Ristolaisen kohdalla avainkysymys on, onko hänellä henkisesti virtaa jäljellä runkosarjaan päättyneen kauden jälkeen. Viime vuonna esimerkiksi Puljujärven osallistumista Leijoniin ihailtiin, mutta oliko hän oikeasti edes vahvistus? Ensimmäiset kaksi peliä Marjamäki istutti häntä poppareilla, Ranska-pelissä Pulju päästettiin irti 3. erässä, ja hänellä riitti innokkuutta. Sitten hävittyjen Ranska- ja Tsekki-pelien myötä Puljujärven ennestään huono itseluottamus alkoi olla pohjalukemissa, ja asema Marjamäen koirankopissa vei loputkin rippeet itseluottamuksesta. Lopputuloksena oli vaisu nuorukainen, joka veti kisat kiikaritehoilla. Kaikki kunnioitus Puljulle siitä, että lähti mukaan kisoihin, mutta pelaaja ei aina ole vahvistus, jos hän on henkisesti väsynyt ja lopussa.
En oikein osaa päättää, haluanko nähdä Leijonat täynnä NHL-tähtiä tänä vuonna, vai vasta seuraavina vuosina Jalosen alaisuudessa. Mieluummin soisin suomalaisille jääkiekkoilijoille pitkän kevään ja Stanley Cupin kuin kisamatkan Tanskaan kuuntelemaan Marjamäen pelikirjapätemistä, jossa Etelä-Koreaakin vastaan lähdetään hakemaan 1-0 voittoa varovaisella, sekavalla ja peli-ilottomalla marionettikiekolla. Toisaalta siitä saa hyvää popparimateriaalia, kun Marjamäki saa koko joukkueen alisuorittamaan, ja palstan NHL-fanit haukkuvat Kukkosen, Pyörälän, Kemppaisen ja muut eurojyrät pystyyn, samalla kun palstan eurokiekkofanit haukkuvat Ristolaisen, Teräväisen, Jokisjussin ja muut NHL-pelaajat maanrakoon. Unohtamatta tietenkään sitä, kun Tappara-fanit saapuvat haukkumaan Puljujärveä ja Kärppä-fanit Barkovia.