Miten sulla menee?

[Jarnan Rysty]

Oon aika rikki ja loppu tällä hetkellä. Horisontti hämärän peitossa monella eri elämän osalla

 

[CuJo#31]

Tunnistatteko - kun itsellä menee ok niin muiden murheet eivät juuri paina?

Toki näinkin, mutta hieman joudun opponoimaan. Kun itsellä menee huonosti, ei muiden murheita kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa miettiä. Omissakin on tekemistä. On joskus mennyt itselläkin huonommin, mutta ainakin tällä hetkellä elämä kulkee hyvin uomissaan.

Mitä itse otsikon kysymykseen tulee: oravanpyörässä pyöritään edelleen. Lasten koulut alkoivat ja oma lomakin on loppusuoralla ja nyt sitä vain miettii, että menipä kesä taas äkkiä. No, tähän tottuu - taas.

 

[Kauko Viisas]

Toki näinkin, mutta hieman joudun opponoimaan. Kun itsellä menee huonosti, ei muiden murheita kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa miettiä.

Summa summarum: menee hyvin tai huonosti, niin muita ei ehdi/jaksa kauheasti ajatella.

No, tähän tottuu - taas.

Ehkä klisee, mutta ihminen on hämmästyttävän sopeutuvainen eläin. Ei kaikki, mutta useimmat.

 

[UnenNukkuja]

Kun itsellä menee huonosti, ei muiden murheita kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa miettiä. Omissakin on tekemistä.

Heh. Minä ehkä sysään sitä omaa pahaa oloani taakse juurikin hössöttämällä muille. 4v sitten kesäni oli aivan karmea. Iloitsin niistä hetkistä, kun sain puhua jostain aivan muusta kuin omasta olostani. Itsessä oli työtä niin paljon, että piti saada rentoutuakin.

 

[Kauko Viisas]

Oon aika rikki ja loppu tällä hetkellä. Horisontti hämärän peitossa monella eri elämän osalla

En ole terapeutti/psykologi, mutta jos haluat avautua ja uskot, että kertominen auttaa, niin minä ja moni muu jatkislainen on täällä.

 

[sampio]

Kirjoittelin tuossa toisaalle eilisen mielenterveyspäivän kunniaksi juttua, ja pienen muokkauksen kera menköön tännekin, kun näin tämän tarinani näen itse:

Hei, olen sampio, 45-vuotias perkeleidenkesyttäjä Pieksämäeltä, Suomen sydänmailta.

Vielä muutama vuosi sitten en tunnistanut perkeleitäni. Luulin niiden olevan osa elämää ja annoin niiden temmeltää vapaana. Osinhan erilaiset piinat, ahdistus ja vitutus kuuluu elämään, mutta kun ne ovat jatkuvasti läsnä, kyse on mielenterveyden ongelmista.

Harmittavasti vain tunnistamaton mielen piina voi olla paljon ikävämpää niille, jotka tällaisen ihmisen kanssa aikaansa viettävät. En minä ketään halunnut loukata, kaikkein vähiten läheisiäni, mutta loukkasin silti. Sanallisesti, tunnelmanluojana ja vaatimalla. Nurinkurista oli se, että usein toimin aivan vilpittömin mielin, mutta en yksinkertaisesti tajunnut, että toimintani ahdistaa jotakuta toista. Niin, en tunnistanut perkeleitäni, ja ne saivat kiusata muita rauhassa.

Sitten aloin tunnistaa ne, elämänkokemuksen ja läheisteni avoimuuden myötä. En tiedä, enkä ehkä haluakaan tietää, kuinka moni jotain minusta aavisti, tai kuinka moni muu perkeleidensä kesyttäjä samoja petoja minun kasvoiltani luki. Ehkei välttämättä kovin moni, koska olen kuitenkin kiltti ja aidosti, uskoisin, altruistinen. Haluan kaikille hyvää, ja se lienee pidemmän päälle perkeleistä kuluttavin.

Joka tapauksessa, kun tunnistin ne ja yritin liekojansa katkoa, ne kävivät kimppuuni. Purivat, raapivat ja potkivat, ajoivat syvään ja pimeään kaivoon. Itkin, konkreettisesti. En koskaan ole suunnitellut tekeväni itselleni mitään, mutta toivoin pahimmillaan, että ne saatanan perkeleet söisivät minut lopullisesti ja viimeistä veristä partakarvaa myöten. Että loppuisi se helvetin saatanan kulliperseen kituminen.

Mutta ei, ei niillä ole tarkoituskaan antaa armoniskua, vaan leikkiä ja ajaa kuilun partaalle. Kostaa kahden verroin minulle se, mitä muille olin sanonut tai kuvitellut sanoneeni.

Onnekseni sain ammattimaista apua. Tajusin, että olen kantanut synkkää mukanani koko elämäni. Ei ole kenenkään syytä, kaikkein vähiten minun, että kannan mukanani petoja, joita mieleni ruokkii. Mutta sain kuulla myös, että voin pyrkiä kesyttämään niitä. Sulkemaan häkkiin ja pitämään siellä. Eivät ne koskaan katoa, mutta koska tunnistan ne, voin myös hallita niitä.

Onnekseni minun perkeleeni eivät koskaan kasvaneet tekemättömän suuriksi. Se on perheeni ja suomalaisen terveydenhuollon ansiota, ja ehkä ihan hitusen olen ylpeä myös itsestäni, siitä, että nöyrryin ja kykenin aloittamaan alusta. Mieleni lastina on yhä pieneneviä perkeleitä, mutta matkantekoa ne eivät estä, vaikka ehkä joissain tilanteissa hidastavatkin.

Niille, jotka eivät perkeleidenkesytyksestä tiedä, lukemiseksi Marko Annalan kuvaava sanoitus hänen kokemuksistaan perkeleiden ja muidenkin menninkäisten kesyttäjänä. Alla myös linkki Mokoman biisiin, joka on sekä sanoitukseltaan että ihan puhtaasti bilebiisinä yksi lemppareistani.

Lupaa niin
Ole hyvä mies tai vaimo
Lupaanhan siis
Älä epätoivoon vaivu

Kuivaa suo, kaskea pelto
Raivaa tilukset
Lypsä lehmä, korjaa vilja
Sunnuntaina lepäile
Synnytä tusina lasta
Imetä ne ja rakasta jokainen puhki
Huhki, huhki, huhki huomiseen

Kesytä perkeleet

Lupaa siis
Älä itseäsi säästä
Lupaa niin
Vaikka järki karkasi päästä

Väittele kirja
Päättele kehä
Sisusta valkoiseksi
Anna lausuntoja, hymyile
Vaihda hampaat posliiniksi
Syö puhdasta ruokaa
Nosta maailman painot
Tietenkin sunnuntaina
Huhki, huhki ylihuomiseen

Kesytä perkeleet
Pistä ne ojennukseen

Kesytä perkeleet
Pistä ne ojennukseen
Pistä ojennukseen perkeleet

Linkki: https://youtu.be/7RkcVwLR6_Q?si=wnK_nb5bAH_NKxPt

 

[UnenNukkuja]

Minulla kun sairauksia jo riittää, en tietenkään toivo niitä lisää. Mutta jotain hyvää silti tuossakin löytää. Olen vuosikausia luottanut, että käsieni vapina johtuu huonosti voivasta niskasta tai ihan vaan sairaudestani ja lääkkeistä. Keväällä lääkäri otti tuon kuullakseen ja kirjoitti minulle lääkkeen, joka on myös paniikkilääke. Elelin kauan, etten tuota hakenut, mutta nyt syksyllä päätin koittaa ja tuohan auttaa. Minussa on ehkä aina asunut jokin paniikkihäiriköijäkin.

 

[Rupture]

Hyvin menee tällä hetkellä.

Olin kuluneen viikon opintoreissulla Dublinissa. Oli mukava kokemus, kuten usein eurooppalaisessa pääkaupungissa käyminen. Wien on ollut tähän asti oma lemppari.

Abivuodella tällä hetkellä olen, ja syksyn kirjoitukset menivät omien tavoitteiden mukaisesti.

Yritän paraikaa etsiä töitä opintojen ohelle. Ei haittaa jos saan niitä vasta opintojen jälkeen.

Kutsunnat ovat kuukauden päästä. 1/26 erä Vekaralle on se minne olen menossa.

Mukavaa syksyä palstaveljille sekä -siskoille! Syksyn aika on itselle vuoden rentouttavinta. Sateessa ja pimeydessä on vain jotain niin lumoavaa ja rauhoittavaa.

 

[Straight Edge]

Mukavaa syksyä palstaveljille sekä -siskoille! Syksyn aika on itselle vuoden rentouttavinta. Sateessa ja pimeydessä on vain jotain niin lumoavaa ja rauhoittavaa.

Justiinsa mietin samaa tämän viikon työmatkapyöräilyissä. Ihan parasta ajella fillarilla syksyllä.

 

[UnenNukkuja]

Mukavaa syksyä palstaveljille sekä -siskoille! Syksyn aika on itselle vuoden rentouttavinta. Sateessa ja pimeydessä on vain jotain niin lumoavaa ja rauhoittavaa.

Minuun syksy tuo myös energiaa jollain oudolla tavalla. Tällä viikolla yllätin itseni pitkästä aikaa hölkkäilemässä. Eräs hiekkapolku oli jotenkin niin lumoava niillä väreillään. Tänään piti väistellä nuo hiekkapolut, kun märät lehdet ei tunnu syksyssä kivoilta.

 

[Moonshine Man]

Tällä hetkellä on kyllä aidosti aika hyvä ja tasapainoinen olo. Sille ei sinänsä ole mitään sen kummoisempaa syytä kuin se, että elämä tuntuu oikeasti olevan hyvässä tasapainossa.

Aloitin viime syksynä opiskelemaan yliopistossa alaa, josta olen ihan pohjattoman kiinnostunut. Olen suorittanut kursseja reilustikin yli suositellun, mutta kovin raskaalta se ei ole tuntunut, vaan itseasiassa istuisin ihan mielelläni vapaa-ajallanikin tutkimassa kyseisiä aiheita ja kuuntelemassa luentoja. Sitten nyt tuossa kuukausi sitten kävi onni, ja pääsin vaihtamaan työpaikkaa tähän nykyiseen, jossa viihdyn paremmin kuin hyvin. Itse kun tuossa lukion jälkeen tuhlasin monta vuotta opintotukia tutkintoon joka ei tosiasiassa kiinnostanut ja josta en edes koskaan valmistunut, niin sitten täytyy tässä nykyään elättää itsensä käymällä töissä opiskelujen ohella, mutta ei se haittaa. Enemmän koen oloni hemmetin kiitolliseksi, että on järjestynyt tällaiset olosuhteet joissa voi aloittaa opiskeluhommat ns. puhtaalta pöydältä, kun ei ole ehtinyt näin alle kolmekymppisenä vielä ihan liikaa takamatkaa iänkään suhteen kertyä. Ja ei siinä tietysti mitään vaikka olisikin, ikinä ei ole liian myöhäistä pistää elämäänsä kuosiin.

Vaikka kalenteri on aika täynnä opiskelujen, töiden, parisuhteen hoidon ja liikuntaharrastuksen kanssa, niin en mä oikein koe että tästä puuttuisi mitään. Päin vastoin, jos vertaa siihen miten raskasta ja repaleista elämä oli vaikka viisi vuotta sitten, kun vapaa-aikaa oli liiaksikin, niin nykytilanne tuntuu lähes autuaalta. Olen huomannut, että tällainen suht täysi aikataulu ehkäisee myös tehokkaasti baarissa notkumista, kotona yömyöhään valvomista ja kaikenlaista turhaa vatvomista, kun nykyään iltaisin lähinnä jaksaa lukea parikymmentä sivua kirjaa sängyssä ennen kuin on jo taju pois.

Tai no, jos jotain saisin valita, niin ottaisin enemmän aikaa ulkoilulle ja retkeilylle. Onneksi ehdin tuossa vajaa kuukausi sitten käymään viikonlopun Repovedellä riippumatossa nukkuen ja ympäriinsä vaellellen. Oli juuri ne ensimmäiset liki nollaa olevat yöt, ja luonto oli aivan uskomattoman kaunis siinä raikkaina ja aurinkoisina päivinä. Leiriydyin erään järven rannalla ja aamulla kuuden jälkeen katselin auringonnousun kajastaessa veden yllä leijuvaa sumua höyryävä kahvimuki kourassa ja mietin, että kyllä se elämä loppujen lopuksi onkin aika hienoa touhua. Hyvää syksyä ja mielenrauhaa kaikille kanssapalstalaisille!

 

[tinkezione]

Tällä hetkellä menee oikein hyvin, olen elämästä kaikkinensa todella onnellinen. Edes harmitusta potentiaalisesti aiheuttavat asiat eivät harmita, kun en niille suoraan itse mitään voi tehdä eli saavatpa elää sellaisenaan omaa elämäänsä. Rahaa saisi olla enemmän, mutta niinhän se aina.

 

[Mojo]

Oikein hyvin menee. Viime vuonna oli pahimpana uhkana jalan amputoiminen ja jokin aika sitten sain puhtaat paperit syövän osalta. Molemmista on selvitty ilman sitä huonointa mahdollista lopputulosta.

Näin vanhemmiten on muutenkin alkanut arvostaa terveysasioita aivan eri tavalla, kun ennen sitä vaan kohkasi menemään ilman sen suurempia pähkäilyjä. Terveys on kuitenkin se kaikkein tärkein ja muut asiat sitten sujuvat siinä rinnalla aina tavalla tai toisella.

 

[alessi]

Ei mene nyt kovin hyvin. Tuli sekoiltua tiedä kuinka monennen kerran blackout -kännissä niin, että on vaikeaa enää tunnista itseään asioista joita tekee ja sanoista joita sanoo. Tuntuu, kuin olisi kaikki mennyt - oikeasti näin huonosti ei ole kyllä koskaan mennyt itsellä. Ei ole pystynyt syömään, tekemään töitä, käymään ulkona, ei mitään, kun voin niin huonosti itseni kanssa.

Pistin nyt tämän viimeisimmän reissun pohjalta korkin kiinni ja aika terapiaan on varattu. En edes tiedä kenelle asiasta voisin puhua, kun läheiset on karkotettu viereltä omalla toiminnalla, eli ne, jolle normaalisti asiasta puhuisin. Siksi varmaan vuodatankin tänne. Tuntuu vielä jotenkin heikolta, nololta ja säälittävältä että tällaiseen tilaan on itsensä jo 27-vuotiaana päästänyt.

Nyt alkaa remontti oman pääkopan kanssa, ja tuskin tulee helppo remppa olemaan.

 

[Jof]

Nyt menee oikeastaan ihan hyvin, viime viikonloppuna en ollut ihan varma. Aikaisin lauantaiaamuna iski vähän heikompi olo ja vaimo soitteli jo auttajia paikalle. Tulivat, kyselivät vointia ja filmiäkin otettiin ja tutkittiin. Naispuolinen puristeli sääriäkin, mikä ei tuntunut yhtään pahalta. Lopulta totesivat, että kyllä sinä henkiin jäät, ei ole ainakaan vielä tarvetta kuskata mihinkään. Lähtivät sitten, eivätkä jääneet aamukahville, vaikka olisin tarjonnut.

 

[Mechalo]

No, flunssasta sen verran selvitty että uskaltauduin eilen Kiekko-Espoon peliin, toivottavasti ei iske ihan heti uudestaan ettei Mikkelin reissu jää välistä :D

 

[Glove]

Pykälän paremmin kun lääkäri sanoi tänään, ettei tarvi leikata. Lisää lääkkeitä toki sain taas ostaa.

 

[Pekko Pelikaani]

No pikkuisen paremmin mennyt …viimeisen reilun vuoden ajan on enemmän tai vähemmän ottanut pattiin mennä töihin…ei nyt päivittäin mutta useimmiten. Pomo on sellainen tuuliviiri ettei mitään rajaa. No viime viikolla hetin ihan kokeilumielessä työpaikka hakemusta menemään. Viime viikolla ehti jo olla ensimmäinen hassuttelu. Eilen illalla toinen kierros ja nyt odotellaan valitaanko testeihin vai ei. Minua ei otettu siihen paikkaan mitä alkujaan hain vaan paperien perusteella tarjoavat pykälää vaativampaa työtä joka tuli yllätyksen eilisessä haastattelussa. Sellainen vähän outo fiilis kun nyky työpaikassa ollut rapiat 20 vuotta että osaisiko sitä edes lähteä jos flaksi kävisi. No sitä pitää pohtia kun jos soittelevat tällä viikolla että jatketaanko projektia vai ei.

 

[ipaz]

Kysymys johon en osaa vastata. Tai siis vastaan, että ihan ok koska eipä tässä mitään ihmeellistä. Duunia, vapaata, välillä kavereiden morjestamista. Siinä se. Ihan ok.

Luin joskus jostain, että kun kysytään "mitä kuuluu tai miten menee" ja vastaa siihen että ei tässä mitään, ihan ok, niin silloin olisi aika herätä. Pitäisi pystyä vastaamaan paljon konkreettisemmin. Minä en osaa. Enkä osaa elämääni muutenkaan alkaa jaottelemaan saatika muille jakamaan.

Pääsääntöisesti olen siis varsin tyytyväinen. On työ, on hyvä asunto, on perhe (ei kuitenkaan puolisoa tai lapsia) ja on kavereita. En minä heidän kanssa ole välttämättä edes joka viikko tekemisissä, mutta siellä he aina ovat puhelinsoiton päässä. Teen vapaa-ajallani mitä lystään - joka yleensä on "ei mitään". Olisi varmasti päälle ja kropalle hyväksi kiinnostua enemmän vaikka liikunnasta tai jostakin ihmisestä, mutta kun ei nappaa. Enkä halua pakottaa itseäni kiinnostumaan, koska sen verran itseäni tunnen että esim. parisuhteen etsiminen ja parisuhteessa oleminen veisi minulta enemmän energiaa kuin antaisi. Ainakin niin ne ovat aiemmin vieneet.

Mutta joo, ihan hyvin.

 

[Jyskälä]

Kysymys johon en osaa vastata. Tai siis vastaan, että ihan ok koska eipä tässä mitään ihmeellistä. Duunia, vapaata, välillä kavereiden morjestamista. Siinä se. Ihan ok.

Luin joskus jostain, että kun kysytään "mitä kuuluu tai miten menee" ja vastaa siihen että ei tässä mitään, ihan ok, niin silloin olisi aika herätä. Pitäisi pystyä vastaamaan paljon konkreettisemmin. Minä en osaa. Enkä osaa elämääni muutenkaan alkaa jaottelemaan saatika muille jakamaan.

Pääsääntöisesti olen siis varsin tyytyväinen. On työ, on hyvä asunto, on perhe (ei kuitenkaan puolisoa tai lapsia) ja on kavereita. En minä heidän kanssa ole välttämättä edes joka viikko tekemisissä, mutta siellä he aina ovat puhelinsoiton päässä. Teen vapaa-ajallani mitä lystään - joka yleensä on "ei mitään". Olisi varmasti päälle ja kropalle hyväksi kiinnostua enemmän vaikka liikunnasta tai jostakin ihmisestä, mutta kun ei nappaa. Enkä halua pakottaa itseäni kiinnostumaan, koska sen verran itseäni tunnen että esim. parisuhteen etsiminen ja parisuhteessa oleminen veisi minulta enemmän energiaa kuin antaisi. Ainakin niin ne ovat aiemmin vieneet.

Mutta joo, ihan hyvin.

Tämä on kuin suoraan omalta näppäimistöltä. Menee ihan hyvin, ei valittamista, vois olla huonomminkin jne jne.

On ihan ok työ (toki jonkinasteista leipääntymistä olen havainnut), kiva asunto kivalla paikalla, muutama hyvä kaveri (keikkailua, pelailua, mökkeilyä yms), lämpimät välit perheeseen. Työn vastapainoksi ruumiinhoitoa liikunnalla ja sielunhoitoa pelailemisella, lukemisella yms. Eli siis ihan jees.

Tunnen myös samoin parisuhteen etsimisen ja parisuhteessa olemisen kanssa. Avioliitto ja muutama muu parisuhde takana ja vaikka ikää "vasta" reilu 40 v, niin jotenkin sitä vaan tuntuu ettei kiinnosta sitten yhtään enää ne hommat. Vientiä olisi ja mahdollisuuksia, mutta kun se parisuhteen etsiminen ja ylläpitäminen veisi aikaa ja energiaa muilta puuhilta, niin sitä vain on todennut että onko se sen väärti ollenkaan. Hulluinta tässä on se, että ne muut puuhat ovat juuri sitä "ei minkään"-tekemistä. Pelailua, Netflixiä, sohvalla rötväämistä... mielummin niitä kuin jonkun naisen kanssa touhuamista. No mutta, se on semmoista. Muuttuuko fiilis joskus, ehkä muuttuu ehkä ei, saas ny nähdä.

 

[Individual]

Empatian sydämessä.

Linkki: https://youtu.be/xqqscoMhPog?si=DjGamrBea8YBKADn

 

[Pottakameli]

Syksy oli vähän rankka töiden osalta ja huomasi jo itsekin että ei kauhean hyvältä tunnu.
Toki sain rahaa enemmän, mutta tuollainen työmäärä siihen summaan verrattuna ei oikein toimi.
Elämässä on muutakin tekemistä kuin työ.

Nyt kuitenkin palautunut jo aika hyvin ja tämä viikko onkin sopivasti lomaa. Toki loma on aikalailla arjen pyörittämistä ja lasten hommista huolehtiminen on se "työ" lomallakin.
Mutta mukava olla päivät itsekseen ja tehdä mitä huvittaa.

Yllä olevia kirjoittajia ymmärrän myös varsin hyvin. En itsekään pystyisi sitoutumaan mihinkään oikeaan parisuhteeseen, enkä tiedä haluanko välttämättä "ikinä" enää tehdä niin. On töitä, harrastuksia, tutut,kaverit ja ystävät. Lapset ja perhe-elämä...heidän harrastukset ja menot. Lisäksi aika on mennyt nopeasti ja olen kovin tottunut tähän elämäntyyliin...ja olen muuttunut selkeästi itsekkäämmäksi ja omaehtoisemmaksi kuin aiemin.
Tuntuisi vaikealta jakaa omaa ja lastenkin aikaa jatkuvasti jonkun "ylimääräisen" kanssa, kun on saanut olla varsin vapaasti.

Jokainen viettäköön elämänsä päivät siihen tyyliin mikä heille sopii parhaiten ja tekee heidät onnelliseksi.

 

[Tadu]

Kolmas syksy putkeen kun päiväkodista tulee kaikki taudit. Jatkuvasti joku perheestä sairaana. Nyt itsellä kurkku ja pää helvetin kipeänä. Muuten menee hyvin ja elän elämäni parasta aikaa.

 

[Pekko Pelikaani]

No niin nyt on tullut jatkopaikka 2 kierroksella…vamos nyt ollaan jännän äärellä. Flunssaa pukkaa ja viimeinen testi olis netissä tehtävä soveltuvuus koe. Menee siis olosuhteisiin nähden melkoisen hyvin

 

[Siisel1]

Ei mene kovin hyvin. Viimeisen parin kuukauden aikana on tapahtunut liian paljon pienelle ihmiselle.