Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Txjokeri]

Mä olen heikkona näihin "kadonneen jäljillä" -tyyppisiin tarinoihin, jossa kauan erillään olleet/toisistaan tietämättömät perheenjäsenet jonkun sattuman kautta kohtaavat. Yksi parhaista tarinoista on "Three Identical Strangers", kolmoset, jotka löysivät toisensa. Tässä tarinassa on monta yllättävää käännettä.

Ketjun aiheeseen sitten liitty tarina jalattomana syntyneestä romanialaistaustaisesta tytöstä, joka jo pienenä adoptiolapsena innostui kaikenlaisesta liikunnasta ja otti idolikseen USA:n 1996 olympiajoukkueen niinikään romanialaissyntyisen voimistelijan. Ja sitten yllätyksekseen sai kuulla, että ao. urheilija onkin hänen sisarensa.

Kumpikin on kirjoittanut tarinastaan kirjan, jotka avaavat aika paljon taustoja. Ensin sain käsiini vanhemman sisaren, Dominique Moceanun, elämäkerran, Off Balance, jossa hän kertoo taustastaan, olympiajoukkueen valmentajapariskunnan julmuuksista ja kotiongelmistaan, joista viimeinen päätyi rapakon takana isoihin otsikoihin "perhe-eron" merkeissä. Ja luvut, joissa kerrotaan sisaren ilmestymisestä elämään ja tapaamisista, saivat silmät kostumaan useammankin kerran.

Nyt on työn alla pikkusiskon, Jennifer Brickerin, Everything Is Possible. Se on vasta alussa, mutta jo nyt on napannut jo hyvin mukaansa. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa, jalattomuudesta huolimatta, on ollut eräällä tavalla helpompaa kuin sisarillaan.

Vaikka tapahtumista ja kirjojen ilmestymisistä on kulunut jo joitakin vuosia, niiden tarinat eivät ole silti mitenkään menettäneet taikaansa ja tosielämän ihmeellisyyttä.

 

[Rod Weary]

Ulf Kvensler - Erämaa

Ruotsissa näitä laadukkaita kirjailijoita riittää. Kvenslerin esikoisteos on psykologinen trilleri, joka sijoittuu... no, erämaahan. Hauska miljöö, kun ns. suljettu tila onkin tällä kertaa käännetty nurinniskoin avoimeksi. Hyvin rytmitetty tarina, tempaisi ainakin mut täysin mukaansa. Vahva lukusuositus lajityypin ystäville.

 

[Blue F]

Lienee synti ja häpeä myöntää, tässä ketjussa vai pitäsikö sanoa kerhossa, jossa aktiivit lukevat vain elämänkertoja ja historian havinaa, että tartuinpa uusimpaan Vuoriseen, Puerto Anúkseen. Edellisestä "kirjasta" Vuoris-J:llä tulee kuluneeksi kymmenkunta vuotta, joten päätinpä testata, vieläkö ajatuksenjuoksumme kulkevat käsikädessä, koska kyllähän Juoppikset, Kristianin siviilipalvelu-kokemukset, sekä dikdek-huumori oli aiemmin tähän kaveriin uponnut ja olleet vahvasti mukana saattelemassa allekirjoittanutta lukuharrastuksen pariin.

Kyllä pitää todeta, että wanhaksi on tainnut allekirjoittanut näinä kuluvina vuosina kouliintua. Ei tämä jatkuva pimppi-pippeli -kuvaelma oikein jaksa enää nostamaan hymiöitä näytölle, eikä mällejä talouspaperin kulmaan. Se että viidensadan sivun aikana peppuun työnnetään milloin pu-tin, milloin love-row, stal-in, milloin mitäkin rojua varmaankin joka kolmannella sivulla, ei oikein enää aiheuttanut kuin aikamies-kirjoittajan puolesta myötähäpeää. Ehkä jo tuosta opuksen nimestä olisi pitänyt osata tehdä omat johtopäätökset, mutta annoin helleilman sekoittaa pääni ja luin opuksen ensimmäisestä seisokista vihonviimeiseen pussientyhjennykseen. Kirjailija on kohta kuuskymmentä. Mitäköhän se aikoo aikuisena tehdä duunikseen? Ehkä se ei tiedä, kuten en minäkään...

Seuraavaksi ajattelin tarttua Bulgakovin romaaniin nimeltä Saatana saapuu Moskovaan.

 

[axe]

Tähän maailmanaikaan varsin epäsuosittu mielipide, mutta mää haluaisin esim. BookBeatiin mahdollisuuden rajata kirjailijat naisiin ja miehiin. Oon lukenut paljon hyviä naisten kirjoittamia kirjoja enkä halua mitenkään vähätellä naiskirjailijoita, mutta romaani- ja fiktiopuolella kallistun kuitenkin lähtökohtaisesti hyvin vahvasti miesten kirjoitus/ajattelutapaan. Väitti kuka tahansa sukupuolihämärtäjä mitä tahansa, ja olkoon olemassa vaikka kuinka paljon poikkeuksia ryhmien sisällä, niin siinä jättimäisessä isossa kuvassa miehet ja naiset vaan ovat erilaisia.

BB:ssä ja vastaavissa selkeä valtaosa käyttäjistä on naisia, jotka hekin ajattelevat sukupuolista koko lailla samalla tavalla ja haluavat kirjailijansa tuntevan ja puhuttelevan omaa maailmaansa. Niinpä nytkin tuosta kun ottaa etusivun top-tenit, niin nousussa olevissa kirjoista 9/10 on naisia, suosituissa uutuuksissa 8/10 jne. Joten olisi mukavaa päästä rajaamaan sukupuolella.

En vihaa naisia, oon naimisissakin sellaisen kanssa.

 

[Shardik]

Kuuntelin äänikirjana Stendhalin The Red and the Black, joka kertoo 1830-luvun ranskalaisen miehen noususta yhteiskunnassa ja hänen rakkauselämän kiemuroistaan. Ilmeisesti kyseessä on romaanikirjallisuuden tienraivaaja, ensimmäinen psykologinen romaani. Mutta onhan nuo kirjat kehittyneet vuosisatojen aikana runsaasti, ei nykyajan mittapuulla mielestäni kummoinen tekele, vaikka varmasti historiallisesti merkittävä. Sama vika monissakin saman aikakauden tai vanhemmissa kirjoissa. Toki myös nykymittapuullakin hienoja klassikoita olen lukenut. Oon vuosien aikana yrittänyt lukea läpi erästä "100 parasta kirjaa koskaan" - listaa, jolla myös tämä Stendhalin teos oli. Nyt on 76/100 luettuna, tai viime aikoina enemmän kuunneltuna.

 

[Reverent]

Tänään sain valmiiksi Jose Riikosen kirjoittaman Sir Elwoodin hiljaiset värit - Backstage-passin. Ostin kirjan (nimmareilla) bändin parin viikon takaiselta Logomon keikalta.
Olen diggaillu bändiä jo aika kauan, mutta mitenkään syvempää yhteyttä bändiin en ole kokenut, mitä nyt pitänyt Juha Lehteä lunkina ja mukavana tyyppinä, bändin ja duon aika monta kertaa nähneenä. Olikin aika ylläri lukea Lehden aika pitkään kestäneestä alkoholi- ja kamaongelmasta, mikä teki Lehdestä kusipään ja pisti bändin pitkälle tauolle.
Paljon mielenkiintoista taustaa bändin levyistä yms. sattumuksista pitkän matkan varrelta tossa oli. Kovia juttuja bändi on kokenut, kuten Hansun ero bändistä ja tietenkin Rikun kuolema, mutta silti jatkavat yhdessä. Varmaan hyvin tiivis ”lauma”, joka tekee edelleen loistavaa musiikkia. Aikamoisen yhteenkuuluvuuden hengen tosta kirjasta aisti vahvasti. Lehtikin on ilmeisesti onnistunut selättämään päihdeongelmansa ainakin toistaiseksi, kuutisen vuotta soberina. Arvostan.
Harmi vaan, että kirja tuli luettua ton viimeisen näkemäni keikan jälkeen. Kirjan luettuani olisin varmaan suhtautunut bändin ennen (Juha Lehteä lukuunottamatta) vähän etäisiin ja tuntemattomiin jäseniinkin ihan eri tavalla, kun nyt tietää vähän hemmojen taustojakin. No, varmaan tulee bändi joskus vielä jossain nähtyä.
En ole mikään erityinen musiikkidiggari ja tää tais olla vasta toinen musiikkialaa käsittelevä kirja, minkä olen lukenut. Eka oli Gösta Sundqvistin elämäkerta. Molemmissa kirjoissa huomaa, että tekijä on oikea musiikin ammattilainen, joka osaa analysoida levyt biisi kerrallaan mulle täysin oudoilla termeillä ja kielikuvilla. Noista huolimatta molemmat kirjat ovat olleet hyvin mielenkiintoista luettavaa ja avanneet mulle mieluisaa musiikkia tekevien ihmisten taustoja.

 

[Larionov #8]

Luettavana kirjapari

Olavi Paavolainen: Lähtö ja loitsu
Oula Silvennoinen: Salaiset aseveljet

Toinen kirjoittaa aikalaisnäkökulmasta, toinen tutkii menneitä asiakirjoja.
Molempien kohtalona leimaantuminen kommunistiksi.
Erittäin ajankohtaisia nykypäivänä. Jos ei jaksa seurata somemiekkailua oikeiston ja vasemmiston välillä, voi ottaa etäisyyttä kirjallisuuden kautta.
Ei tämä varsinaisesti rohkaise uskomaan ihmisen kehittymiseen.

 

[Palstalegenda]

Kuuntelin Hurmeen Niemen. Siinäpä se meni. Oli kai siinä hetkensä. En silti ymmärrä, että se niinnnn hyvä olisi kuin mitä maineensa. Tietysti se on tavallaan sivistävä kirja, kun kahlataan läpi ns. kaikki, mutta meille sivistyneille ihmisille [kröhöm] popularisoitu kevythistoria on aika kevyttä kamaa hei. No Hurme on mukava mies ja en minä pahalla.

Sen jälkeen piti kuitenkin saada kuunnella jotain ihan muuta. True crime -osastolta löytyi lupaava nimi kirjalle: Paluu helvetistä - Kimmo Harjulan uskomaton tarina. Storytelin kommenteissa oli kuvaava kommentti: "kamalin elämäkerta olen ikinä kuunnellut - toivottavasti tällä henkilöllä menee nykyään hyvin." Tämän kirjan ensimmäinen tunti on tämän kirjallisuuden osaston hurjinta ja hirveintä tavaraa mitä minäkään olen koskaan kuunnellut. Kirjan päähenkilön isän toiminta oli suoraan helvetistä. En viitsi edes spoileritagin taakse kirjoittaa mitä hän yhdessä parin kaverinsa kanssa teki vaimolleen. Paljon pahempaa kuin "pelkkä" joukkoraiskaus. Ja kirjan päähenkilö 7-vuotiaana näki kaiken. Aikuisena tuo poika sitten yrittikin moneen kertaan tappaa isänsä. Se muistuttikin jo jollain tapaa Kelju K. Kojootin ja Maantiekiitäjän toimintaa. Eikä se lapsen äitikään mikään priimus ollut. Laittoi pesuveteen kiehuvaa vettä, mutta kännissä unohti laittaa sinne kylmän veden. Lapsen kuitenkin muisti sinne veteen laittaa. Lapsi oli 1,5-vuotias.

Vahva lukusuositus kirjalle jos genre kiinnostaa. Ja toisaalta älä lue tätä, kirja kuvaa ihmisyyden aivan karmeimpia puolia.

 

[Eddie]

Kuuntelin Hurmeen Niemen. Siinäpä se meni. Oli kai siinä hetkensä. En silti ymmärrä, että se niinnnn hyvä olisi kuin mitä maineensa. Tietysti se on tavallaan sivistävä kirja, kun kahlataan läpi ns. kaikki, mutta meille sivistyneille ihmisille [kröhöm] popularisoitu kevythistoria on aika kevyttä kamaa hei. No Hurme on mukava mies ja en minä pahalla.

Sen jälkeen piti kuitenkin saada kuunnella jotain ihan muuta. True crime -osastolta löytyi lupaava nimi kirjalle: Paluu helvetistä - Kimmo Harjulan uskomaton tarina. Storytelin kommenteissa oli kuvaava kommentti: "kamalin elämäkerta olen ikinä kuunnellut - toivottavasti tällä henkilöllä menee nykyään hyvin." Tämän kirjan ensimmäinen tunti on tämän kirjallisuuden osaston hurjinta ja hirveintä tavaraa mitä minäkään olen koskaan kuunnellut. Kirjan päähenkilön isän toiminta oli suoraan helvetistä. En viitsi edes spoileritagin taakse kirjoittaa mitä hän yhdessä parin kaverinsa kanssa teki vaimolleen. Paljon pahempaa kuin "pelkkä" joukkoraiskaus. Ja kirjan päähenkilö 7-vuotiaana näki kaiken. Aikuisena tuo poika sitten yrittikin moneen kertaan tappaa isänsä. Se muistuttikin jo jollain tapaa Kelju K. Kojootin ja Maantiekiitäjän toimintaa. Eikä se lapsen äitikään mikään priimus ollut. Laittoi pesuveteen kiehuvaa vettä, mutta kännissä unohti laittaa sinne kylmän veden. Lapsen kuitenkin muisti sinne veteen laittaa. Lapsi oli 1,5-vuotias.

Vahva lukusuositus kirjalle jos genre kiinnostaa. Ja toisaalta älä lue tätä, kirja kuvaa ihmisyyden aivan karmeimpia puolia.

Jos haluat jatkaa karmeissa true crime jutuissa, niin suosittelen Anne Britt Harsemin Äidin petosta. Vähän samoissa maisemissa liikutaan... Vetää kyllä välillä nämä tositarinat hiljaiseksi. En tiedä voiko näitä sinänsä viihdyttäviksi sanoa, kun mennään sinne syvempään päätyyn. Onhan näissä sitten usein se selviytymistarinakin. Ja onhan sitä pahuutta ehtymätön kaivo kirjoitettavaksi ja varmasti löytyy vieläkin pahempaa ja karmeampia kohtaloita... Ja koko ajan tapahtuu.

 

[heketsu88]

Nyt on vuorossa Homeroksen Ilias ja sen jälkeen Odysseia. Pitkään olen suunnitellut lukevani nuo Kreikan kansalliseepokset, mutta vasta nyt sain aikaiseksi lainata ne.

 

[Turha Kaukalo]

Nyt on vuorossa Homeroksen Ilias ja sen jälkeen Odysseia. Pitkään olen suunnitellut lukevani nuo Kreikan kansalliseepokset, mutta vasta nyt sain aikaiseksi lainata ne.

Asiallista. Ei edes ole liioittelua sanoa, että Iliaassa on kaikki. Odysseia on jo vähän liiallista ja kieltämättä kevyt verrattuna Iliaaseen.

 

[heketsu88]

Asiallista. Ei edes ole liioittelua sanoa, että Iliaassa on kaikki. Odysseia on jo vähän liiallista ja kieltämättä kevyt verrattuna Iliaaseen.

Jos totta puhutaan, niin en ymmärrä tuosta Iliaksesta melkein mitään:).

 

[Turha Kaukalo]

Jos totta puhutaan, niin en ymmärrä tuosta Iliaksesta melkein mitään:).

Vissiin luet Otto Mannisen käännöstä? Siinä menee aikansa, että heksametriin pääsee kiinni. Siitä lähtien se on komea... metri.

Tämä on muuten hyvä: Homeros: Troijan sota ja Odysseuksen harharetket – Wikipedia

Eikä Saarikosken Odysseia-suomennos ole yhtään huono ja kannattaa tutustua myös hänen Ilias-pätkiinsä. Proosakäännöksiä Homeroksesta löytyy useilla kielillä. Pitkään on jo pitänyt tutustua Robert Gravesin The Anger of Achillesiin mutta luonteeni peruspiirre, laiskuus, on estänyt.

Amazon.com

Perhana etten ostaisi kirjaa juuri nyt.

Gravesillahan on paljon luettavaa, mm. suomennetut Claudius-romaanit, joita suosittelen.

(Ja onhan Ilias kaikille hyvesingalongaajille tärkeä kirja, kun Akilles ja Patroklos.)

 

[mekabyte]

Lamaitre Tuhon Lapset.
Nyt on tuo "trilogia" luettu. Ihan jees lukea iltasella, mutta jotenkin liian hajanainen ja semmoinen kädenlämpöinen kokonaisuus.

Klassikoista pitäisi taas kokeilla joitain. kolme kertaa olen aloittanut Sinuhen, mutta kesken on jäänyt. Ei vaan jotenkin uppoa. Mikael Karvajalan ja Hakimin luin jo lukiossa ja ne toimi paremmin. Dickensin Nicholas Nickelby jäi myös kesken. Omalla fiiliksellä tuntuu olevan iso vaikutus mikä uppoaa, ehkä noita voisi kokeilla taas myöhemmin.

 

[Wiljami]

Kuuntelin äänikirjana Stendhalin The Red and the Black, joka kertoo 1830-luvun ranskalaisen miehen noususta yhteiskunnassa ja hänen rakkauselämän kiemuroistaan. Ilmeisesti kyseessä on romaanikirjallisuuden tienraivaaja, ensimmäinen psykologinen romaani. Mutta onhan nuo kirjat kehittyneet vuosisatojen aikana runsaasti, ei nykyajan mittapuulla mielestäni kummoinen tekele, vaikka varmasti historiallisesti merkittävä. Sama vika monissakin saman aikakauden tai vanhemmissa kirjoissa. Toki myös nykymittapuullakin hienoja klassikoita olen lukenut. Oon vuosien aikana yrittänyt lukea läpi erästä "100 parasta kirjaa koskaan" - listaa, jolla myös tämä Stendhalin teos oli. Nyt on 76/100 luettuna, tai viime aikoina enemmän kuunneltuna.

Tullut joskus tehtyä sama ikävä havainto että ikä ei kohtele hirveän lempeästi läheskään kaikkia uraauurtavia klassikkoteoksia. Joku Dumas vanhempi nyt toimii melko kevyinä tarinoina, mutta esimerkiksi kauhuklassikoita kun yrittää nautiskella, niin harmillisen usein mietityttää että pitää olla maailmankuva ollut todella erilainen että tarina menee läpi. On niitä hyytäviäkin tarinoita onneksi myös vanhojen juttujen kokoelmissa ja onhan noiden lukeminen ihan yleisellä tasolla mielenkiintoisempaa kuin vaikka tarinallisesti/kerronnallisesti vastaavantasoisten nykytarinoiden joilla ei ole koskaan ollutkaan mitään merkityksellisempää paikkaa julkaisuhetkellä.

 

[Turha Kaukalo]

Amazon.com

Perhana etten ostaisi kirjaa juuri nyt.

Ostettu. Olen siinä mielessä porvari, että tuen kulttuuria ostamalla kirjoja.

Samanlaista porvariutta suosittelen muillekin. Eivät ne paljon maksa.

 

[heketsu88]

Vissiin luet Otto Mannisen käännöstä? Siinä menee aikansa, että heksametriin pääsee kiinni. Siitä lähtien se on komea... metri.

Juuri Otto Mannisen käännöstä olen lukemassa. Tuntuu, että hyppää välillä yhtäkkiä asiasta toiseen. Tiedä sitten, onko muissa käännöksissä samanlaista menoa vai onko tuo Mannisen omaa tulkintaa Homeroksen Iliaksesta.

 

[Eddie]

True crime osastolta Salla Fagerströmin Kymmen kirveen iskua oli ihan miellyttävä kokemus. Ehkä itse tapaus ei mennyt niin syvälle kuin olisi toivonut. Mutta sukeltaminen yli 100 vuotta vanhoihin asioihin, sukupuihin, sen ajan suomalaiseen maailmaan on aina kiehtovaa.

Ruotsalainen Valheiden talli taas ei oikein lähtenyt. Ookoo kirjassa käsitellään vakavia aiheita ja niitä ei ole syytä vähätellä. Syy lieneekin enemmän siinä, että tässä on tullut luettua niin paljon rankempia tapauksia, että tämä ei siinä kontekstissa oikein sykähdyttänyt. Tämän kirjan kohtalot eri ympäristöissä ja maailmassa lienee (valitettavan) paljon yleisempiä. Lisäksi ne joita on pahiten kohdeltu, jäävät tässä kirjassa sivuhahmoiksi, joiden kohtaloa ja kärsimystä ei juurikaan käsitellä.

 

[Tinke-80]

Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru #1) :: Robin Hobb

Julkaistu 1996 | fantasia, korkea fantasia

www.risingshadow.fi

Robin Hobb Salamurhaajan oppipoika kesken.

 

[Ilmari Ahde]

Anne Applebaum - Gulag: Vankileirien saariston historia

Nätisti ei pysty itänaapurista sanomaan mitään, on se ryhmää, on totisesti.

 

[alwahla]

John Steinbeck - Eedenistä itään

Normaalia lukutahtia hitaammin tuli tämä kirja luettua, sillä normaalilla tahdilla olisin lukenut kirjan kolmessa viikossa, kun taas nyt aikaa vierähti pitkälti yli kuukausi.
Joka tapauksessa: vahvaa suorittamista jälleen Steinbeckilta ja erityisen paljon minua miellytti se tapa, jolla hän heittäytyi lapsen maailmaan kaikkine ajatusmaailmoineen, pelkoineen, iloineen, suruineen ja tekoineen. Toinen asia, joka oli hyvin tuotu esille - ainakin kirjan alussa - oli ilmeisen psykoottisen Cathy Amesin tarina aina lapsuudesta asti. Myös kirjoitustyyli, muut henkilöhahmot (varsinkin Cal ja Aaron monine heikkouksineen ja vahvuuksineen), 1900-luvun alun sielunmaiseman ja pienen kalifornialaisen kaupungin arjen kuvaaminen, juoni sekä monet filosofiset kysymykset ansaitsevat kehut.

Tämä kirja on ehdottomasti klassikko -statuksensa ansainnut ja sitä voi suositella oikeastaan kenelle tahansa laadukkaasta lukukokemuksesta haaveilevalle, kuten muitakin Steinbeckin romaaneja voi suositella. Kokonaisuudessaan Eedenistä itään ei yllä kirjailijan parhaimpien romaanien joukkoon, joihin luen Vihan hedelmät (yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut) sekä Hiiriä ja ihmisiä.

****

 

[Kilgore Trout]

Tällä hetkellä on kesken Don DeLillon Nolla kelviniä. Se etenee tahmeasti, kirjassa on painostava tunnelma, joka pätkii lukemista. Nolla kelvinin on sanottu olevan Valkoisen kohinan sisarteos. Ei välttämättä parasta DeLilloa, mitä olen lukenut, mutta olen vasta alkupuolella kirjaa.

Huomattavasti sujuvampi lukukokemus on Adrian Tchaikovskyn Eyes of the Void. Se on toinen osa Architecture-trilogiaa, avaruusoopperaa jossa valoa nopeampi matkustaminen on ratkaistu liikkumalla "unspacen" kautta. Ei nyt mitään Ian M. Banksia tai Alastair Reynoldsia, mutta lukukelpoista scifiä kuitenkin.

 

[Wiljami]

Salamurhaajan oppipoika (Näkijän taru #1) :: Robin Hobb

Julkaistu 1996 | fantasia, korkea fantasia

www.risingshadow.fi

Robin Hobb Salamurhaajan oppipoika kesken.

Siitä on hyvä jatkaa koko saaga läpi. Toki luettavaa piisaa, mutta Hobbin tapauksessa laatu ei ala kärsimään edes viimeisellä, kaikki tarinat yhteen kurovalla taipaleella. 16 kirjaa niitä taisi olla yhteensä tuosta maailmasta kun salamurhaajaa ja Rain wildsejä 2 trilogiaa molempia ja loppuun vielä 4 kirjan yhteiseepos.

Itselläni on menossa viimeinen kirja Ajan pyörää. Jos täältä on lukenut väliaikatiedotteitani noista, niin ei tarvinne olla yllättynyt etten suosittele kirjasarjaa oikein kellekään. Sandersonin kirjoissa hahmot ovat muuttuneet hieman vähemmän ärsyttävän idioottimaisiksi, mutta motiivit ovat edelleen vähän hakusessa ja logiikka loistaa poissaolollaan, jopa fantasiamaailman kontekstissa. Tässä on nyt alkanut tuntua vahvasti että koko räipäle onkin ollut joku wanhan ajan romanttinen komedia kun loppua kohti kaikki löytävät tosirakkauden ja pääsevät (tuntuu tosiaankin olevan päällimmäinen tavoite) naimisiin. Lisäksi romantiikka on suhteellisen ällösiirappista teinirakkautta, vaikka harjoittajat olisi miten vuosisataisen viisauden kyllästämiä jopa omakohtaisesti eläen.

Viimeisessä kirjassa on myös käynnissä sivutoimintana tämä koko saagassa mainostettu "viimeinen taistelu" pahuuden legioonia vastaan. Voin jotenkin ymmärtää että saatanan joukot ovat luvuttomat ja niitä puskee helvetin syövereistä loputtomasti, paitsi että kirjoissa on kyllä välillä muistettu mainita että ihan samat lainalaisuudet koskevat myös näiden lisääntymistä ja hengissäpysymistä. Tuolla on myös ärsyttävänä ilmiselviä keinoja näiden pahuuden sikiöiden poistamiseen massoittain, mutta kirjan hahmoille ei ole semmoiset muistuneet mieleen vaikka aiemmin ovatkin saattaneet niitä jopa hyödyntää.

No onneksi tuo on kohta ohi, viimeiset n. 650 sivua enää jäljellä. Sanderson on oletettavasti tehnyt mitä pystynyt mahdottomista lähtökohdista, mutta kyllä täytyy sanoa että Viimeiseen valtakuntaan peilattuna tämä kirjakolmikko on ollut melkoinen pettymys.

 

[Buster]

Kevin Brownlow'n massiivinen yli 700-sivuinen The Parade's Gone By (1968) alkaa olla 20 sivua vaille paketissa. Tuhti, nautinnollinen ja arvokas kirja Hollywoodin (mutta myös hieman Euroopan) mykkäelokuvan historiasta, sekä ennen kaikkea niiden tekijöistä heidän itsensä kertomana. Jotenkin hauskaa ajatella, että jo 1910-luvulla studiot palkkasivat tehokkuuseksperttejä valvomaan elokuvien tekoa, että miten niitä voitaisiin tuottaa tehokkaammin - eli nopeammin ja halvemmalla.

Löytyy hienoja profiileja ja tarinoita. Erityisesti mieleen jäi ikuisesti kuvaus Josef Von Sternbergistä näyttämässä lontoolaisella soundstagella silloisten teknikkojen seuratessa ihastuksella, että miten se Marlene Dietrich oikein valaistiin.

Seuraavana jonossa

1. The Sewing Circle - Hollywoodin suurimmat naistähdet jotka rakastivat toisia naisia (1995) - Axel Madsen
2. The Worlds Worst Assistant - Sona Movsesian
3. The Yearbook - Seth Rogen
4. It's Alive - Julian David Stone. Jos maltan jättää näin alas listalla. Kyseessä oikeaan historiaan perustava fiktionaalinen tarina Carl Laemmle juniorista, 1930-luvun Hollywoodista ja James Whalen Frankenstein-elokuvasta.

Ja kolme kirjaa Buster Keatonista ml. hänen omat muistelmansa.

 

[Aces High]

Iijoki sarjassa menossa Iijoen kutsu.
Hiukan meinasi ähky tulla keväällä, kun sarjan ensimmäiset 17 osaa tuli luettua kolmessa kuukaudessa.
Nyt kesätauon jälkeen näyttää maistuvan taas...