Tällä hetkellä menee melkoisen huonosti. Varmaan jos olisin presidentti, kanslia tiedottaisi vointini olevan "suhteellisen hyvä".
Viime vuosiin on mahtunut paljon onnellisia tapahtumia. Elämään tuli uusi rakkaus viitisen vuotta sitten ja sen jälkeen on kovaan tahtiin painettu kaksi kakaraa maailmaan ja naimisiinkin ehdittiin. On hankittu omistusasunnot ja elelty hektistä, mutta varsin tavanomaista perhearkea. Aloin yrittäjäksikin kolmisen vuotta sitten.
Onnellisten käänteiden sekaan mahtuu, yllätys yllätys, myös täyttä paskaa. Syksyllä 2019 sain diagnoosit parista vähintäänkin vittumaisesta pään alueen hermokipusairaudesta, trigeminusneuralgiasta ja Hortonin neuralgiasta. Nuo perkeleet ovat olleet elämässä läsnä lähes joka päivä, mutta jotenkin tuon on onnistunut järjettömästä kivusta huolimatta pitämään 90% ajasta taustalla ja vain painamaan elämässä eteenpäin. No nyt tuntuu, että se painaminen on johtanut painekattila-efektiin ja kannen kiinnikkeet, tai vähintään tiivisteet, natisee ja lujaa.
Positiivisena asiana pidän sitä, että vanhoista masennusjaksoista oppineena osaan tunnistaa itsessäni oireilua ja myös miettiä mahdollisia syitä kaiken taustalla. En varmasti olisi joskus parikymppisenä tuohon kyennyt, kun ensimmäisen suuremman mielenterveyden romahtamisen koin. No tässäpä asiaan vaikuttavia syitä:
1. Lopetin opioidipohjaiset kipulääkkeet joku tovi sitten. Olin syönyt varsinaisten hermokipulääkkeiden tukena tramadolia lähes vuoden päivät putkeen, kunnes halusin itse laskea lääkityksen alas testatakseni, miten kiputilanne kehittyy. No kivut on olleet välillä ihan vitulliset, mutta varsinaisia vieroitusoireita lääkityksen purkamisesta en havainnut. Nyt kuitenkin olen melko varma siitä, että opioidien poisjättö vaikuttaa suuresti aivojeni kemiaan, eikä kovin positiivisella tavalla.
2. Kevät. Vuodenaikojen vaihtuminen on aina ollut raskasta, joten siitäkin tullee oma vaikutuksensa tähän pakettiin. Oireilen enemmän syksyllä, mutta on nämä keväätkin rankkoja olleet.
3. Sairauksien aiheuttamien tuntemusten sysääminen takaraivoon ilman, että asiaa on "ehtinyt" juurikaan prosessoimaan. Olen kyllä purkanut tuntojani tukiryhmissä, ystävilleni, lääkäreille yms. mutta ehkä enemmän sen takia, että niin ilmeisesti kuuluu tehdä. Jotenkin noissakin tilanteissa on ollut hankala ottaa mitään apua tai neuvoja vastaan, vaan tukiryhmissäkin olen enemmän pyrkinyt auttamaan muita.
4. Yrittäjyyden aiheuttamat paineet. Stressiä en ole tunnistanut, enkä tunnista vieläkään, mutta toimintakykyni työasioissa on alentunut tämän vuoden aikana merkittävästi. Kyllä se työ vaan niitä paineita tuo, vaikka ei kokisikaan stressiä perinteisessä muodossa. Olen haalinut itselleni aivan liikaa projekteja ja deadlinet painaa joka viikko päälle. Mielekkäät puolet yrittäjyydessä eivät välttämättä enää voita negatiivisia juttuja.
5. ALKOHOLI! Olin viime vuoden lähes kokonaan juomatta ja tänä vuonna olen nyt kaksi kertaa juonut itseni kevyeen hiprakkaan. Luonnollisesti juuri silloin kuin lääkkeet jäi pois ja alkoi kevät vähän masentaa. Alkoholilla todennäköisesti laukaisin tuon kuormituksen lopullisesti.
Vanha minä olisi jo juossut maailmalle pakoon ja jättänyt kaiken taakseen (tämäkin on tullut tehtyä aikoinaan), mutta nyt olosuhteet pakottaa pysähtymään ja miettimään asioita. Jos vaikka tällä kertaa löytäisi jotain oikeitakin ratkaisuja, eikä vain antaisi ajan kulua, kunnes helpottaa.
Pitkä viesti, mutta auttaahan tämäkin! Kiitoksia palstaveljille tästä ketjusta.
