Nyt on kotiuduttu, ja nukuttu vähän kaiken järjen mukaan omalla kohdalla viimeisen opiskelijavapun jäljiltä, ja vähän ristiriitaiset ja haikeat fiilikset päässä. Vaikka Gradua, ja viimeisiä kirjatenttejä tulen Kesällä ja mahdollisesti ihan alkusyksystä vielä tekemään, oli tämä kaksipäiväinen nyt silti vähintään ihan viimeisiä kertoja jollei viimeinen, kun opiskelijana juhlin. Ikinä en varsinaisesti ole mikään bilehile ollut, mutta nyt kun tämän kaiken tiedostaen pakotin itseni nyt tällä kertaa jaksamaan loppuun asti, ja kun tulin kotiin, niin se sitten oikeasti iski tajuntaan. Opiskelijaelämä oli sitten oikeasti koko lailla tässä.
Toki aika aikaansa kutakin, ja niin edelleen, mutta mietteliääksi vetää. Paljon sain oppia, ja kokea, myös sellaista, mitä en osannut odottaa saatikka pyytää. Toisaalta jotain sellaista, mitä olisin melko paljon toivonut, jäi valitettavasti toteutumatta. Paljon myös asiat elivät. Kun uutta, ja kiinnostavaa elämänvaihetta oli ollut takana puolisen vuotta, tuli Korona, jonka jälkeen istuttiin sitten tuvan nurkassa kaksi vuotta. Tuntuu jotenkin oudolta, että tuokin aika, ja pienimuotoinen pelko tartunnasta vakavine terveyshaittoineen tuntuu nyt enää vain kaukaiselta muistolta.
Nyt sitten näyttäisi olevan edessä vain epävarmuutta. Taloustilanne ei ole hyvä, olkoonkin, ettei se välittömästi oman alan työpaikkoja pahimmalla mahdollisella tavalla puraisekkaan. Fiilikset tulevaan työnhakuun muutaman kuukauden päässä eivät silti ole kovin luottavaiset. Myös opiskelukaupunkiini olen todella kovasti tykästynyt tässä vajaan viiden vuoden aikana, ja todella paljon toivon, että saisin täällä myös kesän jälkeen asua, ja työn perässä muuttaminen kyllä pistäisi kypärää kallelleen. Mistäpä sitä saisi samanlaisen uskon siihen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin, kun mikä korvien välissä vallitsi silloin elokuussa 2019?
