@godspeed
Vaikea itsellänikin on ollut mielen kanssa ongelmia koko aikuisiän, niin en osaa kuvitella sitä, että millaista se on, kun oikein kunnolla vetää välillä toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Että tiputaan sieltä onnen, tai "onnen" kukkuloilta alimpaan lattiarakoon. Pahoittelen, jos tautikuvaus oli väärä.
Pahimmillaan on tultu kahdessa tunnissa jonkin sortin maniasta alas niin totaaliseen vitutukseen, että aivot sulkivat itsensä. Silloin tullut järkytys oli niin vahva, että nukahdin vaan sitten lopulta lähes paikalleni, jota vähän kaikki ihmettelivat. Siitä ei myöskään toivuttu mitenkään, vaan lopulta puolen vuoden sisään tapahtui ensimmäinen itsemurhayritykseni. Mutta ei näitä tällaisia pahemman luokan romahduksia sittemmin enää oikein voi tulla, koska lääkitys on niin vahva. Niiden vaara on toki olemassa, mutta toisaalta en tällaisessa elämäntilanteessa voi joutua liiallisen stressin varaan, koska tilanteita sellaiseen ei tule. Kaikki vaarat periaatteessa on eliminoitu elämästäni parhaan mukaan.
On se pääkoppa kyllä sellainen pirulainen. Pistää funtsimaan liikaa ja ylianalysoimaan kaikki asiat niin vitun riekaileiksi ja atomeiksi, että sitten siitä kokonaiskuvasta on vaikea saada otetta, tai jos saakin, niin se on armotta negatiivinen. Näin ainakin minulla. Ihan niin kuin maailman pitäisi olla täydellinen. Nyt kun tuli muutettua tänne pääkaupunkiseudulle, niin kerran jossain ratikka, tai junamatkalla havahduin siihen aatokseen, että onko mulla ollut sellaisia tasaisia, pitkiä jaksoja, milloin mä olisin ollut aidosti onnellinen tyyliin viimeisen vaikka viiden vuoden aikana. Sitä sitten miettiessäni tulin johtopäätökseen, että ei oikein, mutta samalla miettien, että mitä se onnellisuus on lopulta. Nyt on mukavan tasaista, kun sain tämän elämänmuutokseni tehtyä, jota olin jo kauan halunnut. Ehkä se sitten oli vain siitä kiinni.
Ei muuta kuin hirveetä pökköä pesään!
Kaikkiin pikkujuttuihin ei kannata takertua, eikä varsinkaan ylianalysoida niitä. Itse olen hieman onnistunut tuota analysointitarvetta täyttämään kaikenlaisia tekstejä kirjoittamalla, mutta ihan täysin harrastuksekseni, jolloin purkautumiseni ovat olleet terapeuttisia. Jengi vetää tätä elämää tuolla ihan miten sattuu ajattelematta koskaan ovatko onnellisia vai ei. Ehkä he ovat, koska eivät tiedosta muuta. Sille voi olla ihan vähän kateellinen, mutta terveellä tavalla. Kun kelaa liikaa asioita, niin voi masentua, mutta jotain on pikemminkin silloin pielessä, jos ei masennu yhtään. Tsemppiä siis tässä piti toivottamani, ja juuri siihen muutokseen, joka olkoon sinulla pysyvämpi. Osa meistä sietää muutoksia ja osa ei. Mikä niistä on positiivinen ja mikä negatiivinen, niin sitä en itse enää helposti erota.