MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Sama juttu lienee myös Miro Aaltosen kohdalla, vaikka sentterinä on ihan menestyksellä KHL:ssä pelannutkin.

Näin itsekin ajattelen. Toisaalta Marjamäki on peluuttanut EHT:llä Aaltosta tällä kaudella pääosin keskushyökkääjänä.
 
Näinhän se on mennyt, mutta jos tuolta NHLstä nyt ukkoa tulee niin uskon, että Miro pelaa laiturina. Kyllä tuommoiselle maaliruiskulle minusta pitäisi joukkueessa olla tilaa. Olipa pelipaikka sitten keskellä tai laidassa.
 
No, kunhan Leija-Olli Juolevi pysyy vielä toistaiseksi poissa, niin ihan okei näinkin.

Laineestakin puhuttiin vielä pari vuotta sitten asennevammaisena joukkuehengen myrkyttäjänä, jonka NHL-uran suurin este on hänen kypsymättömyytensä eli ei kannata lyödä mitään leija-leimoja liian aikaisin. Teini-ikä loppuu aikanaan ja henkinen puoli kasvaa samaa vauhtia rintakarvojen kanssa.

Itse näkisin mielelläni Juolevin, Hongan tai miksei jopa nuoremmista pakeista Välimäen (joka ainoana taisi nostaa sijoitustaan skouttien papereissa U20-kisojen jälkeen) ainakin seiskapakin roolissa. Välimäellä on WHL:ssa nyt yli piste per peli -tahti ja tuskin tämä yhtään surkeampi ratkaisu olisi kuin joku tasapaksu eurosarjojen veteraani hoitamaan pienempiä minuutteja. Sama pätee varamiehiksi valittaviin hyökkääjiin. Pitkässä juoksussa jokainen maajoukkue-esiintyminen, mitä nämä nuoret saavat, on Suomi-kiekon etu ja parantaa mahdollisuuksia saada näitä NHL-pelaajinakin joukkueeseen keväisin.
 
Fordél

Jäsen
Jotenkin tuntuu jopa huonolta ajatukselta tai vähintäänkin riskaabelilta, että Marjamäki saisi MM-joukkueeseensa paljon NHL-pelaajia. En ole vakuuttunut siitä, että tällöin nähtäisiin pelitavallisesti yhtenäinen Leijonajengi. Ehkä Marjamäki saisi parhaimman irti, kun olisi runko näistä miroaaltosista höystettynä muutamalla "helpolla" NHL-tapauksella. No ehkä tämä on ihan turhaa uhkakuvien maalaamista, kun rapakon takaa olisi tulossa lähinnä nuoria pelaajia eikä kokeneita selänteitä kyseenalaistamassa valmennusta.
 
Mane

Jäsen
Itse näkisin mielelläni Juolevin, Hongan tai miksei jopa nuoremmista pakeista Välimäen (joka ainoana taisi nostaa sijoitustaan skouttien papereissa U20-kisojen jälkeen) ainakin seiskapakin roolissa. Välimäellä on WHL:ssa nyt yli piste per peli -tahti ja tuskin tämä yhtään surkeampi ratkaisu olisi kuin joku tasapaksu eurosarjojen veteraani hoitamaan pienempiä minuutteja. Sama pätee varamiehiksi valittaviin hyökkääjiin. Pitkässä juoksussa jokainen maajoukkue-esiintyminen, mitä nämä nuoret saavat, on Suomi-kiekon etu ja parantaa mahdollisuuksia saada näitä NHL-pelaajinakin joukkueeseen keväisin.

Ikä ei olisi mikään este, mutta kyllä se nyt aika varmasti on melko paljonkin surkeampi ratkaisu valita suoraan MM-kisoihin pelaajia jotka eivät urallaan ole pelanneet yhtään aikuisten ottelua. Honka on asia erikseen, mutta Juolevin tai Välimäen valinta vaikkapa jonkun Hietasen tai Kivistön sijaan olisi naurettavaa ja todella suuri riski.

MM-kisavalinnoissa voi toki jossain määrin arvottaa valintoja tyylillä "edustus on kuin rahaa pankkiin pistäisi", mutta Juolevi ja Välimäki eivät ole pelanneet tosiaan koskaan minkäänlaista aikuisten ottelua ja MM-kisoissa pelaajat ovat ihan oikeasti maailman huipulta, vaikkakaan siellä ei läheskään kaikki maailman huiput mukana ole.

Sama pätee kyllä hyökkääjiinkin, jos sinne jotain Eeli Tolvasta tai Aapeli Räsästä otetaan mukaan, niin valitsija on totaalisen ulapalla. On hyvä huomata, että aikuisten MM-kisojen taso on monta napsua korkeampi kuin nuorten MM-kisojen taso, vaikka eivät "oikeita MM-kisoja" olekaan.

PS. Patrik Laine oli MM-jäillä debytoidessaan pelannut urallaan yli 120 miesten ottelua
 
En kuitenkaan itse tajua, että miksi Lepistön ja Kukkosen kaltaisia vanhoja raatoja pitää vuodesta toiseen roikottaa pakistossa.. parhaimmillaan ihan luotettavia, kyllä, mutta ei mitään erityistä ole ollut annettavaa pitkään aikaan. No, kunhan Leija-Olli Juolevi pysyy vielä toistaiseksi poissa, niin ihan okei näinkin.

(Boldaus minun) No, jokainen, joka sattui katsomaan Suomen pelejä viimeisessä World Cupissa syksyllä 2016 (eli ei nyt ainakaan omissa kirjoissani niin kovin pitkään aikaan), näki varmasti että Sami Lepistö oli ylivertaisesti Leijonien paras puolustaja kyseisessä turnauksessa, ihan jokaisella kuviteltavissa olevalla mittarilla.

Tätä ei varmaan kukaan olekaan missään vaiheessa kyseenalaistanut. Lähinnä on ollut ihmetyksen aiheena, ettei erittäin rahakkaita NHL-tarjouksia ole Lepistölle sen jälkeen sadellut (tai mistä sen tietää onko, mutta raportoitu julkisuuteen ei toistaiseksi ole).

Vastaväittäjiä pyydän nostamaan esimerkkejä esille Lepistöä paremmin suorittaneista pakeista kyseisessä turnauksessa.

Joten eiköhän Lepistö ole tällä hetkellä se ihan himotuin pakki koko Suomen joukkueelle Pariisin kisoja ajatellen.
 
Tornados

Lepistö oli turnauksessa parempi kuin odotin, mutta tehot olivat kuitenkin 0 ja +- saldo -3. Mielestäni Määttä ja Ristolainen olivat kisoissa parempia, mutta Vatanen yllättäen kyllä Lepistöä huonompi.
 
Knap

Tehot oli varmaan 0 kun Suomi teki koko turnauksessa yhden maalin, ja se selittää myös miinokset. Eikä Sami ole vastuussa maalinteosta. Nyt valoja hei.
 
Tornados

Jäsen
-3 oli kuitenkin huonommin kuin monella muulla ja vielä vähäisemmällä peliajalla. Mitenkään huikea ei Lepistön esitys ollut kuten ei muidenkaan.
 
Murkula

Niin, ihan tarkalleen ottaen yhtä huono tehotilasto oli ainoastaan Vatasella, että vähän metsään meni ainakin tuo paras "ihan jokaisella kuviteltavissa olevalla mittarilla."
 
Jokereiden KHL-kausi päättyi eilen ja maajoukkueen käyttöön vapautui paljon suomalaispelaajia. Maajoukkueeseen tyrkyllä lienevät ainakin Jesse Joensuu, Pekka Jormakka, Antti Pihlström, Marko Anttila ja Ville Lajunen. Näistä nimistä näkisin Joensuun olevan vahvimmin tyrkyllä loppuliseen MM-miehistöön, myös Pihlström ja Jormakka omaavat mahdollisuudet mahtua loppuliseen joukkueeseen.
 
Joensuulla oli kaudella vaihe jolloin olisi voinutkin olla tyrkyllä, ei enää. Tai en ainakaan niin usko. Samaan roolin pelaajia on parempiakin. Jotenkin vaisuksi jäi Puntti-Pekkakin eli ei jatkoon. Anttila ei ole joukkueessa ja oliko Pilulla sellainen kausi, että maajoukkue tarvitsisi. Ehkä oli ehkä ei, vaikea sanoa.
Lajunen on loppujen lopuksi aikalailla hazard, mutta tosiaan tyrkyllä joukkueeseen. Oma toivomukseni, että yhtään näistä pelaajista ei valita MM-ryhmään. Jos joku pitää valita niin olkoot se Jormakka.
Nyt on muuten hankala arvailla joukkuetta kun NHL:stä on paljon sellaisia pelaajia putomassa joiden ohi ei KHL-, SHL- tai Liiga- miehet kiilaa.
 
Tänään tulee lähtö Kunlunille. Sieltä lomille lompsii Karhunen, Mäntylä, Järvinen, Jalasvaara, Taimi, Wärn, Enlund, Sallinen, Lahti, Pöysti.
Eri asia on että kuka noista mahtuu MM.joukkueeseen. Ehkä Järvinen ja Mäntylä. Takavuosien Enlund menisi, mutta viime vuodet ollut vaikeita.
 
-Kantor-

Yhtään peliä en ole Kunlunilta nähnyt, mutta ihan mielenkiinnosta utelen viisaammilta, että onko aika ajanut Jalasvaarasta ohi? Ollut kuitenkin pitkään vakiokasvoja EHT:llä ja yhdet MM-kisatkin kahlannut läpi. Nyt kun puolustustajatilanne on mitä on, niin ihmettelen miksei tällä kaudella ole roikkunut millään tavoin mukana maajoukkuekuvioissa. Vai onko tuohon samalle tontille puskemassa Ohtamaa? Monissa hahmotelmissa näkyy olevan silti mm. Tommi Kivistöä jne.
 
Viimeksi muokattu:
Aika kamoissaan saa olla jos on sitä mieltä että Lepistö ei muka mahtuisi maajoukkueeseen MM-kisoissa. Menisi tällä hetkellä myös best-on-best turnausjoukkueeseen. Sami Lepistö ei ole (enää) se köyhän miehen wannabe kiekollinen pakki vaan oikeasti varsin kova all around puolustaja jonka oman alueen pelaaminen on ottanut jättimäisiä harppauksia. Ja joo, tehot KHL:ssä ovat varsin kovat, mutta jostain syystä kaikkien vuosien jälkeen en jaksa luottaa siihen että Lepistö olisi nytkään se Suomen pakiston kiekollinen liideri.
 
Olisi kieltämättä mielenkiintoista nähdä, että minkälaisen puolustuksen kasaisivat he, jotka eivät näe Lepistölle käyttöä kevään MM-kisoissa. Huomioiden siis, ettei NHL:stä ole hirveästi apuja alakertaan tänä vuonna tulossa. Yritinkin udella tätä jo aiemmin nimimerkiltä @Hyman Roth saamatta kuitenkaan vastausta.
 
Yhtään peliä en ole Kunlunilta nähnyt, mutta ihan mielenkiinnosta utelen viisaammilta, että onko aika ajanut Jalasvaarasta ohi? Ollut kuitenkin pitkään vakiokasvoja EHT:llä ja yhdet MM-kisatkin kahlannut läpi. Nyt kun puolustustajatilanne on mitä on, niin ihmettelen miksei tällä kaudella ole roikkunut millään tavoin mukana maajoukkuekuvioissa. Vai onko tuohon samalle tontille puskemassa Ohtamaa? Monissa hahmotelmissa näkyy olevan silti mm. Tommi Kivistöä jne.

Jalasvaara on pelannut hyvän kauden mitä itse olen noin tusinan verran pelejä seuraillut. Ohtamaa ajaa todellakin edelle, ja lienee puolustavista puolustajista kovin Euroopassa pelaava suomalainen tällä hetkellä. Varmasti monia huolettaa Jalasvaaran liikkeen riittävyys ja tässä suhteessa esimerkiksi Kivistö on varmempi valinta.

Jalasvaaran tulee yksipuolisena puolustajan kääntää monta puolustajaa selkänsä taakse mikäli MM-kisoihin mielii. Ohtamaa nyt lienee tosiaan aivan selvä, että ottaa yhden paikan kuleksimasta.
 
Joensuulla oli kaudella vaihe jolloin olisi voinutkin olla tyrkyllä, ei enää. Tai en ainakaan niin usko. Samaan roolin pelaajia on parempiakin. Jotenkin vaisuksi jäi Puntti-Pekkakin eli ei jatkoon. Anttila ei ole joukkueessa ja oliko Pilulla sellainen kausi, että maajoukkue tarvitsisi. Ehkä oli ehkä ei, vaikea sanoa.
Lajunen on loppujen lopuksi aikalailla hazard, mutta tosiaan tyrkyllä joukkueeseen. Oma toivomukseni, että yhtään näistä pelaajista ei valita MM-ryhmään. Jos joku pitää valita niin olkoot se Jormakka.
Nyt on muuten hankala arvailla joukkuetta kun NHL:stä on paljon sellaisia pelaajia putomassa joiden ohi ei KHL-, SHL- tai Liiga- miehet kiilaa.

Samaa mieltä noin muutoin, mutta itse näin niin, että se alkukauden Joensuu ei olisi ollut tyrkyllä vaan aivan selvästi joukkueessa ja vielä top-9:ssä hyökkääjistössä. Nyt on mielestäni tyrkyllä ja en kyllä tuollaisia voimahyökkääjiä löydä Euroopasta yhtään, jotka ajaa edelle. Ainoastaan Osalasta voitaneen puhua samassa lauseessa, mutta näen Joensuun parempana jääkiekkoilijana.

Pihlströmin kausi tosiaan aika rikkonainen, joten mielenkiintoista nähdä missä kaveri on Marjamäen papereissa. Ja kuten todettua mielestäni Anttila, Jormakka ja Lajunen leirityksen arvoisia notta antaa kavereiden nyt näyttää edes. Lopulliseen joukkueeseen voi olla kuitenkin tungosta, jos tosiaan viime vuoden tapaan MM-kisat kiinnostaa rapakon takana. Toivon kyllä samoin, että yksikään ei joukkueeseen pääsisi, Joensuuta voisin katsella, mutta muuten toivottavasti laadukkaampia pelimiehiä löytyy.
 
-Kantor-

Jäsen
Jalasvaara on pelannut hyvän kauden mitä itse olen noin tusinan verran pelejä seuraillut. Ohtamaa ajaa todellakin edelle, ja lienee puolustavista puolustajista kovin Euroopassa pelaava suomalainen tällä hetkellä. Varmasti monia huolettaa Jalasvaaran liikkeen riittävyys ja tässä suhteessa esimerkiksi Kivistö on varmempi valinta.

Jalasvaaran tulee yksipuolisena puolustajan kääntää monta puolustajaa selkänsä taakse mikäli MM-kisoihin mielii. Ohtamaa nyt lienee tosiaan aivan selvä, että ottaa yhden paikan kuleksimasta.

Ohtamaa tosiaan lieneekin selviö, että ajaa edelle, mutta enemmän ehkä pohdin Kivistöä. 57 ottelua, 2+3=5 ja tähän päälle joukkueen huonoin tehotilasto -20. Samaan hengenvetoon toki totean, etten ole myöskään Avtomobilistin pelejä seurannut, mutta ei hän allekirjoittanutta ole kauheasti vakuuttanut ainakaan näkemissäni maajoukkuepeleissä.
 
jalperi

Jäsen
Samaa mieltä noin muutoin, mutta itse näin niin, että se alkukauden Joensuu ei olisi ollut tyrkyllä vaan aivan selvästi joukkueessa ja vielä top-9:ssä hyökkääjistössä. Nyt on mielestäni tyrkyllä ja en kyllä tuollaisia voimahyökkääjiä löydä Euroopasta yhtään, jotka ajaa edelle. Ainoastaan Osalasta voitaneen puhua samassa lauseessa, mutta näen Joensuun parempana jääkiekkoilijana.

Kyllä mie nyt Hartikaisen laskisin voimahyökkääjistä Euroopan ykköseks vaikka on toki vielä monipuolisempi. Pihlströmistä tosiaan, vetihän se vuos-pari sittenkin rikkonaisen kauden, mutta oli silti mies paikallaan MM-kisoissa. Itsehän en olisi kyllä kisajoukkueeseen Pihlströmiä silloin valinnut.
 
joceri

Jäsen
Maajoukkueeseen tyrkyllä lienevät ainakin Jesse Joensuu, Pekka Jormakka, Antti Pihlström, Marko Anttila ja Ville Lajunen.

Jormakka on rikki ja Lajusen ja Anttilan taso on kaukana MM-tasosta. Jesse Joensuu on kuin huononnettu painos Jarkko Ruudusta, kunnostautuu varsinkin tyhmien jäähyjen ottamisessa.

Topi Jaakola nosti tasoaan playoffseissa surkean kauden jälkeen ja saattaisi olla vaihtoehto puolustukseen. Hyökkäykseen vaihtoehtoja ovat oikeastaan vain nelosketjun laiturin rooliin Pihlström ja hyvät playoffsit pelannut Tommi Huhtala.
 
Kyllä mie nyt Hartikaisen laskisin voimahyökkääjistä Euroopan ykköseks vaikka on toki vielä monipuolisempi. Pihlströmistä tosiaan, vetihän se vuos-pari sittenkin rikkonaisen kauden, mutta oli silti mies paikallaan MM-kisoissa. Itsehän en olisi kyllä kisajoukkueeseen Pihlströmiä silloin valinnut.

Ai perhana totta! Seison korjattuna. Tosiaan Hartikainen vahva kandidaatti joukkueeseen ja todellakin ennen Joensuuta ja Osalaa.

Ohtamaa tosiaan lieneekin selviö, että ajaa edelle, mutta enemmän ehkä pohdin Kivistöä. 57 ottelua, 2+3=5 ja tähän päälle joukkueen huonoin tehotilasto -20. Samaan hengenvetoon toki totean, etten ole myöskään Avtomobilistin pelejä seurannut, mutta ei hän allekirjoittanutta ole kauheasti vakuuttanut ainakaan näkemissäni maajoukkuepeleissä.

Joo, samaa mieltä, ei ole Kivistö vakuuttanut. Mutta ehkä tässä on se, kun pelitapa suosii puolustajia, joilta jalkoja löytyy ja on jo aiemmin todistettu, että Jalasvaaralta niitä ei löydy. Itse ottaisin Jalasvaaran kyllä leiritykselle mukaan näyttämään.
 
Murkula

Jäsen
Samaa mieltä noin muutoin, mutta itse näin niin, että se alkukauden Joensuu ei olisi ollut tyrkyllä vaan aivan selvästi joukkueessa ja vielä top-9:ssä hyökkääjistössä. Nyt on mielestäni tyrkyllä ja en kyllä tuollaisia voimahyökkääjiä löydä Euroopasta yhtään, jotka ajaa edelle. Ainoastaan Osalasta voitaneen puhua samassa lauseessa, mutta näen Joensuun parempana jääkiekkoilijana.

Jep, minäkään en tarkoittanut Joensuun alkukauden olleen niin hyvä, vaan kaudelle sattui sellainen vaihe jossa pelasi hyvää kiekkoa. Ihan loppukaudesta ei taas niinkään. Osala on mielestäni parempi kuin Joensuu ja etenkin Hartikainen pelaa samaa vääntökiekkoa, mutta on pelitaidoiltaan huomattavasti parempi.
Enkä ainakaan merkittävästi huonompana vaihtoehtona näkisi V-M Savinaista. Kahdella jäljempänä mainitulla on myös huomattavasti parempi vauhti kuin Joensuulla ja molemmat ovat vähän herkempiä pysymään kaukalossa.
Ja missään tapauksessa nuo kaikki kolme eivät ole joukkueessa.
 
Jormakka on rikki ja Lajusen ja Anttilan taso on kaukana MM-tasosta. Jesse Joensuu on kuin huononnettu painos Jarkko Ruudusta, kunnostautuu varsinkin tyhmien jäähyjen ottamisessa.

Tosiaan tuossa pohdin mahdollisia nimiä leiritykselle. Myöhemmin viestissä totesin, että ketkä näistä nimistä sitten mahdollisesti lopulliseen joukkueeseen pääsisi.

Topi Jaakola nosti tasoaan playoffseissa surkean kauden jälkeen ja saattaisi olla vaihtoehto puolustukseen. Hyökkäykseen vaihtoehtoja ovat oikeastaan vain nelosketjun laiturin rooliin Pihlström ja hyvät playoffsit pelannut Tommi Huhtala.

Huhtalan unohdin ja ehdottomasti leiritykseen mukaan. Tuo Jaakola on hyvä nosto, mutta riittääkö neljä hyvää ottelua maajoukkuekutsuun? Jää nähtäväksi.
 
Jokereista tosiaan Huhtala ja Pihlström varmaan hyökkääjistä vahvimmin ehdolla joukkueeseen. Jos Ville Lajunen ei mahdu joukkueeseen, Suomella tulee olemaan silloin todella kova pakisto kisoissa. Itse kuitenkin uskon Lajusen olevan joukkueessa tai ainakin hyvin lähellä sitä paikkaa. Rasmus Rissanen voi onnistuneella leirityksellä nousta myös kisoihin, mutta se vaatinee jokusen kieltäytymisen.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös