MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Viime kädessä yksinkertaiset asiat määrittävät paljolti turnausmenestystä. Tähän asti Suomen maalivahtipelaaminen turnauksessa on ollut vaatimatonta ja tänään aluksi se oli jopa surkeaa Korpisalon toimesta, mutta sitten Säteri teki häikäisevän tempun ja oli kiistatta ottelun kuningas. Toinen iso asia on se, että Ahon ylivoimakentällinen on ruvennut tekemään kovaa jälkeä. Kolmas asia oli se, että aiemmin turnauksessa tökkinyt alivoimapeli kesti tänään erinomaisesti.

Yksilötasolla Honka on petrannut turnauksen edetessä ja nyt pystyy hyödyntämään tuon luistelun myös joukkuetta auttavalla tavalla, kun vielä turnauksen alussa kuskailut lähinnä vain sekoittivat pakkaa. Hietaselle täytyy myös antaa krediittiä siitä, että suoritusvarman peruspelin lisäksi painoi eilen maalin norskeja vastaan ja tänään kiskaisi 1+1 tiukassa paikassa. Juuri sellaista vastuunottoa, mitä hänen kaltaiselta kokeneelta veljeltä odotetaankin. Kolmantena onnistujana nostaisin Ohtamaan, joka on noussut selvästi johtavaksi suomalaiseksi puolustavaksi europakiksi. Liike on petraantunut suhteessa parin vuoden takaiseen, kamppailupelaaminen on vahvaa ja kiekollinen peli sopivan simppeliä.

Hyökkäyksestä Aho, Filppula ja Savinainen olivat ne miehet, jotka tänään liidasivat jengiä. Rantanen teki myös maalin, mutta ei riitä nostamaan suoritusta positiiviseksi, kun molemmissa Sveitsin maaleissa se oli juuri Mikon mies, joka kiskaisi kiekon verkkoon. Lupaava pelaaja hän kyllä on, mutta puolustuspelissä on kehitettävää, mistä osin kertoo törkeän suuret miinuslukemat änärin puolelta.
 
Vielä hyökkäyksestä. Ykkösketjun peli on tasakentällisin pääosin surullista katsottavaa. Pääasiassa hyökätään koko ajan pystyyn ja yritetään yksilötaidolla paikata rakenteen heikkoutta. Rantanen löysäilee puolustussuuntaan, Aho roiskii (!) kiekkoa (2-0 -maali) ja sortuu venäläismäiseen kuljetteluun ja Filppula kaartelee siellä täällä. Urheilulehden laskelmien mukaan tämä kolmikko hävisi maalipaikat 8-2, kun muu joukkue voitti ne 7-2. Toki tämä kolmikko tänään myös oli ratkaisemassa peliä. Aho mestaroi ylivoimaa ja hankki henkilökohtaisella taidollaan ratkaisevan jäähyn kolmannessa erässä (jossa muuten hieman tuota ennen alettiin vain puskemaan puolustusmuuriin kärsimättömästi), Rantanen ohjasi tasoituksen ja Filppula naulasi pelin (tuli vahva Kassu Kapanen -flashback tuosta jatkoaikamaalin rakentelusta).

Savinainen parantaa peli peliltä ja pitää hyvin kiekkoa. Pillu on ollut laidalla todella vaisu verrattuna hänen otteisiinsa sentterinä. Miro Aaltonen oli kiekkovarma, mutta oli arka kaksinkamppailuissa. Olisikohan siellä loukkaantumista taustalla, kun tuo penkittäminen on tuntunut koko ajan niin järjettömältä? Lajusen ketju oli tänään omaan silmääni (ja myös UL:n mukaan voitti näköjään maalipaikat 4-0) varsin hyvä. Varsinkin Lajunen ja Osala olivat ihan mukavasti näkyvillä.

Jatkoajalla Suomi on joka kerta pelannut äärimmäisen fiksusti. Pysytään kiekossa, lähdetään pois hyökkäysalueelta, jos on tarvis ja kytätään tilaisuutta. Todella hyvin täsmävalmennettu ja toteutettu. Tänään myös Ahon yv ja koko alivoima toimi hyvin. Palaset alkavat loksahdella kohdalleen, mutta maalia kohden joudutaan näkemään aika paljon vaivaa.
 

Logan

Jäsen
Hyvä peli. Säteriin ei luottoa ollu mutta pelasi hyvin. Maalivahdin vaihdon jälkeen Suomi hallitsi.Tavallaan petyin kuinka huonosti Sveitsi laitto vastaan.

Sveitsin toisen maalin jälkeen peli käänty täysin Suomelle. Helvetin paljon tarvii pelaajat maaleihin. Sveitsillä oli ehkä parhaat paikat mutta onnettomia.

Puolustuksessa tulee liikaa nukahduksia, mutta muuten viimeset pari peliä ihan hyvää.
 

Ollakseni

Jäsen
Suomi on tehnyt 3 maalia per peli, joka on ihan hyvä suoritus. Ikävä kyllä maaleja on päästetty 2,83 per peli, joka on aika heikkoa. Korpisalo ei ole imuroinut kuin tämän yhden maalin tänään, mutta ei ole ollut toisaalta mitenkään huippuvireessäkään. Säteri oli Sloveniaa vastaan surkea ja vapisi kuin haavan lehti. Tänään meni sitten todella hyvin kun TSN:n selostuskin kehui.

Puolustuksessahan ei apuja ole hirveästi ollut. Jaakola ja Lajunen ovat kujalla molemmissa päissä kenttää, Honka aiheuttaa välillä sydämentykytyksiä ja Järvinen on parhaimmillaan näkymätön. Lehtonen, Hietanen ja Ohtamaa ovat olleet parhaimmistoa ja Kukkonen oli tänään hyvässä vireessä. Hietasen ja Kukkosen fani en ole ollut, mutta on annettava tunnustusta kun sille on aihetta.

Hyökkääjät ovat sitten melko kummallista porukkaa. Paras hyökkääjä on ollut Savinainen, jota en ihan odottanut. Aholla painaa jalka ja pääkin taitaa olla solmussa kun ratkaisut ovat paikoitellen luokkaa mitä vittua taas. Rantanen on ollut okei ja häneltä löytyy vähän röyhkeyttäkin. Pystyssä pysyminen tuntuu tuottavan kyllä paikoitellen vaikeuksia. Filppula ei lauo miltei ikinä, joka turhauttaa paljon. Siihen kun lisää sekoilut ja suuri jäähymäärä niin ei hyvää ole. Pitäisi vain simppelimpänä pelin.

Kärppä duo Pyörälä ja Kemppainen... HMV kaikin mahdollisin tavoin. Mitään ei tapahdu kummassakaan päässä. On laidalla sitten jompi kumpi Aaltosista tai Puljujärvi niin tulos on suunnilleen sama. Pyöritään, pyöritään ja mitään ei tapahdu.

Pihlström oli sentterinä positiivinen yllätys. Laidalle siirtymisen jälkeen ei ole tapahtunut mitään. Lajunen ja Sallinen sitten täysin turhakkeita. Ei saada aikaan hyökkäyspäässä mitään ja puolustuspäästä ei meinata päästä pois. Osala ja Hännikäinen pörräävät ympäriinsä ja Hännikäinen tekee välillä maalin. Äh.
 
Mun mielestä tän pelin jälkeen pitäis olla valmennusjohdolle täysin selvää että Puljujärvi on huomattavasti vaarallisempi pelaaja ku Aaltonen. Kumpikaan ei saa paikoista sisään, mutta Puljujärvi saa huomattavasti enemmän tilanteita aikaan. Itse en keksi ainuttakaan perustetta joilla Aaltonen menisi Jessen edelle.
 

jalperi

Jäsen
Kyl mie nyt Korpisaloa sen verran puolustan, että ei noi mitenkään imaisuja ollu tuossa Sveitsi pelissäkkään. Ensimmäinen pakin jaloista laatulaukaus ylänurkkaan ja toinen maskin takaa viivalta, Järvinen siinä parhaan maskin tais tehä.

Switzerland - Finland | Highlights | #IIHFWorlds 2017 - YouTube

Ja tosiaan, Säteri ei mitenkään vahvasti myöskään pelannu tuossa Slovenia pelissä, mutta eipä se mikään helppo peli ollu maalivahdille. Nyt onneksi sai ensimmäiset paikat torjuttua niin sai itseluottamusta kerättyä ja sitä kautta ylti hyvään suoritukseen, johon ainakin yksi huippupelastus sisältyi, vaikkakin aika tuurista se oli kiinni sekin torjunta, ei paljoon voinu ennustaa mihin se sveitsiläinen kiekon laukoo.

@Roger Moore @Aleksandros @erku

Edit: Itseasiassa tuo ekahan tais Jaakolan mailasta kimmota.
 
Viimeksi muokattu:
Mun mielestä paras vaihtoehto ois laittaa Puljujärvi sekä Filppula samaan ketjuun ja toiseen ketjuun Aho sekä Rantanen. Näin saisimme kaksi vaarallista ketjua. Mitä oon näitä pelejä seurannut, niin Puljujärvi ja Filppula vaikuttaa lukevan toisiansa hyvin, mun mielestä he ovat löytäneet helposti toisensa ollessaan samaa aikaa jäällä.
 

Goner

Jäsen
Ei tuo nyt vieläkään vakuuta.

Säteri pelasi Suomelle voiton, otti muutaman todella ison kopin. Kukkonen toi jämäkkyyttä puolustukseen.

Muuten hyvin tasapaksua taas, Kemppaisen kenttä ei tässäkään muodossa saa hyökkäyspäähän mitään (toki avlla Pyörälä/Kemppainen toimii), ykköskentän peli ei oikeastaan toimi vieläkään yhtään, Savinainen on pirteä mutta mutta... jotenkin ei tuossa ole nyt päätä eikä häntää tuossa pelissä.

Näkisin että ongelma on kentällisissä, huono ykkönen pitäisi hajottaa ja rakentaa kentät uusiksi sen myötä. Savinaiselle vastuuta kun tuntuu pelit maistuvat jne.
 

-One-

Jäsen
Kyl mie nyt Korpisaloa sen verran puolustan, että ei noi mitenkään imaisuja ollu tuossa Sveitsi pelissäkkään. Ensimmäinen pakin jaloista laatulaukaus ylänurkkaan ja toinen maskin takaa viivalta, Järvinen siinä parhaan maskin tais tehä.

Switzerland - Finland | Highlights | #IIHFWorlds 2017 - YouTube
Ei ollut imaisuja, mutta Suomen A-maajoukkueen standardeilla molemmat olisi torjuttava. Ensimmäisessä laukaisukulma on sen verran pieni ja laukoja lähellä, että oikein sijoittumalla koko maalin olisi pystynyt peittämään. Korpisalo liukuu siinä aivan liikaa etukulman puolelle, ja takakulma jää täysin auki. Toisessa on toki maskia, mutta ei niin pahaa sellaista ettei maalivahti pystyisi laukaisuhetkeä kurkkimaan. Jompikumpi noista olisi pitänyt torjua, kun molemmat oli hyvin otettavissa. Sen verran koviin maalivahteihin on Suomessa totuttu.
 

mikkelson

Jäsen
Tälläistä voisi kokeilla:

M.Aaltonen-Filppula-Pulju
Savinainen-Aho-Rantanen
Pyörälä-Kemppainen-Pihlström
Sallinen-Lajunen-Hännikäinen

Kärkiketjut voisi olla myös:

Savinainen-Filppula-Pulju
Aho-M.Aaltonen-Rantanen

M.Aaltoselle ja Puljulle vielä kunnon näyttöpaikat. Nythän kummatkin ovat vuoronperään pelannut Pyörälän ja Kemppaisen kanssa jotka eivät saa hyökkäyspäässä mitään aikaan.
 
Pillu on ollut laidalla todella vaisu verrattuna hänen otteisiinsa sentterinä.


Pihlström oli sentterinä positiivinen yllätys. Laidalle siirtymisen jälkeen ei ole tapahtunut mitään. Lajunen ja Sallinen sitten täysin turhakkeita. Ei saada aikaan hyökkäyspäässä mitään ja puolustuspäästä ei meinata päästä pois.

Pihlströmistä ei ole tosiaan saatu laiturina irti lähellekkään yhtä paljon kuin sentterinä. Sentterinä kuitenkin pystyi luomaan maalipaikkoja itselle ja kavereille käyttämällä luisteluaan hyväksi keskikaistalla. Sallinen taas ihan näkymätön mies, toisaalta ei tee varmaan virheitä silloin, mutta ei luokaan mitään. Itse laittaisin Pihlströmin edelleen keskelle ja oikeaan laitaan sitten joko turvallinen Sallinen, tai offensiivista voimaa JMA:n tai Puljun muodossa.
 
Viime kädessä yksinkertaiset asiat määrittävät paljolti turnausmenestystä. Tähän asti Suomen maalivahtipelaaminen turnauksessa on ollut vaatimatonta ja tänään aluksi se oli jopa surkeaa Korpisalon toimesta, mutta sitten Säteri teki häikäisevän tempun ja oli kiistatta ottelun kuningas. Toinen iso asia on se, että Ahon ylivoimakentällinen on ruvennut tekemään kovaa jälkeä. Kolmas asia oli se, että aiemmin turnauksessa tökkinyt alivoimapeli kesti tänään erinomaisesti.

Yksilötasolla Honka on petrannut turnauksen edetessä ja nyt pystyy hyödyntämään tuon luistelun myös joukkuetta auttavalla tavalla, kun vielä turnauksen alussa kuskailut lähinnä vain sekoittivat pakkaa. Hietaselle täytyy myös antaa krediittiä siitä, että suoritusvarman peruspelin lisäksi painoi eilen maalin norskeja vastaan ja tänään kiskaisi 1+1 tiukassa paikassa. Juuri sellaista vastuunottoa, mitä hänen kaltaiselta kokeneelta veljeltä odotetaankin. Kolmantena onnistujana nostaisin Ohtamaan, joka on noussut selvästi johtavaksi suomalaiseksi puolustavaksi europakiksi. Liike on petraantunut suhteessa parin vuoden takaiseen, kamppailupelaaminen on vahvaa ja kiekollinen peli sopivan simppeliä.

Hyökkäyksestä Aho, Filppula ja Savinainen olivat ne miehet, jotka tänään liidasivat jengiä. Rantanen teki myös maalin, mutta ei riitä nostamaan suoritusta positiiviseksi, kun molemmissa Sveitsin maaleissa se oli juuri Mikon mies, joka kiskaisi kiekon verkkoon. Lupaava pelaaja hän kyllä on, mutta puolustuspelissä on kehitettävää, mistä osin kertoo törkeän suuret miinuslukemat änärin puolelta.
Joo, onhan Mikkolla puolustuspelissä parannettavaa, mutta hyvä siitä vielä tulee. Monta kertaa näkee, että Mikkolla on kyllä hyvä peliäly ja haistelee hyvin puolustusalueella tilanteita, koska hänen apua tarvitaan. Mutta sitten itse tilanteessa Mikko usein nukkuu ja puolustamisesta puuttuu määrätietoisuus. Usein Mikko jää tuijottamaan kiekkoa, vaikka pitäisi pelata ukko mahdollisimman nopeasti ja varmasti pois. Tämä aiheuttaa pelikavereille hämmennystä omalla alueella ja vaikeuttaa tilanteiden pelaamista.

Mutta kuten sanoin, Mikko lukee ihan hyvin peliä ja olisiko tämä eilisenkään maalin tekijä olisi ollut "Mikkon äijä", jos Mikko olisi jäänyt keskialueelle surffailemaan aaltosena?
 
Eilen oli paikoin hyvää peliä ja päästiin vääntämään tasainen matsi Sveitsiä vastaan! Suomen kannalta hyvä, että Vallukin päätti jo jatkoajalla laukoa. Muutenkin noit hyökkäysten päätökset näyttää pääasiassa siltä, että äijät ei olis ollut pariin viikkoon sitä hommaa tekemässä. Noh, eihän moni ookaa. Muuten kyl ihan hyvää ja aika aktiivista peliä, kiekollisen vastustajan peliä yritettiin hankaloittaa ja viisikkokin eli tilanteiden mukaan. On tuolla silti vielä vaikeuksia, kun vastustaja saa pelin leijonapäätyyn rullaamaan.
 

Taze

Jäsen
Korpisalo liukuu siinä aivan liikaa etukulman puolelle, ja takakulma jää täysin auki. Toisessa on toki maskia, mutta ei niin pahaa sellaista ettei maalivahti pystyisi laukaisuhetkeä kurkkimaan.

Isoksi jätkäksi Korpisalo myös onnistuu usein tekemään itsensä tosi pieneksi maalilla.

M.Aaltoselle ja Puljulle vielä kunnon näyttöpaikat. Nythän kummatkin ovat vuoronperään pelannut Pyörälän ja Kemppaisen kanssa jotka eivät saa hyökkäyspäässä mitään aikaan.

Minusta tuolle Kemppainen-Pyörälä kaksikolle pitää tehdä jotain, kumpikin ollut pääosin ihan hukassa, joitain yksittäsiä väläyksiä (lähinnä Pyörälä) lukuun ottamatta. Melkein tekisi mieli väittää, että Kemppainen pilaa tuon ketjun hyökkäyspelin, mutta kun meillä ei niitä senttereitä ole muutenkaan...
 

Mane

Jäsen
Vaikka Suomen puolivälieräpaikka näyttääkin nyt todennäköiseltä, niin sijoituksellisesti kyseenalaista historiaa olisi myös 8. sija joka olisi todennäköisin sijoitus mikäli puolivälierissä hävitään. (toki teoriassa Suomi voi vielä nousta lohkossaan vaikka voittajaksi asti)

Suomi on viimeksi sijoittunut seitsemän parhaan ulkopuolelle MM-kisoissa vuonna 1955. (arvokisoissa tosin oli tällä kaudella World Cupissa 8., mutta siellähän oli mukana kaksi yhdistelmäjoukkuetta maajoukkueiden sijaan, joten ei ole täysin vertailukelpoinen)

Toisaalta sama tilanne oli vuoden 2014 MM-kisoissa joissa Suomi olisi ollut kahdeksas, jos olisi hävinnyt puolivälierän Kanadalle. Suomi kuitenkin löi Kanadan ja nappasi lopulta hopeaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tonnikala

Jäsen
Minusta tuolle Kemppainen-Pyörälä kaksikolle pitää tehdä jotain, kumpikin ollut pääosin ihan hukassa, joitain yksittäsiä väläyksiä (lähinnä Pyörälä) lukuun ottamatta. Melkein tekisi mieli väittää, että Kemppainen pilaa tuon ketjun hyökkäyspelin, mutta kun meillä ei niitä senttereitä ole muutenkaan...

Olen samaa mieltä Puljujärvi oli tuohon ketjuun liian hyökkäävä. Pulju mielestäni pelasi todella hyvin, muttei sopinut pelillisesti tuohon "nelosketjuun" ja tässä itseasiassa on ollut koko kisojen ajan Suomella sama ongelma. Ketjut ja joukkue on rakennettu niin, että meillä oli turnauksen alussa neljä "nelosketjua". Mielestäni maalinteko potentiaali oli ripoteltu niin tasaisesti ketjuihin, että kaikki olivat tasapaksun keskinkertaisia ja ehkä jopa enemmän puolustavia. Viime peleissä ykkönen on sentään ollut hyökkäävässä kokoonpanossa, mutta silti meillä on 3 nelosta mielestäni, tai ainakin sen mukaan millä tapaa nuo ketjut ovat peleissä pelanneet. Ei siinä mitään, Pulju-Kempsu-Pyörälä oli todella hyvä puolustava ketju, mutta Pulju meni siinä kyllä hiukan hukkaan.

Itse ratkaisisin ongelman rakentamalla hyökkäävämmän kakkosketjun vaikka Osalan ympärille (esim. M.Aaltonen-Osala-Pulju/JMA). Osala on yllättävän paljon kisojen aikana parjattu hyökkääjä, joka ymmärtääkseni on parhaimmillaan sentterinä ja hyökkäävässä ketjussa eli menee myös hiukan hukkaan tuossa ns. oikeassa nelosketjussa, vaikka varmaan ihan ok hoitaakin tonttinsa, mutta kuten sanoin tässä joukkueessa on muitakin neloskenttiä niin tuon hajoittaminen ei varmaan haittaisi jos saataisiin parannusta hyökkäyspeliin.
 
Vaikka Suomen puolivälieräpaikka näyttääkin nyt todennäköiseltä, niin sijoituksellisesti kyseenalaista historiaa olisi myös 8. sija joka olisi todennäköisin sijoitus mikäli puolivälierissä hävitään. (toki teoriassa Suomi voi vielä nousta lohkossaan vaikka voittajaksi asti)

Suomi on viimeksi sijoittunut seitsemän parhaan ulkopuolelle MM-kisoissa vuonna 1955. (arvokisoissa tosin oli tällä kaudella World Cupissa 8., mutta siellähän oli mukana kaksi yhdistelmäjoukkuetta maajoukkueiden sijaan, joten ei ole täysin vertailukelpoinen)
Toisaalta miettiikö näitä sijoja 5-8 oikeasti kukaan, siis lähinnä suuren yleisön nimissä? Toki niillä on vaikutusta IIHF: rankingiin ja vaikuttavat esim. ensi vuoden lohkojakoihin, mutta kun noin yleisellä tasolla miettii niin suuri yleisö kuitenkin näkee sen jos joukkue on sijoilla 1-4, tippuu ulos puolivälierien jälkeen, ei pääse pudotuspeleihin tai putoaa B-sarjaan. Jos ja kun puolivälierissä ollaan ja jos sen jälkeen tie sattuisi nousemaan pystyyn, niin minulle olsii henk. koht. aikalailla se ja sama onko se loppusijoitus viides vai kahdeksas.

Toki jos tästä alkaa tulla tapa että sijat pyörii siellä 5-8 tuntumassa vuosittain, niin sitten on syytä huolestua, mutta muuten nyt ei varmaan kuitenkaan.
 

Mane

Jäsen
Eihän näitä 5-8-sijoja tietenkään kukaan mieti yhtään isommissa maissa vaan sijat ovat saman arvoisia, eli "puolivälierissä ulos". Onhan se tilastollisesti erittäin kyseenalainen meriitti jos sijoitus on huonoin 62 vuoteen, vaikka jatkopaikka tulisikin.

Sen sijaan pienemmissä maissa näitä ynnä muut-sijoituksia syynätään todella tarkkaan aivan kuten Suomessakin vielä 80-luvulla. Siksi onkin huvittavaa kun suuri yleisö aina jaksaa yllättyä, kun joku Tanska jolla ei kuulemma ollut "mitään panosta" torpedoi päätöskierroksella jonkun toisen pikku maan, vaikka Latvian pudotuspelihaaveet voittamalla keskinäisen ottelun. Miten kehtasivatkin pelata täysillä kun nyt joku tylsä Suomi/Tsekki/USA pääsi taas puolivälieriin. Tosiasiassa tuo Tanska on siis voitolla voinut nousta esim. 13. sijalta yhdeksänneksi loppusijoituksissa.
 

Keltainen

Jäsen
Turha niitä ketjuja on joka peliin mulkata. Kun ei saada kiekko avopaikasta maaliin, eikä kahta syöttöä putkeen omille, niin sama se on kuka kenenkin kanssa pelaa.
 

TosiFani

Jäsen
...Mutta kuten sanoin, Mikko lukee ihan hyvin peliä ja olisiko tämä eilisenkään maalin tekijä olisi ollut "Mikkon äijä", jos Mikko olisi jäänyt keskialueelle surffailemaan aaltosena?

Maalintekijä oli selkeästi Rantasen äijä, ei tuossa vaiheessa lähdetä vaihtamaan vaan pelataan maila pois. Ja koko tilanne lähti liikkeelle Rantansen hyökkäysalueen huolimattomasta pelamisesta, jonka seurauksena Norja pääsi puolittaiseen ylivoimahyökkäykseen.
 

erku

Jäsen
Kyl mie nyt Korpisaloa sen verran puolustan, että ei noi mitenkään imaisuja ollu tuossa Sveitsi pelissäkkään. Ensimmäinen pakin jaloista laatulaukaus ylänurkkaan ja toinen maskin takaa viivalta, Järvinen siinä parhaan maskin tais tehä.

Eivät imurointeja, mutta löysiä maaleja molemmat. Perusperiaate kuitenkin pitää olla se, että suorat laukaukset maalivahdin pitää ottaa, ellei laukaus ole poikkeuksellisen hyvä. Nämä kumpikaan maaliin menneistä laukauksista eivät olleet erityisen tarkkoja, vaan molemmat olisi paremmalla peittopelaamisella pitänyt pystyä torjumaan. Ensimmäisessä Korpisalo tekee useamman virheen samanaikaisesti, kun ensinnäkin peittää liian vahvasti etukulmaa takanurkan jäädessä auki, toisekseen hän jää liian syvälle ja kolmanneksi torjunta-asento valahtaa liian alas, mikä jättää ylös kohtuuttomasti tilaa. Toisesta maalista ei ihan tarkkaan pysty sanomaan, missä määrin oli näköestettä, mutta laukaus suuntautuu siinä määrin keskelle, että paketin pysyessä tiiviinä sen torjuu ilman näköyhteyttäkin. Ilmeisesti Korpisalo sen kuitenkin jossain määrin myös näki, koska selvästi yritti räpylällä sitä liimata, mutta niin vain lipsahti räpsän reunan kautta verkkoon.

Suomi on tehnyt 3 maalia per peli, joka on ihan hyvä suoritus. Ikävä kyllä maaleja on päästetty 2,83 per peli, joka on aika heikkoa. Korpisalo ei ole imuroinut kuin tämän yhden maalin tänään, mutta ei ole ollut toisaalta mitenkään huippuvireessäkään.

No kyllä kai Valko-Venäjän avausmaali oli imurointia par excellence. Korpisalon perusongelma on minusta se, että hän on isohkosta koostaan huolimatta kohtuullisen heikosti peittävä maalivahti. Hän pelaa syvältä, mikä luonnollisesti johtaa siihen, että hänelle menee keskimääräistä useammin erilaiset ohjurit tai maskin takaa tulevat vedot sisään, kun peittopinta-ala jää pienemmäksi. Hyvä puoli on tietysti se, että Korpisalo ei pelaa itseään tilanteesta ulos poikittaissyötön koittaessa, mutta Suomen kuitenkin kohtuullisen tiiviin puolustuspaketin takana tuo ominaisuus ei kovin vahvasti korostu.
 

Tonnikala

Jäsen
Turha niitä ketjuja on joka peliin mulkata. Kun ei saada kiekko avopaikasta maaliin, eikä kahta syöttöä putkeen omille, niin sama se on kuka kenenkin kanssa pelaa.

Mutta eikö tuo ole juuri hyvä syy laittaa ketjut kuntoon ja luoda toinen hyökkäävä ketju joka saisi luultavasti hyökkäysalueella jotain aikaan. Huonommin tuskin voisi mennä.
 
Mistäköhän mahtaa löytyä kooste eilisestä Suomen pelistä?

Noh, katsoin klippejä maikkarilta. Taas vaihteeksi ihan täyttä paskaa, kun pitää tehdä jotain minuutin klippejä, niin eihän siitä näe, miten tilanteet on rakentunut.
 

eläin

Jäsen
Kuinka pitkästä koosteesta puhut ? IIHFN sivuilta löytyy highlightsit joka matsista, samoin maikkarin sivulla on jotain highiligts koosteita. Youtubestakin löytyy.
 
Kuinka pitkästä koosteesta puhut ? IIHFN sivuilta löytyy highlightsit joka matsista, samoin maikkarin sivulla on jotain highiligts koosteita. Youtubestakin löytyy.
Joo, toi IIHF:n kooste oli vielä huonompi kuin maikkarilla. Maaleista näytetään joku 5s ennen maalin syntyä. Ihan käsittämätöntä suhmurointia.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös