Tänään syödään pihlajanmarjoista tehtyä vispipuuroa kookos-vaniljakastikkeella.
Ihan muina kaskelotteina vyöryin tontin reunalle poimimaan pihlajanmarjoja 2 asteen lämpötilassa, helvetillisessä tuulessa ja vesisateessa. Tomerana tuumasin, että äkkiähän tuosta napsii vaikka parikin litraa kulhoon, niin riittää useammaksi kerraksi.
Ja vitut. Sydän verta vuotaen, sormet aivan umpijäässä luovutin siinä vartin kohdalla, lopputuloksena 3 desiä marjoja. Olis vissiin kannattanut kerätä jo kuukausi sitten. Hain sitten pakastimesta puolukoita lantringiksi.
Ja siis ainoastaan nössöt lukee ohjeet etukäteen raaka-aineita lukuun ottamatta. Keittelin ohjeen mukaan marjat, lisäsin mausteet sun muut, mannaryynitkin ja keittelin puuron valmiiksi. Jäähdyttelin ja kappas, ”vispaa puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi”. Siis millä? Sähkövatkaimella? Onko niitä oikeasti saanut jostain sitten 60-luvun? ”Aikaa tähän kuluu n. 20 minuuttia”. Just. Eli käsin vispaamalla neljä tuntia. No ei muuta kuin sauvasekoittimella sotkemaan. Ei tullut kuohkeaa, mutta tuli kyllä aivan taivaallisen hyvää. Ja on hapanta. Ikenet irvistää pelkästä ajatuksesta. Onneksi kastikkeesta tuli niin öklömakeaa, että tasapainottaa kivasti.
Mukavahan se on kokeilla tällaista lapsuuden herkkua tällain yli nelikymppisenä valmistaa ensimmäistä kertaa. Ja vaikka kaikki meni kuin arvata saattoi, niin lopputulos oli oikein onnistunut.
