Nyt mestaruuden ja yön yli nukkumisen jälkeen voisi vetää vähän yhteen päättyneet MM-kisat, MM-projektin ja Venäjän jääkiekkoilun tilasta yleisemmin.
MM-projekti saavutti sen ainoan tavoitteen joka sille oli asetettu. Ennen turnausta Venäjä kuului turnauksen kahden suurimman suosikin joukkoon, joten sikäli mestaruus oli jopa odotettu. Venäjä voitti turnauksen kaikki ottelunsa, ja Ruotsista saavutettua jatkoaikavoittoa lukuunottamatta kaikki voitot tulivat varsinaisella peliajalla. Täten Venäjän mestaruutta voidaan pitää ansaittuna. Vaikka melko iso osa voitoista tuli niukalla tavalla ja kovan taistelun jälkeen, osoitti joukkue kerta toisensa jälkeen kykyä venyä tappioasemasta voittoon.
Pelillisesti Venäjä ei yltänyt tässä turnauksessa viime vuoden tasolle alkusarjan USA-peliä lukuunottamatta kertaakaan. Joukkueen materiaali ei ollut viime vuoden tasolla, mikä lienee toinen suuri syy Venäjän pelillisen tason laskulle. Toinen syy oli se että Venäjä menetti läpi turnauksen pelaajia loukkaantumisten vuoksi, mikä heikensi joukkuetta, ja rikkoi ketjujen ja puolustajaparien kokoonpanot pakottaen Venäjän viimeisissä peleissä pelaamaan jopa vajaalla kokoonpanolla. Loukkaantumisten takia turnauksen joutuivat jättämään kesken puolustaja Anton Voltshenkov ja hyökkääjät Danis Zaripov ja Nikolai Zherdev. Myös Aleksandr Radulov kärsi pikkuvammoista läpi turnauksen, mutta finaalissa ne eivät hänen lentoaan estäneet. Venäjän onneksi huippukuntoinen Ilja Kovaltshuk pystyi pelaamaan kaksi viimeistä peliä kahdessa ketjussa 30 minuutin jääajalla, minkä vuoksi Venäjän ei tarvinnut sotkea kaikkia ketjukokoonpanojaan kierrättämällä useampaa pelaajaa eri ketjuissa.
Yksittäisistä pelaajista kannattaa mainita juuri Kovaltshuk, joka oli maalivahti Ilja Bryzgalovin ohella Venäjän paras pelaaja, ja mielestäni koko turnauksen paras pelaaja. Kovaltshuk on 2000-luvun alun oppivuosiensa jälkeen oppinut pelaamaan maajoukkueessa tavalla, jota häneltä sopii odottaa. Kovaltshuk on sekä huippupelaaja että kovakuntoinen huippu-urheilija, minkä vuoksi hän kykeni pelaamaan kaksi viimeistä ratkaisuottelua hyvällä suoritustasolla kahdessa ketjussa 30 minuutin peliajalla. Yksilötasolla Kovaltshuk kuuluu viiden tai kuuden maailman parhaimman hyökkääjän joukkoon, ja toivoa sopii että hän saa joskus pelata kilpailukykyisessä seurajoukkueessa. Tosin Atlantan surkeus mahdollistaa Kovaltshukin jokavuotisen osallistumisen MM-turnauksiin, mikä ei Venäjän maajoukkueen kannalta ole huono juttu.
Muista hyökkääjistä maininnan ansaitsee Aleksandr Radulov. Juhani Tammisen mukaan Radulov oli turnauksen paras oikea laitahyökkääjä, mikä ei liene kovin kaukaa haettua. Radulov on mennyt vuoden takaiseen nähden erittäin paljon eteenpäin varsinkin kiekollisena johtopelaajana. Kausi Salavat Julajev Ufassa on tuonut hänen peliinsä paljon uusia hyviä elementtejä. Radulov ylitti selvästi viime vuoden tasonsa, ja näyttää että hänestä on kehittymässä kansainvälinen suurpelaaja, vaikka kausi seurajoukkue Ufassa ei ollut mitenkään erinomainen. Radulov pelasikin tällä kaudella paremmin maajoukkueessa (EHT+MM-kisat) kuin seurajoukkueessaan.
Hyökkäyspään onnistujiin luen myös luotettavan Aleksei Tereshenkon, puolustavan keskushyökkääjän Konstantin Gorovikovin ja ehkä suurimman yllättäjän Oleg Saprykinin. Saprykin mudosti yhdessä Radulovin ja Gorovikovin kanssa Venäjän tasapainoisimman ketjun läpi turnauksen. Finaalissa Saprykin teki Venäjän avausmaalin ja antoi oivaltavan keskialueen pitkän avauksen Radulovin voittomaaliin.
Hyökkääjistä hyvin pelasivat myös nelosketjun vauhtikaksikko Kurianov-Perezhogin, ja luotettava keskushyökkääjä Sergei Zinovjev. Lieviin epäonnistujiin luen Aleksei Morozovin ja Aleksandr Frolovin, joista varsinkin Morozovin panos oli pettymys läpi turnauksen. Morozov tosin pelasi lievästi loukkaantuneena ja ilman vakituista tutkapariaan Danis Zaripovia. Frolov ei pystynyt ottamaan hyökkäyspäässä sellaista vastuunkantajan roolia, jota hänen tasoiselta pelaajalta voisi odottaa. Taitava, mutta hieman pehmeä Sergei Mozjakin teki turnauksessa muutaman tärkeän maalin, mikä nostaa hänen suorituksensa tyydyttävälle tasolle.
Puolustuksesta on vaikea nostaa esille ketään yksittäistä pelaajaa, koska Venäjä pyöritti turnauksen loppuvaiheessa neljää pakkiparia, eikä kukaan puolustajista noussut muita päätä pidemmäksi. Puolustuksen materiaalin laajuus ja tasaisuus oli epäilemättä Venäjän etu tässä turnauksessa. Ketään ei tarvinnut peluuttaa puhki missään vaiheessa. Ehkä parhaiten onnistui kuitenkin Vitali Proshkin - Ilja Nikulin puolustajapari. En pelännyt Bryzgalovin puolesta näiden herrojen ollessa jäällä. Turnauksen alkuvaiheessa tuli haukuttua paria Vitali Vishnevski - Oleg Tverdovski, ja ihan aiheesta, mutta ratkaisupeleissä nämä kaverit eivät pahemmin möhlineet. Tosin Tverdovskin valinta Venäjän parhaaksi puolustajaksi oli aika erikoinen. Ehkä eniten tasoaan nostanut puolustaja Venäjällä oli Denis Grebeshkov, joka höntyili ja haahuili turnauksen alkupeleissä, mutta joka pelasi varmaa ja hyvää peruspeliä ratkaisuottelut.
Maalissa Ilja Bryzgalov oli riittävän hyvä mestaruuteen asti. Finaalipelissä Bryzgalov oli jopa erinomainen. Jälkiviisaasti sanoen Bykovilta oli oikea veto jättää Ilja maaliin sen epäonnisen Valko-Venäjä pelin jälkeen.
Jatkossa juttua Venäjän MM-projektista koko kauden osalta ja arvioita Venäjän jääkiekon tilasta ja tulevaisuudesta.
