Jalosen mielestä) Suomen kolme parasta kassaria, mutta nyt on tultava toimeen muilla miehillä. Kovin moneen kieltäytymiseen ei silti enää olisi varaa.

Silti laskisin yhä, että Suomella on valittavinaan noin 12 maalivahtia, joiden voisi ajatella kisajoukkueeseen mahtuvan. Jaottelen nuo 12 kolmeen eri kategoriaan - 1) selkeä ykkösmaalivahti, jonka voisi ajatella olevan turnauksen paras veskari, 2) luotettava paikkaaja kakkosvahdiksi, joka tarvittaessa kykenee joukkueelle voittoja pelaamaan, ja 3) nuori kehittyvä veskari kokemusta hakemaan, mutta luultavimmin toistaiseksi vielä ilman peliaikaa. Jokaiseen ryhmään tulee tällä jaottelulla neljä kaveria, joskin ykköseen oikeastaan 4,5. Listaan kyseiset kaverit omassa subjektiivisessa paremmuus-/mieluisuusjärjestyksessäni. Jokaisesta ryhmästä näkisin yhden kassarin mahtuvan joukkueeseen, mutta toki myös kaksi kaveria ykkösryhmästä tai kaksi kakkosesta voidaan ottaa. Kolmosvahdiksi en hevin usko kenenkään ensimmäisestä kahdesta ryhmästä lähtevän.

Ryhmä 1:

Kari Lehtonen (26v, 191cm) - Pelasi pitkän loukkaantumisen ja seurasiirron jälkeen huikean kevätkauden, ja jos vire säilyy, voisi hyvin olla turnauksen paras kassari. Näytön paikka tulevaisuuden turnauksiakin ajatellen. Lehtosen suunnitelmista vain ei ole mitään kuulunut. Sopimus päättyi, mutta sitä voitaneen pitää varmana, että uusi rahakas sopimus syntyy, sillä Lehtonen on lähes varmasti Dallasin ykkösvahti ensi kaudella. Kyse onkin siitä, kuinka nopeasti sopimus syntyy, sillä Lehtosen loukkaantumishistorian tuntien kieltäytyminen sopimuksettomana pelaajana olisi täysin ymmärrettävää.

Pekka Rinne (27v, 193cm) - Olisi myös MM-turnauksen ehdotonta huippua, jos Nashville putoaa pudotuspeleistä. Tilanne nyt 1-1. Erittäin hyvät statsit ja seitsemän nollapeliä runkosarjassa. On myös jo pelannut MM-kisoissa. Rinteen sopimus on voimassa ensi kaudellakin.

Tuukka Rask (23v, 190cm) - Vasta 23-vuotias Rask voi olla Leijonien ykkösvahti vielä vaikka kuinka kauan. Löi kunnolla läpi tällä kaudella ollen yksi koko liigan parhaista tulokkaista. Hieno torjuntaprosentti 93,12. Raskilla ei muuten taida olla miesten maaotteluita vielä lainkaan, vai muistanko väärin? Boston-Buffalo-sarja on nyt tilanteessa 1-1, ja Raskin sopimus jatkuu ensi kaudellakin. Bruins luottaa nuoreen mieheen, ja varmasti voisi luottaa Suomikin.

Antti Niemi (26v, 187cm) - Niemi pelaa Rinnettä vastaan playoffeissa ja nollasi viime yönä Nashvillen auttaen Chicagoa tasoittamaan sarjan. Pelasi myös huiman läpimurtokauden, josta parhaina näyttöinä seitsemän nollapeliä ja huima voittoprosentti. Sopimus päättyy tähän kauteen, joten MM-reissu voi tyrehtyä siihen.

--------------------------------------

Ryhmä 2:

Petri Vehanen (33v, 184cm) - Jalonen on tyhmä tai sokea, jos ei Vehasta mukaan ota, ja täälläkin vallitsee lähes yksimielisyys Vehasen kisapaikan suhteen. Pelasi aivan huikean syksyn Lukossa ja on nyt johdattamassa Bars Kazania Venäjän mestaruuteen. Jotkut puhuvat jo siirrosta NHL:ään, Vehasen korkeahkosta iästä huolimatta. Pete on kyllä aivan rajatapaus, ettenkö laittaisi häntä myös tuohon ykkösryhmään, mutta menköön nyt kakkosen kärkenä. Itselläni on kuitenkin niin paljon luottoa Vehaseen, että hänen joukkueeseen päästessään sanoisin, että Suomella on kisojen paras kakkosmaalivahti.

Vesa Toskala (32v, 180cm) - 266 ottelun NHL-veteraani ei nauti ihmeemmin suomalaisen kiekkokansan luottamusta, mutta ainakin pätevän kakkosen hänestä voisi silti saada. Tasaisuuden puute on kuitenkin Toskalan suurin puute, joten MM-kisoissakin voitaisiin saada mitä vain nollapelin ja puolen kentän hörppyjen väliltä. Pelasi kuitenkin mm. keväällä kuusi peliä Calgaryssä hyvällä prosentilla 91,75. Sopimus päättyi, enkä hirveästi usko Toskalan motivaatioon kisamatkan suhteen.

Karri Rämö (23v, 189cm) - Rämö oli mukana jo kahdessa edellisessä MM-turnauksessa, päästen pelaamaan turnauksissa yhteensä yhden ottelun. Jostain syystä Rämö on unohdettu kaavailuista lähes kokonaan (ilmeisesti Jalonenkin on unohtanut?), vaikka kausi maailman toiseksi kovimmassa kiekkosarjassa KHL:ssä meni hyvin. Rämö pelasi Avangard Omskin paidassa torjuntaprosentilla 91,3, ja hyvin menneestä kaudesta kielii sekin, että paikalliset urheilutoimittajat valitsivat hänet ylivoimaisella äänten enemmistöllä Omskin kauden parhaaksi pelaajaksi. Taakse jäi näin ollen mm. sellainenkin suuruus kuin Jaromir Jagr.

Fredrik Norrena (36v, 183cm) - Kokenut kisakävijä (viidet MM-kisat ja yhdet olympialaiset) on jätetty aika monen kaavailuista pois. Enkä sitä kyllä ihmettelekään, jo ihan nuorennusleikkauksenkin takia. Jos ylläolevista nimistä kuitenkin esim. 5-6 jää vielä pois, voi Norrestakin tulla yllättäen ihan realistinen vaihtoehto. Tällöin on kuitenkin jo hätä kädessä. Pelasi joka tapauksessa hyvät Elitserienin pudotuspelit eikä tiettävästi ole juuri edustuspaikasta kieltäytynyt.

-----------------------------------------------

3. ryhmä:

Iiro Tarkki (24v, 189cm) - On kehittynyt kausi kaudelta ja pelasi varsin vahvan SM-liigakauden. Voi hyvin päästä kokemuksenhakumatkalle Saksaan.

Harri Säteri (20v, 181cm) - Oli yhdessä Jori Lehterän (ketjun) kanssa Tapparan valopilkkuja päättyneellä kaudella, ja voi saada palkinnoksi oppimatkan Kölniin. Lähteeköhän NHL:ään ensi kaudeksi?

Pekka Tuokkola (26v, 185cm) - Pelannut vahvan kauden JYP:n maalin suulla ja myös playoffeissa kulkee. Yksi vaihtoehto kisaturistin rooliin.

Teemu Lassila (27v, 181cm) - Sai paljon luottoa kauden EHT-turnauksissa ja voi olla tyrkyllä kisaryhmäänkin, vaikka pudotuspelinäytöt ovat toistaiseksi jokseenkin ailahtelevia.

Ja pannaan nyt 13. kaveriksi mukaan vielä Mikko "Kolmen metrin" Koskinen, joka vaikean loukkaantumisensa jälkeen pelasi hyvän playoff-ottelun AHL:n puolella. Tuskinpa häntä kuitenkaan kaavailuissa huomioidaan, mutta ihmeitä pitäisi tapahtua, jos maalivahtitrio ei näistä kolmestatoista nimestä löydy.

EDIT: Lisään tähän vielä omat suhteellisen realistiset best case ja worst case-scenariot.

Best case: Lehtonen, Rinne, Rask
Worst case: Vehanen, Tarkki, Säteri

Eli onhan noissa eroja.

EDIT2: Editoitu Antti Niemeä käsitellyt lapsus pois.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Best case: Lehtonen, Rinne, Rask
Worst case: Vehanen, Tarkki, Säteri

Eli onhan noissa eroja.

Hyvää pohdintaa Kynältä!

Tapaus Vehaseen ottaisin silti sen verran kantaa, että en pitäisi lainkaan "worst casena" sitä, että hän olisi ykkösmaalivahtimme kisoissa. Itse asiassa näkisin Vehasen jopa parempana vaihtoehtona ykköseksi kuin Lehtosen tai Rinteen. Ai miksikö? Vehanenhan oli koko SM-liigan tärkein yksittäinen pelaaja siihen asti kunnes lähti Venäjälle, jossa sama tahti on jatkunut ja on nyt viemässä joukkuettaan mestaruuteen. Lisäksi mikäli muu joukkue tulee olemaan nuorennusleikattu, olisi mielestäni tärkeää, että sitä kokemusta ja rauhallisuutta löytyisi tolppien välistä. Eikä siitäkään varmasti ole haittaa kisoja ajatellen, että kulunut kausi on pelattu isossa kaukalossa.

Esimerkiksi jollain Kari Lehtosella on takanaan erittäin rikkonainen kausi eikä torjuntaprosentit AHL:stä / NHL:stä ole "lähellekään" Vehasen tasoa.

EDIT: Alla vielä Vehasen statsit tältä kaudelta (lähde: Eliteprospects). Melko kovaa valuuttaahan nuo ovat. Kun playoffs-tilastoja katsoo, niin voidaan unohtaa mahdolliset spekulaatiot siitä, etteikö pää kestäisi kovia pelejä.

Lukko SM-Liiga 18 1.65 .940 |
Ak Bars Kazan KHL 25 1.73 .935 / Playoffs 9 1.29 .948

Lisäksi Vehasen korkeita prosentteja ei voida selittää sillä, että hän olisi pelannut niin hyvän puolustuksen takana koko kauden ajan; millä selitettäisin sitten Tellqvistin kahta prosenttiyksikköä huonommat tilastot molemmista joukkueista?
 
Viimeksi muokattu:

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvää pohdintaa Kynältä!

Tapaus Vehaseen ottaisin silti sen verran kantaa, että en pitäisi lainkaan "worst casena" sitä, että hän olisi ykkösmaalivahtimme kisoissa. Itse asiassa näkisin Vehasen jopa parempana vaihtoehtona ykköseksi kuin Lehtosen tai Rinteen. Ai miksikö? Vehanenhan oli koko SM-liigan tärkein yksittäinen pelaaja siihen asti kunnes lähti Venäjälle, jossa sama tahti on jatkunut ja on nyt viemässä joukkuettaan mestaruuteen. Lisäksi mikäli muu joukkue tulee olemaan nuorennusleikattu, olisi mielestäni tärkeää, että sitä kokemusta ja rauhallisuutta löytyisi tolppien välistä. Eikä siitäkään varmasti ole haittaa kisoja ajatellen, että kulunut kausi on pelattu isossa kaukalossa.

Esimerkiksi jollain Kari Lehtosella on takanaan erittäin rikkonainen kausi eikä torjuntaprosentit AHL:stä / NHL:stä ole "lähellekään" Vehasen tasoa.

EDIT: Alla vielä Vehasen statsit tältä kaudelta (lähde: Eliteprospects). Melko kovaa valuuttaahan nuo ovat. Kun playoffs-tilastoja katsoo, niin voidaan unohtaa mahdolliset spekulaatiot siitä, etteikö pää kestäisi kovia pelejä.

Lukko SM-Liiga 18 1.65 .940 |
Ak Bars Kazan KHL 25 1.73 .935 / Playoffs 9 1.29 .948

Meinasin itsekin juuri nostaa esille Vehasen kieltämättä huikeat tilastot tältä kaudelta, mutta ehditpähän ensin. Missään nimessä en halua Peteä dissata, sillä olen itsekin sitä mieltä, että hän voisi hyvinkin olla "riittävän tasokas" ykkösmaalivahti Suomelle kisoihin. Kenties jopa kisojen paras veskari (joskin silloin pitäisi jättää taakse ehkä jo jotain holmqvisteja ym.). Jotenkin sitä silti automaattisesti kumartelee kuitenkin tuonne NHL:n suuntaan, tahtomattaankin. Joten oikein mielelläni jätän Vehaselle paikan yllättää kisoissa positiviisesti.

Tuo worst case scenarioni ei siis tarkoita, että se olisi jotenkin erityisen huono asia, että Vehanen olisi Suomen ykkönen. Hän nyt vain on ns. varmin mukaanlähtijä, jos koko NHL-nelikko jää kisoista pois (sopimuksettomat kieltäytyvät ja Rinne ja Rask jatkavat pudotuspeleissä). Silti en täysin allekirjoita tuota kokemusta plussaksi Vehaselle vertailussa Lehtoseen ja Rinteeseen, sillä vaikka ko. kaverit ovatkin 6-7 vuotta Vehasta nuorempia, on heillä kokemusta "kovista peleistä" vähintään yhtä paljon, tai oikeastaan enemmänkin. Niemeen ja Raskiin verratessa Vehasella on toki myös kokemusetu puolellaan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jotenkin sitä silti automaattisesti kumartelee kuitenkin tuonne NHL:n suuntaan, tahtomattaankin. Joten oikein mielelläni jätän Vehaselle paikan yllättää kisoissa positiviisesti.

Jotenkin sama vika yleensä itsellänikin, mutta ei käy kieltäminen, että Vehanen on ollut tällä kaudella sellaisissa liekeissä, että menee tuoreiden näyttöjensä pohjalta omissa papereissani heittämällä ohi tarjolla olevista vaihtoehdoista (pois lukien ehkä Rask ja Niemi). Varsinkin nyt kun Niittymäet, Bäckströmit ja Kiprusoffit ovat ulkona spekulaatioista.

Kuten todettua, mielenkiintoiset kisat ovat todellakin edessä. Jotenkin tuntuu, että Euroopassa pelaavilla pelaajilla on pärjätty ennenkin, joten miksipä ei tälläkin kertaa! Varsinkin nyt kun kisat ovat kärsineet inflaatiota myös muissa joukkueissa Olympialaisten takia.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Niemi oli mukana jo neljä vuotta sitten MM-joukkueen kolmosvahtina.
En tiedä oliko tämä joku kompa, mutta neljä vuotta sitten Niemi oli mukana Suomen rullakiekkomaajoukkueen pronssijoukkueessa. Latvian MM-joukkueen veskarit olivat samat kuin muutamaa kuukautta aiemmin Torinossa, eli Niittymäki, Bäckström ja Norrena.

Lisäksi en ihan ymmärrä millä eväillä Lehtonen ja Rinne ohittaisivat Raskin kamppailussa ykkösvahdin paikasta, mutta mielipidejuttujahan nämä.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä oliko tämä joku kompa, mutta neljä vuotta sitten Niemi oli mukana Suomen rullakiekkomaajoukkueen pronssijoukkueessa. Latvian MM-joukkueen veskarit olivat samat kuin muutamaa kuukautta aiemmin Torinossa, eli Niittymäki, Bäckström ja Norrena.

Lisäksi en ihan ymmärrä millä eväillä Lehtonen ja Rinne ohittaisivat Raskin kamppailussa ykkösvahdin paikasta, mutta mielipidejuttujahan nämä.

Kompahan se, tottakai. ;)

Ei vaan oikeasti nyt tuli kyllä lipsautettua yksi Jatkoajan historian pahimmista henkilökohtaisista mokistani. Sen siitä saa, kun kirjoittaa pitkää viestiä samalla kun pitäisi tehdä töitä sekä opiskella, ja ajatukset pyörivät itse asiassa TPS-JYP-välierässä. Eli eihän tuossa väittämässäni noin järjellä ajateltuna ollut päätä eikä häntää, sillä neljä vuotta sitten Niemi ei ollut lyönyt edes SM-liigassa läpi. Lukaisin vain rivien välit, kun wikipediasta kävin Niemen pituuden tsekkaamassa, ja sieltä sitten osui 2006 MM-kisat silmään. Eli juu, pahoittelut tästä mokasta. Hävettää, ja paljon...

Tuo Lehtonen-Rinne-Rask kolmikko on omissa papereissani aika samalla viivalla, ja eroja on aika vaikeaa oikein millään perusteella tehdä. Tosiaan mielipidejuttuja. Kahdella ensinmainitulla nyt on kokemusetu puolellaan, ja Lehtosella ehkä lisäksi se, että hän noin periaatteessa olisi maajoukkueen käytössä jo nyt, ja voisi parhaimmillaan ehtiä mukaan EHT-turnaukseen tuntumaa ottamaan. Mutta pahaksi en pane lainkaan, jos Rask olisi Leijonien ykkösvahti Saksassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös