hyvä kun napaseutuja tutkitaan ja joku tekee sen minun puolesta.
Erinomanen opus on myös pohjoisnaparetkestä ilmalaivalla kertova Bea Uusma:n
"Naparetki – Minun rakkaustarinani"
”Kolme miestä lähtee tavoittelemaan Pohjoisnapaa Vetypallolla vuonna 1897. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin heidän jäännöksensä ja leirinsä löydetään. Arktisessa ilmastossa jopa päiväkirjat ja filmit ovat säilyneet niin, että valokuvat pystytään kehittämään. Silti ei selviä, kuinka he kuolivat. Ja miksi? Mitä tapahtui? Läpi vuosikymmenten tapaus on kiehtonut niin lääkäreitä, tutkijoita, kirjailijoita kuin tavallisia ihmisiäkin.”
Ruotsalainen Bea Uusma alkoi lukea täysin sattuman oikusta kertomusta ruotsalaisen Andrée –retkikunnan epäonnistuneesta pohjoisnavan valloitusyrityksestä kuumailmapallolla.
Kertomus ja siihen liittyneet ratkaisemattomat arvoitukset imivät Uusman vahvasti mukaansa. Niin vahvasti, että Uusma kouluttautui lääkäriksi pystyäkseen selvittämään palapelin tiettyjä palasia. Matkasi vieläpä kolmeen otteeseen kauas pohjoiseen, että viimein napajäät väistyivät sen verran, että rantautuminen retkikunnan kuolinpaikalle Valkosaarille onnistui. Kymmenen vuoden selvittelyjen tuloksena syntyi teoria retkikunnan kohtalosta ja tämä 2013 julkaistu kirja ”Expeditionen. Min kärlekshistoria”. Se sai samana vuonna tietokirjallisuuden August-palkinnon.
Scifi puolelta on sitten Kim Stanley Robinsonin
Antarktis
Suurin osa tarinasta keskittyy McMurdo-asemalle, joka on suurin asutuskeskus Etelämantereella ja jota Yhdysvallat ylläpitää tieteellisenä tutkimusasemana. Tarinassa korostetaan kestävän elämäntavan merkitystä ja haastavaa elämää vihamielisessä ympäristössä jaAntarktiksen merkitystä "tieteen mantereena". Romaaniin vaikutti voimakkaasti Robinsonin vuonna 1995 tekemä vierailu Etelämantereella osana Yhdysvaltain kansallisen tiedesäätiön Antarctic Artists and Writers -ohjelmaa, ja se oli ehdolla Locus-palkinnon saajaksi vuonna 1998
ja tästä päästään ei kirjaan, eli TV elokuvaan, dokunettiin, eli
Antarktis - ikuisen jään seikkailu
Hieno kaksiosainen dokumentti kertoo Antarktiksella asuvista ihmisistä, jotka ovat lähinnä kansainvälisiä tutkijoita ja heidän perheitään. Kuinka he tulevat toimeen ihmiselle vaarallisella alueella, jonne ei hädän hetkellä ulkopuolista apua saa? Antarktis houkuttelee puoleensa myös extreme-seikkailijoita ja alueen merkitys on kasvamassa myös ilmastonmuutoksen myötä.
”King George Island maan kylmimmän ja yksinäisimmän mantereen reunalla. Saari on portti Etelämantereelle. Sen lounaiskärjessä poikkeuksellisen kiven ja jään maisemassa sijaitsevat tutkimusasemat, joita ylläpitävät viisi eri kansakuntaa: Chile, Venäjä, Uruguay, Etelä-Korea ja Kiina. Ristiriitaiset poliittiset näkemykset, motivaatiot ja kulttuurit elävät rinnakkain ahtaimmissa tiloissa. Mutta Etelämantereella voit selviytyä vain yhdessä. Erityinen haaste yhdellä planeettamme vihamielisimmistä osista. Kun tutkijat lähtevät saarelle töihin, kaikki on suunniteltava ja organisoitava huolellisesti – ruokatarvikkeista sairaanhoitoon. Tutustumme miehistöihin ja heidän perheisiinsä ja dokumentoimme heidän arkeaan vuoden aikana: Etelämantereen kesästä, jolloin kansainväliset tutkimusryhmät kokoontuvat tutkimaan turmeltumatonta ympäristöä ja alkuperäisiä eläimiä, talveen, jolloin vain muutama tutkija jää asemille. Tämä enemmän tai vähemmän omiin käsiin jätetty pieni yhteisö joutuu kestämään loputtomia lumimyrskyjä ja säälimätöntä kylmää. ”