Gostisbehere
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Philadelphia City of Brotherly Love
Onko ketään palstalla kuullut mitään @Taikakaulin? Ei ole nyt hetkeen näkynyt jatkoajan puolella. Toivottavasti siellä olisi lähtenyt asiat parempaan suuntaan
Minulla on paljon enemmän velkaa, ja ennakkoperinnön voimin olen ostanut jo kaksi asuntoa. Käsittääkseni voitin.Hyvin menee. Omin käsin olen raivannut tieni keskiluokkaisesta lapsuudesta absoluuttiseen kurjuuteen. Tyhjästä aloitin ja nyt on jo sata tonnia velkaa.
No ei mullakaan ole enää sataa tonnia velkaa, kunhan nyt pyöristelin ja dramaattisena efektinähän on hienompaa sanoa sata tonnia kuin 42196 euroa. Tai jotain.Minulla on paljon enemmän velkaa, ja ennakkoperinnön voimin olen ostanut jo kaksi asuntoa. Käsittääkseni voitin.
Toki jos muuttaisin johonkin böndelle, niin talous olisi ihan toisenlainen. Tätä olen toki harkinnutkin.
Eihän tuo teidän tilanteenne ole pahakaan, kun teitä on kaksi maksajaa. Velkamäärä on aika pieni. Minulla on yksinäni nelinkertainen määrä tuosta.No ei mullakaan ole enää sataa tonnia velkaa, kunhan nyt pyöristelin ja dramaattisena efektinähän on hienompaa sanoa sata tonnia kuin 42196 euroa. Tai jotain.
Oikeasti meillä on asuntolainaa jäljellä alle 50 tonttua, ja kun puolet on vaimon niin eihän tässä niin kusessa ollakaan!
Kiitos. Ollaan kavereita, juodaan safareita!Eihän tuo teidän tilanteenne ole pahakaan, kun teitä on kaksi maksajaa. Velkamäärä on aika pieni. Minulla on yksinäni nelinkertainen määrä tuosta.
Niin ja tervetuloa taas palstalle Iivuli. Yritetään olla nyt sovussa, modetkin varmaan arvostavat sitä.
Olen aivan totaalisen täydellisen rakastunut.
En osaa ajatella muuta kuin häntä. Luulin, että vain kriisit, huolet ja murheet on sellaisia että vaikuttavat negatiivisesti työntekoon, mutta nyt kun on käynyt näin niin tuntuu vaikealta, melkein mahdottomalta keskittyä työntekoon, koska ajatukset on koko ajan jossain ihan muualla. Eipä työ sinänsä niin tärkeää olekaan, mutta erikoiselle tuntuu. Erikoisen hyvälle.
En oikein tiedä. Olen viime aikoina ollut usein vaan ihan lamaantunut. Töihin ei pysty keskittymään kuin ajoittain ja vaikka en ole koskaan osannut itkeä, nyt tuntuu olevan kyyneleet herkässä tämän tästä. Paha olla eikä se tästä varmaan helpottamaan tule. Ei vaan pysty käsittämään läheisen ihmisen julmuutta.
En oikein tiedä. Olen viime aikoina ollut usein vaan ihan lamaantunut. Töihin ei pysty keskittymään kuin ajoittain ja vaikka en ole koskaan osannut itkeä, nyt tuntuu olevan kyyneleet herkässä tämän tästä. Paha olla eikä se tästä varmaan helpottamaan tule. Ei vaan pysty käsittämään läheisen ihmisen julmuutta.
Itsekin empaattisena ihmisenä ihmettelen jatkuvasti, että miten toiset ihmiset voivat olla niin julmia. Toisaalta aina sitten helpottaa, kun huomaa, että ihmisissä on myös paljon hyvää ja tukea on aina jotain kautta saatavilla, vaikka välillä tuntuukin siltä, että jää yksin.En oikein tiedä. Olen viime aikoina ollut usein vaan ihan lamaantunut. Töihin ei pysty keskittymään kuin ajoittain ja vaikka en ole koskaan osannut itkeä, nyt tuntuu olevan kyyneleet herkässä tämän tästä. Paha olla eikä se tästä varmaan helpottamaan tule. Ei vaan pysty käsittämään läheisen ihmisen julmuutta.
Ei meillä ole muita kuin nämä koiramme jakamassa tätä hiljaista arkea kanssamme...
Lemmikki olisi kyllä kiva, mutta eipä tuo minun budjetti anna siihen mahdollisuutta. Itse käärme ei maksaisi kuin pari-kolme sataa, mutta kun se tarvii sitten terraarionkin. Tietysti jos jonkun pikkulieron ostaisi niin ei se isoa asuntoa tarvisi. Haaveissa on kuitenkin kuningasboa niin se sitten tarviikin semmoisen, joka pitänee tilata mittatilaustyönä. Ei ole käytettynäkään tullut tarpeeksi isoa vastaan.Vaikka minulla ei olekaan koiraa, niin olen koiraihminen. Koira on pyyteetöntä seuraa ja tuo sisältöä ihan perusarkeen. Ymmärrän täysin mitä tuo on. Mutta tosiaan, en voisi koskaan ottaa koiraa, koska sen hoito on aivan liian haasteellista minulle. En, vaikka olisi esim asuintilojen puolesta mahdollista.
Lemmikki olisi kyllä kiva, mutta eipä tuo minun budjetti anna siihen mahdollisuutta. Itse käärme ei maksaisi kuin pari-kolme sataa, mutta kun se tarvii sitten terraarionkin. Tietysti jos jonkun pikkulieron ostaisi niin ei se isoa asuntoa tarvisi. Haaveissa on kuitenkin kuningasboa niin se sitten tarviikin semmoisen, joka pitänee tilata mittatilaustyönä. Ei ole käytettynäkään tullut tarpeeksi isoa vastaan.
On ollut käärmeitä ennenkin. Ne on mukavia lemmikkejä ja myös helppohoitoisia. En minä voisi kuvitellakaan ottavani esim. koiraa, joka pitäisi käyttää ulkona tarpeillaan aamuin illoin ja vielä lenkilläkin.Ihan vilpitön kysymys. Miksi käärme? :)
Jos helppohoitoisuus on kriteerinä, niin eikös kissa olisi hyvä vaihtoehto? Sisäkissat ovat koiriin verrattuna selvästi helppohoitoisempia. Minulla ei ole käärmeitä ollut, mutta kuvittelisin, että käärmeet vaativat vähintään saman määrän hoitoa kuin kissakin.On ollut käärmeitä ennenkin. Ne on mukavia lemmikkejä ja myös helppohoitoisia. En minä voisi kuvitellakaan ottavani esim. koiraa, joka pitäisi käyttää ulkona tarpeillaan aamuin illoin ja vielä lenkilläkin.
En pidä ollenkaan kissoista.Jos helppohoitoisuus on kriteerinä, niin eikös kissa olisi hyvä vaihtoehto? Sisäkissat ovat koiriin verrattuna selvästi helppohoitoisempia. Minulla ei ole käärmeitä ollut, mutta kuvittelisin, että käärmeet vaativat vähintään saman määrän hoitoa kuin kissakin.
Oma kissa on ollut tärkeänä tukena vaikeiden aikojen yli. Minun olisi hyvin vaikea kuvitella, että käärme pystyisi olemaan samanlainen tuki, kun kissa voi kuitenkin liikkua kämpässä vapaasti ympäriinsä, sitä voi silittää ja useimmat kissat kiintyvät omistajaansa niin paljon, että hakeutuvat omistajan seuraan jatkuvasti.
Minua vitutti tänään aamulla ihan koko elo.Varmaan ihan hyvin, ihan en ole varma.
Eilen iski vähän outo olo kesken ruokailun. Tuntui ettei mikään ei maistu (vaikka oli yhtä mun lempparia eli broilerin koipia) eikä elämä kiinnosta. Siis jotenkin vaan väsynyt olo. Eikä mikään kiinnostanut. Olin ajatellut vielä siivota kaappeja, mankeloida lakanoita ja käydä lenkillä. Jätin tuon kaiken ja päätin olla itselleni armollinen. Olihan sunnuntai ja ns. lepopäivä. Katselin siinä sitten urheilua, maastoa, alppia ja ampuvaa. Oikeastaan tuntui jopa hyvältä antaa periksi ja olla vain sohvalla ja katsella. Ja tiedän sen ettei minua kukaan kotona tuominnut. Minä vain olin kriittinen itseäni kohtaan. Mutta onneksi osasin olla (edes tämän kerran) itselleni armollinen.