MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

TosiFani

Jäsen
Ja taas mennään... miten ihmeessä tämä tässä vaiheessa kääntyy aina johonkin kaaos/luomukiekko tulkintaan? Ja Kandan pelaajat siis shakkinappulat oli paikallaan vai? Selvä kait se sitten..
.

Kanadan pelaajat pelaavat tietyn systeemin mukaan myös karvauksen, joten tietyllä tavalla shakkivertaus toimii.
 

JypFabu

Jäsen
Riippuu mitä se "kunnollinen pelillinen haastaminen" on? Mä en muista, että Suomi olisi ikinä voittanut juuri mitään todella kovia joukkueita dominoimalla peliä absoluuttisella pelinopeudella ottelun alusta loppuun. Aina siihen on sisältynyt järkyttävä koko jengin puolustustyö, kova maalivahtipeli, ja tilaisuuden tullen hyödynnetty vastustajan sekaannus.

Fiksu kirjoitus, allekirjoitan. Täsmentäisin tarkoittamaani lainatun osalta, että tarkoitan pelillisellä haastamisella sitä, että kykenee omalla taidollisella ja taktisella kokonaisuudella tasapäisesti kamppailemaan voitosta. Ei välttämättä edes voittaa, kun tasaisen pelin voi pomput ratkoa, mutta olla niin iholla, että se voisi kääntyä kummalle tahansa. Esimerkkinä: Tsekkipeli ei ollut sellainen alkusarjassa, siinä saatiin eteen tuuripomput, jotka kipsasi tsekin hetkeksi, pelillisesti oltiin valovuoden päässä takana, vaikka lukemat sinänsä tiukat olikin. Tottakai, jokainen joukkue hyödyntää jokaisen momentumin, minkä peli suo, mutta ei sen varaan voi mitään rakentaa.
 
Fiksu kirjoitus, allekirjoitan. Täsmentäisin tarkoittamaani lainatun osalta, että tarkoitan pelillisellä haastamisella sitä, että kykenee omalla taidollisella ja taktisella kokonaisuudella tasapäisesti kamppailemaan voitosta.
Niin kyllä Suomen menestys on tosiaan nojannut aina tiukkaan viisikkoon, taitojensa ylärajoilla pelaaviin yksilöihin ja aiemmin leveässä kaukalossa taktiseen etuun p-amerikan joukkueita vastaan. Itse en näe että Suomi olisi koskaan varsinaisesti pelinopeudessa, miten itse termin käsitän, voittanut selkeästi nimivahvempia joukkueita. Nyt kun taktinen osaaminen alkaa olla kaikilla samaa tasoa, suurin osa peleistä menee enemmän jääkiekon peruslainalaisuuksiin, jotka ovat kaksinkamppailut ja yksilötaito. Jääkiekko koostuu kaksinkamppailuista joita voittamalla saat etulyöntiaseman ja joko kiekkokontrollin tai maalipaikan, riippuen missä kaksinkamppailu käydään.

Omaan silmään tämä nykyinen joukkue on yksi huonoimpia mitä muistan nähneeni, aina valmennuksesta maalivahteihin. Lisätään tuohon Marjamäen osuuteen kuitenkin vielä se, että mielestäni hän oli paras valinta saatavilla olevista koutseista ja mielelläni näkisin hänet vielä jatkossa. Kuten palstalla todettua, eipä nuo ensimmäiset kisat ole muiltakaan valmentajilta kovin ruusuisesti menneet. Koska kyseessä on kuitenkin "momentum game" ja kaikki Suomenkin joukkueen pelaajat voivat "pöljänä päivänä" nakata muutaman häkin vastustajan verkkoon, on varmasti kaikki mahdollista, mutta kävi välierissä sitten miten tahansa, en näe että joukkue voisi mestaruuteen asti yltää. Todennäköistä on että USA polkee leijonilta jalat alta ja pidän leijonien mahdollisuutena maalivahdin sekä Sebastian Ahon hurmostilaa.

Joukkueen yhteenhitsautuminen ja flow on myös asia, millä on varmasti suurempi merkitys mitä Pekka Perusfani kuvittelee. Tällä tavalla mikä tahansa Blue Jackets voi hurmiossa ottaa sen 20 voittoa putkeen, vaikkei mikään todennäköisyys nimilistaa katsomalla sille antaisikaan minkäänlaisia viitteitä. Turnauksissa tällaiset ovat hankalampia toteuttaa ja nämä koostuvatkin pienoismuodossa varmasti joukkueen sisällä olevista tutkapareista ja joukkueelle pelaamisesta. Aran mj-valmennuksen (11v) aikana aistin, että pelaajat halusivat tulla joukkueisiin ja tuollainen tappajan mentaliteetti oli jo valmiiksi päällä ennen pelien alkamista. En kuitenkaan usko että kyse oli vlamentajasta, vaan juurikin toisilleen tutuista pelaajista ja jonkinlaisesta "Leijona-hengestä", joka on tuntunut viime vuosina loistavan poissaolollaan. Luulen että tähän "rintamakarkuruuteen" vaikuttaa kaksi asiaa: kotimainen media ja luottamuspula joukkueen menestysmahdollisuuksiin. Jääkiekko on nuorille pelaajille nykyään todella urakeskeistä jo junnuista asti, eikä maailma ole enää samanlainen kuin 90-luvulla. Uskon, että Rasmus Ristolainen on onnellinen NHL:ssä tienatessaan miljoonansa, vaikkei voittaisi koskaan mitään maajoukkueessa. Samalla tavalla Aho saattaa ajatella, että Leijonapaidan päälle pukeminen on kunnia-asia ja se tehdään aina kun siihen on mahdollisuus. Teemuhan sanoi joskus, että ei uskaltanut vastata Aran puheluun kun joku pojista oli juuri syntynyt, kun tiesi että nyt olisi aika olla perheen kanssa ja Ara saisi kuitenkin puhelimessa houkuteltua hänet joukkueeseen. Kai se kolmas asia on siis jonkinlainen asennemuutos Leijonia kohtaan. En muista että 90-luvulla olisi puhuttu katkolla olevista sopimuksista tai pelosta loukkaantua. Liekö nämä asiat nykyään sitten enemmän framilla kun p-amerikassakin pelaa enemmän suomalaisia, vai onko tuo urakeskeisyys todellakin muuttanut asenteita pysyvämmin?
 

IceWalker

Jäsen
Jos Puljujärvi ja JMA palaavat, on ainakin se myönteinen asia. Marjamäki ei jätä kiveäkään kääntämättä saadakseen lisää tehoja joukkueeseen. Tyypillinen high risk-high reward-valinta, mutta se on ainoa oikea tapa toimia tässä tilanteessa. On parempi ottaa riski ja hävitä, kuin tyytyä tuttuun ja turvalliseen duunariporukkaan, joka ei saa maaleja aikaan. Nyt on viimeisenä keinona luottaa kovaan potentiaaliin: olisikohan Puljusta tai JMAsta niiksi sankareiksi, jotka tekevät ne tarvittavat maalit jatkoon?
 
Jos Puljujärvi ja JMA palaavat, on ainakin se myönteinen asia. Marjamäki ei jätä kiveäkään kääntämättä saadakseen lisää tehoja joukkueeseen. Tyypillinen high risk-high reward-valinta, mutta se on ainoa oikea tapa toimia tässä tilanteessa. On parempi ottaa riski ja hävitä, kuin tyytyä tuttuun ja turvalliseen duunariporukkaan, joka ei saa maaleja aikaan. Nyt on viimeisenä keinona luottaa kovaan potentiaaliin: olisikohan Puljusta tai JMAsta niiksi sankareiksi, jotka tekevät ne tarvittavat maalit jatkoon?
Hyökkäysvoiman lisäämistä kokoonpanomuutoksilla ehdotin eiliseen peliin ja mielestäni se olisi ollut se ainoa oikea liike. Se, että muutoksia tehdään nyt ensimmäiseen pudotuspeliin on jokseenkin outoa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
 

ijuka

Jäsen
Yhdysvallat sai Marjamäen takajaloilleen - Leijonat valmistautuu järisyttävään kiekkomyrskyyn

Treeneissä menty aivan erilaisella sapluunalla kuin Pariisissa, kun nopeita avaussyöttöjä. kääntöjä omalta alueelta ja ylivoimahyökkäyksiä treenattu. Ja Marjamäelle tyypilliset harjoitteet jätetty kokonaan pois.
Hyvä sentään. Yhdysvallat pelaa niin upporikasta ja rutiköyhää kuin mahdollista. Ei kauheasti puolustaminen kiinnosta ja joskus karvaavat käytännössä neljälläkin. Nopeat vastaiskut ja ylivoimahyökkäysmahdollisuuksien hyödyntäminen on avainasemassa voittamisen kannalta.
 
Hyökkäysvoiman lisäämistä kokoonpanomuutoksilla ehdotin eiliseen peliin ja mielestäni se olisi ollut se ainoa oikea liike. Se, että muutoksia tehdään nyt ensimmäiseen pudotuspeliin on jokseenkin outoa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Joo yllättävän pitkään Marjamäellä meni tajuta että tuo joukkue tarvitsee enemmän hyökkäysvoimaa, ja ettei esim. Aho - Filppula ole toimiva combinaatio. Tuskin siitä olisi haittaa ollut vaikka nuo tänään harkoissa vetäneet kentälliset olisivat saaneet hioa peliään jo Kanada-ottelussa, mutta näemmä Latelle tuli ''heureka'' vasta Kanada-matsissa.

Kyllä tuo taitaa olla oikea liike vetää JMA ja Pulju takaisin rosteriin, kumpikaan ei ole häikäissyt millään osa-alueella ja itsekkin olen Puljua paljon kritisoinut, mutta voittaakseen USA:n, Suomi tarvitsee jotain villejäkortteja hyökkäykseen. Se on nähty ettei Suomella ole maalivahtietua kärkivastustajia vastaan, eikä Suomen puolustus ole paperilla eikä pelitavallisesti sillä tasolla että tässä olisi hyvät todennäköisyydet torjuntavoitolle. USA pystyy Kanadan tapaan kovaan pelinopeuteen joka luodaan paljolti nopealla lyhytsyöttöpelillä, ja melkosta selviytymistä nähdään varmaan huomenna(kin) Suomen puolustusalueella. En ole USA:n taivalta kovin tarkasti seurannut näissä kisoissa, mutta voitot Ruotsista ja Venäjästä ovat niitä kuuluisia vaaaarallisia myrskyvaroituksia Suomelle (copyright Mertsi).
 
Suomelta puuttuu fyysinen ja henkinen pelote. Komarov olisi jotain. Tikkaseen, Ruutuun ja Komaroviin tottuneena heidän manttelinperijälleen olisi tilausta. Toisi tilaa joukkueelle ja hämmentäisi vihuja.

Tässä on ihan oleellinen puuttuva palanen koko suomalaisesta jääkiekkoilusta tällä hetkellä.

Tokihan meiltä puuttuu tässä turnauksessa ykköskorin maalivahti sekä ykköskorin maalipyssy(t), joita molempia Suomelta kyllä löytyy, mutteivat nyt vaan sattuneet saapumaan paikalle.

Mutta se, mikä meiltä puuttuu nykyään ihan kokonaan, on juuri tuollaiset Ruutu/Komarov/Karalahti jne. "äijät", jotka omasta mielestäni olisivat juuri niitä oleellisimpia palasia, millä voisi edes yrittää tappaa näiden nykyaikaisten supernopeiden junnujen pelinopeuden.

Sillä jotainhan sille nyt olisi saatana tehtävä, ettei enää koskaan maajoukkuetasolla tule puhtaasti nopeuden takia sellaista teurastusta kuin mitä oli Suomi vs. Young Stars World Cupissa.

Jos se luistin ei yksinkertaisesti sitten millään liiku yhtä vikkelästi kuin näillä Pohjois-Amerikan jääversioilla Usain Boltista, niin sitten otetaan fyysisyys kehiin ja aletaan laittaa kaveria seinään, tai jopa lasarettiin asti. Yhtään säälimättä tai miettimättä, suuttuuko joku nyt tällaisesta rottailusta vaiko ei.

Matsit on voitettava, keinolla millä hyvänsä. Vituttaa tuollaiset kukkakeppi-mitchmarnerit, jotka kikkailevat koko Suomen pelaajiston läpi ja sitten tekee maaleja verkkoon sillä tahdilla kuin lystää. Kyseessä on kuitenkin vasta eskarista päässyt lapsi. Sellainen on vittu tapettava sinne jäälle! Tai vähintäänkin annettava sellainen myrskyvaroitus että alkaa puntti pojalla tutisemaan ja sitä kautta saadaan peliin erilaista ilmettä.

Jos joukkue menee paniikkimoodiin ja alkaa tällaisia supernopeita lapsia vastaan pelaamaan kilpparipuolustuksen kautta, se ainoastaan ruokkii näiden salamannopeiden lasten itseluottamusta ja verkko soi kahta kauheammin. Luulisi nyt tuon jo menneen perille viimeistään WC:ssa.

Sitä minä en tiedä, mikä näistä junnuista tekee niin perkeleen nopeita, mutta sen tiedän että ainoa lääke sellaisiin on äärimmäinen ja brutaali väkivalta. Ainakin siihen asti, ennenkuin itseäni viisaammat kräkkäävät sen koodin, millä tuollaiseen pelitapaan voi muuten vastata.

Pakko myöntää, että alkaa pikkuhiljaa alkaa ihan tosissaan ärsyttämään tämä yksipuoleinen jauhaminen pelin jatkuvasta nopeutumisesta, ihan kuin jääkiekossa ei olisi enää mistään muusta asiasta kyse, kuin nopeudesta. Ja nopein voittaa nykyään aina. Tylsäksi on mennyt, ennen niin monipuolinen ja moniulotteinen laji.
 

ijuka

Jäsen
No tuo kukkakeppi-Marner kyykkää kuitenkin sen 175kg että ei se nyt ihan ruipelo ole. Ja vähän kontrastia kun paljon isompi Laine tekee jotain neljäsosakyykkyjä 100kg:lla.


Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että Suomi kaipaisi jotain ns. "ärsyttäjiä" a'la Komarov. Jotenkin kaikenmoiset vastaavat loistavat poissaolollaan. Mitään äijämeininkiä ei vaan löydy. Ja se on yksi ase joka Suomella on aina toiminut ja antanut erittäin paljon etua. Vaikka taidot eivät ole riittäneet, niin Suomi on pystynyt ärsyttämään ja aiheuttamaan vastustajalle jäähyjä.

Muutenkin tuntuu aika sieluttomalta ja tällaisen hahmon puuttuminen varmasti vain pahentaa asiaa.
 

JypFabu

Jäsen
Omaan silmään tämä nykyinen joukkue on yksi huonoimpia mitä muistan nähneeni, aina valmennuksesta maalivahteihin.

Hyvää pohdintaa ja monia varmasti osuvia pointteja koko tekstissä. lainatussa meidän näkemys sitten eriää. Vaikka nyt jalkeilla oleva ei paras koskaan olekaan, niin minä taas uskon, että ajantasaisemmalla pelitavalla tuostakin ryhmästä irtoaisi paljon enemmän. Niitä pointtejani olen jo aiemmissa esittänytkin, joten se siitä. Siitä kuitenkin kommentoisin, että Marjamäki ei yksin todellakaan ole se sylttytehdas, toivottavasti tämä on kirjoittamisestani lukijalle auennut.

Suomen kiekossa on tehty valintoja, jotka mielestäni ovat olleet vääriä, katson, että siinä, missä suomessa valmennetaan maailman huipulle asti osasia huippujoukkueisiin, se todistaa, ettei meillä ole pulaa materiaaleista kilpailla tasapäisesti kärjen kanssa, mutta kuitenkaan sitten viime vuosiin ei löydy miesten joukkueita, ei seura(chl) tai mj, jotka kirkkainta kärkeä haastaisivat. Minusta se todistaa kirjoittamaani. Riittävä taito on olemassa, mutta ei pelitapoja, jolla potentti lunastettaisiin.

Toisaalta, en voi käsittää, kuinka on mahdollista vedota johonkin taitovajeeseen vastustajiin nähden, kun mikään tosiasia ei tätä puolla kuin jättimäisten reservien maiden suhteen (Kanada, Venäjä, Usa) Ja niihinkin maan suosituimpana lajina resurssin pitäisi riittää gäppiä pienentämään koettua reilusti enemmän. Minusta se on pelkkä tekosyy selitellä esityksiä kun ei onnistuta. Toinen syvempi huoli on sitten kuinka järkyttävällä tavalla liigakiekko on jumahtanut yhden sortin kiekkoon, joka ei liigaan jääneitä pelaajia kehitä nykykiekon haasteisiin riittävästi. Jotain siis tarvitsisi tehdä laajalla rintamalla, ennen kuin vahingot on niin mittavia, että niiden korjaamiseen menee vuosia.

Joillekin voi olla totta toki, että näkevät Suomen olevan resursseiltaan ja potentiaaliltaan oikeasti siellä keskikastissa, eikä muu ole realismia, minä en vaan tätä sulata, niinkuin en sulata sitäkään, kuinka liigan pomojen suulla legitimoitiin näkemys, että liiga, suomikiekon lippulaiva, on joku kasvattajasarja. Tällaista typeryyttä ei kai minkään muun ammattilaiskiekkoa pelaavan maan sarja ole koskaan ääneen julistanut. Vaikka sanat on vaan sanoja, ne määrittävät myös tekoja ja asenteita. Tarvitaan siis monta asenteen muutosta, niin suhtautumisissa kuin pelaamisen kehittämisessä nimenomaan suomalaisessa kiekossa.

Vaikka joukkue on huonompi kuin joskus, en minä kuitenkaan Marjamäkeä vastuustaan päästä, tulos ja varsinkin peli, olisi vuodessa pitänyt kehittyä radikaalisti world cupista, jotta minulta synninpäästön saisi. Joku tietysti näkee toisin ja se on ok. Huomiseen ketjumuutokset vaikuttavat järkeviltä ja jos pitää paikkansa, että pelitapaa on reilusti reivattu järkevämmäksi ja se vielä näkyy kentällä vaikka hävittäisiinkin, tulen antamaan tänne vilpittömät propsit valmennukselle, fundamentaalimmat suunnan muutokset ei tähän hätään ole mahdollisia, mutta toivottavasti eivät huku hymistelyyn. Tyytyväisyys tappaa kehityksen mot.
 

ijuka

Jäsen
"Parempaa materiaalia ei vaan ole"-hokemat johtavat kyllä tästä pelitavasta aika voimakkaasti, mielestäni. Koska pelitavat viivelähtöineen, pelihitauksineen ja puolustusvoittoisuuksineen painottavat hidasta yhdessä pelaamista, ei esim. 1v1-haastoilla ole mitään roolia ja täten tämä osa-alue ei kehity. Luistelunopeudella ei tee näillä systeemeillä mitään ja siksi Suomalaiset eivät yleensäottaen osaa luistella. Jne. Tämä on niinsanottua luuserikiekkoa, jolla yritetään pärjätä jotenkuten kun jo valmiiksi hyväksytään se, ettei Suomalaiset pelaajat vaan osaa mitään.

Pitäisi painottaa systeemejä, joissa yksilötaidolla tehdään sitä eroa, jossa luistelulla on merkitystä, jossa haastoilla on merkitystä, jossa laukauksella on merkitystä, jne. Näin nämäkin taidot kehittyisivät koska niille olisi oikeaa käyttöä, eikä se olisi mitään erityistreeniä jota vain NHL:ään tähtäävät harjoittelisivat ns. omalla ajallaan.

Kaikki nämä "ei resurssit vaan riitä"-puheet ovat päivänselvästi täyttä roskaa. Jos Ruotsilla riittää, pitäisi Suomellakin. Suomi vaan panostaa luuserikiekkoon jossa ei mukamas tarvitse oikeasti osata mitään.
 

Fiftie

Jäsen
Vai, että kiekkokontrolli ei kehitä? Meettekö te jonnekki futisforumillekkin kertomaan, kuinka Barcelonan ei tule pelata pallokontrollia, koska ei se kehitä pelaajia? Muutenkin kaikki laukominen, luistelu jne. ois varmaan ihan hyvä kehittää jo ihan juniorista asti, ihan omalla ajallakin, eikä vain joukkuetreeneissä. Niitten puutteita ei voi laittaa minkään pelitavan piikkiin.
 

BlackWolf

Jäsen
Taisi mennä ihon alle. Voimia
Sun kilometrin pituiset viestit, ilman kappalejakoja, menee kaikkien ihon alle. Kansakoulun maikalla voisi olla sanansa sanottavana siihen että kuinka pieni JypFabu oppikaan. Siihen aikaan kurikin oli vähän toista, joten vaikea uskoa että olet moiseen aikaan elänyt. Enemmän vaikutat joltain ES-jonnelta (olkoon tämä kohteliaisuus ottaen huomioon ikäsi) jolta tulee tota tavaraa enempi kuin laki sallii, usko vie miestä, enempi kuin mies vie uskoa.

Mitä tulee itse aiheeseen ja ketjuun, niin se on ihan saatanan se ja sama että mitä pitäisi olla ja tehdä, tämä on nimen omaan Suomi siellä Ranska/Saksa mömmömmeissä ketju. Täällä ei enää hei kehitetä yhtään ketään pelaajana ja itketä kun pitäisi olla parempi materiaali. Se on nyt se mitä se on, näille jutuille on ihan oikeasti sellasiakin ketjuja missä tällänen ulina materiaalista on ihan paikallaan. Nyt me mennään tällä ja se ei yhtään parane vaikka käyttäisit 1000 tuntia aikaasi meille kaikille kertoen miten pitäisi asioita kehittää.

Noissa ketjuissa ei sua vaan kauheasti näy.

Rasittavaa, ihan oikeasti.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Siihen aikaan kurikin oli vähän toista, joten vaikea uskoa että olet moiseen aikaan elänyt.

Sitä se tosiaan oli, et arvaakaan. Kolmen kannaksen koukkaajat ja muut ohiammutut sai meitä luvalla hakata koulussa, opittiin vaan halveksumaan, sellaista se oli silloin.

Minä en kyllä ymmärrä sitä, että jos niin on vaikeeta jaksaa ja keskittyä lukemaan, niin elä lue. Ei ne mitään uskonkappaleita ja katekismuksia ole mitä tänne kukakin jorisee. Jos ei sen vertaa älli toimi, että ei osaa olla lukematta, vaikka päätä kivistää, niin joku ratashan siellä humeetissa lyö tyhjää.
 

BlackWolf

Jäsen
Sitä se tosiaan oli, et arvaakaan. Kolmen kannaksen koukkaajat ja muut ohiammutut sai meitä luvalla hakata koulussa, opittiin vaan halveksumaan, sellaista se oli silloin.

Minä en kyllä ymmärrä sitä, että jos niin on vaikeeta jaksaa ja keskittyä lukemaan, niin elä lue. Ei ne mitään uskonkappaleita ja katekismuksia ole mitä tänne kukakin jorisee. Jos ei sen vertaa älli toimi, että ei osaa olla lukematta, vaikka päätä kivistää, niin joku ratashan siellä humeetissa lyö tyhjää.
Otan osaa kurjasta lapsuudestasi, mutta jos on niin vaikeaa kirjoittaa edes auttavasti sääntöjen mukaan:
Viestien kieli- ja kirjoitusasun edellytetään olevan sellaista, että teksti on helposti luettavaa. Perusasiat, kuten virkkeen aloittaminen ja erisnimien kirjoitus isolla kirjaimella, sekä kappalejako katsotaan minimivaatimukseksi. Ota huomioon myös viestisi lukijat. Täydellistä tekstiä ei keneltäkään edellytetä.
Niin voisitko nyt edes yrittää, jos kerran on annettavaa?

Mulla ne rattaat kun lyö tarpeeksi tyhjää ihan muutenkin, niin ei pitäisi tarvita jonkun 60v äijän kanssa vääntää ihan yksinkertaisista asioista.
Kiitos.

PS. Itse olen lukihäiriöinen ja minulla tekee todella tiukkaa pilkkujen ja sanojen kirjaimien oikein olemisien kanssa, mutta yritän silti. Sinä et edes yritä ja olet sen myöntänyt itse tässä ketjussa.
 
Yhdysvallat sai Marjamäen takajaloilleen - Leijonat valmistautuu järisyttävään kiekkomyrskyyn

Treeneissä menty aivan erilaisella sapluunalla kuin Pariisissa, kun nopeita avaussyöttöjä. kääntöjä omalta alueelta ja ylivoimahyökkäyksiä treenattu. Ja Marjamäelle tyypilliset harjoitteet jätetty kokonaan pois.

Tämähän on siitä mielenkiintoista, että sekä Kanada-peliä että näitä harjoituksia jenkkien valmennus on varmasti seurannut suurennuslasin kanssa. Jos minä olisin koutsi, olisin jättänyt tuossa merkityksettömässä ottelussa Kanadaa vastaan (USA hyvin samantyylinen kuin Kanada) kuten myös näissä jääharjoituksissa kaikki kortit piiloon. Eli kohkataan pystyyn ja näytellään epätasapainoisesti pelaavaa porukkaa, vaikka todellisuudessa rytmitetään peliä ja pidetään pakka tiiviinä. Näin oletan myös Marjukan tehneen. Muussa tapauksessa ollaan sellaisen ammattivirheen äärellä, että minäkin alan olemaan valmis potkimaan Marjukan vaikka Siperiaan. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää.

Se vielä, että tokihan huomenna varmaan tulee normaalia enemmän nopeita lähtöjä jenkkien junnukarvauksen takia. Jenkeille tyypillisestä ylihyökkäämisestä johtuen myös nopeita kääntöjä ja ylivoimahyökkäyksiä onkin hyvä harjoitella. Mutta jos ideana on lähteä jenkkien vauhtihurjasteluun mukaan, niin huomenna voi telkkarin huoletta laittaa kiinni ajassa 30:00, kun jenkkipoika on raiskannut taululle lukemat 5-0. No, tuskin Marjukka mikään idiootti sentään on.

Uudet ketjut vaikuttavat itse asiassa aika hyviltä. Toki lähes kaikkien ketjujen sotkeminen puolivälierään lähentelee jo pientä epätoivoa. Ellei tämäkin ole jotain bluffaamista ja hämmentämistä. Sinänsä tuoreita jalkoja Puljun ja Juhiksen muodossa tarvitaan, mutta samalla tingitään puolustustasapainosta jonkin verran.
 

ijuka

Jäsen
Vai, että kiekkokontrolli ei kehitä? Meettekö te jonnekki futisforumillekkin kertomaan, kuinka Barcelonan ei tule pelata pallokontrollia, koska ei se kehitä pelaajia? Muutenkin kaikki laukominen, luistelu jne. ois varmaan ihan hyvä kehittää jo ihan juniorista asti, ihan omalla ajallakin, eikä vain joukkuetreeneissä. Niitten puutteita ei voi laittaa minkään pelitavan piikkiin.
MIten ihmeessä jalkapallo liittyy kiekkokontrolliin? Jalkopallo on niin tylsää ettei sitä kestä katsoa viittäkään minuuttia. Hm, nyt huomasinkin liittymäkohdan...

Ja kyllä "kiekkokontrollia" voi pelata nopeasti. Kiekkokontrollin kannalla olen aina ollutkin. Ei se hidasteleminen ole ainoa tapa pelata "kiekkokontrollia". Tästä on nyt tullut ilmeisesti taas uusi "buzz word" joka on hieno, muodikas sana joka ei enää tarkoita mitään. Voimakkaalla karvauksellahan se kiekko juuri saadaan haltuun sen sijaan että pakitellaan trapissa josta Esterin mummokin puskee läpi.

Ja onhan se nyt selvä, että Liigapelaajien mainitsemani perusasiat ovat pahasti kuralla verrattuna esim. SHL:ään. Aika outoa jos et sitä huomaa.
 

Fiftie

Jäsen
MIten ihmeessä jalkapallo liittyy kiekkokontrolliin? Jalkopallo on niin tylsää ettei sitä kestä katsoa viittäkään minuuttia. Hm, nyt huomasinkin liittymäkohdan...

Ja kyllä "kiekkokontrollia" voi pelata nopeasti. Kiekkokontrollin kannalla olen aina ollutkin. Ei se hidasteleminen ole ainoa tapa pelata "kiekkokontrollia". Tästä on nyt tullut ilmeisesti taas uusi "buzz word" joka on hieno, muodikas sana joka ei enää tarkoita mitään. Voimakkaalla karvauksellahan se kiekko juuri saadaan haltuun sen sijaan että pakitellaan trapissa josta Esterin mummokin puskee läpi.

Ja onhan se nyt selvä, että Liigapelaajien mainitsemani perusasiat ovat pahasti kuralla verrattuna esim. SHL:ään. Aika outoa jos et sitä huomaa.

Otin jalkapallon esiin siksi, että ihan samalla tavalla jääkiekossakin ne pallopelien lainalaisuudet pätee. Taktiikalla on jääkiekossakin valtava merkitys. Kiekkokontrollia voi pelata myös nopeasti, enkä ole missään väittänyt mielestäni, että aina pitää hidastella, vaikka mielestäni Suomen pitäisikin pystyä määrittämään ottelun tempo, joka ei välttämättä ole sitä kaikkein nopeinta.

Tuohon, että suomalaisten pelaajien yksilötaidot on huonot, niin ei se kait nyt johdu siitä, että liigassa pelataan taktista kiekkoa? Kyllä väittäisin, että nämä asiat pitäis laittaa kuntoon ihan jo juniorista asti siellä harjoituksissa, mutta myös omalla ajalla treenaaminen tulisi olla suuressa roolissa.

Nyt kirjoitin sen verran väsyneenä jo, että pahoittelut valmiiks, jos on sekavaa tekstiä.
 
No niin, Pulju ja Juhis ovat pääsemässä irti ja Pulju vieläpä Ahon rinnalla. Tätä olen itse vaatinut koko turnauksen ajan, joten tänään en poikkeuksellisesti hauku valmentajaa.
 

mjr

Jäsen
Minusta tämä keskustelu on vähän liikaa pelitavan teoriassa eikä sen suorituksessa. Tämä jälkimmäinen on yskinyt välillä todella pahasti eikä sillä ole juuri tekemistä perinteisen suomalaisen kiekkokontrollipelin kanssa. Mutta se on myös sanottava, että äärinopeita ja samalla erittäin kontrolloituja ja tasapainoisesti pelaavia pohjoisamerikkalaisia joukkueita vastaan ihan hyvinkin suorittavat ja hyvän materiaalin omaavat suomalaiset joukkueet ovat olleet pulassa ja peli on mennyt perässäjuoksuksi ja sen hallinta on täysin menetetty. Tämän suhteen varmasti on ihan paikallaankin päivittää kiekkokontrollia nopeampaan suuntaan ja tästä useat johtavat valmentajat ovat puhuneetkin.

Ei kysymyksessä ole mikään nollasummapeli - näimme esim. Kanadalta sekä tuossa merkityksettömässä tiistain ottelussa että vuosi sitten loppuottelussa hyvin tyypillisiä kontrolloituja hitaita lähtöjä, johon sitten yhdistyi erittäin tehokas ja tasapainoinen prässääminen kummassakin päässä. Eikä tätä prässäämistä etenkään Kanadan joukkueiden kohdalla voi kutsua miksikään "ylihyökkäämiseksi" silloin kun se toimii kuin junan vessa.
 
K

Kiekkokatsoja

Tännään koko Suomen Kärpät pellaa usalaisten päät pyörälle.

3-1 Suomelle.

Toivotaan niin. Tai mielummin koko Suomen joukkue pelaa joukkueena jatkopaikan. Teki maalit sitten kuka vaan.
Ihmetyttää nuo mediassa olleet ketjumuutokset. Ja lähinnä se, että miksi sitä ei tehty jo canada peliin??
 
Lauri Marjamäeltä vihdoin kova veto – ”Sebastian Aho pääsi lentoon” | Jääkiekko | Urheilulehti tätä videota peillaten on pakko ihmetellä miksi Marjamäki on M. Aaltosen poistanut pois. Oli yritteliäin äijjä kentällä sen jälkeen kun Aho kentälle keskelle lyötiin.

Toki on hyvä, että saadaan tuoreita miehiä kehiin. Aaltonen ja Puljujärvi tuo kuitenkin jalkoja peliin lisää ja sitä maalintekopotentiaalia. Aaltoselta hoituu myös puolustupelaaminen, mutta Puljun kera siinä ehkä hieman hävitään.

Mikä kuitenkin tärkeintä, niin Aho ja Filppula on tosiaan laitettu eriketjuihin ja tämä oli jokaisen nähtävissä jo ekasta pelistä lähtien. Siinä näki selvästi, miten kaksi samanlaista pelaajaa tuhoaa koko ketjun pelaamisen. Ketjussa pitäisi olla hyvä ja erilainen työnjako. Kuten nuissa nyt esim oli:

Savinainen maalintekijä/maalille menijä. Filppula pelintekijä+puolustava pelaaja - Rantanen työmyyrä mutta voi myös maalintekoon yltyä
Pyörälä all-around pelaaja - Aho pelintekijä - Aaltonen työmyyrä+maalintekijä

Nyt hieman mietityttääkin miksi se Puljujärvi on tuohon Miro Aaltosen tilalle nostettu. Kyllä ainakin omaan silmään Aaltosella on enemmän maalinteko uhkaa. Toki Jesse pääsee nyt tuoreela jalalla tulemaan kuten Tsekkiä vastaan niin jospa poika vihdoin paikoistaan sisään onnistuisi laittamaan

Pakistosta Honka on ollut viime peleissä huikea, mutta melkein vielä parempi on ollut Kukkosen Lasse. Tuo hylkiö joka olisi pitnyt jättää ulkopuolelle koko kisoista? Kapteeni isolla Cllä ja ihan syystä. Hyvää peruspelaamista ja hyvä eka syöttö. Ei kaihda rumia ja kovia otteita, juuri sitä mitä tarvitaan. Pärjää kuitenkin myös jalalla toisin kuin surkein pakkimme Järvinen. Järviseltä vähän väliä kauheita ratkaisuja ja on se vain hidas. Mutta melkeen vielä hitaampi on Ville Lajunen. 2x polki Kanadan ukko ihan heittämällä ohi ja karkuun. Lehtonen ja Hietanen ovat tonttinsa hoitaaneet niinkuin pitää, samoin Kukkonen ja Honka. Jaakolaltakin oli ehkä jo parempi peli, mutta onhan hän välillä vain todella käsi.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös