Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[thv294]

Tällä hetkellä työn alla on kaksikin kirjaa. Toista aloin lukea eilen iltapäivällä jotta saisi suht nopeaan unta ennen yövuoron alkua. Kuvittelin ettei tekstiä voisi kovin pitkään lukea, mutta niin vain tuli luettua 153 sivua, ja nukuttua pari tuntia. Kirjana siis Virkamiesoikeuden perusteet. Toisena opuksena on menossa Tom Clancyn Cardinal of Cremlin. Kieltämättä taattua ajanvietettä, sikäli kun joku uskoo enää tuon ensimmäisen niteen jäljiltä.

Viimeksi sain loppuun Reijo Mäen Valkovenäläisen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Muutama poiminta kesälukemistosta:

Lemmy Kilmister & Janiss Garza: Lemmy - omaelämäkerta, suomennettu versio
- Moottoripään raskasta elämää. Paikoitellen viihdyttävä teos, joka monen elämäkerran tavoin jää vähän junnaamaan loppua kohti. Toki Lemmy on kirjansa ansainnut, sen verran värikkäät ovat olleet vaiheensa.

Unto Parvilahti: Berijan tarhat
- Suomalainen SS-yhdysupseeri vangittiin sodan jälkeen valvontakomission vaatimuksesta ja siirrettiin laittomasti Neuvostoliittoon. Kirja on Parvilahden oma tarina lähes kymmenen vuoden kauhuista kommunistisessa helvetissä. Osuva kuvaus Stalinin Neuvostoliiton viileän puoleisesta vieraanvaraisuudesta.

Tommi Liimatta (toim.): Veikko Ennala, Piinapenkki ja maailman meno: muistelmia ja pakinoita
- Kolmas ja viimeinen osa Liimatan toimittamista Ennalan kirjoituksista. Kirja keskittyy Hymy-lehdessä ja ihan loppuvaiheessa Alibissa julkaistuihin Ennalan teksteihin. Ennalan kirjoitukset eivät olisi nykypäivänä kovinkaan uskaliaita tai huomiota herättäviä, mutta 70-luvun alkupuolella oli vielä toisin. Veikolla oli sana poikkeuksellisen hyvin hallussa.

Mika Waltari: Turms, kuolematon
- Klassikko. Waltari ei ole kepeää kesälukemista, mutta kylläpä on rikasta ja taidokasta kielenkäyttöä. Waltari olisi ehdottomasti ansainnut Nobelin.

 

[SamSpade]

Yksi all-time-suosikeistani. Olen melkein kateellinen sulle, kun koko ihana lukunautinto on vielä edessäsi :) Tästä on tulossa leffakin lähiaikoina, ellen erehdy?

http://www.imdb.com/title/tt1453159/
Tv-sarja, ilmeisesti 8-osainen. 3 ekaa jaksoa on katsottu ja hyvälle vaikuttaa.
Kirjasta on myös tehty jatko-osa, joka kylläkin vielä odottaa lukemista.
http://www.ken-follett.com/bibliography/world_without_end.html

 

[Monipuolisenhuono]

Unto Parvilahti: Berijan tarhat
- Suomalainen SS-yhdysupseeri vangittiin sodan jälkeen valvontakomission vaatimuksesta ja siirrettiin laittomasti Neuvostoliittoon. Kirja on Parvilahden oma tarina lähes kymmenen vuoden kauhuista kommunistisessa helvetissä. Osuva kuvaus Stalinin Neuvostoliiton viileän puoleisesta vieraanvaraisuudesta.

Loistava kirja, kertoo myös karua totuutta siitä miksi slobovorskissa ei mikään toimi.

Itse odotan että postiluukusta tippuu Jens Lapiduksen pari kirjaa jotka tilasin viime viikolla, kaveri kehui vuolaasti.

 

[obi-wan]

Minä luen aina reissussa. Lennot, junamatkat yms on mukava kuluttaa lukemalla. Kotosalla tahti puolittuu.

Nyt reissun aikana on tullut luettua Bill Hicks - love all people, Ozzyn elämänkerta ja nyt kesken on Fear & loathing in Las Vegas.

Tuo Hicks-setti on täydennystä jo aiemmin lukemalleni elämänkerralle ja koostuu haastatteluista, sanoituksista, artikkeileista ja puhtaaksikirjoitetuista keikoista. Kannattaa lukea, antaa ajattelemisen aiheita.

Ozzy tarttui 3 punnan hintaan hmv:sta ja tuli luettua 2 päivän aikana. Luin siis englanniksi ja veikkaan että kannatti, elävää kieltä ja mainiota tarinointia. Ihme juttu että tosiaan on elossa.

Myös tuo Thompsonin klassikko tarttui hmv:n hyllystä, hinta huima 2 puntaa. Luettu suomeksi pariinkin kertaan mutta halusin lukea myös tuon englanninkielisen version. Puolessa välissä ollaan ja veikkaan että huomenna parkki jollekkin Madridin puistoista eväitten kera ja luettu on tuokin.

Paluulennolla on aloitettavaksi Gaimanin Neverwhere, samasta kaupasta kuin edelliset. Suomiversio tästäkin on hyllyssä mutta kuten muutkin Gaimanin teokset, tämäkin oli pakko hankkia myös englanniksi. Joku novellikokoelma taitaa puuttua, mutta ensi reissulta pitää se hommata, sitten taitaa olla melkolailla koko Gaimanin setti suomeksi ja englanniksi

 

[Susimies]

Seppo Jokisen räätälöity ratkaisu tuli tuossa luettua vähän aikaa sitten. Loistava teos, suosittelen että luette. Mikäli ette ole aiemmin lukenut ko. kirjailijan teoksia niin kehoitan aloittamaan "Koskinen -sarjan" ensimäisestä kirjasta. Rikokset ovat joka kirjassa omansa, mutta tietyt henkilöihin liittyvät asiat etenevät kirjasta toiseen

Hienoa, että muitakin Jokisen teosten ystäviä löytyy.
Itse pidän Jokisen tavassa kirjoittaa eniten siitä maanläheisyydestä ja realistisuudesta joita teokset pitävät sisällään. Lisäksi hän on erittäin hyvin esim. nuorisokulttuureja kuvaavista asioista. Näkee, että teoksissa on tehty taustatyö kunnolla. Kirjojen päähahmo komisaario Koskinen on suomalainen tavallinen mies johon ainakin allekirjoittaneen on helpohko samaistua.
Suosittelen kyllä miekin kaikille luettavaksi.

 

[Gellner]

Innostun yleensä kesäisin lukemaan kunnolla, niin tänäkin kesänä. Ja onneksi innostuin, sillä löysin itselleni täysin uuden tuttavuuden, eli Kjell Westön, kun kirjakaupasta tarttui puolivahingossa mukan Westön Missä kuljimme kerran. Jopa osaa olla mainio kirja, vei ihan täysin mukaan. Erityisen mukavaa oli lueskella kirjaa Töölön Linnunlaulussa, kun kirjassa satuttiin juuri kuvailemaan millainen alue oli lähes sata vuotta sitten. Tuo kirja voitti kyllä ansaitusti Finlandian, vetää melkein vertoja omalle kaikkien aikojen suosikkisuomalaiskirjalle, eli Waltarin Kaarina Maunununtyttärelle. Molemmissa loistavaa ajan- ja ympäristönkuvausta.

Nyt luettavana on Westön Missä kuljimme kerran. Alun raskaasta henkilögalleriasta selvittyä alkaa tämäkin kirja maistua. Ei ole yhtä hyvä kuin MKJ, mutta hyvä tämäkin on. Mihinköhän Westön kirjaan sitä tämän jälkeen tarttuisi?

 

[Amerikanihme]

Menossa on Andre Agassin omaelämänkerta "Open". En ole mitenkään syvällisemmin Andren elämään tutustunut aikaisemmin, joten aika paljon uutta olen hänestä oppinut. Ihan uudesta perspektiivistä täytyy miestä tarkastella tämän kirjan lukemisen jälkeen. Kyseessä on näemmä ihan oikea persoona ja ihminen eikä mikään pinnallinen pelle. Suosittelen kyllä kaikille tenniksestä kiinnostuneille tai Agassista muuten kiinnostuneille.

 

[Blasph]

Tällä hetkellä linssin alla on Jope Ruonansuun elämäkertateos Aatteleppa ite!, joka on tähän asti ollut todella mukavaa luettavaa. Jo tässä vaiheessa voi opusta suositella muillekin, jos tämän moottoriturvan historiikki kiinnostaa.

 

[axe]

Taivaan pilarit takana, tykkäsin. Sen sijaan siitä tehty tv-sarja ei oikein sytytä, nyt neljä osaa netistä katottuna.

Tänään alkoi Guns N' Rosesin originaalirumpalin Steven Adlerin omaelämäkerta My Appetite For Destruction. Vielä ollaan noin 15-vuotiaita, Slashiin on tutustuttu, on lennetty kotoa ulos, lintsattu koulusta, käyty baareissa, vedetty huumeita, nussittu tyttöjä ja vähän tyttöjen äitejäkin, vaihdettu seksuaalisia palveluita huumeisiin miesten kanssa, tultu homotrion raiskaamaksi ja sen sellaista. Rummut ei vielä ole oikein kunnolla pärisseet, pientä yritystä on kuitenkin. Odotan innolla humehien mustaamia muistikuvia GNR:n menopäivistä.

 

[Hemingway]

Lopetin juuri Arnaldurin Mies järvessä, joka yhdisti mukavasti menneen ja nykyisen.

Aloitettuna on Graham Greenen Hiljainen amerikkalainen sekä Boris Akunin Leviatanin purjehdus.

Lisäksi luen toista kierrosta venäläisiä klassikoita.

 

[axe]

Tänään alkoi Guns N' Rosesin originaalirumpalin Steven Adlerin omaelämäkerta My Appetite For Destruction.

Ja tänään loppui. Oli taas sitä sex and drugs and rock'n'rollia oikein kunnolla, mutta ei siltikään silleen turhana mässäilynä. Ihan ältsin hyvä kirja, löysin paljon uutta rakkautta pelkäksi huumeluuseriksi tuomittua heppua kohtaan. Odotin sellaista ruikuttavaa miksi-minulle-kävi-näin -juttua, mitta oli ihan kaikkea muuta. Jotenkin vaan Stevenin elämänasenne on niin hieno, hymyillään, annetaan anteeksi, ei hirveämmin syytellä muita vaikka ehkä isompaankin katkeruuteen voisi olla välillä aihetta. Huumeet on tuhonneet ammatti- ja ihmissuhteet, vieneet terveyden ja moneen kertaan melkein hengenkin, mutta silti kaiken takana on joku ihmeellinen lapsenusko parempaan huomiseen. Ehkä siihen ei Adlerillä välttämättä olisi edes perusteita, mutta musta on hienoa että joillain sellasta on.

GNR-historian suhteen Adler ei kiertele, ei mieti omia etujaan, ei vaikuta peittelevän mitään eikä yritä maalata itsestään parempaa kuvaa. Steven sanoo esim. Axlistä ja Slashistä niin kuin hänestä tuntuu, oli ne sitten hyviä tai huonoja hetkiä. Duffin kirjaa odotellessa.

 

[scholl]

näemmä ihan oikea persoona ja ihminen eikä mikään pinnallinen pelle.

Itsekin luin tuon kirjan. Siinä on erittäin mielenkiintoisia pointteja. Olen merkannut tietyt sivut ylös ja aion palata niihin vielä jatkossakin. Mitä tulee julkiseen kuvaan nuorena ja hiustyyliin, peruukkiin jne. niin Agassilla kesti vain aikansa uskaltaa olla oma itsensä.

Matkustaessa on hyvä lukea, mutta matkustaessa on myöskin hyvä ostaa kirjoja. Kierrän aina lähes joka reissulla kirjakaupoissa. Samaten lentokentillä tsekkaan kirjavalikoiman. Tuon Agassin kirjan taisin ostaa Schipholissa.

edit. siteeraan tähän kohtaa sivuilta 186-187, jonka olen huomannut omassa elämässänikin: "you always try to be perfect, he says, and you always fall short, and it fucks with your head. Your confidence is shot, and perfectionism is the reason. You try to hit a winner on every ball, when just being steady, consistent, meat and potatoes, would be enought to win ninety percent of the time."

 

[-OO-]

Viimeksi luin Andrei Pogozevin kirjan Pako Auschwitzista joka kertoo Neuvostoliittolaisten sotavankien kokemuksista Auschwitzissa, ja kuinka muutama heistä lopulta pääsi pakenemaan leiristä josta pakenemista pidettiin lähes mahdottomana. Sikäli kirja oli mielenkiintoinen että itse tarina on mielenkiintoinen ja aihe kiinnostava mutta vähän häiritsi tuo Neuvostoliiton ja isänmaallisuuden jatkuva ylistäminen, varsinkin kun tietää ettei tuon mahtavan maan omatkaan leirit mitään varsinaisia onneloita olleet.

Mutta tämän tietysti ymmärtää koska käsittääkseni tämä Pogozevin kirja on koottu hänen todistajalausuntojensa pohjalta jotka hän antoi oikeudenkäynnissä entisiä keskitysleirivartijoita vastaan. Tuolloinhan (60-luvulla) elettiin aikaa jolloin Neuvostoliitto oli vielä täysillä voimissaan ja se varmaan on vaikuttanut noihin lausuntoihin jonkin verran, puhumattakaan siitä että Venäläiset sotavangit (Pogozev mukaan lukien) joutuivat heti kotimaahansa palattuaan NKVD:n kynsiin ja jokainen sana ja teko oli suurennuslasin alla.

Tällä hetkellä "työn alla" on sitten Robert Leckien sotamuistelmat Helmet for my pillow. Tämä Leckie on varmaankin tuttu kaikille niille jotka ovat jo ehtineet katsoa The Pacific -minisarjan. Eli Guadalcanalin ja Peleliun taisteluihin sotilaan silmin tuossa lähinnä keskitytään. Vajaat sata sivua olen parissa illassa lukenut ja oikein hyvältä vaikuttaa.

 

[Sinner]

Sofi Oksasen Puhdistus tuli lukaistua lähinnä siksi ettei muutakaan ollut saatavilla siihen hätään. Vaikka S.Oksanen on jotenkin puistattava tapaus persoonana meikäläiselle, niin kirja oli varsin hyvä. Ei nyt lähellekään sellainen, että tässä pitäisi lippu vetää salkoon ja yhtyä hypeen, mutta aivan helvetin paljon parempi kuin odotin.

Seuraavana on Tom Clancyn Pelon tasapaino, joka saa muuten kunnian olla ensimmäinen Clancyni. Ei odotuksia.

 

[Amerikanihme]

Itsekin luin tuon kirjan. Siinä on erittäin mielenkiintoisia pointteja. Olen merkannut tietyt sivut ylös ja aion palata niihin vielä jatkossakin. Mitä tulee julkiseen kuvaan nuorena ja hiustyyliin, peruukkiin jne. niin Agassilla kesti vain aikansa uskaltaa olla oma itsensä.

Ja kirjaa taisi auttaa paljon, että sen kirjoitti Pulitzer-palkinnon voittanut haamukirjailija eikä Andre itse. Oli tosiaan hyvin mukaansatempaavasti kirjoitettu kirja. Harmi, että jotkut kirjassa esiintyneet henkilöt (esim. Pete Sampras) ottivat muutamasta kohdasta nokkiinsa. Eikö rehellisyys ja oman mielipiteen ilmaiseminen ole sallittua? Jokainen on vastuussa teoistaan ja sanomisistaan ja jos totuus tulee julki, niin onhan se kestettävä ilman itkemistä. Se on sitten toinen asia jos joku on kirjoittanut valheita, ne saa (ja varmaan pitäisikin) oikoa. Mutta siitä ei käsittääkseni tässä kirjassa ole kyse.

 

[scholl]

Ja kirjaa taisi auttaa paljon, että sen kirjoitti Pulitzer-palkinnon voittanut haamukirjailija eikä Andre itse.

Itselleni tuollainen ei ole kynnyskysymys. Kiinnostaa paljon enemmän se, mitä on tapahtunut, millainen mies on ja millainen luonne. Se, jos kirja on lisäksi hyvin kirjoitettu, on tietysti ihan ok, mutta ei kovin tärkeää.

Yleensä jos henkilö on menestynyt niin hänessä on ainakin jotain mielenkiintoista. Brad Gilbertin kanssa olisi kyllä hauska ottaa pari kaljaa jossain paikallisessa Hootersissa.

 

[Danko]

Luin tässä viikolla Arto Salmisen Kalavaleen, ei huono kirja ollenkaan.

 

[Amerikanihme]

Yleensä jos henkilö on menestynyt niin hänessä on ainakin jotain mielenkiintoista. Brad Gilbertin kanssa olisi kyllä hauska ottaa pari kaljaa jossain paikallisessa Hootersissa.

Joo, mutta vain jos sieltä saa Bud Ice:a. Ja olisi ihan jännää tavata Jimbo, onko se tosiaan niin ylimielinen kuin Andre kirjassaan antaa ymmärtää?

 

[SteelGate]

Viimeisin kirja jonka luin, oli Sven Hasselin Kuolema Telaketjuilla. Harmi kun noita Hasselhoffin kirjoja ei oikein tahdo löytyä kirjakaupoista kuin muutamia yksilöitä. Akateemisesta Kirjakaupasta ostin tämän viimeisimmän kirjan, mutta muita en ole kyllä löytänyt.. Rangaistuspataljoona löytyy jo hyllystä.

 

[axe]

Viimeisin kirja jonka luin, oli Sven Hasselin Kuolema Telaketjuilla. Harmi kun noita Hasselhoffin kirjoja ei oikein tahdo löytyä kirjakaupoista kuin muutamia yksilöitä. Akateemisesta Kirjakaupasta ostin tämän viimeisimmän kirjan, mutta muita en ole kyllä löytänyt.. Rangaistuspataljoona löytyy jo hyllystä.

Kuvittelisin että Hasseleita löytyy helpommin niistä ylijäämäeriä myyvistä halpakirjakaupoista (Kirjatori, Kilokirja, yms.) kuin "oikeista" kirjakaupoista. En nyt mene vannomaan, mutta on sellainen mielikuva että niistä monista otettiin joku vuosi sitten uudet painokset joita sitten näkyi pinottuina näissä Kirjatoreissa.

 

[Koirapoika]

Nick Cave: Bunny Munron kuolema

Olen varsin huono arvostelemaan kirjoja, onko hyvä vai heikko esitys. No, Nick Cave on Australian vastine kotoiselle Kauko Röyhkälle, kirjojakin on tehty, Kauko kirjoittaa parempia. Ei tämä minun makuun toimiva ollut, traagisuutta, huumoriakin hitusen, pillu siellä oli pääosassa. Cave on taitava muusikko ja lauluntekijä, älä jätä päivätyötäsi.

Siirrytään seuraavaksi toisen kotimaisen monitoimimiehen materiaalin pariin, M. A. Numminen: Tango on intohimoni

 

[Kummeli]

Projekti Vares jatkuu:

Nyt tuli päätökseen Pimeyden tango, joka oli jälleen kerran sitä taattua Reijo Mäen laatua. Huumoria ja jännitystä sopivasti sekaisin, vähän niinkuin suomalaisissa elokuvissakin.

Nyt pöydällä odottaa Lännen mies, ja kun sen olen lukenut, niin tilanne näyttää seuraavanlaiselta: Yhteensä 21 kirjaa, joista olen lukenut 16. Täytyy vaan toivoa, ettei Mäki ole ihan äkkiä lopettamassa kirjoittelemista, niin saisin vähän lisää luettavaa.

 

[Hippi Hiiri]

Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

Klassikko(?) oli iso pettymys. Odotin Vonnegutin kirjoittavan toisen maailmansodan sotavankien kauheuksista mukaansa tempaavasti ja koskettavasti, mutta kirjoitustyyli oli hyvin etäinen jättämättä mitään kosketuspintaa kirjan hahmoihin ja lisäten juoneen avaruusoliot. Lisäksi hän käytti tehokeinona ilmaisua "niin se käy" aina, kun kirjoitti jonkun kuolemasta. Uskomatonta, ettei tuollaista ala-arvoista tehostuskeinoa ole saksittu pois.

Kirjan ansioksi lasken kiinnostavan suhtautumisen ajan käsitteeseen. Tästä johtuva ajassa hyppiminen kuitenkin hajotti muutenkin pinnallista lukukokemusta vielä lisää. Vonnegut nosti myös esille yhden(!) kiinnostavan faktan sodasta: Dresdenin pommitus tappoi enemmän ihmisiä kuin Hiroshiman atomipommi.

Niin se käy.

 

[ms.qvist]

Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

Vonnegut nosti myös esille yhden(!) kiinnostavan faktan sodasta: Dresdenin pommitus tappoi enemmän ihmisiä kuin Hiroshiman atomipommi.

Niin se käy.

Tämä fakta ei nykytietämyksen mukaan pidä lähellekään paikkaansa. Dresdenissä kuoli paljon ihmisiä mutta arvioiden mukaan kuolleita oli reilusti alle 100 000, joidenkin lähteiden mukaan vain 30 000.

Hiroshimassa taasen kuoli välittömästi noin 100 000 ihmistä ja vuoden loppuun mennessä jopa yli 150 000 ihmistä. Mutta nämäkin lukemat ovat vain suuntaa antavia arvioita. Nagasakissa kuoli välittömästi noin 70 000 ihmistä.

vlad.