Elämäni ensimmäistä Tuskaa ja etenkin Kornin keikkaa! Oli jo aikakin, jotenkin ei ole koskaan sopinut omaan kalenteriin tuo Tuska viikonloppu, mutta nyt on 1,5 vuotta ollut lippu odottamassa. Ei nyt kattauksen puolesta ehkä paras vuosi, mutta Korn on tuolla se isoin juttu itselle.
Davisin ja kumppaneiden synkkä musatyyli oli meikäläiselle niinä vaikeina teiniangstivuosina todella iso henkinen voimavara ja oli SOADin ohella ensimmäinen metallibändi jota tuli kuunneltua, eikä silloin koskaan päässyt bändiä näkemään. Nyt aikuisempana on jäänyt kuuntelu vähän vähemmälle, mutta keikkaa odottaessa on tullut taas uudelleen kuunneltua. Tulee sellainen flashback niistä nuoruuden kasvukivuista ja kontrasti siihen kuinka nyt kulkee, eli nyt tästä musasta tulee paljon muistoja ja jopa hyvä mieli! Kiertueen settilistakin vaikuttaa erinomaiselta, pääosin vanhaa tuotantoa. Se lisäsi odotusta edelleen!
Innolla odottelen! Kohtuu paljon tullut festareillakin kierrettyä, mutta huomenna ensimmäistä kertaa koskaan varustukseen kuuluu vesipullo, hattu ja aurinkorasva. Kai se on sitä "vanhuuden tuomaa viisautta" (hymiö)