Miten sulla menee?

[UnenNukkuja]

Hortonin syndrooman kipujakso kestänyt nyt 8 viikkoa

Ai stn, pakko sanoa. Itsellä pieni hetki epäiltiin tuota, mutta onneksi sain voitettua epäilyt. Silti neljän vuoden takainen aivokärsimys tuntuu jaloissani vieläkin ja nytkin iskee tuollaisia outoja hermostokohtauksia, kun yritän rauhassa iltapäivällä kävellä jossain. Vittumaista. Muuttuu jo stressaamiseksi melkein mistä tahansa menopakosta.

Muutenkin kaipaan kesäkelejä liikkumiseen. Harvemmin suututtaa talvi, mutta tänä vuonna tämän venymisen kanssa alkaa jo omakin pinna kiristää.

 

[vimpa]

Ai stn, pakko sanoa. Itsellä pieni hetki epäiltiin tuota, mutta onneksi sain voitettua epäilyt

Hyvä, ettei vielä tätäkin löytynyt. Voin sanoa, että sangen ikävä tuttavuus tämä Horton. Pahoissa kohtauksissa kipu on niin äärimmäinen, ettei voi edes maata paikoillaan. Alkuun tuntuu siltä että kuolema tulee ja hetken päästä toivot niin tapahtuvan. Itselläni tämä voi kestää 1 - 3 tuntia ja kohtauksia on ollut joinain päivinä 4 kappaletta. Nyt menossa "jälkijakso", jossa kipu jo huomattavasti pienempi ja laajemmalla tuntuva lähes jatkuva jomotus. Inhottava tuntu, muttei enää lamauttava. Kipujakson loputtua voi mennä parikin vuotta, ennenkuin sama helvetti alkaa uudelleen.

 

[Bob Rambo]

@vimpa Tsempit täältäkin. Itselläni löytyy myös Horton-diagnoosi, mutta luulen sen olevan virheellinen. Pari muuta neurologia ovat diagnosoineet vaivani enemmänkin SUNA SUNCT -tyyppiseksi, eli kohtaukseni ovat lyhytkestoisia, mutta niitä on kymmeniä päivittäin. 4,5 vuotta tästä on nyt kärsitty siten, että täysin kivuttomia päiviä on ollut ehkä muutaman viikon edestä koko aikana. Kunnollista hoitoa tähän paskaan ei ole, mutta kovilla kipulääkkeillä saa kyllä hitusen rauhotettua kohtausten aikaista kivun pahenemista.

Ei muuten tunnu muut vaivat enää missään tällaisen kanssa eläessä, jos jotain positiivista pitää hakea. Myöskään mentaalipuoli ei järky ihan pienestä enää, kun näiden kanssa oppii elämään.

 

[adolf]

Hankalaa on ollut. Työpaikalla eletään tällä hetkellä hyvin epävarmoissa merkeissä ja tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa.

Lisäksi työpaikalla menin ihastumaan yhteen kollegaani, josta ei nyt näytä tulevan mitään.

Pahimmillaan jonain päivinä aikaa kovaakin masennusta olen kokenut. Onneksi tuota on kestänyt vain joitain päiviä, mutta nyt ymmärrän pikkaisen paremmin sitä, että mitä ihan todellinen masennus on. Nyt ei ole onneksi vähään aikaan niitä tuntemuksia ollut.

Hopeareunus tuosta on kuitenkin kaivettavissa. Olen palstalle joskus kirjoitellutkin omasta lapsuudestani päihdekodissa kasvaessani. Tuntuu siltä, että tämä keissi on nyt avannut jotain lapsuuteni traumoja, joita en ennen ole kyennyt käsittelemään.

 

[Nelfor]

@vimpa Tsempit täältäkin. Itselläni löytyy myös Horton-diagnoosi, mutta luulen sen olevan virheellinen. Pari muuta neurologia ovat diagnosoineet vaivani enemmänkin SUNA SUNCT -tyyppiseksi, eli kohtaukseni ovat lyhytkestoisia, mutta niitä on kymmeniä päivittäin. 4,5 vuotta tästä on nyt kärsitty siten, että täysin kivuttomia päiviä on ollut ehkä muutaman viikon edestä koko aikana. Kunnollista hoitoa tähän paskaan ei ole, mutta kovilla kipulääkkeillä saa kyllä hitusen rauhotettua kohtausten aikaista kivun pahenemista.

Ei muuten tunnu muut vaivat enää missään tällaisen kanssa eläessä, jos jotain positiivista pitää hakea. Myöskään mentaalipuoli ei järky ihan pienestä enää, kun näiden kanssa oppii elämään.

Itse olen kärsinyt jokapäiväisestä päänsärystä tässä suunnilleen 8 vuotta putkeen, eikä tuolle ole muuta diagnoosia löydetty kuin migreeni.

Mutta samanlaista fiilistä tuosta, että mentaalipuolella tämä on vaikuttanut tietyllä tapaa positiivisesti. Jos hetkellinen olotila on hyvä ja terve, niin tuntuu että ainakin pienemmät vastoinkäymiset kestää todella helposti, kun on niin mukava olotila fyysisesti.

Tsemppiä kaikille erilaisten päänsärkyjen kanssa kamppaileville.

 

[ISH]

Talviloma alkoi perjantaina. Olin jo pitkään hekumoinut ajatuksella että kurvaan suoraan töistä yksin mökille, laitan saunan lämpiämään ja katiskat järveen, nautiskelen aurinkoisesta +15 kevätsäästä suosikkijuomaa siemaillen. Siitä sitten avovesikauden avaus. Ai että.

Lähempänä h-hetkeä sitten alkoi varmistua, että mökkipaikkakunnalla onkin -7 astetta pakkasta, voimakasta lumipyryä ja tuulta. Jäi reissu tekemättä ja 20 cm sitä lunta oli sitten tullutkin jo pelkästään perjantaina.

No eipä siinä sitten, kotiin näytti kuitenkin +5 joten polttopuuhommia, haravointia, pyöräilyä yms. rentouttavaa tiedossa. Lumetkin oli jo kaikki sulaneet. Kunnes sitten tännekin pukkasi ihan samanlaisen kelin.

Täytyy kyllä sanoa että nyt lamaannutti tämä neljäs takatalvi, ns. vittujen kevät, ihan totaalisesti.

 

[vimpa]

Hankalaa on ollut. Työpaikalla eletään tällä hetkellä hyvin epävarmoissa merkeissä ja tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa.

Lisäksi työpaikalla menin ihastumaan yhteen kollegaani, josta ei nyt näytä tulevan mitään.

Pahimmillaan jonain päivinä aikaa kovaakin masennusta olen kokenut. Onneksi tuota on kestänyt vain joitain päiviä, mutta nyt ymmärrän pikkaisen paremmin sitä, että mitä ihan todellinen masennus on. Nyt ei ole onneksi vähään aikaan niitä tuntemuksia ollut.

Hopeareunus tuosta on kuitenkin kaivettavissa. Olen palstalle joskus kirjoitellutkin omasta lapsuudestani päihdekodissa kasvaessani. Tuntuu siltä, että tämä keissi on nyt avannut jotain lapsuuteni traumoja, joita en ennen ole kyennyt käsittelemään.

Jonkun verran voin samastua tilanteeseesi. Työpaikalla kuulemma erittäin vähän tilauksia tehtäväksi. Lomautukseeni saapui tänään ilmoitus kuukauden jatkosta, vaikka entistäkin vielä kuukausi jäljellä. Lopputiliin olen alkanut henkisesti valmistautua ja myös hieman suunnitella mitä teen jos niin käy.

Alkoholistikodista olen minäkin ja sillä on ollut vaikutuksensa erityisesti työelämääni ja sosiaalisissa tilanteissa toimimiseen. Lapsuuden aikainen alkoholistivanhemman ärtymiseen ja rangaistukseen johtavan "virheen" tekemisen pelko on jäänyt ikuiseksi henkiseksi taakaksi. Ylivarovaisuus on rajoittunut menestystäni työelämässä ja on sosiaalisia tilanteita joita välttelen, koska pelko väärin tai poikkeavasti toimimisesta pitää otteensa vuosikymmentenkin jälkeen.

 

[Tincat]

Täytyy kyllä täältäki toivottaa hurjasti voimia kaikille erilaisten päänsärkyjen kanssa kamppaileville.
Itse kärsin usein migreenistä. Pahimmillaa oksentaa koko päivän eikä pysty näin ollen ottamaan lääkettä. Onneks joskus sentään ajoissa saa otettua ettei tarvii ku kärvistellä sängyssä ennen kuin se alkaa tehoomaan.
Toki mulla on kaikkee muutaki vikaa mut migreeni on kuitenkin yks lamauttavimmista asioista.

 

[444]

Jaa mulla vai? Noh, palasin eilen faijavapaalta takaisin työelämään reilun kuukauden tauon jälkeen. Kaikki perheen naisoletetut jonkun taudin kourissa. Ei räkää eikä nuhaa, mutta kovaa yskää ja kuumetta. Esikoisella eilen n. 39 lämpöä. Siis hirveä tsemppi päällä, kun yrittää jaksaa touhuta, vaikka melkein nukahtaa seisaalleen. Koskaan ei ole nukahtanut tuolla tavalla päiväunille; kannoin typyn sänkyyn, laskin selälleen, itki kolme sekuntia ja sammui siihen. Yöt ovat sitten menneet siihen, että kaikki kolme yskivät vuoronperään, lapsukaiset tietenkin heräävät itse siihen ja itkevät aikansa, kunnes nukahtavat uudestaan. Itse tuijotan pimeässä kattoa ja tunnen ajan matelevan. Unta on sitten tullut otettua yleensä välillä 6-8.30, kunnes esikoinen herää. Tänään on ollut jo enemmän oma itsensä ja touhunnut menemään, itse tuijotin palaverissa silmät ristissä ruutua ja yritin sisäistää sanomaa. Kuuluu vissiin asiaan. Hyvä tietenkin, että sama pöpö ei saanut minusta otetta, mutta onhan tää nyt, kun yrittää töiden ohessa hoitaa puolison, lapset, koiran, lumityöt, kauppareissut, päiväuninukutukset ja vielä itsensäkin. Elämän parasta aikaa.
It’s beginning to look a lot like Christmas…

 

[1313]

Vaihtelevasti menee.

Periaatteessa asiat on ihan ok. Työpaikka on ok, on kavereita ja ystäviä, olen perusterve ja voin harrastaa.

Samalla tajuaa, että avioero ottaa jollain tavalla edelleen koville, vaikka eron lainvoimaisuudestakin tulee kohta kuluneeksi vuosi. On jonkinlainen ymmärrys siitä, että asiassa on jotain käsittelemätöntä vielä.

Ja tuo fiilis oikein konkretisoitui muutama päivä sitten, kun somessa osui vastaan entisen rouvan uusi kumppani jakamassa kuvia meidän koirista. Se meni tunteisiin. En osaa yksilöidä tarkemmin minkälaisiin, mutta selkeästi ei-positiivisiin.

Tuli vahvasti samaistuttua Band of Brothersin Lewis Nixonin reaktioon: ”IT’S MY DOG!”.

 

[Laiskiainen]

Nyt on kotiuduttu, ja nukuttu vähän kaiken järjen mukaan omalla kohdalla viimeisen opiskelijavapun jäljiltä, ja vähän ristiriitaiset ja haikeat fiilikset päässä. Vaikka Gradua, ja viimeisiä kirjatenttejä tulen Kesällä ja mahdollisesti ihan alkusyksystä vielä tekemään, oli tämä kaksipäiväinen nyt silti vähintään ihan viimeisiä kertoja jollei viimeinen, kun opiskelijana juhlin. Ikinä en varsinaisesti ole mikään bilehile ollut, mutta nyt kun tämän kaiken tiedostaen pakotin itseni nyt tällä kertaa jaksamaan loppuun asti, ja kun tulin kotiin, niin se sitten oikeasti iski tajuntaan. Opiskelijaelämä oli sitten oikeasti koko lailla tässä.

Toki aika aikaansa kutakin, ja niin edelleen, mutta mietteliääksi vetää. Paljon sain oppia, ja kokea, myös sellaista, mitä en osannut odottaa saatikka pyytää. Toisaalta jotain sellaista, mitä olisin melko paljon toivonut, jäi valitettavasti toteutumatta. Paljon myös asiat elivät. Kun uutta, ja kiinnostavaa elämänvaihetta oli ollut takana puolisen vuotta, tuli Korona, jonka jälkeen istuttiin sitten tuvan nurkassa kaksi vuotta. Tuntuu jotenkin oudolta, että tuokin aika, ja pienimuotoinen pelko tartunnasta vakavine terveyshaittoineen tuntuu nyt enää vain kaukaiselta muistolta.

Nyt sitten näyttäisi olevan edessä vain epävarmuutta. Taloustilanne ei ole hyvä, olkoonkin, ettei se välittömästi oman alan työpaikkoja pahimmalla mahdollisella tavalla puraisekkaan. Fiilikset tulevaan työnhakuun muutaman kuukauden päässä eivät silti ole kovin luottavaiset. Myös opiskelukaupunkiini olen todella kovasti tykästynyt tässä vajaan viiden vuoden aikana, ja todella paljon toivon, että saisin täällä myös kesän jälkeen asua, ja työn perässä muuttaminen kyllä pistäisi kypärää kallelleen. Mistäpä sitä saisi samanlaisen uskon siihen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin, kun mikä korvien välissä vallitsi silloin elokuussa 2019?

 

[444]

Jaa mulla vai? Noh, palasin eilen faijavapaalta takaisin työelämään reilun kuukauden tauon jälkeen. Kaikki perheen naisoletetut jonkun taudin kourissa. Ei räkää eikä nuhaa, mutta kovaa yskää ja kuumetta. Esikoisella eilen n. 39 lämpöä. Siis hirveä tsemppi päällä, kun yrittää jaksaa touhuta, vaikka melkein nukahtaa seisaalleen. Koskaan ei ole nukahtanut tuolla tavalla päiväunille; kannoin typyn sänkyyn, laskin selälleen, itki kolme sekuntia ja sammui siihen. Yöt ovat sitten menneet siihen, että kaikki kolme yskivät vuoronperään, lapsukaiset tietenkin heräävät itse siihen ja itkevät aikansa, kunnes nukahtavat uudestaan. Itse tuijotan pimeässä kattoa ja tunnen ajan matelevan. Unta on sitten tullut otettua yleensä välillä 6-8.30, kunnes esikoinen herää. Tänään on ollut jo enemmän oma itsensä ja touhunnut menemään, itse tuijotin palaverissa silmät ristissä ruutua ja yritin sisäistää sanomaa. Kuuluu vissiin asiaan. Hyvä tietenkin, että sama pöpö ei saanut minusta otetta, mutta onhan tää nyt, kun yrittää töiden ohessa hoitaa puolison, lapset, koiran, lumityöt, kauppareissut, päiväuninukutukset ja vielä itsensäkin. Elämän parasta aikaa.
It’s beginning to look a lot like Christmas…

Vappu sitten vietettiinkin ensimmäistä kertaa ikinä Espoossa. Tarkemmin, Jorvissa. Ei ollut tässä käpykylässä lastenpäivystystä, niin tuli maakuntamatka itään. Pienemmälle nousi vappuaattona kova kuume, joten ei jääty miettimään vaihtoehtoja. Saatiin saman tien oma huone, jossa oli esikoiselle kauhean paljon kaikkea mielenkiintoista, ja isälle stressattavaa. Virikkeet olivat vähissä, ja odottelua useampi tunti kaikkineen. Mitään syytä kuumeelle ei selvinnyt, mutta yö piti viettää tarkkailussa. Tämä tieto tuli 23.30 maissa. Siitä sitten ensin hakemaan äidille jotain syötävää kaupasta, takaisin sairaalaan, tunnin ajomatka kotiin esikoisen kanssa (koska ei ollut enempää nukkumapaikkoja) ruokkimaan ja ulkoiluttamaan koira, vähän ennen kahta yöllä kannoin lapsen nukkuvana suoraan sänkyyn, jne. Vappupäivänä haettiin sitten äiti ja pikkusisko takaisin kotiin.

Alkuperäinen suunnitelma oli viettää vappu Tampereella ystävien ja sukulaisten kanssa, hoitaa neuvolat sun muut samalla reissulla. No ei tehty niin. Mutta pääasia tietenkin on, että lapsilla on kaikki hyvin. Ei sitä muuta voi edes toivoa.

 

[Skruf]

Melko mustaa on. Alkoholismi ja muutenkin tympääntynyt fiilis ei ole kovin hyvä yhdistelmä.

 

[Glove]

Työt loppuu perjantaina, mitähän sitä seuraavaksi keksisi?

 

[Kiekkohemmo]

Kesäloma?

 

[Bob Rambo]

Tällä hetkellä ei kyllä mene kovin kaksisesti. Perinteinen loppukevään kipujakso päällä kolmoishermon kanssa ja kipu hallitsee elämää todella vahvasti. 24/7 tuntuu kuin puukkoa iskettäisiin päähän ja nukkuminen on jäänyt muutamaan tuntiin yössä. Viime viikolla nukuin yhteensä n. 15 tuntia.

Lääketiede ei enää pysty tarjoamaan enempää apua, joten kai tässä täytyy kohta turvautua vaihtoehtohoitoihin ja laittomuuksiin, jotta saa elämänlaatua edes hitusen parannettua. Saatana, kun syö miestä.

 

[Iker]

Hyvin menee, taidan olla vahvasti rakastunut.

 

[Unkka]

Tällä hetkellä ei kyllä mene kovin kaksisesti. Perinteinen loppukevään kipujakso päällä kolmoishermon kanssa ja kipu hallitsee elämää todella vahvasti. 24/7 tuntuu kuin puukkoa iskettäisiin päähän ja nukkuminen on jäänyt muutamaan tuntiin yössä. Viime viikolla nukuin yhteensä n. 15 tuntia.

Lääketiede ei enää pysty tarjoamaan enempää apua, joten kai tässä täytyy kohta turvautua vaihtoehtohoitoihin ja laittomuuksiin, jotta saa elämänlaatua edes hitusen parannettua. Saatana, kun syö miestä.

Ei voi muuta sanoa, kuin että tsemppiä täältä. Itse olen kokenut jäätyneen olkapään ja sydäninfarktin. Mutta ne on pieniä murheita tuon rinnalla. Jäätyneessä olkapäässä oli noin puolen vuoden kipujakso, mutta pystyin joka yö jotenkin nukkumaa, enemmän tai vähemmän viinan avulla.

 

[Tinke-80]

Tammikuussa aloitettu ohjelmistokehittäjän opinnot on tältä keväältä ihan loppusuoralla. Viimeinen kurssitehtävä on pikku viilausta vaille valmista. Nyt voi hyvillä mielin lähteä kesälaitumille opiskelemaan YTO-aineita.

 

[alwahla]

Ensimmäinen vuosi aikuislukiossa takana ja seuraavassa lyhyt yhteenveto siitä, mitä tuo kokemus toi tullessaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin täydellisesti keskittymään opiskeluun ja sysäämään kaiken muun ei-tärkeän pois mielestä. Kun näitä numeroita katselee, ei voi kuin ihmetellä, että mihin kaikkeen sitä olisi silloin nuorempana kyennytkään, jos motivaatio ja pää olisivat olleet siinä kunnossa kuin nykyään.

Äidinkieli: ÄI1 - Tekstien tulkinta ja kirjoittaminen: 10, ÄI2 - Kieli- ja tekstitietoisuus: 9, ÄI3 - Vuorovaikutus 1: 9
Ruotsi B1: RUB101 - Opiskelutaidot ja kieli-identiteetin rakentaminen: 8
Englanti: ENA01 - Opiskelutaidot ja kieli-identiteetin rakentaminen: 9, ENA02 - Englanti globaalina kielenä: 9
Biologia: BI01 - Elämä ja evoluutio: 9, BI02 - Ekologian perusteet: 8, BI03 - Ihmisen vaikutukset ekosysteemeihin: 10
Maantiede: GE01 - Maailma muutoksessa: 9
Filosofia: FI01 - Johdatus filosofiseen ajatteluun: 7
Historia: HI01 - Ihminen, ympäristö ja historia: 10, HI02 - Kansainväliset suhteet: 10
Yhteiskuntaoppi: YH2 - Taloustieto: 9
Psykologia: PS01 - Toimiva ja oppiva ihminen: 8

Vuoden tai no oikeastaan yhdeksän kuukauden aikana uskaltauduin hiljalleen tulemaan ulos kuorestani, mitä pidän melkein yhtä suurena saavutuksena kuin noita arvosanoja. Kun on viettänyt melkein kymmenen vuoden ajan sellaista elämää, ettei ole juurikaan ollut ikäistensä ja hieman nuorempien ihmisten kanssa missään tekemisissä, oli minulla varsinkin koulun alussa huomattavasti vaikeuksia luoda kontaktia ihmisiin. En vaan tajunnut tai tiennyt, kuinka puhua ihmisten kanssa.
Kuukausien ja satojen tuntien myötä aloin vihdoin pääsät jotenkin jyvälle asiasta ja siksi koenkin olevani nyt huomattavasti valmiimpi ja ennen kaikkea sosiaalisesti rohkeampi ihminen kuin aiemmin. Ne ajat, jolloin esitin olevani jotain muuta kuin mitä oikeasti olen, ovat takanapäin ja nyt pystyn rohkeasti ja pää pystyssä olemaan juuri sellainen kuin mikä olen. Kyllä minusta ihminen vielä tulee ja tämä on tärkeä etappi siinä.

Pystyn sen verran ennustamaan tulevaisuuttani, että tiedän tulevan syksyn tuovan aikamoista hajontaa noihin arvosanoihin, koska silloin pääsen jatkamaan ruotsin- ja matikanopintojani, mutta nyt on ainakin peli avattu. Motivaationi opiskeluun ei ole koskaan ollut näin korkea ja olen myös varma siitä, että päiväni sinkkuna alkavat käydä vähiin.

 

[Czescku]

Paremminkin voisi kai mennä. En vain tiedä miten ellei jotain lottovoittoa lasketa. Tiedän että hehkutan omaa onneani, mutta teen sen siksi etteivät palstaa lukevat kuvittele, että elämä on pelkkää paskaa. On ollut omanikin välillä, mutta juuri nyt ei. Elämä on täynnä ylä- ja alamäkiä ja ne kokemalla tuntee elävänsä.

 

[adolf]

Pahimmillaan jonain päivinä aikaa kovaakin masennusta olen kokenut. Onneksi tuota on kestänyt vain joitain päiviä, mutta nyt ymmärrän pikkaisen paremmin sitä, että mitä ihan todellinen masennus on. Nyt ei ole onneksi vähään aikaan niitä tuntemuksia ollut.

Ei ole nyt joihinkin viikkoihin enää ollut näitä tuntemuksia. On tuo ihmismieli kyllä erikoinen.

Siinä vaiheessa kun tuo oli syvimmillään, niin muistan yhden työkeikan aikana hotellissa illalla nukkumaan mennessä, kun päässä pyöri, että onko minulla voimia pärjätä seuraavan päivän aikana? Romahdanko vai selviydynkö jotenkin siitä päivästä? No jotenkin olen selvinnyt, ja nyt nuo ajatukset ovat vain muisto.

Kuten tuolloin kirjoitin, niin näen kyllä ihan selvän yhteyden siihen, että mieleni on nyt ruvennut suostumaan noiden asioiden käsittelyyn, joista olen silloinkin kirjoittanut.

En tiedä saako kukaan tästä kiinni mitä tarkoitan, mutta minulla on nyt menossa jokin sellainen vaihe, että minä käyn ikään kuin tämmöistä kissanhännän vetoa siitä, että sallinko itseni voida hyvin vai en? Näen itsessäni paljon hyvää ja arvokasta, ja josta muutkin ihmiset voivat pitää. Mutta kai kun sitä on niin pitkään sieltä lapsuudesta saakka omaksunut semmoisen aika negatiivisen tunnemaailman, niin tuossa on työmaata, että rupeaa ihan oikeasti itse uskomaan kaikkea tuota hyvää itsessään, joka tuolla jossain sisälläni tahtoisi tulla pintaan.

Samalla tässä on vielä sitäkin, että en kai ole niitäkään tunteita ihan täysin käsitellyt, että mitä se on, kun on itse silloin aikanaan alkoholisoitunut. Tuo on ollut kamala häpeän aihe minulle, ja ei sitä vaan jotenkin silloin nuorempana kyennyt käsittelemään. Jokin osa minussa kuitenkin jo sisäistää sen, että tuo ei liity arvooni ihmisenä millään tavalla. Ja voisin alkaa elää ja käyttäytyä myös sen mukaisesti.

Enkä tiedä resonoiko tämäkään kenessäkään yhtään sen enempää, mutta koen jotenkin että olen alkanut luomaan yhteyttä semmoiseen todelliseen itseeni. Omiin tunteisiini ja tarpeisiini. Näen, että se on aika hyvä tyyppi se kaveri, johon tämä yhteys on muodostumassa.

 

[Bob Rambo]

Saatana, kun syö miestä.

Ja niin vain kipujakso jatkuu hitusen normaaliakin pidempänä ja kovempana. Tarkoittaa nyt sitä, että tämän illan Metallican keikka on vain pakko jättää väliin. Pari vuotta sitten lähdin Rockfesteilta vaakatasossa juuri ennen Maidenia ja toista kertaa ei pää kestäisi tuollaista kokemusta, niin jätetään nyt kokonaan sit keikka väliin.

Syö miestä.

 

[1313]

Vaihtelevasti menee.

Periaatteessa asiat on ihan ok. Työpaikka on ok, on kavereita ja ystäviä, olen perusterve ja voin harrastaa.

Samalla tajuaa, että avioero ottaa jollain tavalla edelleen koville, vaikka eron lainvoimaisuudestakin tulee kohta kuluneeksi vuosi. On jonkinlainen ymmärrys siitä, että asiassa on jotain käsittelemätöntä vielä.

Ja tuo fiilis oikein konkretisoitui muutama päivä sitten, kun somessa osui vastaan entisen rouvan uusi kumppani jakamassa kuvia meidän koirista. Se meni tunteisiin. En osaa yksilöidä tarkemmin minkälaisiin, mutta selkeästi ei-positiivisiin.

Tuli vahvasti samaistuttua Band of Brothersin Lewis Nixonin reaktioon: ”IT’S MY DOG!”.

Lainaan noin 1,5kk vanhaa viestiäni.
Luultavasti tarvitsin tuollaisen potkun munille, mikä tiputti viikoksi lattialle kieriskelemään. Varasin jopa uuden ajan terapeutille, minkä sittemmin peruin.

Tuo tapaus pakotti käymään omaa elämää, tekoja, valintoja, lukkoja, rajoitteita, oikeastaan ihan kaikkea raa'an rehellisesti läpi.
Tajusin, minkä vuoksi entisellä puolisolla oli syytä olla tyytymätön suhteeseemme, vaikka olin mielestäni tehnyt kaiken niin kuin pitikin eikä hänellä ollut riittävän painavaa syytä eroon.

Lopulta seurasi käsittämätön vapautuminen ja helpotus. En enää tuntenut kaunaa ex-vaimoa kohtaan, vaan sisäistin oman puutteellisuuteni.
Tajusin myös, mistä kaikesta saan olla elämässä kiitollinen.
Vielä kun kesä teki tuloaan, aurinko paistoi alkoi hymykin olla herkässä ja ilokseni huomasin, miten helposti sain vastaukseksi vastahymyjä.