MM-kisat 2014 finaali: Venäjä – Suomi

  • 91 914
  • 333
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vielä hauskempaa on ne, jotka asemoivat itsensä tuulipukujen ja karjalalippisten yläpuolelle ja suoltavat silti ihan samantasoista tekstiä.

Ilman muuta mulla on tuulipuku, Haisaappaat ja Hankkijalippis päässä. Onko täällä muka jotain hienostelevaa porukkaakin linjoilla? Sehän selittääkin paljon..
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Minun ja näyttää siltä, että monen muunkin sääntökirjoja allekirjoittanutta paremmin tuntevan mukaan toimitsijakieltoa rikottiin eilen.

IIHF hyväksyi Znaroksin yhteydenpidon joukkueeseen ottelun aikana jo ennen kuin peli oli alkanut. Miksi Kummola ei puuttunut asiaan tuolloin, vaan itkee siitä hävityn finaalin jälkeen? Totta helvetissä Venäjän päävalmentaja on yhteydessä joukkueeseen, jos IIHF ei asiaa kiellä. Ihan samalla tavalla olisi ollut Suomen tapauksessa. Jos Westerlund olisi saanut toimitsijakiellon ja olisi puhunut joukkueelle mikin kautta, niin täällä varmasti kehuttaisiin häntä velhoksi ja ties miksi.

Tuomarityöskentely oli huonoa, mutta myös Suomi olisi hyötynyt siitä, mikäli olisi lukenut linjaa yhtä hyvin kuin Venäjä. Malkinin teko oli oksettava, mutta eipä suomalaisten turhautuneet ylilyönnitkään kolmannessa erässä mitään kaunista katseltavaa ollut. Jos siinä olisi roolit olleet toisinpäin, haukuttaisiin täällä venäläisiä siitä.

Suomi pelasi Venäjää vastaan kaksi ottelua, joista se hävisi molemmat. Venäjä voitti finaalin lisäksi kaikki muutkin pelaamaansa ottelua, joten ei ainakaan väärä joukkue mestaruutta voittanut.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
IIHF hyväksyi Znaroksin yhteydenpidon joukkueeseen ottelun aikana jo ennen kuin peli oli alkanut.

Jos näin on, niin tämä on kyllä oksettavuuden huippu. Venäjä saa tehdä ihan mitä vaan, länsi vaan nöyristelee. Tulee väkisinkin mieleen yksi Chamberlain.

Tässä tapauksessa olennaista ei ole Suomen häviö, vaan Venäjän voitto. Jos Ruotsi olisi voittanut Suomen samalla tavalla, niin silloin olisi vituttanut kaksinkertaisesti, mutta olisin uskonut että tapahtuma olisi ollut jollain tapaa oikeudenmukainen.

Tästä ei hyvä seuraa, saa ottaa talteen!
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni tuossa toimitsijakiellossa eniten häiritsi se, että siihen päätökseen kului tolkuttoman pitkä aika. Sopivastippa olivat vaihtaneet Suomen ja Venäjän aamuharjoitusten aikoja toisinpäin niin kerkisi vielä nekin pitämään. En tiedä mitä IIHF:n säännöissä tarkasti lukee, mutta on se nyt kumma kun ilmeisesti joukkueeseen saa sitten kuitenkin olla yhteydessä. Eli käytännössä mitään rangaistusta siitä kurkunleikkauksesta ei sitten tullutkaan. Moraalisestihan tuo oli ihan vitusta. Käsittääkseni sääntöjä rikottiin sitten kuitenkin kun se valmentaja osallistui loppuseremonioihin, eikös se ollut ainakin kiellettyä (ihan sama vaikka ei vaikutakkaan tulokseen, kuvastaa täysin venäläisten piittaamattomuutta sääntöihin)? Mielestäni tuo "toimitsijakielto" oli vähän sama kuin jos pelaaja saa pelikieltoa, mutta sovitaan että saat kuitenkin ylivoimat pelata, ja pelaa nyt vähän alivoimaakin ettei tule paha mieli. Joo, räikeä esimerkki, mutta se on vain oma henk.koht. mutu mikä mielikuva tuosta "rangaistuksesta" jäi.

Kyllä ne muutamat helpot jäähytkin harmittavat mitä Suomelle viehellettiin. Mutta ainakin saman verran ja jopa enemmän harmittaa ne mitä jäi venäjälle viheltämättä. Ei kai nyt saatana oikeasti voinut jäädä esim. Malkinin poikkari näkemättä kaikilta neljältä? Tai sitten se koukku/kampitus kolmannessa erässä venäjän päädyssä (Suomi olisi tehnyt tilanteesta maalin tai ainakin päässyt ylivoimalle), jonka jälkeen melkein heti perään Suomelle jäähy ja lopullinen niitti. Vain muutama ottelun lopputulokseen selkeästi vaikuttanut tapahtuma mainitakseni. Myös venäläisten filmaaminen oli jotain aivan saatanan kauheaa ja epäurheilijamaista.

Ne jotka vielä jaksaa haukkua Liigan tuomarointia ja kabinettibäätöksiä ja kuinka on puuhasteluliiga, niin kannattaa hakea tästä turnauksesta "vähän" näkökulmaa miten siellä ammattilaisten seurassa toimitaan.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomi pelasi Venäjää vastaan kaksi ottelua, joista se hävisi molemmat. Venäjä voitti finaalin lisäksi kaikki muutkin pelaamaansa ottelua, joten ei ainakaan väärä joukkue mestaruutta voittanut.

Kokonaisuutena kisojen selvästi paras joukkue voitti, siitä ei kahta sanaa. Lopullinen tapa millä se ratkaiseva voitto tuli, olikin sitten jotain ihan mitä jääkiekon ei pitäisi olla, politiikkaa!
 
Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers
Oksettava ottelu. Häpeän jääkiekkofaniuttani juuri nyt. Eilisestä pelistä olisi voinut tulla yksi kaikkien aikojen finaaleista, mutta tuomarit ja muu rautaesiripun takainen eivät kunnioittaneet peliä.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Kyllä se KHL-raha näkyy suomalaisille pelaajillekin kelpaavan. Jos tekee häviö noin kipeänä, niin tervetuloa takaisin kotoiseen Liigaan. Täällä vaan ei makseta niin kuin siellä rajan takana.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Paras joukkue voitti, siitä ei ole epäselvyyttä. Mutta turnauksissa ei haeta parasta joukkuetta, vaan voittajaa. Ja kun voittaja kuitenkin ratkaistaan yhdessä pelissä, niin se on ihan sama oletko turnauksen paras jos et kuitenkaan voita. Tässä pelissä Suomi olisi voinut voittaa, mutta kyllä tuomarit teki siitä todella vaikeaa. Vituttaahan tämä.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Ote IIHF:n kurinpitopäätöksestä: Toimintakiellon tuloksena Znarok ei saa olla tekemisissä joukkueen kanssa millään tavalla ennen peliä tai sen aikana. Tämä koskee myös kaikkia pelinjälkeisiä seremonioita.

Miten voi olla mahdollista, että tätä ei valvota millään tavalla ja asiaan puututa, vaikka Venäjä härskisti oli piittaamatta mistään.
Ja vielä erätauoilla tapasi 2.valmentajaa.
Mikä on IIHF:n uskottavuus? Isot vie ja muut katselee vierestä. Vois Kummola, jos kerta on iso kiho noissa ympyröissä, yrittää saada jotain järkeä tähän. Ei taida Kal€n sana todellisuudessa painaa.

Tami on aivan oikeassa puhuessaan näistä politikoinneista. Samat ö-luokan tuomarit pyörii tuolla vuodesta toiseen. On sääli, että tuomarit eivät ole pelin ja joukkueiden tasolla.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Heti alkuunsa voidaan hylätä nämä lahjontateoriat yms. Tuomarit vaan eivät kestäneet painetta, ja sen takia hätäpäissään vihelsivät todella huonosti. Olihan Suomellakin tilaisuutensa, mutta niitä ei pystytty käyttämään. Venäjä sen sijaan oli murhaavan tehokas.

Mutta eihän tässä voi olla kuin ylpeä Leijonamiehistöstä. Vielä kerran:

KIITOS!
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tami on aivan oikeassa puhuessaan näistä politikoinneista. Samat ö-luokan tuomarit pyörii tuolla vuodesta toiseen. On sääli, että tuomarit eivät ole pelin ja joukkueiden tasolla.
Olihan tuolla ö-luokan joukkueetkin pelaamassa. Kun mm-kisat ovat jääkiekossa siinä asemassa, että sinne vuodesta toiseen paremmat maat lähettävät jotain kolmosjoukkueitaan. Toiveet jostain pelkistä nhl/khl -tuomareista ovat täysin utopistisia. Tuolla käyvät ne tutut kisajyrät ja sitten sellaiset, jotka ovat aivan huumassa kansainvälisestä kokemuksesta, aivan kuten pelaatkin. Ne kovat nimet lomailevat, kun "maailmanmestaruudesta" taistellaan.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Olihan tuolla ö-luokan joukkueetkin pelaamassa. Kun mm-kisat ovat jääkiekossa siinä asemassa, että sinne vuodesta toiseen paremmat maat lähettävät jotain kolmosjoukkueitaan. Toiveet jostain pelkistä nhl/khl -tuomareista ovat täysin utopistisia. Tuolla käyvät ne tutut kisajyrät ja sitten sellaiset, jotka ovat aivan huumassa kansainvälisestä kokemuksesta, aivan kuten pelaatkin. Ne kovat nimet lomailevat, kun "maailmanmestaruudesta" taistellaan.

Ne kovat nimet pelaavat vielä Stanley Cupista.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Ne kovat nimet lomailevat, kun "maailmanmestaruudesta" taistellaan.

Miksi maailmanmestaruudesta on lainausmerkeissä? Yhtälailla voitaisiin heittää romukoppaan titteli myös yleisurheilun saralla, koska ei siellä maailman parhaat 100m juoksijatkaan ole mukana, kun samaan lajiin ei saa lähettää kuin kolme urheilijaa per maa.

Venäjän joukkueen kovat nimet lomailivat? Viimeistään käyty turnaus osoitti, että turnaukselle ja nykyiselle joukkuemäärälle on tilausta ja se pitää ehdottomasti järjestää vuosittain. Oikeudenjakamiselle pitää luoda sellainen pelialusta, jotta se voidaan toteuttaa ilman nyt nähtyjä farsseja. Ei finaali ollut ainoa peli missä tehtiin räikeitä virheitä, eikä Suomi ollut ainoa maa joka puuhastelusta kärsi.
 
Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lukko
Voitto tuli omille suosikeille eli Venäjälle!!!
Voitto lämmittää mutta sitä latistaa nämä b-maajoukkueet joita pääsääntöisesti askissa pyörii kaikilla. MM-kisat max joka toinen vuosi.

Tuomarit eivät olleet ihan ajantasalla, mutta kyllähän voitto meni juurikin oikeaan osoitteeseen eli kisojen selvästi parhaalle joukkueelle.
Onnea Suomelle olihan se tuolta sakilta aika kova suoritus.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Olihan tuolla ö-luokan joukkueetkin pelaamassa. Kun mm-kisat ovat jääkiekossa siinä asemassa, että sinne vuodesta toiseen paremmat maat lähettävät jotain kolmosjoukkueitaan. .

Nämä sinun ö-luokan joukkueet pelasivat turnauksen joka pesi olympiaturnauksen 6-0. Olympialaisissa oli muutama kovatasoinen peli, tässä turnauksessa useita ja joka pelissä panos.

b/c-joukkue on niillä joiden maiden pelaajia pelaa NHL:ssä vielä eikä olleet saatavilla. Lähinnä siis Kanada etunenässä, mutta se taas osoittaa sen, että NHL:n kärki on kova, mutta sen jälkeen taso putoaa. Ei ne ole sen kummempia pelaajia kuin muutkaan. Pelkkä NHL-status ei tee huippupelaajaa. NHL on yliarvostettu sarja. Pelaajien tason (laajuus) ja pelin tason ja pelitaktisuuden suhteen. Kärpät ja Tappara pelas SM-finaaleissa valmennuksellisesti ja pelitaktillisesti parempaa kiekkoa kuin yksikään NHL-joukkue. Väitän.
Vertaa Ovechkin Washington ja tämä turnaus. NHL:ssä riittää se selkäsuorana hiihtely, mutta näissä kisoissa ei. Hän on tusinatavaraa, jos ei tee töitä niinkuin näissä kisoissa teki. Enemmän teki kuin koko Washington kaudella yhteensä. Aina ei ole tehnyt ja se NHL-taso ei riitä. Se on nähty.

Hieman meni off-topic, mutta palataan asiaan. Venäjä-Suomi finaali oli loistavaa kiekkoa, mutta tuomarit eivät olleet pelin tasolla. Se on ongelman ydin. Miksei esim. Suomesta ole Levonen kisoissa yms.?
 
Viimeksi muokattu:
Kärpät ja Tappara pelas SM-finaaleissa valmennuksellisesti ja pelitaktillisesti parempaa kiekkoa kuin yksikään NHL-joukkue. Väitän.
Vertaa Ovechkin Washington ja tämä turnaus. NHL:ssä riittää se selkäsuorana hiihtely, mutta näissä kisoissa ei. Hän on tusinatavaraa, jos ei tee töitä niinkuin näissä kisoissa teki. Enemmän teki kuin koko Washington kaudella yhteensä. Aina ei ole tehnyt ja se NHL-taso ei riitä. Se on nähty.

Hieman meni off-topic, mutta palataan asiaan. Venäjä-Suomi finaali oli loistavaa kiekkoa, mutta tuomarit eivät olleet pelin tasolla. Se on ongelman ydin. Miksei esim. Suomesta ole Levonen kisoissa yms.?
Voin jopa allekirjoittaa väitteesi Kärppien ja Tapparan taktisesta ylivertaisuudesta, mutta suurin selittävä tekijä siihen on yksinkertaisesti kaukalon koko. Pohjois-Amerikkalainen kaukalo korostaa kaksinkamppailuja ja maalintekotaitoa, eurooppalainen kaukalo yhteistyötä ja pelin virtauksen hallintaa.

Minusta tuomarit olivat ihan pelaajien tasolla. Ei absoluuttista kansainvälistä huippua, mutta kansainvälisellä huipputasolla. Levonenhan vihelsi välierän ja Rönn pronssimatsin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Nyt siellä Venäjän mediassa hehkutetaan tuota mikrofonitemppua, ja lausutaan pokkana kommentteja, kuinka toimitsijakielto oli alun perinkin aiheeton ja johtui vain venäläisvastaisuudesta ja Venäjää kohtaan tunnetuista epäluuloista. Jep, alkaa vaan päivä päivältä enemmän vituttaa tuo ryssänmaa.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Voin jopa allekirjoittaa väitteesi Kärppien ja Tapparan taktisesta ylivertaisuudesta, mutta suurin selittävä tekijä siihen on yksinkertaisesti kaukalon koko. Pohjois-Amerikkalainen kaukalo korostaa kaksinkamppailuja ja maalintekotaitoa, eurooppalainen kaukalo yhteistyötä ja pelin virtauksen hallintaa.

Minusta tuomarit olivat ihan pelaajien tasolla. Ei absoluuttista kansainvälistä huippua, mutta kansainvälisellä huipputasolla. Levonenhan vihelsi välierän ja Rönn pronssimatsin.

Kaukalon koko ei poista sitä faktaa, että Suomessa pelataan taktisesti ja valmennuksellisesti parempaa kiekkoa kuin NHL:ssä. Ja sitä, että NHL:ssä voitaisiin pelata parempaa kiekkoa kaukalon pienemmästä koosta huolimatta kuin nyt tehdään.

Jos Venäjän joukkue ei ollut kansainvälistä huippua niin mikä sitten? Tuomarit ei olleet huipputasolla. Tai jos tuo on huipputaso niin asiat on huonommin kuin oletin. Ja Levonen ei tuominnut näissä kisoissa. Aleksi Rantala ja Jyri Rönn Suomesta mukana päätuomareista.
 
Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Znarok ei noudattanut saamaansa rangaistusta. Kun lukee tuomion tekstin, asiassa ei ole epäselvää. Eli Venäjä käytti ottelussa edustuskelvotonta valmentajaa. Protesti ja joukkueen suorituksen hylsy.

Ei taida riittää Kalenkaan kantti.

Olen ollut huomaavinani, että puheet 'jostakin Skoda-cupista' ovat jostain syystä vähentyneet. No ensi vuonna sitten taas.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis mitä helvettiä nyt oikeesti? Venäläiset ylpeilevät sillä yhteydenpidolla ihan julkisesti. Ilmeisesti siis siinä päätöksessä on kuitenkin lukenut, että ei saa olla joukkueeseen yhteydessä. Radiopuhelimet koko ajan kuumana ja vielä erätauoilla treffit pihalla. Nyt vittu oikeesti Suomi tehkää saatana joku protesti jonnekkin noista ryssien touhuista!! Ihan sama meneekö läpi vai ei, mutta kyllä tuosta virallinen valitus pitää tehdä johonkin puolueettomaan tahoon! Luulin että joku (ihan pieni) roti se on noillakin pelleillä mitä kehtaavat tehdä, mutta ei. Kummolan yksi "perkele" Suomen lehdistölle ei vaikuta mihinkään. Jos oot niin kova kun esität niin ajat tuon asian eteenpäin!

Ei enään yllätä miten oli mestaruushuivit myynnissä jo ennen matsia...ei ollu ollenkaan sovittu peli herrojen toimesta! putin ois varmaan raiskannu faselin jos Suomi olisi TAAS nöyryyttänyt venäläisiä. Nyt fasel anto liukkarin kanssa.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Miksi Suomi ei heti Malkinin poikkarin jälkeen nostanut kunnon äläkkää, kun heti huomattiin mikä tulee olemaan homman nimi? Siellä sitä vaan kiltisti vähän päätä pyöriteltiin ja purtiin ylähuulta.

Perkele, venälaisten omat keinot käyttöön. Helvitillinen huuto ja valitus päälle ja vaikka oma jengi takaisin pukukoppiin, jos meininki ei miellytä. Nöyristellä saa hamaan tappiin asti, jos vähänkin antaa periksi.
 
Kaukalon koko ei poista sitä faktaa, että Suomessa pelataan taktisesti parempaa kiekkoa kuin NHL:ssä. Ja sitä, että NHL:ssä voitaisiin pelata parempaa kiekkoa kaukalon pienemmästä koosta huolimatta kuin nyt tehdään.
Jaa tätä meinasit. Joo, olen samaa mieltä tästäkin. Mutta aivan samalle "taktiselle tasolle" kuin täällä pelataan ei tarvitsekaan nousta, koska tuloksentekijänä sen merkitys pohjoisamerikkalaisessa kaukalossa on pienempi.

Jos Venäjän joukkue ei ollut kansainvälistä huippua niin mikä sitten? Tuomarit ei olleet huipputasolla. Tai jos tuo on huipputaso niin asiat on huonommin kuin oletin. Ja Levonen ei tuominnut näissä kisoissa. Aleksi Rantala ja Jyri Rönn Suomesta mukana päätuomareista.
Venäjän joukkue olikin ainoa kova maa joka oli liikkeellä kärkiosaamisellaan. Kanada, USA, Ruotsi, Suomi ei ja Tsekkiä en enää laske kovaksi maaksi.

Hmm, tiedon siitä että Levonen olisi ollut toisessa välierässä taisin lukaista tänään täältä, hyvä että oikaisit.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
IIHF hyväksyi Znaroksin yhteydenpidon joukkueeseen ottelun aikana jo ennen kuin peli oli alkanut. Miksi Kummola ei puuttunut asiaan tuolloin, vaan itkee siitä hävityn finaalin jälkeen? Totta helvetissä Venäjän päävalmentaja on yhteydessä joukkueeseen, jos IIHF ei asiaa kiellä. Ihan samalla tavalla olisi ollut Suomen tapauksessa. Jos Westerlund olisi saanut toimitsijakiellon ja olisi puhunut joukkueelle mikin kautta, niin täällä varmasti kehuttaisiin häntä velhoksi ja ties miksi.
.

Hämmästyttävää miten tästä on tehty numeroa ihan kuin kyseessä olisi joku ennennäkemätön tilanne. Kansainvälisessä jalkapallossa harrastetaan samaa jatkuvasti valmentajien joutuessa toimitsijakieltoon. Mourinho koutsaili Realia katsomosta käsin CL:n ratkasupeleissä vuosi-pari sitten, Newcastlen Pardew hoiteli samalla systeemillä lähes koko kevätkauden Valioliigassa saadessaan pitkän kiellon headbutin takia jne.jne. Yhteydenpitoa hoideltiin joko jollain apuvälineillä kuten Znaroks eilen, tai sitten jonkun kolmannen osapuolen välityksellä joka istui koutsin vieressä katsomossa. Ei tuossa luulisi olevan mitään uutta kenellekään urheilua seuraavalle. Paitsi ehkä Kalelle, joka ei luultavasti paljoa muuta maailmaa seuraile.
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Mutta aivan samalle "taktiselle tasolle" kuin täällä pelataan ei tarvitsekaan nousta, koska tuloksentekijänä sen merkitys pohjoisamerikkalaisessa kaukalossa on pienempi.

Toki. Erilainen ajattelutapa ja perinteet. Siellä halutaan nähdä sellaista kiekkoa. Vaikkakin muutama joukkue on "eurooppalaistanut" pelitapaa. Esim. Babcockin Detroit pari vuotta sitten. Oli viivelähtöä yms.
Joskus vaan tuntuu, että Suomessa aliarvioidaan omaa tekemistä. Täällä ollaan mielestäni monella tapaa pelin, valmennuksen ja pelitaktisuuden suhteen Pohjois-Amerikkaa edellä. Eikä vain Suomessa vaan Euroopassa.

Suomen kannattaisi ehdottomasti nostaa isompi äläkkä Venäjän toiminnasta finaalissa. Johtaa se sitten johonkin tai ei.
Esim. 2.valmentaja myöntänyt, että erätauoilla Znarokin kanssa keskusteltu. Pelin aikanen komminikointi aitiosta ja pelin jälkeiset juhlallisuudet, joissa mukana. Kuten aikasemmin laitoin lainauksen kurinpitopäätöksestä niin voi todeta, että venäjä rikkoi sitä päätöstä täysin. Ainoa vain ettei Znarok ilmestynyt vaihtoaitioon. Täysi perseennäyttö päätökselle Venäjältä.
Nyt Kummola jyrähtele oikeassa paikassa kun kerrankin aihetta!
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Miksi maailmanmestaruudesta on lainausmerkeissä? Yhtälailla voitaisiin heittää romukoppaan titteli myös yleisurheilun saralla, koska ei siellä maailman parhaat 100m juoksijatkaan ole mukana, kun samaan lajiin ei saa lähettää kuin kolme urheilijaa per maa.

Venäjän joukkueen kovat nimet lomailivat? Viimeistään käyty turnaus osoitti, että turnaukselle ja nykyiselle joukkuemäärälle on tilausta ja se pitää ehdottomasti järjestää vuosittain. Oikeudenjakamiselle pitää luoda sellainen pelialusta, jotta se voidaan toteuttaa ilman nyt nähtyjä farsseja. Ei finaali ollut ainoa peli missä tehtiin räikeitä virheitä, eikä Suomi ollut ainoa maa joka puuhastelusta kärsi.
Erittäin huono vertaus ja huono viisasteluyritys. Eihän näihin jääkiekkokisoihinkaan saa lähettää kuin yhden joukkueen per maa. Ihan samalla tavalla sitä on rajoitettu, vaikka esim. Venäjä saisi varmasti 10 joukkuetta lähetettyä kisoihin, eikä näistä yksikään jäisi jumboksi.

Yleisurheilussa ei tietääkseni mm-kisojen aikaan ole samaan aikaan jossain muualla jotain timanttiliigan kisaa käynnissä, jossa ne kovemmat nimet taistelevat. Ja Usain Boltkaan tuskin ilmoittaa ennen mm-kisoja, että ei kiinnosta, huilaan mieluummin.

Tuomarivirheitä tuli paljon, niitä tulee myös näissä kansallisissa sarjoissa, joista tuomarit tulevat. Suomi kärsi, kuten kaikki muutkin joukkueet kärsivät. Mutta suomi sai ihan käsittämättömän määrän jäähyjä joka ikisessä pelissä. Oliko tämä tuomariston salaliitto siis päätetty heti turnauksen alusta asti? Vai voisiko siinä olla mitään perää, että Suomi vain rikkoi enemmän?

Nämä sinun ö-luokan joukkueet pelasivat turnauksen joka pesi olympiaturnauksen 6-0. Olympialaisissa oli muutama kovatasoinen peli, tässä turnauksessa useita ja joka pelissä panos.
Väitätkö tosissasi, että tässä turnauksessa oli kovempi taso kuin olympialaisissa? Suomen joukkue oli kyllä aika vitun kova, kun paransi sijoitustaan ja olympialaisissa senaikainen rupujoukkue sai vain pronssia höntsäilyissä. Onneksi Selännekin tajusi jäädä pois näistä kisoista, kun tiesi, että taso ei riitä. Sotsin kekkereissä pärjäsi vielä, kun taso oli mitä oli.

Ovetskinilla sama homma. NHL:ssä pärjää tekemättä mitään ja siinä sivussa tulee 50 maalia kaudessa. MM-kisoissa se taso mitataan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös