MM 2017 – kieltäytymiset, niiden paheksunta ja ymmärtäminen

Tila
Viestiketju on suljettu.

FinnPeak

Jäsen
Vaan tämän vuoden ihmetys on se, että minkä takia suurin osa kaikista NHL-pelaajistamme jättää tulematta kisoihin, kun esim. naapurimaa Ruotsissa näin ei ole käynyt. Jotain on siis tässä vuodessa 2017 erikoista, että näin on.

Kuinka hyvällä prosentilla muuten pelaajia on lähtenyt mukaan, jos ei lasketa selkeästi "hyväksyttävistä" syistä skipanneita? Onhan ruotsilla kuitenkin noita pelaajiakin aika paljon enemmän? Onko prosentti ruotsalaisilla kuinka reilusti isompi?

Mutta... varmasti siihen koutsikin vaikuttaa ketä lähtee mukaan. Olihan sitä Ruotsillakin samaa puhetta takavuosina. Ja muutenkin tuntuu olevan aina vähän tuurissaan, miten ukot liikkuvat. Pelaajat saattavat vaikka soitella keskenäänkin, että hei lähe sääkin niin mennään kaikki, niin saadaan hyvä jengi.

Suomi voi silti pelata hyvää lätkää. Ehkä Marjamäki saa tän tiimin pelaamaan jopa paremmin näköistään kiekkoa, kuin tähtisikermän. No, onneks se nähdään kohta niin ei tarvi ounastella.
 

arvee

Jäsen
...
Suomi voi silti pelata hyvää lätkää. Ehkä Marjamäki saa tän tiimin pelaamaan jopa paremmin näköistään kiekkoa, kuin tähtisikermän. No, onneks se nähdään kohta niin ei tarvi ounastella.

Nimenomaan tämän joukkueen Marjamäki saa varmaan pelaamaan oman näköistään kiekkoa. Keskinkertaisten yksilöiden synkronoitu toiminta voi toki tuottaa tulosta, tylsän näköistä se tulee varmasti olemaan, kiekkoviihdettä maalien myötä ei Leijonat tule tarjoamaan.
Minä haluaisin railakkaampaa meininkiä, perhana.
 

ploughman

Jäsen
Jos vuosi sitten joukkue näytti tältä:
Maalivahdit
Niklas Bäckström (Calgary Flames)
Mikko Koskinen (SKA Pietari)
Juuse Saros (Nashville Predators/Milwaukee Admirals)

Puolustajat
Juuso Hietanen (Dynamo Moscow)
Topi Jaakola (Jokerit)
Tommi Kivistö (Avtomobilist Jekaterinburg)
Lasse Kukkonen (Kärpät)
Esa Lindell (Dallas Stars/Texas Stars)
Atte Ohtamaa (Jokerit)
Ville Pokka (Chicago Blackhawks/Rockford IceHogs)
Anssi Salmela (Brynäs IF)

Hyökkääjät
Sebastian Aho (Kärpät)
Aleksander Barkov (Florida Panthers)
Mikael Granlund (Minnesota Wild)
Jussi Jokinen (Florida Panthers)
Mikko Koivu (Minnesota Wild)
Leo Komarov (Toronto Maple Leafs)
Jarno Koskiranta (SKA Pietari)
Patrik Laine (Tappara)
Jani Lajunen (Tappara)
Antti Pihlström (CSKA Moscow)
Teemu Pulkkinen (Detroit Red Wings)
Mika Pyörälä (Kärpät)
Mikko Rantanen (Colorado Avalanche/San Antonio Rampage)
Tomi Sallinen (Djurgårdens IF)

.... niin tuota. Tämmöinen yleensä keskimäärin saadaan liikkeelle. Nyt mennään alkukevään EHT-rungolla, joka ei nyt varmaan ole mikään ideaalitilanne. Maalivahtikolmikossa on nyt 2017 yksi, joka olisi ehkä tuohon 2016 kolmikkoon päässyt kolmosvahdiksi.
Puolustuksessa ei nyt mitään suurempaa eteenpäin tai taaksepäinmenoa, mutta eipä meillä niitä huippupakkeja oli kuin 3.
Hyökkäys sitten näyttääkin vähän kurjalta vuonna 2017. Viime vuoden joukkueesta Aho, Rantanen mukana, mutta molemmat olivat tuosta viime kauden sikermästä semmoista keskitasoa. Siihen Filppula päälle ja se tarkoittaa yhtä varsin laadukasta ketjua. Tosta viime vuotisesta saa suoraan kolme.

Ja nyt kun tuota listaa katsoo, niin erityisesti pistää silmään että ikileijona Jussi Jokinenkaan ei tule kisoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä on Marjamäen pohdintoja kieltäytyneistä NHL-pelaajista: MM-kiekko - Sport - MTV.fi (linkki vie MTV:n sivuille)

EDIT: Haastattelun osoite oli muuttunut, linkki korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

PeZu

Jäsen
Oikeasti että vain kolmella ei ole loukkaantumisia?

Itseltä mennyt ohi ainakin Teräväisen, Lehkosen ja Dallasin maalivahtien tilanne. Eri asia haluisiko Marjamäki osaa näistä edellä mainituista edes joukkueeseensa.
 
Mistähän tamän saisi varmennettua? Kuka on oikeasti jäävännyt itsensä lopullisesti, Komarov ainakin?

Itse pidän kyllä Hra M:n saavutuksia arvossa, vaikka en kiistä, että ei ehkä yhtäkkiä osaakaan valmentaa pelaajia, joilla ei ole kiinnostusta.

Jos lainaa toisen viestiä, olisi asiassa pysymisen ja ihan jo käytöstapojen (ja palstan sääntöjen) kannalta normikäytäntö olla pätkimättä lainauksia niin, että niiden sisältö muuttuu. Alkuperäinen kommentti oli siis, että ilmeisesti Marjamäki ei osaa valmentaa lyhyen syklin tapahtumissa (seurajoukkue vs. maajoukkue). Boldaus oma.
 

jalperi

Jäsen
Oikeasti että vain kolmella ei ole loukkaantumisia?

Itseltä mennyt ohi ainakin Teräväisen, Lehkosen ja Dallasin maalivahtien tilanne. Eri asia haluisiko Marjamäki osaa näistä edellä mainituista edes joukkueeseensa.
Jaaha, maikkari on poistanu uutisen....

Ja lainataas tähän tuo viesti tuosta toisesta ketjusta kun sopii tähän ketjuun

Tässä NHL:stä ja AHL:stä MM-joukkueisiin tulleiden pelaajien määrä viimeisen 15 vuoden ajalta.
(Vuosi, NHL+AHL(Eliteprospectin mukaan), (NHL:n pudotuspeleissa olleiden pelaajien määrä/NHL:ssä pelanneiden pelaajien määrä)
2016 7+4 (16/39)
2015 6 (12/35)
2014 3+1 (14/32)
2013 1+1 (10/30)
2012 4 (8/29)
2011 5 (13/30)
2010 4+1 (12/38)
2009 5+3 (14/43)
2008 12+3 (16/40)
2007 11+1 (17/42)
2006 9+1 (20/39)
2004 11 (17/38)
2003 15+1 (12/38)
2002 8+2 (13/42)

Tänä vuonna tulossa siis 5+2 (14/39). Eipä toi kauheasti viime vuosista poikkea. Aravirta, Summanen, Westerlund ja Shedden sai kyllä aikanaan kiitettävistä NHL-vahvistuksia. Tämän vuoden tilanne on suurinpiirtein samaa tasoa kun Jukka Jalosen ekoilla kausilla jos suhteuttaa NHL-pelaajien kokonaismäärään.

Ja todettakoon samalla, että kieltäytyneiden määrä nyt ei oo viime vuosiin verrattuna mitenkään ihmeellinen.
 

PeZu

Jäsen
Jaaha, maikkari on poistanu uutisen....

Minkä uutisen? Tuo "mitään ihmeellistä" -uutinen kyllä vielä ihan näkyvissä ja sama uutinen löytyy YLEn sivuilta. Sulla tai muilla tietoa esim. noista luettelemistani pelaajista onko loukkaantumisia taustalla vai osa ei vaan kelpaa Marjamäelle?
 
Oikeasti että vain kolmella ei ole loukkaantumisia?

Itseltä mennyt ohi ainakin Teräväisen, Lehkosen ja Dallasin maalivahtien tilanne. Eri asia haluisiko Marjamäki osaa näistä edellä mainituista edes joukkueeseensa.

Teräväisellä loppuu sopimus, joten siksi oli rajattu tuosta pois.
 
Stadimatin mukana oloa on ainakin hyvin vaikea perustella muulla kuin saunakaveruudella.

Aika vähän niitä esimerkkejä lopulta löytyi jos Aaltonen on ainoa kyseenalainen. Ja hänenkin valinnalleen on kyllä ihan hyvät perustelut, jotka Marjamäki itsekin tuossa YLE:n haastattelussa esitti.
 
Itseltä mennyt ohi ainakin Teräväisen, Lehkosen ja Dallasin maalivahtien tilanne. Eri asia haluisiko Marjamäki osaa näistä edellä mainituista edes joukkueeseensa.

Teräväisen sopimus on katkolla, ja Lehkonen on loukkaantuneena: MM-kiekko - Sport - MTV.fi (MTV:n uutisointi Raskin ja Lehkosen poisjäännistä). Dallasin maalivahdeista en ole kuullut mitään.

Entä eurooppalaisten kieltäytyneiden tilanne? Onko kenelläkään tietoa, miksi Lepistö ja Kontiola ovat jättäneet kisat väliin?
 
Entä eurooppalaisten kieltäytyneiden tilanne? Onko kenelläkään tietoa, miksi Lepistö ja Kontiola ovat jättäneet kisat väliin?

Lepistön osalta en ole lukenut mitään, mutta Kontiolan tilanteesta lisää tuossa IL:n jutussa. Toisin sanoen vastasyntynyt lapsi ja lyhyeksi jäävä loma pitävät Kontiolan poissa kisoista.
 

Jonisti

Jäsen
Suomihan pelaa Pariisissa. Mietin vain, voisiko viimeaikaiset terroriteot Euroopassa ja etenkin Ranskassa vaikuttaneet tänä vuonna halukkaisiin tulijoihin (myös muilla mailla)? Jos näin, niin ainakin yksi erävoitto näille äärijärjestöille. Ei tähän varmaan enää moista asiaa tarvitsisi sotkea, mutta tuli vain mieleeni moinen. Turvatoimet varmasti tuolla on tiukat ja toivottavasti kunnossa.

Myös pelaajien henkinen vointi ja jaksaminen on ehkä jäänyt vähälle huomiolle. Ihminenhän tunnetusti on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Pointti tässä siis se, että jos on henkinen väsymys, niin näkyy se kaikissa tekemisdssä. En usko että tuo änäri helpoin mahdollinen työympäristö kuitenkaan on. Toisilla sietokyky ja kestävyys sillä saralla on parempi, kuin toisilla. Kertooko se sitten myös otteista ns. tosipeleissä, en tiedä.
 

jalperi

Jäsen
Minkä uutisen? Tuo "mitään ihmeellistä" -uutinen kyllä vielä ihan näkyvissä ja sama uutinen löytyy YLEn sivuilta. Sulla tai muilla tietoa esim. noista luettelemistani pelaajista onko loukkaantumisia taustalla vai osa ei vaan kelpaa Marjamäelle?
Se uutinen ei ollu tuohon aikaan näkyvissä kun kirjotin tuon viestin. Mutta näköjään myöhemmin palautettu. Noihin pelaajiin saitkin jo vastauksen toisilta nimimerkeiltä.
 
Kävikö nyt niin että Puljujärvikin lähti lomareissulle Laineen tapaan, ainoana erona että Patrikin reissulla ei varmaan ryypätä yhtä paljon.
 

Mark Fox

Jäsen
Mikähän vittu siinä on, että lajista riippumatta nämä vanhat äijät (joihin jo toki itsekin kuulun) tietävät aina, miten pitäisi toimia.

Porvarin pelimääriä en jaksanut kaivaa, mutta vertailun vuoksi kaikkien besserwissereiden isoäiti Juhani Tamminen pelasi Laineen ikäisestä eteenpäin 5 kauden aikana 165 ottelua SM-sarjassa ja maajoukkueessa.

Laine pelasi KAHDEN kauden aikana 171 ottelua nuorten MM- kisoja, aikuisten MM-kisoja, SM-liigaa, World Cupia ja NHL:ää.

Plussana päälle vitusti haastatteluja ja muuta paskaa.

Eli jos nyt vittu nämä konkaritkin huomaisivat, että kuormitus on tuhat kertaa isompi kuin 40 vuotta sitten.

Tottakai itseänikin vituttaa, kun parhaat eivät ole mukana, mutta ymmärrän hyvin, että ovat leponsa ansainneet!

Porvari oli lapsuuden suosikkejani, mutta voivoi tästä.

Ja Tami on oma lukunsa...
 
Ja Tami on oma lukunsa...

Tässä kun on ollut puhetta Tamista ja Porvarista, niin laitetaan sekaan lainaus liittyen Porvarin viimeiseen liigakauteen, joka ei mennyt ihan putkeen.

Lähteenä taannoin ilmestynyt Hockey-lehti.

Porvari oli siis tehnyt kaudella 1984–85
27 maalia. Kaudella 1985–86 maaleja syntyi
vain yhdeksän. Tehopisteet jäivät 17:ään.
»Sillä viimeisellä tps:n kaudella meillä
oli Juhani Tamminen valmentajana,
emmekä me löytäneet yhteistä säveltä.
Olin muutenkin jo enemmän työkuvioissa
mukana«, Porvari sanoo. »Tamminen on
raskas persoona, jos häntä pitää joka päivä
kuunnella. Ei sitä montaa kuukautta jaksa«.
 

Valapatto

Jäsen
Mikähän vittu siinä on, että lajista riippumatta nämä vanhat äijät (joihin jo toki itsekin kuulun) tietävät aina, miten pitäisi toimia.

Koska mikään ei ole voinut muuttua ja jos on muuttunut, niin päin vittua sekin. Ja nykynuoret on perseestä.

Porvari pelasi nopealla tutkimukselle parhaillaan 45 peliä kaudessa.
 

El Lude

Jäsen
Kun nyt tätä Late-kiekkoa on katsonut kohta kolme turnausta, niin tarvitseeko ihmetellä, ettei kaikkia maajoukkuetason pelaajia kiinnosta? Minäkin jättäisin nämä kekkerit väliin tuon valmennustiimin kanssa.
 
Kyllä on pehmeetä väkeä täällä. Pelaajilla ei ole minkäänlaista naurettavaa velvoitetta "edustaa isänmaataan" ja jokaisella on täysi oikeus jättää kisat väliin jos haluavat. Jos itse olisin esim. Laine niin jättäisin myöskin kisat väliin tänä keväänä ja tulevaisuudessakin. Ei Laine mitään sohvalla makaa kisojen aikana kuten jotkut luulevat, vaan mies treenaa.
NHL:n ruuhkassa kaikki treeniaika menee kauden aikana otteluihin valmistautumiseen, joten kehittyminen tapahtuu kauden ulkopuolella. Itse ainakin haluaisin maksimoida kiekko-urani ja tulla mahdollisimman hyväksi, ja tällöin on paljon järkevämpää käyttää aika treeniin ja kehittymiseen sen sijaan että lähtisi raskaan kauden jälkeen mitättömään skoda cupiin kuluttamaan vihomiimeiset paukut.

Jos jotkut kuvittelee että venäläiset on niin hemmetin isänmaallisia, niin kyllä suomalaiset NHL-miehetkin tulisivat aina vapautuessaa kisohiin, jos heille maksettaisiin samoja korvauksia kuin Putin makselee.

Ainoastaan olympiavoitto menee useimmalle SC:n edelle.
Kyllä Stanley Cup on suurella enemmistöllä pelaajista ykkösenä eikä olympiavoitto, ja täysin oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Hockey-65

Jäsen
Kun nyt tätä Late-kiekkoa on katsonut kohta kolme turnausta, niin tarvitseeko ihmetellä, ettei kaikkia maajoukkuetason pelaajia kiinnosta? Minäkin jättäisin nämä kekkerit väliin tuon valmennustiimin kanssa.
Lyhyestä virsi kaunis, asia on juurikin näin, pelissä ei ole järjen hiventäkään! Lähteä nyt turnaukseen josta ei jää kuin paskan maku suuhun :)
 

Laitela

Jäsen
Kyllähän se niin vain on, ettei kaikkia huvita lähteä koko kansan sylkykupiksi, varsinkin Marjamäen pelisysteemi ei toimi. Epäonnistumisen riski on erityisen suuri ja se alkaa nyt konkretisoitumaan. Ei tässä jaksa enää olla kieltäytyjille vihainen. Ei siitä olisi merkittävää hyötyä vaikka olisivat kehissä, Late pistäisi vaikka hyökkääjät puolustajien paikalle ja toisinpäin, jotta peli olisi mahdollisimman sekaisin.
 

Wire

Jäsen
Katselin ihan mielenkiinnosta Leijonat inside dokumenttia. Siellä Late jututti Teuvoa ja Late pisteli Teuvolle sanoja suuhun ja muutenkin nollasi isolla kädellä jotta voi osoittaa 3-4 kentän paikkaa. Teuvo pyöritteli silmiä. Ihmekkös tuo kun ei oikein MM-kisat maistu.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös