Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Rod Weary]

Jaa tää on trilogia? Kolmen kirjan probleema. Meillä on vaan yks osa ja se on mulla hiukan yli puolenvälin. Täytyy kyllä sanoa, että voisi olla aika heviä settiä, jos ei olisi asiaa liippaavia opintoja takana. Ihan lukion fysiikalla tuosta ei kaikki avaudu. Eikä tietokoneen teoriapuolestakaan haittaa ole.

 

[axe]

Jaa tää on trilogia? Kolmen kirjan probleema. Meillä on vaan yks osa ja se on mulla hiukan yli puolenvälin. Täytyy kyllä sanoa, että voisi olla aika heviä settiä, jos ei olisi asiaa liippaavia opintoja takana. Ihan lukion fysiikalla tuosta ei kaikki avaudu. Eikä tietokoneen teoriapuolestakaan haittaa ole.

Jea, epätarkasti mullakin ilmaistuna tuossa. Trilogia on nimeltään Muistoja planeetta Maasta, ja se sisältää kolme teosta: Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä ja Kuolema on ikuinen. Ekan osan jälkeen varsinkin mennään kauas ja pitkälle.

 

[Tarinankertoja]

hyvä kun napaseutuja tutkitaan ja joku tekee sen minun puolesta.

Erinomanen opus on myös pohjoisnaparetkestä ilmalaivalla kertova Bea Uusma:n "Naparetki – Minun rakkaustarinani"

”Kolme miestä lähtee tavoittelemaan Pohjoisnapaa Vetypallolla vuonna 1897. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin heidän jäännöksensä ja leirinsä löydetään. Arktisessa ilmastossa jopa päiväkirjat ja filmit ovat säilyneet niin, että valokuvat pystytään kehittämään. Silti ei selviä, kuinka he kuolivat. Ja miksi? Mitä tapahtui? Läpi vuosikymmenten tapaus on kiehtonut niin lääkäreitä, tutkijoita, kirjailijoita kuin tavallisia ihmisiäkin.”

Ruotsalainen Bea Uusma alkoi lukea täysin sattuman oikusta kertomusta ruotsalaisen Andrée –retkikunnan epäonnistuneesta pohjoisnavan valloitusyrityksestä kuumailmapallolla.

Kertomus ja siihen liittyneet ratkaisemattomat arvoitukset imivät Uusman vahvasti mukaansa. Niin vahvasti, että Uusma kouluttautui lääkäriksi pystyäkseen selvittämään palapelin tiettyjä palasia. Matkasi vieläpä kolmeen otteeseen kauas pohjoiseen, että viimein napajäät väistyivät sen verran, että rantautuminen retkikunnan kuolinpaikalle Valkosaarille onnistui. Kymmenen vuoden selvittelyjen tuloksena syntyi teoria retkikunnan kohtalosta ja tämä 2013 julkaistu kirja ”Expeditionen. Min kärlekshistoria”. Se sai samana vuonna tietokirjallisuuden August-palkinnon.

Scifi puolelta on sitten Kim Stanley Robinsonin Antarktis

Suurin osa tarinasta keskittyy McMurdo-asemalle, joka on suurin asutuskeskus Etelämantereella ja jota Yhdysvallat ylläpitää tieteellisenä tutkimusasemana. Tarinassa korostetaan kestävän elämäntavan merkitystä ja haastavaa elämää vihamielisessä ympäristössä jaAntarktiksen merkitystä "tieteen mantereena". Romaaniin vaikutti voimakkaasti Robinsonin vuonna 1995 tekemä vierailu Etelämantereella osana Yhdysvaltain kansallisen tiedesäätiön Antarctic Artists and Writers -ohjelmaa, ja se oli ehdolla Locus-palkinnon saajaksi vuonna 1998


ja tästä päästään ei kirjaan, eli TV elokuvaan, dokunettiin, eli
Antarktis - ikuisen jään seikkailu

Hieno kaksiosainen dokumentti kertoo Antarktiksella asuvista ihmisistä, jotka ovat lähinnä kansainvälisiä tutkijoita ja heidän perheitään. Kuinka he tulevat toimeen ihmiselle vaarallisella alueella, jonne ei hädän hetkellä ulkopuolista apua saa? Antarktis houkuttelee puoleensa myös extreme-seikkailijoita ja alueen merkitys on kasvamassa myös ilmastonmuutoksen myötä.

”King George Island maan kylmimmän ja yksinäisimmän mantereen reunalla. Saari on portti Etelämantereelle. Sen lounaiskärjessä poikkeuksellisen kiven ja jään maisemassa sijaitsevat tutkimusasemat, joita ylläpitävät viisi eri kansakuntaa: Chile, Venäjä, Uruguay, Etelä-Korea ja Kiina. Ristiriitaiset poliittiset näkemykset, motivaatiot ja kulttuurit elävät rinnakkain ahtaimmissa tiloissa. Mutta Etelämantereella voit selviytyä vain yhdessä. Erityinen haaste yhdellä planeettamme vihamielisimmistä osista. Kun tutkijat lähtevät saarelle töihin, kaikki on suunniteltava ja organisoitava huolellisesti – ruokatarvikkeista sairaanhoitoon. Tutustumme miehistöihin ja heidän perheisiinsä ja dokumentoimme heidän arkeaan vuoden aikana: Etelämantereen kesästä, jolloin kansainväliset tutkimusryhmät kokoontuvat tutkimaan turmeltumatonta ympäristöä ja alkuperäisiä eläimiä, talveen, jolloin vain muutama tutkija jää asemille. Tämä enemmän tai vähemmän omiin käsiin jätetty pieni yhteisö joutuu kestämään loputtomia lumimyrskyjä ja säälimätöntä kylmää. ”

 

[Kilgore Trout]

Menossa Ann Leckien debyyttituotos Ancillary Justice, lupaavalta vaikuttaa. Sci-fistä puhutaan, ja ko. opus on ehkä jopa ainoana koskaan voittanut niin Hugo-, Nebula- kuin Clarke-palkinnonkin, joka toimi ihan summamutikassa ostoperusteena.

Jonossa on odottelemassa sitten Alastair Reynoldsin Prefect-trilogia, jonka viimeinen osa Machine Vendetta ilmestyi aivan vastikään. Reynoldsin mukaan Revelation Space -universumi on sen myötä toistaiseksi nähty.

Luin tämän vinkin perusteella Ancillary Justicen, ja onhan se hyvää scifiä, kiitoksia vinkistä. Täytyy etsiä myös trilogian muut osat, Ancillary Sword ja Ancillary Mercy, luettavaksi.

Luin myös Ann-Mari Leinosen kirjoittaman Suomalaistaistelijana Ukrainassa, joka kertoo suomalaisesta Artusta, joka tekee useamman keikan rintamalle. Se kuvaa hyvin sodan raakaa todellisuutta ja sen seurauksia. Kirja ei anna hääviä kuvaa ukrainalaisten johtamisesta, ilmeisesti vain se, että venäläiset ovat vielä huonompia pelasti Ukrainan sodan alkukuukausina.

Nyt minulla on menossa Rutger Bregmanin Hyvän historia. Kirja pyrkii murskaamaan myytit ihmisten pahuudesta ja tarjoaa tilalle myönteistä ihmiskuvaa, sitä että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Kirja tuntuu välillä hyvinkin uskottavalta, välillä taas tuntuu, että esimerkit on valittu sopivasti tukemaan kirjailijan näkemyksiä.
Lukemisen arvoinen se on joka tapauksessa, jos aihepiiri kiinnostaa.
Kirjasta on julkaistu muutama hyvä arvostelu, joten linkitän ne sen sijaan, että referoisin samoja asioita.

Kirja-arvio: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa

Rutger Bregman: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa (Atena 2020, suomentanut Mari Janatuinen)

www.mtvuutiset.fi

Kirja-arvio: Nykyhistorioitsija perustelee, miksi useimmat ihmiset ovat hyviksiä

Alankomaalainen historioitsija esittää vastaväitteen Nobel-kirjailijan tutuksi tuomalle ihmiskäsitykselle.

www.maaseuduntulevaisuus.fi

Kirjallisuus | Maailmanmaineeseen noussut tietokirjailija Rutger Bregman kumoaa meihin syvälle istutetun ajatuksen: Ihminen ei ole itsekäs vaan pohjimmiltaan hyvä (maksumuurin takana)

 

[Huerzo]

Kirja tuntuu välillä hyvinkin uskottavalta, välillä taas tuntuu, että esimerkit on valittu sopivasti tukemaan kirjailijan näkemyksiä.

Olen samaa mieltä. Etenkin lopun kuunteleminen oli vaivaannuttavaa ja oletan kirjailijalla tiimeineen olleen vaikeuksia "naulata" hyvän alun jälkeen loppu siististi pakettiin.

 

[Tarinankertoja]

Olen samaa mieltä. Etenkin lopun kuunteleminen oli vaivaannuttavaa ja oletan kirjailijalla tiimeineen olleen vaikeuksia "naulata" hyvän alun jälkeen loppu siististi pakettiin.

Loppu on poliittinen katsontakanta asioihin, enemmän mielipidettä.

Mutta erinomanen alkupuolisko joka murskaa kyllä muutamat sitkeät myytit "kärpästen herran" ja "Stanfordin vankilakokeen" osalta. Kyllä tätä voi suositella, vaikka se lopun osio varmaan talousoikeistolaiselle aiheuttaakin näppylöitä

 

[Jof]

Ilkka Remeksen uusin kirja Zeus tupsahti eteen ja luettavaksi. En ole vuosiin lukenut yhtään tämän kirjailijan teosta ja olisipa tämänkin voinut jättää väliin.

Taustatyöt on varmasti tehty huolella ja juonikin on ajankohtainen, mutta jotenkin tuli tunne, että kiireellä on pitänyt tämä kirja saada kauppoihin. Tapahtumia heitetään eteen vauhdilla ja mielestäni uskottavuus kärsii tuossa tempoilussa. Virheitäkin on oletetussa kiireessä jäänyt ainakin tähän ennakkopainokseen.

 

[Jj]

Äänikirjana Heikki Silvennoisen Nousut ja laskut artistin maks.. lukemana. Hieman ihmettelin pituutta kun Kummelissa mentiin jo ja puoli kirjaa jäljellä. Alkupään seikkailut ja sähläykset ehkä kiinnostavimpia mutta kyllä se kantoi. Seuraavaksi Suosikin historiikkia, Pirjo Heikkilän lukemana.

 

[Stolk-2]

Luin Stephen Kingin kirjoittamisesta: muistelmia leipätyöstä kirjan. Kirja on osaksi muistelma kirja ja osaksi ohjeita ja vinkkejä kirjoittamisesta. Hyvin sujuvasti King kirjoittaa, joten kirja tuli luettua nopeasti.

Nyt on vuorossa Tervon Aatami ja Eeva kirja.

 

[axe]

Nyt kuitenkin Bookbeatista osui jotenkin silmään ihan omana satunnaishakuna Kaliane Bradleyn Aikaministeriö, joka teki sen loksahduksen että tän mää voisin haluta lukea. Ideana siis, että nykyajasta käydään "varastamassa" menneiden vuosisatojen ihmisiä ja tuodaan heitä elämään tätä uutta aikaa. Hyvin alussa vielä, mutta alku on ollut kiinnostava.

Kiinnostus lopahti melko nopeasti. Olisinko saanut nyt puolivälin yli kahlattua ja menee turhauttaviempien lukemieni kirjojen joukkoon. Kaikki se hukattu potentiaali jonka sijaan sitten jaaritellaan jotain ihastumisromantiikkaa, eikä yhtään mitään tapahdu, ei mielenkiintoisen lähtöasetelman suhteen eikä edes sen kituuttavan hitaasti orastavan romanssinkaan suhteen. Saas nähdä päästäänkö tän kirjan kanssa koskaan maaliin vai heitetäänkö digitaalista vesilintua.

 

[Tarinankertoja]

Lone Theils:sen ekaan kirjaan pohjaava TV sarja pyörii Katsomossa, ja tulikin tsekattua mitäs uutta kirjailijalta on tullut. Kun nämä Nora Sand kirjat Kohtalokas merimatka, Runoilijan vaimo ja Noitapoika on tullut luettua… näistä kirjoista eniten jääny kyllä mieleen, että kuvaillaan paljon sitä mitä syädään :-)

Kirjastosta ei löytynyt mitään.. kustantajaltakaan.. suomeksi siis. Hassua on, että äänikirjana sitten Storytelillä on Nora Sand 4: Hiljaisuusleikki ja Nora Sand 5: Näkymättömät. . ei paperikirjaa?

Thelis näemmä alottanu uudenkin sarjan, jossa seurataan Etsivä Signe Brask:a, näitäkin on kaksi Paluu pimeään: Kaivattu ja Paluu pimeään II: Piinattu… mutta ei siis suomennettuina paperisina kirjoina. vain e-kirjana ja äänikirjana.



Tähänkö tää ny menee? Joo, kuuntelen myös äänikirjoja, nou hätä, mutta se paperikirja on siinä sängyn vieressä ollu aina ja nää Thelikset nimenomaan ollu iltalukemistoa.



..ehkä se paperikirjatuotanto on vaan liian kallista näin pienellä kielialueella käännöskirjallisuudelle…

 

[Ilmari Ahde]

Robert Baer: Neljäs mies - KGB-myyrän metsästys CIA:n ytimessä.

Olipa tylsä tekele, ymmärrettävästi monista asioista piti vaieta, mutta puisevaa juttua oli Robert saanut aikaan. Viitteitä oli lopussa listattu yli 250, mutta tekstistä oli jäänyt viitenumerot pois, eipä niistä paljon iloa ollut.

Jos hyvää tosikertomusta vakoilun maailmasta himoitsee lukea, otahan kouraasi Ben Macintyre - Vakooja ja petturi. Oleg Gordijevskin tarina on kuin parhaimmasta vakoojatrilleristä, loppupuolella selviää miksi Finlandia on Gordijevskin mielestä maailman kaunein musiikkikappale.

 

[Eddie]

Lone Theils:sen ekaan kirjaan pohjaava TV sarja pyörii Katsomossa, ja tulikin tsekattua mitäs uutta kirjailijalta on tullut. Kun nämä Nora Sand kirjat Kohtalokas merimatka, Runoilijan vaimo ja Noitapoika on tullut luettua… näistä kirjoista eniten jääny kyllä mieleen, että kuvaillaan paljon sitä mitä syädään :-)

Kirjastosta ei löytynyt mitään.. kustantajaltakaan.. suomeksi siis. Hassua on, että äänikirjana sitten Storytelillä on Nora Sand 4: Hiljaisuusleikki ja Nora Sand 5: Näkymättömät. . ei paperikirjaa?

Thelis näemmä alottanu uudenkin sarjan, jossa seurataan Etsivä Signe Brask:a, näitäkin on kaksi Paluu pimeään: Kaivattu ja Paluu pimeään II: Piinattu… mutta ei siis suomennettuina paperisina kirjoina. vain e-kirjana ja äänikirjana.



Tähänkö tää ny menee? Joo, kuuntelen myös äänikirjoja, nou hätä, mutta se paperikirja on siinä sängyn vieressä ollu aina ja nää Thelikset nimenomaan ollu iltalukemistoa.



..ehkä se paperikirjatuotanto on vaan liian kallista näin pienellä kielialueella käännöskirjallisuudelle…

Omaan makuun nuo Signe Braskit on parempia. Kolmatta osaa ei tunnu ilmestyvän. Olen jo aika kauan sitten nuo kuunnellut.

 

[Skruf]

Lähiaikoina tulee taas historiaa luettua, kun Mark Hollingsworthin "Vakoojien valtakunta, miten KGB ja sen perilliset tunkeutuivat länsimaiden ytimeen" on noudettavissa kirjastossa ja Mika Kuljun "Suomalaiset Normandian maihinousussa" on tulossa varauksessa lähikirjastoon.

 

[Shardik]

Klassikkolistaltani kuuntelen nyt James Joycen Finnegan's Wakea. Aika paljon olen klassikoita lukenut/kuunnellut (myös pari Joycea) ja nyt on eka kertaa kirja, josta en tajua niin maar yhtään mitään. Oon käyny etukäteen lukemassa kappalesynopsiksiakin, mutta ei vaan pysty seuramaan narratiivia yhtään millään tasolla. Iso osa sanoista on keksittyjä/ei-englanninkielisiä ja ne mitkä ei ole on hemmetin hankalissa lauserakenteissa. Ja ne lauseet, jotka ymmärtää on joko päättömiä tai täysin irrallisia. Kieli on rikasta, mutta eipä tuosta muuta jää käteen. No, onpa 30 h kuunneltavaa työmatkoille. Ehkä lukien voisi paremmin pysyä mukana, mutta enpä taida tähän teokseen toista kertaa tarttua.

Edit: kävinpä vielä wikipediassa ja ilmeisesti kirjallisuuspiirit eivät ole 85 vuodessa oikein kunnolla vielä selvittäneet romaanin juonta, niin ehkäpä en ota tätä kovana kolhuna itsetunnolleni.

 

[Kilgore Trout]

Luin Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin kahvi jäähtyy. Sympaattinen pieni kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat tokiolaiseen kahvilaan. Yhteen paikkaan istumalla pystyy matkustamaan ajassa, mutta matkustamista rajoittaa pitkä lista sääntöjä.
Kirjasta tulee mieleen Namiyan puodin ihmeet, molemmat ovat hyvällä tavalla outoja. Luultavasti jos on tykännyt Namiyan puodin ihmeestä pitää myös tästä kirjasta.

 

[Ilmari Ahde]

Luvattoman kauan hyllyssä vuoroaan odotellut kirja kouraan, Turun tuottoisan punaparran, Heikki Kännön Ihmishämärä. Mitä aiemmista teoksistaan voisi vetää johtopäätöksiä, ei tässäkään mennä siitä missä aita on matalin eikä varmasti veräjän kautta. Varsinainen tiiliskivi, järkäle, monoliitti.. reilut tuhat sivua tavattavaa.

 

[Dino]

Edellinen oli Helena Immosen Operaatio Napakettu, nyt on menossa klassikko-osastolta Steinbeckin Vihan hedelmät - pitkästä aikaa. Yllättävänkin ajankohtainen edelleen, yli 80 vuoden jälkeenkin.

 

[Zaster]

Tanskalaisen toimittajan ja kirjeenvaihtajan Steffen Kretzin mielenkiintoinen kirja- Myrskyn jälkeen. Hyökkäys Capitoliin ei ollut loppu, se oli vasta alkua, kirja jakautuneesta Yhdysvalloista. Kretz matkaa halki maan ja halki maan poliittisen historian. Tapaa lukemattoman määrän ihmisiä aina politiikan ja talouden huipulta, ihan niihin tavallisiin taloutensa kanssa kamppaileviin amerikkalaisiin.
Maa on jakautunut ja jopa perheet ovat jakautuneet. Kirjan alussa kerrotaan Reffitin perheestä ja erityisesti perheen isän Guy Reffitin asteittaisesta vajoamisesta "kanin koloon" ja radikalisoitumisesta. Aseita, ammuksia, polttoainetta ja ruokaa autotalliin ja lopuksi ensimmäisten joukossa valtaamaan Capitolia.
Kretzi haastattelee kirjaa varten useaan otteeseen perheen jäseniä ja ääneen pääsee kaikki perheen jäsenet myös perheen poika joka lopulta ilmiantaa isänsä FBI:lle.

Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään? Miten tavallinen, työssä käyvä ja hyvätuloinen perheenisä voi seota näin totaalisesti? Näihin kysymyksiin ja koko Yhdysvaltojen kahtiajakautumiseen Kretzi hakee vastauksia ja saakin niitä runsaasti. Vastaajia löytyy laidasta laitaan ja Kretz tuo näiden ihmisten näkemyksiä monisyisesti esiin.

 

[Patarouva]

Suosittelen niille, joita lähihistoria, talous ja valtion budjetit kiinnostavat keväällä lukemaani
Jarkko Vesikansan kirjoittamaa Laman taittaja Raimo Sailas ja kolme talouskriisiä.

Aikoinaan nuorena opiskelijana Sailas oli lähinnä kirosana, mutta arvostus nousi kummasti kun luki tuon kirjan kiihkottomasti. Aika kova jätkä!

Suosittelen kahta teosta miehille, joita edes vähän romanttiseen kirjallisuuteen viittaava lähinnä puistattaa tyyliin akkojen kirjoina.

Graeme Simsion: Vaimotesti

Hauska kirja. Päähenkilö Donilla on jonkin verran haasteita ihmissuhteissa, mikä naurattaa, mutta hyväntahtoisesti. Etäisesti minulle tuli hänestä mieleen Antti Tuomaisen Henri Koskinen.

P. Z. Reizin: Onnen algoritmi

Tekoälyt alkavat leikkiä amoria kahdelle yksinäiselle ja yksi tekoäly pistää kapuloita rattaisiin. Välillä hymyilyttää, mutta toisaalta pistää miettimään, mikä lopulta erottaa kehittyneen tekoälyn ihmisestä ja miten pienistä jutuista lopulta voi nauttia, kun vaikka saa maistella juustoa ja kokea tunteen, kun aurinko lämmittää kasvoja.

 

[Stolk-2]

Jari Tervon Aatami ja Eeva tuli luettua. Kuvitteellista historian kirjoitusta miten toisessa todellisuudessa Suomen kohtalo oli sodan jälkeen. Sujuvaa Tervon tekstiä kuten yleensä, mutta itse pidin hieman sekavana ajassa ja hahmoissa pomppimisen. Kirja oli mielestäni vähän liian pitkä ja pitikö jokaisesta vähän samanlaisesta hahmosta kirjoittaa.

Nyt aloitin Sture Lindholmin Punavankilan.

 

[Voranen]

Noiturisarja (Witcher) on ollut toista kertaa lukemisena. Aiemmalla kerralla tuli luettua sikin sokin sekä suomeksi että englanniksi mutta nyt olen pysytellyt vain suomessa. Puola-asiantuntija Tapani Kärkkäinen ansaitsee kyllä kiitosta käännöstyöstään. Mielestäni suomikäännös on paljon parempi kuin englanti vaikken tietenkään alkuperäispuolaan osaa verratakaan, enkä eristää kuinka paljon tästä on vain sen syytä, että äidinkieli on aina äidinkieli. Netin perusteella kylläkin on melko yleinen mielipide, että englantikäännös ei täydellinen ole. Etenkin dialogi, mikä on kirjojen paras osuus, on suomiversiossa loistavaa.

Kuudetta kirjaa kahdeksasta aloittelen juuri ja ensimmäiseltä kerralta jäi mieleen, että suunnilleen tässä kohtaa Sapkowskilta lähti tarina aavistuksen verran käsistä. Saaga on kylläkin kokonaisuudessa hyvä mutta saa nähdä olenko jälleen sitä mieltä, että langat eivät pysyneet täydellisesti hanskassa ja joitakin asioita jäi ihan liian auki ja joitakin taas vatvottiin liikaa. Olisi tarvinnut jonkun editoijan vähän pitämään ruodussa. No ainakin sai homman kunniakkaasti aikanaan maaliin saakka, eikä näiden kirjojen kanssa joudu jäämään kiusalliseen limboon toisin kuin eräiden nimeltä mainitsemattomien fantasiakirjailijoiden kohdalla.

Ensimmäisellä lukukerralla isoksi esteeksi aloittamiseen itsellä oli se, että kaksi ekaa kirjaa ovat novellikokoelmia, joista en melkein koskaan välitä. Nyt pidin niitä ihan mahtavina. Varsinkin, kun nyt vasta tajuaa, että käytännössä jokainen novelleista rakentaa pohjaa jollekin tärkeälle elementille itse kokopitkien romaanien saagassa.

Ilmeisesti piakkoin on tulossa uusi Geralt-romaani. Sitä innolla odottaessa.

 

[axe]

Kiinnostus lopahti melko nopeasti. Olisinko saanut nyt puolivälin yli kahlattua ja menee turhauttaviempien lukemieni kirjojen joukkoon. Kaikki se hukattu potentiaali jonka sijaan sitten jaaritellaan jotain ihastumisromantiikkaa, eikä yhtään mitään tapahdu, ei mielenkiintoisen lähtöasetelman suhteen eikä edes sen kituuttavan hitaasti orastavan romanssinkaan suhteen. Saas nähdä päästäänkö tän kirjan kanssa koskaan maaliin vai heitetäänkö digitaalista vesilintua.

Annetaan nyt lopputuomio: not good. Vaikka päähenkilö nyt pääsikin hiplaamaan 1800-luvun puolivälin tutkimusretkeilijän lihaksikasta rintaa ja oikein panemaankin, niin ei silti. Enpä muista yhtä suurta pettymystä kirjasta, joka kuitenkin starttasi ihan mukavasti. Kyseesssä siis Aikaministeriö by Kaliane Bradley.

 

[Kilgore Trout]

Luen Hannu Pöppösen kirjaa Nippu pesoja ja muita kertomuksia Argentiinasta. Toimittaja ja tietokirjailija Pöppösen reportaasiromaani kertoo esimerkiksi Argentiinan villinä laukkaavasta inflaatiosta, joka vuoden 2024 alussa oli 211,4 prosenttia. Tästä Pöppösellä on omakohtaista kokemusta, kun hän halusi vaihtaa 600 euroa pesoiksi. Jonotuksen jälkeen pankissa paljastui, että kassarouvalla oli vain 100 peson seteleitä arvoltaan 0,40 euroa.

Saan kolme muovikääreeseen pakattua pakettia setelinippuja, jotka vastaavat kuutta tiiliskiveä. Koska ne eivät mahdu kassatiskin luukusta, Pöppöselle luovutetaan rahat mustassa jätesäkissä takaoven raosta. Tässä vaiheessa on paras napata taksi vähän äkkiä, sillä rahasäkin kuljettaminen Buenos Airesin sivukujalla voi koitua kohtalokkaaksi.

Kiinalaisten kasvava vaikutusvalta, suomalaissiirtolaisten seikkailut 1900-luvun alussa ja moni muu asia saa paikan päältä käsin valaistusta itselleni melko tuntemattoman maan ihmisten elämästä. Todella mielenkiintoinen kirja!

Argentiinan talouden kurjistumisen seurauksena lähes puolet kansasta elää köyhyydessä, osa heistä kaduilla. Nuoriso purkaa turhautumistaan yhteiskunnallisiin oloihin aggressiiviseen punk-musiikkiin. Sen siivellä Pöppönen tutustuttaa kirjassaan Buenos Airesin monimuotoiseen musiikkiskeneen, jossa Unescon aineettomaksi kulttuuriperinnöksi vuonna 2009 nimetyllä tangolla on itsestään selvä asema.
Tangotanssin tiukat sukupuoliroolit heittivät häränpyllyä, kun sateenkaari-ihmiset aloittivat kaikille avoimet gaymilongat, tangotanssitapahtumat, joissa viejän ja vietävän roolit vaihtuvat mennen tullen, ja puukoodikin sallii farkut ja tennarit.
Suvaitsevaisuus kannatti, sillä Buenos Aires on sateenkaariväen viidenneksi suosituin turistikohde maailmassa, mikä tuo 15 prosenttia kaupungin vapaa-ajan matkailun tuotoista.

Mutta, kuten Argentiinassa on tapana, asiat tuppaavat menemään överiksi. Rajoittamaton sananvapaus nosti omalta osaltaan moottorisahaa vaalikampanjassaan heilutelleen, itseään ”anarkokapitalistiksi” kutsuvan Javier Milesin presidentiksi joulukuussa 2023.
Kampanjassaan hän lupasi muun muassa laillistaa elinkaupan, kieltää abortin ja löysentää aselakeja.

 

[Luulajanpuisto]

Ilkka Remeksen uusin kirja Zeus tupsahti eteen ja luettavaksi. En ole vuosiin lukenut yhtään tämän kirjailijan teosta ja olisipa tämänkin voinut jättää väliin.

Taustatyöt on varmasti tehty huolella ja juonikin on ajankohtainen, mutta jotenkin tuli tunne, että kiireellä on pitänyt tämä kirja saada kauppoihin. Tapahtumia heitetään eteen vauhdilla ja mielestäni uskottavuus kärsii tuossa tempoilussa. Virheitäkin on oletetussa kiireessä jäänyt ainakin tähän ennakkopainokseen.

Samaa kirjaa on luettu. Viimeisen kahdenkymmenen ja vähän päälle vuoden olen Remestä lukenut, mutta viimeiset pari-kolme kirjaa on ollut laskujohdanteisia. Remeksellä on jo pitkään ollut jonkinlainen pakkomielle hyppiä romaaneissaan maanosasta toiseen, ja sen lisäksi viime vuosina päähenkilön henkilökohtaiset ongelmat ovat alkaneet viedä yhä enemmän tilaa varsinaisesta pääjuonesta.
Voisi tosiaan hengähdystauko olla paikallaan. Parhaimmillaan kuitenkin Remeksen romaanit ovat parasta lajissaan.