- Palsta
- Kansainvälinen jääkiekkokeskustelu
- Maajoukkue
- Maajoukkueen arkistofoorumi
- MM-kisat 2017, Ranska ja Saksa
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an alternative browser.
You should upgrade or use an alternative browser.
MM 2017: Suomi
- Viestiketjun aloittaja Barnes
- Alkaa
- Tila
- Viestiketju on suljettu.
Lisää vaihtoehtoja
Ketjuun kirjoittaneetMistä näitä sikiää?
No hei, se on Solmu Salmisen teksti, mitä voi odottaa. Eiköhän tuolla klikkejä hyvin kuitenkin taas ropise.
Klassinen sentteri
Jäsen
"Totuus on, että Leijonat on voittanut kahdeksassa 2010-luvun turnauksessa vain kolme mitalia"
Aijaa, ei sitten mitään.
Aijaa, ei sitten mitään.
Tuo on täyttä totta koko kirjoitus. Hidastelu- ja estämiskiekko on toivottavasti tullut tiensä päähän. Pelaajatkin ovat huomanneet että kiekon hautominen oman maalin takana on ihan perseestä. Katsojat huomasivat sen jo aiemmin. Liigassa sitä saadaan ainakin Tapparan toimesta "nauttia" jatkossakin ja pahoin pelkään että Marjamäkikin löytää itsensä taas jostain liigajengistä.
MM-kiekko - Sport - MTV.fi
Kyllä Hjalllis tässä sössöttää ihan oikeita asioita, mihin tuolla aiemminkin viittasin niin pitäisi miettiä isossa kuvassa mikä meni pieleen jos Ruotsin pelaajilla oli kova hinku joukkueeseen ja suomalaisilla erittäin paljon kieltäytymisiä terveillä pelaajilla, jopa niillä jotka jäi runkosarjaan ja olisi saanut levätä muutaman päivän ennen kisoja.
_
Kyllä Hjalllis tässä sössöttää ihan oikeita asioita, mihin tuolla aiemminkin viittasin niin pitäisi miettiä isossa kuvassa mikä meni pieleen jos Ruotsin pelaajilla oli kova hinku joukkueeseen ja suomalaisilla erittäin paljon kieltäytymisiä terveillä pelaajilla, jopa niillä jotka jäi runkosarjaan ja olisi saanut levätä muutaman päivän ennen kisoja.
_
paraspelaaja
Jäsen
"Meidän peli tiensä päähän" -kirjoituksia putkahtaa joka kevät pari kourallista, ja joka syksy (liigakauden alku) pari kourallista. Ei mitään uutta auringon alla.
Meidän peli kyllä on sikäli tiensä päässä, että ko. pahasti raiskattu käsite todennäköisesti halutaan unohtaa. Suomalaiselle peli-identiteetille - joka täytyy olla, ja jonka täytyy olla vahva - tullaan suunnittelemaan uusi nimi.
Meidän peli on toisaalta myös siksi tiensä päässä, että se tulee muovautumaan uudelleen. Mutta muovauksessa ei ole medialla, kannattajilla eikä edes pelaajilla osaa eikä arpaa. Kuvaavaa on, että Meidän pelin evoluution kärjessä ovat suurimmaksi osaksi juuri he, jotka Meidän pelin aikoinaan loivat. Muut pyörittelevät peukaloitaan ja valittelevat elämän kovuutta. Matkivat sitten joskus, kun Meidän pelin arkkitehdit ovat saaneet työnsä valmiiksi.
Meidän peli kyllä on sikäli tiensä päässä, että ko. pahasti raiskattu käsite todennäköisesti halutaan unohtaa. Suomalaiselle peli-identiteetille - joka täytyy olla, ja jonka täytyy olla vahva - tullaan suunnittelemaan uusi nimi.
Meidän peli on toisaalta myös siksi tiensä päässä, että se tulee muovautumaan uudelleen. Mutta muovauksessa ei ole medialla, kannattajilla eikä edes pelaajilla osaa eikä arpaa. Kuvaavaa on, että Meidän pelin evoluution kärjessä ovat suurimmaksi osaksi juuri he, jotka Meidän pelin aikoinaan loivat. Muut pyörittelevät peukaloitaan ja valittelevat elämän kovuutta. Matkivat sitten joskus, kun Meidän pelin arkkitehdit ovat saaneet työnsä valmiiksi.
Ainoa merkittävä pointti tuossa kirjoituksessa on kieltäytyneiden määrä, joka on poikkeuksellisen suuri. Kari Jalonen sai hyvällä prosentilla pelaajia joukkueeseen, vaikka pelitavassa kaikki lähti puolustuksen kautta, joten en osta pelitapakapinaa ollenkaan. Ehkä Marjamäki on vähän liian aikaisin tässä pestissä ja muutama vuosi seurajoukkuevalmentajana vaikkapa ulkomailla olisi tuonut lisää kannuksia ja uskottavuutta isoegoisten änäripelaajien silmissä. Tai jotain toimintatavoissa muuten häikkää.
Pelin hidastaminen oli avainasemassa USA-voitossa. Taktisesti erittäin viisas peli Suomelta se.
Pelin hidastaminen oli avainasemassa USA-voitossa. Taktisesti erittäin viisas peli Suomelta se.
Viimeksi muokattu:
EmeraldSapphire
Jäsen
Kirjoitan oman pohdintatekstini kuluneista MM-kisoista aiemman sitaatin innoittamana:
"Totuus on, että Leijonat on voittanut kahdeksassa 2010-luvun turnauksessa vain kolme mitalia."
Tarkastellaan 2010-luvun aikuisten arvoturnauksia uudelleen.
Tuossa on omien laskujeni mukaan 5 mitalia 11 arvokisoista. Jos tarkastelee pelaajamateriaalia, mitali oli realistinen tavoite mielestäni MM-kisoissa 2011, 2012 ja MM-kisoissa 2016. Tuloksellisesti Leijonat on harrastanut kroonista ylisuorittamista materiaaliin nähden. Esimerkiksi MM-kisojen 2010, 2013, 2014 ja 2017 ja olympialaisten 2014 rostereilla ei olisi pitänyt olla mitään asiaa Top-4:ään, ja kuitenkin sinne päästiin kaikissa noista turnauksista, paitsi MM 2010. En väitä, että Laten Leijonien peliesitykset olisivat olleet kovin hyviä tänä vuonna. Pudotuspeleihin päästiin Marjamäestä riippumatta, mutta kunnia valmennusjohdolle siitä, että saivat joukkueen sytytettyä oikeaan aikaan Yhdysvaltoja vastaan. En usko, että kukaan muukaan valmentaja olisi johdattanut juuri tuota joukkuetta 4. sijaa korkeammalle.
Tässä vaiheessa on mielestäni turha viiltää ranteita auki, mutta tulevaisuuden haasteet on syytä tiedostaa:
1) Sukupolvesta 1985-1990 ei ole ratkaisijaksi, joten kisamenestys voi olla jokseenkin heikkoa, kunnes 1990-luvulla syntyneistä nousee tarpeeksi pelaajia ratkaisijan rooliin. Vielä heistä ei ole kantamaan joukkuetta, vaikka Aho ja Rantanen esittivätkin hienoja otteita.
2) Liigan hidastempoinen, taktinen trappikiekko vaatisi jonkin verran päivittämistä ajan tasalle, jos sillä halutaan haastaa kovimmat maat. Marjamäen tavoitteena oli ilmeisesti nopeuttaa pelitapaa, mutta toteutus jäi vajaaksi. Suurin ongelma oli mielestäni ylivarovaisuus ja passiivisuus (eivätkä ne viivelähdöt), jotka veivät terän kaikesta hyökkäyspelaamisesta. Tämäkin voi olla selitys siihen, miksi joukkue näytti pelaavan ikään kuin käsijarru päällä, tai epävarman ja sekavan oloisesti.
3) Kolmas haaste on NHL-pelaajien saatavuus. Ruotsin uusi päävalmentaja teki kaikkensa saadakseen Ruotsin NHL-tähdet mukaan: vieraili monta kertaa ja kyseli pelaajilta, millainen rooli heillä pitäisi olla joukkueessa, jotta heistä saataisiin paras suoritus irti. Noin 20 NHL-pelaajaa lähti kisoihin mukaan, ja menestystä tuli. Tässä on Marjamäelle pohdinnan paikka, miten maajoukkueesta saataisiin houkuttelevampi paikka. Tamin puheet kiitollisuudenvelasta ja kansalaisvelvollisuudesta voisi siinä mielessä heittää romukoppaan, että ne ovat mielestäni huonoja motivaattoreita loppupeleissä. Se ei motivoi ketään tulemaan kisoihin, että jonkun on pitkän kauden päätteeksi pakko tulla kisoihin keräämään median ja miljoonien katsojien murskakritiikit. Parempia motivaattoreita voisivat olla esimerkiksi ilmapiiri, Leijona-perhe, yhteishenki ja yhdessä tekeminen. Kuulostaa ehkä lässytykseltä joidenkin korvaan, mutta helpompi on motivoida itsestä paras suoritus irti, jos viihtyy joukkueessa, sen sijaan että pelaa sarvi otsassa.
"Totuus on, että Leijonat on voittanut kahdeksassa 2010-luvun turnauksessa vain kolme mitalia."
Tarkastellaan 2010-luvun aikuisten arvoturnauksia uudelleen.
- Olympialaiset 2010: hyvä mutta ikääntynyt kalusto, huonoa peliä, joukkueen sisäisiä ristiriitoja NHL-vahvistusten kanssa, Ruotsille ja Yhdysvalloille hävittiin täysin (0-3 ja 1-6), voitettiin yksi kova maa (Tsekki 2-0, joista toinen maali tyhjiin), pronssiottelussa oltiin häviöllä ikääntyneelle Slovakialle 1-3, kunnes mm. Olli Jokisen yksilösuoritukset ratkaisivat pelin 3. erässä (voitto 5-3). Pronssia.
- MM 2010: melko heikko materiaali, hävittiin Tanskalle 1-4, voitettiin Saksa 1-0, voitettiin Yhdysvallat 3-2 (panoksena alkulohkon voitto tai putoamissarjaan vajoaminen), Valko-Venäjä 2-0, Slovakia 5-2, hävittiin Venäjälle 0-5. Puolivälierissä hävittiin Tsekille rankkareilla. Pelin tasoltaan hyvin samanlainen turnaus kuin Laten MM 2017, heikommalla lopputuloksella. Tässä vaiheessa Jaloselle taidettiin vaatia kenkää eniten.
- MM 2011: hyvä materiaali, ensimmäistä Tanska-ottelua lukuun ottamatta (voitto 5-1) peli oli täyttä tervanjuontia pudotuspeleihin asti. Latviaa vastaan oltiin häviöllä, mutta tultiin tasoihin ja voitettiin rankkareilla 3-2, Tsekille hävittiin 1-2, Saksaa vastaan oltiin häviöllä 1-3 ja 3-4, mutta tultiin tasoihin ja voitettiin rankkareilla, Slovakiaa vastaan oltiin häviöllä 0-1 mutta voitettiin 2-1, Venäjää vastaan oltiin 5 minuutin jälkeen häviöllä 0-2 mutta voitettiin 3-2 rankkareilla. Puolivälierissä rutiinivoitto Norjasta 4-1, sitten ilmaveivipeli Venäjää vastaan (voitto 3-0), finaalissa oltiin liemessä, kunnes Ruotsi suli 3. erässä (voitto 6-1). Kultaa.
- MM 2012: kova materiaali, mutta aivan uskomattoman huonoa peliä. Maalinteko-ongelmia, sulamisia kovia maita vastaan, Lehtonen "loukkaantui" kesken kisojen, PIG-ketju ei ollut mestaruusvuoden tasolla ja vastustajat olivat scoutanneet Jalosen pelityylin. Valko-Venäjä voitettiin 1-0, samoin Slovakia, Sveitsi voitettiin 5-2, Ranska 7-1, Kanadalle hävittiin 3-5, Yhdysvalloille 0-5, Kazakstan voitettiin 4-1. Puolivälierissä upea voitto Yhdysvalloista 3-2, välierissä selkäsauna Venäjältä (2-6), pronssipeli hävittiin Tsekille 2-3.
- MM 2013: surkea materiaali, NHL:stä vain Korpikoski ja AHL-Granlund, peli-ilme kuitenkin ihan hyvä. Kovista peleistä Suomi voitti Venäjän 3-2. Välierissä hävittiin Sedinin veljesten johtamalle Ruotsille 0-3, ja pronssiottelussa rankkareilla Yhdysvalloille 2-3. Jalonen vaikutti väsyneeltä ja leipiintyneeltä koko kisojen ajan.
- Olympialaiset 2014: piti olla hyvä rosteri, mutta M. Koivu ja Filppula loukkaantuivat viime hetkellä, ja Barkov loukkaantui alkupeleissä. Melko puolustavaa peliä, mutta saatiin ihan hyvää tulosta. Hävittiin Kanadalle jatkoajalla 1-2, puolivälierissä kaadettiin Venäjä komeasti 3-1, välierissä Immonen ei vain ollut saman tason sentteri kuin doping-Nicke, eikä Lehtonen pärjännyt Lunkalle maalivahtien taistossa (hävittiin Ruotsille 1-2). Pronssiottelussa oltiin alakynnessä, mutta Rask piti joukkuetta pystyssä, ja voitettiin USA 5-0. Pronssia.
- MM 2014: surkea materiaali, käytännössä Rinne pelasti kisat. NHL:n parhaimmat kieltäytyivät, kuten myös Euroopan parhaimmat. Peli ei oikein kulkenut. Latvialle hävittiin 2-3, Venäjälle 2-4, Saksa voitettiin 4-0, Valko-Venäjä 2-0, Sveitsi rankkareilla 3-2, Yhdysvalloille hävittiin 1-3, Kazakstan voitettiin 4-3. Jatkopaikka vaati jo muiden apua. Sitten suonenvetovoitto Kanadasta 3-2, yllättävän helppo voitto Tsekistä 3-0, ja finaalissa häviö Putinin tuomareille 2-5. Hopeaa.
- MM 2015: ihan hyvä materiaali, paitsi muutama heikko jyrä vanhoilla näytöillä mukana (mm. Kontiola, Ruutu, Aaltonen, Immonen). Kari Jalosen hyvin puolustava pelitapa. Yhdysvalloille hävittiin 1-5, sen jälkeen paljon voitokkaita nollapelejä mm. Tanskaa (3-0), Norjaa (5-0), Sloveniaa (4-0) ja Slovakiaa (3-0) vastaan, ja rankkarivoitot 3-2 Valko-Venäjästä ja Venäjästä. Puolivälieri oli Florida-show'ta, jonka Jagrin joukkue vei 3-5.
- MM 2016: huippu materiaali, lähes olympiatasoinen hyökkäyskalusto. Kari Jalonen "hyödynsi" tämän hyökkäysmateriaalin pelaamalla ylivarovaista sumputuspeliä jopa pikkumaita vastaan. Kaikki pelit kylläkin voitettiin (alkusarjassa vain 6 päästettyä maalia), kunnes finaalissa tuli Kanada-niminen seinä vastaan, ja hävittiin 0-2 (viimeinen maali tyhjiin). Hopeaa.
- World Cup 2016: materiaali oli kovempi kuin MM-kisoissa 2016, mutta muihin maihin verrattuna kisojen huonoin materiaali. Pohjois-Amerikan nuorisojoukkuetta vastaan tyly häviö 1-4, Ruotsia vastaan kelpo peli, mutta Lundqvist oli muuri (hävittiin 0-2, viimeinen maali tyhjiin), Venäjää vastaan ihan hyvä peli, mutta kun maalinteko tökki ja pelissä ei ollut enää Suomelle panosta, joukkue kipsaantui ja hävisi 0-3.
- MM 2017: surkea materiaali, ja toisin kuin MM-kisoissa 2014, nyt ei ollut huippumaalivahtia pelastamassa. Osa hyökkääjistä ja puolustajista täysin mukana vanhoilla näytöillä (mm. J. Aaltonen, Jaakola, V. Lajunen, Järvinen), osa floppasi odotuksiin nähden (M. Aaltonen, Puljujärvi). Aholta ja Rantaselta hyvää suorittamista, mutta Filppula ei ole lähelläkään 1. sentteriä. Ei yhtään helppoa voittoa. VV voitettiin 3-2, Ranskalle hävittiin 1-5, Tsekille 3-4 rankkareilla (menetettiin salamajohto 3-0), Slovenia voitettiin 5-2, Norja ja Sveitsi jatkoajalla 3-2, Kanadalle hävittiin panoksettomassa pelissä 2-5. Saatiin 11 pistettä maalierolla 20-22 (vrt. vuonna 2014 saatiin 11 pistettä maalierolla 18-15). Puolivälierässä hieno voitto Yhdysvalloista 2-0, sen jälkeen tulikin seinä vastaan Ruotsin (1-4) ja Venäjän (3-5) muodossa. Hyvää taistelua pudotuspeleissä, mutta Filppulalla ja nuorilla lupauksilla ei ollut mitään palaa 20 NHL-tähden Ruotsia vastaan. Säteri ja Lunkka aivan eri tasolla.
Tuossa on omien laskujeni mukaan 5 mitalia 11 arvokisoista. Jos tarkastelee pelaajamateriaalia, mitali oli realistinen tavoite mielestäni MM-kisoissa 2011, 2012 ja MM-kisoissa 2016. Tuloksellisesti Leijonat on harrastanut kroonista ylisuorittamista materiaaliin nähden. Esimerkiksi MM-kisojen 2010, 2013, 2014 ja 2017 ja olympialaisten 2014 rostereilla ei olisi pitänyt olla mitään asiaa Top-4:ään, ja kuitenkin sinne päästiin kaikissa noista turnauksista, paitsi MM 2010. En väitä, että Laten Leijonien peliesitykset olisivat olleet kovin hyviä tänä vuonna. Pudotuspeleihin päästiin Marjamäestä riippumatta, mutta kunnia valmennusjohdolle siitä, että saivat joukkueen sytytettyä oikeaan aikaan Yhdysvaltoja vastaan. En usko, että kukaan muukaan valmentaja olisi johdattanut juuri tuota joukkuetta 4. sijaa korkeammalle.
Tässä vaiheessa on mielestäni turha viiltää ranteita auki, mutta tulevaisuuden haasteet on syytä tiedostaa:
1) Sukupolvesta 1985-1990 ei ole ratkaisijaksi, joten kisamenestys voi olla jokseenkin heikkoa, kunnes 1990-luvulla syntyneistä nousee tarpeeksi pelaajia ratkaisijan rooliin. Vielä heistä ei ole kantamaan joukkuetta, vaikka Aho ja Rantanen esittivätkin hienoja otteita.
2) Liigan hidastempoinen, taktinen trappikiekko vaatisi jonkin verran päivittämistä ajan tasalle, jos sillä halutaan haastaa kovimmat maat. Marjamäen tavoitteena oli ilmeisesti nopeuttaa pelitapaa, mutta toteutus jäi vajaaksi. Suurin ongelma oli mielestäni ylivarovaisuus ja passiivisuus (eivätkä ne viivelähdöt), jotka veivät terän kaikesta hyökkäyspelaamisesta. Tämäkin voi olla selitys siihen, miksi joukkue näytti pelaavan ikään kuin käsijarru päällä, tai epävarman ja sekavan oloisesti.
3) Kolmas haaste on NHL-pelaajien saatavuus. Ruotsin uusi päävalmentaja teki kaikkensa saadakseen Ruotsin NHL-tähdet mukaan: vieraili monta kertaa ja kyseli pelaajilta, millainen rooli heillä pitäisi olla joukkueessa, jotta heistä saataisiin paras suoritus irti. Noin 20 NHL-pelaajaa lähti kisoihin mukaan, ja menestystä tuli. Tässä on Marjamäelle pohdinnan paikka, miten maajoukkueesta saataisiin houkuttelevampi paikka. Tamin puheet kiitollisuudenvelasta ja kansalaisvelvollisuudesta voisi siinä mielessä heittää romukoppaan, että ne ovat mielestäni huonoja motivaattoreita loppupeleissä. Se ei motivoi ketään tulemaan kisoihin, että jonkun on pitkän kauden päätteeksi pakko tulla kisoihin keräämään median ja miljoonien katsojien murskakritiikit. Parempia motivaattoreita voisivat olla esimerkiksi ilmapiiri, Leijona-perhe, yhteishenki ja yhdessä tekeminen. Kuulostaa ehkä lässytykseltä joidenkin korvaan, mutta helpompi on motivoida itsestä paras suoritus irti, jos viihtyy joukkueessa, sen sijaan että pelaa sarvi otsassa.
Viimeksi muokattu:
Aikansa kutakin sanoi pakki kun pujottelukepiksi muuttui. ; )Ei ole vielä varmaa, sanoi että ei tiedä vielä. Toisaalta Kukkonen tuskin tulee tekemään mitään erityistä show'ta siitä mikäli maajoukkueura nyt päättyykin, toisin kuin jotkut enemmän julkisuudessa paistattelevat ex-kiekkoilijat...
Jep, samaa mieltä.Tuo on täyttä totta koko kirjoitus. Hidastelu- ja estämiskiekko on toivottavasti tullut tiensä päähän. Pelaajatkin ovat huomanneet että kiekon hautominen oman maalin takana on ihan perseestä. Katsojat huomasivat sen jo aiemmin. Liigassa sitä saadaan ainakin Tapparan toimesta "nauttia" jatkossakin ja pahoin pelkään että Marjamäkikin löytää itsensä taas jostain liigajengistä.
En muuten myöskään ole samaa mieltä siitä, että valmentajan tarkoitus on pelata vain voittavaa, eikä viihdyttävää kiekkoa. Koko ideahan on juuri se, että katsojia on enemmän. Ja toki voittoisilla suorituksilla niitä tulee olemaan eniten, mutta tiedän useita henkilöitä lähipiiristäni jotka yleensä ovat ns. "casuaaleja" jääkiekon ystäviä jotka jättivät nämä kisat lähes kokonaan katsomatta koska se on niin tylsää katsottavaa.
Viihdyttävä ja voittava on monin kerroin parempi kuin voittoisa käsijarrukiekko. Mutta hei, tämähän oli tulostenkin perusteella säälittävin Suomi miesmuistiin, joten...
Se on kyllä sääli että tässä varmaan mennee muutama vuosi ennen kuin johto käsittää, ettei tällaisella kiekolla mitään tulevaisuutta ole. Ja yleiseen pelaajamassaan tuskin saadaan vaikutusta edes kymmenessä vuodessa.
Toivottavasti niitä NHL:ään meneviä huippulupauksia sitten tulee tarpeeksi että on edes siellä jotain hurrattavaa.
Wilderness
Jäsen
Jep, samaa mieltä.
En muuten myöskään ole samaa mieltä siitä, että valmentajan tarkoitus on pelata vain voittavaa, eikä viihdyttävää kiekkoa. Koko ideahan on juuri se, että katsojia on enemmän. Ja toki voittoisilla suorituksilla niitä tulee olemaan eniten, mutta tiedän useita henkilöitä lähipiiristäni jotka yleensä ovat ns. "casuaaleja" jääkiekon ystäviä jotka jättivät nämä kisat lähes kokonaan katsomatta koska se on niin tylsää katsottavaa.
Viihdyttävä ja voittava on monin kerroin parempi kuin voittoisa käsijarrukiekko. Mutta hei, tämähän oli tulostenkin perusteella säälittävin Suomi miesmuistiin, joten...
Se on kyllä sääli että tässä varmaan mennee muutama vuosi ennen kuin johto käsittää, ettei tällaisella kiekolla mitään tulevaisuutta ole. Ja yleiseen pelaajamassaan tuskin saadaan vaikutusta edes kymmenessä vuodessa.
Toivottavasti niitä NHL:ään meneviä huippulupauksia sitten tulee tarpeeksi että on edes siellä jotain hurrattavaa.
Hyvinpä meillä asiat, jos 4. sija on säälittävin tulos miesmuistiin.
Ja tästä viihdyttyvyydestähän meillä löytyy loistava esimerkki Liigasta Kärppien osalta. Haluttiin nopeampaa peliä Marjamäen jälkeen ja lopputulos oli sääleistä ulos. Ainakin itse katson mielummin voittavaa kiekkoa kuin häviävää.
Lätkässä ei jaeta tyylipisteitä (ainakaan vielä, en yllättyisi vaikka joku neropatti näin päättäisi), joten vain se merkitsee kumpi tekee enemmän maaleja, eikä miten se tapahtuu.
Jos nyt hiukan karrikoidaan, Tamin aikaan MM-kisat olivat keino päästä hetkeksi pois kotinurkista haistelemaan hiukan eksoottisempia maisemia. Nyt MM-kisoista kieltäytyminen on keino päästä hetkeksi kotiin lepäämään.Tamin puheet kiitollisuudenvelasta ja kansalaisvelvollisuudesta voisi siinä mielessä heittää romukoppaan, että ne ovat mielestäni huonoja motivaattoreita loppupeleissä. Se ei motivoi ketään tulemaan kisoihin, että jonkun on pitkän kauden päätteeksi pakko tulla kisoihin keräämään median ja miljoonien katsojien murskakritiikit.
@EmeraldSapphire lle raikuvat aplodit täältä, kiitokset vaivannäöstä eli ajankäytöstä hyvän yhteenvedon historiasta tekemiseen kuin myös visioinnista mitä toivotaan. Hieno veto tai vielä enemmän: hyvä peli!
Ikävänkantaja
Jäsen
Suomen A-maajoukkueen arvokisahistoria näyttää 25 vuoden otannalla (nykymuotoiset MM-kilpailut, olympialaiset ja Kanada-/World Cup) nopeasti laskien seuraavalta:
Osallistumiskertoja yhteensä (26+7+3=) 36.
Puolivälierissä 35 (26+7+2) kertaa, joista välieriin 23 kertaa (17+5+1). Voittoprosentti 65,7 %.
Välierissä 23 kertaa (17+5+1), joista 12 (10+1+1) kertaa finaaliin. Voittoprosentti 52,2 %.
Pronssiottelussa 11 kertaa (7+4+0), joista seitsemän pronssia (3+4+0). Voittoprosentti 63,6 %.
Finaaleissa 12 kertaa (10+1+1), joista kaksi mestaruutta/kultaa (2+0+0). Voittoprosentti 16,7 %.
Mielenkiintoinen tilasto, jos ei muuta.
Osallistumiskertoja yhteensä (26+7+3=) 36.
Puolivälierissä 35 (26+7+2) kertaa, joista välieriin 23 kertaa (17+5+1). Voittoprosentti 65,7 %.
Välierissä 23 kertaa (17+5+1), joista 12 (10+1+1) kertaa finaaliin. Voittoprosentti 52,2 %.
Pronssiottelussa 11 kertaa (7+4+0), joista seitsemän pronssia (3+4+0). Voittoprosentti 63,6 %.
Finaaleissa 12 kertaa (10+1+1), joista kaksi mestaruutta/kultaa (2+0+0). Voittoprosentti 16,7 %.
Mielenkiintoinen tilasto, jos ei muuta.
Hyvä huomio, kiitos! Muutin sanamuotoa.Suomi on rajaamallasi ajanjaksolla voittanut finaaliottelun vuosina 1995, 1999 ja 2011.
Viimeksi muokattu:
Kirjoittelija
Jäsen
Finaaleissa (12) kaksi voitettua ottelua (2+0+0). Voittoprosentti 16,7 %.
Suomi on rajaamallasi ajanjaksolla voittanut finaaliottelun vuosina 1995, 1999 ja 2011.
Musta Nuoli
Jäsen
Ei ole vielä varmaa, sanoi että ei tiedä vielä. Toisaalta Kukkonen tuskin tulee tekemään mitään erityistä show'ta siitä mikäli maajoukkueura nyt päättyykin, toisin kuin jotkut enemmän julkisuudessa paistattelevat ex-kiekkoilijat...
Ei Kukkosella pitäisi olla vielä mitään pelillistä syytä lopettaa maajoukkueuraansa näihin kisoihin. Eri asia tietysti on, jos hän ei enää halua/jaksa kiskoa ns. kivirekeä ja tsempata muuta joukkuetta, mutta loukkaantuneenakin Kukkonen pelasi ihan kelpo MM-kisat ja vaikka hän jäi tehotilastossa vähäsen pakkasen puolelle niin paremmin hän puolusti kuin moni nuorempi.
Jos/kun olympialaisiin ei NHL-pelaajia tule, niin ainakin näillä näkymin europakeista ei niin kovaa kahdeksikkoa löydy, että se Kukkosen syrjäyttäisi Etelä-Korean reissulta jos pelihaluja vain on. Paradoksaalisesti sen sijaan ensi vuoden MM-kisoissa voi käydä niin, ettei Kukkoselle ole enää tilaa vaikka olympialaisissa on, koska NHL-pakkeja saattaa olla käytettävissä sen verran monta (jos nuoria ja väsyneitä pelaajia vain sattuu kiinnostamaan, ainahan se urheileminen on raskaampaa parikymppiselle elämänsä kukoistuksessa olevalle nuorukaiselle kuin seniorisarjoihin kelpaavalle kolhiintuneelle konkarille).
Kukkonen tietysti päättää itse mitä tekee, mutta luulisi vanhaa sotaratsua kiinnostavan vielä mahdollisuus päättää maajoukkueuransa olympialaisiin. Sen verran merkittävästä tapahtumasta kuitenkin on niissä kyse.
Aleksandros
Jäsen
2) Liigan hidastempoinen, taktinen trappikiekko vaatisi jonkin verran päivittämistä ajan tasalle, jos sillä halutaan haastaa kovimmat maat. Marjamäen tavoitteena oli ilmeisesti nopeuttaa pelitapaa, mutta toteutus jäi vajaaksi. Suurin ongelma oli mielestäni ylivarovaisuus ja passiivisuus (eivätkä ne viivelähdöt), jotka veivät terän kaikesta hyökkäyspelaamisesta. Tämäkin voi olla selitys siihen, miksi joukkue näytti pelaavan ikään kuin käsijarru päällä, tai epävarman ja sekavan oloisesti.
3) Kolmas haaste on NHL-pelaajien saatavuus. Ruotsin uusi päävalmentaja teki kaikkensa saadakseen Ruotsin NHL-tähdet mukaan: vieraili monta kertaa ja kyseli pelaajilta, millainen rooli heillä pitäisi olla joukkueessa, jotta heistä saataisiin paras suoritus irti. Noin 20 NHL-pelaajaa lähti kisoihin mukaan, ja menestystä tuli. Tässä on Marjamäelle pohdinnan paikka, miten maajoukkueesta saataisiin houkuttelevampi paikka. Tamin puheet kiitollisuudenvelasta ja kansalaisvelvollisuudesta voisi siinä mielessä heittää romukoppaan, että ne ovat mielestäni huonoja motivaattoreita loppupeleissä. Se ei motivoi ketään tulemaan kisoihin, että jonkun on pitkän kauden päätteeksi pakko tulla kisoihin keräämään median ja miljoonien katsojien murskakritiikit. Parempia motivaattoreita voisivat olla esimerkiksi ilmapiiri, Leijona-perhe, yhteishenki ja yhdessä tekeminen. Kuulostaa ehkä lässytykseltä joidenkin korvaan, mutta helpompi on motivoida itsestä paras suoritus irti, jos viihtyy joukkueessa, sen sijaan että pelaa sarvi otsassa.
Varsin tasapainoinen ja suhteellisuudentajuinen kirjoitus kaiken kaikkiaan, johon otan nyt kuitenkin kantaa lähinnä näiden kahden lainaamani kohdan osalta. Tosin 2011 materiaalin hyvyys on aika suhteellinen käsite, varsinkin jos muistaa NHL-pakkiparin Salmela-Lepistö olleen noissa kisoissa Suomen heikoin pakkipari peliesitysten perusteella. Etukäteenhän tuokin joukkue dumattiin paperilla, koska eihän todellisuudessa voitu aavistaa Immosen paukuttavan 9 maalia tai Granlundin olevan MM-tasolle käänteentekevä pelaaja. Ja maalivahtiosasto haukuttiin ennen kisoja alimpaan helvettiin (Vehanen, Lassila, Hovinen). Ylivoimalle jouduttiin laittamaan mm. Jyrki Välivaara. Koivun ja Ruudun vierelle ei oikein löytynyt kolmatta nimeä (JMA epäonnistui, Pyörälä pelasi loppukisat siinä). Isoon rooliin kaavailtiin lopulta epäonnistunutta Janne Lahtea. Nelosessa pelasivat MM-ensikertalaiset Nokelainen ja Jani Lajunen jne. No, hienostihan nämä kisat toki menivät.
Mutta itse asiaan. Eli tuohon, että Liigan träppikiekosta pitäisi päästä eroon. Toisaalta, eikös ole ihan tervettä, että liigajoukkueet saavat itse määritellä oman pelillisen identiteettinsä. Nythän näin onkin. Tällä hetkellä Meidän peliä taiteen sääntöjen mukaan kiskoo ainakin Tappara, Kärpät (ensi kaudella), Ilves, HPK ja Kalpa (viime kaudella, tämä tosin oli varmasti lähimpänä nopeaa kiekkokontrollijääkiekkoa Suomessa). Ensi kaudella Lukko Pekka Virran johdolla liittynee samaan perheeseen. Toisaalta Suomessa on monia joukkueita, jotka tavalla tai toisella pelaavat eri tavalla. Varmasti näistä kannattaa todeta ainakin JYP ja HIFK. Ei sillä, etteivätkö nekin harrastaisi träppiä, mutta selvästi niillä on aivan erilainen pelitapa verrattuna Meidän pelin joukkueisiin. Minusta tällainen terve kilpailutilanne on tervetullut. Huomautan, ettei yhtäkään joukkuetta pakoteta Liigan tai liiton puolelta pelaamaan yhtään millään tavalla. Kyllä se edelleen on kulloisenkin koutsin vallassa. Sehän on hyvä, että meillä on Liigan kaltainen koelaboratorio, jossa erilaiset pelitavat mittelevät keskenään joukkueiden kilvoittelun ohessa. Sieltä myös seuloutuu pelitavat maajoukkuetasolle.
"Pahimmista" träppijoukkueista eli Marjamäen Kärpistä ja Rautakorven/Tapolan Tapparasta on myös ponnistettu kansainvälisiin ympyröihin oikein mukavasti suomalaisiin muihin joukkueisiin verrattuna. Marjukan aikanahan sieltä ovat kypsyneet ainakin Donskoi, Pokka, Aho, Puljujärvi, Nutivaara, Kemppainen P-Amerikkaan ja ovathan siellä käyneet myös seuraavalla kaudella jonkinlaista läpimurtoaan tehneet Miro Aaltonen ja Juuso Ikonen. Tapparassa samalla tavalla on Laineen ja Barkovin (ja aiemmin Kontiolan ja Lehterän) johdolla kehittynyt huipputavaraa. Ja monet ovat saaneet tuolta uutta nostetta uralleen, vaikkapa Savinainen. Nytkin Tappara on saanut haalittua melkein kaikki Suomen lupaavat pakit (EHT-tasoiset eteenpäin pyrkivät) joukkueeseensa (ainakin jos huhut pitävät paikkansa). Ei se träppikiekko tunnu pelaajakehitystä haittaavan. Ja sattumaa tai ei, Suomen juniorikehitys on noussut uudelle tasolle heti, kun Meidän pelin kehys on ollut kaikkien junnumaajoukkuiden ja -leiritysten pelitavan ja harjoittelun punaisena lankana. Varmasti tässä on muitakin syitä, harjoittelukulttuurin muutoksesta ja pahimman Nuori Suomi- ajattelun häviämisestä lähtien. Mutta tuskin Meidän pelin periaatteista haittaakaan on ollut, siinähän (rohkeasti toteutettuna, toisin kuin tänä keväänä) kiekon kanssa pelataan paljon enemmän kuin pystysuunnan kiskomisessa.
Mitä tulee tuohon NHL-pelaajien houkuttelemiseen, niin olen samaa mieltä. Itseäni vituttaa aivan suunnattomasti, että noita kermaperseitä pitää nuoleskella, että jaksavat lähteä kisoihin, mutta kun tilanne on tämä, niin sitten niitä on vain nuoltava. Varmasti olisi fiksua aloittaa seuraavien MM-kisojen valmistelu ainakin näennäisesti jo edellisenä kesänä yhteistapaamisella änäripelaajien kesken, käydä läpi mitä he odottavat maajoukkueen toiminnalta, aloittaa heidän aito sitouttaminen toimintaan jo tuolloin, pitää kauden aikana yhteyttä paljon mutta järkevästi jne.
Yksinkertaisesti ei saa olla niin, että NHL-kauden lopussa pelaaja ajattelee, että enpä taida jaksaa lähteä siihen sirkukseen mukaan. Varsinkaan jos tämä johtuu siitä, että hän ei koe itseään tärkeäksi sen takia, ettei häneen juuri ole olla oltu yhteydessä eikä hänen toiveitaan ole kukaan viitsinyt kysyä. Tai siitä, että maajoukkuetoiminta on aivan puuhastelua NHL-arkeen verrattuna (parannusehdotuksia pitää kysyä pelaajilta). On helppoa kieltäytyä jostain, jos ei millään tavalla ole ollut osa prosessia aiemmin. Jos taas pelaajaa on aktiivisesti sitoututettu ja osallistettu prosessiin koko kauden ajan, on kieltäytyminen epätodennäköisempää. Luonnollisesti kannattaa keskittyä pelaajiin, joilla ei ole sopimus katkolla keväällä eikä tiedossa ole mitään lapsen syntymiä ja muita. Ja tietysti niihin, joilla on aidosti halu ja kyky olla isossa roolissa maajoukkueessa.
Tällainen saattaa tuntua ylimitoitetulta, mutta tätä se nykyään taitaa vaatia. Huolimatta siitä, että ilmeisesti ainakin kokeneet pelaajat aiemmin toivoivat, että yhteydenotot kauden aikana jäävät minimiin. Luulen, että uudet sukupolvet kaipaavat enemmän paapomista ja kuulumisten kyselyä.
Tässä on toisaalta myöskin ihan klassinen muna-kana-muna asettelu. Suomalainen jääkiekkoputki ei tunnetusti tuota kovin montaa sergeifedorovia vuosittain, jos tuottaisi, niin varmaan valmennus pyrkisi hyödyntämään heidän vahvuusalueitaan enemmän. Pelaajat Suomessa keskimäärin eivät ole niin kamalan hyviä luistelemaan eivätkä muutenkaan häikäisevän taitavia, sen sijaan fysiikaltaan ja asenteeltaan ihan ok. Mitäs tässä teet jos olet valmentaja ja haluat pitää työpaikkasi? No käytetään tietty hyväksi niitä vahvuuksia mitä on - pannaan pojat kiinni koiravaljakkoon ja huudetaan perkelettä päälle, kyllä sillä yleensä ainakin välieriin pääsee.
En usko että Marjamäki tai kukaan muukaan ammattivalmentaja on niin tyhmä että huvikseen hakkaisi päätään Karjalan mäntyyn. En usko että Suomen Jääkiekkoliitossa ei ymmärrettäisi mitään nykyjääkiekosta. Se on vaan vähän pakko mennä niillä eväillä mitä on, vai luuleeko joku että esim. USA tai Ruotsi olisi voitettu kun olisi sanottu pojille että jalat jalat ja hurlumhei päälle? Veikkaan että pataan olisi tullut molemmilta about 10 maalia.
Tämä sama kuvio jatkaa edelleen sillä munakananmuna linjalla, jos Liigassa pelataan koiravaljakkoa, niin auttaako se tsemppaavia kulmavääntäjiä kehittymään sinne Datsjuk-Fedorov-McDavid suuntaan? Epäilen. Eli siis ei. Joten nyt jutun pointti:
Nopeaa taitokiekkoa vaaliva joukkue tarvitsee nopean taitokiekon ympäristön, joka lähtee ihan ensimmäisenä sieltä isänmaan mustasta mullasta. Se lähtee sinusta, minusta, hänestä, meistä, teistä, ja kaikkien edellämainittujen sukulaisista. Ei ole olemassa taikanappia *nnnnyt* jolla kaikki vaihtavat pelin nopeaan ja reagoivaan taitokiekkoon. Se lähtee meistä kaikista yhdessä, meidän kaikkien täytyy pitää huoli siitä että ne Liisa-Petterit pitävät jääkiekon (kovassa) treenaamisessa pääpainon luistelussa läpi koko uransa.
Luistelutaitoa pitää treenata koko ajan kuin taitoluistelijat konsanaan, ja aina kun sitä treenataan, sitä pitää treenata täysillä. Todellakin jalat-jalat, vauhtia-vauhtia, pienestä pitäen. Se että tytöt ja pojat menee jäälle jolkottelemaan puolivaloilla tai konttaamaan maaliviivalle ei kehitä yhtään ketään mihinkään. Luistelutaito kehittyy harppauksittain vain kun vetää aina 100% lasissa. Viimeistään 10-vuotiaasta (jopa alle) alkaen sitä on jo pakko tehdä jos meinaa kehittyä luistelussa hyväksi. Mitään yksittäistä heikkoutta luistelussa ei saa jättää kääntämättä, jos joku liike johonkin suuntaan ei onnistu, niin sitten sitä perkele hierotaan niin kauan että onnistuu. Lapsen ja nuoren kehityksessä nimenomaan ne taidon herkkyysvuodet pitää hyödyntää kokonaan. Eli meidän kaikkien tulee kannustaa nuorisoa jäälle, kuskata niitä sinne voimat äärimmilleen pinnistäen ja ponnistaen, ja siinä samalla katsoa että he tekevät siellä jäällä jotain mistä on oikeasti apua.
Yksi juttu mikä valitettavasti tuntuu jäävän ainakin tässä suomalaisessa suvakkiudessa kokonaan huomiotta, on se perusajattelu että "eihän lapsia voi käskeä treenaamaan", ja "lapsella pitää olla lapsuus", ja sitten manata lähibaarissa tuoppi nro 6 kädessä ja rööki huulessa että perkele kun se jääkiekko on niin kallista ettei siihen ole varaa - nyt täytyy muuten juosta äkkiä ärrälle jättämään kenolappu. Luuleeko joku että venäläiset kiekkoilijat ovat niin taitavia sen takia että se on niillä geeneissä? Vai johtuuko se siitä että Venäjällä kiekkoilu on ilmaista ja jäätä ja valmennusta on tarjolla joka paikassa valtavasti? Enpä usko.
Joka puolella maailmaa trendi on sama, kiekkoilijat ovat koko ajan nuorempina pidemmällä kehityksessä, ja se ei johdu siitä että ihmisten geenit muuttuu tai siitä että jossain ei pelata träppiä, vaan siitä että junioreiden treenaamiseen kiinnitetään koko ajan enemmän ja varhaisemmin huomiota. Ennenkaikkea treenaamisen laatu paranee koko ajan valtavasti, nykyään ne sohvaperuna-isätkin voivat kaivaa Youtubesta Kanadan jääkiekkoliiton treeniohjelmat, näyttää lapselle ja sanoa että "tänään treenaat tota". Ja sitä tehdäänkin enemmän ja enemmän.
Eli tässä on nyt "kansanäänestyksen" paikka, halutaanko Suomesta vielä tulevaisuudessakin jääkiekon mahtimaa vaiko eikö? Jos halutaan että kaikilla on kivaa ja mukavaa, niin jatkevaan vaan träpillä hamaan huomiseen asti. Kyllä sillä aina jotain joskus irtoaa. Mutta jos halutaan nousta lajin kirkkaimmalle huipulle, niin sitten vaaditaan niitä huippupelaajia, ja niitä tehdään vain kotona. Ei seuroissa, ei maajoukkeissa, vaan kotona. Lähtien ihan ruokavaliosta ja riittävästä levosta, ja niin edespäin. Sitten jonain päivänä kun meillä on kehissä 100 aktiivista NHL-pelaaja, niin alkaa olla maajoukkueeseenkin valinnanvaraa. Jos niistä edes parhaat 10 on maailman ehdotonta huippua pelipaikallaan, niin eipä tässä muuta tarvita. Nimim kateeksi kävi kun Niklas Bäckström näytti meille miten maailman top 10 huippusentteri pelaa.
Suomella on kaikki edellytykset olla jääkiekon mahtimaa. Kaikkea on tarpeeksi. Asennetta ja tuskanhikeä vaan koneeseen niin hyvä tulee.
En yritä puolustella Marjamäkeä enkä Jääkiekkoliittoa, mutta hei, niillä kavereilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä annetuilla korteilla. Se on Suomen kansan tehtävä pitää huoli että ne kortit on hyvät heti jaossa. Sitten voidaan palata aiheeseen jos on aihetta mihin palata.
En usko että Marjamäki tai kukaan muukaan ammattivalmentaja on niin tyhmä että huvikseen hakkaisi päätään Karjalan mäntyyn. En usko että Suomen Jääkiekkoliitossa ei ymmärrettäisi mitään nykyjääkiekosta. Se on vaan vähän pakko mennä niillä eväillä mitä on, vai luuleeko joku että esim. USA tai Ruotsi olisi voitettu kun olisi sanottu pojille että jalat jalat ja hurlumhei päälle? Veikkaan että pataan olisi tullut molemmilta about 10 maalia.
Tämä sama kuvio jatkaa edelleen sillä munakananmuna linjalla, jos Liigassa pelataan koiravaljakkoa, niin auttaako se tsemppaavia kulmavääntäjiä kehittymään sinne Datsjuk-Fedorov-McDavid suuntaan? Epäilen. Eli siis ei. Joten nyt jutun pointti:
Nopeaa taitokiekkoa vaaliva joukkue tarvitsee nopean taitokiekon ympäristön, joka lähtee ihan ensimmäisenä sieltä isänmaan mustasta mullasta. Se lähtee sinusta, minusta, hänestä, meistä, teistä, ja kaikkien edellämainittujen sukulaisista. Ei ole olemassa taikanappia *nnnnyt* jolla kaikki vaihtavat pelin nopeaan ja reagoivaan taitokiekkoon. Se lähtee meistä kaikista yhdessä, meidän kaikkien täytyy pitää huoli siitä että ne Liisa-Petterit pitävät jääkiekon (kovassa) treenaamisessa pääpainon luistelussa läpi koko uransa.
Luistelutaitoa pitää treenata koko ajan kuin taitoluistelijat konsanaan, ja aina kun sitä treenataan, sitä pitää treenata täysillä. Todellakin jalat-jalat, vauhtia-vauhtia, pienestä pitäen. Se että tytöt ja pojat menee jäälle jolkottelemaan puolivaloilla tai konttaamaan maaliviivalle ei kehitä yhtään ketään mihinkään. Luistelutaito kehittyy harppauksittain vain kun vetää aina 100% lasissa. Viimeistään 10-vuotiaasta (jopa alle) alkaen sitä on jo pakko tehdä jos meinaa kehittyä luistelussa hyväksi. Mitään yksittäistä heikkoutta luistelussa ei saa jättää kääntämättä, jos joku liike johonkin suuntaan ei onnistu, niin sitten sitä perkele hierotaan niin kauan että onnistuu. Lapsen ja nuoren kehityksessä nimenomaan ne taidon herkkyysvuodet pitää hyödyntää kokonaan. Eli meidän kaikkien tulee kannustaa nuorisoa jäälle, kuskata niitä sinne voimat äärimmilleen pinnistäen ja ponnistaen, ja siinä samalla katsoa että he tekevät siellä jäällä jotain mistä on oikeasti apua.
Yksi juttu mikä valitettavasti tuntuu jäävän ainakin tässä suomalaisessa suvakkiudessa kokonaan huomiotta, on se perusajattelu että "eihän lapsia voi käskeä treenaamaan", ja "lapsella pitää olla lapsuus", ja sitten manata lähibaarissa tuoppi nro 6 kädessä ja rööki huulessa että perkele kun se jääkiekko on niin kallista ettei siihen ole varaa - nyt täytyy muuten juosta äkkiä ärrälle jättämään kenolappu. Luuleeko joku että venäläiset kiekkoilijat ovat niin taitavia sen takia että se on niillä geeneissä? Vai johtuuko se siitä että Venäjällä kiekkoilu on ilmaista ja jäätä ja valmennusta on tarjolla joka paikassa valtavasti? Enpä usko.
Joka puolella maailmaa trendi on sama, kiekkoilijat ovat koko ajan nuorempina pidemmällä kehityksessä, ja se ei johdu siitä että ihmisten geenit muuttuu tai siitä että jossain ei pelata träppiä, vaan siitä että junioreiden treenaamiseen kiinnitetään koko ajan enemmän ja varhaisemmin huomiota. Ennenkaikkea treenaamisen laatu paranee koko ajan valtavasti, nykyään ne sohvaperuna-isätkin voivat kaivaa Youtubesta Kanadan jääkiekkoliiton treeniohjelmat, näyttää lapselle ja sanoa että "tänään treenaat tota". Ja sitä tehdäänkin enemmän ja enemmän.
Eli tässä on nyt "kansanäänestyksen" paikka, halutaanko Suomesta vielä tulevaisuudessakin jääkiekon mahtimaa vaiko eikö? Jos halutaan että kaikilla on kivaa ja mukavaa, niin jatkevaan vaan träpillä hamaan huomiseen asti. Kyllä sillä aina jotain joskus irtoaa. Mutta jos halutaan nousta lajin kirkkaimmalle huipulle, niin sitten vaaditaan niitä huippupelaajia, ja niitä tehdään vain kotona. Ei seuroissa, ei maajoukkeissa, vaan kotona. Lähtien ihan ruokavaliosta ja riittävästä levosta, ja niin edespäin. Sitten jonain päivänä kun meillä on kehissä 100 aktiivista NHL-pelaaja, niin alkaa olla maajoukkueeseenkin valinnanvaraa. Jos niistä edes parhaat 10 on maailman ehdotonta huippua pelipaikallaan, niin eipä tässä muuta tarvita. Nimim kateeksi kävi kun Niklas Bäckström näytti meille miten maailman top 10 huippusentteri pelaa.
Suomella on kaikki edellytykset olla jääkiekon mahtimaa. Kaikkea on tarpeeksi. Asennetta ja tuskanhikeä vaan koneeseen niin hyvä tulee.
En yritä puolustella Marjamäkeä enkä Jääkiekkoliittoa, mutta hei, niillä kavereilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pärjätä annetuilla korteilla. Se on Suomen kansan tehtävä pitää huoli että ne kortit on hyvät heti jaossa. Sitten voidaan palata aiheeseen jos on aihetta mihin palata.
En nyt puhunut sijoituksesta lainkaan. Se itse sija saisi olla vaikka kulta, se ei tee itse pelaamisesta yhtään vähemmän säälittävää. Ajattele vähän kaikkia pelattuja otteluita. USA:sta tuli voitto vaikka maalipaikat hävittiin selvästi, lähinnä koska vastustaja otti liudoittain tyhmiä jäähyjä. Jos 2 joukkuetta pelaa toisiaan vastaan 100 kertaa, lopputulos voi olla USA:n voitto esim. 95 kertaa ja Suomen 5. Vaikka nyt yksi näistä viidestä osui kohdalle, ei se koko turnausta pelasta. Muista, että jopa jatkoon pääseminen oli siitä kiinni, että Ranska menetti Valko-Venäjälle pisteen.Hyvinpä meillä asiat, jos 4. sija on säälittävin tulos miesmuistiin.
Ja tästä viihdyttyvyydestähän meillä löytyy loistava esimerkki Liigasta Kärppien osalta. Haluttiin nopeampaa peliä Marjamäen jälkeen ja lopputulos oli sääleistä ulos. Ainakin itse katson mielummin voittavaa kiekkoa kuin häviävää.
Lätkässä ei jaeta tyylipisteitä (ainakaan vielä, en yllättyisi vaikka joku neropatti näin päättäisi), joten vain se merkitsee kumpi tekee enemmän maaleja, eikä miten se tapahtuu.
Viestini pointti oli tulevaisuudennäkymät. Neljättä sijaa sinänsä ei sovi hurrata sen enempää kuin sitä, jos hädin tuskin pysyy sarjassa. Voiton täytyy ainakin olla tavoitteena. Mutta jos ei, niin ainakin sellainen tunne että on yritystä ja se touhu oikeasti kiinnostaa. Jotta saisivat edes jonkinlaisia sympatioita.
Tuo tyylipisteily on myöskin niin väsynyttä jankkausta ja missaa pointin täydellisesti. Pointtina on edelleen tulevaisuudennäkymät tällä filosofialla. Jos tuolla tyylillä oltaisi edes jotenkin dominoitu edes yksi ainut ottelu(Edes Sloveniaa tai Valko-Venäjää vastaan!!), niin ehkä siinä olisi ollut jotain itua. Suomi ei voittanut yhtäkään ottelua selkeästi. Joskus onni sattuu kohdalle, kuten Norja- ja Sveitsi- ja Ranska vs Valko-Venäjä - peleissä. Mutta ei se tarkoita, että sitä onnea kannattaa koko ajan koetella antamalla tieten tahtoen vastustajille tasoitusta pelitavallisesti.
Yksittäisessä ottelussa voi tapahtua mitä vaan, ja yksittäisessä ottelussa niitä maaleja voi tehdä vastustajaa enemmän ja voittaa, vaikkei olisi ollut parempi. Mutta vaikka tätä saavutusta ei oteta pois, pelkästään voittaminen ei tee sitä tyyliä vaihtoehtoista tyyliä paremmaksi.
Esimerkki: On 12.5% mahdollisuus saada 3 kruunaa peräkkäin. Lyöt jonkun kanssa 500€ 1:1 vedon siitä, että tulee 3 kruunaa peräkkäin, ja voitat. Vaikka voitit, niin se ei tee tuosta vedosta järkevää tai tuottoisaa pitkällä tähtäimellä.
Viimeksi muokattu:
En nyt puhunut sijoituksesta lainkaan. Se itse sija saisi olla vaikka kulta, se ei tee itse pelaamisesta yhtään vähemmän säälittävää. Ajattele vähän kaikkia pelattuja otteluita. USA:sta tuli voitto vaikka maalipaikat hävittiin selvästi, lähinnä koska vastustaja otti liudoittain tyhmiä jäähyjä. Jos 2 joukkuetta pelaa toisiaan vastaan 100 kertaa, lopputulos voi olla USA:n voitto esim. 95 kertaa ja Suomen 5. Vaikka nyt yksi näistä viidestä osui kohdalle, ei se koko turnausta pelasta. Muista, että jopa jatkoon pääseminen oli siitä kiinni, että Ranska menetti Valko-Venäjälle pisteen.
Viestini pointti oli tulevaisuudennäkymät. Neljättä sijaa sinänsä ei sovi hurrata sen enempää kuin sitä, jos hädin tuskin pysyy sarjassa. Voiton täytyy ainakin olla tavoitteena. Mutta jos ei, niin ainakin sellainen tunne että on yritystä ja se touhu oikeasti kiinnostaa. Jotta saisivat edes jonkinlaisia sympatioita.
Tuo tyylipisteily on myöskin niin väsynyttä jankkausta ja missaa pointin täydellisesti. Pointtina on edelleen tulevaisuudennäkymät tällä filosofialla. Jos tuolla tyylillä oltaisi edes jotenkin dominoitu edes yksi ainut ottelu(Edes Sloveniaa tai Valko-Venäjää vastaan!!), niin ehkä siinä olisi ollut jotain itua. Suomi ei voittanut yhtäkään ottelua selkeästi. Joskus onni sattuu kohdalle, kuten Norja- ja Sveitsi- ja Ranska vs Valko-Venäjä - peleissä. Mutta ei se tarkoita, että sitä onnea kannattaa koko ajan koetella antamalla tieten tahtoen vastustajille tasoitusta pelitavallisesti.
Yksittäisessä ottelussa voi tapahtua mitä vaan, ja yksittäisessä ottelussa niitä maaleja voi tehdä vastustajaa enemmän ja voittaa, vaikkei olisi ollut parempi. Mutta vaikka tätä saavutusta ei oteta pois, pelkästään voittaminen ei tee sitä tyyliä vaihtoehtoista tyyliä paremmaksi.
Esimerkki: On 12.5% mahdollisuus saada 3 kruunaa peräkkäin. Lyöt jonkun kanssa 500€ 1:1 vedon siitä, että tulee 3 kruunaa peräkkäin, ja voitat. Vaikka voitit, niin se ei tee tuosta vedosta järkevää tai tuottoisaa pitkällä tähtäimellä.
100- prosenttisesti samaa mieltä ijukan kanssa.
En nyt puhunut sijoituksesta lainkaan. Se itse sija saisi olla vaikka kulta, se ei tee itse pelaamisesta yhtään vähemmän säälittävää. Ajattele vähän kaikkia pelattuja otteluita. USA:sta tuli voitto vaikka maalipaikat hävittiin selvästi, lähinnä koska vastustaja otti liudoittain tyhmiä jäähyjä. Jos 2 joukkuetta pelaa toisiaan vastaan 100 kertaa, lopputulos voi olla USA:n voitto esim. 95 kertaa ja Suomen 5. Vaikka nyt yksi näistä viidestä osui kohdalle, ei se koko turnausta pelasta. Muista, että jopa jatkoon pääseminen oli siitä kiinni, että Ranska menetti Valko-Venäjälle pisteen.
Yksittäisessä ottelussa voi tapahtua mitä vaan, ja yksittäisessä ottelussa niitä maaleja voi tehdä vastustajaa enemmän ja voittaa, vaikkei olisi ollut parempi. Mutta vaikka tätä saavutusta ei oteta pois, pelkästään voittaminen ei tee sitä tyyliä vaihtoehtoista tyyliä paremmaksi.
Kun nyt otit nuo maalipaikat ja voittamisen todennäköisyydet esiin, niin tässä kohtaa olisi varmaan hyvä muistuttaa, että saman logiikan on pelattava myös muiden otteluiden osalta. Esimerkiksi Ranska voitti Suomen oliko nyt lukemin 5-1, mutta Suomihan dominoi maalipaikkoja tuossa ottelussa. Ja silti muistetaan vain se, että Ranska voitti nöyryyttävästi Suomen. Ja kuitenkin kaikkien todennäköisyyksien mukaan Suomi voittaisi vähintään 98 kertaa sadasta (siis samalla logiikalla kun sanot USA:n voittavan 95 kertaa sadasta Suomen). Ja mitä niihin maalipaikkoihin tulee, niin itselleni jäi päälimmäisenä mieleen, että Suomi nimenomaan onnistui pitämään USA:n maalipaikat vähissä. Omia merkintöjä en siitä pelistä tehnyt kun muutenkin katselin peliä heikon nettiyhteyden varassa.
Eli siis, kun Suomi kaikkien todennäköisyyksien mukaan olisi voittanut Ranskan, niin Ranskan ja Valko-Venäjän keskinäisellä pelillä ei olisi ollut tietenkään mitään merkitystä Suomen kannalta.
Aleksandros
Jäsen
Kun nyt otit nuo maalipaikat ja voittamisen todennäköisyydet esiin, niin tässä kohtaa olisi varmaan hyvä muistuttaa, että saman logiikan on pelattava myös muiden otteluiden osalta. Esimerkiksi Ranska voitti Suomen oliko nyt lukemin 5-1, mutta Suomihan dominoi maalipaikkoja tuossa ottelussa. Ja silti muistetaan vain se, että Ranska voitti nöyryyttävästi Suomen. Ja kuitenkin kaikkien todennäköisyyksien mukaan Suomi voittaisi vähintään 98 kertaa sadasta (siis samalla logiikalla kun sanot USA:n voittavan 95 kertaa sadasta Suomen). Ja mitä niihin maalipaikkoihin tulee, niin itselleni jäi päälimmäisenä mieleen, että Suomi nimenomaan onnistui pitämään USA:n maalipaikat vähissä. Omia merkintöjä en siitä pelistä tehnyt kun muutenkin katselin peliä heikon nettiyhteyden varassa.
Eli siis, kun Suomi kaikkien todennäköisyyksien mukaan olisi voittanut Ranskan, niin Ranskan ja Valko-Venäjän keskinäisellä pelillä ei olisi ollut tietenkään mitään merkitystä Suomen kannalta.
Hyvin kirjoitettu. Kaiken lisäksi Suomi-Sveitsi-ottelu (ja Suomi-Kanada) pelattiin vasta tuon Ranska-Valko-Venäjä ottelun jälkeen. Luonnollisesti Suomi tiesi jo ennen tuota ottelua, että kahden pisteen voitto riittää todennäköisesti jatkoon. Siksi Suomi ei esimerkiksi kolmannen erän viimeisellä kympillä yrittänyt väkisin tehdä kolmatta maalia. Eikä voi sanoa varmaksi, että Ranska olisi pakkovoittopaikassa kyennyt hoitelemaan yhtä rennosti Slovenian kuin nyt onnistui tekemään. Jos jossittelee vain yksittäisen ottelun lopputuloksella, tulee unohtaneeksi sen, että tuon ottelun lopputulos olisi vaikuttanut monien jäljellä olevien pelin lähtöasetelmiin.
Punanuttu_
Jäsen
Kun nyt otit nuo maalipaikat ja voittamisen todennäköisyydet esiin, niin tässä kohtaa olisi varmaan hyvä muistuttaa, että saman logiikan on pelattava myös muiden otteluiden osalta. Esimerkiksi Ranska voitti Suomen oliko nyt lukemin 5-1, mutta Suomihan dominoi maalipaikkoja tuossa ottelussa. Ja silti muistetaan vain se, että Ranska voitti nöyryyttävästi Suomen. Ja kuitenkin kaikkien todennäköisyyksien mukaan Suomi voittaisi vähintään 98 kertaa sadasta (siis samalla logiikalla kun sanot USA:n voittavan 95 kertaa sadasta Suomen). Ja mitä niihin maalipaikkoihin tulee, niin itselleni jäi päälimmäisenä mieleen, että Suomi nimenomaan onnistui pitämään USA:n maalipaikat vähissä. Omia merkintöjä en siitä pelistä tehnyt kun muutenkin katselin peliä heikon nettiyhteyden varassa.
Eli siis, kun Suomi kaikkien todennäköisyyksien mukaan olisi voittanut Ranskan, niin Ranskan ja Valko-Venäjän keskinäisellä pelillä ei olisi ollut tietenkään mitään merkitystä Suomen kannalta.
Täysin totta, mutta epärelevanttia, mikäli tavoite on pelata mitaleista. Ongelmahan on nimenomaan se, että suuremmille jääkiekkomaille ei tällä tavalla pärjätä, kuten ei kunnolla myöskään keskikastin maille. Alkusarjassa pitää tietenkin olla ensin neljän parhaan joukossa, mutta tajuat varmasti pointin.
Täysin totta, mutta epärelevanttia, mikäli tavoite on pelata mitaleista. Ongelmahan on nimenomaan se, että suuremmille jääkiekkomaille ei tällä tavalla pärjätä, kuten ei kunnolla myöskään keskikastin maille. Alkusarjassa pitää tietenkin olla ensin neljän parhaan joukossa, mutta tajuat varmasti pointin.
Niin ja sikäli kun tavoite on pelata mitaleista, on hoidettava itsensä ensin puolivälieriin ja se vaatii yleensä nimimissään sitä, että pienemmät voitetaan. Puolivälierän voittaminen sitten vaatiikin jo isompansa voittamista. Ja näinhän Suomen turnaus meni tänä(kin) vuonna. Joku voisi sanoa, et on epärelevanttia miten tähän lopputulemaan on päästy. Toisten mielestä tärkeämpää on mahdollisimman näyttävä peli ja suurinumeroiset voitot pikkumaista. Toiset taas ajattelevat analyyttisemmin ja tavallaan neutraalimmin peliä ja pitävät merkittävämpänä sitä mihin on päästy eikä sitä miten on päästy.
Totuus on kuitenkin se, et Suomella on näissä karkeloissa yleensä materiaaliltaan 5. tai 6. paras joukkue. Kuitenkin Suomi on edennyt mitalipeleihin eli vähintään välieriin viimeisten 10 vuoden aikana peräti 7 kertaa. Materiaaliin nähden, ja muutenkin, meillä menee siis ihan mainiosti. Pelaajat vaihtuu, valmentajat vaihtuu, Suomi pysyy huipulla.
- Tila
- Viestiketju on suljettu.