Miten sulla menee?

[Yön Kärppä]

Hyvä näin. Joko lukioasiat ovat ratkenneet?

Miten sulla muutoin menee?

Ei ole, mutta onhan tuossa vielä paljon aikaa. Yhteishaku ei ole vielä edes alkanut. Mietinnässä on, että mihinkä päin Suomea sitä haluaisi lähteä opiskelemaan. Jäisikö tänne kotikaupunkiin vai lähtisikö haastamaan itseään ja lähtisi vaativaan lukioon.

Muutoinkin menee tosi hyvin. Oon etuoikeutettu, kun voin katsoa olympialaisia kellon ympäri.

 

[npc]

En oikein keksi oikeaa ketjua, avaudutaan tähän.

Leffoissa kai on ihan syystäkin ikärajat, mutta kaikenmaailman bondit tekee hyvästä ajatuksesta naurunalaisen (K16, ainakin kun itse olin nuori kasarilla).

Leffat ja videovuokraamon VHS:ät, se on yksi juttu. Toinen on mitä telkkarista tulee uutisten muodossa. Vanhempien vastuulla kai tietenkin, mutta kun niitä vanhempiakin on laidasta laitaan. Itte en ehkä olisi tahtonut nähdä uutisissa ja dokkareissa ihan niin yksityiskohtaista julmuutta vaikken sitä silloin tajunnut.

Tästä johtuen ikävuoteni 18-28 oli ehkä karmeinta aikaani vaikka olivat parasta aikaani tavallaan koska parisuhteet, työt, kaverit... Mutta se oli sitä aikaa kun pääsee omilleen ja huomaa että se kaikki ei ollutkaan vain elokuvaa tai jotain ihme uutisraporttia. Tämmöinenkin kulma tullut mieleeni kun ei ne pahat ajatukset ole vieläkään jättänyt rauhaan eli siellä on vahva muistijälki näistä.

Koomista kai, että ainoa tapa millä biittaan maailman pahuuden on, että ajattelen olevani simulaatioukkeli jonkun tietsikkapelissä. Ei tuskaa poista, mutta antaa tavallaan vapautuksen ja hälläväliäfiiliksen kun se pelaaja voi loputtomasti kumminkin reloadata tai luoda uusia hahmoja. Miksi minä siitä ahdistuisin.

 

[Steril]

Koomista kai, että ainoa tapa millä biittaan maailman pahuuden on, että ajattelen olevani simulaatioukkeli jonkun tietsikkapelissä. Ei tuskaa poista, mutta antaa tavallaan vapautuksen ja hälläväliäfiiliksen kun se pelaaja voi loputtomasti kumminkin reloadata tai luoda uusia hahmoja. Miksi minä siitä ahdistuisin.

Tällaista minäkin olen välillä miettinyt. Että maailmankaikkeus on jonkinlainen ääretön kokonaisuus, jossa kaikki mahdolliset skenaariot ja asiat ovat mahdollisia, mutta se on sitten viime kädessä sattumankauppaa, mitkä niistä ovat meille totta ja mitkä höpöhöpöä. Eli vähän samankaltainen ajatusmalli - jostain syystä tuollainen ajatus rauhoittaa tietyllä tavalla ja vie niiltä omilta murheilta sitä niiden "dramaattisuutta" pois kun näkee ne vain kärpäsenpaskana äärettömässä kokonaisuudessa. Tai jotenkin noin.

Menipäs syvälliseksi.

 

[npc]

Tällaista minäkin olen välillä miettinyt. Että maailmankaikkeus on jonkinlainen ääretön kokonaisuus, jossa kaikki mahdolliset skenaariot ja asiat ovat mahdollisia, mutta se on sitten viime kädessä sattumankauppaa, mitkä niistä ovat meille totta ja mitkä höpöhöpöä. Eli vähän samankaltainen ajatusmalli - jostain syystä tuollainen ajatus rauhoittaa tietyllä tavalla ja vie niiltä omilta murheilta sitä niiden "dramaattisuutta" pois kun näkee ne vain kärpäsenpaskana äärettömässä kokonaisuudessa. Tai jotenkin noin.

Menipäs syvälliseksi.

Nuori skloddi ajattelee siellä hyvin.

Minä ajattelen, kuten olen varmaan ilmaissutkin palstalla tuhanteen kertaan, että nuoret on parempia kuin minun sukupolvi saati se sotalapsisukupolvi kuten vanhempani. Dissaamatta heitä, ei heillä ollut tietoa paremmasta eikä aikaa filosofoida kun joku tökkii pommilla kokoajan kylkeen, tai siis ruisleipää oli pellosta saatava.

Ajatusmaailmasta ennen kaikki oli paremmin/tulevaisuudessa kaikki on paremmin, minä kallistun jälkimmäiseen.

 

[Steril]

Dissaamatta heitä, ei heillä ollut tietoa paremmasta eikä aikaa filosofoida kun joku tökkii pommilla kokoajan kylkeen, tai siis ruisleipää oli pellosta saatava.

Se on muuten juuri näin. Ja kääntäen - siitä taas voi päätellä että on elämä suht mallillaan ja asiat hyvin, kun on aikaa ja tilaa ylipäätään mietiskellä tällaisia.

 

[vetti]

No ei hyvin.

Retkahdin. Saatana et vituttaa. No, kait tää taas tästä, onneksi se oli vain yksi ilta/yö.
Nyt yritän taas kerätä äijän kasaan.

Peruin päivän palaverit. Ehkä tää taas tästä, itseni tuntien ruoskin henkisesti vettiä seuraavat vähintään pari kuukautta. Olisi joskus hyvä antaa itselleen anteeksi. Tänään se päivä ei ole.

 

[Sp#16]

Kirjoittelin taannoin. Nyt tilanne aika helvetin hyvä joskin en käytä sanaa muuttunut. Korkki ollut kaksi viikkoa kiinni, olen siisstinyt ruokavalion puhtaaksi kotiruoaksi ja säännölliseksi. Aloitin liikunnan nyt takana tuosta taannoisesta pohjakosketuksesta 6 lenkkiä. Nukun paremmin, mieli on parempi, parina kertana tehnyt mieli olutta mutta olen pitänyt pääni. Tilanteisiin nähden hyvä mieli, terapia alkaa ensi kuussa paikan päällä vastaanotoilla. Ei tee mieli edes palata vanhaan paskaan..opin tiellä ja mitä näitä nyt on. Enpä olisi uskonut että kohtaan kahden viikon ajanjakson jolloin yhtään kaatanut kurkusta alas. Vaikea kuvailla sanoiksi. Kiitos kaikille aiemmasta. Eteenpäin!

 

[Domi28]

Tämä on hyvä ja ehkä tarpeellinenkin ketju.

Itsellä menee ihan ok. Työt sujuvat hyvin. Olen kuulemma firman kaikkien aikojen paras suomenkielinen duunari. Mikä nyt ei paljoa kerro, koska ennen minua on palkkalistoilla ollut vain 3 suomalaista henkilöä. Näistäkin viimeisin otti loparit mielenterveyden pettäessä ja asuu nyt kodittomana Manilan kaduilla.

Itse olen tällä hetkellä Tansaniassa, koska Kenia ei huoli minua enää takaisin.
Ongelmana on se, että tyttöystävä (tai ei se mikään tyttö ole. Vanha akkahan se jo on) joutui palaamaan Keniaan perheessä ilmenneiden terveysongelmien takia.

Olen siis pyörinyt jo kuukauden verran yksikseni täällä, mikä on aiheuttanut hotellikuoleman ja johtanut liialliseen alkoholin käyttöön.
Joka päivä lähden töitten jälkeen kävelylenkille ja joka kerralla juon myös muutaman oluen matkan varrella.
Lisäksi vielä illalla päivällisen yhteydessä saattaa mennä muutama olut.

Nyt odottelen naisen paluuta tänne ja tulomatkalla hänen on tarkoitus lahjoa joku Kenian rajaviranomainen, jotta minäkin voisin päästä taas Keniaan.

Sitä odotellessa ajattelin tilata uuden kylmän Kilimanjaron.

 

[vetti]

Mä en tiedä mitä tähän ketjuun laittaisin.

Viinanpiru on nyt pysynyt poissa, mutta kaikki elämänilo myös. Meen duuniin, tulen sieltä. Tai istun himassa näpyttämässä etätyötä. Siinä se.
En tapaa ketään. Kysytään milloin mihinkin, mutta ei vaan kiinnosta. Parin viikon päästä olis jälkikasvun synttärit ja hänen jälkikasvun synttärit (2v) ja kutsuttu on, mutta kun ei vaan kiinnosta. Ehkä sitä kuitenkin tulee väännettyä itsensä mestoille.

Sitten noita ystävien vanhempia (jotka ovat myös minulle tärkeitä) putoaa elämän polulta koko ajan.

On joo osa elämää, tiedän, mut nyt on vaikea paikka.

Hän, kenelle voi aina puhua, menetti juuri mutsinsa, niin en haluaisi enää rasittaa, yritän olla vaan tässä messissä. Saatana.

Pitäkää huolta toisistanne. Ja itsestänne. Tuo viimeisin on nyt vähän hakusessa.
Salille pitäisi joskus päästä. Salikortti on, mutta lähes joka päivä mietin että tänään, vetti, otat ja menet. No en ole mennyt.

 

[Steril]

Täällä päässä nyt vituttaa vaihteeksi ihan kaikki mahdollinen.

Hirveä kiire ja stressi jatkuvasti, muuttorumba alkamassa joka vie perhanasti aikaa ja voimia, opinnoissa ihan tajuttomasti töitä koko ajan, kaksi viimeistä päivää aamuyöhön saakka tehnyt laskuharjoituksia, hyvä kun on ehtinyt edes nukkua kunnolla. Ainoita huilin hetkiä ovat olleet kun on tänne kirjoitellut välissä ja sekin pelkkää negatiivista sontaa kun sota on syttymässä. Sekin kismittää.

No, nyt sitten olisi ollut viikon ainoa vapaapäivä ja menoa tiedossa niin eiköhän sekin peruunnu sitten viime hetkellä. Vittu sentään, olisi kaivannut vähän tuuletusta tästä kaikesta. Loppuviikko taas ihan helvetinmoista haipakkaa, no en lauantaista tiedä. Salille ei voi mennä kun laitteet ovat puoli metriä lumen alla, jota tuli 30cm kahden viime päivän aikana. Ja huomenna taas tulee vettä taivaan täydeltä. Tekisi mieli vaan lähteä jonnekin ihan helvetin kauas pakoon tätä harmaata helvettiä.

No, sitten aukaisin koneen ja päätin katsoa miten ne laskutehtävät olivat menneet mitkä sain yöllä palautettua. Tulos: ihan päin vittua. Kaksi päivää täyttä työtä käytännössä kankkulan kaivoon. Eli eiköhän tämäkin kurssi mene sitten repuutettujen joukkoon! Fucking nice!

Sori, oli pakko vähän sylkeä tätä turhautumista pihalle. Just nyt voisi paremminkin mennä.

 

[Mojo]

Parin viikon päästä olis jälkikasvun synttärit ja hänen jälkikasvun synttärit (2v) ja kutsuttu on, mutta kun ei vaan kiinnosta. Ehkä sitä kuitenkin tulee väännettyä itsensä mestoille.

Tonne nyt ainakin menet, saat siitä hyvän mielen ja varmasti synttärisankarit tykkäävät myös.

 

[Jeffrey]

En tapaa ketään. Kysytään milloin mihinkin, mutta ei vaan kiinnosta. Parin viikon päästä olis jälkikasvun synttärit ja hänen jälkikasvun synttärit (2v) ja kutsuttu on, mutta kun ei vaan kiinnosta. Ehkä sitä kuitenkin tulee väännettyä itsensä mestoille.

Omasta kokemuksesta sosiaaliseen elämään pätee samoja lainalaisuuksia kuin muussakin elämässä. Silloin kun näissä asioissa ei ole aktiivinen, niihin ryhtyminen tuntuu hankalalta eikä tunnu kiinnostavan. Oli kyse sitten vaikkapa liikunnasta, työssäkäynnistä tai ihmisien tapaamisesta niin ne hankaloituu mitä kauemmin näistä on poissa. Samalla mikäli itsellä on omallatunnolla jotain, tämä hankaloittaa entisestään näihin asioihin suhtautumista. Esimerkiksi mikäli on tekemättömiä työtehtäviä joiden deadlinen jo tietää menneen - ei tämä helpota tuumasta toimeen ryhtymistä. Liikunnan suhteen taas on vähän omansa ja sosiaalisissa suhteissa omansa - sinullakin kirjoituksesi mukaan omasi.

Silti on ensiarvoisen tärkeää muistaa, että näihin asioihin ryhtyminen ei helpotu sillä että niitä ei tee. Omalla kohdalla syksy oli todella kiireistä aikaa ja aikaa oli vain muutamalle sosialisoinnille ja se oma kaveriporukka jäi aikalailla kontaktoimatta pidemmäksi aikaa. Olipahan taas hankala tarttua siihen luuriin ja soitella miten menee ja nähdäänkö.

Elämän myötä asioista ja kavereista varmaankin jäävät syystä, mutta osa myös omaa tai toisten saamattomuutta. Nyt vaan neuvoksi, että mene tulta päin ja niihin sosiaalisiin tilanteisiin. Kyllä se mieli siitä kohoaa kun saat vietettyä aikaa läheistesi kanssa eikä tarvitse itse omaa kurjuuttaan kotonaan pohtia - tässä tilanteessa meistä varmasti todella moni on nyt varsinkin korona-aikaan ollut.

 

[vetti]

Näinhän se @Jeffrey menee. Ongelma on kun ei vaan kiinnosta.

Tämä on vähän nyt sama kun sanot alkoholistille että et juo sitä viinaa.

No, kyllä tää tästä. Sain tänne avauduttua, joten alku se on sekin.

 

[vetti]

Tonne nyt ainakin menet, saat siitä hyvän mielen ja varmasti synttärisankarit tykkäävät myös.

Joo, ei tonne kehtaa kieltäytyä. Ei vain haluaisi mennä mestoille naama norsunvitulla varustettuna.

e: siis lisätään tähän nyt sellainen "snadi" yksityiskohta, eli jälkikasvusta tosiaan sain tietää vasta kolmisen vuotta sitten. Kyseinen herra on elänyt adoptioperheessä alusta alkaen ja sittemmin halusi selvittää mistä hän biologisesti on kotoisin. Hänellä on oikeat vanhemmat, minä olen lähinnä geenipankki.

Hänet kun tapasin, niin ei kyllä ollut yhtään epäselvää mistä pankista nuo geenit ovat kotoisin. On niin biologisen faijansa näköinen ja oloinen. Olisin halunnut silloin, kohta 28 vuotta sitten, tietää että musta tulee faija.

Menihän tää näinkin. Toisaalta, silloin olisin varmaan juossut kovaa ja kauas karkuun.

Lukkofani siitä tuli kun raumlaissii (tai sieltä päin on). Siitä en moiti, Tampereella olen ohjannut sitten tuonne Ipan suuntaan jos nyt jompaa kumpaa täytyy käydä katsomassa. Narrifaniksi en suurin surminkaan suositellut, katsois geenipankkia kuin siinä käy jos sellaiseksi alkaa.

 

[Fordél]

Miten menee? Vaihtelevasti. Oikeastaanhan kaikki on oikein hyvin. On puoliso, vanhemmat sekä muut läheiset ja heillä kaikki on ok. Oma terveys on ihan ok. On työtä ja se on mielekästä. Maailman meno ja mielettömyys kuitenkin ahdistavat. Henkilökohtaisella tasolla ahdistaa, että pääsääntöisesti päivät toistavat itseään eikä oikein mitään pysty tekemään ja suunnittelemaan. Elämä tuntuu välillä aika mielettömältä, vailla järkevää tarkoitusta. Olo on joskus aika väsynyt. Oli jo mielessä, että nyt jos vihdoin päästään koronan kanssa voiton puolelle, tästä tulee hieno kevät. No jotenkin siltä ei nyt näytä...

Toisaalta koko ajan tulee eteen, osin ihan pieniäkin ja toisaalta suuria, elämän perusasioita, jotka vievät ajatukset muualle ja tekevät iloiseksi sekä muistuttavat siitä, kuinka kiitollinen saa olla, kuten vanhempien tai läheisten näkeminen. Niitäkin on oppinut nyt korona-aikana arvostamaan eri tavalla.

Huomaan kuitenkin, että tässä sekavassa ja mielettömässä ajassa käperryn sisään päin ja katson taakse päin. En jaksa katsoa tulevaisuuteen vaan historiaan, jolloin asiat olivat jotenkin paljon yksinkertaisempia ja selkeämpiä. Luen historiaan liittyviä kirjoja, katson historiasarjoja, kuuntelen menneiden vuosikymmenten musiikkia, muistelen lapsuutta ja nuoruutta jne. Ne vievät ajatukset pois tästä ajasta. Olen ennen luottanut tulevaan ja suhtautunut siihen mielenkiinnolla. Nyt kaikki näyttää jotenkin utuisalle, harmaalle, osin jopa pelottavalla eikä tunnu olevan oikein mitään, mitä odottaa.

No, eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu ja "oikeastihan" kaikki on hyvin. Jaksamisia kaikille!

 

[Glove]

Jos ihan lähihistoriasta puhutaan niin aamupäivä meni ihan hyvin vaikka aamulla olikin vähän nihkeää nousta sängystä ja lähteä töihin. Iltapäivä alkoikin sitten loppua kohden mennä ihan vituiksi, tein varmaan enemmän virheitä kuin oikein. Onneksi työpäivä loppui jo kahdelta ja pääsin kotiin ja jatkoajan ääreen.

 

[Creed Bratton]

Kyllähän tuo Ukrainan tilanne vetää mielen todella huonoksi. Ei meinannut tänään töiden teosta tulla mitään.

Meille syntyy 6 viikon päästä toinen tytär ja aika paljon mietityttää minkälaisessa maailmassa nuo tytöt joutuvat elämään.

 

[Perusjäbä]

Kyllähän tuo Ukrainan tilanne vetää mielen todella huonoksi. Ei meinannut tänään töiden teosta tulla mitään.

Meille syntyy 6 viikon päästä toinen tytär ja aika paljon mietityttää minkälaisessa maailmassa nuo tytöt joutuvat elämään.

Ei kannata liikaa miettiä, siinä saa itsensä työkyvyttömäksi. Niin paljon pahuutta maailmassa.

 

[WildCore]

Kyllähän tuo Ukrainan tilanne vetää mielen todella huonoksi. Ei meinannut tänään töiden teosta tulla mitään.

Meille syntyy 6 viikon päästä toinen tytär ja aika paljon mietityttää minkälaisessa maailmassa nuo tytöt joutuvat elämään.

Jos yhtään alkaa ahdistaa ja mietityttämään tämä meneillään oleva tilanne, niin kaikki infokanavat kiinni muutamaksi päiväksi.

Lapsen syntymä on iloinen asia, joten älä pilaa sitä itseltäsi.

 

[Jomppa_Koo]

Surkeesti. Asiat piti hoitaa ja niihin oli rahaa riittävästi mutta ryyppäsin rahat. Niin kuin aina ennenkin, juoppo kun olen. 9 maaliskuuta uusi yritys kun olisi kuvat otettava ja käytävä poliisiasemalla hakemassa henkkareita. Saan kyllä tukihenkilön jonka kanssa asiat hoidetaan, mutta taaskaan en ottanut viikko sit apua vastaan kun sitä oli tarjolla. Valitsin jälleen kerran juomisen kaiken muun edelle ja ei ollut eka kerta. Kai se kertoo ettei asioita edes halua hoitaa vaan jumitetaan paikallaan mieluummin.

No pajalla käynyt lumitöissä ja hiomassa huonekaluja kaks kertaa viikossa. Yks poissaolo tullut ja johtui juomisesta eli siitä kun oon juoppo.

 

[UnenNukkuja]

Tämä ketju ja varsinkin @vetti saa nyt jotenkin ajattelemaan, että voisipa tavata kasvotusten ja vaihtaa pari sanaa.

Joo, olen tutustunut aika paljon käsitteeseen vertaistuki, ja tuon myötä osaan puhua paremmin kasvotusten kuin näin viestitellen.

Mutta siis minulla menee kirjavasti. Kävin juuri kirurgin sohittavana, mutta nyt olenkin heti huolehtijan roolissa, kun toinen viivytteli liiaksi lääkärikäyntiä. Tiedän, ettei kahden enemmän tai vähemmän sairaan suhde aina voi olla helppo ja vaivaton, mutta voisi edes terveytensä asettaa työn edelle. Kyllä se parisuhde siinä rinnalla menee.

Olen myös muutamien kavereiden seuraa vailla, se kasvotusten naureskelu tosiaan jo kelpaisi. No, keväälle luvattu parikin reissua. Turku kun ei tälle tyllerölle tarjoa sitä parasta kaveripiiriä. Tai siis kai tuota miestä kutsun myös parhaaksi ystäväkseni, mutta hänestä ei nyt oikein siihenkään.

Ja penteleen lenkkikelit. Teiden kunto ei tarjoa tällaiselle jaloistaan hieman epävakaalle nyt hyvää reittiä reippaaseen lenkkiinkään. Tuolla saisi purettua jotain turhautumista. Kuntosali, mahtaisiko kelvata minulle pitkästä aikaa. Juoksumatolla olisi ihan mukava mennä. Ainiin! Olen eläkeläinen, taitaisin saada jotain lipun hinnastakin pois.

 

[ZayWest]

Ensiksi sanottava että tämä on helvetin hyvä ketju ja luen tätä säännöllisesti. On vain vaikea kirjoittaa tai reagoida oikein mitenkään. Siispä isot respectit @Kauko Viisas ketjun avaamisesta ja kaikille tänne kirjoittaville.

Miten minulla menee? Pahoittelut jos viesti on liian pitkä. Pohdin spoilereihin laittoa, mutta menkööt näin.

Omaa tämän hetken elämää ei voi käsitellä ilman kokonaisuutta. Yritän näin anonyymilla palstalla puhua pääpiirteittäin ja suhteellisen suoraan.

Oma taustani on äidin itsemurhan todistaminen kun olin viiden vanha. Tuon jälkeen isäni romahtamisen ja alkoholismin jälkeen jouduimme biologisen siskoni kanssa eri laitosvaiheiden jälkeen helluntaiuskovaiseen sijaisperheeseen Keuruulle.

Tuon uskovaisen sijaisperheen isä raiskasi alle 10 vuotiasta siskoani ja sijaissiskoa vuosikaudet ja todistin asioita. Perheen kulissit olivat kunnossa ja sosiaalipuoli siunasi asiat. Olimme siellä kuusi vuotta kunnes isäni haistoi ongelmat ja pelasti meidät yläasteeni päätyttyä.

Tuosta asiat etenivät sitten niin että tytöt pääsivät heti hoidon piiriin, sijaisisä tunnusti kaikki teot tutkintaprosessin aikana ja oikeus tuomitsi 4 vuodeksi vankilaan. Menettivät kaiken omaisuuden.

Tästä pintaraapaisusta pääsee omaan vointiin. Jäin tuolloin kaiken ulkopuolelle enkä saanut mitään terapiaa, tukea tai mitään. Eihän minulle suoraan mitään tehtykään. Tuossa tuli elettyä 20 vuotiaaksi todella lujaa ja alkoholi, juhlinta ja irtojutut veivät miestä. 2008 sitten todettiin vakava masennus kun isäni roudasi väkisin lääkärille. Tuosta eteenpäin tajusi itsekin että edessä on pitkä prosessi elämän tasapainoon saamiseen.

Tänään vuonna 2022 olenkin sitten kymmenettä vuotta isäni omaishoitaja, hoidan siskoltani 2014 jäänyttä koiraa ja ihmettelen elämääni. Jätin alkoholin kokonaan viime heinäkuussa. Olen oppinut olemaan yksin ja eipä omaishoitajan roolia kehtaa avata. Tuntuu nololta eikä järin miehekkäältä. Onhan tuossa kyselty että miten saan elettyä kirjaimellisesti kahta arkea 24/7 ja harvoja tsemppejä tullut. Could not give a fuck. Ei tätä kokeilematta tajua. Ei siis sitä mitä on heräämisestä nukkumiseen saakka valvoa toisen kaikki tarpeet ja huolehtia sairauksiin liittyvät asiat. Ja siis kirjaimellisesti kaikki mitä arki kysyy.

En kuitenkaan valita. Isäni pelasti meidät aikanaan ja minut toisen kerran. Koen myös syyllisyyttä etten siskoani pelastanut ja siksi koira kuuluu kuvaan myös. Ja onhan tuo jo perhettä.

Ugh. Pitkä vuodatus ja aika sekava. Tänään kuitenkin voin neutraalin hyvin ja aion huolehtia loppusuoraa vetävälle isälleni ihmisarvoisen elämän. On myös jo ikääntyneen koiran kanssa bondannut ja ovat melkoinen duo.

Lonely Wolf lienee kuvaus minusta. Aina lapsena todistetusta pedofiliasta aikuisena omaishoitajana olemiseen saakka. Ehkä elän vielä joskus itselleni, who knows. Ja on niitä oikeasti kurjiakin ihmiskohtaloita vaikka tämä onkin vääristynyt näkökulma. Ei kuitenkaan jaksa enää kuunnella tuota argumenttia mitä sai nuorena kuulla jos uskalsi avautua.

Pitäkää huolta toisistanne ja muistakaa kysyä siltä lähellä olevalta miten menee. Joskus kliseisen pienet asiat voivat aiheuttaa isoja asioita.

Tägätään nyt vaikka @JYP#44

Miten sinulla menee?

 

[Glove]

Oikeastaan nyt en tiedä miten menee. Mutta eiköhän lääkäri perjantaina kerro minulle miten minulla menee. Itsellä ainakin meni sormi suuhun kun yritin tulkita noita labratuloksia.

 

[alwahla]

En saanut sitä duunia, jota hain, mutta olen kuitenkin ilmoittautunut työhönvalmennukseen, joten pieniä askeleita, pieniä askeleita. Kahden kuukauden kuluttua on näillä näkymin yksi vaihe työurassani ja elämässäni päättymässä jossei lopullisesti niin ainakin monen vuoden ajaksi. Kuulostaa pahalta, mutta koska kyseessä ei ole henkeen tai terveyteen liittyvä asia, joten suhtaudun tulevaan koettelemukseen varovaisen toiveikkaasti. Sen jälkeen voin oikeastaan vasta alkaa elää oikein kunnolla.

Kotiani en ole menettämässä, joten siitä ei tarvitse murehtia. En ole myöskään suunnittelemassa elämäni päättämistä, vaan pikemminkin suhtaudun tulevaisuuteeni optimistisemmin kuin koskaan. Olen jo kokenut aika monta alamäkeä, kurjuutta, köyhyyttä, nälkää, epätoivoa, turhautuneisuutta ja pettymystä vuosien aikana ja nuo kaikki ovat vain vahvistaneet minua. Elämä on lahja ja aion perkele nauttia joka päivästä seuraavat 50 + vuotta. Myrkylliset ihmiset tulen jättämään pois elämästäni, sillä minulla ei ole enää aikaa heille.

 

[JYP#44]

Raffi stoori @ZayWest . Arvostan rohkeuttasi puhua ja kannustan kaikkia muitakin kirjoittamaan ajatuksiaan ylös. Se helpottaa todella paljon.

Tässä ketjussa luettujen puheenvuorojen jälkeen tuntuu omahyväiseltä sanoa, että hyvin tässä menee, vaikka vaikeampaakin on koronan aikana ollut. Jaksamisia kaikille tasapuolisesti ja älkää lukeko liikaa synkkiä uutisia.