Mainos

Mitä sähköä?

  • 870 981
  • 6 764

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tällä viikolla pitäisi Loviisan toisen yksikön huolto olla valmis ja sitten vuorossa Suomen viimeisen ydinyksikön vuosihuolto. Ja vaikka siirtorajoituksia on edelleen niin oikein kiva on hintataso juuri nyt. Verrattuna vaikka vuoden 2023 elokuuhun, jolloin samat huollot/rajoitukset oli päällä. Uskoisin, että myös talvella ollaan selkeästi alemmissa hinnoissa kuin talvella 23-24.
Hyvään saumaan osui tämä tuulinen viikko keskelle rajoituksia ja huoltoja, oikeastaan ensimmäinen viikko koko kesänä kun on tuulivoimaa suht tasaisesti läpi viikon. Viikonloppuna kelpaa taas autoa latailla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huikeaa ollut seurata, että vaikka kohta onkin jo syyskuu, aurinkovoimaa riittää edelleen verkkoon. Eilen piikiteho kävi 674 MW:ssa ja kun oletettavaa on, että kapasiteettia tullaan vielä syksyn aikana jonkin verran lisäämään verkkoon, mielenkiintoista nähdä, millaisia tehoja tulemme näkemään pitkin syksyä ja ensi kevättä. Marras-joulu-tammikuussa aurinkovoima tulee vastaisuudessakin olemaan marginaalinen energianlähde, mutta ei enää yksinomaan kesäkuukausien juttu.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nimbymäisesti tuulivoimaan suhtautuvat taitavat harvemmin käsittää, että itse asiassa tuulivoima on heidän kotikunnalleen usein taloudellisesti hyvin myönteinen asia.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viime viikolla (vk 34) rikottiin sähkön hinnassa vanha ennätys, kun oli 20v ajanjaksolla kaikkein halvin arvonlisäveroton keskihinta. Verollinen taso jäi lukemaan 0,72snt/kWh. Tällä viikolla (vk35) tuo lukema on vaarassa. Jos huomisen tuntien keskiarvo on ilman marginaalia 0,43snt/kWh tai vähemmän. Menee jälleen ennätys rikki. (jos oikein laskin).

Tuo tarkoittaa myös sitä, että koko elokuussa tehdään ennätyksiä. Jäädään seuraamaan kirjoitetaanko niistä lööppejä. Joka tapauksessa oma marginaaliton hinta jää ensi kerran alle sentin per kWh. Marginaalin kanssa 1,40-1,45snt/kWh. Tuo siis oma keskitetty hinta. Tämän viestin muut hinnat vuorokauden tuntien keskiarvoja.

Viime vuonna elokuu oli rajoituksista ja huolloista johtuen kohtuu kallis, kun laskennallinen keskiarvo oli 8,23snt/kWh. Tänä vuonna se on noin 1/5 tuosta. Hyvin näkyy tuuli- ja aurinkokapasiteetin kasvu tuossa. Jäädään seuraamaan mitä syyskuu tuo 25,5% alvilla tullessaan. Viime vuonna syyskuun laskennallinen keskihinta oli syksyn tuulista johtuen puolet elokuun hinnasta. Vaikka huollot ja rajoitukset edelleen jatkuivat. Mutta tuskinpa se voi enää tuosta 08/2024 hinnasta puolittua? Riittää ihan hyvin vaikka pysyisi samassa eli ei juuri mitään.

Hurrien Forsmark on huollossa 1.9-18.10 ja finskien Loviisa 31.8-30.9. Ja siirtorajoitukset jatkuvat lokakuun puoleen väliin asti. Täysin tyynellä kelillä piikkejä voi tulla kun siirrytään Baltian hintaluokkaan. Mutta jos tuulee edes kohtuullisesti, ollaan samoissa hinnoissa P-Ruotsin ja P-Norjan kanssa = halpaa.

Sääennusteiden mukaan täysin tyyntä jos ei mitään isoa myräkkääkään ei ole luvassa seuraavaan 10 päivään. Luvassa siis suht edullista sähköä myös syyskuussa 25,5% verosta huolimatta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nopeastihan tilanne on muuttunut isossa kuvassa. Siinä missä pari vuotta sitten jo etukäteen peloteltiin kiertävillä sähkökatkoilla (Mitä ei sitten lopulta tullutkaan.), alkaa sähköä olla tämänhetkisiin tarpeisiimme jopa "liikaa". Hyvähän tämä on vihreän siirtymän investointien kannalta ja mieluumminhan sitä Suomen näkee sähkön nettoviejänä, kuin tuojana. Toivottavasti siirtoyhteys Viroon saataisiin kohta taas täydelle teholle.
 
Näin juuri. Elokuussa oli parhaimmillaan tai pahimmillaan päiviä jolloin Suomi olisi voinut tuottaa 3500-5000MW enemmänkin sähköä.

- Vesivoimasta puuttui ~1000MW
- Ydinvoimasta puuttui ~1000MW, kun Olkiluoto jarrutteli
- Tuulivoima jarrutteli 1500-3000MW verran.

Vaikka tuo Viron linja olisi kunnossa tai muutkin linjat niin ei noina myrskypäivinä vaan riitä kulutusta, varsinkin kun myös rajan toisella puolella Ruotsissa silloin yleensä tuulee.

Paljon Pohjolan hintaa määrittelee myös Norjan vesivarastot. Siihen osui silmiin hyvä linkki viikolla. Tuon mukaan ollaan siis melko mediaanitasolla ja viime vuoden tasolla, kun ~80 prosentissa. Täysi 100% = 82TWh

Suomen vesivoimalla tuotettiin v.2022 13,337TWh sähköä. Eli noissa Norjan altaissa on siis tällä hetkellä n. 5*Suomen vesivoimavuosituotannon verran vettä. Ihan vertailupohjana. Ja sitähän tulee koko ajan lisää taivaalta.

Edit: Google tietää että keskiarvovuonna Norja tuottaa 136,49 TWh sähköä vesivoimalla, eli noin 10* Suomen määrän.

Viimeksi muokattu:

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
OL2 alhaalla ainakin kolme viikkoa

Olkiluoto 2 -laitosyksikön (OL2) sähköntuotanto keskeytettiin maanantaina 9. syyskuuta turbiinilaitoksen generaattorilla havaitun kosteuden nousun vuoksi. Vian selvitystyöt on aloitettu. Tämän hetken parhaan arvion mukaan OL2:n sähköntuotantoa voidaan jatkaa aikaisintaan 29. syyskuuta. Arvio perustuu TVO:n aikaisempiin kokemuksiin generaattorivioista, mutta tarkentunee vielä selvitystyön edetessä. Asialla ei ole vaikutusta ydinturvallisuuteen. OL2:n nimellisteho on 890 MW. OL2:n tuottaman sähkön osuus Suomessa käytetystä sähköstä on noin 8 prosenttia. Olkiluodossa OL1 ja OL3 -laitosyksiköt ovat tuotannossa normaalisti.
 
Aleksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Teppo Numminen

Sama vika vähän reilu vuosi sitten.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei ole ainakaan huomisen hintoihin vielä vaikuttanut olkiluoto, kun nollan tienoilla mennään koko päivä.

Tuuli vaikuttaa hintaan alentavasti kun nyt puhaltaa. Loppuviikolla perjantaista alkaen nähdään mikä on vaikutus kun tuulituotanto laskee. Sähkönkulutuskin vielä melko maltillista.

Veikkaisin että 10 sentin hujakoille mennään perjantaina keskihinnassa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yli 40 vuotta vanhasta, elinkaarensa puolivälin oletettavimmin jo ohittaneesta yksiköstähän on jo kyse, vaikka isossa kuvassa todella luotettava vanha rouva / herra toki edelleen on.

Vaikka tuuli- ja aurinkovoiman kapasiteetti 2030- ja 2040-luvuille tultaessa mitä oletettavimmin ehtii moninkertaistua nykyisestä, olisi mielestäni syytä jo aloittaa kansalaiskeskustelu, tullaanko maamme neljä vanhempaa ydinreaktoria uusimaan. Nykyisenkaltaiselle perusvoimalle kun tulee riittämään kysyntää vielä pitkään.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Eilen piikiteho kävi 674 MW:ssa ja kun oletettavaa on, että kapasiteettia tullaan vielä syksyn aikana jonkin verran lisäämään verkkoon, mielenkiintoista nähdä, millaisia tehoja tulemme näkemään pitkin syksyä ja ensi kevättä
Aurinkosähköstä suurin osa taitaa olla edelleen peräisinmaatiloille ja asuinkiinteistöjen yhteyteen rakennetuista voimaloista?

Piikkiteho olisi siten oikeasti suurempikin, mutta pientuotannossa sähköverkkoon tuleva osa on omasta kulutuksesta yli jäävää sähköä.
 
Viimeksi muokattu:

hege

Jäsen
Yli 40 vuotta vanhasta, elinkaarensa puolivälin oletettavimmin jo ohittaneesta yksiköstähän on jo kyse, vaikka isossa kuvassa todella luotettava vanha rouva / herra toki edelleen on.

Vaikka tuuli- ja aurinkovoiman kapasiteetti 2030- ja 2040-luvuille tultaessa mitä oletettavimmin ehtii moninkertaistua nykyisestä, olisi mielestäni syytä jo aloittaa kansalaiskeskustelu, tullaanko maamme neljä vanhempaa ydinreaktoria uusimaan. Nykyisenkaltaiselle perusvoimalle kun tulee riittämään kysyntää vielä pitkään.
Nythän Ol1/2 yksiköiden käyttöikää on tarkoitus jatkaa toivottavasti aina sinne 2058 asti mikä on erittäin hyvä veto jos senkin takia että käyttöiän jatkaminen on huomattavan kustannustehokasta verrattuna uuden ydinvoiman rakentamiseen. Sinänsä esim. Yhdysvalloissa keskustellaan ydinvoimalaitos käyttämisestä 100 vuotta eli meidän 80 ei olisi mikään ihmeellinen asia, varsinkaan BWR laitosten osalta missä on hankalasti uusittavia komponentteja ehkä kuitenkin vähemmän painevesilaitokseen verrattuna.

Se on mielenkiintoista nähdä mitä mooveja Fortum tulee tulevaisuudessa tekemään koska heillä oma tuotanto (ydinvoima) jatkuu vain enintään 2050 asti ja se ei ihan mielettömän kaukana ole jos ajatellaan että uusi hanke pitäisi potkaista käyntiin ja samalla hyödyntää synergiaa olemassa olevien laitosten kanssa. Fortumilla kuitenkin Suomen mittakaavassa (ja muutenkin) iso osaajamäärä ydinvoimassa johtuen Loviisan laitosten historiasta ja siitä että paljon asioita on pitänyt aina tehdä itse ilman OEM toimittajaa verrattuna länsimaisiin laitoksiin joissa on ollut helppo turvautua OEM:n apuun.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Onkohan tähän varoitteluun nyt perusteita vai vieläkö mennään mätäkuun uutisissa?

Saahan ne varoitella. Olisi kuitenkin kiva, että näissä uutisissa kerrottaisiin kokonaisuus, eikä vain se että yksi tunti tai päivä hinta voi kova. Tai edes viikko. Yhdellekään asiakkaalle ei lähde lasku päivän piikkihinnan perusteella.

Toki nyt voi olla arvokasta loppusyyskuu, kun noita huoltoja + OL2, mutta tuskin ainakaan oma ka. menee yli viiden. Edes tässä kuussa.

Eilen muuten oli hauska tilanne kun puski Ruotsista rannikkoa pitkin ja Haaparannan kautta autolla ja sitten alaspäin. Tuuli melkoisesti... ja Simon kohdalla osa ropeleista oli paikoillaan. Tätä rouva vierestä ihan ääneen ihmetteli. Tuskin vain huoltotöiden takia. Ehkä vain ei mahtunut sähköä markkinoille asti.

1.1-10.9 ka. 5.44snt/kWh
1.9-10.9: ka. 2,79snt/kWh.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Toki nyt voi olla arvokasta loppusyyskuu, kun noita huoltoja + OL2, mutta tuskin ainakaan oma ka. menee yli viiden. Edes tässä kuussa.

Ainakin vielä ensi yönä hyvä saada kulutusvaikutusta kun nollahinta, päivällä sitten jo taajaan 30-50 sentissä. Saas nähdä miten huomisesta eteenpäin, saattavat keskihinnat huomisen perusteella nousta 20-30 sentin väliin.

Mutta niinkun sanoit. Vaikka loppukuu on kallista ei se tätä halpaa jaksoa nollaa mitä on ollut nyt pitkään.
 
Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Eilen muuten oli hauska tilanne kun puski Ruotsista rannikkoa pitkin ja Haaparannan kautta autolla ja sitten alaspäin. Tuuli melkoisesti... ja Simon kohdalla osa ropeleista oli paikoillaan. Tätä rouva vierestä ihan ääneen ihmetteli. Tuskin vain huoltotöiden takia. Ehkä vain ei mahtunut sähköä markkinoille asti.
Liian kovalla tuulella myllyt pysäytetään ihan turvallisuussyistä ja jotta ei tulisi laiterikkoja. Oulun seudulla puhalteli eilen todella kovaa, todennäköisesti tästä kyse.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Liian kovalla tuulella myllyt pysäytetään ihan turvallisuussyistä ja jotta ei tulisi laiterikkoja. Oulun seudulla puhalteli eilen todella kovaa, todennäköisesti tästä kyse.

Juu näin se varmaan menee, mutta Simon kohdalla pyöri ehkä 2/3 myllyistä ihan täydellä teholla ja 1/3 ei laisinkaan. Se näkyi ihan selvästi kun olivat vierekkäin.

Sitten siitä alaspäin jokusen matkaa Ouluun päin olivat myös toiminnassa.

Joo @opelix , ei ihan tullut euron piikkihintoja, mistä varoiteltiin. Toki noistakin varmasti saa hyvät lööpit. Mutta ehkä parempi lyödä sauna tulille vaikka tänään klo 20 kuin huomenna klo 20, jos/kun saa valita. Ja se on aina kiva kun öisin on halpaa, vaikka ehkä to-pe yö voi tähänkin tehdä poikkeuksen. Vkloppuna kuitenkin äärihinnat jää näkemättä koska vkloppu. Ja ensi viikon hinnan määrittelee jälleen kerran tuuli. Ennusteita tarkemmin vielä katsellut.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jaahas, nyt päästiin taas pörssisähkössä haista vittu-hintoihin huomisen osalta. Keskarihinta klo 7-23 on 20,54 ja ylin 49,81 ıIı

Komppaan siinä @Tombe76 että nämä ovat näitä joita vain tulee ajoittain ja ajoittamalla noista pääsee.

Salaliittoihin en usko mutta en myöskään siihen että sähköntuotanto voi olla kannattavaa tai mitenkään kestävällä tasolla jos mentäisiin elokuun hinnoissa pitkään. Tavalla tai toisella se keskihinta on johonkin tavoitteeseen saatava.

Nämä vikaantumiset toki eivät palvele yksiköitä mutta jollain mekanismilla keskihinta tulee olemaan vuositasolla 5-7 sentin haarukassa. Se ei toki tarkoita että se on sitä kuluttajalla joka käyttöään ajoittaa.
 
Urasiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miten tämä tilanne on nyt muuttunut vaikka kolmen vuoden takaisesta? Omavaraisuutta on tullut tuuli-, aurinko- ja ydinvoiman myötä lisää, mutta silti sähkösopimusten hinnat ovat kaksinkertaiset.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sopivasti osui kyllä tuo OL2 pidempi seisakki. Joku voisi epäilläkin jotain.

Kesää mennään ja pörssihinta on pilvissä. Jotain vikaa on markkinassa.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
.
Miten tämä tilanne on nyt muuttunut vaikka kolmen vuoden takaisesta? Omavaraisuutta on tullut tuuli-, aurinko- ja ydinvoiman myötä lisää, mutta silti sähkösopimusten hinnat ovat kaksinkertaiset.

Venäjä linjat poikki. Voidaan myydä kalliimpia soppareita koska riski ja mahdollisuus kalliiseen hintaan on olemassa. Ja koska niitä ostetaan. Lööpit ja varoittelut sopivat tähän yhtälöön. Silti jos keneltä tahansa asiantuntijalta kysyy mikä sopimusmuoto itsellä on käytössä, lähes kaikilla on pörssisähkö.

Silloin kun oma tuotanto on vähäistä (tyyntä) ja siirtorajoituksia Ruotsiin, silloin olllaan enemmän Baltian hinnoissa. Jossa on muuten vieläkin kalliimpi keskihinta huomenna kuin Suomessa.

Toki Suomen hinta 15*kalliiimpi vs. Ruotsin/Norjan hinta. Saksan kanssa aika liki sama hinta.

Mutta kaikki nämä huollot/investoinnit tehdään siksi, jotta tulevaisuudessa lämmityskaudella olisi hinta tasaisempaa. Esim. Aurora-linja. Ja eikös se niin mennyt että näillä hinnoilla ei ole mitään väliä, kun ei ole kulututusta. Eikös näin täällä ole kirjoiteltu kun hinta ollut kesällä 0. Toimii siis kai molempiin suuntiin?
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Sopivasti osui kyllä tuo OL2 pidempi seisakki. Joku voisi epäilläkin jotain.

Kesää mennään ja pörssihinta on pilvissä. Jotain vikaa on markkinassa.

Eikös tossa pari päivää sitten uutisoitu aluksi,et OL2 käynnistyy keskiviikkona.
No onhan lokakuussakin keskiviikkona...
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Otin pörssisähkön Nordic Green Energylta, missä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, mutta tein sinne pientuotannon myyntisopimuksen. Eli myyn ylimääräisen aurinkoenergian heille.

Erona nykyisen sähkötoimittajan (Oomi) sopimukseen on, että myyty aurinkoenergia menee pörssin kuukausittaisella keskihinnalla, eikä tunneittain pörssin hinnalla. Näppituntuma tuosta oli, että tuohan on paska diili, mutta sitten kun vertailin mitä olen saanut nykyiseltä sähköntoimittajalta esimerkiksi kesäkuussa ja heinäkuussa, niin sehän on noin 0,5 senttiä per kwh pienempi summa kuin mitä kuukauden pörssin keskihinta.

Eli aurinkoenergian myymisellä kuukauden pörssin keskihintaan tienaa hieman enemmän. Jännä erikoisuus. Tai en tiedä onko toi erikoisuus, mutta eri tavalla Nordic Green Energylla mitä Oomilla.

Eipä tuossa nyt montaa euroa voita, eli päivätöissä täytyy käydä jatkossakin. Jos voittaisi sen 0,5 snt per kwh, niin esimerkiksi myydyn 2000 kwh jälkeen se on 10 euroa vuodessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös