Mitä Sinulle, tämän lukija, kuuluu?
Olen ollut nyt pysyvällä eläkkeellä reilun kuukauden päivät. Huomaan lähipiirissäni, että kokoajan ikään kuin tiedustellaan mitä pitäisi alkaa tekemään, vaikka voin käytännössä olla tekemättä mitään. Ihan kuin en itse osaisi ajatella mitä tekisin tällaisessa tilanteessa. Olen suunnitellut kuntosalille menemistä, jota en ennen eläkettä olisi voinut kuvitellakaan suunnittelevani. Eläke alkoi mahdollistamaan omia päätöksiä. Laiskaksi ei ole kukaan koskaan syyttänyt, mutta niin saattaa ajatella joku tätäkin tekstiä lukeva. Itsehän tähän kenttään kirjoitan ja kerron, että ei tarvitse tehdä mitään: Laiska!
Tosiasiassa minä haluaisin olla kuin muut. Kohtasin vähäisellä työ- ja opiskelu-urallani ihmisiä, jotka halusivat olla työmaan sijaan kotona. Moni sanoi niin. Voisin kuitenkin lyödä molemmat kivekseni vetoa, että heillä tulisi olemaan silloin todella tylsää. Ehkä aamuherätys saa ihmiset ajattelemaan, että työ on vain ja ainoastaan perseestä, mutta ei se ihan niinkään mene. Yksikin työkaveri saattoi maata tyytyväisenä sängyssä kelloa tuijottaen vielä puoli tuntia aamuherätyksen jälkeen. Hänellä ei ollut kiire mihinkään ja hän nautti elämästään - myös töissä. Tupakkaa kului kaksi askia päivässä, mutta hän teki sitä missä pärjäsi ja missä nautti olostaan. Toivon toki entisenä tupakkamiehenä, että on päässyt kessuttelemisesta eroon - ihan terveyssyistä.
Mitä sitten on vapaus? No, se on tyhjyyttä. Sinä heräät jokaisena aamuna tyhjyyteen, joka filosofisesti ajateltuna on omanlaisensa vankila. Sinä heräät näkymättömiin yhteiskunnan kahleisiin, jos toisaalla vanki herää konkreettisiin yhteiskunnan kahleisiin. Mutta näistä minun kahleistani voi kävellä läpi uuteen ja tuntemattomaan, jossa vankilanjohtaja ei kerro koska syödään, juodaan ja paskannetaan. Ei, sen saat päättää toistaiseksi ihan itse, vähän kuin vanhuuseläkkeellä olisit, mutta sinun persettäsi kenenkään ei tarvitsisi pyyhkiä. Toisin kuin ihmiset yleensä, nyt on aikaa kulttuurin harrastamiselle ihan eri tavalla. Siitä on pakko olla tyytyväinen. Minäkin voin ja saan nauttia elämästäni, vaikka olisi kaikenlaisia vaikeuksia. Yhteiskunta on antanut minulle luvan olla tällainen. Tästä inhimillisestä eleestä olen ikuisesti kiitollinen.
Olen monella tavalla nyt yhteiskunnalle enää näkymätön muisto jostain virkamiesten tavoitteista, jotka eivät mitenkään kiinnosta ketään minun lähipiirini ulkopuolisia henkilöitä. Me ihmiset pahimmillaan elämme aika yksityisesti, ja osalle se tietysti sopii paremmin. Aave, haamu, mies, nainen, lapsi, vanha, nuori... meitä on monia sairaita tai varhaiseläkkeelle joutuneita. Tässä lotossa jota elämäksi kutsutaan, ei arvota kaikille samoja voittonumeroita, mutta toivon mukaan minun kaltaisessa tilanteessa olevat ihmiset elävat jotenkin tasapainoista elämää, jossa kenellekään ei tee tai sano pahoin.
Olkaa kohteliaita toisillenne, sillä oikeasti saavuttaa ihan hirvittävästi hyvää mieltä ja energiaa.
