Jonain hyvänä hetkenäni tilasin Amazonin kautta käytettynä kirjan Hammer - Confessions of a Hockey Enforcer, eli 1980-luvun alussa ilmestyneen Dave Schultzin kiekkoelämäkerran. Schultz oli siis 70-luvun puolivälissä Philadelphia Flyersin "Broad Street Bulliesin" törkeän väkivaltakiekon ykkösnyrkki. Sattui muuten käytetyssä kopiossa olemaan sisäkannessa vielä Schultzin omistuskirjoituskin (ei tietenkään voi olla aitoudesta varma, mutta eipä se kirjalle hintaakaan lisää tuonut), mikä on ihan kiva juttu.
Otin sen tässä etelän lomareissulle mukaan, kun ajattelin että sen parinsadan sivun tappelukertomusten parissa saa sitten ne väkisin viikkoon mahtuvat vähän tylsemmät rantamakoiluhetket kulumaan. En laittanut kirjalle suuriakaan odotuksia, mutta olinpa väärässä. Schultzhan on ajatteleva ihminen joka kirjoittaa (tai on jutellut asioista haamukirjoittajalleen) ihan helkkarin syvällisiä juttuja omista toilailuistaan ja jääkiekosta yleensä, kritisoi kapteeniaan Bobby Clarkea hyvin rajusti, analysoi valmentajiaan, perkaa avioelämäänsä ja miten vaikeaa hänen roolinsa oli vaimolle ja kaikkea sellaista. Ihan eri tarinaa kuin tosiaan odottamani "joulukuun alussa hakkasin samassa pelissä Bostonissa kaksi vastustajaa kummatkin ykkösellä ja tein vielä lopussa maalinkin, mikä oli ihan kivaa" -turinointi.
Hyvä kirja, olen otettu. Olen aina "vihannut" sitä mitä Dave Schultz edusti, mutta huomattuani että niin vihasi Schultzkin vähän jo uransa aikana ja varsin vahvasti uransa lopetettuaan, niin "annoin anteeksi". Hassuinta oli saada tietää, että Schultz oli vielä junioriaikoinaan täysi pelkuri joka ei uskaltanut kunnolla ottaa edes kontaktia vastustajiin. Nyt voi katsella niitä Youtube-pätkiäkin ihan uudella silmällä.
Mitä mieltä "King Goon" sitten on tappeluista (tai ainakin oli kirjan kirjoittamisen aikaan)? Pois jääkiekosta, peli ei kaipaa niitä, peliä pystyy pelaamaan kovaa ilman niitäkin, mailankäytön saa pois ilman nyrkkien uhkaakin, jos tappeluiden poistaminen vie verenhimoiset katsojat pois, niin aina vaan parempi, niiden tilalle tulee älykkäämpiä lajin ystäviä. Hienoa, Dave!
Ja seuraavaksi jatketaan Ken Follettin Taivaan pilareita. Sitä järkälettä ei oikein huvittanut matkalaukussa raahata. Jänskättää oikein miten ne niitä pilareita soittelee kun ei puhelimiakaan siihen aikaan vielä ollut.