Mistä johtuu P. Sihvosen "antihifk-asenne"

  • 64 900
  • 258

FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aurinkotuuli kirjoitti:
Ketjua lukemalla ei tule hullua hurskaammaksi. Onko kysymyksessä todellinen pelle-petteri, Toni Sihvosen myös polvitaklauksiin keskittynyt jälkikasvu vai jonkun ilkeämielisen käyttämä nimimerkki.

Voisin kuvitella, että ketjunavaaja tarkoittaa Urheilulehteen kirjoittavaa Petteri Sihvosta. Ainakin avauksessa on lainauksia Urheilulehdestä.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Arvon JHag: Hyvä teksti ja itse olen aika pitkälle samaa mieltä. Mutta siinä olen eri mieltä, että Sihvonen pitäisi mielipiteensä. On useampi kerta, kun hän on alkanut selittelemään jonkin sortin ennustuksensa pettämistä ja löytänyt jonkun kiertotien, jonka mukaan hän tiesi tämänkin lopputuloksen/tapahtuneen ennestään.

PS. Sihvosen toni on todella kova gooni.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Toinen olut!

JHag kirjoitti:
Tässähän täytyy muistaa se tosiseikka, että Sihvosen työnantaja A-lehtien Urheilulehti kilpailee rajatulla ja vaikealla markkina-alueella ja tarvitsee etabloituakseen kaikki mahdolliset keinot. Eräs näistä keinoista on rakentaa omista toimittajista / kolumnisteista brändejä. Ja useimmalle kiekkoihmiselle ainakin P.Sihvonen on "isompi" kuin Urheilulehti itse. Toinen takuuvarma tapa saada julkisuutta on kirjoittaa HIFK:sta mahdollisimman paljon. HIFKin omat fanit esimerkiksi Jatkoajassa ovat innokkaasti osallistuneet P.Sihvosen kulttimaineen luomiseen. Eikä se ansiotta tule. Mikäli kirjoitukset olisivat pelkkää väsynyttä tuubaa, ei niiden sisältöä ja merkitystä pohdiskeltaisi.

Sihvosen paras puoli kirjallisten kykyjen lisäksi on mielestäni se, että hän on avoin mielipiteidensä suhteen, eikä pelaa varman päälle. Niinpä joskus mennään metsään komeasti, joskus ollaan oikeassa ennen muita. Sihvosen ohilaukauksien klassikoita ovat viime syksynä tähän aikaan julkaistu Shedden-juttu otsikolla "Mr.Fiasko". Samaan kategoriaan putoaa Janne Hauhtosen huoleton unohtaminen SM-liigan sentterivertailussa, joka perustui kaiken lisäksi siihen, että ketkä ovat Tommi Santalan (!) varteenotettavimmat kilpailijat kotimaisista senttereistä. Mm. legendaarinen Arsi Piispanen mahtui tähän joukkoon, Hauhtonen ei. Tämä on tekevälle sattuu -tyyppistä intohimoa, jota ei voi olla diggaamatta. Liirumaarumia omat laskuvarjonsa varmistaen osaa kirjoittaa kuka tahansa. Olisiko kiva lukea tällaisia kiekkoanalyyseja, jotka voisivat syntyä vaikkapa Jari Kurrin viiltävästä kynästä: "SM-liiga näyttää nyt siltä, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa sopivana päivänä" tai "Parhaita hyökkääjiä ovat mielestäni ne, jotka tekevät eniten pisteitä. Toki muitakin hyökkääjiä tarvitaan, esimerkiksi alempiin kentällisiin" tai "Ylivoimapelissä joukkueen tärkein tavoite on maalinteko. Puolustava joukkue keskittyy vastustajan maalinteon estämiseen ja saattaa joskus hakea vastaiskuilla jopa av-maaleja".

Onnistumisia Sihvoselta tulee samaan tahtiin kuin mokiakin, esimerkiksi analyysit Bluesista ovat yleensä menneet kohdilleen. Kysymys on siitä, että analyyttinen kirjoittaja elää ajan hermolla rakkaudesta lajiin luoden perustellut käsityksensä siltä pohjalta, mikä tunne näyttöjen pohjalta on juuri nyt. Itsekin olen aina pitänyt Jan Lundellia ei-voittavana maalivahtina, kuten pidän nytkin, ja kenties ensi keväänä nämäkin omat analyysini näyttävät komiikalta. En silti jälkikäteen muuta mielipidettä, joka minulla aiemmin on ollut. Se on perustunut täysin sen hetkiseen tilanteeseen, jonka pohjalta joku uskaltaa ennustaa tulevaisuutta, joku ei. P.Sihvonen on tuonut suomalaiseen kiekkokeskusteluun kaksi coypright-tason uutta ilmaisua: kiekkoanalyyttikko sekä pelikirja. Ei paskempi saavutus. Kannattaa lukea Sihvosen analyyseja muistaen se, että hän tekee työtä A-lehdille ja kasvattaa Urheilulehden menekkiä päätyökseen.

Tänks, JHag!

Mutta sinä oletkin kiekkoihmisiä sieltä ajattelevammasta ja tiedostavammasta päästä. Monia muita voi viedä mediatempuilla kuten Pelicans taannoin HIFK:ta 10 - 0. Sinua ei voi kuljettaa.

Ja: Olen ollut sulle viime kaudesta yhden oluen pystyssä. Jos sopii, nyt olen pari olutta pystyssä. Sillä niin parkkiintunut en ole, etteikö HIFK-osiossa osakseni tuleva (analyyttinen) myötätunto lämmittäisi.

Ja kuten tiedät, JHag, tämänkin kirjoitukseni sisältämän koukun joku nielaisee pahaa aavistamatta. Tai siten käy niin, että tämä ketju lakkautuu siihen asti, kunnes taas kritisoin HIFK:ta, HIFK voittaa jonkun pelin - ja parranpärinä jatkuu kuten ennenkin. Silloin, kun HIFK häviää, täällä on aina hieman hiljaisempaa.

Monien on vaikea ymmärtää, ettei voitot tai tappiot saa olla se selkänoja, josta ponnistetaan. Esimerkiksi koko HIFK-brandi perustuu siihen, että voittaminen ja häviäminen ovat kovin suhteellisia käsitteita. Tätä täällä Jatkoajassa eivät monetkaan "fanit" tajua tai osaa ottaa omaksi pelikirjakseen. Ja kuten, veli JHag, tuossa yllä hyvin analysoit, kestävää touhua ylipäätään on se, että sanoo asiansa tässä ja nyt - ja sitten elää sanojensa kanssa.

Ja mitä tulee "Mister Fiaskoon"... Silloisen lehtemme kannen ja itse juttuni sisällön kontrastihan oli raju. Mutta olen tänä päivänäkin kiitollinen ja ylpeä siitä, että ylivertainen päätoimittajani Jukka Rönkä otsikoi jutun noin.

Jukka Rönkä toivoi viime kaudella, että HIFK olisi voittanut mestaruuden. Samalla hän näki sielunsa silmin, että katsomossa olisi poltettu sihvosen näköinen nukke ja hänen pelikirjansa... No, tuo on osa meidän omalaatuista journalismi-strategiaamme, mutta ymmärrän, että sitä on mahdoton ymmärtää, jos ei ole kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, kuten sinä, JHag, teet.

Näin tällä kertaa,
-sihvonen-
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Wiltord kirjoitti:
PS. Sihvosen toni on todella kova gooni.

Itse olen antanut itselleni kertoa että Wiltordin post script pitää paikkansa. Aika harvoin olen tosin Sihvosen nähnyt nyrkkiä heiluttavan...

Tästä toisesta Sihvosesta sen verran, että nostan hattua sille yritykselle tehdä suomalaisesta jääkiekkojournalismista sisällöltään tuhdimpaa. Nykyiselläänhän kiekosta ei kirjoiteta kuin pintapuolisesti ja itse olen ainakin kyllästynyt niitä juttuja lukemaan.

Milloin olette viimeksi lukeneet suomalaisesta lehdestä tasokkaan ja analyyttisen jutun jääkiekosta? Itse toivotan Suomeen lisää "sihvosia", jotka perehtyvät lajiin, peliin ja osaavat lisäksi kirjoittaa. Tilaisin pomminvarmasti Hesarin heti kotiin jos HS palkkaisi Sihvosen kirjoittamaan Helsingin joukkueiden kotiotteluiden raportit ja lupaisivat lisäksi hiukan pienemmät kuvat ja siten enemmän tilaa itse raportille. Kuvillahan iltapäivälehtien kirjoittajat "lintsaavat" omassa raportissaan, jos niitä enää voi raporteiksi sanoa... eihän niistä ole moneen vuoteen ottelusta tietämätön saanut mitään kuvaa itse pelistä ja täytyy turvautua Jatkoajan kirjoittajien, jotka yleensä paljon parempia, raportteihin.

Eli lisää ammattitaitoa, yritystä ja analyysiä suomalaiseen kiekkokirjoittamiseen!!
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Mennään hiukan ohi ketjun aiheesta, mutta tavallaan siinä pysyenkin. Olen tällä kaudella ollut yhden ottelun ajan ollut onnekas ja saanut seurata "erään arvostetun valtakunnallisen" lehden toimittajan työskentelyä ottelun aikana, keskustellut hänen kanssaan pelistä ottelun aikana ja jälkeen, lopuksi vielä lukenut ottelusta hänen kirjoittamansa raportin.

En aliarvioi tämän toimittajan ammattitaitoa, mutta toisaalta lähes jokainen kiekkoa kohtuulisen paljon seuraava ja hyvän kirjallisen ulosannin omaava olisi pystynyt vähintään samaan. Tämä ei varmaan ole yllätys kellekään, mutta tähän peilaten luen myös itse mieluusti esimerkiksi Sihvosen kirjoituksia, niistä voi kuitenkin löytää enmmän kuin yleisesti jääkiekkoa koskevista jutuista, sama koskee mielestäni myös Rantasen kiekkojuttuja.

Sitten on niin sinisilmäisiä faneja, jotka eivät näe metsää puilta ja eivät pysty sietämään kriittistä kirjoittelua omistaan, eivät myöskään oman joukkueen kannattajien kritiikkiä omiaan kohtaan. Nämähän ovat pääsääntöisesti niitä, jotka vauhkoontuvat näistä kirjoituksista. Jokaisen meistä pitäisi aina myös tiedostaa, ettei ole sellaista henkilöä, joka tietää aina sen absoluuttisen totuuden jokaisesta asiasta, ei sellainen ole Sihvonen, Rantanen eikä JHagikaan, puhumattakaan sitten joskus jääkiekosta kirjoittavista toimittajista valtakunnallisissa lehdissä.

Jatketaan kaikki kirjoittelua ja vaihdetaan mielipiteitä entiseen malliin.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän JHagin tekstin täysin ja eiköhän ole selvää jokaiselle, että Urheilulehti haluaa juuri skaandalihakuisilla ja kohua herättävillä otsikoillaan lisätä levikkiiään ja kiinnostavuuttaan. Urheilulehti ei missään nimessä ole helvetin tylsä julkaisu jossa kerrotaan Petri Kontiolan olevan hyvä syöttäjä ja Kai Nurmisen omaavan hyvän rannevedon. Siinä mielessä on oikein, ettei Sihvosen niskaan kannata heittää kaikkea kuraa eikä ole syytä mennä henkilökohtaisuuksiin. Sihvonen on tunteita herättävä ja värikäs persoona, toimittajien Jakke Ruutu jota jotkut vihaavat ja jotkut rakastavat.

Mutta, IFK-fanien "itku" on monessa tapauksessa aivan oikeutettua. Kyllä se tietenkin vituttaa kun omaa jengiä mollataan se mikä keretään ja usein aivan naurettavilla ja absurdeilla jutuilla. Jees, Bob Franciksella on selkävaivoja ja se varmasti hankaloittaa miehen elämää ja niin mutta ei se nyt pudota IFK:ta sarjataulukossa montaa sijaa. Ei IFK:n peli katastrofaaliseksi muutu sen takia ettei mies osallistu jäällä harjoituksiin vaan seisoo kaukalon laidalla. NHL-kulttuurissahan kakkosvalmentaja vetää usein yksin jääharjoituksia joten ei tämä nyt mikään aivan ainutlaatuinen ja ylitsepääsemätön este ole. Tällaisten artikkeleiden kirjoittelu juuri pudottaa Urheilulehden "Seiska-tasolle". Ja hei, onhan Seiska helvetin hyvä konsepti ja ihmiset diggaa ja levikki hipoo pilviä. Mutta onko Seiskan journalismi sitten mitenkään tasokasta ja tarjoavatko sen jutut lukijoille oikeastaan mitään? Okei, Urheilulehdessä on asiantuntevia ja hyviä kirjoituksia mutta joukossa myös paljon skeidaa ja juuri tämä skeida pudottaa Urheilulehden monen arvoasteikossa hyvin matalalle vaikka aihetta parempaan arvostukseen olisi. Potentiaaliahan Urheilulehdellä on valtavasti, se on vain käytettävä oikein ja mikäli kohdeyleisöön kuuluu todelliset kiekkodiggarit on linjan myös oltava sen mukainen. Ehkä Sihvosen paikka ei ole Urheilulehden kaltaisessa julkaisussa vaan parasta olisi varmasti mikäli mies perustaisi oman blogin jonne sitten analysoisi liigaa oikein koville kiekkodiggareille. Ei mitään tiettyä valmista muottia miten kirjoittaa eikä tarvetta provosoida tai kirjoittaa skandaalihakuisi lööppejä. Silloin Sihvonen olisi elementissään ja pystyisi oikeasti tuomaan paljon suomalaisten kannattajien pelin seuraamiseen.

-lintu
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
lintu kirjoitti:
Jees, Bob Franciksella on selkävaivoja ja se varmasti hankaloittaa miehen elämää ja niin mutta ei se nyt pudota IFK:ta sarjataulukossa montaa sijaa. Ei IFK:n peli katastrofaaliseksi muutu sen takia ettei mies osallistu jäällä harjoituksiin vaan seisoo kaukalon laidalla.

Minustakin tuo nimenomainen juttu oli yliampuvaisuudessaan osittain hanurista. Toisaalta samalla on syytä muistaa, että kovin monesta muusta mediasta en ole lukenut, että toimittaja olisi vaivautunut yhdenkään joukkueen harjoituksiin tarkoituksenaan analysoida joukkueen harjoittelua. Muissa lehdissä kaukalon laidalla päivystetään, että saataisiin lähikuvia hohtavahampaisesta teholaiturista tms. joutavaa.

Toisin sanoen analyysin sisältö saattaa mennä metsään, tai ainakin erota rajusti omista näkemyksistäni, mutta jonkinlainen arvo on kai siinäkin, että toimittaja edes analysoi. Francisin selkävaivat saattavat olla menestyksen kannalta triviaali asia, mutta näin ei automaattisesti ole, ja ainakin asiaa on ihan asiallista pohtia.
 

Syylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Kisa
P.Sihvonen kirjoitti:
Ja: Olen ollut sulle viime kaudesta yhden oluen pystyssä. Jos sopii, nyt olen pari olutta pystyssä. Sillä niin parkkiintunut en ole, etteikö HIFK-osiossa osakseni tuleva (analyyttinen) myötätunto lämmittäisi.

-sihvonen-

En tiedä kirjoituksesi koukusta, mutta ne muutamat oluet,jotka olet Hakametsässä lehtineekereiltä pumminut lupaamalla ne joskus takaisin maksaa, voisin minä ja muutamat muutkin saman "koukun" uhreiksi joutuneet , mielellään vaikkapa niellä.
 
Viimeksi muokattu:

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Snakster kirjoitti:
Minustakin tuo nimenomainen juttu oli yliampuvaisuudessaan osittain hanurista. Toisaalta samalla on syytä muistaa, että kovin monesta muusta mediasta en ole lukenut, että toimittaja olisi vaivautunut yhdenkään joukkueen harjoituksiin tarkoituksenaan analysoida joukkueen harjoittelua. Muissa lehdissä kaukalon laidalla päivystetään, että saataisiin lähikuvia hohtavahampaisesta teholaiturista tms. joutavaa.

Toisin sanoen analyysin sisältö saattaa mennä metsään, tai ainakin erota rajusti omista näkemyksistäni, mutta jonkinlainen arvo on kai siinäkin, että toimittaja edes analysoi. Francisin selkävaivat saattavat olla menestyksen kannalta triviaali asia, mutta näin ei automaattisesti ole, ja ainakin asiaa on ihan asiallista pohtia.

Jees, ehdottomasti propsit siitä että käy treenejä katsomassa ja tekee analyysejä. Tekemisen meininkiähän Sihvosella ajoittain on ja se on loistavaa. Mutta juttu on niin absurdi ja yliampuva ettei vastaavanlaista skeidaa ole saanut muualta aikoihin lukea. Se, että tekee duunia ja yrittää ei paljoa auta jos lopputulos on täyttä skeidaa ja loanheittoa vailla oikeita perusteluita.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Snakster kirjoitti:
Minustakin tuo nimenomainen juttu oli yliampuvaisuudessaan osittain hanurista. Toisaalta samalla on syytä muistaa, että kovin monesta muusta mediasta en ole lukenut, että toimittaja olisi vaivautunut yhdenkään joukkueen harjoituksiin tarkoituksenaan analysoida joukkueen harjoittelua. Muissa lehdissä kaukalon laidalla päivystetään, että saataisiin lähikuvia hohtavahampaisesta teholaiturista tms. joutavaa.
Tämän takia en ole vuosikausiin ostanut yhtäkään jääkiekkolehteä.
Ensi kuun numerossa on varmaa hirsoVITSIN kuva keskiaukeamalla jokeriskrebasuojat päällä, kankut puoliksi näkyviin työnettynä selkä hillittömässä lordoosissa ja se seksikäs nenä eteen työnnettynä. Ja sitten toimittaja laitta mukaan läpkotaisin peliä ja pelaajaa luotaavan syväanlyysin jossa kaikille jääkiekosta jotain tietoa hamuaville faneille tulee selväksi että hirson lempiruoka on leuattoman pojassa höyryttämä rillimakkara jonka shedden tarjoillee stringit jalassa ifk kypärästä samlaa kun virmanen ja hjallis laulavat vieressä havana gilaa.
Paska lehti ja sillä hyvä. Joten kyllä vielä tällä hetkellä taitaa kuitenkin Sihvosen kismittävätkin analyysit kaikista lähimmäs pureutua juuri niitä asioita joista jääkiekon ympärillä pitäisi puhua.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
P.Sihvonen kirjoitti:
Jukka Rönkä toivoi viime kaudella, että HIFK olisi voittanut mestaruuden. Samalla hän näki sielunsa silmin, että katsomossa olisi poltettu sihvosen näköinen nukke ja hänen pelikirjansa... No, tuo on osa meidän omalaatuista journalismi-strategiaamme

Jukka Rönkä ei ollut yksin toiveessaan, mestaruutta me HIFK-kannattajatkin toivottiin. Samalla näen sieluni silmissä, että Jukka Rönkä yliarvioi Urheilulehden merkityksen meille jääkiekko-kannattajille ihan järkyttävällä tyylillä.

Jos HIFK joskus voittaa mestaruuden, niin me juhlitaan sitä mestaruutta ja unohdetaan kaikki pelikirjat ja lehtien toimittajat, jopa päätoimittajat. Suosittelen, että tarkistatte pikaisesti päiväunen tyylistä markkinointi-strategiaanne ja tyydytte oikeaan jääkiekko-keskusteluun yhtenä osallistujana. Siinä lätkäkeskustelussa Suomessa on ollut "petterisihvosen" kokoinen aukko, jota kannattaa edelleen hyödyntää.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hellou P! Olut ehditään nauttia milloin tahansa kauden mittaan ja kiitos, että kerroit kuinka "Mr.Fiasko" -otsikko syntyi. Arvelinkin, että se oli hieman linjastasi poikkeava. Tehokkaampaa on tehdä kirjoitus valmentajasta / joukkueesta / pelaajasta, jota pitää epäonnistuneena ja laittaa otsikoksi yksinkertaisesti "xx:n valmennusmetodit ovat vanhentuneet". Kun juttu on hyvin kirjoitettu ja perustelut ovat harkitusti kohdallaan, keksii lukija itse Mr.Fiasko -tyyppisen otsikon. Pääpaino on tekstillä. Ja pidän teksteistä, joiden sielukkuus on lähtenyt ensin henkilön sydämestä, sitten vasta kynästä, joka on vain väline. Vaikka eri mieltä olisinkin. Urheilulehden kanteen nostettu Mr.Fiasko -otsikko Sheddenin kuvalla on enemmän lööppi. Ja lööppejähän duunaavat iltapäivälehdissäkin usein eri henkilöt kuin kyseisen jutun varsinainen toimittaja.

Kukaan ei oikeastikaan tiedä absoluuttista totuutta jääkiekosta. Eikä ylipäätään mistään. Ellei Kim Il Sungia lasketa. Mutta on hienoa törmätä aitoon intohimoon, joka ohittaa pelkän pintafaniuden. Silloin roiskuu, kun rapataan. Omia miniklassikoitani Jatkoajasta on Lubomir Hurtaj'n kehuminen hänen ensi ottelunsa perusteella Lahdessa Pelicansia vastaan. Pengoin tuon matsiketjun ja tunsin aitoa myötähäpeää mutta myös ylpeyttä siitä, että siltä se silloin näytti. Jälkiviisaat ovat mielestäni vastenmielisin joukko alalla kuin alalla. He ilmestyvät esiin, kun pidempiaikainen projekti on ratkennut kalkkiviivoilla: "Olen aina ollut sitä mieltä, että Lundell ei vie HIFKiä välieriin, 0-1 tappio HPK:lle oli surullinen osoitus siitä" tai "Jopas oli erittäin virkistävää, että sympaattinen HPK vihdoin voitti mestaruuden. Tämän tiesin jo heidän kesätreenejä katsellessani, silmissä oli selkeää kullan kiiltoa".
 

MoBi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flintstensstigen Idrot Förening Kamrater
Melkoista tuubaa kaikkiaan Petskun "Miltä tuntuu ottaa turpiin, Mr Nielikäinen?" -juttu. Ihan oikeasti vedätykselläkin on rajansa. Paitsi että velipoika Soossi oli viimekaudella poikkeuksetta Petskun parhaiden hyökkääjien listalla on hän noussut nyt myös Helunan poliisi-pariksi Pelicansseissa. Aionoastaan Sami Helemius ja Toni Sihvonen pärjäävät v-koodi-alueella Ryan Vandenbusschelle. Heh, heh, hoh, hoh, krooh, krooh.... Soossi on uransa loppuun saakka ikuinen reppana polvitaklaaja joka ei edestäpäin uskalla haastaa ketään.

Ja kaveri kehtaa jatkaa tällä palstalla samaa ruskeansorttista soopaansa kehumalla pomoaan Rönkää ylivertaiseksi päätoimittajaksi... krooh, krooh, krght, hhhhh

Kun Soossin velipoika seuraa tätä fanipalstaa niin intensivisesti niin voisitko haastatella itseäsi seuraavassa UL:ssä vaikkapa aiheesta; kuka on Suomen osaavin jääkiekkoanalyytikko tms. Tai sitten jotain mitä-minä-sanoin-journalismia...

IS-Veikkaaja, here I come
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Urheilulehden strategia

Johannes kirjoitti:
Jukka Rönkä ei ollut yksin toiveessaan, mestaruutta me HIFK-kannattajatkin toivottiin. Samalla näen sieluni silmissä, että Jukka Rönkä yliarvioi Urheilulehden merkityksen meille jääkiekko-kannattajille ihan järkyttävällä tyylillä.

Jos HIFK joskus voittaa mestaruuden, niin me juhlitaan sitä mestaruutta ja unohdetaan kaikki pelikirjat ja lehtien toimittajat, jopa päätoimittajat. Suosittelen, että tarkistatte pikaisesti päiväunen tyylistä markkinointi-strategiaanne ja tyydytte oikeaan jääkiekko-keskusteluun yhtenä osallistujana. Siinä lätkäkeskustelussa Suomessa on ollut "petterisihvosen" kokoinen aukko, jota kannattaa edelleen hyödyntää.


Hyvä Johannes,
Niin, kun pidetään innovatiivinen (vaikka Hesarin Sunnutaisivut Jakke Holvaksen kynällä kaikki "innovaatiot" hienosti tuomitsikin) lehden strategia-palaveri, ei siinä ajatella oikeasti ja vakavasti, että "sihvos-nukkeja poltettaisiin HIFK:n mestaruuden hetkellä". Emme me mitään omnipotenssia asemamme suhteen koe. Kyse on ainoastaan siitä henkisestä ilmapiiristä, jossa Urheilulehteä tehdään. Eli jos jotain julistetaan, ei senkään jälkeen ristitä käsiä, että toivottavasti niin kävisi. "Mister Fiasko" ei tarkoittanut sitä, että voi kun HIFK ei pärjäisi. Lehden kannalta olisi ollut parempi, jos HIFK olisi voittanut mestaruuden, se on vain fakta. Ja aina pitää antaa pelin näyttää, kirjoitettiin mitä kirjoitettiin.

Ja pakko vielä sanoa, kun tuossa jossain joku - oliko "Mobi" - kirjoitti, ilmeisesti Urheilulehteen ja allekirjoittaneeseen viitaten, että "IS Veikkaaja, here I come", että hän tuli myös osuneeksi kehumani Röngän strategiaan. Röngän mukaan jokainen lehden tilaus, joka perutaan Sihvosen takia, tarkoittaa toisaalla kahta uutta tilausta sisään. Ja usein vieläpä sitä, että peruuttaja tilaa lehden erittäin suurella varmuudella uudelleen. Peruuttajat ovat kaikkein uskollisinta lukijakuntaa. He ovat viha-rakkaus -koukussa.

Mutta sitten on vielä se kaikkein paras peruuttajaporukka: Ne ihmiset nimeävät jopa sen median, jonka ottavat Urheilulehden tilalle tyyliin IS Veikkaaja, here I come. Tämän tähden olisi Urheilulehden etu, että IS Veikkaaja säilyttäisi asemansa Suomen johtavana kiekkojulkaisuna. Ilman tuollaista ylivertaista lehteä Urheilulehdelle ei olisi olemassa tarvittavaa kontrastia ja vastavoimaa.
-Sihvonen-
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
P.Sihvonen kirjoitti:
Niin, kun pidetään innovatiivinen (vaikka Hesarin Sunnutaisivut Jakke Holvaksen kynällä kaikki "innovaatiot" hienosti tuomitsikin) lehden strategia-palaveri, ei siinä ajatella oikeasti ja vakavasti, että "sihvos-nukkeja poltettaisiin HIFK:n mestaruuden hetkellä". Emme me mitään omnipotenssia asemamme suhteen koe. Kyse on ainoastaan siitä henkisestä ilmapiiristä, jossa Urheilulehteä tehdään. Eli jos jotain julistetaan, ei senkään jälkeen ristitä käsiä, että toivottavasti niin kävisi. "Mister Fiasko" ei tarkoittanut sitä, että voi kun HIFK ei pärjäisi. Lehden kannalta olisi ollut parempi, jos HIFK olisi voittanut mestaruuden, se on vain fakta. Ja aina pitää antaa pelin näyttää, kirjoitettiin mitä kirjoitettiin.

-Sihvonen-

Hyvä P.Sihvonen, kommentoin ainoastaan tekstiä, joka luki silmieni edessä sinun kirjoittamanasi, kuten Petteri Sihvonen kommentoi ainoastaan peliä jäällä, joka näyttää kuinka jääkiekko-ottelussa käy. En tietenkään tosissani uskonut, että Urheilulehti noin pikkumaisesti luulisi olevansa koko maailman napa analysoidessaan jääkiekkoa, terveisiä myös Jukka "Arsenal" Röngälle. Uskon myös, että lehden levikki kasvaa kuvailemallasi tavalla.

Minä myös annan nykyään pelin näyttää miten käy, vaikka kannatan HIFK:ta ja kirjoittelen tänne tietysti HIFK-henkisesti. Toivon HIFK:n voittavan aina jokaisen pelin, mutta kauteni ei ole pilalla, jos viimeisen maalin tekee vastustaja eikä me. Esim. kausi 05-06 oli HIFK:n kausikorttikatsojalle erittäin viihteellinen kokonaisuus, vaikka lopulta päädyimmekin pronssipeliin.
 

tohtori4

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pro Pena- leiri
P.Sihvonen kirjoitti:
Ja pakko vielä sanoa, kun tuossa jossain joku - oliko "Mobi" - kirjoitti, ilmeisesti Urheilulehteen ja allekirjoittaneeseen viitaten, että "IS Veikkaaja, here I come", että hän tuli myös osuneeksi kehumani Röngän strategiaan. Röngän mukaan jokainen lehden tilaus, joka perutaan Sihvosen takia, tarkoittaa toisaalla kahta uutta tilausta sisään. Ja usein vieläpä sitä, että peruuttaja tilaa lehden erittäin suurella varmuudella uudelleen. Peruuttajat ovat kaikkein uskollisinta lukijakuntaa. He ovat viha-rakkaus -koukussa.

Niin, mutta itse en Urheilulehteä tilaa juuri erään nimeltä mainitsemattoman provo Petterin takia. Ymmärrän toki lehtenne stratekian, kohukirjoittelulla juuri varmaan saadaan ärsyyntyneitä lukijoita paljon, jotka samalla lienevät kestotilaajia Urheilulehdelle(?).

Itse kun en halua lukea tekstiä, joka vittuilee päin naamaa suoraan ja sisältää kritiikkiä suosikkijoukkuettani kohtaan, joka on kohtuuttoman yliampuvaa...luonnollisestikin asiallista kritiikkiä ilomielin luen, mutta lynkata Francis ja Shedden ennen kauden alkua, ennen kuin edes peliäkään liigassa ovat ehtineet valmentaa on lievästi sanottuna perseestä. Sinäänsä arvostan sinun ammattitaitoasi, ja kuten Johannes sanoi, niin suomalaisessa jääkiekko mediassa on asiallisen Petterin menevä aukko ehdottomasti. Mutta provoamalla ja ärsyttämällä yliampuvilla jutuilla se asiantuntemus hautautuu alle, vaikea kaivaa asiantuntemusta jutusta vaikka sitä olisikin.

Ps.IS veikkaaja Hjallis-sanomia en myöskään lue, johtuen lehden provoavasta tyylistä kirjoittaa(+ narrihenkisyys, se jos joku oksettaa). Se ajaa ainakin minut lukijana pois lehden parista. Eli toivoisin nimen omaan enemmän asiapitoisuutta ja vähemmän provoja, niin Urheilulehti olisi ihan oikeastkin jo minun kestotilauksen arvoinen lehti. Mutta ehkä sitten olen poikkeustapaus ja olen mielipiteelläni vähemmistössä.

Myönnän, että saat välillä paikoittain kohtuutonta kritiikkiä jutuistasi, mikä on tietysti myös väärin. Mutta lienette kuitenkin varautuneet jonkun verran tähän yliampuvaan negatiiviseen palautteeseen toimituksessa? Sillä jos ihmisiä ärsyttää, nii luonnollisestikin se "nyrkki" takaisin heilahtaa...mutta nyt tosin vain sanan säikeillä ;) (toivottavasti ainakin).

Kiitos ja anteeksi.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Jos Petteri Sihvonen tänne oikeasti kirjoittaa, niin voi vaikka yksityisviestillä kirjoittaa minulle mikä tekee Sheddenistä nyt voittavan valmentajan vaikka puuttuu modernin jääkiekon piirteet ja pelaa edelleen "alasarja-karvauskiekkoaan". Onko se sitten niin että tuo Sheddenin pelikirja riittää koska Jokereilla on niin laaja ja tasainen ja laadukas joukkue, vai mistä?
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Snaipperi #16 kirjoitti:
Jos Petteri Sihvonen tänne oikeasti kirjoittaa, niin voi vaikka yksityisviestillä kirjoittaa minulle mikä tekee Sheddenistä nyt voittavan valmentajan vaikka puuttuu modernin jääkiekon piirteet ja pelaa edelleen "alasarja-karvauskiekkoaan". Onko se sitten niin että tuo Sheddenin pelikirja riittää koska Jokereilla on niin laaja ja tasainen ja laadukas joukkue, vai mistä?

Palaan Sheddeniin ja Jokereihin Urheilulehdessä vielä hyvinkin perusteellisesti tämä kauden aikana.

Ja sama pätee Francisiin ja HIFK:hon.

Pirulauta, Blues-Kärpät tänään 1-4, vaikka ennustin netissämme tasuria kohteeseen. No, ei ole ensimmäinen kerta, kun tämän pojan ennustus menee metsään.
-sihvonen-
 

Syylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Kisa
Jos ei ota liian koville , tai ole omasta tai Röngän mielstä muuten liian vähäpätöinen aihe , niin kirjoitapas viiltävä analyysisi hyvin aloittaneesta Pelicanseista ja Aravirran roolista siihen stooriin. Mutta jätä pois ne moneen kertaan luetut Aran väheksynnät ja velipojan ylistämiset.
 

MoBi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flintstensstigen Idrot Förening Kamrater
Aivan uskomatonta soopaa jälleen Petterin kirjoitus UL:n nettisivuilla. Kaveri on valinnut tämän vuoden teemakseen Änärimäisen äijäilyn jolle yrittää lanseerata v-koodi-termin suomalaiseen hokkiin. Tänä vuonna siis hoetaan viimevuotisen pelikirja-mantran sijasta v-koodia. No joka tapauksessa Sihvosen kirjoitus nettisivuilla on ääliömäinen, säälittävä ja lapsellisen populistinen. Kaveri on sekaisin.

Tämä repliikki liittyy Sihvosen kirjoitukseen Nielikäisen ja Jokeri-goonin avuttomasta hanskauksesta. Tuottois kaveri kirjoitti nopeasti myös otteluanalyysin jossa Shedden saa taas puukkoa vyön alle...
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Petterin puolustukseksi on sanottava, että kaveri tietää paljon, ehkä enemmän kuin 90% ns. jääkiekkotoimittajista, mutta sortuu omasta mielestäni liian usein koistismaiseen kikkailuun, minkä lopputuloksena ainakin lukijalla "napsahtaa". Kaiken kaikkiaan Petterin kirjoituksissa on -sanoisinko mielenkiintoisia näkökulmia.

Ja Petteri, jos luet tämän, niin silmääni sattui esimiehesi alla oleva teoria:
P.Sihvonen kirjoitti:
Röngän mukaan jokainen lehden tilaus, joka perutaan Sihvosen takia, tarkoittaa toisaalla kahta uutta tilausta sisään.
Menee hieman off topic, mutta olisiko millään mahdollista saada tarkempia tietoja tästä teoriasta? Meikäläiselle on jo parikymmentä vuotta uskoteltu, että uuden asiakkaan hankkiminen on 10 x vaikeampaa, kuin vanhan asiakkaan pitäminen. Röngän teoria -toimiessaan- saattaa mullistaa kaikki länsimaisen markkinatalouden perusprinsiipit.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Stigu kirjoitti:
Meikäläiselle on jo parikymmentä vuotta uskoteltu, että uuden asiakkaan hankkiminen on 10 x vaikeampaa, kuin vanhan asiakkaan pitäminen. Röngän teoria -toimiessaan- saattaa mullistaa kaikki länsimaisen markkinatalouden perusprinsiipit.

Tervetuloa 2000-luvulle. Kysyppä Helsingin Sanomilta, Aamulehdeltä, Turun Sanomilta, miltä tahansa kännykkä operaattorilta tai pankeilta. ns. vanhat asiakkaat ei oo paskankaan arvoisia menesstys lasketaan siitä kuinka monta uutta asiakasta saadaan hankittua. Siksi halvat aloitustarjoukset ja kestoasiakkuus ei kannatta.

En silti näe miten Sihvosen kirjoittelu houkuttelisi tilaajia tuolla tyylillä. Irtonumeron ostajia ehkä...
 

Syylä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Kisa
MoBi kirjoitti:
Aivan uskomatonta soopaa jälleen Petterin kirjoitus UL:n nettisivuilla. Kaveri on valinnut tämän vuoden teemakseen Änärimäisen äijäilyn jolle yrittää lanseerata v-koodi-termin suomalaiseen hokkiin. Tänä vuonna siis hoetaan viimevuotisen pelikirja-mantran sijasta v-koodia. No joka tapauksessa Sihvosen kirjoitus nettisivuilla on ääliömäinen, säälittävä ja lapsellisen populistinen. Kaveri on sekaisin.

Tämä repliikki liittyy Sihvosen kirjoitukseen Nielikäisen ja Jokeri-goonin avuttomasta hanskauksesta. Tuottois kaveri kirjoitti nopeasti myös otteluanalyysin jossa Shedden saa taas puukkoa vyön alle...

Joo, Kävinhän minäkin Ilmalassa tänään, mutta ei siitä sen enempää. Sen sijaan tämän kommentin allekirjoitan sataprosenttisesti ja tuo Urheilulehden nettikolumni on todellista Guanoa isolla G:llä. Eiköhän Rönkäkin ala jo kaivelemaan tämän miehen verokorttia kirjekuoreen - ei Urheilulehdellä mitenkään hyvin luulisi menevän, koska hyvin monet Lehtipisteet eivät sitä pidä enää edes myynnissä- Treen keskustan isoista tavarataloistakaan vain Sokoksella tuo on- muista on sanottu , ettei kannata pitää edes irtonromyynnissä, kun ei vaan mene kaupaksi. Tokihan palautetuista tulee hyvitys, mutta edes muutama pitää silti myydä, että kannattaa myynnissä pitää. Ja suurimman osan tästä toilettipaperin maineesta on aikaansaaneet nämä täysin luokattoman huonot lätkäjutut- monissa muissa lajeissa taso on OK ja esim. futisjutut ovat pelkästään asiaan liittyviä ilman mitään turhia provoja. Eiköhän Petterinkin paikka pikkuhiljaa täsmenny jonnekin ihan muualle kuin journalismiin.
 

chico

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin itse peruutin UL tilauksen kauden jälkeen kun taas yrittivät nostaa kestotilauksen hintaa 10%. Tosin en peruuttanut Sihvosen takia. Päin vastoin Sihvosen takia jatkoin sitä niinkin kauan. 2 vkoa peruutuksen jälkeen tuli postissa tarjous -30%.

ELi näinhän se menee. Vain laiskat ja idiootit tilaavat kestotilauksia.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Bedrock kirjoitti:

Kas, PS on saanut sihteerikön kirjoittamaan ajatuksensa ylös. Sieluni silmissä näen PS:n istumassa muhkeassa työtuolissaan jalat tammisella työpöydällä cohiba vasemmassa ja punaviinilasi oikeassa kädessään analysoimassa jääkiekon eri taktisia kuvioita, samalla kun sihteerikkö pikakirjoituksella pistää ylös ajatusten tonavan juoksua. (Flashback: Alpo?)

Niin paljon tuntuu viime kauden mr.Fiasko ottavan edelleen pattiin, että nyt löytyy jo jotain positiivista IFKoostakin. Nimittäin se, että IFK voitti Sheddenin narrit.

Veikkaanpa, että kuluvan kauden aikana PS saa missionsa täyteen Urheilulehdessä ja enpä ihmettelisi vaikka ensi kaudella Sihvonen on ihan muissa hommissa. Tai sitten Pusana Pusan paikalla. Iiik..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös